Lue keskustelun säännöt.
Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä
05.02.2023 |
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009362918.html
Suoraan sanottuna en ihmettele. Minulla tulee tästä kirjoituksesta hyvin ikävä olo. Kirjoittava äiti puhuu lapsen 'harhaisista muistoista', mutta valittaa, että lapsi ei halua keskustella.
Minulla on hankala suhde vanhempiini. Olen juuri kokenut niin, että he eivät edes myönnä muistojani - ikään kuin olisin keksinyt kaikki traumani! Kun tarpeeksi kauan joutuu tällä tavalla tunnetasolla hylätyksi ja kuulemaan sen, ettei omat ajatukseni ja muistot ole todellisia, niin todellakin siinä haluaa ottaa etäisyyttä.
Olen myös kuullut tuon kirjoittajan hokeman, että 'kaikkit ekevät virheitä' monta kertaa äitini suusta. Ikään kuin sillä pitäisi deletoida kaikki mennyt.
Kommentit (1197)
Vierailija kirjoitti:
Okei , yksi monista lapsista tulee äidin luo ja alkaa kertomaan kerta toisensa jälkeen miten hän koki sitä ja tätä hänelle epämieluisaa lapsena ja nuorena. Äiti kuuntelee ystävällisesti, on aidosti pahoillaan ja pyytää anteeksi , ettei ole pystynyt toimimaan lapselle mieluisammin. Hän on kohdellut kahta muuta lastaan samalla tavalla mielestään. Lapset ovat syntyneet 2 vuoden välein.
Vain tällä yhdellä on traumoja ja syyttelyä.
Äiti on parhaansa tehnyt , hänkin on vain ihminen,,, ja pyytänyt anteeksi . ( vaikka tietää ,ettei mitään anteeksipyydettävää ole)
Näitä traumaihmisiä on maailma pullollaan,
eikä niitä kukaan voi parantaa. Ei terapeutit , ei isä eikä äidit. Monille se vaan in sisäänrakennettu ominaisuus.
Onhan näitä tutkittu. Samoissa tilanteissa toinen tuntee , että häntä on ollut aivan kammottava tilanne elämässä ja toinen ei muista tapahtumasta mitään. Revi siitä sitten.
Sulla taitaa olla kirjoitusongelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
""Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus. Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat. Vakavaksi kriisiksi muodostunut kahden perheenjäsenen välinen harhainen muistikuva yhdessä eletystä elämästä ei laukea, vaan jatkuu tulehtuneena jopa vuosia. Asioilla voi olla täysin looginen selitys, joka pitäisi kahden kesken purkaa tai vaikka terapeutin avustuksella.
”Puhumalla asiat paranevat” on vanha suomalainen sanonta, ja se pätee myös nykyisessä digitaalisessa ympäristössämme. Ihmisten pitäisi opetella purkamaan arkisia asioitaan keskustelemalla ja muistelemalla yhdessä menneitä aikoja – myös nauramalla. Elämme vähän turhan vakavaa aikaa. Lapsen silmin asiat ovat voineet näyttää erilaiselta kuin vanhemman silmin, ja siihen voi olla omat tärkeät syynsä. Olemme kaikki vain ihmisiä virheinemme, eikä menneistä ajoista voi tuomita kumpaakaan osapuolta.
Keskustelun kautta voi rakentua terve tasavertainen ihmissuhde. Sitä ahdistavaan tilanteeseen ajautunut kunnon äiti sydämessään toivoo."
Miten tästä tulee nyt sellainen mielikuva, että tämän kunnon äiti tietää ihan tasan tarkkaan, missä hiertää, mutta ei vaan osaa myöntää omaa osaansa. Helpompi syyttää jälkeläistä harhaisista ja yksipuolisista kokemuksista.
Lapsi ei katkaise välejä vanhempaansa ilman syytä.
Noo enpä tiedä. Minun sisaruksellani on ollut aina aika ajoin mielenterveydellistä oirehdintaa; syömishäiriötä ja itsetuhoista käytöstä. Hän on kuitenkin selvinnyt tuosta mielestäni perfektionismin ja vaativan persoonallisuuden aiheuttamasta oireilusta huolimatta elämässään hyvin. Kun covid pandemia alkoi, hän otti tilanteen hyvin raskaasti ja alkoi uskoa kaikenlaisiin salaliittoteorioihin. Kun me sisarukset tai vanhemmat emme kokeneet tilannetta samoin vaan rauhottelimme, että mennään nyt viranomaisten ratkaisujen mukaan, suuttui hän niin että katkaisi välit kaikkiin. Kun rajoituksia alettiin purkamaan, palasi hän takaisin perheen yhteydenpitoon kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tunnen myös aikuisen naisen, joka on nuoresta saakka katkonut välejään kavereiden tai perheenjäsenten kanssa aika mitättömiltä vaikuttavista syistä johtuen. Tuntuu että aina on vähän jotain kahnausta tai mielipahaa jonkun suuntaan. Hänellä on jonkinlainen traumatausta johon hän on jäänyt kiinni, ei kuitenkaan mitään kaltoinkohteluun liittyvää vaan sairautta ja onnettomuutta. Jos hän päättää loukkaantua jostain, ei mitkään anteeksipyynnöt auta asiaa, mielipiteet ja päätökset on hyvin mustavalkoisia
Ootteko koskaan miettineet minkälaisia traumoja teidän äideillä ja iseillä mahdollisesti on ja että ovat tehneet parhaansa niillä taidoilla jotka ovat hallinneet?
No ette varmaan kun maailma pyörii vaan sen oman navan ympäri.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuttava, jonka kaikki neljä aikuista lasta katkaisivat välit tähän muutama vuosi sitten. Hän on jo lapsuudessa traumatisoitunut, erilaisista päihde- ja elämänhallinnan ongelmista läpi elämänsä kärsinyt nainen, joka mielestään on yrittänyt olla paras mahdollinen äiti omille lapsilleen, koska ei itse ikinä äidiltään rakkautta saanut. Hän suree välirikkoa lapsiinsa edelleen ja on menettänyt elämänhalunsa sen takia. Tuttava ei kuitenkaan vaikuta ymmärtävän sitä, että hänen käytöksensä on varmasti kalvanut lapsiaan jo hyvin pitkään ja että hän on yrittänyt tavallaan elää lastensa kautta eikä ole oikeasti kohdannut heitä sellaisina kuin he ovat. Minusta kaikkien näiden lasten kärsivällisyydestä ja pitkämielisyydestä kertoo se, että he laittoivat välit poikki vasta aikuisina nuorimmankin ollessa jo kolmekymppinen.
Monesti vanhempi, johon lapset ovat laittaneet välit poikki, ei pysty tai halua nähdä omaa osuuttaan yhteydenpidon lopettamisessa. Tämäkin tuttavani oli kovin hanakka osallistumaan lastensa elämään, koska sanojensa mukaan välitti heistä niin paljon. Tosiasiassa lapset ovat todennäköisesti kokeneet tämän tungetteluna ja lisäksi henkisesti raskaana, koska he eivät koskaan voineet olla varmoja siitä, missä kunnossa äitinsä on. Epäilen myös, että ainakin yksi on halunnut turvata omien lastensa kasvurauhan ja siksikin lopettanut yhteydenpidon.
Kerrot, että hän on jo itse omassa lapsuudessaan kärsinyt ja traumatisoitunut. Miten voit odottaa, että sellainen ihminen olisi nykystandardien mukainen täydellinen vanhempi?
Hän varmaan ajattelee, että omat lähtökohtansa huomioon ottaen on selvinnyt ihan hyvin. Siksi pitää itseään onnistuneena eikä voi ymmärtää lapsiensa näkemystä.
Hyvän vanhemmuuden kriteerit on nyt ihan toiset kuin 30 vuotta sitten. Tai 50 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
"pitäisi opetella purkamaan arkisia asioitaan keskustelemalla ja muistelemalla yhdessä menneitä aikoja myös nauramalla"
Nauramalla minunkin vanhempani muistelevat kaikenlaisia asioita, kuten pahoinpitelyä. On harhaista sanoa että minä koin syvää turvattomuudentunnetta, koska heistä se on jälkeenpäin hassua.
Ja tässähän lapsi selvästi oli käynyt myös terapiassa, jota äiti ei hyväksynyt, koska siellä oli käsitelty vain "jälkeläisen kokemuksia". Eli tämä manipuloiva äiti olisi halunnut terapiaankin mukaan, kertomaan miten asiat hänen mielestään meni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ootteko koskaan miettineet minkälaisia traumoja teidän äideillä ja iseillä mahdollisesti on ja että ovat tehneet parhaansa niillä taidoilla jotka ovat hallinneet?
No ette varmaan kun maailma pyörii vaan sen oman navan ympäri.
Minulla on traumoja. Ei se silti tarkoita sitä, että saisin kohdella omaa lasteni kaltoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko koskaan miettineet minkälaisia traumoja teidän äideillä ja iseillä mahdollisesti on ja että ovat tehneet parhaansa niillä taidoilla jotka ovat hallinneet?
No ette varmaan kun maailma pyörii vaan sen oman navan ympäri.
Minulla on traumoja. Ei se silti tarkoita sitä, että saisin kohdella omaa lasteni kaltoin.
Se ei myöskään tarkoita että haet nepsydiagnoosin lapsellesi kun et jaksa niitä samoja ongelmia mitä oma äitisi on joutunut käsittelemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On jopa näin, että joskus äiti on ihan ok (en nyt tarkoita aloituksen tapausta) ja silti ei vain jaksaisi enää olla tekemisissä. Miksi vanhempia pitää ylipäätään roikottaa elämässä heidän kuolemaansa saakka? Miksi? Linnutkin lentävät pesästä ja sen jälkeen elävät omaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Ootteko koskaan miettineet minkälaisia traumoja teidän äideillä ja iseillä mahdollisesti on ja että ovat tehneet parhaansa niillä taidoilla jotka ovat hallinneet?
No ette varmaan kun maailma pyörii vaan sen oman navan ympäri.
Olen miettinyt ja siksi pidänkin äitiini yhä yhteyttä ja annan anteeksi koska tiedän, ettei hänen oma lapsuutensa ja nuoruutensa ollut mikään helppo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.
Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat?
Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.
Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.
Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.
Niin että viis siitä kun mua koulussa vuosia hakattiin ja kiusattiin enkä kotona osannut olla äidin mielen mukaan kunhan oli ruokaa ja katto? Ikinä äiti ei mua ihan tosissaan puolustanut ja auttanut vaikka tiesi kiusaamisesta. Ei äidin kanssa voi vieläkään puhua, olen luovuttanut ja pidän väliä. Onneksi mulla oli isä joka turvasi kasvua ja vaikka hänkään ei täydellinen ollut, hänen kanssaan pystyi kommunikoimaan ja anteeksi pyydettiin ja annettiin . Äiti asuu leskenä ja on onnistunut riitautumaan lastensa sekä kotipalvelun kanssa, ei myönnä piiruakaan että hänen käytöksessä voisi olla osasyy.
Voi sanoa että vaikka puitteet lapsuudessa ois kohdallaan, henkinen puoli voi tuhota.
Psykiatria tuntee monenlaisia persoonallisuushäiriöitä, mutta moni kirjoittaja uskoo tietävänsä yhden tuntemattoman kirjoittajan lyhyen, yksipuolisen kertomuksen perusteella, että tämä on huono äiti joka on ansainnut kohtelunsa.
Tosiasiassa kukaan meistä ei voi minkäänlaisella uskottavuudelle esittää arviota tilanteesta. Tällä palstalla oman tarinansa kertoja teilataan aina, koska tämä on foorumi missä ihmiset käsittelevät itse omia kipujaan muiden kirjoittajien kautta ja triggeroituvat jos kokevat jonkun kirjoittavan omasta tilanteestaan tavalla, joka ei sopisi juuri Minun kokemukseeni.
No, kai Tällä joku terapeuttinen tarkoituksensa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässäkin keskustelussa hirveästi tuodaan ilmi, kuinka tyytyväiset ja tasapainoiset sisarukset osoittavat, että lapsuus on ollut hyvä ja vika olisi sitten lapsessa itsessään, jos hän on tyytymätön lapsuuteensa ja kärsii mielenterveysongelmista. Läheiseni on kokenut täysin erilaisen lapsuuden kuin 10 vuotta vanhempi sisaruksensa. Sisarus muisteli ihanaa lapsuuttaan ja järkyttyi, kun tuttavani sanoi suoraan, että hän muistaa lapsuudestaan riidat ja alkoholismin, jotka alkoi tämän isomman sisaruksen jo muutettua kotoa. Vanhemmat voivat myös suosia jotain lapsistaan toisten/toisten kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.
Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat?
Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.
Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.
Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.
Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?
En. Ajattelen että uhriutujan kanssa on turha väitellä, hän syyttää aina ongelmistaan muita, eikä ole koskaan valmis näkemään itsesään mitään vikaa tai korjattavaa. Maailman pitäisi muuttua jotta uhriutuja olisi tyytyväinen, ei koskaan itse.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loppujen lopuksi meissä äideissä on aina vikaa. Ei olla täydellisiä, me ollaan ihmisiä. Ja uskon siihen, että jokainen mieleltään terve äiti toimii/ on toiminut lastensa kanssa juurikin niin hyvin, kuin on sillä hetkellä tieto-taidoillaan ja tunne-elämällään pystynyt. Kivittäkää vaan, sekin on kestettävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko koskaan miettineet minkälaisia traumoja teidän äideillä ja iseillä mahdollisesti on ja että ovat tehneet parhaansa niillä taidoilla jotka ovat hallinneet?
No ette varmaan kun maailma pyörii vaan sen oman navan ympäri.
Minulla on traumoja. Ei se silti tarkoita sitä, että saisin kohdella omaa lasteni kaltoin.
Näin. Tiedän että vanhemmilla on oma historiansa ja se vaikuttaa minuun. Olen työstänyt etten siirrä omaan lapseen. Tiedän ettei äiti ole koskaan käynyt terapiassa tms ja vieläkin vanhuksena kipuilee asioita. Mutta ei suostu työstämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.
Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat?
Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.
Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.
Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.
Liikuttavan naivi kommentti. Ihme, ettei tuon ikäisellä ihmisellä ole yhtään elämänkokemuksen tuomaa perspektiiviä.
Vierailija kirjoitti:
"pitäisi opetella purkamaan arkisia asioitaan keskustelemalla ja muistelemalla yhdessä menneitä aikoja myös nauramalla"
Nauramalla minunkin vanhempani muistelevat kaikenlaisia asioita, kuten pahoinpitelyä. On harhaista sanoa että minä koin syvää turvattomuudentunnetta, koska heistä se on jälkeenpäin hassua.
Kaikki vähänkään liian syvälle menevät keskustelun aloitukset kuitataan vitsillä. Niin, että se keskusteleminen itse aiheesta on mahdotonta. Samoin muistetaan ns. nolot asiat ja epäonnistumiset joille jaksetaan vuodesta toiseen nauraa. Raskasta.
En enää yritä keskustella, siitä ei vain tule mitään, sen olen oppinut jo kauan sitten. Yritin kyllä, mutta mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Loppujen lopuksi meissä äideissä on aina vikaa. Ei olla täydellisiä, me ollaan ihmisiä. Ja uskon siihen, että jokainen mieleltään terve äiti toimii/ on toiminut lastensa kanssa juurikin niin hyvin, kuin on sillä hetkellä tieto-taidoillaan ja tunne-elämällään pystynyt. Kivittäkää vaan, sekin on kestettävä.
Mieleltään terveet äidit luultavasti tekevätkin parhaansa, mutta kaikki eivät ole mieleltään terveitä. Ei vaikka päällepäin siltä näyttäisikin. Monesti taustalla on omat lapsuuden traumat.
Minä taas tiedän tapauksen jossa naisen aviomies aivopesi puolisonsa katkaisemaan välinsä äitiinsä ja muuhun sukuun. Tämä onnistui koska seurustelu alkoi jo naisen ollessa alaikäinen.
Äiti vietti elämänsä viimeiset vuodet samassa kaupungissa näkemättä tytärtään enää ikinä.
Olen katkaissut välit äitiini. Hän on erittäin vaikea ihminen, hyvin paljon pahaa aiheuttanut minulle. Vaikka olen syyt hänelle rautalangasta vääntänyt niin hän ei ymmärrä, ainoastaan uhriutuu.