Lue keskustelun säännöt.
Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä
05.02.2023 |
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009362918.html
Suoraan sanottuna en ihmettele. Minulla tulee tästä kirjoituksesta hyvin ikävä olo. Kirjoittava äiti puhuu lapsen 'harhaisista muistoista', mutta valittaa, että lapsi ei halua keskustella.
Minulla on hankala suhde vanhempiini. Olen juuri kokenut niin, että he eivät edes myönnä muistojani - ikään kuin olisin keksinyt kaikki traumani! Kun tarpeeksi kauan joutuu tällä tavalla tunnetasolla hylätyksi ja kuulemaan sen, ettei omat ajatukseni ja muistot ole todellisia, niin todellakin siinä haluaa ottaa etäisyyttä.
Olen myös kuullut tuon kirjoittajan hokeman, että 'kaikkit ekevät virheitä' monta kertaa äitini suusta. Ikään kuin sillä pitäisi deletoida kaikki mennyt.
Kommentit (1197)
Ihminen saa valita kenet elämässään pitää ja kenet ei. Lapsi ei halua pitää vanhempiansa elämässään, sen pituinen se ja piste. Turha siinä alkaa manipuloimaan, guilt trippaamaan, sumuttamaan, uhkailemaan tai muutakaan. Ja jos alkaa, en yhtään ihmettele lapsen toimintaa.
Esim lehteen asiasta kirjoittelu on juuri tällaista toxista manipulaatiota. Hyi hlvtti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.
Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat?
Äitiä pitää rakastaa ehdoitta, koska hän on äiti.
Näin oma äitini ajattelee. Hänen ei tarvitse mitenkään ansaita rakkautta tai arvostusta, riittää että on käynyt synnytyslaitoksella joskus.
Vierailija kirjoitti:
Kun oma lapseni tuli puhumaan niistä tapahtumista, joista hän koki kärsimystä lapsena, niin kuuntelin ja pyysin anteeksi. Lisäksi myönsin, että asiat olivat totta ja hänen kokemuksensa myös.
Tiesin myös miksi näin oli tapahtunut, mutta en pitänyt siinä tilanteessa tärkeänä hieroa sitä lapseni naamaan, koska hän oli silloin lapsi ja minä aikuinen, jonka tehtävä oli suojella ja epäonnistuin radikaalisti.Olen myös aidosti miettinyt tapahtuneita asioita ja tuntenut niistä syyllisyyttä, ehkä siksi minun oli helpompi tulla lastani vastaan, kun sen aika tuli.
Miksi et voinut olla mun äiti.
Parasta jatkoa teille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.
Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat?
Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.
Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.
Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.
Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh, omien havaintojen mukaan torjutuilla lapsuusmuistoilla tarkoitetaan yllättävän usein sitä, että vanhempi torjuu lapsensa muistot.
Itse olen ihan väleissä vanhempiini, koska meillä ei nyt mitään niin mullistavaa ollut. Vanhempieni liitto oli onneton ja riitaisa, joten totta kai me lapsetkin siitä kärsimme. Välillä vaan kun kuuntelen heidän idyllisiä muistoja meidän lapsuudestamme ihmettelen keiden lapsuutta he oikein muistelevat.
Vierailija kirjoitti:
""Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus. Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat. Vakavaksi kriisiksi muodostunut kahden perheenjäsenen välinen harhainen muistikuva yhdessä eletystä elämästä ei laukea, vaan jatkuu tulehtuneena jopa vuosia. Asioilla voi olla täysin looginen selitys, joka pitäisi kahden kesken purkaa tai vaikka terapeutin avustuksella.
”Puhumalla asiat paranevat” on vanha suomalainen sanonta, ja se pätee myös nykyisessä digitaalisessa ympäristössämme. Ihmisten pitäisi opetella purkamaan arkisia asioitaan keskustelemalla ja muistelemalla yhdessä menneitä aikoja – myös nauramalla. Elämme vähän turhan vakavaa aikaa. Lapsen silmin asiat ovat voineet näyttää erilaiselta kuin vanhemman silmin, ja siihen voi olla omat tärkeät syynsä. Olemme kaikki vain ihmisiä virheinemme, eikä menneistä ajoista voi tuomita kumpaakaan osapuolta.
Keskustelun kautta voi rakentua terve tasavertainen ihmissuhde. Sitä ahdistavaan tilanteeseen ajautunut kunnon äiti sydämessään toivoo."
Miten tästä tulee nyt sellainen mielikuva, että tämän kunnon äiti tietää ihan tasan tarkkaan, missä hiertää, mutta ei vaan osaa myöntää omaa osaansa. Helpompi syyttää jälkeläistä harhaisista ja yksipuolisista kokemuksista.
Lapsi ei katkaise välejä vanhempaansa ilman syytä.
Noo enpä tiedä. Minun sisaruksellani on ollut aina aika ajoin mielenterveydellistä oirehdintaa; syömishäiriötä ja itsetuhoista käytöstä. Hän on kuitenkin selvinnyt tuosta mielestäni perfektionismin ja vaativan persoonallisuuden aiheuttamasta oireilusta huolimatta elämässään hyvin. Kun covid pandemia alkoi, hän otti tilanteen hyvin raskaasti ja alkoi uskoa kaikenlaisiin salaliittoteorioihin. Kun me sisarukset tai vanhemmat emme kokeneet tilannetta samoin vaan rauhottelimme, että mennään nyt viranomaisten ratkaisujen mukaan, suuttui hän niin että katkaisi välit kaikkiin. Kun rajoituksia alettiin purkamaan, palasi hän takaisin perheen yhteydenpitoon kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.
Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat?
Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.
Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.
Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.
Ruoka pöydässä ja katto pään päällä ei tarkoita, että lähtökohdat elämään olisi hyvät. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, mutta esim. väkivalta, päihteiden käyttö tai vanhempien mielenterveysongelmat voivat olla lapselle hyvin vahingollisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.
Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat?
Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.
Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.
Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.
Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.
Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat?
Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.
Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.
Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.
Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?
En. Ajattelen että uhriutujan kanssa on turha väitellä, hän syyttää aina ongelmistaan muita, eikä ole koskaan valmis näkemään itsesään mitään vikaa tai korjattavaa. Maailman pitäisi muuttua jotta uhriutuja olisi tyytyväinen, ei koskaan itse.
On väärin kuvitella, että kaikki asiat sovitellaan puhumalla. Suurimmassa osassa tapauksista lapsi katkaisee välit, jotta oma elämä saa positiivisemman lopputuloksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kysymys; olisiko samat tapahtuneet ja tehdyt ja sanotut anteeksiannettavissa kahden aikuisen tasavertaisessa suhteessa? Jos puolisoni olisi 15 vuotta minua pahoinpidellyt, haukkunut h**raksi, tehnyt tahallaan halvinta ruokaa just sen verran että voi sanoa ettei rajusti alipainoinen ihminen kuole nälkään... niin pitäisikö puolisolle vaan antaa anteeksi? Mennä jouluna kylään koska onhan se nyt sinun puoliso?
Koska oma epätasapainoinen äitini toimi aikanaan noin, ja nyt valittaa samalla lailla pitkin kyliä että miten hänellä on kauhea lapsi, kun ei anna anteeksi eikä tule kylään. Aivan sama syyllistäminen että olen itse keksinyt terapiassa kaikki pahoinpitelyt ja solvaukset ja jos vaan kuuntelisin häntä, ymmärtäisin.
Olisiko tuo ok ystävyys- tai parisuhteessa?
Minulla on tuttava, jonka kaikki neljä aikuista lasta katkaisivat välit tähän muutama vuosi sitten. Hän on jo lapsuudessa traumatisoitunut, erilaisista päihde- ja elämänhallinnan ongelmista läpi elämänsä kärsinyt nainen, joka mielestään on yrittänyt olla paras mahdollinen äiti omille lapsilleen, koska ei itse ikinä äidiltään rakkautta saanut. Hän suree välirikkoa lapsiinsa edelleen ja on menettänyt elämänhalunsa sen takia. Tuttava ei kuitenkaan vaikuta ymmärtävän sitä, että hänen käytöksensä on varmasti kalvanut lapsiaan jo hyvin pitkään ja että hän on yrittänyt tavallaan elää lastensa kautta eikä ole oikeasti kohdannut heitä sellaisina kuin he ovat. Minusta kaikkien näiden lasten kärsivällisyydestä ja pitkämielisyydestä kertoo se, että he laittoivat välit poikki vasta aikuisina nuorimmankin ollessa jo kolmekymppinen.
Monesti vanhempi, johon lapset ovat laittaneet välit poikki, ei pysty tai halua nähdä omaa osuuttaan yhteydenpidon lopettamisessa. Tämäkin tuttavani oli kovin hanakka osallistumaan lastensa elämään, koska sanojensa mukaan välitti heistä niin paljon. Tosiasiassa lapset ovat todennäköisesti kokeneet tämän tungetteluna ja lisäksi henkisesti raskaana, koska he eivät koskaan voineet olla varmoja siitä, missä kunnossa äitinsä on. Epäilen myös, että ainakin yksi on halunnut turvata omien lastensa kasvurauhan ja siksikin lopettanut yhteydenpidon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin kuvitella, että kyseessä on juurikin äiti, joka ei näe omassa toiminnassa mitään vikaa. Keskustelu ei onnistu, koska mitään ei myönnetä.
Meillä minä olen AINA se joka muistaa kaiken väärin. Jos puolustan ja pidän puoliani, koko keskustelun aihe ohitetaan ja ääneen aletaan päivittelemään, onko mulla mahdollisesti vaihdevuodet jo alkaneet tai töissä rankkaa (=se laitetaan syyksi sille, että olen hankala kun haluan keskustella). Kun kiellän asian, että keskustelulla ei ole mitään tekemistä mun töiden tai hormonitoiminnan kanssa, niin ei millään pääse palaamaan itse aiheeseen vaan aletaan puimaan muiden vaihdevuosi ym käytöksiä ja alkuperäinen asia ohitetaan tyystin.
Olen niin monet kerrat kuullut kuinka aika oli eri ym selitykset. Niin olikin, mutta sen taakse ei saisi piiloutua. Asioista voi silti keskustella, ottaa opiksi ja pyytää anteeksi. Tuntuu hämmentävältä, että mielummin vedotaan aikaan ja tapaan kuin käydään asia läpi ja myönnettäisiin että olisi voinut toimia toisin JA saataisiin hyvät välit omaan lapseen. Toki, kun ei myönnä mitään, voi elää kuplassa, jossa itse on täydellinen.
Nyt en lapsena pysty arvostamaan vanhempaani, koska aina on mahdollista kehittymiseen jos haluaa.
Se äiti valittaa? No ei mikään ihme jos sen lapsi ei jaksa olla sen seurassa. Kamala ruikuttaja äiti. Ei kukaan jaksa ruikuttajien seuraa. Ruikuttakoon itsekseen vaan.
Jos joku ei ole mun kanssa, ei vietä aikaa mun seurassa, niin mä puhun siitä muille ihmisille kaikenlaista pahaa, puhun että se on harhainen ja mielenterveysongelmainen ja hankala ja narsisti ja tosi inhottava ja kelju ja...
Ja sitten ihmettelen jos se ei vielä senkään jälkeen suostu viettämään aikaa mun kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Jos joku ei ole mun kanssa, ei vietä aikaa mun seurassa, niin mä puhun siitä muille ihmisille kaikenlaista pahaa, puhun että se on harhainen ja mielenterveysongelmainen ja hankala ja narsisti ja tosi inhottava ja kelju ja...
Ja sitten ihmettelen jos se ei vielä senkään jälkeen suostu viettämään aikaa mun kanssa!
Ja vieläpä: jos joku on joskus tehnyt mulle niin inhottavasti että on poistunut mun seurasta, niin jos se myöhemmin on palannut mun seuraan niin mä olen kostanut sen poistumisen sillä lailla että olen antanut sille turpiin! Niin, oppiipahan että mun seurasta ei poistuta, annan turpiin oikein kunnolla että oppii kunnolla. Ja voitteko kuvitella: sen turpiin antamisen jälkeen se on poistunut taas eikä ole enää ikinä suostunut palaamaan!
"pitäisi opetella purkamaan arkisia asioitaan keskustelemalla ja muistelemalla yhdessä menneitä aikoja myös nauramalla"
Nauramalla minunkin vanhempani muistelevat kaikenlaisia asioita, kuten pahoinpitelyä. On harhaista sanoa että minä koin syvää turvattomuudentunnetta, koska heistä se on jälkeenpäin hassua.
Okei , yksi monista lapsista tulee äidin luo ja alkaa kertomaan kerta toisensa jälkeen miten hän koki sitä ja tätä hänelle epämieluisaa lapsena ja nuorena. Äiti kuuntelee ystävällisesti, on aidosti pahoillaan ja pyytää anteeksi , ettei ole pystynyt toimimaan lapselle mieluisammin. Hän on kohdellut kahta muuta lastaan samalla tavalla mielestään. Lapset ovat syntyneet 2 vuoden välein.
Vain tällä yhdellä on traumoja ja syyttelyä.
Äiti on parhaansa tehnyt , hänkin on vain ihminen,,, ja pyytänyt anteeksi . ( vaikka tietää ,ettei mitään anteeksipyydettävää ole)
Näitä traumaihmisiä on maailma pullollaan,
eikä niitä kukaan voi parantaa. Ei terapeutit , ei isä eikä äidit. Monille se vaan in sisäänrakennettu ominaisuus.
Onhan näitä tutkittu. Samoissa tilanteissa toinen tuntee , että häntä on ollut aivan kammottava tilanne elämässä ja toinen ei muista tapahtumasta mitään. Revi siitä sitten.
Hullu akka, sori vaan