Lue keskustelun säännöt.
Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä
05.02.2023 |
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009362918.html
Suoraan sanottuna en ihmettele. Minulla tulee tästä kirjoituksesta hyvin ikävä olo. Kirjoittava äiti puhuu lapsen 'harhaisista muistoista', mutta valittaa, että lapsi ei halua keskustella.
Minulla on hankala suhde vanhempiini. Olen juuri kokenut niin, että he eivät edes myönnä muistojani - ikään kuin olisin keksinyt kaikki traumani! Kun tarpeeksi kauan joutuu tällä tavalla tunnetasolla hylätyksi ja kuulemaan sen, ettei omat ajatukseni ja muistot ole todellisia, niin todellakin siinä haluaa ottaa etäisyyttä.
Olen myös kuullut tuon kirjoittajan hokeman, että 'kaikkit ekevät virheitä' monta kertaa äitini suusta. Ikään kuin sillä pitäisi deletoida kaikki mennyt.
Kommentit (1197)
Sinä olisit pärjännyt äitisi saappaissa tunnin aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli jossain vaiheessa vaikea suhde äitiini. Olin nuori ja perheetön ja aika kirkasotsainen idealisti.
Kun sain omia lapsia, huomasin, ettei äitiys olekaan niin helppo ja yksiselitteinen asia.
Aloin ymmärtää äitiäni uudella tavalla. Hän oli oman aikansa kasvatti, kuten minäkin vuorollani, kun omat lapset kasvavat.
Hän ei siis sairasta mitään oireyhtymää eikä ole alkoholisti.
Välimme selkiytyivät.
Jokainen tapaus on tietysti erilainen.
Veikkaan , että sun äitilläs ja äitis suvussa on mt-ongelmia ja sinäperit ne. Turha siitä on katkeroitua, perimää ei valitatollo!
Vierailija kirjoitti:
Pitkään yritin lukea näitä juttuja ja ihme syytöksiä jotenkin neutraalisti, mutta pakko on yhtyä mielipiteeseen lumihiutaleista, jotka eivät kestä oikein mitään. Täällä heitellään narskudiagnooseja oikealle ja vasemmalle ilman mitään todellista konkretiaa - siis hei camoon ihmiset! Jotain vastuuta vois ottaa omasta elämästään syyttämättä kaikesta vanhempiaan.
Eihän tässä oikeasti kukaan ole _syytellyt_ vanhempiaan. Osa ei vaan pidä yhteyttä, mikä on ihan eri asia ja siihen on varmaan omat syynsä.
Syyttely on tuon hesariin purkautuneen narsissimamman oma tulkinta, tai se mitä hän halusi julkisesti kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli jossain vaiheessa vaikea suhde äitiini. Olin nuori ja perheetön ja aika kirkasotsainen idealisti.
Kun sain omia lapsia, huomasin, ettei äitiys olekaan niin helppo ja yksiselitteinen asia.
Aloin ymmärtää äitiäni uudella tavalla. Hän oli oman aikansa kasvatti, kuten minäkin vuorollani, kun omat lapset kasvavat.
Hän ei siis sairasta mitään oireyhtymää eikä ole alkoholisti.
Välimme selkiytyivät.
Jokainen tapaus on tietysti erilainen.
Minä taas tajusin omien lasteni muötä miten kaamea minun äitini on aina ollut ja miten totaalisesti pielessä lapsuuteni oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli jossain vaiheessa vaikea suhde äitiini. Olin nuori ja perheetön ja aika kirkasotsainen idealisti.
Kun sain omia lapsia, huomasin, ettei äitiys olekaan niin helppo ja yksiselitteinen asia.
Aloin ymmärtää äitiäni uudella tavalla. Hän oli oman aikansa kasvatti, kuten minäkin vuorollani, kun omat lapset kasvavat.
Hän ei siis sairasta mitään oireyhtymää eikä ole alkoholisti.
Välimme selkiytyivät.
Jokainen tapaus on tietysti erilainen.
Itse taas ymmärsin lapsen myötä miten väärin äiti oli minua kohdellut.
Katsokaa vanhemmat peiliin. Sieltä se syy 99,99% tapauksista löytyy.
Jos sitä ei viitsitä tehdä koska ollaan niin kaikkensa yrittäneitä ja omasta mielestä jopa täydellisiä vanhempia, niin eiköhän se ole kaikkien kannalta parempi ettei olla tekemisissä. Vanhempi tekee siinä kohtaa ihan itse sen valinnan ettei suostu opettelemaan peiliin katsomista.
Monesti välit katkaissut lapsi saa ihan uudella tavalla rauhaa elämäänsä kun myrkylliset siteen on katkaistu. Perintöä kyttäävät on tietysti asia erikseen. Hehän kyllä roikkuvat vaikka hirressä kunhan vain rahaa on luvassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli jossain vaiheessa vaikea suhde äitiini. Olin nuori ja perheetön ja aika kirkasotsainen idealisti.
Kun sain omia lapsia, huomasin, ettei äitiys olekaan niin helppo ja yksiselitteinen asia.
Aloin ymmärtää äitiäni uudella tavalla. Hän oli oman aikansa kasvatti, kuten minäkin vuorollani, kun omat lapset kasvavat.
Hän ei siis sairasta mitään oireyhtymää eikä ole alkoholisti.
Välimme selkiytyivät.
Jokainen tapaus on tietysti erilainen.
Kiinnostavaa. Minä taas ymmärtelin äitiäni nuorempana enemmän ja arvelin itse olleeni hankala lapsi ja jotenkin viallinen. Kun sain omia lapsia, tajusin, etten ikinä voisi kohdella heitä siten kuin minua on kohdeltu, ja että lapset reagoivat huonoon kohteluun muuttumalla hankaliksi. Omatkin lapseni olivat ihan erilaisia vietettyään parikin tuntia äitini vaikutuspiirissä. Tästä havainnosta alkoi henkinen irrottautuminen, joka johti välien katkeamiseen noin 15 vuotta myöhemmin.
Olen itsekin paljon mukavampi persoona, kun en ole äitini kanssa tekemisissä.
Oman äitini ilkeys on siis semmoisessa mittakaavassa, mitä ei voi selittää millään lapsuuden kokemuksilla. Sitä paitsi äitini vanhemmat olivat mukavia ja järkeviä, he hoitivat minua ja sisartani paljon, kun olimme lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli jossain vaiheessa vaikea suhde äitiini. Olin nuori ja perheetön ja aika kirkasotsainen idealisti.
Kun sain omia lapsia, huomasin, ettei äitiys olekaan niin helppo ja yksiselitteinen asia.
Aloin ymmärtää äitiäni uudella tavalla. Hän oli oman aikansa kasvatti, kuten minäkin vuorollani, kun omat lapset kasvavat.
Hän ei siis sairasta mitään oireyhtymää eikä ole alkoholisti.
Välimme selkiytyivät.
Jokainen tapaus on tietysti erilainen.
Kaikki ihmiset eivät vain ole "oman aikansa kasvatteja" vaan pystyvät pääsemään siitä yli.
Kyse näissä kahnauksissa on siitä, ymmärtääkö ihminen, että oma lapsi on hänestä erillinen ihminen, jolla on oikeus omaan elämänkatsomukseensa ja omaan elämäänsä. Jos ei ymmärrä, niin siitä tulee se "oman aikansa kasvattien" välinen taistelu.
Itse ymmärsin oikein kunnolla vasta oman äitini kuoltua, miten onnekas olinkaan hänen kohdallaan ollut. Menin nimittäin tutustumaan paremmin äitini sisareen ja huomasin, minkälainen tuomitseva päällepäsmäri hän olikaan. Yritin aikani miellyttää häntä eri asioissa, kunnes lopulta pääsin siitä irti sitten, kun hän alkoi arvostella minulle äitiänikin juuri siitä, että äiti oli antanut minun olla rauhassa omaa mieltäni erinäisistä asioista.
Opin vähitellen, että äitini sisarella on ollut jatkuvaa kahnausta omien lastensakin kanssa eri asioista: hän on hyvin herkkä arvostelemaan heidän elämäntapaansa, vaikka he ovat ainakin minulle ihan tavallisia ihmisiä, omillaan toimeen tulevia ja käytännönläheisiä. Eivät kuitenkaan ajattele kaikista asioista kuten oma äitinsä, mikä tälle äidille on sietämätöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
""Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus. Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat. Vakavaksi kriisiksi muodostunut kahden perheenjäsenen välinen harhainen muistikuva yhdessä eletystä elämästä ei laukea, vaan jatkuu tulehtuneena jopa vuosia. Asioilla voi olla täysin looginen selitys, joka pitäisi kahden kesken purkaa tai vaikka terapeutin avustuksella.
”Puhumalla asiat paranevat” on vanha suomalainen sanonta, ja se pätee myös nykyisessä digitaalisessa ympäristössämme. Ihmisten pitäisi opetella purkamaan arkisia asioitaan keskustelemalla ja muistelemalla yhdessä menneitä aikoja – myös nauramalla. Elämme vähän turhan vakavaa aikaa. Lapsen silmin asiat ovat voineet näyttää erilaiselta kuin vanhemman silmin, ja siihen voi olla omat tärkeät syynsä. Olemme kaikki vain ihmisiä virheinemme, eikä menneistä ajoista voi tuomita kumpaakaan osapuolta.
Keskustelun kautta voi rakentua terve tasavertainen ihmissuhde. Sitä ahdistavaan tilanteeseen ajautunut kunnon äiti sydämessään toivoo."
Miten tästä tulee nyt sellainen mielikuva, että tämän kunnon äiti tietää ihan tasan tarkkaan, missä hiertää, mutta ei vaan osaa myöntää omaa osaansa. Helpompi syyttää jälkeläistä harhaisista ja yksipuolisista kokemuksista.
Lapsi ei katkaise välejä vanhempaansa ilman syytä.
Noo enpä tiedä. Minun sisaruksellani on ollut aina aika ajoin mielenterveydellistä oirehdintaa; syömishäiriötä ja itsetuhoista käytöstä. Hän on kuitenkin selvinnyt tuosta mielestäni perfektionismin ja vaativan persoonallisuuden aiheuttamasta oireilusta huolimatta elämässään hyvin. Kun covid pandemia alkoi, hän otti tilanteen hyvin raskaasti ja alkoi uskoa kaikenlaisiin salaliittoteorioihin. Kun me sisarukset tai vanhemmat emme kokeneet tilannetta samoin vaan rauhottelimme, että mennään nyt viranomaisten ratkaisujen mukaan, suuttui hän niin että katkaisi välit kaikkiin. Kun rajoituksia alettiin purkamaan, palasi hän takaisin perheen yhteydenpitoon kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tunnen myös aikuisen naisen, joka on nuoresta saakka katkonut välejään kavereiden tai perheenjäsenten kanssa aika mitättömiltä vaikuttavista syistä johtuen. Tuntuu että aina on vähän jotain kahnausta tai mielipahaa jonkun suuntaan. Hänellä on jonkinlainen traumatausta johon hän on jäänyt kiinni, ei kuitenkaan mitään kaltoinkohteluun liittyvää vaan sairautta ja onnettomuutta. Jos hän päättää loukkaantua jostain, ei mitkään anteeksipyynnöt auta asiaa, mielipiteet ja päätökset on hyvin mustavalkoisia
Tää vois olla mun anoppi. Ei ole väleissä oikein kenenkään kanssa, äitinsäkään.
Lapsuuteensa liittyy trauma, mutta ei sekään selitä ihan kaikkea.
On tietysti myös tosi kauheita vanhempia, mutta useimmilla kai sellaiset tavallisen hyvät, jotka tekevät virheitä ja ovat väärässä välillä. Olen huomannut että sellaistenkin vanhempien lapset lähtevät joskus tälle syyttely- ja kaivelulinjalle ja vieläpä liioitellen ja keksien uskomattomiakin motiiveja vanhempiensa käytökselle. Teineiltä tällainen ei tietysti ole ihme, mutta joillain jää levy päälle ja näitä liioiteltuja stooreja jankutetaan katkerana aikuisenakin.
Ei ole ollut täydellinen omakaan lapsuuteni, kenelläpä olisi, mutta tietynlaisella lempeydellä, ymmärryksellä ja vähän anteeksiannollakin niitä vanhempieni virheitä ajattelen. Ei meistä kukaan ole täydellinen, ei vanhempana eikä yleensäkään ihmisenä. Vanhemmuus ei totisesti ole helppoa, lisäksi käsitys hyvästä vanhemmuudesta riippuu myös siitä ajasta jossa eletään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli jossain vaiheessa vaikea suhde äitiini. Olin nuori ja perheetön ja aika kirkasotsainen idealisti.
Kun sain omia lapsia, huomasin, ettei äitiys olekaan niin helppo ja yksiselitteinen asia.
Aloin ymmärtää äitiäni uudella tavalla. Hän oli oman aikansa kasvatti, kuten minäkin vuorollani, kun omat lapset kasvavat.
Hän ei siis sairasta mitään oireyhtymää eikä ole alkoholisti.
Välimme selkiytyivät.
Jokainen tapaus on tietysti erilainen.Kiinnostavaa. Minä taas ymmärtelin äitiäni nuorempana enemmän ja arvelin itse olleeni hankala lapsi ja jotenkin viallinen. Kun sain omia lapsia, tajusin, etten ikinä voisi kohdella heitä siten kuin minua on kohdeltu, ja että lapset reagoivat huonoon kohteluun muuttumalla hankaliksi. Omatkin lapseni olivat ihan erilaisia vietettyään parikin tuntia äitini vaikutuspiirissä. Tästä havainnosta alkoi henkinen irrottautuminen, joka johti välien katkeamiseen noin 15 vuotta myöhemmin.
Olen itsekin paljon mukavampi persoona, kun en ole äitini kanssa tekemisissä.
Oman äitini ilkeys on siis semmoisessa mittakaavassa, mitä ei voi selittää millään lapsuuden kokemuksilla. Sitä paitsi äitini vanhemmat olivat mukavia ja järkeviä, he hoitivat minua ja sisartani paljon, kun olimme lapsia.
Oletko varma, että äitisi vanhemmat olivat mukavia myös äitiäsi kohtaan? Oma mummoni oli minulle aina ihana, mutta kuudelle lapselleen varsin hankala.
Mummoni lapsi eli isäni on ollut ihana, välittävä ja rakas pappa lapsilleni, mutta pahoinpiteli minua 7-15-vuotiaana rankasti. Lapseni tuskin uskoisivat, jos kertoisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
""Psykoterapiat eivät valitettavasti laukaise pattitilannetta, jos hoidettavana on vain jälkeläisen yksipuolinen kokemus. Syyllisyydentunne äidin mielessä voi kasvaa kestämättömäksi, vaikka syyllisiä ei edes olisi olemassa. Stressi lisääntyy ja fyysiset sairaudet uhkaavat. Vakavaksi kriisiksi muodostunut kahden perheenjäsenen välinen harhainen muistikuva yhdessä eletystä elämästä ei laukea, vaan jatkuu tulehtuneena jopa vuosia. Asioilla voi olla täysin looginen selitys, joka pitäisi kahden kesken purkaa tai vaikka terapeutin avustuksella.
”Puhumalla asiat paranevat” on vanha suomalainen sanonta, ja se pätee myös nykyisessä digitaalisessa ympäristössämme. Ihmisten pitäisi opetella purkamaan arkisia asioitaan keskustelemalla ja muistelemalla yhdessä menneitä aikoja – myös nauramalla. Elämme vähän turhan vakavaa aikaa. Lapsen silmin asiat ovat voineet näyttää erilaiselta kuin vanhemman silmin, ja siihen voi olla omat tärkeät syynsä. Olemme kaikki vain ihmisiä virheinemme, eikä menneistä ajoista voi tuomita kumpaakaan osapuolta.
Keskustelun kautta voi rakentua terve tasavertainen ihmissuhde. Sitä ahdistavaan tilanteeseen ajautunut kunnon äiti sydämessään toivoo."
Miten tästä tulee nyt sellainen mielikuva, että tämän kunnon äiti tietää ihan tasan tarkkaan, missä hiertää, mutta ei vaan osaa myöntää omaa osaansa. Helpompi syyttää jälkeläistä harhaisista ja yksipuolisista kokemuksista.
Lapsi ei katkaise välejä vanhempaansa ilman syytä.
Noo enpä tiedä. Minun sisaruksellani on ollut aina aika ajoin mielenterveydellistä oirehdintaa; syömishäiriötä ja itsetuhoista käytöstä. Hän on kuitenkin selvinnyt tuosta mielestäni perfektionismin ja vaativan persoonallisuuden aiheuttamasta oireilusta huolimatta elämässään hyvin. Kun covid pandemia alkoi, hän otti tilanteen hyvin raskaasti ja alkoi uskoa kaikenlaisiin salaliittoteorioihin. Kun me sisarukset tai vanhemmat emme kokeneet tilannetta samoin vaan rauhottelimme, että mennään nyt viranomaisten ratkaisujen mukaan, suuttui hän niin että katkaisi välit kaikkiin. Kun rajoituksia alettiin purkamaan, palasi hän takaisin perheen yhteydenpitoon kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tunnen myös aikuisen naisen, joka on nuoresta saakka katkonut välejään kavereiden tai perheenjäsenten kanssa aika mitättömiltä vaikuttavista syistä johtuen. Tuntuu että aina on vähän jotain kahnausta tai mielipahaa jonkun suuntaan. Hänellä on jonkinlainen traumatausta johon hän on jäänyt kiinni, ei kuitenkaan mitään kaltoinkohteluun liittyvää vaan sairautta ja onnettomuutta. Jos hän päättää loukkaantua jostain, ei mitkään anteeksipyynnöt auta asiaa, mielipiteet ja päätökset on hyvin mustavalkoisia
Tää vois olla mun anoppi. Ei ole väleissä oikein kenenkään kanssa, äitinsäkään.
Lapsuuteensa liittyy trauma, mutta ei sekään selitä ihan kaikkea.
Äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. On riidoissa moneen eri suuntaan.
-ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On tietysti myös tosi kauheita vanhempia, mutta useimmilla kai sellaiset tavallisen hyvät, jotka tekevät virheitä ja ovat väärässä välillä. Olen huomannut että sellaistenkin vanhempien lapset lähtevät joskus tälle syyttely- ja kaivelulinjalle ja vieläpä liioitellen ja keksien uskomattomiakin motiiveja vanhempiensa käytökselle. Teineiltä tällainen ei tietysti ole ihme, mutta joillain jää levy päälle ja näitä liioiteltuja stooreja jankutetaan katkerana aikuisenakin.
Ei ole ollut täydellinen omakaan lapsuuteni, kenelläpä olisi, mutta tietynlaisella lempeydellä, ymmärryksellä ja vähän anteeksiannollakin niitä vanhempieni virheitä ajattelen. Ei meistä kukaan ole täydellinen, ei vanhempana eikä yleensäkään ihmisenä. Vanhemmuus ei totisesti ole helppoa, lisäksi käsitys hyvästä vanhemmuudesta riippuu myös siitä ajasta jossa eletään.
Mistä sinä tiedät toisten lapsuudet? Et mistään.
Ja mille syyttelylinjalle?
Ei se ole mitään syyttelyä ettei halua olla tekemisissä.
Äitinä sitä toivoo lapselleen aina parasta mutta kun toinen on niin sairas JA EPÄTASAPAINOINEN ettei pidä yhteyttä! Ei sitä yksin pidetä :((
Sitä katsoo muiden lapsia katellisena ja miettii miksi juuri minulle tuli sairas lapsi. Ei sitä äitinä voi ymmärtää.
En ole autisti niin en pysty samalla tavoin nysväämään jonkun helvetin kirjan parissa kauniilla ilmalla :)
Kysyin että miten voisin auttaa niin ei vastannut mitään, taitaa vähän päässä viirata :)
Tekisi niin mieli repiä päästä sitä sairasta kun ei omalle äidilleen saatana sano mitäänOON HULLUJEN YMPÄRÖIMÄ!! Pääsispä pois täältä……………………
Itkettää sairas lapsi :( Mitä niin pahaa olen tehnyt ettei oma äiti kelpaa :((
Itkettää niin paljon etten voi auttaa kun en tiedä mikä sairasta lasta vaivaa.
Jos selittäisi, mutta ei se tajua, ei ihan kaikki palikat ole tallella.
Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Minun siskoni laittoi äitiimme välit poikki juurikin itse keksityn valemuiston vuoksi. En todelakaan lähtisi väittämään etteikö tuokin äiti voisi olla oikeassa.
Mistä sinä tämän tiedät?
Siinä onkin iso ero, onko kyse vain vanhojen muistelusta vaiko akuutista haitasta tässä ja nyt.
Äitini mielestä hänellä oli oikeus päättää minun perheeni asioista, kuten siitä, menemmekö viikonloppuna mökille vai emme, koska hänhän on minun äitini, ja tietenkin minun pitää kysyä häneltä lupa, jos haluan mennä (miehen suvun) mökille viikonlopuksi. Siis nelikymppisenä perheellisenä ihmisenä.
Tämä saattoi siis soittaa perjantai-iltana kun olimme jo autossa matkalla, ja vaatia, että meidän pitäisi kääntyä heti takaisin ja viettää lauantai hänen suunnittelemallaan tavalla.
No eihän tuommoisesta perhe-elämästä tule yhtään mitään. Miettikää omalle kohdallenne tuollaista äitiä, anoppia ja mummoa.
Tuo Hesarin kirjoituksen piirre, että toistellaan äidin ja lapsen suhteen olevan (yhä aikuisiällä) maailman tärkein ja herkin ja merkityksellisin, eikä se saa koskaan rikkoutua, muistuttaa tätä oman äitini käsitystä. Siis toisin sanoin ilmaistuna aikuinenkin tytär on yhä kaikkinensa äitinsä omaisuutta, ja äiti määrää elämästä.
Ei se nyt mikään ihme ole, jos joutuu laittamaan eston kännykkään eikä lounaskutsu paljon enää kiinnostele.
Jep, ja se maksaa satasen tunti tai enemmänkin, ja sinä myyt sitä, ja se sopii ihan kaikille :D