Lue keskustelun säännöt.
Mies ei selviydy arjen pyörittämisestä
04.02.2023 |
Onko kenelläkään muulla miestä, jolla ei yksinkertaisesti energia ja rahkeet riitä tavallisesta arjesta selviytymiseen hetkellisesti yksin ilman että kunto romahtaa ja seurauksena on mielenterveysoireita?
Olen viime aikoina toden teolla havahtunut siihen, että näyttää siltä ettei mun mieheni vaan yksinkertaisesti kykene tavalliseen arkeen. Selvennykseksi, tavallisella arjella tarkoitan sitä, että päivittäin täytyy tiskata, laittaa ruokaa tai ainakin huolehtia että jämiä on jääkaapissa, lämmittää jos on takka, huolehtia koiran ruokinnasta ja lenkityksestä, siivota edes illalla hiukan, viedä roskat, ruokkia lapset, tehdä lumitöitä jne. Viikottain täytyy käydä kaupassa, pestä pyykkiä, siivota isommin ja lämmittää sauna. No se ei ole pakollinen. Eikö nuo ole ihan joka perheessä arjessa tapahtuvia asioita vai onko minulla vääristynyt käsitys?
Miehellä on vuosia ollut vaikeuksia selvitä näistä. Hän ahdistuu koko päiväksi ja lamaantuu, jos tietää että hänen pitäisi tänään tehdä kotitöitä. Vaikka itse hommiin menisi max tunti yhteensä, ei hän voi tehdä päivän aikana mitään muuta vaan torkkuen kerää voimia muun ajan. Hänelle ottaa kai voimille ajatus siitä että pitäisi tehdä jotain. Auton korjausta yms omia juttujaan tekee mielellään, ja se syökin usein arjen pyörityskykyä häneltä entisestään. Siksi olen päässyt helpommalla, kun teen suurimman osan itse. En voi luottaa, että hän tekee sovittua koiran iltapissatusta, koska voi yhtä hyvin olla makoilemassa sängyssä silloin. Ruuanlaittovastuuta en voi jättää hänelle, koska hän ei vaan tee mitään ruokaa silloin, ja riutuu itsekin koko päivän ravinnotta. Normaalisti teen kaikki ruuat, mutta myös laitan ne hänelle lautaselle ja keitän kahvit, voitelen leivän jne.
Välillä hänellä on myös kausia, kun on vuodepotilas eikä pysty osallistumaan arkeen lainkaan koska kokee että on ollut niin rankkaa, että pitää levätä viikkoja.
Koska olen pyörittänyt tätä sirkusta vuosia yksin saamatta lainkaan lomaa, alan olla siinä kunnossa että itkien kysyin mieheltä voisinko minäkin saada joskus lomailla tekemättä mitään niin että hän hoitaisi perheen. Vastasi, että tottakai, hän on reipas ihminen jolta hoituu kyllä arjen pyöritys. Hänelle sopi, että hän vastaisi kaikesta arkityöstä. Tämän viikon olenkin sitten levännyt. Jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, perhe ei ole syönyt viikon aikana yhtään lämmintä ruokaa, talossa on kylmä, kukaan minua lukuunottamatta ei ole peseytynyt, roskis on sama kuin sunnuntaina. Lapsilta loppuu puhtaat vaatteet, kaupassa ei ole käyty viikkoon. Kysyttäessä ei edes tiedä onko kaapeissa ruokatarpeita. On tosi kärttyisen ja loukkaantuneen oloinen. Mitä ihmettä? Äijä nukkuu kuusi vuotta selvitäkseen yhden viikon minun arjestani, ja tämä on tulos?
Olen tietysti myös huolissani hänestä, eihän tuo ole normaalia mutta kun on mielestään ihan hyvässä kunnossa, aina vaan on joku ulkopuolinen syy miksi on väsynyt. Väh. kerran viikossa on myös kipeäksi tulossa. Ei koe tarvitsevansa apua. Ei ole töissä.
Mitä ihmettä tällaiselle ihmiselle voi tehdä? Hän ei teknisesti pärjäisi itsenäisesti asuen, mutta tuskin kuitenkaan saisi osastohoitopaikkaa. Onko minun velvollisuuteni vaimona hoitaa häntä vaikka hän olisi missä kunnossa? Mikä tällaiseen auttaa? Onko jollain omakohtaista kokemusta siitä, että ajatus kotitöistä lamaannuttaa mutta olet päässyt siitä eroon? Voisiko hän harjoittelemalla tottua kotitöihin? Minä kyllä tavallisesti jaksan tätä arkea pyörittää, mutta on todella ahdistava ajatus että en ihan oikeasti voisi koskaan hellittää ilman että koko perhe kärsii. Alan pian kallistua siihen, että seuraavan kerran kun tulen kipeäksi, pyydän anopin hoitamaan koko perhettä. Siinäpä ihmettelee, miksi poikansa ei terveenä voi hoitaa.
Kommentit (431)
Miehesi luulee, että kotityöt ovat sinulle jotenkin nautinnollisempia tai helpompia kuin hänelle. Ei ymmärrä, että samaa pakkopullaa se on kaikille. Tyypillistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen mies kuten ap:lla on olisi jo saanut kenkää ennen yhtäkään lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies oli aikaisemmin tuollainen. Hän on autismin kirjolla ja tunnistaa itsessään myös PDA-piirteet.
Ajan myötä tilanne on meillä parantunut. Mies on löytänyt itselleen sopivat rutiinit ja oppinut hyväksymään, että tietyt jutut on tehtävä. Nykyään hän selviää arjesta ihan hyvin, ikää vähän yli 40 v. Kymmenen vuotta sitten kaikki oli minun harteillani.
Meillä on auttanut ensinnäkin asioista puhuminen ja toiseksi se, että yhdellä lapsella diagnosoitiin autismi, ja sen seurauksena mies itsekin hakeutui tutkimuksiin. Diagnoosi ei sinänsä muuta mitään, mutta lisääntynyt itseymmärrys jollain tavalla kuitenkin auttaa ilmeisesti.
Mä mietin, että miten sun mies olisi pärjännyt ilman sinua silloin aikaisemmin? Olisiko hänen asuntonsa ollut niin kuin kauheuksien himohamstraajakodissa?
Tapasimme tosi nuorina :D Mies asui ennen tapaamistamme opiskelija-asuntolassa, jossa oli myös ruokala, ruokailut hoituivat siellä. Huone oli pieni ja tavaraa vähän, pyykit hän kuljetti lapsuudenkotiinsa. Mulla meni aikansa ennen kuin tajusin, että miehelle arjen pyörittäminen oli tuskaa, hän taisi alkuun tsempata mun kanssa. Varmaan sitten lasten syntyessä kuorma kävi hänelle liian suureksi, en ihan tarkalleen muista.
Mulla yhtä passiivinen mies ja olen niin kyllästynyt ja väsynyt tekemään kaiken itse. Onneksi tunnistin tämän ongelman jo aikaisemmin ja päätin, että lapsia ei tule ainakaan tämän miehen kanssa. En jaksaisi enää hoitaa lapsia ja niiden sotkuja miehen sotkujen ohella.
Miehen lapsuudenkodissa kävi siivooja tms. taloudenhoitaja, joten mies ei ole koskaan oppinut tekemään taloudenhoitoon liittyviä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Ap, mieti miten saisitte arjestanne helpompaa. Nythän tuo on aikamoinen työkeiri yhden ihmisen pyörittää. Nyt on lumityöt, mutta keväällä, kesällä ja syksyllä on pihatyöt, nurmikon leikkaukset ja istutuksista huolehtiminen ym. Omakotitalossa on paljon kaikkea huoltamistakin. Olisiko elämäänne ratkaisevasti helpottava asia muuttaa kerrostaloon?
Mitä voit nyt tehdä on ottaa lapset mukaan kotiaskareisiin. Jokaiselle vähän vastuuta: pöydän kattamista, roskien viemistä ym. Iästä riippuen he voivat osallistua myös siivoukseen ja oikeastaan iästä riippumatta korjata lelunsa pois illalla.
Meillä kahdella aikuisella ei ole mitään ongelmia omakotitalon työleirin pyörittämiseen eikä tarvita lapsia siihen kun ei olla niitä tehty. Aluksi lähdettiin kerrostalo asumisesta ja matkusteltiin kun kerrostalossa ei ollut mitään tekemistä. Nyt omakotitalo asumisessa ei tarvitse matkustella eikä tarvitse kesämökkiä. Kun vain hyvä paikka löydettiin niin että omakotitalo tontti on sellaisella paikalla että siellä viihtyy ympäri vuoden, niin itse rakennettiin. Alussa oli aivan järkyttävää hermoja raastavaa lapsiperheiden tramboliini kiljuntaa naapureissa kun tuli ne kiljunta matot muotiin. Minä kun sitten annoin samaa kiljumista ja meteliä takaisin niin sain tappo uhkauksia. Ei jumalauta että toiset saavat vaan rauhassa häiriköidä koko kylää ja sitten jos antaa takaisin niin saa tappo uhkauksia. Ei ole kaikki näiden perheellisten päässä ihan kohdallaan ja miksi pitää tehtailla perhettä jos on ihan mielenvikainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että miehelläsi on jonkinlainen sairaus... masennus, tarkkaavuuden ja keskittymisen häiriö, väsymysoireyhtymä tms? Tai jotakin vielä pahempaa. Ei ole normaalia jos arjen rutiineista ei selviä ja pitää voimia keräillä jonkin asian tekoon ja sen jälkeen rasituksesta toipumiseen. Ohjaisin hänet lääkärille ja tutkimuksiin, mikä on tämän taustalla. Kovasti voimia ja tsemppiä arjen pyöritykseen sinulle. Varmasti rankkaa, kun joudut vielä miehestäkin huolehtimaan. Ei ihme, että olet väsynyt.
Ja kuullostaa siltä että ap ylisuorittaa sitä arkea. Kummankin on muututtava.
AP kertoo tehtävistä kotitöistä: "tavallisella arjella tarkoitan sitä, että päivittäin täytyy tiskata, laittaa ruokaa tai ainakin huolehtia että jämiä on jääkaapissa, lämmittää jos on takka, huolehtia koiran ruokinnasta ja lenkityksestä, siivota edes illalla hiukan, viedä roskat, ruokkia lapset, tehdä lumitöitä jne. Viikottain täytyy käydä kaupassa, pestä pyykkiä, siivota isommin ja lämmittää sauna. No se ei ole pakollinen"
Millä tavalla tuon on sinusta arjen ylisuorittamista? Täysin olennaisia ja tavallisia asioita jokaisessa huushollissa.
Ap ylisuorittaa, ja syyttää miestä kun normaali ei tahdo pysyä adhd ap:n perässä:
-koiran hankinta on valinta
-lapsien hankinta on valinta
-ruokaa voi tehdä kerralla ison satsin moneksi päiväksi
-joka päivä ei ole pakko imuroida. Se olisi neuroottista
-pyykkikonettakaan ei ole pakko pyöruttää joka päivä, vaan vasta sitten kun se on täysi.
Samalla säästyy sähköä, vettä ja luontoa
-ruokakaupasta voi ostaa kerralla viikon, tai jopa kahden ruoat
Jne jne jne jne...listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Olin itsekin ap:n kaltaisen adhd-naisen kanssa, eikä elämässä ollut hetken lepoa koskaan.
Onneksi erosimme.
Yksi asia mitä en ymmärrä, on askareiden haaliminen. Tyhjentäkää kodista ylimääräiset rojut, ottakaa lapset mukaan kotitöihin jo pienenä ( vaatekaapin hyllyn reunoihin mitä vaatteita siihen kuuluu, hyvät säilytyssysteemit leluille yms) kausivaatteet eri paikkaan, ajastetut pesukoneet ja imurit ja lattianpesulaite, siivooja, kalenterit, lapsille arkitoimikuvakortit, lukkarit seinille. Omakotitalo ei ole mikään pakollinen, mutta varmasti joku teini tulee tekemään taskurahalla lumitöitä, nurtsin leikkaa robotti-imuri. Ei kausiverhoja tms krääsää. Ruuanlaittovuorot koko perheelle/valmisruokaa/noutoruokaa/ruokaboksit yms. Pesukoneen lisäksi kuivain ja tarvittaessa jokaiselle oma puhtaan pyykin kori. Pyykki lajitellaan jo koteihin, niin ei tarvitse tehdä sitä toiste ennen pesua ymsyms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies oli aikaisemmin tuollainen. Hän on autismin kirjolla ja tunnistaa itsessään myös PDA-piirteet.
Ajan myötä tilanne on meillä parantunut. Mies on löytänyt itselleen sopivat rutiinit ja oppinut hyväksymään, että tietyt jutut on tehtävä. Nykyään hän selviää arjesta ihan hyvin, ikää vähän yli 40 v. Kymmenen vuotta sitten kaikki oli minun harteillani.
Meillä on auttanut ensinnäkin asioista puhuminen ja toiseksi se, että yhdellä lapsella diagnosoitiin autismi, ja sen seurauksena mies itsekin hakeutui tutkimuksiin. Diagnoosi ei sinänsä muuta mitään, mutta lisääntynyt itseymmärrys jollain tavalla kuitenkin auttaa ilmeisesti.
Mä mietin, että miten sun mies olisi pärjännyt ilman sinua silloin aikaisemmin? Olisiko hänen asuntonsa ollut niin kuin kauheuksien himohamstraajakodissa?
Tapasimme tosi nuorina :D Mies asui ennen tapaamistamme opiskelija-asuntolassa, jossa oli myös ruokala, ruokailut hoituivat siellä. Huone oli pieni ja tavaraa vähän, pyykit hän kuljetti lapsuudenkotiinsa. Mulla meni aikansa ennen kuin tajusin, että miehelle arjen pyörittäminen oli tuskaa, hän taisi alkuun tsempata mun kanssa. Varmaan sitten lasten syntyessä kuorma kävi hänelle liian suureksi, en ihan tarkalleen muista.
Ok, eli taustalla on pitkäaikaisempi ongelma ja todennäköisesti diagnosoimattomat nepsypiirteet. Ad(h)d tai autismi aiheuttavat usein kuormittumista normaaleista asioista ja aloitekyvyn puutetta. Oletko ap ehdottanut miehelle hoitoon hakeutumista rauhallisesti keskustellen? Miten hän itse kokee asian?
Ap sinulla on mt-ongelmainen mies, jonka omaishoitajana ja elättäjänä toimit. Kauanko ajattelit katsella tuota tilannetta? Itse olisin håipännyt jo vuosia sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mitä en ymmärrä, on askareiden haaliminen. Tyhjentäkää kodista ylimääräiset rojut, ottakaa lapset mukaan kotitöihin jo pienenä ( vaatekaapin hyllyn reunoihin mitä vaatteita siihen kuuluu, hyvät säilytyssysteemit leluille yms) kausivaatteet eri paikkaan, ajastetut pesukoneet ja imurit ja lattianpesulaite, siivooja, kalenterit, lapsille arkitoimikuvakortit, lukkarit seinille. Omakotitalo ei ole mikään pakollinen, mutta varmasti joku teini tulee tekemään taskurahalla lumitöitä, nurtsin leikkaa robotti-imuri. Ei kausiverhoja tms krääsää. Ruuanlaittovuorot koko perheelle/valmisruokaa/noutoruokaa/ruokaboksit yms. Pesukoneen lisäksi kuivain ja tarvittaessa jokaiselle oma puhtaan pyykin kori. Pyykki lajitellaan jo koteihin, niin ei tarvitse tehdä sitä toiste ennen pesua ymsyms.
Kuulostaa kätevältä, paitsi ettei ole, kun äiti on jo muutenkin uupumassa kuormansa alle. Isä tuskin jaksaisi em. järjestelyihin osallistua.
Naisessa on se vika kun haluaa heti lapsia jonkun sen uhrinsa kanssa eikä halua edes pidempään tutustua siihen kun haluaa heti paksuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulle, meillä oli samanlaista ja ero tuli. Lopulta ex meni neurologisiin tutkimuksiin ja selvisi, että mies on ylikuormittunut ja traumatisoitunut. Mitään vikaa ei löydetty, eikä neurologisia ongelmia, aivotkin kuvattiin. Ihan terve oli. Se oli kai uupunut siitä kun katsoi vaimonsa hoitavan lapset, kotityöt ja käyvän töissä. Se pelikoneella istuminen ja television katsominen on vain niin kuluttavaa puuhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä jätin sairastuneen mieheni. Elämä oli aika tavalla samanlaista, kuin aloittajalla. Minulla ei voimat riittäneet ja osastojakson jälkeen otin eron. Mies joutui tuettuun asumiseen. Elämäni vaikein päätös, mutta olisin romahtanut itsekin, kenties lopullisesti ja se ei ollut vaihtoehto, koska meillä on lapsia.
Tsemppiä sinulle! Järkevä ratkaisu vaikka varmasti myös raskas päätös.
Kiitos. Päätös oli vaikea, mutta ei mulla ollut vaihtoehtoja, koska oma mielenterveys kärsi jo pahoin. Valinta tapahtui oikeastaan lasten ja miehen välillä, molemmat olivat liikaa. Valitsin lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia mitä en ymmärrä, on askareiden haaliminen. Tyhjentäkää kodista ylimääräiset rojut, ottakaa lapset mukaan kotitöihin jo pienenä ( vaatekaapin hyllyn reunoihin mitä vaatteita siihen kuuluu, hyvät säilytyssysteemit leluille yms) kausivaatteet eri paikkaan, ajastetut pesukoneet ja imurit ja lattianpesulaite, siivooja, kalenterit, lapsille arkitoimikuvakortit, lukkarit seinille. Omakotitalo ei ole mikään pakollinen, mutta varmasti joku teini tulee tekemään taskurahalla lumitöitä, nurtsin leikkaa robotti-imuri. Ei kausiverhoja tms krääsää. Ruuanlaittovuorot koko perheelle/valmisruokaa/noutoruokaa/ruokaboksit yms. Pesukoneen lisäksi kuivain ja tarvittaessa jokaiselle oma puhtaan pyykin kori. Pyykki lajitellaan jo koteihin, niin ei tarvitse tehdä sitä toiste ennen pesua ymsyms.
Kuulostaa kätevältä, paitsi ettei ole, kun äiti on jo muutenkin uupumassa kuormansa alle. Isä tuskin jaksaisi em. järjestelyihin osallistua.
Siivojan palkkaaminen, ruuan tilaaminen ja lumityöt tekijän etsiminen on hyvä alku, joka keventää arkea sen verran, että voi miettiä seuraava steppiä. Välisiivoukseen ostaa myös robotti-imuriin aika vaivattomasti.
Vierailija kirjoitti:
Ap sinulla on mt-ongelmainen mies, jonka omaishoitajana ja elättäjänä toimit. Kauanko ajattelit katsella tuota tilannetta? Itse olisin håipännyt jo vuosia sitten.
Harmi, että mies jaksaa kuitenkin rassata autoa, muutoin vaimo voisi saada omaishoidontukea.
Kannattaisi lääkärissä tarkistaa myös ihan fyysinen puoli, veriarvot, testosteroniarvot, kilpirauhasarvot ilman muuta, vakava vajaatoiminta voisi oireilla noin. Lääkäriin mars ei ole normaalia tuollainen väsymys.
Aloituksessa kirjoitit ap, että jos sairastut, kutsut anopin, että näkee ,mitä poikansa ei voiTERVEENÄ TEHDÄ.
Siis pidät miestäsi terveenä, hän lienee terve ,koska on niin mukava puuhailla autonsa kanssa , näin jotenkin kerroit.
Nyt istutte alas, ja teet muutamia A nelosia paksulla tussilla , missä on teidän perheen säännöt ja teippaat ne seinään kiinni.
Siis lista koko viikolle MITÄ TEKEE ÄITI ja MITÄ TEKEE ISÄ.
TYYLIIN. 1. Äiti tekee perheelle aamupalan 2. Isä siivoaa pöydän ja laittaa astiat koneeseen( tiskaa , ellei ole pesukonetta, 3. Äiti petaa ja viel lapsen päiväkotiin ,jos ei lapsi ole kotona.
4. Jos lapsi on kotona , isä menee tunniksi sen kanssa ulos. 5. Äiti käy kaupassa ostaa viikon ruuat.
6. Isä tekee ison uunipannullisen ruokaa ( aluksi äiti neuvoo ,kun ei osaa laittaa ohjetta lukien esim lihamakaroonilaatikkoa uuniin tai broilerinkoipia pammuun kera uunijuuresten.
5. Äiti kattaa pöydän ja laittaa astiat koneeseen.
Seur päivänä sama järjestys , mutta aamupalan jälkeen issä laittaa pyykit koneeseen, lienee lukutaitoinen ja ks asteluvun , mihin lämpötilaan ja ei ole värisokea , jottei laita mustia valkosten kanssa, kone pesee ja mies nostaa pyykit kuivumaan. Sillä aikaa äiti menee ulkoilemaan ja kolaamaan lumen. Jne jne.
Jos on 2-4 hengen perhe , ei ole liikaa hommia.
Jokainen pistää vaateensa naulakkoon ja tavarat niiden omille paikoilleen, niin kenenkään ei tarvi siivota toisten jälkiä , paitsi pikkuisten lasten.
Kaikki turha krääsä viedään kirpputorille ja lahjoitetaan pois.
Kuullostaa siltä, että miehesi on päätynyt elämään elämää, johon hänellä ei ole rahkeita. Omakotitalo (päivittäinen takan polttaminen, lumityöt), lapset (päivittäinen ruoanlaitto, jatkuva pyykinpesu ja siivous), koira (lenkitys joka päivä).. En jaksaisi tuollaista itsekään, mutta siksi minulla ei olekaan lapsia eikä lemmikkiä enkä asu omakotitalossa. Yhdessä olette ilmeisesti tuollaisen elämän halunneet, joten yhdessä siitä pitää myös kantaa vastuu.
Tilanteesi ei tule muuttumaan paremmaksi niin kauan kuin teet asioita miehesi puolesta. Fakta on se, että hän ei sitä näe. Hänen näkökulmasta asiat vain tapahtuvat itsestään.
Olen samaa mieltä siitä, että mitä vähemmän tekee, sitä vähemmän jaksaa. Jaksamisella on totta kai yläraja, mutta jos on tottunut lorvimaan koko päivän, pienetkin hoidettavat asiat muuttuvat raskaiksi. Miehellä pitäisi olla vastuu esim. ruoanlaitosta, takan lämmittämisestä ja lumen luonnista joka päivä, jotta niistä muodostuisi rutiini.
Mies on vaan laiska paska! Ilman tuollaista on parempi elää. Do it!
Ja miksi tähän päälle hommattiin vielä lisää lapsia?