Onko muilta mennyt masennuksen myötä aivot 'pilalle'?

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli sen verran huonomuistinen ja keskittymiskyvytön työuupumuksen vuoksi, että varmuuden vuoksi teetettiin muistitestit. Lopputulema oli, että muistissa ei ollut sinänsä mitään vikaa, mutta keskittymiskyky oli onneton. Diagnoosiksi tuli vaikean masennuksen vakava-asteinen jakso.

Olin sairauslomalla pitkään ja ajattelin, että kaikki on kunnossa, kun otan lääkkeet, syön kunnolla ja yritän nukkua niin hyvin kuin pystyn.

Palasin sitten töihin ja olen nyt samassa jamassa kolmen vuoden jälkeen. Uutta opeteltavaa asiaa tulee koko ajan ja nukun huonosti. Ketipinoria siihen unottomuuteen kokeilin lyhyen ajan ja tuntui, että muutun entistä sekavammaksi.

Tässä on välillä todettu myös kilpirauhasen vajaatoiminta ja aika rankka raudanpuuteanemia. Mutta vaikka ne on hoidettu, en tunne oloani sellaiseksi, että olisin täysin työkykyinen. Alkaahan jo sekin ahdistaa ja vielä enemmän ahdistaa se, että eläkeikään on vielä matkaa.

Lääkkeet menettää ajan myötä usein vähenee. Elimistö tottuu niihin. Jos syönti jatkuu entiseen tapaan, hyöty saattaa ajan myötä kuitenkin kadota ja sama vaste olisi monella sitten sokerilumelääkkeilläkin.

Ehkä voisi harkita työn sisältöä. Onko työ mielekästä? Vaatiiko se liikaa keskittymistä? Voisiko tehdä lyhyempää työpäivää? Auttaisiko kirkasvalolamppu aamuisin sitä että iltaisin saisi rytmin ja paremman unen?

Vierailija kirjoitti:

Onneksi kognitiiviset kyvyt voi palauttaa. Itse aloitin harjoittelemalla ristikoiden täyttämistä ja helppojen muistipelien pelaamista.

Näiyä ja vastaavia suosittelen myös. Tosin oma aivosumu alkoi jo elämän alkaessa. On ollut elämän mittainen riesa. Mutta saan järjestystä päähäni muun muassa tekemällä noita helppoja aivojumppija.

Onko täällä vielä keskustelua? Hyvä aihe

Oon miettinyt paljon masennusta ja kognition heikkenemistä. Itse en ole niinkään masentunut, olen kyllä ollut välillä, en oikeastaan tiedä. Mulla on kyllä toiminnallisuutta vielä, mutta väsyn erittäin helposti. Yritän opiskella. Koen että oon persoonaltani "vaurioitunut" mulla ei ole minkäänlaista luottoa itseeni, en arvosta itseäni, en uskalla enkä oikeastaan haluakaan tutustua kehenkään koska tunnen itseni niin huonoksi, eli kaverisuhteita ei ole.

Meni avautumiseksi. Mutta siis kognitiosta... tuntuu että mun muisti on huonontunut aika paljon, verrattuna vaikka kuuden vuoden takaiseen. Ihan kuin kävisin tavallaan "ylikierroksilla", tulee myös paljon sellaisia "pakonomaisia" ajatuksia. Ne tuntuu vievän kapasiteettia muulta? Välillä on vaikeuksia tuottaa puhetta, koska silloin tavallaan kuuntelen itseäni erittäin kriittisesti. Sanojakin välillä vaikea muistaa. Oon labrassa käynyt, ei ole rauta-arvoissa tai muussakaan ongelmaa. Epäilen että mun kapasiteetti on vaan jotenkin kaventunut, johtuen kaikesta mistä kerroin.

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeet menettää ajan myötä usein vähenee. Elimistö tottuu niihin. Jos syönti jatkuu entiseen tapaan, hyöty saattaa ajan myötä kuitenkin kadota ja sama vaste olisi monella sitten sokerilumelääkkeilläkin.

Ehkä voisi harkita työn sisältöä. Onko työ mielekästä? Vaatiiko se liikaa keskittymistä? Voisiko tehdä lyhyempää työpäivää? Auttaisiko kirkasvalolamppu aamuisin sitä että iltaisin saisi rytmin ja paremman unen?

Pidän perustyöstäni ja se on sinänsä mielekästä sekä palkitsevaa. Ongelma on se, että esimerkiksi säädökset muuttuvat koko ajan ja selkeää ohjeistusta niiden käytäntöön viemiseksi ei heti ole. Samanaikaisesti organisaatiota uudistetaan tiuhaan tahtiin ja myös ohjelmistoja vaihdetaan. Lisäksi kaikenlainen raportointi ja tilastointi on lisääntynyt.

Tuota kirkasvalolamppua olen kokeillut, mutta en kokenut saavani siitä hyötyä enkä sinänsä koe pimeää aikaa sen hankalammaksi kuin kesäöitä. Nukkuisin hyvin, jos pystyisin liikkumaan vähintään tunnin verran ulkona viimeistään alkuillasta. Nyt työpäivät venyvät pitkiksi ja lähinnä raahaudun kotiin, syömään ja nukkumaan.

Luultavasti tuo lyhyempi työpäivä olisi paras mahdollinen ratkaisu. Toivottavasti esimieheltä löytyy ymmärrystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeet menettää ajan myötä usein vähenee. Elimistö tottuu niihin. Jos syönti jatkuu entiseen tapaan, hyöty saattaa ajan myötä kuitenkin kadota ja sama vaste olisi monella sitten sokerilumelääkkeilläkin.

Ehkä voisi harkita työn sisältöä. Onko työ mielekästä? Vaatiiko se liikaa keskittymistä? Voisiko tehdä lyhyempää työpäivää? Auttaisiko kirkasvalolamppu aamuisin sitä että iltaisin saisi rytmin ja paremman unen?

Pidän perustyöstäni ja se on sinänsä mielekästä sekä palkitsevaa. Ongelma on se, että esimerkiksi säädökset muuttuvat koko ajan ja selkeää ohjeistusta niiden käytäntöön viemiseksi ei heti ole. Samanaikaisesti organisaatiota uudistetaan tiuhaan tahtiin ja myös ohjelmistoja vaihdetaan. Lisäksi kaikenlainen raportointi ja tilastointi on lisääntynyt.

Tuota kirkasvalolamppua olen kokeillut, mutta en kokenut saavani siitä hyötyä enkä sinänsä koe pimeää aikaa sen hankalammaksi kuin kesäöitä. Nukkuisin hyvin, jos pystyisin liikkumaan vähintään tunnin verran ulkona viimeistään alkuillasta. Nyt työpäivät venyvät pitkiksi ja lähinnä raahaudun kotiin, syömään ja nukkumaan.

Luultavasti tuo lyhyempi työpäivä olisi paras mahdollinen ratkaisu. Toivottavasti esimieheltä löytyy ymmärrystä.

Itsellä kirkasvalolampun sytyttäminen vakioaikaan aamuisin on auttanut nukahtamaan illalla vastaavasti vakioaikaan. Valomuutokset pitää ihmisessä kropan rytmiä yllä. Perheenjäsenellä se taas on piristänyt mielialaa. Valotilanne vaikuttaa mm. melatoniinin tuotantoon elimistössä, joka taas vaikuttaa nukahtamiseen.

Kiitos tästä ketjusta, avasi oivaltamaan omaa pitkäkestoista masentuneisuutta muistiin. Kilpirauhasvaivat todetiin nelisen vuotta sitten. Onkin ihme miten olen saanut pidettyä elämän kurissa näin onnettomalla muistilla. Kalenteriin on pitänyt merkitä lenkillä, mummolla tai leffassa koska parin viikon päästä en ole muistanut edes tehneeni niin. Ja se on ollut pelottavaa.

Armeliaisuus itseä kohtaan on se juttu. Jos tänään olen yökkärissä koko päivän, se on ok. Joku toinen päivä sitten toisenlailla.

Vierailija kirjoitti:

Suoritusyhteiskunta (ja suorittamiseen perustuva kasvatus) aiheuttaa tutkimusten mukaan masennusta ja ahdistusta.

Tämä myöskin.

Lisäisin asiaan teknokraattisuuden.

Eli moneen asiaan on ennen liittynyt suuremmassa määrin ihmisten vuorovaikutus, nyt asiasta puuttuu vivahteet, pitää katsoa sähköpostista, listasta seuraava.

Jos ihmisiä vielä tälläisessä teknokraattisessa työyhteisessä kohdellaan epälojaalisti tai huonosti, näyttäytyy teknokraattisuus astetta syvemmältä kuilulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo varmasti vaikuttaa mutta en usko lopullista kun et ole mitään lääkkeitäkään syönyt. Olisikohan että käyt hitaalla ja aivot hitaasti perässä, väsyneet, uuvuksissa vain. Eiköhän palaudu kun palaudut ja toivut täysin kunnolla virkeäksi.

Minulle sanottiin, että masennus on psyykkeen keino suojautua liian rankkojen asioiden suhteen. Pistää pakettiin ja lepää. Eli masennus on ikäänkuin puolustusmekanismi. Palautuu sitten, kun on siihen voimia. Aivot ja fysiikka tietenkin kiinteä osa psyykettä.

Ihmettelen tuota sanontaa. Minulla masennus ei suojannut liian rankoilta asioilta mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma ettei sul ol ahdistusta tullut, sillon ei pysty välttämättä keskittymään (oikeasti) ja voisi tuntua sinusta että et ymmärrä vaikea sellaisia juttuja vaikka todellisuudessa et keskity etkä ymmärrä siksi.

Minulla todettiin masennus ja ahdistus enkä koskaan oikein ymmärtänyt, miten ne eroaa toisistaan tai mikä on mitäkin. Voiko joku siis potea vain toista?

Mulla masennus on sellainen paha olo henkisesti. Ahdistus on fyysisempi, ajattele tilannetta jossa säikähdät kuollaksesi, oikein pelkohormonit ja veri humahtavat lävitsesi. Sitten se menee nopeasti ohi. Minulle tuo tila jäi päälle moneksi vuodeksi.

Ahdistustestikin kyselee fyysisiä oireita kun taas masennustesti kyselee mielen asioita.

Mulla siis molemmat. Pahin ahdistus on kyllä helpottanut, ei ole niin kestämätön enää ja välillä oireet helpottaa. Just nyt kyllä päällä olot, henkeä salpaa.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tästä ketjusta, avasi oivaltamaan omaa pitkäkestoista masentuneisuutta muistiin. Kilpirauhasvaivat todetiin nelisen vuotta sitten. Onkin ihme miten olen saanut pidettyä elämän kurissa näin onnettomalla muistilla. Kalenteriin on pitänyt merkitä lenkillä, mummolla tai leffassa koska parin viikon päästä en ole muistanut edes tehneeni niin. Ja se on ollut pelottavaa.

Armeliaisuus itseä kohtaan on se juttu. Jos tänään olen yökkärissä koko päivän, se on ok. Joku toinen päivä sitten toisenlailla.

Toi unohtelu on jotenkin pelottavaa. Itselle sitä tuli unettomuuden (työuupumus) myötä. Unohdin ostokset kauppaan ja rahat pankkiautomaattiin. Tuli olo, et mitä tahansa koska tahansa voi rapahtua, mikään ei ollut enää hallinnassa. Aiemmassa elämässä en käyttänyt ikinä kalenteria. Työssäkään. Ja yhtäkkiä unohdin ihan perusasioita. Mut kyllähän se kaikki sit alkoi helpottaa. Tosin muisti pätkii edelleen, aivosumusta en ole kokonaan päässyt eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma ettei sul ol ahdistusta tullut, sillon ei pysty välttämättä keskittymään (oikeasti) ja voisi tuntua sinusta että et ymmärrä vaikea sellaisia juttuja vaikka todellisuudessa et keskity etkä ymmärrä siksi.

Minulla todettiin masennus ja ahdistus enkä koskaan oikein ymmärtänyt, miten ne eroaa toisistaan tai mikä on mitäkin. Voiko joku siis potea vain toista?

Mulla masennus on sellainen paha olo henkisesti. Ahdistus on fyysisempi, ajattele tilannetta jossa säikähdät kuollaksesi, oikein pelkohormonit ja veri humahtavat lävitsesi. Sitten se menee nopeasti ohi. Minulle tuo tila jäi päälle moneksi vuodeksi.

Ahdistustestikin kyselee fyysisiä oireita kun taas masennustesti kyselee mielen asioita.

Mulla siis molemmat. Pahin ahdistus on kyllä helpottanut, ei ole niin kestämätön enää ja välillä oireet helpottaa. Just nyt kyllä päällä olot, henkeä salpaa.

Masennus ja ahdistus yhtäaika kuulostaa korviini ristiriitaiselta. Masennus teki kaikesta harmaata. Ja passiivista. Latteeta. Ahdistus taas on aktiivista. Olen aiis potenut molempia, enkä osaa palauttaa mieleeni niitä pahimpi aikoja. Olen siis unohtanut. Mutta näin jälkikättöisesti ajateltuna kuulostaa kummalliselta kombolta.

Vierailija kirjoitti:

Oon miettinyt paljon masennusta ja kognition heikkenemistä. Itse en ole niinkään masentunut, olen kyllä ollut välillä, en oikeastaan tiedä. Mulla on kyllä toiminnallisuutta vielä, mutta väsyn erittäin helposti. Yritän opiskella. Koen että oon persoonaltani "vaurioitunut" mulla ei ole minkäänlaista luottoa itseeni, en arvosta itseäni, en uskalla enkä oikeastaan haluakaan tutustua kehenkään koska tunnen itseni niin huonoksi, eli kaverisuhteita ei ole.

Meni avautumiseksi. Mutta siis kognitiosta... tuntuu että mun muisti on huonontunut aika paljon, verrattuna vaikka kuuden vuoden takaiseen. Ihan kuin kävisin tavallaan "ylikierroksilla", tulee myös paljon sellaisia "pakonomaisia" ajatuksia. Ne tuntuu vievän kapasiteettia muulta? Välillä on vaikeuksia tuottaa puhetta, koska silloin tavallaan kuuntelen itseäni erittäin kriittisesti. Sanojakin välillä vaikea muistaa. Oon labrassa käynyt, ei ole rauta-arvoissa tai muussakaan ongelmaa. Epäilen että mun kapasiteetti on vaan jotenkin kaventunut, johtuen kaikesta mistä kerroin.

Nuo "pakonomaiset ajatukset" saattavat viitata pakko-oireisen häiriön pakkoajatuksiin nk. "intrusive thoughts".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma ettei sul ol ahdistusta tullut, sillon ei pysty välttämättä keskittymään (oikeasti) ja voisi tuntua sinusta että et ymmärrä vaikea sellaisia juttuja vaikka todellisuudessa et keskity etkä ymmärrä siksi.

Minulla todettiin masennus ja ahdistus enkä koskaan oikein ymmärtänyt, miten ne eroaa toisistaan tai mikä on mitäkin. Voiko joku siis potea vain toista?

Viime kerralla kun olin masentunut (yli kymmenen vuotta sitten) olin samalla myös ahdistunut, mutta ahdistus kyllä alkoi jo yli vuotta aiemmin ja jatkui monta vuotta masennuksen loppumisen jälkeen.

Nyt kun olen taas masentunut, olen kyvytön tuntemaan edes sellaista normaalia ahdistusta/pelkoa, joka yleensä kuuluu elämään. Vaikka tilanne olisi stressaava ja ahdistava, niin en vain ahdistu. Mikä tuntuu oikeastaan hyvältä asialta, mutta on siinä myös huonot puolensa. Tulee otettua turhia riskejä, kun ei tunnu missään. Kaikkia muita tunteita pystyn kyllä tuntemaan niin kuin ennenkin.

Masennus on laaja käsite, joka käsittää erilaisia tiloja. Ei ole mitään sellaista oiretta, joka olisi yhteinen kaikille masentuneille.

Kyllä olen huomannut. Tuntuu että aivot ei tarraa kiinni mihinkään. Sinänsä aivotehtävät onnistuu tarvittaessa, mutta vain tarvittaessa. Vapaa-ajallani vietän paljon aikaa istuskellen ja miettien. Ikäänkuin aivot itsenäisesti yrittäisi kokoajan hahmottaa jotain epämääräistä ongelmaa.

Mulla muisti on huonontunut.

Mulla alko samantyyppiset oireet kun käytin ssri lääkkeitä ja jatkunut nyt noin vuoden lääkkeen lopetuksen jälkeen, loppuukohan tää olo koskaan

Mulla uupumuksen jälkeen oli pari vuotta tollainen olo. Sitten vasta alko tarttumaan oppia nuppiin taas. Oli aika perseestä olla opiskelija samaan aikaan... :D

Ootko ikinä syönys masennuslääkkeitä?