Lue keskustelun säännöt.
Olen ollut niin pitkään ilman läheisyyttä, että jo pieninkin ystävällinen ele aiheuttaa ihastumisen tunteen
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on persoonallisuushäiriö eikä kyse ole mistään ihastumisesta. Yksinäisyytesi johtuu persoonallisuushäiriöstäsi.
Olet ongelmiesi alkulähde ja myös niiden avain, älä sotke niihin muita ihmisiä.
No höpöhöpö, mene sinä nyt siitä diagnosoimasta. Jos on tottunut läheisyyteen ja on pitkään ilman, niin alkaahan sitä nyt himoita. Mikä nyt sitten on ihastumista kenenkin mielestä.
Älä sössötä itsesi kanssa ristiin. Ei voi olla yhtä aikaa "tottunut läheisyyteen" ja "olla pitkään ilman" eikä se varsinkaan aiheuta mitään "ihastumista".
Panetusta voi ilmetä, mutta normaali ihminen oppii kyllä olemaan ilman jos "on pitkään yksin".
Ensinnäkin miksi pitäisi oppia olemaan ilman vaikka läheisyyden suhteen olisi pidempikin tauko? Toiseksi miksei tilannetta saisi pyrkiä muuttamaan, jos kerran kaipaa läheisyyttä ja kosketusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja höpö höpö. Sinulla on vain nuppi sekaisin etkä tunnista omia tunteitasi. Et ikinä ole tunnistanut niitä.
Jahas. Keittiöpsykologi iskee ja tietää Ap:n puolesta mitä hän tuntee tai ei tunne.
Ei ihme että jokainen vastaantuleva nainen katsoi maahan eikä silmiin.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on persoonallisuushäiriö eikä kyse ole mistään ihastumisesta. Yksinäisyytesi johtuu persoonallisuushäiriöstäsi.
Olet ongelmiesi alkulähde ja myös niiden avain, älä sotke niihin muita ihmisiä.
Ai kuten sinä itse teet nytkin oman häiriösi takia.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme että jokainen vastaantuleva nainen katsoi maahan eikä silmiin.
En ap, mutta millä tavoin naisten katseiden maahan suuntautuminen liittyy kenenkään läheisyydenkaipuuseen tai ihastumisiin? Tuskin näillä katseensa maahan suuntaajilla itselläänkään tarpeet ovat täysin unohtuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sitä ymmärtää olevansa tunnepuolensa vietävissä, niin eikö sitä osaa itsestään voi ottaa tarkkailuun ja täten olla vähemmän itsensä armoilla? Itse ylitunteellisena teen juuri näin.
No niinhän näissä tilanteissa tietysti toimiikin. Mutta toi yks on sitä mieltä, että kyseessä on heti persoonallisuushäiriö, jos herää sopimattomia tunteita pitkään kosketuksetta olleena ja kuitenkin hallitsee ja salaa ne.
Eihän ap edes maininnut, että tunteet olisivat sopimattomia. Hän ihastuu nopeamman ja entä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on persoonallisuushäiriö eikä kyse ole mistään ihastumisesta. Yksinäisyytesi johtuu persoonallisuushäiriöstäsi.
Olet ongelmiesi alkulähde ja myös niiden avain, älä sotke niihin muita ihmisiä.
No höpöhöpö, mene sinä nyt siitä diagnosoimasta. Jos on tottunut läheisyyteen ja on pitkään ilman, niin alkaahan sitä nyt himoita. Mikä nyt sitten on ihastumista kenenkin mielestä.
Älä sössötä itsesi kanssa ristiin. Ei voi olla yhtä aikaa "tottunut läheisyyteen" ja "olla pitkään ilman" eikä se varsinkaan aiheuta mitään "ihastumista".
Panetusta voi ilmetä, mutta normaali ihminen oppii kyllä olemaan ilman jos "on pitkään yksin".Esim. minä olen ollut lähes koko aikuisikäni parisuhteissa (monikossa, mutta sinkkujaksot olleet lyhyitä). Nyt on mennyt 1,5v ilman suhdetta. Ja mä ainakin vähän huomaan tätä, että olen siis valppaampi heti miesten ystävällisille eleille ja helposti lähtee kehittämään ajatuksia, että mites ois, ja sitten voi ravistella itseään, että ei herrajumala, jotain rajaa nyt.
Mutta mä olen ihan eri tilanteessa kuin sinä. Olen aina ollut se epäsuosittu tyttö josta miehet ei ainakaan hyväntahtoisesti kiinnostu. Olen seurustellutkin vain kerran nuorena peräkammarinpojan kanssa, eikä sekään jätkä ollut minusta oikeasti kiinnostunut, kunhan halusi kokemusta naisista.
Sen jälkeen olen ollut yksin jo 15 vuotta ja mulla tulee sellaista että jos on miespuolinen lääkäri, ihastun heti. Siis VAIKKA hän olisi lihava vanha mies, mutta se kuinka hän on niin kovasti kiinnostunut minusta, minun henkisestä ja fyysisestä terveydestäni. Ja sitten tulee vielä KOSKEMAAN mua siis tutkimusmielessä vain tietenkin. Mutta kun en ole tottunut sellaiseen, en edes oman isäni taholta, että joku mies välittää hyvinvoinnistani ja on kiinnostunut minusta ja kuinka voin. En ole koskaan kokenut sellaista elämässäni. Tottakai aina vähän ihastun. Ja tästä syystä aina valikoin naislääkärin, jos vain pystyn vaikuttamaan asiaan. Mutta aina ei voi valita, varsinkin jos tulee joku peruutusaika tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen rakastuttiin tuohon tapaan ja syntyi elinikäisiä suhteita.
Maatalousyhteiskunnassa ihmiset näkivät varsin vähän toisiaan ja etäisyydet olivat pitkiä. Ihmisten tavatessa nopeasti uskallettiin luottaa ensivaikutelmaan ja jo nimitykset yleensä paljastivat onko toinen sinkku vai ei.
Suhteet solmittiin nopeasti, pitkiin seurusteluihin ei ollut aikaa,
Prinsessoja tai prinsessejä ei osattu odottaa koska heidän olemassaolostaan ei tiedetty.Ystävällisyys ja ystävälliset eleet aina olleet paras iskuvaltti koska ihmisen ensivaikutelma ja myös ihastuminen tapahtuu luonnostaan ihan hetkessä.
Nykyaikana odotamme ja vitkuttelemme liikaa ja mainonnan kuvasto luo valintapaineita; ennen kaikilla oli samanlaiset itsetehdyt peittävät vaatteet joten ystävällisyys oli helpommin sorjaa vartaloa himotumpaa, ja on edelleen.
Yleensä se tosiaan ON rakkautta ensisilmäyksellä, vaikka muutakin väitetään.
Biologinen totuus että vaikka emot aina heti kiintyvät penruihinsa ne nähdessään, sama kiintymysmekanismi ihmiselläkin- tunteidensa latistaminen latistaa kaikkea ajattelua!
Pelottavaa jos joku oikeasti rakastuu ensisilmäyksellä eli pelkkään ulkonäköön tietämättä toisesta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pieren lähes koko ajan. Pylly rutisee ihanasti kovaan ääneen ja pitkäkestoisesti. Oikein pahan hajuista kaasua purkautuu pyllystä ulos. Nautin että saan haistella päästöjäni. Kiihottaa kun päästöt oikein polttelevat nenääni.
T:M26
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on persoonallisuushäiriö eikä kyse ole mistään ihastumisesta. Yksinäisyytesi johtuu persoonallisuushäiriöstäsi.
Olet ongelmiesi alkulähde ja myös niiden avain, älä sotke niihin muita ihmisiä.
No höpöhöpö, mene sinä nyt siitä diagnosoimasta. Jos on tottunut läheisyyteen ja on pitkään ilman, niin alkaahan sitä nyt himoita. Mikä nyt sitten on ihastumista kenenkin mielestä.
Älä sössötä itsesi kanssa ristiin. Ei voi olla yhtä aikaa "tottunut läheisyyteen" ja "olla pitkään ilman" eikä se varsinkaan aiheuta mitään "ihastumista".
Panetusta voi ilmetä, mutta normaali ihminen oppii kyllä olemaan ilman jos "on pitkään yksin".
Sinä se tässä sössötät itsesi kanssa ristiin. Mikään ei estä olemasta "tottunut läheisyyteen" ja "pitkään ilman". Henkisenä mekanismina (=addiktiona) tätä voi verrata siihen, että täysin raitistunutkin alkoholisti on edelleen alkoholisti. Eli "oppii kyllä olemaan ilman" alkoholiakin, vaikka mielitekoa "voi ilmetä" edelleen. Tätä peruslähtökohtaa ei muuksi muuta se, että läheisriippuvuudella on eri kohde kuin alkoholiriippuvuudella.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masentaa tämä yksinäisyys. Mt-ongelmia ollut aiemminkin kyllä, burn-out, lapsuustraumaa. Nyt tämän takia lääkitystä lisätty ja kovasti odotan terapiaan pääsyä. En pääse tästä asiasta eteenpäin omin voimin. Vertaistukea pyydän😢
Ap
Älä nyt ainakaan lähde etsimään mitään miestä jos olet ihan rikki. Sillä saat itsesi rikottua vain lisää. On hyvin hyvin hyvin pieni todennäköisyys, että löydät sen unelmiesi empaattisen miehen ollessasi itse hajalla. Hajalla olevia naisia metsästää juuri alistuvaista naista etsivät miehet. Sun pitää nyt hoitaa itses kuntoon ja tiedän että se on pitkä ja tuskainen tie, mullakin se kesti parikymmentä vuotta. Enkä vieläkään ole ihan vahva, tuskin tulen koskaan olemaankaan. Mutta olen oppinut pitämään puoleni miesten suhteen. Jos ei hyvää löydy, osaan olla yksinkin vaikkei se kivaa olekaan.
Voi ap, halaisin sinua ja teitä muitakin kosketusta vailla olevia, jos pystyisin. Nuo ovat hyvin normaaleja ja luonnollisia ajatuksia ja tuntemuksia. Itselläni on taustalla traumaattinen lapsuus ja turvaton kiintymyssuhde ja olen aina ihastunut herkästi ja uppoudun helposti haaveisiini. Ajattelen sen liittyvän siihen, että haen vaistomaisesti sitä rakkautta ja turvaa, jota vaille osittain lapsuudessani jäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on persoonallisuushäiriö eikä kyse ole mistään ihastumisesta. Yksinäisyytesi johtuu persoonallisuushäiriöstäsi.
Olet ongelmiesi alkulähde ja myös niiden avain, älä sotke niihin muita ihmisiä.
Ai kuten sinä itse teet nytkin oman häiriösi takia.
Juu, jollakulla on ilmeisesti henkilökohtainen suhde Ap:hen ja täällä hän sitten kiusaa persoonallisuushäiriö syytöksillään todellisuudessa edes tuntematta aloituksen tekijää. eri
Vierailija kirjoitti:
Voi että miten totta, jos on itse elänyt huonossa parisuhteessa ja yksikin ystävällinen sana tulee joltain niin minä alan itkemään, ajattelevat varmaan että tuo on aivan kaheli, en ole.
Mulla tulee hämmennys ja sitten kipitän johonkin pois katseista itkemään. Onhan se ihan uskomatonta, että joku vastakkaista sukupuolta oleva on mua kohtaan ystävällinen. Ja kun tavallaan siinä on sekin, että on myös oma käytös sellaista ettei ole niin vastaanottavainen. Tarkoitan, että olen ollut miehiä kohtaan arka ja ujo (jonka voi tulkita tylyydeksi), mutta kun aloin saada itsetuntoani takaisin ja opettelin juttelemaan miesten kanssa normaalisti, niin siinä vaiheessa alkoi tulla niitä "normaaleja kohteliaisuuksiakin".
Ja olin ihan pyörryksissä niistä alussa. Tuo mies puhuu mulle kuin olisin ihminen! IHMINEN! Ihminen toiselle ihmiselle. Wauuu..
Minulla menee päinvastoin. Jos joku katsoo minuun päin edes vahingossa, ajattelen ettämitä toikin tossa vittuilee.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia.
Vain erittäin epätoivoisille ja puutteisille se on, tunnen ja olen kohdannut kaltaisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän tätä samaa ilmiötä. En ole nyt ollut vuoteen mitenkään edes markkinoilla, mutta olin kerran ulkona ja huomasin, että reagoin jopa sellaisiin pyrkyrimiehiin, joihin en normaalisti olisi reagoinut mitenkään. Olin siis ihan kaveriporukassa, ettei siinä mitään olisi voinut tapahtua, mutta huomasin, että rimani alkaa laskea. Olen miettinyt, että jos ensi kesänä menisi tinderiin kokeilemaan, mutta varmaan pitäis tehdä sitten niin, että ottaa jonkun ihan vaan seksijutun ensin (siis jonkun tyypin, johon tuskin kehittää tunteita) ja sitten vasta alkaa oikeasti etsimään. Ihan vaan ettei olisi ihan epätoivoinen ja tarrautuisi ensimmäiseen. :D
Gullikaruselliin vaan sitten kesällä. Siellä ne muutkin nuoret naiset ovat.
Vierailija kirjoitti:
Minulla menee päinvastoin. Jos joku katsoo minuun päin edes vahingossa, ajattelen ettämitä toikin tossa vittuilee.
Jaa. Minulla riippuu kyllä täysin katseen viestistä mitä ajattelen kenenkin katselemisista.
Voi että miten totta, jos on itse elänyt huonossa parisuhteessa ja yksikin ystävällinen sana tulee joltain niin minä alan itkemään, ajattelevat varmaan että tuo on aivan kaheli, en ole.