Tiainen sai 4 lasta vuoden sisällä. Esikoinen ja maatilan hoito yksin päälle.

Miten tuollaisella aikataululla voi poistua ikinä kotoa? Jatkuvaa nukkumista kokoajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli ihan normaalia, että äiti hoiti useampaa pikkuista kotona, ehti laittaa kotiruokaa ja pitää kotinsa järjestyksessä. En tiedä missä vaiheessa nämä avuttomat äidit saivat alkunsa ja siitä tuli epänormaalia. Uusi normaali on valittaa, ettei voi, ei jaksa, ei pysty jne.

Somen myötä?

Ja tiedän kyllä, mitä on olla väsynyt. Minun kolmen lapseni isä oli matkatöissä. Kun vanhin oli 2,5-v syntyi toinen lapsi, jonka päivärytmi oli päälaellaan. Hän oli öisin pirteä ja hyväntuulinen ja nukkui päivät. Vanhempi ei nukkunut enää päiväunia. Vasta n. 8 kk iässä sain päivärytmin oikeaksi, silloinkin yöheräilyä oli paljon. Kolmas onneksi nukkui yöt hyvin.

Ainakin 80-luvun äidit oli jo niitä laiskoja. Olisiko sitten 30-40 -luvuilla jaksettu paremmin? 80-luvulla äideillä kävi kodinhoitaja jos oli monta lasta, sukulaistyttö tuli hoitamaan kesäisin, lapsia lähetettiin yleisesti maalle isovanhempien hoitoon. Talonmiehet pitivät osaltaan jöötä, avain kaulassa kuljettiin yksin ulkona. Lapsia sai lyödä ja kurittaa, jos eivät totelleet, ei tarvinnut lukea kasvatusoppaita tai miettiä, miten asia ratkaista paremmin.

Kotiruokaa äidit tekivät kyllä, aikaahan oli. 3-vuotias vahti 2-vuotiasta kun lapset lähtivät keskenään puistoon tien laitaa pitkin, jotta äiti sai olla rauhassa. Lapsilisien ostovoima oli huima, kahden työssäkäyvän vanhemman perheessä lapsilisä riitti päiväkotimaksujen maksamiseen, ja rahaa jäi jopa yli.

Minä kirjoitin tuon tekstin. Ensimmäinen lapseni syntyi 1985. (Ei ollut somea).

Eikä ollut kodinhoitajaa saati sukulaistyttöjä ja isovanhemmatkin asuivat toisella puolella maata. Eikä tasan tarkkaan lähetetty pieniä lapsia yksin leikkipuistoon tai edes pihalle. Joskus pyysin naapurintyttöä hetkeksi hiekkalaatikkoseuraksi, että sain jonkun tärkeän asian tehtyä. Siis 80-luvulla.

Eli olet niitä laiskoja 80-luvun äitejä. Ei nykyään ole mitään naapurintyttöjä, joita pyydetään hoitamaan. Arvasin heti ekasta kirjoituksestasi kun nostit itseäsi jalustalle, että kuulut tähän tiettyyn äitisukupolveen.

Laiska, joo-o. Kolme lasta, mies matkatöissä, kotiruokaa syöty lähes poikkeuksetta, koti siisti, silitetty miehen kauluspaidatkin, itsestäkin pidetty huolta. Ja jos nyt naapurintyttöä joskus pyysi hiekkalaatikolle, niin onpa laiskaa. Haista sinä kukkanen.

Nykyään minäkin käytän somea ja osaan kyllä paikallisesta ryhmästä lukea, kuinka tytöt tarjoutuvat lapsenvahdeiksi, ulkoiluttamaan ja hakemaan päiväkodista.

Että jos sinulla ei ole yhtään ketään naapurintyttöä, jona joskus voisi auttaa, niin olisi ehkä syytä katsoa peiliin. Tai ainakin alkaa aloitteelliseksi!

Etkö silittänyt miehen alushousuja? Minä ainakin silitän joka aamu miehelle kalsaritkin sileäksi. Aika vetelää, että vain kauluspaidat olet jaksanut... Minulla on kaksoset ja kaksi muuta lasta, kaikki neljän vuoden sisällä, iso omakotitalo, mies ulkomailla työmatkoilla, ei tukiverkkoja, teen 40h työviikkoa. Meillä on poikkeuksetta syöty kotiruokaa, teillä on tainnut einestä mennä kuitenkin?

Sulle täydet pojot! Erityisesti tuo ulkomailla töissä olevan miehen kalsarien silitys joka aamu on jotain sellaista, että siinä jäävät pahimmatkin kasarimammapätijät kakkoseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En aio lukea kyseistä artikkelia, enkä koskaan kommentoi anonyymina ihmisiä, jotka esiintyvät julkisuudessa omalla nimellään. Eli kommentoin ainoastaan yleisellä tasolla.

Yleisellä tasolla tämä keskustelu kertoo hurjan paljon meidän vanhemmuusihanteestamme. Moni tuntuu ihailevan sellaista sotienjälkeistä mentaliteettia, että lapset kasvavat todella pienillä ikäeroilla ja samalla pyöritetään maatilaa vähintään. Ajatellaan, että tällaiset vanhemmat ovat maalaisjärkisiä ja lapsista tulee reippaita. Ajatellaan, että lasten tarpeista huolehtiminen ei ole oikeaa työtä vaan jotain, jonka kätevä ihminen tekee oikean työn lomassa.

Tosiasiassahan nämä 1940-luvun lapset olivat usein aivan rikki, ja moni kärsi todella kylmästä suhteesta vanhempiinsa, joiden taas oli pakko tehdä töitä ja selviytyä sen sijaan että olisivat käpertyneet pesimään ja nauttimaan vauvasta.

Miten tuo eroaa nykyäitiydestä? Ennen vanhemmat oli siinä jossain lähellä, vaikka ei pesineetkään peräkamarissa. Nyt äidit pyrkivät lapsista eroon mahdollisimman varhain, koska pitää olla omaa aikaa ja harrastuksia. Lapsen kannalta ihan sama: kylmä suhde vanhempiin, jotka eivät ole koskaan kotona.

Miksi olisi jotenkin hienompaa olla poissa vauvan tai lapsen luota siksi, että pitää tehdä maatöitä monta tuntia päivässä, kuin siksi että haluaa jonkin oman harrastuksen?

Tärkeintä suhteen kannalta on lopulta se, mitä tapahtuu yhdessä ollessa: saako lapsi halauksia, suukkoja, rakkauden sanoja, hyväksyvää katsetta?

Vielä muutama vuosikymmen sitten ajateltiin huutamisen vahvistavan vauvan keuhkoja ja liian huomion pilaavan lapsen. Piti olla aika lujatahtoinen vanhempi, että kulki vastavirtaan.

Siinä on alapää perseeseen asti revennyt. Hyh.

Kaksi asiaa kiinnitti huomion artikkelissa: tämä äiti ei imetä ja isä hoitaa kaikki yösyötöt ja äiti nukkuu ihan normaalit yöunet joka yö. 

Tuohan se on se juttu nimenomaan. Kun ei tarvitse olla koko ajan imettämässä niin joku muukin voi ruokkia lapset öisin, etenkin se isä. Kun ei imetä, ja saa nukkua koko yön rauhassa niin on levännyt ja energinen ja jaksaa hoitaa asiat päivällä. Valitettavasti se nykymoodi on sellainen että imettämiseen painostetaan ja syyllistetään ja sitten äiti on todella lapsessa kiinni 24/7 ja nukkuu vain muutaman tunnin vuorokaudessa. Siinä sirkuksessa ei mene montaakaan viikkoa kun ihminen on sekaisin kuin seinäkello ja toimii kuin olisi muutaman promillen kännissä. Ja tuota pidetään ihan normaalina asiana.

Tässä sanottiin, että aina on myös siisti koti

Tiedän myös yhden punatulkun ja kaksi varpusta joilla oli sama tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Pari ponia ja kanat ei kyllä ole maatilaa nähnytkään.

No minä ymmärsin tuon jutun niin, että nuo ovat kotieläimiä siellä äidin kotina, isän maatila 80 km päössä on sit eri asia.

Ihmettelen, miten täällä suhtaudutaan niin negatiivisesti jutun äitiin. Monista kommenteista saa sen käsityksen, että ihmiset kokevat jutun syyllistävän toisella lailla eläviä perheitä. Ei meilläkään imuroida joka päivä ja lattialta löytyy vaikka mitä, mutta entä sitten? Minusta se oli kiva tarina ja on mahtavaa, miten nuori nainen tsemppaa ja pärjää varmasti haastavassa tilanteessa. Kaikkea hyvää heille eteenkin päin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pari ponia ja kanat ei kyllä ole maatilaa nähnytkään.

No minä ymmärsin tuon jutun niin, että nuo ovat kotieläimiä siellä äidin kotina, isän maatila 80 km päössä on sit eri asia.

No ei se äiti sitä miehen maatilaa hoida.

Pakkohan tuossa on kellontarkat rutiinit olla tai paketti leviää hyvin nopeasti käsiin, niinkuin itsekin sanoo.

Hyvinhän ovat hommat jakaneet, isä hoitaa yösyötöt ja äiti saa nukkua. Tuosta moni isä voisi ottaa mallia.

Pari kohtaa ihmetyttää:

-Miten yh:lla on varaa pitää poneja? Ylläpito ja mahdolliset eläinlääkärikulut, omakotitalon pitäminen jo hintavaa

-Miten voidaan jäädä kotiin, kunnes nuorimmat lapset aloittavat koulun (kuka elättää)?

-Miten ilmeisesti maatalousyrittäjä isä pystyy rahallisesti olemaan poissatilaltaan, vai onko kyse pelkästä viljelystä (ei eläimiä) ?

Muistelisin lukeneeni jostain, että tämä äiti sai rahallista ja muuta apua sukulaisiltaan eli ei ole muutoinkaan "ihan omillaan". Siis jos muistan oikein.

Muistan Jouppilan neloset aikanaan, mutta tätä tarinaa en ole havainnut.

Kaksi vapaapäivää viikossa on ihan hyvä kenelle tahansa, olipa sitten omaishoitaja, karjanhoitaja tai kotiäiti. Harvemmin yhdelläkään edellä mainituista on edes 24 kokonaista vapaapäivää vuodessa.