Vanha äitini puhuu vain rahasta ja ajattelee vain rahaa
Alkaa olla hieman kuluttavaa lähimmille. Mikään ei saisi maksaa mitään. Kaikki maailman asiat hän läpivalaisee rahan kautta. Olen häntä auttanut monessa asiassa ja kyläillyt luonaan, sillä tiedän hänen olevan yksinäinen. Mutta kun menen käymään hänen luonaan niin hän ei kuuntele minua ollenkaan, puhuu päälle eikä noteeraa ajatuksiani ja neuvojani (kysyy välillä mielipidettäni, mutta kun sen sanon niin hän ei kuuntele sanaakaan). Joululahjaksi sain häneltä 3 euroa tilisiirtona ja lisäksi vähän vajaa 3 euroa käteisenä. Näillä sain ostaa itselleni joulukukan. Tämä nyt siis esimerkkinä siitä mikä fiksaatio hänellä on rahasta. Tilillä hänellä on melkoisesti käyttörahaa, mutta silti tällainen ajatusmalli. Kaikki puhelut ja kyläilyt alkavat olla kyllä jo aika raskaita. Onko kenelläkään muulla tällaista?
Monet tuntemani eläkeläiset ovat todella nuukia, varsinkin sellaiset ketä on nähneet pula-ajan kuten äitini. Äitini on yli 90-vuotias ja todella nuuka, joulupaperitkin hän säästää joka vuosi että voi käyttää seuraavana vuonna uudestaan.