Te, joiden lapset ovat opiskelleet ja menestyneet elämässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset syntyivät osaksi perhettä, eivät keskipisteeksi. He olivat mukana, kun tein kotitöitä tai olin puutarhassa. Asioiden vierelle pysähdyttiin, kaikenlaista sai tutkia, mutta huomion sai se ilmiö, vaikka mansikka eikä lapsi. Paljon puhetta, paljon vastauksia kysymyksiin, hienovaraista ohjaamista ihmettelyyn ja omaan itseensä luottamiseen. Melkein kaikkea sai tehdä eli puuhun sai kiivetä, perunoita kaivella maasta, leipiä leipoa ja ommella nukelle vaatteita; ei siis vain tietoa, vaan myös taitoja. Meillä luettiin paljon eikä ruutuaikaa rajoitettu mitenkään.

Lapsille oli pienestä pitäen selvää, että on itsestä kiinni, mitä he aikuisena tekevät ja aina voi vaihtaa alaa, jos yksi ei kiinnosta. Mutta tärkeintä on se, että hyväksi ei tulla menemällä kouluun, pitää myös oppia ja osata.

Nyt meillä on yksi lakimies, yksi lääkäri ja yksi melkein valmis DI. Jokaisella heistä on joku muukin intohimo kuin työ ja kyllä, he vaikuttavat onnellisilta, mutta palstatotuushan on, että kyseessä on kulissi. Todellisuudessa he ovat onnettomia joutuessaan heijastamaan vanhempiensa vaatimuksia - joku sen meille kohta kertoo, että olen paska äiti, koska vaadin lapsiltani liikaa.

Kenen omaisuutta he siis ovat?

Tietenkin vanhempiensa, jotka ovat selkeästi pilanneet heidät opastamalla elämään tässä maailmassa omana itsenään. Jos siihen sisältyy menestyminen, niin sitähän pitää ymmärtää hävetä.

Tämä. Lisääntyminen lähtee aina itsekkäästi omista tarpeista. Pakottaa samalla toisen kuolemaan.

Mulla on ainakin ollut tosi hyvä elämä, joten olen erittäin iloinen että vanhempani lähettivät minut tänne. Ja huonompinakin päivinä ajattelen, että kyllä tämä aina olemattomuuden voittaa. Muutaman vuosikymmenen päästähän sitä tosiaan ollaan samalla viivalla kuin syntymättömät, joten lystiä olla täällä ja kutsua uusia sieluja mukaan kemuihin.

Sinä oletkin kermaperse, joka ei ole oikeaa elämää nähnyt päivääkään. Teikäläiset tunnistaa jo heti ensitapaamisella, jotenkin se teistä haisee. Kuten myös oikeaa elämää nähneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset syntyivät osaksi perhettä, eivät keskipisteeksi. He olivat mukana, kun tein kotitöitä tai olin puutarhassa. Asioiden vierelle pysähdyttiin, kaikenlaista sai tutkia, mutta huomion sai se ilmiö, vaikka mansikka eikä lapsi. Paljon puhetta, paljon vastauksia kysymyksiin, hienovaraista ohjaamista ihmettelyyn ja omaan itseensä luottamiseen. Melkein kaikkea sai tehdä eli puuhun sai kiivetä, perunoita kaivella maasta, leipiä leipoa ja ommella nukelle vaatteita; ei siis vain tietoa, vaan myös taitoja. Meillä luettiin paljon eikä ruutuaikaa rajoitettu mitenkään.

Lapsille oli pienestä pitäen selvää, että on itsestä kiinni, mitä he aikuisena tekevät ja aina voi vaihtaa alaa, jos yksi ei kiinnosta. Mutta tärkeintä on se, että hyväksi ei tulla menemällä kouluun, pitää myös oppia ja osata.

Nyt meillä on yksi lakimies, yksi lääkäri ja yksi melkein valmis DI. Jokaisella heistä on joku muukin intohimo kuin työ ja kyllä, he vaikuttavat onnellisilta, mutta palstatotuushan on, että kyseessä on kulissi. Todellisuudessa he ovat onnettomia joutuessaan heijastamaan vanhempiensa vaatimuksia - joku sen meille kohta kertoo, että olen paska äiti, koska vaadin lapsiltani liikaa.

Kyseessä on kulissi ja jenkeistä apinoitu "menestys" joka perustuu rahan haalimiseen ja muille näyttämiseen. Millä perusteella lääkäri ja lakimies ovat parempia kuin roskakuski ja huoltomies? 

Niinpä niin. Sinänsä tämä tarina oli hieno ja on täysin mahdollista, että kaikki ovat todellakin onnellisia. Mietin vain sitä miten aina sattuukin niin, että näissä tarinoissa lapset jotka ovat täysin vapaasti saaneet valita, valitsevat perinteisiä "menestysaloja" tyyliin lääkäri ja lakimies. Kirjoitinkin jo aiemmin, minulla on kaksi teiniä, joita olen kannustanut ja ymmärtänyt ja minäkin myös todella yrittänyt herättää uteliaisuutta maailmaa kohtaan. Toisen intohimo on historia ja yhteiskuntaan liittyvät jutut, toisella autot. Lienee sanomattakin selvää, että aika monen silmissä ammattikoulun käynyt on ei niin menestynyt. Minusta on oikeasti aika mielenkiintoista miten koulutustaso periytyy niin selvästi, sillä itse en tällaiseen kuvioon selvästi kykene. Vanhempani olivat duunareita kansakoulupohjalta, itselläni on yliopistotutkinto ja lapsellani ammattikoulututkinto :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset syntyivät osaksi perhettä, eivät keskipisteeksi. He olivat mukana, kun tein kotitöitä tai olin puutarhassa. Asioiden vierelle pysähdyttiin, kaikenlaista sai tutkia, mutta huomion sai se ilmiö, vaikka mansikka eikä lapsi. Paljon puhetta, paljon vastauksia kysymyksiin, hienovaraista ohjaamista ihmettelyyn ja omaan itseensä luottamiseen. Melkein kaikkea sai tehdä eli puuhun sai kiivetä, perunoita kaivella maasta, leipiä leipoa ja ommella nukelle vaatteita; ei siis vain tietoa, vaan myös taitoja. Meillä luettiin paljon eikä ruutuaikaa rajoitettu mitenkään.

Lapsille oli pienestä pitäen selvää, että on itsestä kiinni, mitä he aikuisena tekevät ja aina voi vaihtaa alaa, jos yksi ei kiinnosta. Mutta tärkeintä on se, että hyväksi ei tulla menemällä kouluun, pitää myös oppia ja osata.

Nyt meillä on yksi lakimies, yksi lääkäri ja yksi melkein valmis DI. Jokaisella heistä on joku muukin intohimo kuin työ ja kyllä, he vaikuttavat onnellisilta, mutta palstatotuushan on, että kyseessä on kulissi. Todellisuudessa he ovat onnettomia joutuessaan heijastamaan vanhempiensa vaatimuksia - joku sen meille kohta kertoo, että olen paska äiti, koska vaadin lapsiltani liikaa.

Kyseessä on kulissi ja jenkeistä apinoitu "menestys" joka perustuu rahan haalimiseen ja muille näyttämiseen. Millä perusteella lääkäri ja lakimies ovat parempia kuin roskakuski ja huoltomies? 

Miksi väität, että lääkäri tai lakimies on parempi kuin roskakuski tai huoltomies? Minä en väittänyt niin. Kerroin, että lapsistani tuli onnellisia lapsuudesta ja kasvatuksesta huolimatta, he löysivät sellaisen alan, joka ainakin toistaiseksi innostaa ja kannustaa oppimaan lisää. Elämässä kyse ei ole johonkin tyytymisestä ellei sitten ajattele tavallasi, että joku ammatti on toista huonompi.

Ihan tavallinen turkistarhaaja/mv perhe ollaan. Hyvät geenit meiltä perineet. Työn tekoon tottuneet. Osa lapsista jo valmistunut ja työssään pärjäävät hyvin. Osa vielä opiskelee. Yliopisto tutkinto ilmeisesti tulossa jokaiselle. Kuopus vielä alakoulun alaluokilla, mutta samaan tyyliin menee kuin vanhemmilla sisaruksillaankin. Meillä vanhemmilla yliopisto ja amk tutkinnot.

Työntekoa ja opiskelua on suvuissamme aina arvostettu. Työllä ja ammatilla ei väliä mutta aheruus on tärkeää

En osaa vielä sanoa, tuleeko lapsistani korkeasti koulutettuja vai ei. Mutta itse ainakin tein luokkahypyn ja olen vienyt samaa kasvatuksen perinnettä eteenpäin.

Eli lapsille on luettu ja juteltu maailman asioista paljon pienestä asti, mutta kouluun eivät vanhemmat sekaannu ollenkaan, ellei apua pyydetä. Joskus saatan kysyä, että onhan läksyt tehty, mutta ikinä en hengitä niskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset syntyivät osaksi perhettä, eivät keskipisteeksi. He olivat mukana, kun tein kotitöitä tai olin puutarhassa. Asioiden vierelle pysähdyttiin, kaikenlaista sai tutkia, mutta huomion sai se ilmiö, vaikka mansikka eikä lapsi. Paljon puhetta, paljon vastauksia kysymyksiin, hienovaraista ohjaamista ihmettelyyn ja omaan itseensä luottamiseen. Melkein kaikkea sai tehdä eli puuhun sai kiivetä, perunoita kaivella maasta, leipiä leipoa ja ommella nukelle vaatteita; ei siis vain tietoa, vaan myös taitoja. Meillä luettiin paljon eikä ruutuaikaa rajoitettu mitenkään.

Lapsille oli pienestä pitäen selvää, että on itsestä kiinni, mitä he aikuisena tekevät ja aina voi vaihtaa alaa, jos yksi ei kiinnosta. Mutta tärkeintä on se, että hyväksi ei tulla menemällä kouluun, pitää myös oppia ja osata.

Nyt meillä on yksi lakimies, yksi lääkäri ja yksi melkein valmis DI. Jokaisella heistä on joku muukin intohimo kuin työ ja kyllä, he vaikuttavat onnellisilta, mutta palstatotuushan on, että kyseessä on kulissi. Todellisuudessa he ovat onnettomia joutuessaan heijastamaan vanhempiensa vaatimuksia - joku sen meille kohta kertoo, että olen paska äiti, koska vaadin lapsiltani liikaa.

Kyseessä on kulissi ja jenkeistä apinoitu "menestys" joka perustuu rahan haalimiseen ja muille näyttämiseen. Millä perusteella lääkäri ja lakimies ovat parempia kuin roskakuski ja huoltomies? 

Niinpä niin. Sinänsä tämä tarina oli hieno ja on täysin mahdollista, että kaikki ovat todellakin onnellisia. Mietin vain sitä miten aina sattuukin niin, että näissä tarinoissa lapset jotka ovat täysin vapaasti saaneet valita, valitsevat perinteisiä "menestysaloja" tyyliin lääkäri ja lakimies. Kirjoitinkin jo aiemmin, minulla on kaksi teiniä, joita olen kannustanut ja ymmärtänyt ja minäkin myös todella yrittänyt herättää uteliaisuutta maailmaa kohtaan. Toisen intohimo on historia ja yhteiskuntaan liittyvät jutut, toisella autot. Lienee sanomattakin selvää, että aika monen silmissä ammattikoulun käynyt on ei niin menestynyt. Minusta on oikeasti aika mielenkiintoista miten koulutustaso periytyy niin selvästi, sillä itse en tällaiseen kuvioon selvästi kykene. Vanhempani olivat duunareita kansakoulupohjalta, itselläni on yliopistotutkinto ja lapsellani ammattikoulututkinto :) 

Varmaan siksi, että jokainen valitsee lopulta kykyjensä mukaan, ei se valinta ole täysin vapaa. Kutosen oppilas ei pääsääntöisesti pääse opiskelemaan lääkäriksi, vaikka ala miten kiehtoisi ja toisaalta kympin oppilas harvoin haluaa opiskella alaa, jossa ei koe olevansa omillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset syntyivät osaksi perhettä, eivät keskipisteeksi. He olivat mukana, kun tein kotitöitä tai olin puutarhassa. Asioiden vierelle pysähdyttiin, kaikenlaista sai tutkia, mutta huomion sai se ilmiö, vaikka mansikka eikä lapsi. Paljon puhetta, paljon vastauksia kysymyksiin, hienovaraista ohjaamista ihmettelyyn ja omaan itseensä luottamiseen. Melkein kaikkea sai tehdä eli puuhun sai kiivetä, perunoita kaivella maasta, leipiä leipoa ja ommella nukelle vaatteita; ei siis vain tietoa, vaan myös taitoja. Meillä luettiin paljon eikä ruutuaikaa rajoitettu mitenkään.

Lapsille oli pienestä pitäen selvää, että on itsestä kiinni, mitä he aikuisena tekevät ja aina voi vaihtaa alaa, jos yksi ei kiinnosta. Mutta tärkeintä on se, että hyväksi ei tulla menemällä kouluun, pitää myös oppia ja osata.

Nyt meillä on yksi lakimies, yksi lääkäri ja yksi melkein valmis DI. Jokaisella heistä on joku muukin intohimo kuin työ ja kyllä, he vaikuttavat onnellisilta, mutta palstatotuushan on, että kyseessä on kulissi. Todellisuudessa he ovat onnettomia joutuessaan heijastamaan vanhempiensa vaatimuksia - joku sen meille kohta kertoo, että olen paska äiti, koska vaadin lapsiltani liikaa.

Kyseessä on kulissi ja jenkeistä apinoitu "menestys" joka perustuu rahan haalimiseen ja muille näyttämiseen. Millä perusteella lääkäri ja lakimies ovat parempia kuin roskakuski ja huoltomies? 

Niinpä niin. Sinänsä tämä tarina oli hieno ja on täysin mahdollista, että kaikki ovat todellakin onnellisia. Mietin vain sitä miten aina sattuukin niin, että näissä tarinoissa lapset jotka ovat täysin vapaasti saaneet valita, valitsevat perinteisiä "menestysaloja" tyyliin lääkäri ja lakimies. Kirjoitinkin jo aiemmin, minulla on kaksi teiniä, joita olen kannustanut ja ymmärtänyt ja minäkin myös todella yrittänyt herättää uteliaisuutta maailmaa kohtaan. Toisen intohimo on historia ja yhteiskuntaan liittyvät jutut, toisella autot. Lienee sanomattakin selvää, että aika monen silmissä ammattikoulun käynyt on ei niin menestynyt. Minusta on oikeasti aika mielenkiintoista miten koulutustaso periytyy niin selvästi, sillä itse en tällaiseen kuvioon selvästi kykene. Vanhempani olivat duunareita kansakoulupohjalta, itselläni on yliopistotutkinto ja lapsellani ammattikoulututkinto :) 

Itselläni pisti sama silmään. Jotenkin näkisin suurempana valinnanvapautena, jos tarinan lasten ammatit olisivat vaikkapa konserttimuusikko, diplomi-insinööri ja huippukokki. Yhdellä taidetta, yhdellä tiedettä, yhdellä kädentaitoja. Silloin olisi jotenkin helpompi uskoa, että vanhemmat ovat onnistuneet istuttamaan heihin ajatuksen, että kuka vain pystyy mihin vain kovalla työllä, ja jokainen on myös löytänyt sen oman, onnelliseksi tekevän juttunsa maailmassa.

Myy kirjoitti:

Ihan tavallinen turkistarhaaja/mv perhe ollaan. Hyvät geenit meiltä perineet. Työn tekoon tottuneet. Osa lapsista jo valmistunut ja työssään pärjäävät hyvin. Osa vielä opiskelee. Yliopisto tutkinto ilmeisesti tulossa jokaiselle. Kuopus vielä alakoulun alaluokilla, mutta samaan tyyliin menee kuin vanhemmilla sisaruksillaankin. Meillä vanhemmilla yliopisto ja amk tutkinnot.

Työntekoa ja opiskelua on suvuissamme aina arvostettu. Työllä ja ammatilla ei väliä mutta aheruus on tärkeää

Tutkinnot löytyy, mutta kirjoitustaitoa ei?