Te, joiden lapset ovat opiskelleet ja menestyneet elämässä
Hei!
Kysymys teille, joiden lapset ovat opiskelleet (ja tykänneet siitä) ja menestyneet hyvin elämässä.
Minkälainen perhe olette? Miten rohkaisit opiskeluja? Harrastuksia? Kaikki tieto tervetullutta, mitä vaan mieleen tulee ja aiheeseen liittyy.
Asumme USAssa ja lapsilla (ovat vielä alle 2v molemmat) mahdollisuus tulevaisuudessa päästä huippukouluihin, jos siis taloudellisesta tilanteesta puhutaan. Olenkin päässäni pyöritellyt, miten voisin positiivisella vaikuttamisella heidän mielenkiintoaan ja motivaatiotaan herättää tulevaisuudessa.
Kaikki keskustelu tervetullutta, ja kiitos jo etukäteen.
Kommentit (48)
Meillä lapset syntyivät osaksi perhettä, eivät keskipisteeksi. He olivat mukana, kun tein kotitöitä tai olin puutarhassa. Asioiden vierelle pysähdyttiin, kaikenlaista sai tutkia, mutta huomion sai se ilmiö, vaikka mansikka eikä lapsi. Paljon puhetta, paljon vastauksia kysymyksiin, hienovaraista ohjaamista ihmettelyyn ja omaan itseensä luottamiseen. Melkein kaikkea sai tehdä eli puuhun sai kiivetä, perunoita kaivella maasta, leipiä leipoa ja ommella nukelle vaatteita; ei siis vain tietoa, vaan myös taitoja. Meillä luettiin paljon eikä ruutuaikaa rajoitettu mitenkään.
Lapsille oli pienestä pitäen selvää, että on itsestä kiinni, mitä he aikuisena tekevät ja aina voi vaihtaa alaa, jos yksi ei kiinnosta. Mutta tärkeintä on se, että hyväksi ei tulla menemällä kouluun, pitää myös oppia ja osata.
Nyt meillä on yksi lakimies, yksi lääkäri ja yksi melkein valmis DI. Jokaisella heistä on joku muukin intohimo kuin työ ja kyllä, he vaikuttavat onnellisilta, mutta palstatotuushan on, että kyseessä on kulissi. Todellisuudessa he ovat onnettomia joutuessaan heijastamaan vanhempiensa vaatimuksia - joku sen meille kohta kertoo, että olen paska äiti, koska vaadin lapsiltani liikaa.
Kannattaa lukea vanhemmille mahdollisimman paljon, että alkavat opiskella.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset syntyivät osaksi perhettä, eivät keskipisteeksi. He olivat mukana, kun tein kotitöitä tai olin puutarhassa. Asioiden vierelle pysähdyttiin, kaikenlaista sai tutkia, mutta huomion sai se ilmiö, vaikka mansikka eikä lapsi. Paljon puhetta, paljon vastauksia kysymyksiin, hienovaraista ohjaamista ihmettelyyn ja omaan itseensä luottamiseen. Melkein kaikkea sai tehdä eli puuhun sai kiivetä, perunoita kaivella maasta, leipiä leipoa ja ommella nukelle vaatteita; ei siis vain tietoa, vaan myös taitoja. Meillä luettiin paljon eikä ruutuaikaa rajoitettu mitenkään.
Lapsille oli pienestä pitäen selvää, että on itsestä kiinni, mitä he aikuisena tekevät ja aina voi vaihtaa alaa, jos yksi ei kiinnosta. Mutta tärkeintä on se, että hyväksi ei tulla menemällä kouluun, pitää myös oppia ja osata.
Nyt meillä on yksi lakimies, yksi lääkäri ja yksi melkein valmis DI. Jokaisella heistä on joku muukin intohimo kuin työ ja kyllä, he vaikuttavat onnellisilta, mutta palstatotuushan on, että kyseessä on kulissi. Todellisuudessa he ovat onnettomia joutuessaan heijastamaan vanhempiensa vaatimuksia - joku sen meille kohta kertoo, että olen paska äiti, koska vaadin lapsiltani liikaa.
Kenen omaisuutta he siis ovat?
Tärkeintä on yksinkertaisesti vain rakastaa ja välittää, sillä tavalla lapsesta saa tasapainoisen yksilön ja tämä voi ja haluaa kehittää itseään pitkälle siinä mikä kiinnostaa. Vähän lapsellisesti sanottu ehkä, mutta luulen, että se on noin. Jekku onkin siinä, että lapset ovat niin täysin erilaisia. Minulla on kaksi teiniä, joista toinen kävi ammattikoulun, on täysin sellainen käytännön ongelmien ratkoja. On ihan älykäs, muttei halua miettiä asioita ns. ylimääräistä. Toinen on ihan peilikuva. Miettii yhteiskunnallisia asioita monelta kantilta jne. ja aikoo nyt lukioon. Vaikea edes käsittää miten voivat olla niin erilaiset kutakuinkin samalla kasvatuksella. Kumpaakin olen aina täysin tukenut heidän valinnoissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset syntyivät osaksi perhettä, eivät keskipisteeksi. He olivat mukana, kun tein kotitöitä tai olin puutarhassa. Asioiden vierelle pysähdyttiin, kaikenlaista sai tutkia, mutta huomion sai se ilmiö, vaikka mansikka eikä lapsi. Paljon puhetta, paljon vastauksia kysymyksiin, hienovaraista ohjaamista ihmettelyyn ja omaan itseensä luottamiseen. Melkein kaikkea sai tehdä eli puuhun sai kiivetä, perunoita kaivella maasta, leipiä leipoa ja ommella nukelle vaatteita; ei siis vain tietoa, vaan myös taitoja. Meillä luettiin paljon eikä ruutuaikaa rajoitettu mitenkään.
Lapsille oli pienestä pitäen selvää, että on itsestä kiinni, mitä he aikuisena tekevät ja aina voi vaihtaa alaa, jos yksi ei kiinnosta. Mutta tärkeintä on se, että hyväksi ei tulla menemällä kouluun, pitää myös oppia ja osata.
Nyt meillä on yksi lakimies, yksi lääkäri ja yksi melkein valmis DI. Jokaisella heistä on joku muukin intohimo kuin työ ja kyllä, he vaikuttavat onnellisilta, mutta palstatotuushan on, että kyseessä on kulissi. Todellisuudessa he ovat onnettomia joutuessaan heijastamaan vanhempiensa vaatimuksia - joku sen meille kohta kertoo, että olen paska äiti, koska vaadin lapsiltani liikaa.
Kenen omaisuutta he siis ovat?
Tietenkin vanhempiensa, jotka ovat selkeästi pilanneet heidät opastamalla elämään tässä maailmassa omana itsenään. Jos siihen sisältyy menestyminen, niin sitähän pitää ymmärtää hävetä.
Vanhempani ovat niin samanlaisia keskenään. Eivät mitään jaksa opiskella kun se on raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Ei vanhempi voi muuta tehdä kuin yrittää huolehtia lapsistaan mahdollisimman hyvin. Itsellä useampi sisarus ja osa on erittäin hyvin elämässä menestyneet, osalla taas ei ole mitään kouluja saaneet käytyä ja ovat yhteiskunnasta aivan syrjäytyneet. Saman ydinperheen lapsia kuitenkin ollaan suht samalla kasvatuksella.
Määrittele"menestys"? Millä perusteella esim. lääkäri jolla on kaunis vaimo ja hieno talo on "menesyneempi"kuin kelan tuilla elävä peruskoulupohjainen pitkäaikaistyötyön?
Nämä"menestykset"ovat taas sitä samaa jenkeistä apinoitua typeryyttä kuin moni muukin asia Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvatus on ollut aika pitkälti samantyylinen kuin itselläni pl. se, että olin kotiäitinä melkein eskari-ikään asti. Itse olin 4kk iästä asti hoidossa.
En ole koskaan leikkinyt lasten kanssa, mutta luimme lapselle, keskustelimme paljon ja veimme eri paikkoihin so. matkustimme, tutustuimme taiteeseen, historiaan jne. Asuimme myös muissa maissa lyhyitä aikoja. Perheessämme oli myös paljon liikuntaharrastuksia, omia hevosiakin yli 20 vuotta.
Perheen kulttuuri ja se mistä ollaan kiinnostuneita, miten perheenjäseniä kohdellaan ja mistä/miten keskustellaan muodostaa perustan sille, että lapsella on hyvä yleissivistys ja käytöstavat. Lasta arvostetaan omana itsenään, ei suoritusten kautta. Tunteista ja ongelmista puhutetaan lasta aktiivisesti ja häntä kannustetaan pohtimaan asioita ja ratkaisemaan niitä omatoimisesti. Annetaan paljon positiivista palautetta.
Geenit ovat kuitenkin ratkaisevassa asemassa siinä miten opinnoissa ja töissä lopulta menee. Omalla kohdalla kävi hyvä tuuri eli peri meiltä vanhemmilta ne parhaat puolet.
Eli mitä töitä teet ja mikä koulutus?
Mulla on useampi yliopistotutkinto, samoin miehelläni. Olen työskennellyt mm. tutkijana, mutta varsinainen ammattini on sen verran harvinainen, etten viitsi sitä sanoa.
Kun kerran se varsinainen ammattisi on niin harvinainen; on parempikin, että pidät sen ihan omana salaisuutenasi;)))
Kotona oli kirjahylly, vanhemmat juttelivat kanssamme uutisista ja saimme kulkea lapsina duunarivanhempien mukana. Kesätyöt ym piti hankkia itse.
Kaikista lapsista tuli kovien tieteiden maistereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset syntyivät osaksi perhettä, eivät keskipisteeksi. He olivat mukana, kun tein kotitöitä tai olin puutarhassa. Asioiden vierelle pysähdyttiin, kaikenlaista sai tutkia, mutta huomion sai se ilmiö, vaikka mansikka eikä lapsi. Paljon puhetta, paljon vastauksia kysymyksiin, hienovaraista ohjaamista ihmettelyyn ja omaan itseensä luottamiseen. Melkein kaikkea sai tehdä eli puuhun sai kiivetä, perunoita kaivella maasta, leipiä leipoa ja ommella nukelle vaatteita; ei siis vain tietoa, vaan myös taitoja. Meillä luettiin paljon eikä ruutuaikaa rajoitettu mitenkään.
Lapsille oli pienestä pitäen selvää, että on itsestä kiinni, mitä he aikuisena tekevät ja aina voi vaihtaa alaa, jos yksi ei kiinnosta. Mutta tärkeintä on se, että hyväksi ei tulla menemällä kouluun, pitää myös oppia ja osata.
Nyt meillä on yksi lakimies, yksi lääkäri ja yksi melkein valmis DI. Jokaisella heistä on joku muukin intohimo kuin työ ja kyllä, he vaikuttavat onnellisilta, mutta palstatotuushan on, että kyseessä on kulissi. Todellisuudessa he ovat onnettomia joutuessaan heijastamaan vanhempiensa vaatimuksia - joku sen meille kohta kertoo, että olen paska äiti, koska vaadin lapsiltani liikaa.
Kenen omaisuutta he siis ovat?
Tietenkin vanhempiensa, jotka ovat selkeästi pilanneet heidät opastamalla elämään tässä maailmassa omana itsenään. Jos siihen sisältyy menestyminen, niin sitähän pitää ymmärtää hävetä.
Tämä. Lisääntyminen lähtee aina itsekkäästi omista tarpeista. Pakottaa samalla toisen kuolemaan.
Vierailija kirjoitti:
Usassa varmaan 2 vaihtoehtoa: lääkäri tai lakimies.
Voi mennä myös armeijaan ja pääsee viemään demokratiaa öljymaihin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset syntyivät osaksi perhettä, eivät keskipisteeksi. He olivat mukana, kun tein kotitöitä tai olin puutarhassa. Asioiden vierelle pysähdyttiin, kaikenlaista sai tutkia, mutta huomion sai se ilmiö, vaikka mansikka eikä lapsi. Paljon puhetta, paljon vastauksia kysymyksiin, hienovaraista ohjaamista ihmettelyyn ja omaan itseensä luottamiseen. Melkein kaikkea sai tehdä eli puuhun sai kiivetä, perunoita kaivella maasta, leipiä leipoa ja ommella nukelle vaatteita; ei siis vain tietoa, vaan myös taitoja. Meillä luettiin paljon eikä ruutuaikaa rajoitettu mitenkään.
Lapsille oli pienestä pitäen selvää, että on itsestä kiinni, mitä he aikuisena tekevät ja aina voi vaihtaa alaa, jos yksi ei kiinnosta. Mutta tärkeintä on se, että hyväksi ei tulla menemällä kouluun, pitää myös oppia ja osata.
Nyt meillä on yksi lakimies, yksi lääkäri ja yksi melkein valmis DI. Jokaisella heistä on joku muukin intohimo kuin työ ja kyllä, he vaikuttavat onnellisilta, mutta palstatotuushan on, että kyseessä on kulissi. Todellisuudessa he ovat onnettomia joutuessaan heijastamaan vanhempiensa vaatimuksia - joku sen meille kohta kertoo, että olen paska äiti, koska vaadin lapsiltani liikaa.
Kyseessä on kulissi ja jenkeistä apinoitu "menestys" joka perustuu rahan haalimiseen ja muille näyttämiseen. Millä perusteella lääkäri ja lakimies ovat parempia kuin roskakuski ja huoltomies?
Menestyminen ei vaadi korkeakoulutusta.
Rakastava uusperhe, olin sitä ennen 3v yksinhuoltaja.
Lapset ovat aina olleet mukana kaikessa, olemme hyvin perhekeskeisiä kuten ystävämmekin. Käytännössä lapsemme kasvoivat suuressa laumassa missä oli huolehtivia aikuisia ja aina leikkikavereita. Tässä laumassa kasvatettiin esimerkin voimalla, oli kyse sitten pöytätavoista, alkoholijuomista teini-iässä, koulunkäynnistä tai työmoraalista. Selvisimme kaikki ilman ongelmia.
Rahaa ei tuolloin ollut paljoa joten kalliita harrastuksia ei ollut mutta aina jotain säbää tai fudista pystyi pelaamaan.
Kaikki ovat löytäneet opiskelupaikkansa ja uransa, nuorimmat (nyt 20v) opiskelevat ja tekevät töitä. Pidemmälle kouluttautuneet kuin me vanhemmat
Tärkeintä on säilyttää yhteys ja kannustaa kun löytävät jotain mikä kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Kotona oli kirjahylly, vanhemmat juttelivat kanssamme uutisista ja saimme kulkea lapsina duunarivanhempien mukana. Kesätyöt ym piti hankkia itse.
Kaikista lapsista tuli kovien tieteiden maistereita.
Meilläpä oli kaksi kirjahyllyä , joista toinen oli tosi iso!
Vierailija kirjoitti:
Yritin opettaa heitä ajattelemaan omilla aivoillaan (kriittistä ajattelua, asioiden tutkimista monesta näkökulmasta). Avoimuutta tutkia uusia asioita.
Pienestä asti kannustin heitä luomaan sosiaalisia suhteita. En hyysännyt enkä tehnyt asioita heidän puolestaan.En painostanut heitä mihinkään suuntaan. Saivat tehdä omat valintansa niin harrastuksissa kuin opinnoissa. Tuin heitä heidän valinnoissaan.
Jokseenkin samanlaiset eväät sain itse kotoani. Arvostan tätä vanhemmissani.
Hyvä neuvo! Ja ihan ensimmäiseksi kannattaa ajatella hyvin kriittisesti länsimedian syöttämistä tiedoista Ukrainan sodasta ja tutkia sodan syitä monesta näkökulmasta, myös Venäjän näkökulmasta ja avoimin mielin myös selvittää jenkkien osuutta sotaan johtaneiden tapahtumien kulkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset syntyivät osaksi perhettä, eivät keskipisteeksi. He olivat mukana, kun tein kotitöitä tai olin puutarhassa. Asioiden vierelle pysähdyttiin, kaikenlaista sai tutkia, mutta huomion sai se ilmiö, vaikka mansikka eikä lapsi. Paljon puhetta, paljon vastauksia kysymyksiin, hienovaraista ohjaamista ihmettelyyn ja omaan itseensä luottamiseen. Melkein kaikkea sai tehdä eli puuhun sai kiivetä, perunoita kaivella maasta, leipiä leipoa ja ommella nukelle vaatteita; ei siis vain tietoa, vaan myös taitoja. Meillä luettiin paljon eikä ruutuaikaa rajoitettu mitenkään.
Lapsille oli pienestä pitäen selvää, että on itsestä kiinni, mitä he aikuisena tekevät ja aina voi vaihtaa alaa, jos yksi ei kiinnosta. Mutta tärkeintä on se, että hyväksi ei tulla menemällä kouluun, pitää myös oppia ja osata.
Nyt meillä on yksi lakimies, yksi lääkäri ja yksi melkein valmis DI. Jokaisella heistä on joku muukin intohimo kuin työ ja kyllä, he vaikuttavat onnellisilta, mutta palstatotuushan on, että kyseessä on kulissi. Todellisuudessa he ovat onnettomia joutuessaan heijastamaan vanhempiensa vaatimuksia - joku sen meille kohta kertoo, että olen paska äiti, koska vaadin lapsiltani liikaa.
Kenen omaisuutta he siis ovat?
Tietenkin vanhempiensa, jotka ovat selkeästi pilanneet heidät opastamalla elämään tässä maailmassa omana itsenään. Jos siihen sisältyy menestyminen, niin sitähän pitää ymmärtää hävetä.
Tämä. Lisääntyminen lähtee aina itsekkäästi omista tarpeista. Pakottaa samalla toisen kuolemaan.
Mulla on ainakin ollut tosi hyvä elämä, joten olen erittäin iloinen että vanhempani lähettivät minut tänne. Ja huonompinakin päivinä ajattelen, että kyllä tämä aina olemattomuuden voittaa. Muutaman vuosikymmenen päästähän sitä tosiaan ollaan samalla viivalla kuin syntymättömät, joten lystiä olla täällä ja kutsua uusia sieluja mukaan kemuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin opettaa heitä ajattelemaan omilla aivoillaan (kriittistä ajattelua, asioiden tutkimista monesta näkökulmasta). Avoimuutta tutkia uusia asioita.
Pienestä asti kannustin heitä luomaan sosiaalisia suhteita. En hyysännyt enkä tehnyt asioita heidän puolestaan.En painostanut heitä mihinkään suuntaan. Saivat tehdä omat valintansa niin harrastuksissa kuin opinnoissa. Tuin heitä heidän valinnoissaan.
Jokseenkin samanlaiset eväät sain itse kotoani. Arvostan tätä vanhemmissani.
Hyvä neuvo! Ja ihan ensimmäiseksi kannattaa ajatella hyvin kriittisesti länsimedian syöttämistä tiedoista Ukrainan sodasta ja tutkia sodan syitä monesta näkökulmasta, myös Venäjän näkökulmasta ja avoimin mielin myös selvittää jenkkien osuutta sotaan johtaneiden tapahtumien kulkuun.
Tämä ei taida ketjun aiheeseen liittyä, mutta mitenkäs tuo itämedia, tarvitseeko siihenkin suhtautua hyvin kriittisesti vai ei?
Mulla on useampi yliopistotutkinto, samoin miehelläni. Olen työskennellyt mm. tutkijana, mutta varsinainen ammattini on sen verran harvinainen, etten viitsi sitä sanoa.