Kommentoiko isänne vartaloanne kun olitte lapsia/teini-ikäsiä?

Muistan isän joskus kommentoineen jotain kasvaneista rinnoistani. Ei mitenkään törkeään sävyyn, mutta ujosta ja kehittymistään häpeilevästä teinistä kaikki aiheeseen liittyvä kommentointi oli hirveää. Isä myös kyseli, että miksi en enää tule saunaan heidän kanssaan. Varmaan tuossa oli ihan hyvä tarkoitus taustalla (etten häpeilisi itseäni), mutta voitte kuvitella miten tuollaiset jutut nolottivat minua. Isä oli ja on kyllä ihan hyvä isä, ei siinä mitään. Silti nuo tietynlaiset jutut ovat syöpyneet mieleeni ikuisiksi ajoiksi, ja varmaan niillä on ollut vaikutusta siihen, etten oikein osaa suhtautua isääni rennosti. Oman lapseni vartaloa en aio kommentoida ikinä mitenkään.

Kehui aina välillä kauniiksi vähän kuin sivulauseessa. Koen sen vahvistaneen itsetuntoani.

Esim. kun lähdin teininä hellepäivänä kaverin kanssa kaupungille sortseissa ja topissa, isä totesi että nyt tulee liikenteessä peltiruttuja.

Ei, mutta vaatteista sanoi joskus että voisi olla vähän pidempikin hame tai muuta.

Nyt kun katson teiniajan kuvia, niin oikeassahan tuo oli.

Kyllä. Lapsena olin pieniruokainen ja hoikka poika. Isällä oli joku kompleksi pituuden suhteen ja pelkäsi etten kasva pituutta "kun en syö". Tätä sitten valitteli kovaan ääneen kaikissa sukukokouksissa, että tuollainen pätkä se on kun ei se mitään syö.

Nykyään aikuisena olen normaalipituinen 140kg painava läski.

Kyllä kommentoi ja seuraukset näkyvät huonossa itsetunnossa edelleen. Myös äiti arvosteli "lihavuuttani" eli olin normaalipainoinen, mutta alipainoisuus olisi ollut tavoiteltavaa. 

Saunassa sanoi aina, että iso on kuin hevosella. Traumat sain.

Kommentoi esimerkiksi ettei tytön pidä syödä kuin pieniä ruoka-annoksia ja ettei lisää saa ottaa. Äiti taas kattoi itselleen ja minulle ruokalautaset eli leipälautaset ettei annoskoko vain olisi liian iso. Isä sanoi usein ettei lihava tyttö kelpaisi miehille jne. Kommentoi myös vieraiden läsnäollessa ja kommentoi jopa heille että hänen ansiotaan etten läski yms. En ole kotoa muutettuani juurikaan ollut tekemisissä vanhempieni kanssa. 

Ei, mutta syömistä senkin edestä. "Älä syö enempää ettei susta tuu lihava."

Myös kaikkia pyöreämpiä naisia kommentoi hyvin ilkeään sävyyn, vaikka oli itsekkin huomattavan ylipainoinen.

Nyt aikuisena tunnen arvottomuuden tunnetta 10 kilon ylipainostani ja suhde ruokaan on vaikea.

Isoveli haukkui senkin edestä. Murrosiässä sain jatkuvasti kuulla olevani lauta, leukani oli kuin noita-akalla, hampaat kuin hevosella jne.

Hänellä itsellään oli mm. vaikea akne mutta en koskaan sanonut siitä sanaakaan.

Kyllä kommentoi. Pikkutytöstä lähtien kuulin olevani lihava. Teininä olin sitten saatanan läskiperse. Laihdutuskuuria suositeltiin useastikin.

Aika hämmentävää oli, kun kouluterkka luonnehti minua pitkäksi ja hoikaksi

Ainoastaan kotona sain kuunnella huutoa ja vittuilua lihavuudesta. Tosin muistettiin kertoa myös miten helvetin ruma olen muutenkin. Ja luonnostaan niin pahan hajuinen, että lähelläni ei voi olla.

Kyllä, joskus kun äiti oli lähdossä siskoni kanssa pois viikonlopuksi, huusi vihasena että "ota toi tankki mukaan".

Olin jotain 15v.

Ei tultu yhtään toimeen kun olin teini, myös h.. ritteli.

No minä haukuin takasi samalla mitalla.

Lapsena olin isän paras kamu ja aina liikuttiin kaksin pitkin kyliä, teininä välit meni poikki, onneksi ennen kuolemaansa (kun olin parikymppinen) ehdittiin jo taas olla kamuja ja pyysi minulta kaikkea anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Kommentoi esimerkiksi ettei tytön pidä syödä kuin pieniä ruoka-annoksia ja ettei lisää saa ottaa. Äiti taas kattoi itselleen ja minulle ruokalautaset eli leipälautaset ettei annoskoko vain olisi liian iso. Isä sanoi usein ettei lihava tyttö kelpaisi miehille jne. Kommentoi myös vieraiden läsnäollessa ja kommentoi jopa heille että hänen ansiotaan etten läski yms. En ole kotoa muutettuani juurikaan ollut tekemisissä vanhempieni kanssa. 

No huhhuh. Ei hemmetti mitä porukkaa.

Ei ikinä, äiti hoiti sen homman.

Ainoa, mistä sanoi, oli että yhteen väliin alkoi yläasteella ollessani valittaa, että olin niin kalpea että voisin ulkoilla enemmän.  Lopulta osti meille koiran, ja mun piti sitten sitä koulun jälkeen ulkoiluttaa. Ovelasti markkinoitu dreeverin tulon perusteet mutsille...tosiasiallisesti faija halusi koiran että pääsi käymään jänismetällä....

Ainoa kerta kun isä jotain kommentoi, oli tädin miehelle, joka kysyi multa murrosikäiseltä 11-vuotiaalta, että jokos sulle on tissit kasvanut, oli näin ärähtäen

"Ja semmoisia ei ole sitten sopivaa kysellä!"

(Isällä oli 6 siskoa ja hyvin köyhä lapsuus, kun oma isä kuoli, kun isä oli 12-vuotias ja niillä oli juuri valmistunut talo, velkaa ja mummi oli kotiäitinä. Isä joutui lähtemään nykyisen yläastelaisen ikäisenä leipää hankkimaan, ei ollut jatkokoulutuksiin kirjoineen varaa.  Isällä oli kyllä muita ongelmia, mm. joka viikonloppu juominen, mutta ikinä, ei ikinä, se nimitellyt naisia rumasti. Koskaan ei h-sanaa.  Isä raitistui, kun olin jotain 14-vuotias. Viinan tilalle tuli se koira ja opiskelu ja lopulta siitä tuli rakennusmestari)

Onneksi ei. Äiti sitten senkin edestä. Nyt yli nelikymppisenä vasta on normaali suhde ruokaan.

Ei, isä ei koskaan kommentoinut ulkonäköäni, äiti kyllä päivittäin. 

Vierailija kirjoitti:

Ei, mutta haukkui älyäni kyllä koska en osannut matikkaa. En vain ollut kiinnostunut matikasta, piirsin mieluummin.

Sama täällä. Kerran sanoi, että syön kuin hevonen. Vaikutti hetkellisesti niin, että aloitin laihduttamaan. Tuo tyhmäksi haukkuminen oli pahempi loukkaus.

Vierailija kirjoitti:

Haukkui kyllä muuten ulkonäköäni. En ikinä haukkuisi jotain oman lapseni ulkonäköpiirrettä. Se oli kyllä viimeinen asia joka vahvisti sen, etten pysty rakastamaan isääni. Ilkeydelläkin on rajansa.

Oletko tekemisissä isäsi kanssa?

Vain positiivista.  RIP isä.

Vierailija kirjoitti:

Vain positiivista.  RIP isä.