Ne päivät kun lapsi itkee ja kiukkuaa kaikesta. Onko teille selvinnyt syy?

Samat syyt kuin kiukkuisella aikuisella. Syönyt huonosti pari edellistä päivää, nukkunut huonosti, joku asia vaivaa, joku on mennyt pieleen, on tulossa kipeäksi, liikkunut liikaa, liikkunut liian vähän jne.

Aikuinen yleensä tunnistaa ja osaa sanoa mikä vaivaa tai esittää, että kaikki on hyvin. Lapsi ei. Varmasti on sinullakin päiviä, kun haluaisit vaan kiukutella ja mikään ei tunnu sujuvan? Sitten tajuat, ettet ole pääsyt lenkille tai söit eilen ruuan tilalla pelkkää sipsiä. Tai joskus on vaan huono päivä.

Joskus sen huonon päivän saa käännettyä vanhempana hyväksi ja joskus ei. Lapsen pitää myös oppia, että joskus on ikäviä päiviä eikä se haittaa, vaan on osa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin myös arjen kuormittavuutta. Jos lapsesi on päiväkodissa, arki on todella hektistä ja meluista.

Älkää unohtako sanoittaa lapsen tunteita. Vaikka se tuntuisi uuvuttavalta jo valmiiksi väsyneissä mielissä (lapsen ja itsesi), se palkitaan myöhemmin. Kertokaa, että kiukku on vain voimakas tunne, joka menee ohi.

Itse olen opetellut vasta aikuisena tunnetaitoja ja sillä tiellä olen edelleen. Auttanut omaan itsesäätelyyn kummasti.

Ikään kuin lapsi ei tietäisi olevansa kiukkuinen tai että kiukkuisuus on tilapäistä. Ihmisten käytöstä säätelee tosielämä eikä mikään sanoitus. Ihan turhaa on sekoittaa itseään noilla tunnetaitojutuilla.

Mitäs sekoittamista se on kertoa asioita, jotka lapsi sinun mukaasi jo ennestään tietää?

-eri.

Se opettaa lapselle väärän suhtautumistavan tunteisiin ja sitä paitsi manipuloi lasta, koska vanhemman tällä tavoin tarjoama selitys lapsen käytökselle ei useinkaan ole oikea.

Mikäs väärä selitys se on, jos esimerkiksi sanoo kiukkuiselle lapselle, että nyt olet kiukkuinen, auttaisiko voileipä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on monella tapaa herkkä lapsi, ja oikeastaan sen tietää, että kun hän on pitkän aikaa odottanut jotain, vaikka kivaakin asiaa, esiintynyt harrastuksensa tiimoilta tms. ja pääsee lepäämään, tulee se vääjäämätön raivari.

Esimerkiksi kesäloman ensimmäinen päivä on ollut usein ihan kamala.

Kiitos tästä kommentista. Luulen että meilläkin on kyse tuosta. En vain tiedä miten estää nämä raivarit. Ihan kuin hän tarvitsisi säännölliset raivarit voidakseen olla ja elää arkea. Ap

Jos sinusta tuntuu että hän tarvitsee säännölliset raivarit, on varmaankin turhaa yrittää estää niitä. Ehkä pikemminkin miettiä, millä tavoin niitä höyryjä pystyisi päästelemään. Olisiko hyvä keventää kuormitusta jo etukäteen, vai järjestää raivarin tullen sopivat olot raivoamiseen. Ja raivoamiseenkin voi ja pitää asettaa säännöt!

Kyseisellä lapsellamme on sisaruksia, jotka ovat aivan todellisia lehmänhermoja. Heille on opetettu, että kun sisarus raivoaa, pysytään poissa tieltä. Raivoaja taas tietää rajat, joiden sisällä täytyy pysyä. Sisarukset eivät vaikuta traumatisoituneen, eivätkä säikähdä myöskään jos joku perheen ulkopuolinen joskus tuiskahtaa.

- Se äskeinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin myös arjen kuormittavuutta. Jos lapsesi on päiväkodissa, arki on todella hektistä ja meluista.

Älkää unohtako sanoittaa lapsen tunteita. Vaikka se tuntuisi uuvuttavalta jo valmiiksi väsyneissä mielissä (lapsen ja itsesi), se palkitaan myöhemmin. Kertokaa, että kiukku on vain voimakas tunne, joka menee ohi.

Itse olen opetellut vasta aikuisena tunnetaitoja ja sillä tiellä olen edelleen. Auttanut omaan itsesäätelyyn kummasti.

Ikään kuin lapsi ei tietäisi olevansa kiukkuinen tai että kiukkuisuus on tilapäistä. Ihmisten käytöstä säätelee tosielämä eikä mikään sanoitus. Ihan turhaa on sekoittaa itseään noilla tunnetaitojutuilla.

Mitäs sekoittamista se on kertoa asioita, jotka lapsi sinun mukaasi jo ennestään tietää?

-eri.

Se opettaa lapselle väärän suhtautumistavan tunteisiin ja sitä paitsi manipuloi lasta, koska vanhemman tällä tavoin tarjoama selitys lapsen käytökselle ei useinkaan ole oikea.

Lapset ja moni aikuinenkaan ei automaattisesti osaa tunnistaa tunteitaan, saatika käsitellä niitä. Sitä pitää opetella.

Ei tietenkään lapselle vaan sanota, että sinua nyt turhauttaa, koska olet väsynyt. Vaan näitä selvitetään yhdessä lapsen kanssa ja hyväksytään myös lapsen oma tulkinta syystä, vaikka itse olisikin sitä mieltä, että kiukku johtuu nälästä.

Ei lapsi tiedä moniakaan itsestään selvyyksiä, ennen kuin ne hänelle kerrotaan. Meillä iloinen lapsi oli todella surullinen ekaa kertaa. Kun asiaa selvitettiin, niin luuli, että se on nyt kasvamista ja tältä hänestä tuntuu ikuisesti, koska aiemmin hänellä oli ollut paha mieli vain vähän aikaa ja nyt oli edelleen seuraavana päivänä ja yölläkään ei ollut saanut nukuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin myös arjen kuormittavuutta. Jos lapsesi on päiväkodissa, arki on todella hektistä ja meluista.

Älkää unohtako sanoittaa lapsen tunteita. Vaikka se tuntuisi uuvuttavalta jo valmiiksi väsyneissä mielissä (lapsen ja itsesi), se palkitaan myöhemmin. Kertokaa, että kiukku on vain voimakas tunne, joka menee ohi.

Itse olen opetellut vasta aikuisena tunnetaitoja ja sillä tiellä olen edelleen. Auttanut omaan itsesäätelyyn kummasti.

Ikään kuin lapsi ei tietäisi olevansa kiukkuinen tai että kiukkuisuus on tilapäistä. Ihmisten käytöstä säätelee tosielämä eikä mikään sanoitus. Ihan turhaa on sekoittaa itseään noilla tunnetaitojutuilla.

Mitäs sekoittamista se on kertoa asioita, jotka lapsi sinun mukaasi jo ennestään tietää?

-eri.

Se opettaa lapselle väärän suhtautumistavan tunteisiin ja sitä paitsi manipuloi lasta, koska vanhemman tällä tavoin tarjoama selitys lapsen käytökselle ei useinkaan ole oikea.

Mikäs väärä selitys se on, jos esimerkiksi sanoo kiukkuiselle lapselle, että nyt olet kiukkuinen, auttaisiko voileipä?

Sitten lapsi varmasti käyttäytyy samalla tavalla jatkossakin, jos siitä kerran palkitaan voileivällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin myös arjen kuormittavuutta. Jos lapsesi on päiväkodissa, arki on todella hektistä ja meluista.

Älkää unohtako sanoittaa lapsen tunteita. Vaikka se tuntuisi uuvuttavalta jo valmiiksi väsyneissä mielissä (lapsen ja itsesi), se palkitaan myöhemmin. Kertokaa, että kiukku on vain voimakas tunne, joka menee ohi.

Itse olen opetellut vasta aikuisena tunnetaitoja ja sillä tiellä olen edelleen. Auttanut omaan itsesäätelyyn kummasti.

Ikään kuin lapsi ei tietäisi olevansa kiukkuinen tai että kiukkuisuus on tilapäistä. Ihmisten käytöstä säätelee tosielämä eikä mikään sanoitus. Ihan turhaa on sekoittaa itseään noilla tunnetaitojutuilla.

Mitäs sekoittamista se on kertoa asioita, jotka lapsi sinun mukaasi jo ennestään tietää?

-eri.

Se opettaa lapselle väärän suhtautumistavan tunteisiin ja sitä paitsi manipuloi lasta, koska vanhemman tällä tavoin tarjoama selitys lapsen käytökselle ei useinkaan ole oikea.

Mikäs väärä selitys se on, jos esimerkiksi sanoo kiukkuiselle lapselle, että nyt olet kiukkuinen, auttaisiko voileipä?

Sitten lapsi varmasti käyttäytyy samalla tavalla jatkossakin, jos siitä kerran palkitaan voileivällä.

Voi leipä on tavallista arkista ruokaa (aamupalaa, välipalaa jne), ei kai se sentään mikään palkinto tai palkinnolta tuntuva asia ole. Ei perunakaan. Tai viipale kinkkua. Paitsi koirille. Lapset ei ole koiria.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin myös arjen kuormittavuutta. Jos lapsesi on päiväkodissa, arki on todella hektistä ja meluista.

Älkää unohtako sanoittaa lapsen tunteita. Vaikka se tuntuisi uuvuttavalta jo valmiiksi väsyneissä mielissä (lapsen ja itsesi), se palkitaan myöhemmin. Kertokaa, että kiukku on vain voimakas tunne, joka menee ohi.

Itse olen opetellut vasta aikuisena tunnetaitoja ja sillä tiellä olen edelleen. Auttanut omaan itsesäätelyyn kummasti.

Ikään kuin lapsi ei tietäisi olevansa kiukkuinen tai että kiukkuisuus on tilapäistä. Ihmisten käytöstä säätelee tosielämä eikä mikään sanoitus. Ihan turhaa on sekoittaa itseään noilla tunnetaitojutuilla.

Selvästikään et itse hallitse tunnetaitoja saati ymmärrä lapsen kehitysvaiheita. Päiväkoti-ikäinen lapsi ei todellakaan tiedosta, että kiukku on ohimenevä tunne. Miten lapsi voisi sellaisen asian tiedostaa, jos moni aikuinenkin jää vellomaan kiinni vihaan? "Huono päivä". Höpöhöpö, tunnetaitojen puutteellisuutta se on.

Kommenttisi ja suhtautumisesi tosin kertovat hyvin, miten surkeassa jamassa suomalaiset aikuiset ovat tunteidensa kanssa. Viha kätketään sisään, pidetään mykkäkoulua ja loukkaannutaan, kun toinen ei ole ajatustenlukija. Sitten töksäytellään asioita, "koska minulla on siihen oikeus". Ja niin.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin myös arjen kuormittavuutta. Jos lapsesi on päiväkodissa, arki on todella hektistä ja meluista.

Älkää unohtako sanoittaa lapsen tunteita. Vaikka se tuntuisi uuvuttavalta jo valmiiksi väsyneissä mielissä (lapsen ja itsesi), se palkitaan myöhemmin. Kertokaa, että kiukku on vain voimakas tunne, joka menee ohi.

Itse olen opetellut vasta aikuisena tunnetaitoja ja sillä tiellä olen edelleen. Auttanut omaan itsesäätelyyn kummasti.

Av-mamma sanoittamassa tunteita lapselleen ja itselleen. Voi jee.

Siedättekö te vain lampaana lapsenne kiukuttelua ja raivokohtauksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin myös arjen kuormittavuutta. Jos lapsesi on päiväkodissa, arki on todella hektistä ja meluista.

Älkää unohtako sanoittaa lapsen tunteita. Vaikka se tuntuisi uuvuttavalta jo valmiiksi väsyneissä mielissä (lapsen ja itsesi), se palkitaan myöhemmin. Kertokaa, että kiukku on vain voimakas tunne, joka menee ohi.

Itse olen opetellut vasta aikuisena tunnetaitoja ja sillä tiellä olen edelleen. Auttanut omaan itsesäätelyyn kummasti.

Ikään kuin lapsi ei tietäisi olevansa kiukkuinen tai että kiukkuisuus on tilapäistä. Ihmisten käytöstä säätelee tosielämä eikä mikään sanoitus. Ihan turhaa on sekoittaa itseään noilla tunnetaitojutuilla.

Sitä voisi ajatella, että lapsi osaisi nimetä kaikki tunteensa. Nimeämisen pointtia yleensä on se, että silloin niitä pystyy käsittelemään ja tunnistamaan paremmin eivätkä tunteet ole vain jotain olotiloja, joista ei oikein ota selvää, mutta kuitenkin ne vahvasti ottavat vallan.

Tunteet nimettöminä saattavat myös aiheuttaa sekaannusta tekojen ja oman identiteetin kesken.

Tunteet yleensä juontuvat ajatuksista ja mikäli ei osaa jäsennellä näitä tarpeeksi hyvin, ei pysty myöskään hallitsemaan esimerkiksi kiukkujaan.

Vierailija kirjoitti:

Samat syyt kuin kiukkuisella aikuisella. Syönyt huonosti pari edellistä päivää, nukkunut huonosti, joku asia vaivaa, joku on mennyt pieleen, on tulossa kipeäksi, liikkunut liikaa, liikkunut liian vähän jne.

Aikuinen yleensä tunnistaa ja osaa sanoa mikä vaivaa tai esittää, että kaikki on hyvin. Lapsi ei. Varmasti on sinullakin päiviä, kun haluaisit vaan kiukutella ja mikään ei tunnu sujuvan? Sitten tajuat, ettet ole pääsyt lenkille tai söit eilen ruuan tilalla pelkkää sipsiä. Tai joskus on vaan huono päivä.

Joskus sen huonon päivän saa käännettyä vanhempana hyväksi ja joskus ei. Lapsen pitää myös oppia, että joskus on ikäviä päiviä eikä se haittaa, vaan on osa elämää.

Ei minulla ainakaan ole päiviä, jolloin haluaisin vain kiukutella. Etenkään, jos syy on se, etten ole päässyt lenkille tai söin eilen ruuan tilalla pelkkää sipsiä. Siis oletteko te oikeasti aikuisia täällä vai jotain kaksivuotiaita? Ei ihme, että lapsennekin kiukkuavat tuon tuosta, kun mikä tahansa pieni harmituksen aihe antaa näköjään lapsellekin syyn raivota estoitta koko päivän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin myös arjen kuormittavuutta. Jos lapsesi on päiväkodissa, arki on todella hektistä ja meluista.

Älkää unohtako sanoittaa lapsen tunteita. Vaikka se tuntuisi uuvuttavalta jo valmiiksi väsyneissä mielissä (lapsen ja itsesi), se palkitaan myöhemmin. Kertokaa, että kiukku on vain voimakas tunne, joka menee ohi.

Itse olen opetellut vasta aikuisena tunnetaitoja ja sillä tiellä olen edelleen. Auttanut omaan itsesäätelyyn kummasti.

Ikään kuin lapsi ei tietäisi olevansa kiukkuinen tai että kiukkuisuus on tilapäistä. Ihmisten käytöstä säätelee tosielämä eikä mikään sanoitus. Ihan turhaa on sekoittaa itseään noilla tunnetaitojutuilla.

Selvästikään et itse hallitse tunnetaitoja saati ymmärrä lapsen kehitysvaiheita. Päiväkoti-ikäinen lapsi ei todellakaan tiedosta, että kiukku on ohimenevä tunne. Miten lapsi voisi sellaisen asian tiedostaa, jos moni aikuinenkin jää vellomaan kiinni vihaan? "Huono päivä". Höpöhöpö, tunnetaitojen puutteellisuutta se on.

Kommenttisi ja suhtautumisesi tosin kertovat hyvin, miten surkeassa jamassa suomalaiset aikuiset ovat tunteidensa kanssa. Viha kätketään sisään, pidetään mykkäkoulua ja loukkaannutaan, kun toinen ei ole ajatustenlukija. Sitten töksäytellään asioita, "koska minulla on siihen oikeus". Ja niin.

"Tunnetaitojen puutteellisuus " kuulostaa siltä niinkuin lapsella kuuluisi olla jo nuo taidot hallussa. Eihän se tietenkään niin ole, vaan lapsi harjoittelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat syyt kuin kiukkuisella aikuisella. Syönyt huonosti pari edellistä päivää, nukkunut huonosti, joku asia vaivaa, joku on mennyt pieleen, on tulossa kipeäksi, liikkunut liikaa, liikkunut liian vähän jne.

Aikuinen yleensä tunnistaa ja osaa sanoa mikä vaivaa tai esittää, että kaikki on hyvin. Lapsi ei. Varmasti on sinullakin päiviä, kun haluaisit vaan kiukutella ja mikään ei tunnu sujuvan? Sitten tajuat, ettet ole pääsyt lenkille tai söit eilen ruuan tilalla pelkkää sipsiä. Tai joskus on vaan huono päivä.

Joskus sen huonon päivän saa käännettyä vanhempana hyväksi ja joskus ei. Lapsen pitää myös oppia, että joskus on ikäviä päiviä eikä se haittaa, vaan on osa elämää.

Ei minulla ainakaan ole päiviä, jolloin haluaisin vain kiukutella. Etenkään, jos syy on se, etten ole päässyt lenkille tai söin eilen ruuan tilalla pelkkää sipsiä. Siis oletteko te oikeasti aikuisia täällä vai jotain kaksivuotiaita? Ei ihme, että lapsennekin kiukkuavat tuon tuosta, kun mikä tahansa pieni harmituksen aihe antaa näköjään lapsellekin syyn raivota estoitta koko päivän.

Minullakaan ei ole tuollaisia huonoja päiviä tai raivopäiviä itsellä. En oikein osaa eläytyä siihen, että mitä ne edes ovat. Jos olen kiukkuinen niin tiedän kyllä aina syyn siihen.

Ap

Montako tunnetta teidän lapsenne tietää tai osaa tunnistaa ?

Kokeilkaapa vaikka tunnekorttien avulla. Saatatte yllättyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin myös arjen kuormittavuutta. Jos lapsesi on päiväkodissa, arki on todella hektistä ja meluista.

Älkää unohtako sanoittaa lapsen tunteita. Vaikka se tuntuisi uuvuttavalta jo valmiiksi väsyneissä mielissä (lapsen ja itsesi), se palkitaan myöhemmin. Kertokaa, että kiukku on vain voimakas tunne, joka menee ohi.

Itse olen opetellut vasta aikuisena tunnetaitoja ja sillä tiellä olen edelleen. Auttanut omaan itsesäätelyyn kummasti.

Ikään kuin lapsi ei tietäisi olevansa kiukkuinen tai että kiukkuisuus on tilapäistä. Ihmisten käytöstä säätelee tosielämä eikä mikään sanoitus. Ihan turhaa on sekoittaa itseään noilla tunnetaitojutuilla.

Selvästikään et itse hallitse tunnetaitoja saati ymmärrä lapsen kehitysvaiheita. Päiväkoti-ikäinen lapsi ei todellakaan tiedosta, että kiukku on ohimenevä tunne. Miten lapsi voisi sellaisen asian tiedostaa, jos moni aikuinenkin jää vellomaan kiinni vihaan? "Huono päivä". Höpöhöpö, tunnetaitojen puutteellisuutta se on.

Kommenttisi ja suhtautumisesi tosin kertovat hyvin, miten surkeassa jamassa suomalaiset aikuiset ovat tunteidensa kanssa. Viha kätketään sisään, pidetään mykkäkoulua ja loukkaannutaan, kun toinen ei ole ajatustenlukija. Sitten töksäytellään asioita, "koska minulla on siihen oikeus". Ja niin.

Tunnetaidot tulivat joskus 2017-2018 tienoilla. Sitä ennen niitä ei ollut yleisessä tietoisuudessa. Muistan oikein hyvin, että jokainen lapsi sitä ennen ymmärsi, että kiukkuisuus on tunne ja että ihmisten tunteet vaihtelevat. Nämä asiat ovat itsestäänselvyyksiä.

Tunnetaitojen ongelma on mm. se, että kuvitellaan ihmisen koko toiminnan pyörivän sen sanoitetun (eli oletetun) tunnetilan ympärillä ja nostetaan se jalustalle eikä hyväksytä muiden vaikuttimien tai motivaatiotekijöiden olemassaoloa. Tällainen yksisilmäisyys ei ole järkevää vaikka se onkin tunnetaitojen kaltaisille ideologioille tyypillistä. Omaksutaan se tietty ideologia (kuten tunnetaidot) ja sitten kuvitellaan sen ratkaisevan ja selittävän kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin myös arjen kuormittavuutta. Jos lapsesi on päiväkodissa, arki on todella hektistä ja meluista.

Älkää unohtako sanoittaa lapsen tunteita. Vaikka se tuntuisi uuvuttavalta jo valmiiksi väsyneissä mielissä (lapsen ja itsesi), se palkitaan myöhemmin. Kertokaa, että kiukku on vain voimakas tunne, joka menee ohi.

Itse olen opetellut vasta aikuisena tunnetaitoja ja sillä tiellä olen edelleen. Auttanut omaan itsesäätelyyn kummasti.

Ikään kuin lapsi ei tietäisi olevansa kiukkuinen tai että kiukkuisuus on tilapäistä. Ihmisten käytöstä säätelee tosielämä eikä mikään sanoitus. Ihan turhaa on sekoittaa itseään noilla tunnetaitojutuilla.

Selvästikään et itse hallitse tunnetaitoja saati ymmärrä lapsen kehitysvaiheita. Päiväkoti-ikäinen lapsi ei todellakaan tiedosta, että kiukku on ohimenevä tunne. Miten lapsi voisi sellaisen asian tiedostaa, jos moni aikuinenkin jää vellomaan kiinni vihaan? "Huono päivä". Höpöhöpö, tunnetaitojen puutteellisuutta se on.

Kommenttisi ja suhtautumisesi tosin kertovat hyvin, miten surkeassa jamassa suomalaiset aikuiset ovat tunteidensa kanssa. Viha kätketään sisään, pidetään mykkäkoulua ja loukkaannutaan, kun toinen ei ole ajatustenlukija. Sitten töksäytellään asioita, "koska minulla on siihen oikeus". Ja niin.

Tunnetaidot tulivat joskus 2017-2018 tienoilla. Sitä ennen niitä ei ollut yleisessä tietoisuudessa. Muistan oikein hyvin, että jokainen lapsi sitä ennen ymmärsi, että kiukkuisuus on tunne ja että ihmisten tunteet vaihtelevat. Nämä asiat ovat itsestäänselvyyksiä.

Tunnetaitojen ongelma on mm. se, että kuvitellaan ihmisen koko toiminnan pyörivän sen sanoitetun (eli oletetun) tunnetilan ympärillä ja nostetaan se jalustalle eikä hyväksytä muiden vaikuttimien tai motivaatiotekijöiden olemassaoloa. Tällainen yksisilmäisyys ei ole järkevää vaikka se onkin tunnetaitojen kaltaisille ideologioille tyypillistä. Omaksutaan se tietty ideologia (kuten tunnetaidot) ja sitten kuvitellaan sen ratkaisevan ja selittävän kaiken.

Osaatko sanoa jotain esimerkkitilannetta tästä ?

Tuo koko sana tunnetaidot kuulostaa niin typerältä. Joku kasvatussossutätikomitea on pohtinut ja pohtinut ja sitten lopulta keksineet ah niin modernilta kuulostavan sanan. Joka vanhenee muutamassa vuodessa, kun tulee taas joku uusi p*eru ilmoille.

Luulin että vanhemmat tekevät taas lisää sisaruksia kun kiehnäsivät toistensa kimpussa joten aloin kiukutella etteivät haluaisi enempää.

Edellisiinkään heillä ollut mitään henkisiä tai taloudellisia resursseja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin myös arjen kuormittavuutta. Jos lapsesi on päiväkodissa, arki on todella hektistä ja meluista.

Älkää unohtako sanoittaa lapsen tunteita. Vaikka se tuntuisi uuvuttavalta jo valmiiksi väsyneissä mielissä (lapsen ja itsesi), se palkitaan myöhemmin. Kertokaa, että kiukku on vain voimakas tunne, joka menee ohi.

Itse olen opetellut vasta aikuisena tunnetaitoja ja sillä tiellä olen edelleen. Auttanut omaan itsesäätelyyn kummasti.

Av-mamma sanoittamassa tunteita lapselleen ja itselleen. Voi jee.

Mikä ihmeen av-mamma? Ihmisiähän tässä ollaan, erilaisia, vaikka samalla palstalla ollaankin. Ja ammattipsykologiko pitäisi jokaisen lapsen kiukun takia kutsua paikalle ammattimaisemmin sanoittamaan ja ratkomaan tilannetta? Miksi väheksyt tavisvanhemman kykyä toimia tilanteessa, miksi tuo sanoittaminen niin sinua tökkii?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaisin myös arjen kuormittavuutta. Jos lapsesi on päiväkodissa, arki on todella hektistä ja meluista.

Älkää unohtako sanoittaa lapsen tunteita. Vaikka se tuntuisi uuvuttavalta jo valmiiksi väsyneissä mielissä (lapsen ja itsesi), se palkitaan myöhemmin. Kertokaa, että kiukku on vain voimakas tunne, joka menee ohi.

Itse olen opetellut vasta aikuisena tunnetaitoja ja sillä tiellä olen edelleen. Auttanut omaan itsesäätelyyn kummasti.

Ikään kuin lapsi ei tietäisi olevansa kiukkuinen tai että kiukkuisuus on tilapäistä. Ihmisten käytöstä säätelee tosielämä eikä mikään sanoitus. Ihan turhaa on sekoittaa itseään noilla tunnetaitojutuilla.

Sitä voisi ajatella, että lapsi osaisi nimetä kaikki tunteensa. Nimeämisen pointtia yleensä on se, että silloin niitä pystyy käsittelemään ja tunnistamaan paremmin eivätkä tunteet ole vain jotain olotiloja, joista ei oikein ota selvää, mutta kuitenkin ne vahvasti ottavat vallan.

Tunteet nimettöminä saattavat myös aiheuttaa sekaannusta tekojen ja oman identiteetin kesken.

Tunteet yleensä juontuvat ajatuksista ja mikäli ei osaa jäsennellä näitä tarpeeksi hyvin, ei pysty myöskään hallitsemaan esimerkiksi kiukkujaan.

Tämä on se teoria minkä pohjalta tunnetaitoihin uskovat hahmottavat maailmaa. Ajatuksena on siis, että ihmisen toiminnan motivaation voi yksinkertaistaa sanoitetuiksi tunteiksi, jotka sitten sen jälkeen käsitellään ja otetaan hallintaan. Tosielämä on kuitenkin paljon paljon monimutkaisempi, eikä yksisilmäinen keskittyminen tunteisiin tai varsinkaan sanoitettuihin tunteisiin luo toimivaa kokonaiskuvaa käytöksen syistä.