Tytär täytti 16 eikä halua mennä enää viikonlopuiksi isälleen. Voinko pakottaa hänet sinne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.

Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.

Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.

No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.

- Yksinhuoltajaisä

Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.

En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.

Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.

Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.

Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.

Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.

Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.

Käytät virheellisiä esimerkkejä.

Huomaatko eroa näissä neljässä vaihtoehdossa 16-vuotiaan tapauksessa:

1) Nyt lähdetään mummolaan, kyytiin hopi hopi!

2) Aion lähteä äitiäni tapaamaan yön yli naapuripaikkakunnalle, haluatko tulla mukaan vai pärjäätkö yksin?

3) Aion tehdä omia juttujani muualla, pärjäätkö yön yli kotona?

4) Lähde pois kotoasi, että saan tehdä omia juttujani!

Yksi näistä ei ole ok.

eikös sillä ole kaksi kotia?

ajatella, että mun on pitänyt jopa aikuisena lähteä pois omasta kodistani kun mies on pitänyt saunailtoja kavereille. Huh, niistäkin selvittiin ilman mainittavia henkisiä vammoja.

Etköhän sä ole lähtenyt vapaaehtoisesti ja yhteisymmärryksessä, kun mies on kertonut saunaillasta. Mitään oikeutta miehellä ei ole ollut laittaa sua ulos omasta kodistasi saunaillan ajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites tällainen: itse kun olin teini, niin pyysin välillä vanhempiani poistumaan kotoa, koska halusin pitää bileet esim. synttäreideni aikaan. Vanhemmat olivat aina haluttomia lähtemään, mutta joskus suostuivat. Eikö vastaavasti vanhempi voisi pyytää noinkin vanhaa teiniä menemään jonnekin (vaikka isälleen tai kaverilleen), jos äidillä on vaikka mielessä järjestää illanistujaiset tms.? Ei kai se nyt maailmanloppu ole joskus olla poissa kotoa, jos joku muu huushollissa asuva tarvitsee huushollin käyttöönsä?

Itse olin teininä useinkin pois kotoa ja varsinkin aina silloin, kun vanhemmillani oli jotain, mitä teininä pidin pönötysillallisina siellä. Vähän erikoinen 16v, jos on oltava äidin helmoissa joka viikonloppu.

Sun spinnaukset sanasalaatteineen ovat rasittavia ja menevät ohi aiheen ytimen.

Ei kun olen oikeassa. Jos 16v on riittävän iso päättämään, ettei mene enää isänsä luo, niin 16v on myös riittävän iso siihen, että äiti voi pyytää 16-vuotiasta antamaan äidille omaa rauhaa esimerkiksi tiettynä viikonlopun päivänä. Tosiaan, jotkut oikeasti heittää 16-vuotiaat jo kokonaan omiin asuntoihinsa.

Alaikäisen heittäminen ulos kodista on heitteillejättökö ja laitonta

Jos maksaa teinin yli 16v:n asumisen ja muutkin kulut, niin ei ole kyllä millään tapaa heitteille jättö. Mun kaverin vanhemmat vuokras kämpän mun kaverille, kun hän aloitti lukion. Moni 16v asuu omillaan. Vanhemmat on elatusvelvollisia, mutta ei tarvi asua saman katon alla.

Ei tarvitse asia saman katon alla, mutta etenkin lähivanhemmalla on vahva velvollisuus huolehtia myös lapsen henkisestä hyvinvoinnista täysi-ikäisyyteen asti. 18:n ikävuoden koittaessa lapsensa saa lain edessä hylätä kuin märän rätin jos omassa mielessään tuntee sen olevan oikein, mutta ei ennen sitä. Jos alaikäinen lapsi tarvitsee vanhempaansa, hänen hylkääminensä on lain edessä heitteillejättö ihan riippumatta siitä, annetaanko hänelle hylätessä kultalusikka suuhun.

T: Yksinhuoltajaisä, joka ei hylännyt lastaan, ei edes tämän täyttäessä 18

Kysyn vaan edelleen, että miten se lähivanhempiin pystyy huolehtimaan sen lapsen henkisestä hyvinvoinnista, jos itsekin on kuormittunut ja haluaa pois kaikista häiriötekijöistä, siis olla yksin. Eihän tuo nyt ole mikään tavanomainen tilanne. Normaalimpaa on varmasti, että 16-vuotiaan vanhemmat toivoisivat, että näkisivät teiniään enemmän, kun teineillä tuppaa olemaan niitä omia menoja kodin ulkopuolella. Esim. mun vanhemmat oli ihmeissään, kun veljeni oli tosi usein tyttöystävänsä luona öitäkin lukioikäisenä.

Ap:lla nyt on sellainen tilanne, että ap on kuormittunut (syytä ei varsinaisesti ole kerrottu), ja tarvitsee lepoa ja omaa tilaa. Ei siihen nyt auta, että ei-kuormittuneet ihmiset aukoo hänelle päätään siitä, että mitäs teit lapsia, kestä, kun kerran rupesit. Lapsen isähän rupesi alun perin hommaan ihan yhtälailla, ja nyt isä voi elää kuin lapseton, eikä tarvi yhtään kantaa vastuuta, vaikka onkin lapsen kanssa hyvissä väleissä ja lapsen äiti on kuormittunut. Eikö se ole vähän erikoista? Jos minä saisin tietää, ettei lasten isä jaksa, niin kyllä minä tarjoutuisin ottamaan lapset sitten mun luo.

Vastasit minulle, mutta vähän niin kuin asian vierestä ja laitoit suuhuni sanoja, joita en ole kirjoittanut.

1) Minä en ole aukonut päätäni, että mitäs teit lapsia.

2) Lapsen äiti on päättänyt ottaa lähivanhemman vastuun, ja silloin se vastuu on myös kannettava.

3) Jos lähivanhempi ei jaksa, voi hakea apua. Säkällä sitä saakin.

4) Aika rohkeaa syyttää "ei-kuormittuneeksi". Väittäisin tietävän ihan tarpeeksi kuormituksesta, kun olen samaan aikaan hoitanut asiantuntijatyötä ja poikaani silloin pienempänä, kun hän vielä tarvitsi minua paljon. En laittanut häntä sen paremmin kännykän kuin televisionkaan eteen, vaan revin itsestäni sen irti, että vietimme leppoisaa aikaa legoilla rakennellen ja saunoa silloinkin, kun asuntovelkaa oli niin, että tiesin ettei pientä nuhaa enempää sovi sairastaa tai kaikki romahtaa justiinsa ja samaan aikaan firma meinasi kaatua alta. Jälkeen päin on helppo ajatella, että kaikki kannatti, sillä kun pohjatyön teki nuorempana, nyt meillä on hyvät ja lämpimät välit. Sain säilytettyä pojan välit äitiinsäkin, vaikka tämä karkasi aikaa sitten miehen perässä toiselle paikkakunnalle.

5) Joka ikinen kerta, kun äiti on kysynyt, voinko syystä tai toisesta katsoa poikamme perään silloin, kun olisi ollut hänen viikonloppunsa, olen vastannut kyllä. Se on ollut poissa omasta "vapaa-ajastani", mutta otin sen aina henkisenä sijoituksena päätökseen, jonka tein 12 vuotta sitten, eli lähivanhemmuuden vastuun ja pojan parhaan huomioon ottamiseen. En kysellyt itseltäni, sattuisiko asia huvittamaan minua juuri tällä kertaa.

Että semmoista. Kirjoitin tämän vastineesi vain, koska vastasit nimellisesti minulle, mutta olkiukkoilit minulle ihan muiden argumentteja.

- Yksinhuoltajaisä

Just näin, vanhemmuus ei ole mitään harrastustoimintaa, jota voi tehdä kun huvittaa ja jaksaa, rusinoita ei voi nyppiä pullasta, eikä kuormittuneenakaan voi hylätä lasta/ lapsia.

Ja miten ihmeessä 16-vuotias vielä voi vanhempaa kuormittaa?

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Uupumus, sairaus, mikä tahansa ikävä tilanne voi kohdata myös kahden vanhemman perhettä, eikä siinäkään tilanteessa mietitä, että mihinhän ne lapset tästä saisi.

Tosi kurjissa tilanteissa toki huostaan, mutta aika pitkälle eskaloitunut tilanne silloin on päällä.

Ap:n pitäisi miettiä aikuistuvaa, mutta ei vielä aikuista, nuortaan. Nuori tarvitsee tunteen turvallisuudesta, mutta myös päätäntävaltaa omista asioistaan ja nyt on kasvussaan tullut siihen, että vuoroviikko-asumisesta on ns kasvanut ulos.

Haluaisiko Ap itse rampata viikoittain kahden osoitteen välillä? Ap, toivota tyttäresi lämpimästi tervetulleeksi omaan kotiinsa, ja ole tukena itsenäistymisessä, mutta älä pakota siihen liian varhain. Sinä olet vanhempi, vastuussa itsestäsi ja teoistasi, tyttäresi ei ole vastuussa sinusta, eikä haluamisistasi tai tarpeistasi.

Jännästi joillekin se vanhemmuus kuitenkin on vain jotain, mitä voi tehdä, jos huvittaa. Nimittäin ihan jokaikiselle etävanhemmalle ja monelle ydinperhevanhemmallekin (jos ydinperheen toinen osapuoli on se vastuuta kantava). Tuonkin yksinhuoltajaisän exä on ilmeisesti ihan sujuvasti laistanut vastuun ja niin tekee aika monen muunkin exä. Tältä pohjalta ihmettelen kovasti, että syyttävä sormi aina osoittaa niitä, ketkä sen vastuun on ottanut, vaikka taustalla on se toinen, joka alkuperäisen sopimuksen mukaan lupasi jakaa sen vastuun, mutta ei toiminut näin. Itse ainakin syyttäisin mieluummin niitä, ketkä oikeasti sluibaa vastuusta, enkä niitä, ketkä kantaa sen vastuun, mutta uskaltaa sanoa ääneen, että oma aikakin olisi joskus mukavaa.

Ja kyllä ydinperheessä, jossa on uupumusta (on tapaus lähipiirissä) todellakin tehdään järjestelyjä, joilla se uupunut saa rauhaa levätä. Se ei-uupunut vanhempi lähtee jonnekin viikonlopuksi lasten kanssa, että toinen saa olla rauhassa, ei-uupunut ottaa kotona entistä enemmän vastuuta jne. Ei todellakaan mene niin, että uupuneen oletetaan vain hoitavan kaikki vastuut kuten ennenkin.

Ydinperheessä vastuunjakoa tehdään kykyjen, halujen ja sopimuskyvyn mukaan. Sen sijaan yksinhuoltajan / lähivanhemman on pieni pakko olla viimeinen perälauta silloin, kun kaikki muut pettävät. Tai onhan lasu vielä senkin jälkeen olemassa, mutta se on tie, jolta kannattaa pyrkiä välttymään.

Olen minä välillä, etenkin kun firma meinasi kaatua ja pelkkää talolainaa oli kuusinumeroinen summa niin saakelin silmät ristissä ja mieli mutkalla, ettei mitään mittaa. Ei olisi aina kiinnostanut rakennella legoilla tai laittaa ruokaa. Tosiasia oli silti, että poika oli minulla, ja minun tehtäväni oli kantaa vastuu. Sain 80-vuotiaan äitini välillä hieman auttamaan (suurkiitos siitä!), mutta vastuu oli silti minun.

Mutta ei olisi tullut mieleenikään pakottaa poikaa menemään toiselle paikkakunnalle, äitinsä luokse, vastoin tämän tahtoa. Ei etenkään 16-vuotiaana, jolloin hänellä oli omia harrastuksia ja kavereita. Joskus hän meni äitinsä luokse "sovituksi" viikonlopuksi, joskus ei. Se oli siinä vaiheessa enemmänkin heidän välisensä asia. Kyllä hän yhteiseen kotiimme mahtui ja mahtuu vielä nyt 18-vuotiaanakin.

Nyt toki kun poika on täysikäinen, saa hän kestää sitä, että minulla on ihan naisystäväkin, joka usein yöpyy luonani. Onneksi tulevat toimeen, muuten olisin varmaan vähemmän kotona.

- Yksinhuoltajaisä

Ja ap:lle tällainen mitä kuvasit ei käy. Suurimmalle osalle yksinhuoltajista/lähivanhemmista olivatpa ne naisia tai miehiä tuo kuvaamasi malli on täysin normaalia ja lapsen edun mukaista. Siksi mun on vaikea tajuta tätä ap:n ja tukijoiden kommentointia joka menee koko ajan hieman asian vierestä. Ikäänkuin olisi joku asia mitä ei vaan sanota ääneen vaan kierrellään koko ajan.

voi hyvänen aika, kuinka sinulle voi enää selkeämmin asiaa sanoa, ettei mene vierestä:

Lapsen suhde isäänsä on itseisarvo. Moni meistä lähivanhemmista haluaa pitää kiinni siitä, että molemman vanhemman kanssa vietetään arkea (toki kun se toinen vanhempi on vanhemmuuteen kykenevä). Vaikka haluaisi lapsen aina omaan kotiin, niin silti saattelee sen joka toinen viikko siihen toiseen kotiin. Se on sitä pyyteetöntä rakkautta.

Tämä "yksinhuoltajamies" on sitä siksi, että entinen kumppaninsa niin valitsi. Tuskin hänkään olisi sitä itse lapselleen valinnut, näin ainakin olen ymmärtävinäni.

Todella outo tämä yleinen asenne joka taustalla paistaa, että nainen lähtisi liitostaan salaten sen oikean motiivin, joka on saada lomaa lapsistaan. Lukekaa nyt huolella: en halua lomaa lapsestani. Koskaan. En halunnut katsella isäänsä joka päivä. En eronnut lapsesta, eikä isänsäkään. Vaan me aikuiset toisistamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.

Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.

Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.

No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.

- Yksinhuoltajaisä

Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.

En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.

Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.

Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.

Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.

Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.

Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.

Ei ole Ap.n vika, ettei kaikilla ole turvaverkkoa johon nojata kun tavitsee lapselle väliaikaista vahtia. Eikä se, että nuori tyttö viettää kaksi yötä joka toinen viikko poissa pääasiallisesta asuinpaikastaan mitenkään vie häneltä "pysyvää kotia". Muuten voisin todeta, ettei minullakaan tainnut sellaista lapsuuden ydinperheidyllissä olla, koska lietsusin kylillä vähintään sen verran jo tuon ikäisenä.

Ja kiitos aloittajalle siitä, että a) huolehtii lapsen ja toisen vanhemman suhteesta sen minkä verran on hänen käsissään ja b) ei kasvata nuorta, joka kuvittelee, että kun hän sanoo "hyppää" suistuu maailma akseliltaan kaikkien hypätessä samaan aikaan ilmaan.

Alaikäiset elää huoltajan kukkarolla, sekä laillisen vastuun ja päätäntävallan alla, joten huoltaja päättää myös sen milloin kotona voi ja milloin ei voi olla. En siellä kotona ollut minäkään silloin kun vanhemmat päätti, että viikonloppuna mennään mökille. Se oli tyrkyttäydytävä kaverille yöksi tai lähdettävä sinne mökille mukaan. Usein lähdettävä mukaan, vanhempien yksipuolisella päätöksellä.

Tuossa ap:n avauksessa oli kyse siitä että ap halusi vartavasten tyttären pois omasta kodistaan. Se on hylkäämistä ap:lta lasta kohtaan ja aiheuttaa tai pahentaa jo ennestään lapsella mahdollisesti olevia tunnevaurioita (ja pls ei tartte takertua tohon ja spinnata)

Kukaan ei ihmettelisi jos ap silloin tällöin olisi itse poissa yhden tai kaksi yötä kuukaudesta kun teini jää kotiin. Onhan yksinhuoltajia jotka yövuoroissa joskus.

voi tsiisus.. ja hylkäämistraumaa ei aiheuta se, että sinne toiseen kotiin päin voi vaan ilmoittaa, et ei enää oikein huvittais tulla ja sieltä sanotaan et eipä mittää, mulle passaa oikein mukavasti ettet enää tule

Hylkäämistä :'D Kumma kun mulle ei tullut kovin hyljeksitty olo kun joskus piti mennä mummille kun vanhemmilla oli juhlat tai ne meni johonkin viikonloppureissuun:'D

Tiedättekö miten palstamamman lapsi vaihtaa hehkulampun?

Pitää lampunkannasta kiinni ja maailma pyörii ympärillä.

Jostain tällaisesta ne taitaa opetkin näinä päivinä kirjoitella...

Onko sulla oikeesti joku ongelma tämän ketjun kanssa kun spinnaat ja puhut asian vierestä koko ajan?

Suosittelen, että tutkit lasten -ja kasvatuspsykiatrien suosituksia eron jälkeisestä asumisesta, tästä on esim laaja ruotsalaistutkimus olemassa. 

Joskus sen toisen vanhemman vanhemmuuden tukeminen vaatii lapsen kanssa neuvottelua ja suostuttelua. Siitä on vielä matkaa pakottamiseen. Suren tässä ketjussa eniten sitä nuorta joka hetkellisen helppouden vuoksi valitsee etääntyä isästään kun itsenäiseen elämään on enää hetki aikaa.  

Nuori tapaa edelleen isäänsä ap:n mukaan, mutta ei tapaa isää silloin kun ap haluaa eikä halua mennä yöksi kun kokee sen raskaaksi. Ei ole aihetta surra.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.

Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.

Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.

No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.

- Yksinhuoltajaisä

Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.

En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.

Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.

Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.

Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.

Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.

Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.

Käytät virheellisiä esimerkkejä.

Huomaatko eroa näissä neljässä vaihtoehdossa 16-vuotiaan tapauksessa:

1) Nyt lähdetään mummolaan, kyytiin hopi hopi!

2) Aion lähteä äitiäni tapaamaan yön yli naapuripaikkakunnalle, haluatko tulla mukaan vai pärjäätkö yksin?

3) Aion tehdä omia juttujani muualla, pärjäätkö yön yli kotona?

4) Lähde pois kotoasi, että saan tehdä omia juttujani!

Yksi näistä ei ole ok.

eikös sillä ole kaksi kotia?

ajatella, että mun on pitänyt jopa aikuisena lähteä pois omasta kodistani kun mies on pitänyt saunailtoja kavereille. Huh, niistäkin selvittiin ilman mainittavia henkisiä vammoja.

Etköhän sä ole lähtenyt vapaaehtoisesti ja yhteisymmärryksessä, kun mies on kertonut saunaillasta. Mitään oikeutta miehellä ei ole ollut laittaa sua ulos omasta kodistasi saunaillan ajaksi.

Kunhan tuo tyyppi spinnaa. Joku asia sitä tässä ketjussa triggeroi tuohon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.

Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.

Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.

No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.

- Yksinhuoltajaisä

Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.

En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.

Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.

Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.

Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.

Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.

Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.

Käytät virheellisiä esimerkkejä.

Huomaatko eroa näissä neljässä vaihtoehdossa 16-vuotiaan tapauksessa:

1) Nyt lähdetään mummolaan, kyytiin hopi hopi!

2) Aion lähteä äitiäni tapaamaan yön yli naapuripaikkakunnalle, haluatko tulla mukaan vai pärjäätkö yksin?

3) Aion tehdä omia juttujani muualla, pärjäätkö yön yli kotona?

4) Lähde pois kotoasi, että saan tehdä omia juttujani!

Yksi näistä ei ole ok.

eikös sillä ole kaksi kotia?

ajatella, että mun on pitänyt jopa aikuisena lähteä pois omasta kodistani kun mies on pitänyt saunailtoja kavereille. Huh, niistäkin selvittiin ilman mainittavia henkisiä vammoja.

Etköhän sä ole lähtenyt vapaaehtoisesti ja yhteisymmärryksessä, kun mies on kertonut saunaillasta. Mitään oikeutta miehellä ei ole ollut laittaa sua ulos omasta kodistasi saunaillan ajaksi.

Totta! Lapsuudenkodissa oppi huomioimaan toisten toiveita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö miesystäväsi pääse luoksesi muulloin kuin viikonloppuna? Eikö sinulla tosiaan ole omaa huonetta jossa voisitte tytärtä häiritsemättä nautiskella toistenne seurasta?

Oisko muuten varattu miesystävä? 🤣🤣🤣

sieltähän se tuli. Eronneissa naisissa on aina vähän se riski, että ne koittaa vietellä oman miehen, jolla on joku ikäkriisi tai jotain vastaavaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.

Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.

Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.

No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.

- Yksinhuoltajaisä

Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.

En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.

Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.

Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.

Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.

Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.

Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.

Käytät virheellisiä esimerkkejä.

Huomaatko eroa näissä neljässä vaihtoehdossa 16-vuotiaan tapauksessa:

1) Nyt lähdetään mummolaan, kyytiin hopi hopi!

2) Aion lähteä äitiäni tapaamaan yön yli naapuripaikkakunnalle, haluatko tulla mukaan vai pärjäätkö yksin?

3) Aion tehdä omia juttujani muualla, pärjäätkö yön yli kotona?

4) Lähde pois kotoasi, että saan tehdä omia juttujani!

Yksi näistä ei ole ok.

eikös sillä ole kaksi kotia?

ajatella, että mun on pitänyt jopa aikuisena lähteä pois omasta kodistani kun mies on pitänyt saunailtoja kavereille. Huh, niistäkin selvittiin ilman mainittavia henkisiä vammoja.

Etköhän sä ole lähtenyt vapaaehtoisesti ja yhteisymmärryksessä, kun mies on kertonut saunaillasta. Mitään oikeutta miehellä ei ole ollut laittaa sua ulos omasta kodistasi saunaillan ajaksi.

Totta! Lapsuudenkodissa oppi huomioimaan toisten toiveita.

Mutta se toisten toiveiden huomioinnin mennessä yli lapsesta voi kasvaa ylikiltti aikuinen joka vain miellyttää muita ja vaikkapa parisuhteissaan on kynnysmattona joka ei uskalla kertoa aidosti omista tunteistaan ja tarpeistaan koska ne on sivuutettu vanhempien toimesta.

Kasvaa siis aikuinen joka elää ikäänkuin kaksoiselämää päänsä sisällä ja kun eihän kukaan sen toisen pään sisään pääse.

Tuohon suuntaan ap on teiniään nyt ajamassa ja se ei ole hyvää vanhemmuutta vaan huonoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.

Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.

Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.

No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.

- Yksinhuoltajaisä

Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.

En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.

Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.

Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.

Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.

Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.

Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.

Ei ole Ap.n vika, ettei kaikilla ole turvaverkkoa johon nojata kun tavitsee lapselle väliaikaista vahtia. Eikä se, että nuori tyttö viettää kaksi yötä joka toinen viikko poissa pääasiallisesta asuinpaikastaan mitenkään vie häneltä "pysyvää kotia". Muuten voisin todeta, ettei minullakaan tainnut sellaista lapsuuden ydinperheidyllissä olla, koska lietsusin kylillä vähintään sen verran jo tuon ikäisenä.

Ja kiitos aloittajalle siitä, että a) huolehtii lapsen ja toisen vanhemman suhteesta sen minkä verran on hänen käsissään ja b) ei kasvata nuorta, joka kuvittelee, että kun hän sanoo "hyppää" suistuu maailma akseliltaan kaikkien hypätessä samaan aikaan ilmaan.

Alaikäiset elää huoltajan kukkarolla, sekä laillisen vastuun ja päätäntävallan alla, joten huoltaja päättää myös sen milloin kotona voi ja milloin ei voi olla. En siellä kotona ollut minäkään silloin kun vanhemmat päätti, että viikonloppuna mennään mökille. Se oli tyrkyttäydytävä kaverille yöksi tai lähdettävä sinne mökille mukaan. Usein lähdettävä mukaan, vanhempien yksipuolisella päätöksellä.

Tämä pakottajien perustelu on yleensä aina, että hyvä juttu se pakottaminen on, koska minuakin pakotettiin.

Ei se ole mikään perustelu. Se vain kertoo, että pakottamisen malli periytyy sukupolvelta toiselle. Me, joita on kohdeltu kunnioittavasti, koemme pakottamisen outona ja tarpeettomana.

Lisäksi se on nimenomaan tapaamisoikeuden suhteen kielletty. Jos ette usko järkeä, uskokaa edes lakia.

Olet aivan vakavissasi, ettei teini-ikäisen vanhemmat saa pakottaa teiniä mukaan mökille tai tulee traumat.

Saako mummun hautajaisiin pakottaa vai päättääkö teini itse osallistuuko kun onhan siellä tylsää? Entä kouluun, onko pakko mennä [vai onko eri asia kun se on virkavalta joka tulee ja pakottaa kun äiti ei halua, ettei lapsi mene rikki..]

En muista kirjoittaneeni mummun hautajaisista, mökistä, traumoista tai koulusta mitään. Nämä ovat ihan omia juttujasi, ja niiden osalta voit käydä keskustelua itsesi kanssa.

Minusta 16-vuotiaan velvollisuudet ovat aika selvät, mutta toki vaihtelevat yksilöllisesti. Nuoren pääasiallinen velvollisuus on käydä koulua ja hoitaa siihen liittyvät asiat. Mennä ajoissa, tehdä läksyt, lukea kokeisiin jne.

Sitten on muita velvollisuuksia, kuten osallistua kotitöihin, siivota oma huone tai huolehtia omasta lemmikistä, jos sellainen on. Tehdä soittoläksyt jos soittaa jotain instrumenttia. Käydä treeneissä, jos harrastaa kilpaurheilua. Ja niin edelleen.

Todella monet asiat ovat myös neuvoteltavissa.

Nuorella ei sen sijaan ole mitään velvollisuutta huolehtia siitä, että äiti saa olla yksin. Siitä huolehtii äiti. Hänellä ei ole myöskään tuossa iässä velvollisuutta mennä yöksi pois kotoaan, jos ei halua eikä talo pala.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.

Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.

Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.

No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.

- Yksinhuoltajaisä

Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.

En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.

Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.

Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.

Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.

Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.

Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.

Käytät virheellisiä esimerkkejä.

Huomaatko eroa näissä neljässä vaihtoehdossa 16-vuotiaan tapauksessa:

1) Nyt lähdetään mummolaan, kyytiin hopi hopi!

2) Aion lähteä äitiäni tapaamaan yön yli naapuripaikkakunnalle, haluatko tulla mukaan vai pärjäätkö yksin?

3) Aion tehdä omia juttujani muualla, pärjäätkö yön yli kotona?

4) Lähde pois kotoasi, että saan tehdä omia juttujani!

Yksi näistä ei ole ok.

eikös sillä ole kaksi kotia?

ajatella, että mun on pitänyt jopa aikuisena lähteä pois omasta kodistani kun mies on pitänyt saunailtoja kavereille. Huh, niistäkin selvittiin ilman mainittavia henkisiä vammoja.

Etköhän sä ole lähtenyt vapaaehtoisesti ja yhteisymmärryksessä, kun mies on kertonut saunaillasta. Mitään oikeutta miehellä ei ole ollut laittaa sua ulos omasta kodistasi saunaillan ajaksi.

Totta! Lapsuudenkodissa oppi huomioimaan toisten toiveita.

Mutta se toisten toiveiden huomioinnin mennessä yli lapsesta voi kasvaa ylikiltti aikuinen joka vain miellyttää muita ja vaikkapa parisuhteissaan on kynnysmattona joka ei uskalla kertoa aidosti omista tunteistaan ja tarpeistaan koska ne on sivuutettu vanhempien toimesta.

Kasvaa siis aikuinen joka elää ikäänkuin kaksoiselämää päänsä sisällä ja kun eihän kukaan sen toisen pään sisään pääse.

Tuohon suuntaan ap on teiniään nyt ajamassa ja se ei ole hyvää vanhemmuutta vaan huonoa.

Melko traagista. Nuoren odotetaan käyvän isänsä luona. Olisipa mielenkiintoista jos roolit olisi toisin päin..

-sivusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö miesystäväsi pääse luoksesi muulloin kuin viikonloppuna? Eikö sinulla tosiaan ole omaa huonetta jossa voisitte tytärtä häiritsemättä nautiskella toistenne seurasta?

Oisko muuten varattu miesystävä? 🤣🤣🤣

sieltähän se tuli. Eronneissa naisissa on aina vähän se riski, että ne koittaa vietellä oman miehen, jolla on joku ikäkriisi tai jotain vastaavaa

Miten tämä liittyy jonkun ns omaan mieheen jolla ikäkriisi? Ketjussa puhutaan siitä että ap haluaa ajaa lapsensa pois kotoaan. Älä spinnaa, kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.

Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.

Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.

No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.

- Yksinhuoltajaisä

Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.

En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.

Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.

Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.

Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.

Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.

Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.

Ei ole Ap.n vika, ettei kaikilla ole turvaverkkoa johon nojata kun tavitsee lapselle väliaikaista vahtia. Eikä se, että nuori tyttö viettää kaksi yötä joka toinen viikko poissa pääasiallisesta asuinpaikastaan mitenkään vie häneltä "pysyvää kotia". Muuten voisin todeta, ettei minullakaan tainnut sellaista lapsuuden ydinperheidyllissä olla, koska lietsusin kylillä vähintään sen verran jo tuon ikäisenä.

Ja kiitos aloittajalle siitä, että a) huolehtii lapsen ja toisen vanhemman suhteesta sen minkä verran on hänen käsissään ja b) ei kasvata nuorta, joka kuvittelee, että kun hän sanoo "hyppää" suistuu maailma akseliltaan kaikkien hypätessä samaan aikaan ilmaan.

Alaikäiset elää huoltajan kukkarolla, sekä laillisen vastuun ja päätäntävallan alla, joten huoltaja päättää myös sen milloin kotona voi ja milloin ei voi olla. En siellä kotona ollut minäkään silloin kun vanhemmat päätti, että viikonloppuna mennään mökille. Se oli tyrkyttäydytävä kaverille yöksi tai lähdettävä sinne mökille mukaan. Usein lähdettävä mukaan, vanhempien yksipuolisella päätöksellä.

Tämä pakottajien perustelu on yleensä aina, että hyvä juttu se pakottaminen on, koska minuakin pakotettiin.

Ei se ole mikään perustelu. Se vain kertoo, että pakottamisen malli periytyy sukupolvelta toiselle. Me, joita on kohdeltu kunnioittavasti, koemme pakottamisen outona ja tarpeettomana.

Lisäksi se on nimenomaan tapaamisoikeuden suhteen kielletty. Jos ette usko järkeä, uskokaa edes lakia.

Olet aivan vakavissasi, ettei teini-ikäisen vanhemmat saa pakottaa teiniä mukaan mökille tai tulee traumat.

Saako mummun hautajaisiin pakottaa vai päättääkö teini itse osallistuuko kun onhan siellä tylsää? Entä kouluun, onko pakko mennä [vai onko eri asia kun se on virkavalta joka tulee ja pakottaa kun äiti ei halua, ettei lapsi mene rikki..]

En muista kirjoittaneeni mummun hautajaisista, mökistä, traumoista tai koulusta mitään. Nämä ovat ihan omia juttujasi, ja niiden osalta voit käydä keskustelua itsesi kanssa.

Minusta 16-vuotiaan velvollisuudet ovat aika selvät, mutta toki vaihtelevat yksilöllisesti. Nuoren pääasiallinen velvollisuus on käydä koulua ja hoitaa siihen liittyvät asiat. Mennä ajoissa, tehdä läksyt, lukea kokeisiin jne.

Sitten on muita velvollisuuksia, kuten osallistua kotitöihin, siivota oma huone tai huolehtia omasta lemmikistä, jos sellainen on. Tehdä soittoläksyt jos soittaa jotain instrumenttia. Käydä treeneissä, jos harrastaa kilpaurheilua. Ja niin edelleen.

Todella monet asiat ovat myös neuvoteltavissa.

Nuorella ei sen sijaan ole mitään velvollisuutta huolehtia siitä, että äiti saa olla yksin. Siitä huolehtii äiti. Hänellä ei ole myöskään tuossa iässä velvollisuutta mennä yöksi pois kotoaan, jos ei halua eikä talo pala.

Helpottaako jos ajattelet, että äiti kutoo sillä aikaa tyttärelleen vaikka villahuivia yllätykseksi kun tytär on isällään? Ja huoltaa niitä urheilukamppeita. Eihän se välttämättä mene baariin tai tapaa miehiä, ei varsinkaan varattuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.

Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.

Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.

No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.

- Yksinhuoltajaisä

Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.

En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.

Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.

Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.

Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.

Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.

Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.

Ei ole Ap.n vika, ettei kaikilla ole turvaverkkoa johon nojata kun tavitsee lapselle väliaikaista vahtia. Eikä se, että nuori tyttö viettää kaksi yötä joka toinen viikko poissa pääasiallisesta asuinpaikastaan mitenkään vie häneltä "pysyvää kotia". Muuten voisin todeta, ettei minullakaan tainnut sellaista lapsuuden ydinperheidyllissä olla, koska lietsusin kylillä vähintään sen verran jo tuon ikäisenä.

Ja kiitos aloittajalle siitä, että a) huolehtii lapsen ja toisen vanhemman suhteesta sen minkä verran on hänen käsissään ja b) ei kasvata nuorta, joka kuvittelee, että kun hän sanoo "hyppää" suistuu maailma akseliltaan kaikkien hypätessä samaan aikaan ilmaan.

Alaikäiset elää huoltajan kukkarolla, sekä laillisen vastuun ja päätäntävallan alla, joten huoltaja päättää myös sen milloin kotona voi ja milloin ei voi olla. En siellä kotona ollut minäkään silloin kun vanhemmat päätti, että viikonloppuna mennään mökille. Se oli tyrkyttäydytävä kaverille yöksi tai lähdettävä sinne mökille mukaan. Usein lähdettävä mukaan, vanhempien yksipuolisella päätöksellä.

Tämä pakottajien perustelu on yleensä aina, että hyvä juttu se pakottaminen on, koska minuakin pakotettiin.

Ei se ole mikään perustelu. Se vain kertoo, että pakottamisen malli periytyy sukupolvelta toiselle. Me, joita on kohdeltu kunnioittavasti, koemme pakottamisen outona ja tarpeettomana.

Lisäksi se on nimenomaan tapaamisoikeuden suhteen kielletty. Jos ette usko järkeä, uskokaa edes lakia.

Olet aivan vakavissasi, ettei teini-ikäisen vanhemmat saa pakottaa teiniä mukaan mökille tai tulee traumat.

Saako mummun hautajaisiin pakottaa vai päättääkö teini itse osallistuuko kun onhan siellä tylsää? Entä kouluun, onko pakko mennä [vai onko eri asia kun se on virkavalta joka tulee ja pakottaa kun äiti ei halua, ettei lapsi mene rikki..]

En muista kirjoittaneeni mummun hautajaisista, mökistä, traumoista tai koulusta mitään. Nämä ovat ihan omia juttujasi, ja niiden osalta voit käydä keskustelua itsesi kanssa.

Minusta 16-vuotiaan velvollisuudet ovat aika selvät, mutta toki vaihtelevat yksilöllisesti. Nuoren pääasiallinen velvollisuus on käydä koulua ja hoitaa siihen liittyvät asiat. Mennä ajoissa, tehdä läksyt, lukea kokeisiin jne.

Sitten on muita velvollisuuksia, kuten osallistua kotitöihin, siivota oma huone tai huolehtia omasta lemmikistä, jos sellainen on. Tehdä soittoläksyt jos soittaa jotain instrumenttia. Käydä treeneissä, jos harrastaa kilpaurheilua. Ja niin edelleen.

Todella monet asiat ovat myös neuvoteltavissa.

Nuorella ei sen sijaan ole mitään velvollisuutta huolehtia siitä, että äiti saa olla yksin. Siitä huolehtii äiti. Hänellä ei ole myöskään tuossa iässä velvollisuutta mennä yöksi pois kotoaan, jos ei halua eikä talo pala.

Helpottaako jos ajattelet, että äiti kutoo sillä aikaa tyttärelleen vaikka villahuivia yllätykseksi kun tytär on isällään? Ja huoltaa niitä urheilukamppeita. Eihän se välttämättä mene baariin tai tapaa miehiä, ei varsinkaan varattuja.

Edelleen spinnaat. Kyse on lapsen lainmukaisesta oikeudesta olla kotonaan jota ap ei halua hyväksyä äitinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö miesystäväsi pääse luoksesi muulloin kuin viikonloppuna? Eikö sinulla tosiaan ole omaa huonetta jossa voisitte tytärtä häiritsemättä nautiskella toistenne seurasta?

Oisko muuten varattu miesystävä? 🤣🤣🤣

sieltähän se tuli. Eronneissa naisissa on aina vähän se riski, että ne koittaa vietellä oman miehen, jolla on joku ikäkriisi tai jotain vastaavaa

Miten tämä liittyy jonkun ns omaan mieheen jolla ikäkriisi? Ketjussa puhutaan siitä että ap haluaa ajaa lapsensa pois kotoaan. Älä spinnaa, kiitos.

en se minä ollut joka spekuloi varatusta miehestä, jota äiti ihan varmaan haluaa tuoda vuoteeseensa.

Mites muuten kun minä laitan lapsen pois omasta kodistaan (isälleen!) kun pitää mennä kerran 1-2  kuukaudessa lyhyelle työmatkalle.

Irtisanoudunko huomenna, ettei tuo teini-ikäinen traumatisoidu? 

Vai jätänkö yöksi kotiin, sehän voi järkätä vaikka jotkut kivat kotibileet :)

Kyllähän tässä vähän sellaista riskiä on, että teini ajattelee mun priorisoivan työni yli hänen tarpeiden. Oppii sitten, ettei hänen tahdollaan ole mitään merkitystä ja alkaa jollekulle kynnysmatoksi.

Toisaalta jonkun pitää maksaa mopoauton vakuutukset ja puhelinlaskut & netit. Aika kiperä paikka!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö miesystäväsi pääse luoksesi muulloin kuin viikonloppuna? Eikö sinulla tosiaan ole omaa huonetta jossa voisitte tytärtä häiritsemättä nautiskella toistenne seurasta?

Oisko muuten varattu miesystävä? 🤣🤣🤣

sieltähän se tuli. Eronneissa naisissa on aina vähän se riski, että ne koittaa vietellä oman miehen, jolla on joku ikäkriisi tai jotain vastaavaa

Miten tämä liittyy jonkun ns omaan mieheen jolla ikäkriisi? Ketjussa puhutaan siitä että ap haluaa ajaa lapsensa pois kotoaan. Älä spinnaa, kiitos.

en se minä ollut joka spekuloi varatusta miehestä, jota äiti ihan varmaan haluaa tuoda vuoteeseensa.

Mites muuten kun minä laitan lapsen pois omasta kodistaan (isälleen!) kun pitää mennä kerran 1-2  kuukaudessa lyhyelle työmatkalle.

Irtisanoudunko huomenna, ettei tuo teini-ikäinen traumatisoidu? 

Vai jätänkö yöksi kotiin, sehän voi järkätä vaikka jotkut kivat kotibileet :)

Kyllähän tässä vähän sellaista riskiä on, että teini ajattelee mun priorisoivan työni yli hänen tarpeiden. Oppii sitten, ettei hänen tahdollaan ole mitään merkitystä ja alkaa jollekulle kynnysmatoksi.

Toisaalta jonkun pitää maksaa mopoauton vakuutukset ja puhelinlaskut & netit. Aika kiperä paikka!

Eri asiasta puhut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.

Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.

Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.

No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.

- Yksinhuoltajaisä

Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.

En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.

Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.

Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.

Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.

Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.

Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.

Ei ole Ap.n vika, ettei kaikilla ole turvaverkkoa johon nojata kun tavitsee lapselle väliaikaista vahtia. Eikä se, että nuori tyttö viettää kaksi yötä joka toinen viikko poissa pääasiallisesta asuinpaikastaan mitenkään vie häneltä "pysyvää kotia". Muuten voisin todeta, ettei minullakaan tainnut sellaista lapsuuden ydinperheidyllissä olla, koska lietsusin kylillä vähintään sen verran jo tuon ikäisenä.

Ja kiitos aloittajalle siitä, että a) huolehtii lapsen ja toisen vanhemman suhteesta sen minkä verran on hänen käsissään ja b) ei kasvata nuorta, joka kuvittelee, että kun hän sanoo "hyppää" suistuu maailma akseliltaan kaikkien hypätessä samaan aikaan ilmaan.

Alaikäiset elää huoltajan kukkarolla, sekä laillisen vastuun ja päätäntävallan alla, joten huoltaja päättää myös sen milloin kotona voi ja milloin ei voi olla. En siellä kotona ollut minäkään silloin kun vanhemmat päätti, että viikonloppuna mennään mökille. Se oli tyrkyttäydytävä kaverille yöksi tai lähdettävä sinne mökille mukaan. Usein lähdettävä mukaan, vanhempien yksipuolisella päätöksellä.

Tämä pakottajien perustelu on yleensä aina, että hyvä juttu se pakottaminen on, koska minuakin pakotettiin.

Ei se ole mikään perustelu. Se vain kertoo, että pakottamisen malli periytyy sukupolvelta toiselle. Me, joita on kohdeltu kunnioittavasti, koemme pakottamisen outona ja tarpeettomana.

Lisäksi se on nimenomaan tapaamisoikeuden suhteen kielletty. Jos ette usko järkeä, uskokaa edes lakia.

Olet aivan vakavissasi, ettei teini-ikäisen vanhemmat saa pakottaa teiniä mukaan mökille tai tulee traumat.

Saako mummun hautajaisiin pakottaa vai päättääkö teini itse osallistuuko kun onhan siellä tylsää? Entä kouluun, onko pakko mennä [vai onko eri asia kun se on virkavalta joka tulee ja pakottaa kun äiti ei halua, ettei lapsi mene rikki..]

En muista kirjoittaneeni mummun hautajaisista, mökistä, traumoista tai koulusta mitään. Nämä ovat ihan omia juttujasi, ja niiden osalta voit käydä keskustelua itsesi kanssa.

Minusta 16-vuotiaan velvollisuudet ovat aika selvät, mutta toki vaihtelevat yksilöllisesti. Nuoren pääasiallinen velvollisuus on käydä koulua ja hoitaa siihen liittyvät asiat. Mennä ajoissa, tehdä läksyt, lukea kokeisiin jne.

Sitten on muita velvollisuuksia, kuten osallistua kotitöihin, siivota oma huone tai huolehtia omasta lemmikistä, jos sellainen on. Tehdä soittoläksyt jos soittaa jotain instrumenttia. Käydä treeneissä, jos harrastaa kilpaurheilua. Ja niin edelleen.

Todella monet asiat ovat myös neuvoteltavissa.

Nuorella ei sen sijaan ole mitään velvollisuutta huolehtia siitä, että äiti saa olla yksin. Siitä huolehtii äiti. Hänellä ei ole myöskään tuossa iässä velvollisuutta mennä yöksi pois kotoaan, jos ei halua eikä talo pala.

Helpottaako jos ajattelet, että äiti kutoo sillä aikaa tyttärelleen vaikka villahuivia yllätykseksi kun tytär on isällään? Ja huoltaa niitä urheilukamppeita. Eihän se välttämättä mene baariin tai tapaa miehiä, ei varsinkaan varattuja.

Mulle on aivan yhdentekevää mitä se äiti tekee. Se on hänen ongelmansa. Menee baariin, seisoo päällään, ihan sama.

Nuorta ei saa pakottaa pois kotoaan vain siitä syystä että äidin mielestä elämän nallekarkit menisivät tasan isän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.

Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.

Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.

No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.

- Yksinhuoltajaisä

Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.

En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.

Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.

Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.

Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.

Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.

Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.

Ei ole Ap.n vika, ettei kaikilla ole turvaverkkoa johon nojata kun tavitsee lapselle väliaikaista vahtia. Eikä se, että nuori tyttö viettää kaksi yötä joka toinen viikko poissa pääasiallisesta asuinpaikastaan mitenkään vie häneltä "pysyvää kotia". Muuten voisin todeta, ettei minullakaan tainnut sellaista lapsuuden ydinperheidyllissä olla, koska lietsusin kylillä vähintään sen verran jo tuon ikäisenä.

Ja kiitos aloittajalle siitä, että a) huolehtii lapsen ja toisen vanhemman suhteesta sen minkä verran on hänen käsissään ja b) ei kasvata nuorta, joka kuvittelee, että kun hän sanoo "hyppää" suistuu maailma akseliltaan kaikkien hypätessä samaan aikaan ilmaan.

Alaikäiset elää huoltajan kukkarolla, sekä laillisen vastuun ja päätäntävallan alla, joten huoltaja päättää myös sen milloin kotona voi ja milloin ei voi olla. En siellä kotona ollut minäkään silloin kun vanhemmat päätti, että viikonloppuna mennään mökille. Se oli tyrkyttäydytävä kaverille yöksi tai lähdettävä sinne mökille mukaan. Usein lähdettävä mukaan, vanhempien yksipuolisella päätöksellä.

Tämä pakottajien perustelu on yleensä aina, että hyvä juttu se pakottaminen on, koska minuakin pakotettiin.

Ei se ole mikään perustelu. Se vain kertoo, että pakottamisen malli periytyy sukupolvelta toiselle. Me, joita on kohdeltu kunnioittavasti, koemme pakottamisen outona ja tarpeettomana.

Lisäksi se on nimenomaan tapaamisoikeuden suhteen kielletty. Jos ette usko järkeä, uskokaa edes lakia.

Olet aivan vakavissasi, ettei teini-ikäisen vanhemmat saa pakottaa teiniä mukaan mökille tai tulee traumat.

Saako mummun hautajaisiin pakottaa vai päättääkö teini itse osallistuuko kun onhan siellä tylsää? Entä kouluun, onko pakko mennä [vai onko eri asia kun se on virkavalta joka tulee ja pakottaa kun äiti ei halua, ettei lapsi mene rikki..]

En muista kirjoittaneeni mummun hautajaisista, mökistä, traumoista tai koulusta mitään. Nämä ovat ihan omia juttujasi, ja niiden osalta voit käydä keskustelua itsesi kanssa.

Minusta 16-vuotiaan velvollisuudet ovat aika selvät, mutta toki vaihtelevat yksilöllisesti. Nuoren pääasiallinen velvollisuus on käydä koulua ja hoitaa siihen liittyvät asiat. Mennä ajoissa, tehdä läksyt, lukea kokeisiin jne.

Sitten on muita velvollisuuksia, kuten osallistua kotitöihin, siivota oma huone tai huolehtia omasta lemmikistä, jos sellainen on. Tehdä soittoläksyt jos soittaa jotain instrumenttia. Käydä treeneissä, jos harrastaa kilpaurheilua. Ja niin edelleen.

Todella monet asiat ovat myös neuvoteltavissa.

Nuorella ei sen sijaan ole mitään velvollisuutta huolehtia siitä, että äiti saa olla yksin. Siitä huolehtii äiti. Hänellä ei ole myöskään tuossa iässä velvollisuutta mennä yöksi pois kotoaan, jos ei halua eikä talo pala.

Helpottaako jos ajattelet, että äiti kutoo sillä aikaa tyttärelleen vaikka villahuivia yllätykseksi kun tytär on isällään? Ja huoltaa niitä urheilukamppeita. Eihän se välttämättä mene baariin tai tapaa miehiä, ei varsinkaan varattuja.

Äiti voi kutoa huiveja ja huoltaa urheilukamppeita silloinkin, kun tyttö on kotona. Älä keksi enempää tuollaisia seitinohuita selityksiä. Nuo ei liity mitenkään siihen, ettei lapsi saa olla viikonloppuja siinä asunnossa missä on virallisesti kirjoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.

Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.

Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.

No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.

- Yksinhuoltajaisä

Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.

En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.

Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.

Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.

Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.

Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.

Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.

Ei ole Ap.n vika, ettei kaikilla ole turvaverkkoa johon nojata kun tavitsee lapselle väliaikaista vahtia. Eikä se, että nuori tyttö viettää kaksi yötä joka toinen viikko poissa pääasiallisesta asuinpaikastaan mitenkään vie häneltä "pysyvää kotia". Muuten voisin todeta, ettei minullakaan tainnut sellaista lapsuuden ydinperheidyllissä olla, koska lietsusin kylillä vähintään sen verran jo tuon ikäisenä.

Ja kiitos aloittajalle siitä, että a) huolehtii lapsen ja toisen vanhemman suhteesta sen minkä verran on hänen käsissään ja b) ei kasvata nuorta, joka kuvittelee, että kun hän sanoo "hyppää" suistuu maailma akseliltaan kaikkien hypätessä samaan aikaan ilmaan.

Alaikäiset elää huoltajan kukkarolla, sekä laillisen vastuun ja päätäntävallan alla, joten huoltaja päättää myös sen milloin kotona voi ja milloin ei voi olla. En siellä kotona ollut minäkään silloin kun vanhemmat päätti, että viikonloppuna mennään mökille. Se oli tyrkyttäydytävä kaverille yöksi tai lähdettävä sinne mökille mukaan. Usein lähdettävä mukaan, vanhempien yksipuolisella päätöksellä.

Tämä pakottajien perustelu on yleensä aina, että hyvä juttu se pakottaminen on, koska minuakin pakotettiin.

Ei se ole mikään perustelu. Se vain kertoo, että pakottamisen malli periytyy sukupolvelta toiselle. Me, joita on kohdeltu kunnioittavasti, koemme pakottamisen outona ja tarpeettomana.

Lisäksi se on nimenomaan tapaamisoikeuden suhteen kielletty. Jos ette usko järkeä, uskokaa edes lakia.

Olet aivan vakavissasi, ettei teini-ikäisen vanhemmat saa pakottaa teiniä mukaan mökille tai tulee traumat.

Saako mummun hautajaisiin pakottaa vai päättääkö teini itse osallistuuko kun onhan siellä tylsää? Entä kouluun, onko pakko mennä [vai onko eri asia kun se on virkavalta joka tulee ja pakottaa kun äiti ei halua, ettei lapsi mene rikki..]

En muista kirjoittaneeni mummun hautajaisista, mökistä, traumoista tai koulusta mitään. Nämä ovat ihan omia juttujasi, ja niiden osalta voit käydä keskustelua itsesi kanssa.

Minusta 16-vuotiaan velvollisuudet ovat aika selvät, mutta toki vaihtelevat yksilöllisesti. Nuoren pääasiallinen velvollisuus on käydä koulua ja hoitaa siihen liittyvät asiat. Mennä ajoissa, tehdä läksyt, lukea kokeisiin jne.

Sitten on muita velvollisuuksia, kuten osallistua kotitöihin, siivota oma huone tai huolehtia omasta lemmikistä, jos sellainen on. Tehdä soittoläksyt jos soittaa jotain instrumenttia. Käydä treeneissä, jos harrastaa kilpaurheilua. Ja niin edelleen.

Todella monet asiat ovat myös neuvoteltavissa.

Nuorella ei sen sijaan ole mitään velvollisuutta huolehtia siitä, että äiti saa olla yksin. Siitä huolehtii äiti. Hänellä ei ole myöskään tuossa iässä velvollisuutta mennä yöksi pois kotoaan, jos ei halua eikä talo pala.

Helpottaako jos ajattelet, että äiti kutoo sillä aikaa tyttärelleen vaikka villahuivia yllätykseksi kun tytär on isällään? Ja huoltaa niitä urheilukamppeita. Eihän se välttämättä mene baariin tai tapaa miehiä, ei varsinkaan varattuja.

Edelleen spinnaat. Kyse on lapsen lainmukaisesta oikeudesta olla kotonaan jota ap ei halua hyväksyä äitinä.

Hänellä on kaksi kotia. Hänen vanhemmillaan on yhteishuoltajuus. 

https://www.minilex.fi/a/sopiminen-yhteishuoltajuudesta-ja-lapsen-tapaa…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.

Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.

Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.

No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.

- Yksinhuoltajaisä

Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.

En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.

Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.

Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.

Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.

Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.

Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.

Ei ole Ap.n vika, ettei kaikilla ole turvaverkkoa johon nojata kun tavitsee lapselle väliaikaista vahtia. Eikä se, että nuori tyttö viettää kaksi yötä joka toinen viikko poissa pääasiallisesta asuinpaikastaan mitenkään vie häneltä "pysyvää kotia". Muuten voisin todeta, ettei minullakaan tainnut sellaista lapsuuden ydinperheidyllissä olla, koska lietsusin kylillä vähintään sen verran jo tuon ikäisenä.

Ja kiitos aloittajalle siitä, että a) huolehtii lapsen ja toisen vanhemman suhteesta sen minkä verran on hänen käsissään ja b) ei kasvata nuorta, joka kuvittelee, että kun hän sanoo "hyppää" suistuu maailma akseliltaan kaikkien hypätessä samaan aikaan ilmaan.

Alaikäiset elää huoltajan kukkarolla, sekä laillisen vastuun ja päätäntävallan alla, joten huoltaja päättää myös sen milloin kotona voi ja milloin ei voi olla. En siellä kotona ollut minäkään silloin kun vanhemmat päätti, että viikonloppuna mennään mökille. Se oli tyrkyttäydytävä kaverille yöksi tai lähdettävä sinne mökille mukaan. Usein lähdettävä mukaan, vanhempien yksipuolisella päätöksellä.

Tämä pakottajien perustelu on yleensä aina, että hyvä juttu se pakottaminen on, koska minuakin pakotettiin.

Ei se ole mikään perustelu. Se vain kertoo, että pakottamisen malli periytyy sukupolvelta toiselle. Me, joita on kohdeltu kunnioittavasti, koemme pakottamisen outona ja tarpeettomana.

Lisäksi se on nimenomaan tapaamisoikeuden suhteen kielletty. Jos ette usko järkeä, uskokaa edes lakia.

Olet aivan vakavissasi, ettei teini-ikäisen vanhemmat saa pakottaa teiniä mukaan mökille tai tulee traumat.

Saako mummun hautajaisiin pakottaa vai päättääkö teini itse osallistuuko kun onhan siellä tylsää? Entä kouluun, onko pakko mennä [vai onko eri asia kun se on virkavalta joka tulee ja pakottaa kun äiti ei halua, ettei lapsi mene rikki..]

En muista kirjoittaneeni mummun hautajaisista, mökistä, traumoista tai koulusta mitään. Nämä ovat ihan omia juttujasi, ja niiden osalta voit käydä keskustelua itsesi kanssa.

Minusta 16-vuotiaan velvollisuudet ovat aika selvät, mutta toki vaihtelevat yksilöllisesti. Nuoren pääasiallinen velvollisuus on käydä koulua ja hoitaa siihen liittyvät asiat. Mennä ajoissa, tehdä läksyt, lukea kokeisiin jne.

Sitten on muita velvollisuuksia, kuten osallistua kotitöihin, siivota oma huone tai huolehtia omasta lemmikistä, jos sellainen on. Tehdä soittoläksyt jos soittaa jotain instrumenttia. Käydä treeneissä, jos harrastaa kilpaurheilua. Ja niin edelleen.

Todella monet asiat ovat myös neuvoteltavissa.

Nuorella ei sen sijaan ole mitään velvollisuutta huolehtia siitä, että äiti saa olla yksin. Siitä huolehtii äiti. Hänellä ei ole myöskään tuossa iässä velvollisuutta mennä yöksi pois kotoaan, jos ei halua eikä talo pala.

Helpottaako jos ajattelet, että äiti kutoo sillä aikaa tyttärelleen vaikka villahuivia yllätykseksi kun tytär on isällään? Ja huoltaa niitä urheilukamppeita. Eihän se välttämättä mene baariin tai tapaa miehiä, ei varsinkaan varattuja.

Edelleen spinnaat. Kyse on lapsen lainmukaisesta oikeudesta olla kotonaan jota ap ei halua hyväksyä äitinä.

Eli väität, ettei teiniä muka voisi vaatia mökille tai toiselle paikkakunnalle mummin hautajaisiin? Todellakin voi vaatia teiniä ihan mihin vaan, vaikkapa viikkorahan jäädytyksen uhalla. Ei ole mitään sellaista lakia, ettei vanhemmat voi vaatia tai varsinkaan pyytää 16-vuotiaalta mitään. Edelleen mua ihmetyttää tässä eniten se, että miksei ap vaan kysy tytöltä, että kiinnostaisiko tyttöä mennä sitten vaikka kaverille yöksi tai mummolaan tai vaikka jonnekin leirille tms., jos isälle ei kerran halua. Yleensä 16-vuotiaat on hyvinkin liikkuvaisia, joten olisin huolissani, jos 16-vuotiaani haluaisi vaan nysvätä kotona kaiket viikonloput.

Okei, kaikki perustelut on nyt esitetty. Kerrottu on myös useampaan kertaan, mikä on laillista ja mikä laitonta, ja yritetty antaa positiivista mallia Ap:lle (kiitos asiallisemmille keskustelukumppaneille!). Tämä yhden tai parin kirjoittajan turhanpäiväinen jankutus alkaa nyt tympiä, eikä jatkamisesta taida enää olla hyötyä, joten peace out ja toisiin keskusteluihin! Jos näette tällä allekirjoituksella lisää viestejä tässä ketjussa, se en ole minä.

- Yksinhuoltajaisä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että teini-ikään voi kuulua monenlaista vääntöä, itsellänikin on kaksi teiniä, mutta vanhemman paneutumisella, keskustelu-yhteyden huoltamisella, kuuntelulla, läsnä-ololla, pääsee jo pitkälle.

Tosin kaikissa ikävaiheissa vaivaa joutuu näkemään ja omat halut ja tarpeet jäävät aina kakkoseksi, mutta tästä ei vanhemmuudessa pääse yli eikä ympäri.

Olen aina noudattanut samaa periaatetta kuin lainaamani kirjoittaja, eli kun huolehtii lapsistaan hyvin, laittaa heidät etusijalle, vastaa heidän tarpeisiinsa, tekee paljon tulevaisuudenkin eteen.

Oivallinen kirjoitus, josta leikkasin paljon, koska haluan erikseen kommentoida lainaamaani tekstiä.

Niin, sen verran vielä haluaisin todeta, ettei lapsen asettaminen etusijalle kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kaiken oman hylkäämistä. Toki autolomamatka Kolmårdenin kautta Legolandiin oli tietenkin tehty silloin 8-vuotiasta legohullua ajatellen. Mutta hankin myös halvan käytetyn pakettiauton, josta sai superlonpatjan ja retkikeittimen avulla tehtyä mitä parhaimman luontoretkitukikohdan kahdelle. Sillä tehtiin vuosien varrella monta hyvää viikonloppu- ja pidempääkin keikkaa, ja tällä tavalla sain tehtyä myös sellaisia asioita joista itse pidän. Se on muuten uskomaton matka, minkä 6-vuotias jaksaa päivän aikana iloisesti kävellä, jos repussa on makkaraa odottamassa ja lastenvaunut on jo 2-vuotiaana annettu perinnöksi seuraaville sukupolville. Kävelytaito kannattaa opettaa lapsena jo nuorena, eikä kuskata vaunuissa 5-vuotiaaksi vain siksi, että se saattaa sillä hetkellä tuntua kätevältä.

Nyt kun itse olen rikkonut 50 ikävuoden rajan, ja poika vetää viimeistä lukiovuottaan, tuntuu ettei kaikki se vaiva mennyt hukkaan. Tulevaisuutta on tietenkin vaikea ennustaa, että ei sitä koskaan tiedä, mihin kenenkäkin elämä tulee menemään. Mutta ei minua haittaa, että kotini on edelleenkin myös täysi-ikäisen poikani koti.

No, tämä nyt vähän harhautui pääaiheesta, mutta ehkä joku saa tästä hyvän ajatuksen kipinän omaan elämäänsä.

- Yksinhuoltajaisä

Me ollaan pojan isän kanssa molemmat pidetty ihan ensiarvoisen tärkeänä, että poika elää molempien kanssa arkea ja läheinen suhde säilyy molempien kanssa. Tätä on poika itsekin toivonut.

En koe pojan kanssa vietettyä aikaa vaivannäkönä, vaan elämänä. Jos olisin saanut valita, olisin pitänyt hänet kokonaan itselläni, mutta mielestäni se ei ole ollut oikein häntä kohtaan, eikä isäänsä. Tiedän, että isänsä ajattelee samoin.

Joustavuus on säilytetty aina, lapsen lähtökohdista tarkastellen, mutta myös aikuisten, miksi emme olisi? Kun isä saa loman ja matkan etelään, lähtee poika halutessaan mukaan, riippumatta "kumman viikko". Kun äiti lähtee työmatkalle, menee poika isälle, huvitti tai ei.

Poika on joskus tahtonut poiketa sovitusta ja näin on tehty mikäli syy on ymmärrettävä. Poika ei kuitenkaan kolmen ihmisen elämänrytmiä hallinnoi minkään nuoren ihmisen mielenoikkujen mukaan. Miksi tekisimme hänelle sen karhunpalveluksen, että antaisimme ymmärtää maailman pyörivän hänen kunkin hetkisen mieliteon mukaan, kun ei se niin joka tapauksessa tee. Odotan nuorelta myös kykyä ja halua ottaa toiset ihmiset huomioon ihan siinä missä sitä odotetaan myös vanhemmalta.

Ja viimeisenä, en näe oman lapseni kasvatusta sijoituksena omaan tulevaisuuteeni, vaan sijoituksena hänen tulevaisuuteensa. Se kantaako kasvatustyöni hedelmää, riippuu kovasti hänestä itsestään. Hän ei ole minun saavutukseni, eikä minulla ole mainittavia odotuksia häntä kohtaan. Toivon, että uskaltaisi elää oman näköistään elämää ja pysyisi turvassa.

Hyvä että tilanne on sinulla tuo. Ketjun aihe oli kuitenkin ap:n halu ajaa teini-ikäinen lapsi pois kotoaan vaikka tuo lapsi on itse nähnyt parhaimmaksi että asuisi kotoaan pysyvästi ja tätä pysyvää kotia ap ei lapselleen halua millään antaa. Sitä tässä ketjussa on ihmetelty.

Niin. Ap haluaa joskus tehdä jotain ilman lastaan. En tiedä mitä, eikä se minulle kuulukaan. Jos ei 16-vuotias keksi muuta kyläpaikkaa tai pärjäile itsekseen niin sitten mennään isälle tai mummulaan, esim. Ja piste.

Ei ole Ap.n vika, ettei kaikilla ole turvaverkkoa johon nojata kun tavitsee lapselle väliaikaista vahtia. Eikä se, että nuori tyttö viettää kaksi yötä joka toinen viikko poissa pääasiallisesta asuinpaikastaan mitenkään vie häneltä "pysyvää kotia". Muuten voisin todeta, ettei minullakaan tainnut sellaista lapsuuden ydinperheidyllissä olla, koska lietsusin kylillä vähintään sen verran jo tuon ikäisenä.

Ja kiitos aloittajalle siitä, että a) huolehtii lapsen ja toisen vanhemman suhteesta sen minkä verran on hänen käsissään ja b) ei kasvata nuorta, joka kuvittelee, että kun hän sanoo "hyppää" suistuu maailma akseliltaan kaikkien hypätessä samaan aikaan ilmaan.

Alaikäiset elää huoltajan kukkarolla, sekä laillisen vastuun ja päätäntävallan alla, joten huoltaja päättää myös sen milloin kotona voi ja milloin ei voi olla. En siellä kotona ollut minäkään silloin kun vanhemmat päätti, että viikonloppuna mennään mökille. Se oli tyrkyttäydytävä kaverille yöksi tai lähdettävä sinne mökille mukaan. Usein lähdettävä mukaan, vanhempien yksipuolisella päätöksellä.

Tämä pakottajien perustelu on yleensä aina, että hyvä juttu se pakottaminen on, koska minuakin pakotettiin.

Ei se ole mikään perustelu. Se vain kertoo, että pakottamisen malli periytyy sukupolvelta toiselle. Me, joita on kohdeltu kunnioittavasti, koemme pakottamisen outona ja tarpeettomana.

Lisäksi se on nimenomaan tapaamisoikeuden suhteen kielletty. Jos ette usko järkeä, uskokaa edes lakia.

Olet aivan vakavissasi, ettei teini-ikäisen vanhemmat saa pakottaa teiniä mukaan mökille tai tulee traumat.

Saako mummun hautajaisiin pakottaa vai päättääkö teini itse osallistuuko kun onhan siellä tylsää? Entä kouluun, onko pakko mennä [vai onko eri asia kun se on virkavalta joka tulee ja pakottaa kun äiti ei halua, ettei lapsi mene rikki..]

En muista kirjoittaneeni mummun hautajaisista, mökistä, traumoista tai koulusta mitään. Nämä ovat ihan omia juttujasi, ja niiden osalta voit käydä keskustelua itsesi kanssa.

Minusta 16-vuotiaan velvollisuudet ovat aika selvät, mutta toki vaihtelevat yksilöllisesti. Nuoren pääasiallinen velvollisuus on käydä koulua ja hoitaa siihen liittyvät asiat. Mennä ajoissa, tehdä läksyt, lukea kokeisiin jne.

Sitten on muita velvollisuuksia, kuten osallistua kotitöihin, siivota oma huone tai huolehtia omasta lemmikistä, jos sellainen on. Tehdä soittoläksyt jos soittaa jotain instrumenttia. Käydä treeneissä, jos harrastaa kilpaurheilua. Ja niin edelleen.

Todella monet asiat ovat myös neuvoteltavissa.

Nuorella ei sen sijaan ole mitään velvollisuutta huolehtia siitä, että äiti saa olla yksin. Siitä huolehtii äiti. Hänellä ei ole myöskään tuossa iässä velvollisuutta mennä yöksi pois kotoaan, jos ei halua eikä talo pala.

Helpottaako jos ajattelet, että äiti kutoo sillä aikaa tyttärelleen vaikka villahuivia yllätykseksi kun tytär on isällään? Ja huoltaa niitä urheilukamppeita. Eihän se välttämättä mene baariin tai tapaa miehiä, ei varsinkaan varattuja.

Edelleen spinnaat. Kyse on lapsen lainmukaisesta oikeudesta olla kotonaan jota ap ei halua hyväksyä äitinä.

Eli väität, ettei teiniä muka voisi vaatia mökille tai toiselle paikkakunnalle mummin hautajaisiin? Todellakin voi vaatia teiniä ihan mihin vaan, vaikkapa viikkorahan jäädytyksen uhalla. Ei ole mitään sellaista lakia, ettei vanhemmat voi vaatia tai varsinkaan pyytää 16-vuotiaalta mitään. Edelleen mua ihmetyttää tässä eniten se, että miksei ap vaan kysy tytöltä, että kiinnostaisiko tyttöä mennä sitten vaikka kaverille yöksi tai mummolaan tai vaikka jonnekin leirille tms., jos isälle ei kerran halua. Yleensä 16-vuotiaat on hyvinkin liikkuvaisia, joten olisin huolissani, jos 16-vuotiaani haluaisi vaan nysvätä kotona kaiket viikonloput.

Kukaan ei jaksa sun läpinäkyvää jankkaamista. Katso peiliin.