Lue keskustelun säännöt.
Kävin katsomassa lapsuuteni mummolan taloa ja alueita 35 vuoden jälkeen ja järkytyin!
28.01.2023 |
Omistusoikeus on vaihtunut aikoja sitten, enkä ole käynyt siellä 35:een vuoteen, isovanhemmat muutti silloin sieltä pois. Mutta kesällä sanoin miehelleni, että käydään katsomassa miltä sieltä nykyään näyttää, kun oltiin muutenkin ajelemassa aika lähellä. Ja en ollut tuntea paikkaa: koko talo oli ihan toisenlainen. rannat oli rakennettu täyteen mökkejä, metsät oli vedetty alas ja rauhallisella rannalla ajeli jotakin vesiskoottereita, joita kovaääniset ja ylimiemiset teinit ajeli.
Ymmärrän, että asiat muuttuu, mutta tuli sellainen fiilis, että koko paikka on tuhottu. Muistan, miten tuo paikka oli metsineen ja paikkoineen paratiisini, jossa mielikuvitus lensi. Olin mummolassa kesälomat, elin siellä ihan omassa kuplassani ja rakastin sitä. Se oli upea paikka lapsen olla ja näen sen yhä unissani, aina silloin tällöin, mutta säännöllisesti. Mutta nyt.. kaikki oli toisin. Koko paikka oli r a i s k a t t u jos suoraan sanotaan. Mennyt oli tuhottu.
Joskus ajattelin että ostaisin sen vanhan mummolan sieltä maalta kesäpaikaksi. Mutta enpä halua enää, Onneksi on muistot. Onko muilla tällaisia kokemuksia? Myönnän, että olen jotenkin vihainen. Tiedän, että rahalla saa ne, mutta nuo ihmiset ei tajua sen paikan alkuperäistä kulttuuria, tajua siitä mitään. Minä tunsin vanhat asukkaat, tiesin mitä se oli. Mutta he ovat kaikki manan majoilla.
Anteeksi avautuminen, olen juonut pari lasia viiniä ja ikävöin isovanhempiani ja lapsuudenkesiäni siellä.
Kommentit (111)
Ei ole mitään syytä pyydellä anteeksi vaipumista nostalgisiin muistoihin.
Joskus vanhat yhteisöt häviävät kokonaan pois.
Vaikkapa avolouhoksen vaatiman lisätilan tieltä.
Ruohottuneita teitä ja pari isoa vanhaa puuta jäljellä.
Kaikki muu on louhittu pois.
Vain kauniiden kesien lempeät muistot jäljellä.
Onpahan jotain, mitä muistella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että hau dat siellä vielä oli.
Niiden ylläpitäminen on kallaita omaisille. Kuka niistä maksaa? Ahne seu rakun ta.
Uusi hau dataan tilalle, jollei pulita paljon rahaa.
Aiempi viestini meni jostain kumman syystä tarkastukseen. En käyttänyt kiel lettyjä sanoja.
Tuli hyvä mieli, että siellä ne mummi ja ukki on rinnakkain. Samoin kuin heidän vanhempansa ja heidän vanhempansa. On edes jotakin pysyvää ja kertoo siitä, ketkä on tuon paikan alkuperäisiä asukkaita, kauan ennen kuin nämä vesiskoottereilla rällääjät olivat edes syntyneet.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen tuskasi.
Oma lapsuudenmaisema on Levin tunturi. Ukin ja mummon kanssa mentiin pulkalla laskemaan mäkeä. Pulkalla kiivettiin rinnettä niin ylös kuin jaksoi ja sitten alas. Rinteen juurella paistettiin makkaraa, syötiin eväitä ja vietettiin leppoisia talvipäiviä.
Ei ollut hotelleja, ei mökkejä, ei ihmistungosta, ei hissejä. Oli rauhallista, metsiä ympärillä, rauhalliset rinteet, lappilaisten ihmisten mutkattomuus ja kiirettä ei kenelläkään.
Joskus yli 25v sitten kävin Levillä ja melkein itku pääsi. Sen jälkeen en ole siellä käynyt enkä mene. Se lapsuuteni Levi on tuhottu täysin. Onneksi se on muistoissani.
Milloin tämä lapsuus oli? Milloin Levistä alkoi tulla hotellih..vetti?
Olen syntynyt Kittilän Kaukosessa (n. 20 km Kittilästä alaspäin) -71. Eka hotelli Sirkkaan tuli muistaakseni ihan -80 -luvun alussa. Lappilaiset omisti nuo metsät ja pilkkahintaan sitten ne ostettiin (lue: huijattiin myymään) erinäisten lupausten kera ihmisiltä.
Tuosta se sitten lähti. -90 luvulla se oli jo tuhottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen tuskasi.
Oma lapsuudenmaisema on Levin tunturi. Ukin ja mummon kanssa mentiin pulkalla laskemaan mäkeä. Pulkalla kiivettiin rinnettä niin ylös kuin jaksoi ja sitten alas. Rinteen juurella paistettiin makkaraa, syötiin eväitä ja vietettiin leppoisia talvipäiviä.
Ei ollut hotelleja, ei mökkejä, ei ihmistungosta, ei hissejä. Oli rauhallista, metsiä ympärillä, rauhalliset rinteet, lappilaisten ihmisten mutkattomuus ja kiirettä ei kenelläkään.
Joskus yli 25v sitten kävin Levillä ja melkein itku pääsi. Sen jälkeen en ole siellä käynyt enkä mene. Se lapsuuteni Levi on tuhottu täysin. Onneksi se on muistoissani.
Milloin tämä lapsuus oli? Milloin Levistä alkoi tulla hotellih..vetti?
80-luvun puolivälissä vielä ostettiin hissiliput ja kaakaot parakista. Siitä eteenpäin se kai alkoi.
Vierailija kirjoitti:
mitäs myit sen pois. ostaja kai tekee niin kuin haluaa. turha sitä on jälkeen itkeä.
Minä en sitä pois myynyt, olin tuolloin teini.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teki pahaa kun vihreiden Emma Kari oli laskettelemassa pyhätunturilla ja laittoi instaansa että luonto siellä kuin Paratiisi. Ei ole hänellä mitään käsitystä siitä mitä tunturit olivat kun olivat oikeasti paratiisejä. Raiskattu laskettelurinnehän tuo.
Noi vanhat rintamamiestalot on ihan pazzkaa. Homehtuneita, kylmiä, rapistuneita ym, ym. Jos vaan ostat sellasen niin ala kutomaan jotain paksuja villasukkia, shaaleja ym itsellesi ja ole valmis vaikka mihin ällöttäviin yllätyksiin. Raha alkaa palaamaan rutkasti pommin ostoksesta. Kokemusta todellakin on. Ei ikinä olisi ostanut jos olisin tiennyt. t. keuhkotautinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet oppinut kantapään kautta että ikinä ei kannata yrittää palata lapsuuden rakkaisiin paikkoihin. Se johtaa pettymykseen.
Jep, siltä vaikuttaa. Karmea pettymys ja tavallaan shokkikin oli. Tosi paha mieli tuli. Siitä ajeltiin sitten mummon ja ukin haudalle läheiselle kirkonkylälle. jossa tuli vähän parempi mieli, kun olivat siellä molemmat hyvin hoidetussa haudassa. Heidän ei tarvinnut tuota paikkaa nähdä, jossa olivat eläneet ja sotaan esim ukki lähtenyt ja aikanaan invalidina tullut takaisin ja rakentaneet elämänsä ja kasvattaneet lapsensa. Nyt siellä rällää vesiskootterit ja pennut ei tajua yhtään menneestä. Niin se aika muuttuu.
ap
Ne "pennut" luo siellä nyt omia muistojaan. Sinua edeltäneet sukupolvet ovat mahdollisesti ajatelleet teidän pilanneen tienoon.
Mun lapsuuskoti on muuttotappiokunnan syrjäkylässä. Hiekkatie kasvanut umpeen, samoin pururata. Kyläkoulu lakkautettu aikoja sitten, rakennus ränsistynyt. Lapsuuskaverien entiset kotipihatkin kasvavat heinää. Eipä meistä juuri kukaan sinne halunnut jäädä eikä myöskään jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsuuskoti on muuttotappiokunnan syrjäkylässä. Hiekkatie kasvanut umpeen, samoin pururata. Kyläkoulu lakkautettu aikoja sitten, rakennus ränsistynyt. Lapsuuskaverien entiset kotipihatkin kasvavat heinää. Eipä meistä juuri kukaan sinne halunnut jäädä eikä myöskään jäänyt.
Onhan se, surullista, omalla tavallaan. Kyläkauppojakin oli joka kylällä ja "myymis" kulki 1, jopa 2 kertaa viikossa. Ne "palvelut" loppui, vanhukset meni huonoon kuntoon, muuttivat "liikepaikalle".
Tässäkin missä nyt asun, pikkukaupungin keskustan liepeillä, oli 1 kilsan säteellä 4-5 kauppaa. Nyt on samat talot, remontoidut, kaupat hävisi markettien tulon myötä.
Valtatietä kun ajelee autolla tai bussin kyydissä, katsoo ikkunasta ulos - talo, jossa iso on ikkuna: siinä on joskus ollut kauppa, mistä on ostettu .... no, mitä nyt kukin tarvitsi. Jos ei jotain ollut, niin tilattiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet oppinut kantapään kautta että ikinä ei kannata yrittää palata lapsuuden rakkaisiin paikkoihin. Se johtaa pettymykseen.
Jep, siltä vaikuttaa. Karmea pettymys ja tavallaan shokkikin oli. Tosi paha mieli tuli. Siitä ajeltiin sitten mummon ja ukin haudalle läheiselle kirkonkylälle. jossa tuli vähän parempi mieli, kun olivat siellä molemmat hyvin hoidetussa haudassa. Heidän ei tarvinnut tuota paikkaa nähdä, jossa olivat eläneet ja sotaan esim ukki lähtenyt ja aikanaan invalidina tullut takaisin ja rakentaneet elämänsä ja kasvattaneet lapsensa. Nyt siellä rällää vesiskootterit ja pennut ei tajua yhtään menneestä. Niin se aika muuttuu.
ap
Ne "pennut" luo siellä nyt omia muistojaan. Sinua edeltäneet sukupolvet ovat mahdollisesti ajatelleet teidän pilanneen tienoon.
Tuskinpa, koska usea aikaisempi sukupolvi suvusta on siellä asunut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ostin isovanhempieni talon, se oli ollut isoisäni kuoleman jälkeen asumaton / varastotilana 15 vuotta. Joka paikka täynnä jotain tavaraa, roskia ja pölyä senttikaupalla lattialla. Joskus vuosia sitten olin todella surullinen, miten oma mummola oli niin törkyinen ja huonosti pidetty.
Ensimmäisen kuukauden vein roskia ja muuta kierrätykseen. Kävin läpi pahvilaatikoittain 60 -luvun meijerikuitteja ja lehmien siemennyskortteja. Löytyi kirjeitä, postikortteja, sanomalehtiä, aikakauslehtiä. Yhteen vaatehuoneeseen vein säästettävät tavarat, joitain meni vanhaan navettaan. Siivosin ja jynssäsin. 60 -luvun lopulla rakennettu talo oli sisustukseltaan värikäs: oranssi lattiamatto, sinisiä, keltaisia ja punaisia lastulevyseiniä. Maalasin uudestaan mahdollisimman lähelle samaa väriä.
Ruokapöytä on samalla paikalla. Samoin televisio ja nojatuoli. Apukeittiössä on edelleen oranssinväriset vanhat keittiönkaapit. Leivinuunin reunalla on kissanraksupussi, niinkuin silloin 80-90 -luvulla (silloin oli kyllä pahvisia kissanraksupaketteja).
Puutarhassa on mummon istuttamat vaahterat, toi mukanaan Karjalasta kun tuli viimeinen lähtö ja istutti sulhasensa kotipihaan. Siinä ne ovat vieläkin.
Kylässä on vielä pari "alkuperäisasukasta". Hekin jo elämänsä ehtoopuolella. Uusia asukkaitakin on tullut, muutama "paluumuuttaja", kuten minäkin. Useimmat kuitenkin aivan outoja.
En ole mummulaa käynyt katsomassa sen jälkeen kun myytiin. On sen verran kaukana. Ei ne rakennukset ole tärkeitä, vaan muistot. Minäkin muistan mummulan, lapsuuden leikit siellä serkkujen kanssa. Papan tupakoimassa ja mummun neulomassa sukkaa. Ja oli niin hiljaista, että kuului seinäkellon naksutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noi vanhat rintamamiestalot on ihan pazzkaa. Homehtuneita, kylmiä, rapistuneita ym, ym. Jos vaan ostat sellasen niin ala kutomaan jotain paksuja villasukkia, shaaleja ym itsellesi ja ole valmis vaikka mihin ällöttäviin yllätyksiin. Raha alkaa palaamaan rutkasti pommin ostoksesta. Kokemusta todellakin on. Ei ikinä olisi ostanut jos olisin tiennyt. t. keuhkotautinen
Ei nykypäivän rakennusammattilaisistakaan moni ansaitsisi valitettavasti titteliään. Palkka juoksee, vaikka työn jälki on sutta ja sekundaa.
Siis mitä helv.
Te olette sen tilan ja talon perikuntinenne myyneet ja teillä oli etuosto-oikeus.
Tosissasiko luulet että joku ostaa talon ja jää sinne vaalimaan sinun ajan kultaamia lapsuusmuistoja?
Itsellä vähän vastaava kokemus yrityksestä. Eli myytiin perheyritys, en tässä nyt niin tarkkaan kerro yksityiskohtia, mutta siis erehdyin näkemään mitä uudet yrittäjät olivat tehneet. Tai oikeammin jättäneet tekemättä. Kaikki oli päästetty huonoon kuntoon, rapistumaan. Kaikesta näki ettei oltu pidetty rakennuksia kunnossa, aidat rempallaan, yleinen likaisuus ja sotkuisuus kaikkialla. Ymmärrän toki että yritys ei ole enää meidän, siitä on maksu saatu, eikä meille mitenkään kuulu, mutta kyllä silti sydämessä tuntui pahalta nähdä kaikki niin huonossa kunnossa. Kun vielä tiesi mikä työmäärä yritykseen on aikanaan laitettu vanhempieni ja itseni toimesta. Ja sitten uusi yrittäjä pas koo koko homman.
Mutta niin se vaan on, että ei menneisyyteen ole paluuta. Mikä on joskus ollut on poissa, muuttunut muuksi. Ja kaikki muuttuu koko ajan. Mutta se muutos lyö kasvoille yleensä vain silloin, jos et ole pitkään aikaan tekemisissä sen muuttuvan asian kanssa, ja sitten pitkän ajan päästä törmäät siihen. Silloin sen muutoksen huomaa jyrkemmin, kuin että se muutos tapahtuu koko ajan sun silmien alla.
Vierailija kirjoitti:
Noi vanhat rintamamiestalot on ihan pazzkaa. Homehtuneita, kylmiä, rapistuneita ym, ym. Jos vaan ostat sellasen niin ala kutomaan jotain paksuja villasukkia, shaaleja ym itsellesi ja ole valmis vaikka mihin ällöttäviin yllätyksiin. Raha alkaa palaamaan rutkasti pommin ostoksesta. Kokemusta todellakin on. Ei ikinä olisi ostanut jos olisin tiennyt. t. keuhkotautinen
Onko sinulla astma? Keuhkotauti = tuberkuloosi ja sitä esiintyy Suomessa vain parisataa tapausta vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
80-luku on mennyttä. Tajusin käydessäni maalla kotona, että vaikka ympäristö ei ole muuttunut muuten kovin radikaalisti niin ei sitä 80-luvun kotia ja maalaiskylää enää ole olemassa. Muistoissa vain.
Moni vielä 80-luvulla vilkas kylä on nykyään autioitunut. Kaupat ja muut palvelut loppunut ja talot tyhjillään.
Suomessa koko kaunis rakennuskanta tuhotaan. Käy kateeksi maita, joissa kunnostetaan vanhat talot ajoissa. Meidän mummon mökit 1970-luvula energiakriisin aikana pilattiin tukkimalla jokainen tuuletusreikä mökistä ja tiivistetiin ikkunat ja koko pullo- komeus kruunattiin hengittämättämillä rakennusmateriaaleilla. Homehtuminen ja lahoaminenhan siitä seuraa ennemmin tai myöhemmin.
Ja jos joku ostaa mökin, josta löytyy vaikka vesivaurio, niin sitä ei suinkaan korjata, vaan aletaan vuosien oikeudenkäynteihin mökin myyjän kanssa.
Sama koskee kaupunkeja. Jos vertaa vaikka Tukholmaa ja Helsinkiä, niin onpahan eroa rakennusten iässä ja kunnossapidossa ja kauneudessa.
Meidän kaupungissa kunnostettiin kulttuurisyistä vanha kortteli, mutta nyt jo näyttää, että ei kukaan niitä taloja kalleuden takia halua ja pelkään, että niiden paikalle tullaan rakentamaan joko tylsä kerrostalo tai joku kummallinen julkinen rakennus. Isot julkisten alle 40-vuotiaat rakennukset alkavat olla purkukunnossa.
mitäs myit sen pois. ostaja kai tekee niin kuin haluaa. turha sitä on jälkeen itkeä.