Lue keskustelun säännöt.
Kävin katsomassa lapsuuteni mummolan taloa ja alueita 35 vuoden jälkeen ja järkytyin!
28.01.2023 |
Omistusoikeus on vaihtunut aikoja sitten, enkä ole käynyt siellä 35:een vuoteen, isovanhemmat muutti silloin sieltä pois. Mutta kesällä sanoin miehelleni, että käydään katsomassa miltä sieltä nykyään näyttää, kun oltiin muutenkin ajelemassa aika lähellä. Ja en ollut tuntea paikkaa: koko talo oli ihan toisenlainen. rannat oli rakennettu täyteen mökkejä, metsät oli vedetty alas ja rauhallisella rannalla ajeli jotakin vesiskoottereita, joita kovaääniset ja ylimiemiset teinit ajeli.
Ymmärrän, että asiat muuttuu, mutta tuli sellainen fiilis, että koko paikka on tuhottu. Muistan, miten tuo paikka oli metsineen ja paikkoineen paratiisini, jossa mielikuvitus lensi. Olin mummolassa kesälomat, elin siellä ihan omassa kuplassani ja rakastin sitä. Se oli upea paikka lapsen olla ja näen sen yhä unissani, aina silloin tällöin, mutta säännöllisesti. Mutta nyt.. kaikki oli toisin. Koko paikka oli r a i s k a t t u jos suoraan sanotaan. Mennyt oli tuhottu.
Joskus ajattelin että ostaisin sen vanhan mummolan sieltä maalta kesäpaikaksi. Mutta enpä halua enää, Onneksi on muistot. Onko muilla tällaisia kokemuksia? Myönnän, että olen jotenkin vihainen. Tiedän, että rahalla saa ne, mutta nuo ihmiset ei tajua sen paikan alkuperäistä kulttuuria, tajua siitä mitään. Minä tunsin vanhat asukkaat, tiesin mitä se oli. Mutta he ovat kaikki manan majoilla.
Anteeksi avautuminen, olen juonut pari lasia viiniä ja ikävöin isovanhempiani ja lapsuudenkesiäni siellä.
Kommentit (111)
Kävin hiljattain mummolan kaupunginosassa vuosikymmenten jälkeen.
Ennen kauniisti, erittäin isoilla tonteilla sijainneet valoisat puutalot olivat saaneet naapureita.
Lähes joka tontti lohkottu jopa neljään osaan. Vieri vieressä rumia uusia keksilaatikkotaloja pienillä tonteilla. Kaikki vanhat hedelmäpuut ja marjapensaat vedetty nurin.
Nyt voivat naapurit katsella keittiöstään kun toinen naapuri raapii muniaan olohuoneessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan kun isovanhemmat, molemmat Karjalan evakoita, pääsivät 90-luvun alussa jollekin veteraanireissulle katsomaan vanhoja kotikontujaan 50 vuoden jälkeen. He olivat innoissaan lähdössä, vuosikymmenten unet ja muistot oli siellä varmaan pohjalla. Kun he tulivat takaisin, kumpikaan ei halunnut puhua näkemästään mitään. Koko paikka oli tuhottu ja pilattu, lapsuuden ja nuoruuden muistot kohtasivat kylmän todellisuuden. Sen jälkeen väheni puheetkin vanhasta Karjalasta. Kyllä se oli surullista ja lapsenakin tajusin että nyt meni joku mönkään. Tiedän myös, ettei osa karjalaisista halunnut käydä vanhoilla seuduilla, koska pelkäsivät mitä tulisivat näkemään. Parempi varmaan niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa koko kaunis rakennuskanta tuhotaan. Käy kateeksi maita, joissa kunnostetaan vanhat talot ajoissa. Meidän mummon mökit 1970-luvula energiakriisin aikana pilattiin tukkimalla jokainen tuuletusreikä mökistä ja tiivistetiin ikkunat ja koko pullo- komeus kruunattiin hengittämättämillä rakennusmateriaaleilla. Homehtuminen ja lahoaminenhan siitä seuraa ennemmin tai myöhemmin.
Ja jos joku ostaa mökin, josta löytyy vaikka vesivaurio, niin sitä ei suinkaan korjata, vaan aletaan vuosien oikeudenkäynteihin mökin myyjän kanssa.
Sama koskee kaupunkeja. Jos vertaa vaikka Tukholmaa ja Helsinkiä, niin onpahan eroa rakennusten iässä ja kunnossapidossa ja kauneudessa.
Meidän kaupungissa kunnostettiin kulttuurisyistä vanha kortteli, mutta nyt jo näyttää, että ei kukaan niitä taloja kalleuden takia halua ja pelkään, että niiden paikalle tullaan rakentamaan joko tylsä kerrostalo tai joku kummallinen julkinen rakennus. Isot julkisten alle 40-vuotiaat rakennukset alkavat olla purkukunnossa.
Kannattaisi ehkäpä ottaa selvää, mitä kaikkea Sergelin torin tieltä tuhottiin. Muun muassa Bellmannin kotitalo ja muita korvaamattomia kansallisaarteita.
Totta, mutta on myös totta, että Suomessa ei vanhaa juuri vieläkään kunnioiteta. Itse olen asunut Iso-Britanniassa ja siellä on hienoa, mitä vanhempaa rakennuskanta ja ympäristö on. Sitä toivoisi enemmän Suomeenkin, sekä kaupunkeihin että maaseudulle. 60- ja 70-luvuilla tuhottiin jo paljon niin nyt viimeistään luulisi ihmisten arvostavan vanhaa. Sama myös maaseudun arvostamisessa. Iso-Britanniassa on hienoa, jos on mahdollisuus asua maalla.
Vierailija kirjoitti:
Maailma muuttuu ja mikään ei pysy samana kenenkään yksittäisen ihmisen muistojen tai tunnearvon takia. Typerää sitä on surra.
Minullakin oli lapsena maailman ihanin maalaismummola. Nykyään taloa asuttaa juoppo eno ja kyllähän se paikka on täysin rapistunut. Mutta niin, se on enon koti nykyään ja minulla tai äidillä ei ole siihen mitään sanottavaa. Oma hyvä elämä on ihan itse rakennettava eikä jäädä jumiin lapsuuteensa.
Mummoni oli maailman viisain ja lempein ihminen. Oli järjissään loppuun asti. Sanoi kerran, että silloin sotien jälkeen se elämä piti aloittaa alusta, ei voinut jäädä suremaan menetettyä kotia ja Karjalaa. Työtä piti tehdä ja aikaa ei ollut tunteiluun. Ja ymmärsi, että siinä ajassa kasvoi enokin, joka ei ollut henkisesti niin vahva. Mummo sanoi, että totta kai harmitti, kun elämäntyö meni, mutta ymmärsi kyllä ettei 8 lehmän navetta kannattanut enää ja pieni peltopräntti edes enoa elätä.
Tässä oli viisautta. Ihan samaa omat Karjalan evakkosukulaiseni ovat minulle aina opettaneet. Että aina pitää olla toivoa ja pitää mennä eteenpäin. Ei ole varaa jäädä maassa makaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomen tuntureista pallaksella vielä tuota vanhan ajan henkeä. Luonto pääosassa. Toivottavasti ei tule ikinä enempää hotelleja.
Ei ehkä hotelleja, mutta tuulimyllyjä tulee, ja paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leikin se minäkin lapsena pellolla, purossa, metsissä ja nykyään siellä on kymmeniä ja kymmeniä kerros- ja pientaloja ja kauppa.
Tiedän, miltä aloittajasta tuntuu.
Minunkin lapsuudenkotini ja sen ympäristö on muuttunut huomattavasti.
Se tuntui pahalta havaita, kun siellä päin liikuin viime kesänä.
Mutta enhän minä ja minun perheeni siellä enää ole.
Kaikki muuttuu ja nyt eletään eri aikoja. Olen iloinen hyvistä muistoistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kotoisin pieneltä, kuolevalta paikkakunnalta. Sieltä on lähes kaikki palvelut lopetettu, nuoret muuttaneet pois.
Entinen kotitaloni on siellä. Äitini kuoleman jälkeen sen osti joku mies, mutta en tiedä, mitä tapahtui, talo jäi tyhjilleen.
Kävin siellä muutama vuosi sitten.
Piha on kasvamassa umpeen. Ikkunalaudat sammaloituneet, pihapolut umpeutuneet.
Muistot siitä, miten siellä elimme, tulvahti mieleen. Äitiä ei enää ole ja se aika on takanapäin. Jotenkin lopullisen oloinen hiljaisuus siellä.
Tavallaan tämä on onnellisempi loppu kuin aloittajan kuvaama.
Eikö ihmiset ymmärrä, että kaupunki jossa he nyt asuvat, on ollut sata vuotta sitten täysin eri näköinen? Siinä on rakennettu aina jonkun mummolan vanhan talon tilalle nämä uudet betonilaatikot. Ei kaikki uusi rakentaminen joka vuosi, ja vuosikymmen, ole sitä että johonkin metsään tai pellolle joka ei ole kenenkään lapsuuden muistojen ihana alue vain rakennetaan.
Oman mummolan voi suojella vain omistamalla sen, ja sen ympäristön ja taistelemalla kuntaa vastaan kun se yrittää pakkolunastaa uutta tonttimaata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi mielenkiintoista tietää, vaaliiko ap nykyistä asuinpaikkaansa sellaisena kuin se oli 30-40 vuotta sitten.
Erikoinen myös tuo ajatus mummolan ostamisesta 35 vuoden jälkeen kesäpaikaksi. Onko sitä kukaan ap:lle edes myymässä ja miksi ihmeessä ap on kuvitellut, että paikka olisi säilynyt samanlaisena hänen ostettavakseen?
Miksi juuri vesiskoottereilla ajelijat ovat ap:n hampaissa? He tuskin ovat tehneet päätöksiä metsänraivaamisesta ja uudisrakennuksista.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Mummolani vanhat rakennukset ja rehevä pihapiiri uhmaavat aikaa, mutta tontin vierestä koko naapurusto on vedetty sileäksi ja rajalla olevien puskien takaa alkaa nykyaika. Siihen on vaikeaa asennoitua. Kesällä kävin vanhasta tottumuksesta vilahtamassa nakusillaan puusaunan ovella, kun äkkiä tajusin, että vastapäisellä parvekkeella hengaa joku. Näkiköhän se.
Tuskin , jos et ole saanut syytettä itsesi paljastelusta ja sexualisesta ahdistelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vanhakyynikko kirjoitti:
Ei ole mitään syytä pyydellä anteeksi vaipumista nostalgisiin muistoihin.
Joskus vanhat yhteisöt häviävät kokonaan pois.
Vaikkapa avolouhoksen vaatiman lisätilan tieltä.
Ruohottuneita teitä ja pari isoa vanhaa puuta jäljellä.
Kaikki muu on louhittu pois.
Vain kauniiden kesien lempeät muistot jäljellä.
Onpahan jotain, mitä muistella.
Kiitoksia kannatuksesta!
Ilmeisesti samanlaisia kokemuksia, tässä tapauksessa mummin ja papan kyläyhteisön hävittämisestä.
Asialla on tietysti toinenkin puoli; mummi pääsi vanhustentaloon ihan OK rivitaloyksiöön.
Ei tarvinnut enää kantaa vettä, puita ja laskiämpäriä.
Papa ehti kuolla ennen lopullista muuttoa.
Terveisiä vaan molemmille sinne pilvenreunalle!
Kävin viime kesänä Punkaharjun Kultakiven pihalla ja oli surullista todeta minkälaisessa rappion tilassa paikka oli. Vielä 90-luvun alussa oli merkittävä varsinkin nuorison suosima bilepaikka, mutta nykyään tyhjillään. Vastaavia paikkoja on tosin paljon ympäri Suomea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen tuskasi.
Oma lapsuudenmaisema on Levin tunturi. Ukin ja mummon kanssa mentiin pulkalla laskemaan mäkeä. Pulkalla kiivettiin rinnettä niin ylös kuin jaksoi ja sitten alas. Rinteen juurella paistettiin makkaraa, syötiin eväitä ja vietettiin leppoisia talvipäiviä.
Ei ollut hotelleja, ei mökkejä, ei ihmistungosta, ei hissejä. Oli rauhallista, metsiä ympärillä, rauhalliset rinteet, lappilaisten ihmisten mutkattomuus ja kiirettä ei kenelläkään.
Joskus yli 25v sitten kävin Levillä ja melkein itku pääsi. Sen jälkeen en ole siellä käynyt enkä mene. Se lapsuuteni Levi on tuhottu täysin. Onneksi se on muistoissani.
Milloin tämä lapsuus oli? Milloin Levistä alkoi tulla hotellih..vetti?
Olen syntynyt Kittilän Kaukosessa (n. 20 km Kittilästä alaspäin) -71. Eka hotelli Sirkkaan tuli muistaakseni ihan -80 -luvun alussa. Lappilaiset omisti nuo metsät ja pilkkahintaan sitten ne ostettiin (lue: huijattiin myymään) erinäisten lupausten kera ihmisiltä.
Tuosta se sitten lähti. -90 luvulla se oli jo tuhottu.
Oltiin -83 Äkäslompolossa vuokramökillä ja kylällä ei ollut mitään muuta kuin Riemuliiteri ja Apteekki. Laskettelurinne oli ja siinä joku vaijerihissi. Käveltiin ylös huipulle kivikkoista rinnettä ja ympärillä oli vain tyhjää. Ihan on vähän muuttunut tässä 30 vuoden aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen tuskasi.
Oma lapsuudenmaisema on Levin tunturi. Ukin ja mummon kanssa mentiin pulkalla laskemaan mäkeä. Pulkalla kiivettiin rinnettä niin ylös kuin jaksoi ja sitten alas. Rinteen juurella paistettiin makkaraa, syötiin eväitä ja vietettiin leppoisia talvipäiviä.
Ei ollut hotelleja, ei mökkejä, ei ihmistungosta, ei hissejä. Oli rauhallista, metsiä ympärillä, rauhalliset rinteet, lappilaisten ihmisten mutkattomuus ja kiirettä ei kenelläkään.
Joskus yli 25v sitten kävin Levillä ja melkein itku pääsi. Sen jälkeen en ole siellä käynyt enkä mene. Se lapsuuteni Levi on tuhottu täysin. Onneksi se on muistoissani.
Milloin tämä lapsuus oli? Milloin Levistä alkoi tulla hotellih..vetti?
Olen syntynyt Kittilän Kaukosessa (n. 20 km Kittilästä alaspäin) -71. Eka hotelli Sirkkaan tuli muistaakseni ihan -80 -luvun alussa. Lappilaiset omisti nuo metsät ja pilkkahintaan sitten ne ostettiin (lue: huijattiin myymään) erinäisten lupausten kera ihmisiltä.
Tuosta se sitten lähti. -90 luvulla se oli jo tuhottu.
Oltiin -83 Äkäslompolossa vuokramökillä ja kylällä ei ollut mitään muuta kuin Riemuliiteri ja Apteekki. Laskettelurinne oli ja siinä joku vaijerihissi. Käveltiin ylös huipulle kivikkoista rinnettä ja ympärillä oli vain tyhjää. Ihan on vähän muuttunut tässä 30 vuoden aikana.
Riemuliiteri lopetti vasta pari vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan samaa tuhoamista me täällä pääkaupunkiseudulla lapsuutemme eläneet olemme joutuneet todistamaan. Ja miksi? No siksi kun maalta tulleet on asettuneet päättäviin elimiin eivätkä ymmärrä täällä vallinneita kauniita paikkoja ja arvoja. Kaiken kauniin tilalle halutaan rakentaa suurkaupunkia. Tuhotaan se mikä täällä kerran oli. Ihan oikein, jos joku menee ja rakentaa näiden lapsuuden maisemiin.
Tätä samaa mietin paljasjalkaisena helsinkiläisenä kuin luin tätä. Jotenkin tuntuu, että meihin suhtaudutaan täysin armottomasti. Muualta tulleilla on kuvitelmia jonkun Ikean Manhattan skyline-seinätaulun perusteella siitä, millainen kaupungin pitäisi olla, ja sitten ovat tuhonneet Helsinkiä oikein kunnolla kun kuvittelet että sitä kautta saavat itselleen jonkun New Yorkin kopion. Ja meillä ei pitäisi olla oikeutta muistaa, miten ihania monet alueet ovat olleet jotka nyt on pilattu. Ja sen lisäksi muualla asuvat asuntosijoittavat haluavat vain mahdollisimman paljon halpaa rakentamista jolla voivat tehdä hyvät voitot, viis siitä että tuhoavat tämän kaupungin.
Tosiasiassa Helsingissä on valtavasti vanhaa rakennuskantaa säästetty. Espat, Kaartinkaupunki, Krunikka, Katajanokka, Eira, Ullanlinna, Punavuori, Hietalahti, Kamppi, rautatientorin ympäristö, puu-Vallila, Käpylä... kaikkialla vanhoja kauniita rakennuksia. Osa on tietysti purettu ja uutta rakennettu tilalle, mutta todella paljon vanhaa on säästetty. Ja toisin kuin monissa Euroopan vanhoissa kaupungeissa, Helsingin vanhat talot ovat kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun isovanhemmat, molemmat Karjalan evakoita, pääsivät 90-luvun alussa jollekin veteraanireissulle katsomaan vanhoja kotikontujaan 50 vuoden jälkeen. He olivat innoissaan lähdössä, vuosikymmenten unet ja muistot oli siellä varmaan pohjalla. Kun he tulivat takaisin, kumpikaan ei halunnut puhua näkemästään mitään. Koko paikka oli tuhottu ja pilattu, lapsuuden ja nuoruuden muistot kohtasivat kylmän todellisuuden. Sen jälkeen väheni puheetkin vanhasta Karjalasta. Kyllä se oli surullista ja lapsenakin tajusin että nyt meni joku mönkään. Tiedän myös, ettei osa karjalaisista halunnut käydä vanhoilla seuduilla, koska pelkäsivät mitä tulisivat näkemään. Parempi varmaan niin.
Sen mitä äitini näytti videoita omaa Karjalan retkeään, niin Harlun talot olivat vieläkin samassa maalissa kuin 40-luvulla heidän lähtiessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan samaa tuhoamista me täällä pääkaupunkiseudulla lapsuutemme eläneet olemme joutuneet todistamaan. Ja miksi? No siksi kun maalta tulleet on asettuneet päättäviin elimiin eivätkä ymmärrä täällä vallinneita kauniita paikkoja ja arvoja. Kaiken kauniin tilalle halutaan rakentaa suurkaupunkia. Tuhotaan se mikä täällä kerran oli. Ihan oikein, jos joku menee ja rakentaa näiden lapsuuden maisemiin.
Tätä samaa mietin paljasjalkaisena helsinkiläisenä kuin luin tätä. Jotenkin tuntuu, että meihin suhtaudutaan täysin armottomasti. Muualta tulleilla on kuvitelmia jonkun Ikean Manhattan skyline-seinätaulun perusteella siitä, millainen kaupungin pitäisi olla, ja sitten ovat tuhonneet Helsinkiä oikein kunnolla kun kuvittelet että sitä kautta saavat itselleen jonkun New Yorkin kopion. Ja meillä ei pitäisi olla oikeutta muistaa, miten ihania monet alueet ovat olleet jotka nyt on pilattu. Ja sen lisäksi muualla asuvat asuntosijoittavat haluavat vain mahdollisimman paljon halpaa rakentamista jolla voivat tehdä hyvät voitot, viis siitä että tuhoavat tämän kaupungin.
Tosiasiassa Helsingissä on valtavasti vanhaa rakennuskantaa säästetty. Espat, Kaartinkaupunki, Krunikka, Katajanokka, Eira, Ullanlinna, Punavuori, Hietalahti, Kamppi, rautatientorin ympäristö, puu-Vallila, Käpylä... kaikkialla vanhoja kauniita rakennuksia. Osa on tietysti purettu ja uutta rakennettu tilalle, mutta todella paljon vanhaa on säästetty. Ja toisin kuin monissa Euroopan vanhoissa kaupungeissa, Helsingin vanhat talot ovat kunnossa.
No, tästä voi olla monta mieltä. Aikoinaan 60- ja 70-luvuilla tuhottiin vanhaa rakennuskantaa ihan järjettömästi, esimerkiksi Höjerin suunnittelemia taloja. Ydinkeskustassa oli paljon enemmän kauniita vanhoja taloja tuohon asti kuin on nyt. Se olisi nyt ihan mielettömän kaunis jos niin paljon ei olisi tuhottu. Ja nytkin joitakin historiallisia alueita tuhotaan aika suruttomasti, kuten Marian sairaalan aluetta. Tämän lisäksi vaikuttaa yleisilmeiseen, vaikka vanhat talot säilytetäänkin mutta niiden ympäristö tuhotaan uudisrakentamisella. Useita tällaisia miljöitä ollaan nyt tuhoamassa esimerkiksi sillä, että rakennetaan historiallisten maisemien sisäpihat täyteen ja muutenkin tungetaan uudisrakentamista kaikkialle. Yleisnäkymä häviää. Ja Helsingin kaupunki on myös päästänyt tarkoituksella useampiakin historiallisia kiinteistöjä rapistumaan, jotta tilalle voi kaavoittaa uudisrakentamista sillä perusteella, että vanha kiinteistö on liian huonossa kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun isovanhemmat, molemmat Karjalan evakoita, pääsivät 90-luvun alussa jollekin veteraanireissulle katsomaan vanhoja kotikontujaan 50 vuoden jälkeen. He olivat innoissaan lähdössä, vuosikymmenten unet ja muistot oli siellä varmaan pohjalla. Kun he tulivat takaisin, kumpikaan ei halunnut puhua näkemästään mitään. Koko paikka oli tuhottu ja pilattu, lapsuuden ja nuoruuden muistot kohtasivat kylmän todellisuuden. Sen jälkeen väheni puheetkin vanhasta Karjalasta. Kyllä se oli surullista ja lapsenakin tajusin että nyt meni joku mönkään. Tiedän myös, ettei osa karjalaisista halunnut käydä vanhoilla seuduilla, koska pelkäsivät mitä tulisivat näkemään. Parempi varmaan niin.
Tämä sama meillä kaikilla. Karjalan evakoilla jotenkin isompi oikeus katkeruuteen. Oma mummolani jäi Kemijoen patoaltaan alle. Enot muuttivat Ruotsiin ja mummo ja pappa kerrostaloon vieraaseen kaupunkiin. Isäni jäi lähistöllle kipuilemaan menetystä.
Kannattaisi ehkäpä ottaa selvää, mitä kaikkea Sergelin torin tieltä tuhottiin. Muun muassa Bellmannin kotitalo ja muita korvaamattomia kansallisaarteita.