Lue keskustelun säännöt.
Teinien reagointi avioeroon
27.01.2023 |
Meillä ei enää kiinnosta koulunkäynti, läksyt on jatkuvasti tekemättä, kokeista tulee huonoja numeroita kun ei viitsitä lukea. Kotona ei syödä ruokaa vaan painellaan mäkkäriin tai lidlin paistopisteelle. Silloin siis kun en itse ole kotona valvomassa että syödään. Kotihommistakin yritetään liisiä.
Isänsä kun oli paikalla, eivät uskaltaneet pokkuroida vaan tekivät asiat niinku piti. Vaikka toinen teineistä kyllä sanoi, että ei hän sillonkaan esim kokeisiin lukenut, esitti vaan.
Millä ihmeellä ne saa motivoitua koulunkäyntiin?? Jatkuvasti kysytään onko tehty, kannustetaan tekemään ja puhutaan puhutaan ja puhutaan opislelun merkityksestä. Lahjominenkaan ei auta.
Pelkään että niistä tulee nyt sitten ihan hulttioita eivätkä kohta enää usko minua ollenkaan.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehityskeskustelun paikka. Ex-miehen tultava mukaan.
Voi että kun asia toimisikin niin. Mutta eipä taida onnistua. Yksi syy eroon oli näkemyserot kasvatuksessa. En usko, että tämmöinen kehityskeskustelu olisi kovin hedelmällinen.
Luultavammin mies kieltäisi lapsilta harrastamisen, pelireissut, ottaisi pleikan pois ja kännykät pois useaksi viikoksi lisäksi kotiarestia.
"Näkemyserot kasvatuksessa".
Eli sinä olit se löysä, joka ei saanut lapsiin otetta ennen eikä nyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiks toi oo ihan oikeudenmukainen juttu.
Joudutte kärsimään teinienne käytöksestä, koska hekin ovat joutuneet kärsimään teidän valinnoistanne ja teoistanne.
Jotkut nuoret voivat laittaa ihan ranttaliksi ja hällä väliä -asenteen päälle. Toivottavasti teille ei käy niin.
Minä keräisin teinit pöydän ääreen vaikka pizzaillan varjolla ja kertoisin selkeästi mikä tilanne on. Ettei avioero ole heidän syytään ja yrität parhaasi mukaan järjestää olosuhteet niin hyväksi kuin pystyt erosta huolimatta. Jos pystyt neutraalisti ja syyttelemättä kertomaan, että päätös erosta oli toisen osapuolen etkä sille voi mitään, niin voit näin tehdä.
Painota että vanhemmat rakastavat heitä silti ja elämä jatkuu vaikka nyt tuntuu pahalle. Kerro myös, että koulu ja opiskelut ovat heitä itseään varten ja katuvat myöhemmin elämässä jos nyt pistävät koulunkäynnin ranttaliksi.
Pokkuroida = mielistellä, hännystellä, nöyristellä
Vierailija kirjoitti:
Pokkuroida = mielistellä, hännystellä, nöyristellä
Pahoitteluni. Siis pokkuroivat isälleen eivätkä uskaltaneet sanoa vastaan ja tekivät kuten sanottiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, varmaan minä sitten olen ollut liian löysä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pokkuroida = mielistellä, hännystellä, nöyristellä
Pahoitteluni. Siis pokkuroivat isälleen eivätkä uskaltaneet sanoa vastaan ja tekivät kuten sanottiin.
Toiset lapset (ja aikuisetkin) tarvitsevat tiukat säännöt ja jämptin ohjauksen, selkeästi ilmaistun moitteen, jos ovat lipsuneet.
Olin omasta mielestäni melko tiukka kasvattaja yh-äitinä. Siksi oli hämmästys suuri, kun aikuinen poikani kertoi, miten kihlattunsa oli reagoinut johonkin hänen muistamattomuuteensa. Ja minä siis hämmästyin poikani reaktiosta: hän otti kihlatun moittivan palautteen merkkinä välittämisestä, omasta arvostaan hänen silmissään.
Että hänen tekemisillään (tai tekemättömyydellään) on jollekin niin suuri merkitys!
En ollut itse tajunnut tätä. Uskoin tukevani ja ymmärtäväni lastani, kun en suhtautunut liian jyrkästi asioihin. Lapsellahan oli haastava elämä muutenkin, yh:n lapsena. (😏)
Toisaalta lapsi aikoinaan sanoi minua usein ankaraksi, että olen liian määräävä,
Joten asiassa on myös ristiriitaa.
Mielestäni lapsilta saa edellyttää toivomaansa käytöstä ja esim. menestystä koulussa.
Aina pitää kuitenkin tehdä selväksi, että lapsi on rakastettu, ja siksi hänen tekemisistään välitetään. Jos isän (ap:n exä) toimintamallista puuttuu lapsen hyväksyntä ja rakkaudellisuus, en suosittele isää kasvattajaksi. Äiti-ap:n on hyvä ryhdistäytyä tässä, eli tehdä vaikka kirjalliset ohjeet joka lapselle. Ja ohjeiden noudattamisesta on luvassa jotain mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä teini myös hokee koko ajan tällaista mantraa:
Ensin kuuluu ulvontaa
Sitten kuuluu töminää
Lopuksi kuuluu: ÄRRRRRRRÄRRRR!!
Pitäisikö olla huolissaan?
Ap
Aina ihmetyttää nämä tarinat että on vasta erottu ja toinen vanhemmista on aina jollain tavalla erittäin huono vanhempi ja kamala kumppani. Joko väkivaltainen, ankara, ei välitä, ilkeä, pettää jne. Lapset on kuitenkin jo teini-ikäisiä ja liittoa takana useita vuosia.
Miten meni lasten teini-ikään asti että tämä tuli huomattua? Ja ilmeisesti vielä viestiesi perusteella tulit itse jätetyksi. Eli puoliso oli eroonkin syypää, itse et olisi halunnut erota vaikka on noin kamala isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö kenelläkään mitään kokemuksia?
Kuinka koulujen käynti ja nuhteeton elämä auttoi sinua avioerosi kanssa? Itse näytät esimerkkiä, kuinka elämä meni WC pöntöstä
Vierailija kirjoitti:
Aina ihmetyttää nämä tarinat että on vasta erottu ja toinen vanhemmista on aina jollain tavalla erittäin huono vanhempi ja kamala kumppani. Joko väkivaltainen, ankara, ei välitä, ilkeä, pettää jne. Lapset on kuitenkin jo teini-ikäisiä ja liittoa takana useita vuosia.
Miten meni lasten teini-ikään asti että tämä tuli huomattua? Ja ilmeisesti vielä viestiesi perusteella tulit itse jätetyksi. Eli puoliso oli eroonkin syypää, itse et olisi halunnut erota vaikka on noin kamala isä.
Nykyään ihmiset eroavat aivan liian helposti pettämisen ja salasuhteen kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa ap on kirjoittanut että isä on haukkunut toista lasta jo vuosia, isä kasvattaa lapsia pelolla, on liian ankara ja yhteistyökyvytön. Tästä kumppanista ap ei olisi kuitenkaan halunnut erota, tai ei voinut erolle mitään kun ei voinut väkisinkään pitää liittoa kasassa. Olisi vaikka suostunut kulissiliittoon.
Aika uskottavaa?
No tuo edellinen ei ollut ap.
Minäkin olen tiukka vanhempi, on rajat ja seuraamukset. Kotiintuloajat jne. Kouluhommia vaaditaan tekemään, ja niiden tekemistä seurataan. Mutta vaikka nuori levittää koulukirjat ja muka lukee kokeeseen, ei tee sitä ajatuksella ja kutosia tulee.
Nyt kun oli useita merkintöjä tekemättömistä läksyistä otin pleikkarin jäähylle. Eli seuraamuksia on.
Usein saan kuulla olevani natsimutsi. Kaikki muut saa vaikka mitä mitä meidän lapset ei saa.
Isän kasvatus siis on todella tiukkaa ja rakkaudetonta. Ei välttämättä edes puhu lastensa kanssa mitään, tai sitten moittii jostain. Ja tämä on ainut kontakti. Ei kysy kuulumisia tms. Ei ole kiinnostunut lasten elämästä muuten kun koulumenestyksestä.
Olen ajatellut, että nyt kun isä ei ole tässä räyhäämässä, ja elämä on rennompaa ja tasasempaa, mutta ei missään tapauksessa rajatonta! Lapset tavallaan relaa ja nyt menee hetken sinne toiseen ääripäähän, kunnes tilanne tasaantuu ja normalisoituu.
Tämä ero on siis tuore asia. Ja kaikki aika rikki ja stressaantuneita tilanteesta. Ei vielä asuta erillämme, mutta isä on todella paljon pois kotoa. Ehkä lapset kokee hylkäämistä hänen puoleltaan, koska ei edes soita heille eikä laita viestiä vaikka olisi yli viikon pois. Kotona ollessaankaan ei kauheasti heille puhu. Varmaan lapset kapinoi mulle tästä tilanteesta.
Isä kun on kotona täällä on kaikki varpaillaan ja varuillaan ettei hän hermostuisi.
Yksi teineistä kävi myös kuraattorin juttusilla joitain kertoja aiemmin syksyllä kun käytös meni huonoksi. Ja ohjaan hänet kyllä sinne uudelleen tai otan yhteyttä kouluun jos homma ei ala tasaantumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset isän luo asumaan. Kyläilköön äitinsä luona.
Sitten menisi elatusrahojen suunta toisinpäin ja eihän se nyt äidille käy.
Miten kauan erosta on kulunut?
Kai teinilläkin on oikeus surra rikottua perhettä? Sureminen voi ulospäin näkyä juuri mielenkiinnon mnenetyksenä koulutyötä kohtaan, tuskin tahallaan on hankala. Sillä on paha olla. Suruun auttaa aika. Keskustele, näytä että välität, kannusta.
Vierailija kirjoitti:
No tuo edellinen ei ollut ap.
Minäkin olen tiukka vanhempi, on rajat ja seuraamukset. Kotiintuloajat jne. Kouluhommia vaaditaan tekemään, ja niiden tekemistä seurataan. Mutta vaikka nuori levittää koulukirjat ja muka lukee kokeeseen, ei tee sitä ajatuksella ja kutosia tulee.
Nyt kun oli useita merkintöjä tekemättömistä läksyistä otin pleikkarin jäähylle. Eli seuraamuksia on.
Usein saan kuulla olevani natsimutsi. Kaikki muut saa vaikka mitä mitä meidän lapset ei saa.
Isän kasvatus siis on todella tiukkaa ja rakkaudetonta. Ei välttämättä edes puhu lastensa kanssa mitään, tai sitten moittii jostain. Ja tämä on ainut kontakti. Ei kysy kuulumisia tms. Ei ole kiinnostunut lasten elämästä muuten kun koulumenestyksestä.
Olen ajatellut, että nyt kun isä ei ole tässä räyhäämässä, ja elämä on rennompaa ja tasasempaa, mutta ei missään tapauksessa rajatonta! Lapset tavallaan relaa ja nyt menee hetken sinne toiseen ääripäähän, kunnes tilanne tasaantuu ja normalisoituu.
Tämä ero on siis tuore asia. Ja kaikki aika rikki ja stressaantuneita tilanteesta. Ei vielä asuta erillämme, mutta isä on todella paljon pois kotoa. Ehkä lapset kokee hylkäämistä hänen puoleltaan, koska ei edes soita heille eikä laita viestiä vaikka olisi yli viikon pois. Kotona ollessaankaan ei kauheasti heille puhu. Varmaan lapset kapinoi mulle tästä tilanteesta.Isä kun on kotona täällä on kaikki varpaillaan ja varuillaan ettei hän hermostuisi.
Yksi teineistä kävi myös kuraattorin juttusilla joitain kertoja aiemmin syksyllä kun käytös meni huonoksi. Ja ohjaan hänet kyllä sinne uudelleen tai otan yhteyttä kouluun jos homma ei ala tasaantumaan.
No jos on noin tuore juttu että ette ole vielä edes saaneet muutettua erilleen niin onko ihme että lapset oireilee tuollaisessa välitilassa. Kai se nyt maalaisjärkikin sanoo?
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa ap on kirjoittanut että isä on haukkunut toista lasta jo vuosia, isä kasvattaa lapsia pelolla, on liian ankara ja yhteistyökyvytön. Tästä kumppanista ap ei olisi kuitenkaan halunnut erota, tai ei voinut erolle mitään kun ei voinut väkisinkään pitää liittoa kasassa. Olisi vaikka suostunut kulissiliittoon.
Aika uskottavaa?
Kyllä, juuri näin. Ikävä kyllä olin myös itse henkisellä väkivallalla alistettu. Riitoja syntyi kun nousin puolustamaan lapsia isän käytöstä vastaan. Hän toimi mielestään aina oikein ja minä olin huono ja väärässä. Perhe on minulle kaikki. Ja vaikka erosta itsekkin usein riitojen aikana mainitsin ja sitä mietin, en varmaan olisi uskaltanut sitä päätöstä tehdä koskaan. Enkä uskaltanut. Ja miehen sen tehtyä se tuntui aivan järkyttävälle.
Mutta nyt kun olen kuunnellut esikoista, ja hänen tuntojaan siitä että elämä on rennompaa ilman isää eikä halua hänen kanssaan asua jatkossa, olen ymmärtänyt että olisi pitänyt erota aikoja sitten. Tämä suhde on saanut paljon tuhoa aikaan minun ja lasten elämässä. Kaikki alkoi pahentua silloin kun minä lähdin töihin ja lasten kasvaessa tilanne mennyt entistä pahemmaksi. Vuosia ouolustelin miestä ja käänsin asioita parhain päin, en halunnut nähdä totuutta.
Ja kaikki se paska mitä täällä on vuosien mittaan tapahtunut kuulostaa niin hullulle etten niistä halua puhua koska leimaannun itse hölmöksi katkeroituneeksi naiseksi.
Vierailija kirjoitti:
No ei varmasti kiinnostakkaan. Ja ihan ymmärrettävää että reagoivat. Ikävä vaan heidän tulevaisuuden kannalta.
Eikä tarvitse syyllistää erosta. Ihan kaikkeni tein pitääkseni perheen kasassa, enkä eroa olisi todellakaan halunnut, ehkä sitten kun lapset olisi muuttaneet pois kotoa. Mutta, asiat ei aina mene niinkun itse haluaa.
Joten tilanne on nyt tämä ja nyt pitäisi tehdä kaikkensa sen eteen että vanhempien ero ja rikottu perhe vaikuttaisi lasten elämään mahdollisimman vähän.
Lueppa viimeisin kommenttisi sekä tämä kommentti uudelleen. Jos lasten isä on todella niin kamala mitä viimeisessä kommentissa kerrot, niin miten tämä ylläoleva voi pitää paikkansa??
Perhee (olipa se sitten ollut millainen tahansa) hajoaa, on se lapselle ja nuorelle maailmaa mullistava asia, kriisi. Miksi aikuiset sen unohtaa? Ero herättää väkisin paljon nupressa ja lapsessa tunteita ja ajatuksia, jotka näkyvät aikuisen tulkitsemana "huonona käytöksenä" ulospäin, josta sitten rangaistaan. Käytöksen takana on kuitenkin aina hankalia tunteita, ne pitäisi pystyä ottamaan esille ja puhua niistä. Tunteista ei voi rankaista ketään.
Ei kai. Tai ei minulla ainakaan ollut yhtälöparit ja modaaliapuverbit kauheasti mielessä, kun kaikki energia meni arjessa selviämiseen.