Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista)

Ei ne asunnot käy kaupaksi vl-paikkakunnillakaan. Suvussani sattui kuolintapaus ja 70-luvun omakotitalo pienen vl-paikkakunnan keskustasta tuli myyntiin (minä en ole tuota taloa myymässä, joten en voi vaikuttaa asiaan). Hintaa ei useamman huoneen omakotitalolla ja piharakennuksilla ole kuin n. 50 000 euroa, eikä silti ole mennyt kaupaksi. Todellisuudessa tuo vanha omakotitalo piharakennuksineen kannattaisi myydä korkeintaan muutamalla kymppitonnilla eli tontin hinnalla pois. Siihen saisi sitten perhe rakentaa ihan uuden talon paikkakunnan keskustaan.

Ihmisillä on täysin hämärtynyt käsitys siitä, miten paljon lapsiperheen käytössä kuluneesta ja vanhasta omakotitalosta kannattaa pyytää. Oma kokemukseni on ollut, että kyllä ne nuoret lestadiolaisperheetkin haluavat jälkikasvulleen joko uuden tai hyväkuntoisen talon, eivätkä kuluneet murjut kiinnosta. Pienillä paikkakunnilla hintataso on muutenkin halvempi kuin jossain isommissa kaupungeissa. 

Täällä kun puhuttiin tervehtimisestä. Siinä aihe, joka niiin paljon on ärsyttänyt lestadiolaisuudessa. Eli kun menet jonnekin vaikka juhliin, etkä tunne kaikkia ihmisiä siellä, et tiedä onko joku vl vai eikö ole (ellei juuri ole jotain meikkiä, korviksia mistä sen voisi päätellä), niin tuo tervehtiminen on oma shownsa. Joku on voinut olla vaikka saman perheen viime juhlissa vielä vl, mutta on "kieltänyt uskonsa" ja ei ole enää vuoden päästä seuraavissa juhlissa. Noh, silloinhan häntä ei tervehditä Jumalan terveellä. Niin, siis kun vl:t yleensä tervehtii (ainakin ennen koronaa) toisiaan kädestä pitäen. Jos menet kyläpaikkaan, niin kierrät jokaisen tervehtimässä kädestä pitäen "Jumalan terve". Ja jos siellä on joku ei-vl, niin sanot sitten vaan hei. Se ei tarkoita, et se ihminen olis jotenkin huonompi, tuo on vaan tapa ilmaista et ollaan samaa porukkaa. Ei haittaa jos vahingossa sanoo kelle vaan Jumalan terve, mutta yleensä sitä vähän niin kuin "hävetään", eli on noloa sanoa Jumalan terve jollekin, joka ei ole vl. 



Esim. olitiin miehen kummitytön synttäreillä. Vieraissa oli sekä vl että ei-vl sukulaisia. No sinne tuli tytön toiset kummit, jotka siis vl-porukkaa. Kuulin, kun tämä äiti kysyi kummityttönsä äidiltä eteisessä tullessaan et ketä kaikkia paikalla on, et ketkä on uskovaisia, ketkä ei, et tietää miten tervehtiä. Supisivat siis siellä eteisessä ennenkuin tämä perhe tuli olohuoneeseen muiden seuraan ja kävivät tervehtimässä muut vieraat. Eli tämäkin kertoo mielestäni ja kokemukseni mukaan siitä, että on noloa tervehtiä jumalan terveellä jotain joka ei ole uskovainen (vl). Eli laittaa sellainen ihminen noloon tilanteeseen, joka ei ole tottunut sanomaan jumalan terve. No sellainen toki voi vastata tervehdykseen vaan et hei :) Eikä tilanteessa pitäisi olla mitään noloa, mut siitä jotenkin tehdään sellainen. Eli voisi vaan reippaasti tulla tervehtimaan ilman etukäteen supinoita ja tervehtiä miltä tuntuu; haittaako jos vahingossa sanoo jumalan terve ja toinen vastaakin moi? En sit tiedä, jos tervehtisikin jotain hei ja se vastaisikin jumalan terve.. siis jos itse päättelisi et tuo ei ole uskovainen, kun sillä on vaika korvikset ja meikkiä ja se toinen pitäisikin itseään uskovaisena ja ihmettelisi, miksi hänet "tuomitaan" eri kastiin ulkoisten asioiden perusteella. Kukaanhan ei tiedä kenenkään uskon henkistä tilaa; joten tuo koko Jumalan terveen saisi mielestäni vaikka poistaa. Niin paljon hämminkiä se aiheuttaa/on aiheuttanut. 







jatkuu

 

jatkoa



 

Toinen esimerkki. Mieheni äidin kanssa tuli puheeksi ovatko miehen veljen lapset kaikki uskovaisia (vl). Näiden lasten mummua häiritse se, kun hän mennessään kylään ei tiedä miten laspsenlapsiaan tervehtiä. Sanoin hälle, et jos eivät sitä ole julkisesti ilmoittaneet tai sulle henk.koht sanoneet tai et ole mistään kuullut (esim. lasten vanhemmilta tms.) että lapset eivät ole uskovaisia, niin siitä vaan tervehdit jumalan terveellä. Sittenpä sen näkee tervehtiikö he takaisin. Voivat tervehtiäkin, vaikka eivät olisikaan uskovaisia, tai sitten voivat sanoa vaan moi, jolloin ehkä tiedät ettei he ole. Ikinä ei voi tietää mitä kukakin käy läpi; varsinkin nuorisosta kyse, niin eivät itsekään tiedä välttämättä ovatko uskovaisia vai eivät ja missä suhteessa. Eli vaikka sillä nuorella olisi vähän meikkiä tai muuten et vaan tiedä mikä heidän henkinen tilansa on, niin voi hyvin sanoa jumalan terve, kuten siihenkin asti. Ei pidä asiasta tehdä isompaa kuin se on. Tavallaan kuitenkin ymmärrän; olisihan se helppoa, jos kaikille olisi vaan sama tervehdys. Ja siksi mua ärsyttääkin koko jumalan terve. Kuka senkin on keksinyt? Koska ei ikinä tiedä kuka nyt "oikeasti" on uskovainen. Ja moni tervehtii takaisin jumalan terveellä vaikka vain siksi ettei aiheuta sen enempää hämminkiä. Esim. mummu tulee kylään, niin lapsenlapsi-nuori saattaa tervehtiä jumalan terve, vaikka mielessään ei nyt tiedä itsekään onko uskovainen vai ei. Tai jos tietää, niin se ei välttis ole julkista tai ei halua sitä siinä hetkessä tuoda ilmi ja tehdä asiasta ns. numeroa. 

Joskus pienenä muistan kun seurapuheessa joku vanha puhujasetä muisteli jotain uskovaista miestä, et se se oli "reilusti uskomassa", kun kadun toiselta puoleltakin tervehti kättä nostamalla Jumalan terve! Ei siis hävennyt vaikka joku kuulisi. Kun siis uskovaiset kun tapaa toisensa vaikka kaupassa; jos toinen on vaan rauhanyhdistykseltä tuttu/kasvoista tuttu, mutta ei sen kummemmin läheinen, et jäisi vaikka juttelemaan, niin sitä nyökäkätään ja mumistaan Jumalan terve. Niin, et suun liikkeistä jotenkin näkee et jumalan terve sanotaan. Toki jotkut vanhemmat ihmiset saattaa kailottaa isostikin, ne kun ei osaa hävetä :D Ylipäänsä tervehtimistä jumalan terveellä vältetään kaiken kansan kuullen. Mut miettikää miten olis vaan helppoa sanoa hei, vaikka siellä kaupassa. Ja esim. kun meet seuroihin ja siellä on satapäin ihmisiä jossain ahtaassa eteisessä, niin ethän sä ketään tervehdi ollenkaan paitsi just niitä lähimpiä tuttuja. Mut sit jos näät jossain kaupassa, niin siellä sitten mumistaan jumalan terve. Toki ei sielläkään aina ollenkaan, riippuu vähän. Riippuu paikkakunnasta ja ry:n koosta, et jos pienempi paikkakunta ja siten rauhanyhdistys, niin sähän tiedät kaikki vähintään nimeltä ja näet niitä joka sunnuntai seuroissa, vaikket juttelisikaan tai olisi sen kummemmin tekemisissä. Sit näät kaupassa, niin tervehdit. Taas jossai Oulussa, Helsingissä yms. saatat tietää vaan et tuo on vl, mut et edes nimeä tms. niin ei kaikkia siis tervehditä tietenkään. Niinkuin et tervehdi kaikkia samasta koulusta olevia, vaikka tiedät nähneesi sen koulussa. 

jatkoa vielä edellisiin..

 

Ja kotona asuessa aina piti, kun tuli vieraita, käydä kaikki kädestä pitäen tervehtimässä. Vaikka oli jo nuori ja omissa oloissaan niin piti vähintään käydä tervehtimässä vaikka muuten ei vieraiden seurassa olisi ollut. No, hyvä tapahan se on, mut ei voinut vaan huikata moikka, vaan kaikki kiertää kädestä pitäen ja palata omaan huoneeseen. Tätä ei varmaan kaikilla ole, mutta tiedän monia joilla oli/on. Ja on myös perheitä, joissa omaa väkeä tervehditään vaan hei/moi, mutta vieraampia uskovaisia Jumalan terve. Meillä taas kun menen vaikka kotiin vanhempien luo, tervehdin aina Jumalan terve. Jos en tervehtisi, ne katsoisi et ai, et ole uskovainen ja alkaisi utelut. Sillä siis tunnustetaan uskoa. Eli et ole uskovainen, jos et tervehdi jumalan terve (ainakaan siis jos sua niin ensin tervehditään). Tosin siskoni, joka asuu vanhempieni lähellä ja käy heillä päivittäin, ei tervehdi joka kerta jumalan terveellä. Eli jos tarpeeksi usein näkee tai asuu samassa taloudessa, niin ei sitten. Ei ne kyllä sano hei tai moikaan, ei sano mitään? Vaan äiti sanoo "Ai maija tuli" ja sit maija sanoo, niin mä tulin samalla kun käväsin kaupassa... tms. :D 

Asia sit erikseen on vielä Jeesuksen nimessä ja veressä -siunaamiset eron hetkellä ja ehtoollisella, joka on aiheuttanut ahdistusta/ärsytystä myös tuon jumalan terveen lisäksi. Mut niistä saisi kokonaan toisen jutun. Eli siis kun vl-uskovaisilla on tapana usein erotessaan siunata toisiaan ja myös ehtoollisella siunataan alttarilla tai kirkon penkissä. Nämä on siis ns. pakko, ja se on aiheuttanut itselle ahdistusta. Ei tavallaan ole pakko kenenkään siunata ketään ja pyytää siunausta, mut et sä pääse siitä tilanteesta poiskaan tai sitten taas sun uskoa epäillään. Esim uskovaisten ehtoolliskirkko; kun menet ehtoolliselle kavereitten kanssa tai pariskunnat keskenään, he pyytävät toisiltaan siunausta eli syntejä anteeksi. Ja nuoriso saattaa käydä vanhemmiltaankin kirkon penkissä pyytämässä. Eli kaikki muut istuu siellä ja näkevät kunj joku nuori kävelee omien vanhempien luo ja ne siellä halaa ja siunaa toisiaan kyyneleet silmissä. Samoin alttarilla pariskunnat halaa ja kaverit toisiaan ja nyyhkii.. Mua ei jostain syystä ole ikinä itkettänyt noissa tilanteissa enkä ole kokenut tarpeelliseksi mennä juuri silloin kaikien edessä omilta vanhemmilta pyytää siunausta. Ennemmin olen kokenut tilanteet ahdistavina. Samoin kun opiskelijana lähdin taas kotoa opiskelupaikkakunnalle pidemmäksi ajaksi, niin äiti ja isä siunasi ja siunasin heitäkin. Joskus se tuntui hyvältä, ei läheskään aina. Oisin voinut vaan halata ja sanoa Jumalan rauhaa (lähtiessä sanotaan Jumalan rauhaa, kädestä pitäen tai ilman). Kun monesti vaan "ahdisti" kun tiesi, et taas se on tulossa, kun eronhetki koittaa, et pitää siunata. Tätäkään ei varmastikaan kaikilla perheillä ole, mutta ainakin tuo ennen ehtoollista siunaaminen on enneminkin sääntö kuin poikkeus lestadiolaisuudessa. 

Ja siis jos joku haluaa vielä tietää miten tuo siunaaminen käytännössä tapahtuu, niin yleensä halataan ja toinen kysyy "saanko uskoa synnit anteeksi" ja toinen vastaa "Jeesuksen nimessa ja veressä (kaikki synnit anteeksi)". ja sit sekin kysyy et saanko mäkin? ja toinen siunaa samalla tavalla.  Ja vielä voi sanoa halutessaan kun toinen on siunannut, et "minä haluan uskoa". Eli nuo on tommosia lapsesta asti opittuja tapoja/fraaseja joita puhujakin toistaa joka puheen lopussa. Ja aikuiset siunaa lapsiaan ilman, et lapsi sitä edes pyytää. Esim iltarukouksen yhteydessä tai muutenkin jos on ollut jotain riittaa ym. Et Maijalle tottelemattomuudet anteeksi Jeesuksen nimessa ja veressä. Ja siis meillä ei ainakaan opeteltu pyytämään anteeksi, ihan vaan et anteeksi kun tönäisin tai tein muuten väärin. Se oli aina et sovittiin ne anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä tyyliin päivän lopuksi. 



Kaikista huvittavinta oli kun olin lapsi ja oli jotain kränää ollut ja isä tuli kysyy multa et haluatko uskoa ne anteeksi? Ja mä en ollut vielä yhtään edes leppynyt ja ei tehnyt mieli sopia yhtään mitään ja vastasin "en". Niin isä oli et ei sitä nuin saa sanoa vaan pitää sanoa et "haluan". Ei hyvää päivää. Ja sit se siunasi halusinpa tai en ja asia oli sen osalta kuitattu vaikka ite olin vielä ihan suutuksissani. 

Ajattelen niin, että vl-opissa on noin kolmasosa totuutta. Kristinuskon sanoma tietysti todellinen. Mutta kaikki ihmisten kehittelemät opit ja väite siitä, että voidaan tarkasti tietää asioiden olevan tietyllä tavalla, ei totta. Jos raamatussa ei jotain asiaa tarkasti kerrota, silloin ei pitäisi lähteä kehittelemään omia oppeja vaan olla vaan vaiti jos jotain ei tiedetä. Tarkoitus ei ole luoda uutta uskontoa kun ihminen on vapautettu lain ja ihmissääntöjen orjuudesta. 

Jaksoitpa pitkästi kirjoittaa tervehtimisproblematiikasta. Lyhyesti: olen samaa mieltä siitä, että moinen ahdistusta aiheuttava tapa pitäisi lopettaa. Miksi pitää aikuisten ihmisten käyttäytyä  kuin seurakunta olisi joku salaseura, johon kuuluvilla on oma "tunnussana"? 

Vierailija kirjoitti:

Jaksoitpa pitkästi kirjoittaa tervehtimisproblematiikasta. Lyhyesti: olen samaa mieltä siitä, että moinen ahdistusta aiheuttava tapa pitäisi lopettaa. Miksi pitää aikuisten ihmisten käyttäytyä  kuin seurakunta olisi joku salaseura, johon kuuluvilla on oma "tunnussana"? 

Minua nauratti, kun eräs miespuolinen tuttuni oli mennyt työtehtävässä vanhoillislestadiolaisen perheen kotiin. Oven avattuaan perheen isäntä oli todennut tälle tutulleni "Jumalan terve", kun oli luullut tuttuani lestadiolaiseksi. Tuttuni oli vain iloisesti hymyillen todennut "Moi!" mistä perhe päätteli hänen tilanteensa laidan. :D

Vierailija kirjoitti:

Jaksoitpa pitkästi kirjoittaa tervehtimisproblematiikasta. Lyhyesti: olen samaa mieltä siitä, että moinen ahdistusta aiheuttava tapa pitäisi lopettaa. Miksi pitää aikuisten ihmisten käyttäytyä  kuin seurakunta olisi joku salaseura, johon kuuluvilla on oma "tunnussana"? 

Juu, en osaa lyhyesti niin siksi en yleensä kirjoita mihinkään keskustelupalstoille. Ja toiseksi oli hyvä saada päästää nuo ulos kun en monille viitsi puhua. Olen kyllä jotain puhunut, uskovaisillekin mut en viitsi kovin avautua kun ei ole "hyvän hengen mukaista" tai minussa puhuu luultavasti lestadiolaisittain sanottuna "epäuskon henki" kun tuollain ajattelen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähde: Yle.

"Suurperheitä on Suomessa yhä vähemmän. Viime vuonna yli neljän lapsen perheitä oli yhteensä reilut 25 000."

Tämähän on todella vähän! Kun vanhoillislestadiolaisia ajatellaan olevan n. 100 000. Tähän vielä päälle liikkeessä kasvaneet, mutta siitä irtaantuneet. 

Suurin osa suurperheistä ei ole lestadiolaisia.

Eikö? Kummallinen sattuma sitten, että lestadiolaisten valta-alueella kaikki naapuruston yli 4 lapsiset perheet sattuvat olemaan lestadiolaisia. Muissa perheissä on tyypillisesti 2 lasta.

 

Oletko ikinä vieraillut muilla paikkakunnilla? Niissäkin on suurperheitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksoitpa pitkästi kirjoittaa tervehtimisproblematiikasta. Lyhyesti: olen samaa mieltä siitä, että moinen ahdistusta aiheuttava tapa pitäisi lopettaa. Miksi pitää aikuisten ihmisten käyttäytyä  kuin seurakunta olisi joku salaseura, johon kuuluvilla on oma "tunnussana"? 

 

Juu, en osaa lyhyesti niin siksi en yleensä kirjoita mihinkään keskustelupalstoille. Ja toiseksi oli hyvä saada päästää nuo ulos kun en monille viitsi puhua. Olen kyllä jotain puhunut, uskovaisillekin mut en viitsi kovin avautua kun ei ole "hyvän hengen mukaista" tai minussa puhuu luultavasti lestadiolaisittain sanottuna "epäuskon henki" kun tuollain ajattelen. 

 

Hyvin sä kirjoitit. Tosi surullista ja kamalaa kuulla, että avoimesti ei voi puhua. Ja että heti ollaan mitätöimässä kokonaan tuolla tavoin, jos mitään vähänkään kyseenalaistaa. Voimia sulle! Voimia mietti myös sitä, onko tuo sittenkään sun porukka.

Missä on rakkaus, siellä ei ole pelkoa. Ja rakkaus on Jumalan lasten tuntomerkki. Ei pitäisi joutua pelkäämään muiden uskovaisten tuomitsemista. Se ei ole oikein.

Olen ollut ex-lestadiolaisena lestadiolaisperheen juhlissa. Ei ole korviksia eikä muitakaan lävistyksiä, ei meikkiä, hiusväriä eikä tatuointeja. Talon väki tiesi vakaumukseni muutoksesta, ja tervehdittiin jollain tavanomaisella tervehdyksellä. Mutta kaikki vieraat eivät tienneet. Moni tervehti: "Jumalan terve." En tehnyt siitä numeroa, mutta vastasin tervehdykseen sanomalla: "Terve." Vaikutti siltä, että nämä vieraat olivat hiukan vaivaantuneita, kun tervehtivät "väärin".

"Väärin" tervehtijöille sanon, että ei hätää, vaikka aina ei menekään oikein. Ex-lestadiolaisena nämä teidän tavat ovat tuttuja, ja olen itsekin joskus ollut tilanteessa, jossa tervehdin tietämättäni jotain ei-lestadiolaista: "Jumalan terve."

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut ex-lestadiolaisena lestadiolaisperheen juhlissa. Ei ole korviksia eikä muitakaan lävistyksiä, ei meikkiä, hiusväriä eikä tatuointeja. Talon väki tiesi vakaumukseni muutoksesta, ja tervehdittiin jollain tavanomaisella tervehdyksellä. Mutta kaikki vieraat eivät tienneet. Moni tervehti: "Jumalan terve." En tehnyt siitä numeroa, mutta vastasin tervehdykseen sanomalla: "Terve." Vaikutti siltä, että nämä vieraat olivat hiukan vaivaantuneita, kun tervehtivät "väärin".

"Väärin" tervehtijöille sanon, että ei hätää, vaikka aina ei menekään oikein. Ex-lestadiolaisena nämä teidän tavat ovat tuttuja, ja olen itsekin joskus ollut tilanteessa, jossa tervehdin tietämättäni jotain ei-lestadiolaista: "Jumalan terve."





Monethan laittaa korvikset just tuon takia, et kaikki sitten varmasti tietää, ettei enää ole uskovainen ja osaa suhtautua ja tervehtiä "oikein". Suviksissa esimerkiksi kun käyvät siellä ja näkevät tuttuja ja sukulaisia, jotka eivät ehkä tiedä, ettei ole enää uskovainen. Mut hyvä, kun joku pystyy ja haluaa toimia niinkuin parhaaksi tuntee ja hyvin kyllä sanoit niille nolostelijoille/vaivaantuneille :) 



En itsekään meikkaisi tai laittaisi korviksia ym. sen takia, etten olisi enää uskovainen tai muutenkaan, et ne jotenkin kiehtois ja ajattelisin, et no nyt saa "luvan kanssa" meikata. Ei ole mitään tarvetta eikä kiinnostusta, niin tuskin alkaisin meikkaa. En osaisi edes enkä jaksa opetella näin nelikymppisenä :D Joku meikkivoide, eikö se ole huonontuntoinenkin iholla? Ja sit pitäis käyttää kaikkia putsareita jne. Liikaa vaivaa. Koruista en tykkää, en pidä oikeastaan mitään koruja. Joskus pidin, enää en. Ehkä juhliin voisin laittaa jonkun kaulakorun. 

 

"Mielipiteitä?

Ovat 20 ja toinen lapsi tulossa. Luoja päättää lapsiluvun."

Aika hurjaa, että alle kahden vuoden takaa on tuo aloitusviesti ja käytännössä kuukauden päästä tilanne on "ovat 22 v ja kolme lasta. Luoja päättää lapsiluvun."

Vierailija kirjoitti:

"Mielipiteitä?

Ovat 20 ja toinen lapsi tulossa. Luoja päättää lapsiluvun."

Aika hurjaa, että alle kahden vuoden takaa on tuo aloitusviesti ja käytännössä kuukauden päästä tilanne on "ovat 22 v ja kolme lasta. Luoja päättää lapsiluvun."

Miksi toisten lapsimäärästä pitäisi olla mielipide?

Tämä asia on ihmetyttänyt itseäni tuossa ehkäisykeskustelussa. Olen ymmärtänyt, että osalla lestadiolaisista on nykyään hieman rennompi kanta asiaan eli jos vanhemman terveys on uhattuna, niin ehkäisy on ok.

Silti näkee tilanteita, joissa toisella vanhemmista on vakavaakin sairautta (esim. ne Oliverin viime syksyn/talven aivokalvontulehdukset tms) ja silti ehkäisyä ei käytetä. Minun on vaikea ymmärtää tuota asiaa. Kun meidän pikkulapsiarjessa toisella vanhemmista on ollut joku kuormittava tekijä (esim. vaikea sairaus), niin arki on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi ja ei tehdä mitään sellaista ylimääräistä, mikä vaikeuttaisi arkea, kun jaksaminen on muutenkin kortilla. Ei ole kenenkään etu, että vanhemmat ovat ihan piipussa vaikeassa elämäntilanteessa siksi, että itse ei rajata sellaisia kuormittavia tekijöitä, joihin voi itse vaikuttaa.

Kun meillä minä sairastuin vauva-aikana, niin lapsihaaveet meni heti jäähylle. Oltiin siis toivottu toistakin lasta, mutta sairauden vuoksi todettiin, että nyt pitää katsoa tilannetta rauhassa. En koskaan toipunut täysin ja lääkitykseni on mahdolliselle raskaudelle este, joten lapsiluku jäi yhteen. Ei olisi käynyt mielessäkään jättää esim. lääkitystä syömättä ja yrittää uutta raskautta, kun vointi oli noin huono.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mielipiteitä?

Ovat 20 ja toinen lapsi tulossa. Luoja päättää lapsiluvun."

Aika hurjaa, että alle kahden vuoden takaa on tuo aloitusviesti ja käytännössä kuukauden päästä tilanne on "ovat 22 v ja kolme lasta. Luoja päättää lapsiluvun."

Miksi toisten lapsimäärästä pitäisi olla mielipide?

Onhan ihmisillä monista asioistakin mielipiteitä. Lestadiolaisilla on esimerkiksi mielipiteitä telkkarin katsomisesta, ehkäisyn käytöstä ja meikkaamisesta. Eikö saisi?

Vierailija kirjoitti:

Tämä asia on ihmetyttänyt itseäni tuossa ehkäisykeskustelussa. Olen ymmärtänyt, että osalla lestadiolaisista on nykyään hieman rennompi kanta asiaan eli jos vanhemman terveys on uhattuna, niin ehkäisy on ok.

Silti näkee tilanteita, joissa toisella vanhemmista on vakavaakin sairautta (esim. ne Oliverin viime syksyn/talven aivokalvontulehdukset tms) ja silti ehkäisyä ei käytetä. Minun on vaikea ymmärtää tuota asiaa. Kun meidän pikkulapsiarjessa toisella vanhemmista on ollut joku kuormittava tekijä (esim. vaikea sairaus), niin arki on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi ja ei tehdä mitään sellaista ylimääräistä, mikä vaikeuttaisi arkea, kun jaksaminen on muutenkin kortilla. Ei ole kenenkään etu, että vanhemmat ovat ihan piipussa vaikeassa elämäntilanteessa siksi, että itse ei rajata sellaisia kuormittavia tekijöitä, joihin voi itse vaikuttaa.

Kun meillä minä sairastuin vauva-aikana, niin lapsihaaveet meni heti jäähylle

Ja kun sitä Oliverin sairautta ei saatu selville. Sehän valitettavasti voi puhjeta uudestaan. Pitää vieläkin vihkisormusta pikkurillissään, kun sormet turposivat sen sairauden seurauksena.

Vierailija kirjoitti:

Missä on rakkaus, siellä ei ole pelkoa. Ja rakkaus on Jumalan lasten tuntomerkki. Ei pitäisi joutua pelkäämään muiden uskovaisten tuomitsemista. Se ei ole oikein.

Nimenomaan. Ei ole terve tuollainen yhteisö, joissa askarruttavista asioista ei voi puhua.