Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista)

Vierailija kirjoitti:

Ei kyse ole siitä, mikä määrä ihmisiä joissain yhteisöissä on tai minkä verran yhteisöllä on omaisuuttaan. Kyse on asennoitumisesta ja halusta tehdä oikein. Jokainen voi antaa myös vähästään. Vl-liike voisi tehdä yhteisönä pienimuotoista auttamistyötä, ei olisi isokaan ponnistus kun katsoo miten suviseurat, toimitalot rakennetaan tuosta vaan, laaja julkaisutoiminta jne. 

Olen kirjoittanut jo kaksi aikaisempaa kommenttia mutta molemmat otettiin tarkistettaviksi eli niitä ei koskaan julkaista.

Miksi sinä ajattelet, että lestadiolaisilla ei ole asennetta tai halua auttaa? He tekevät tälläkin hetkellä ainakin meidän paikkakunnalla paljon työtä mm. m a a h a n m u u t t a j i e n. parissa, kutsuvat heitä kylään, opettavat suomen kieltä ja auttavat muutenkin kotouttamisessa. Onko se jotenkin väärin? Minusta tämä keskustelu on tällä palstalla mennyt kohtuuttomaksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei kyse ole siitä, mikä määrä ihmisiä joissain yhteisöissä on tai minkä verran yhteisöllä on omaisuuttaan. Kyse on asennoitumisesta ja halusta tehdä oikein. Jokainen voi antaa myös vähästään. Vl-liike voisi tehdä yhteisönä pienimuotoista auttamistyötä, ei olisi isokaan ponnistus kun katsoo miten suviseurat, toimitalot rakennetaan tuosta vaan, laaja julkaisutoiminta jne. 

Juuri noin. Ja se olin minä, joka kirjoitin vlliikkeen tavasta toimia tai pikemmin olla toimimatta apua tarvitsevien hyväksi. Elleivät he kuulu liikkeeseen.  Ja juuri tuota tarkoitin, en kenenkään yksittäisen ihmisen tekoja tai tekemättä jättämisiä. Tuo Suviseuraesimerkki on hyvä. 

Vierailija kirjoitti:

"Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.

Siihen oikeamieliset vastaavat: Herra, milloin me muka näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa? Milloin näimme sinut janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin näimme sinut vieraana ja otimme sinut luoksemme? Milloin näimme sinut alastomana ja annoimme sinulle vaatteet? Milloin näimme sinut sairaana tai vankilassa ja tulimme luoksesi?

Kuningas vastaa heille: Minä vakuutan teille: sen, minkä te teitte yhdelle näistä huono-osaisista veljistäni ja sisaristani, te teitte minulle. 

Aina yhtä hyvä muistutus. Kaikille. 

"Yläkanttiinkin arvioiden vl-lestadiolaisia on alle 2 % Suomen väestöstä. Mikä on se ihme, jota heiltä odotat? Entäs ne 98 % ?"

Voi hyvä tavaton! En odota heiltä yhtään mitään. Saavat puolestani raahautua viikosta toiseen ja vuodesta toiseen kuulemaan ne samat jutut kuinka Me uskomme näin ja Me olemme oikeassa. 

Mietin vain että eikö heille itselleen tule ikinä koskaan mieleen, miten monenlaiseen mahtavaan tällaisen joukkovoiman voisi valjastaa. Kuten sanoin, he voisivat halutessaan pystyä "ihmeisiin". Vielä kun on ainoana maailmassa pyhä henki niin eikö tämä jo suorastaan velvoitakin? Tai ihan vaan edes anna inspiraatiota johonkin? 

Eli tavallaan harmittaa yhteistuumallisen joukkovoiman hyödyntämätön potentiaali. Mutta ilmeisesti heille itselleen riittää yhteinen virrenveisuu. Minkäs sille voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kyse ole siitä, mikä määrä ihmisiä joissain yhteisöissä on tai minkä verran yhteisöllä on omaisuuttaan. Kyse on asennoitumisesta ja halusta tehdä oikein. Jokainen voi antaa myös vähästään. Vl-liike voisi tehdä yhteisönä pienimuotoista auttamistyötä, ei olisi isokaan ponnistus kun katsoo miten suviseurat, toimitalot rakennetaan tuosta vaan, laaja julkaisutoiminta jne. 

Juuri noin. Ja se olin minä, joka kirjoitin vlliikkeen tavasta toimia tai pikemmin olla toimimatta apua tarvitsevien hyväksi. Elleivät he kuulu liikkeeseen.  Ja juuri tuota tarkoitin, en kenenkään yksittäisen ihmisen tekoja tai tekemättä jättämisiä. Tuo Suviseuraesimerkki on hyvä. 

Miettikääpä, jos SRK jonain vuonna päättäisi, että tänä vuonna ei ole suviseuroja. Pidetään netissä valtakunnallisesti ja  pieniä tapahtumia eri paikkakunnilla. Kaikki säästyneet rahat laitetaan johonkin apua tarvitsevien kohteeseen, odotetaan vaikka keräystä köyhille lapsiperheille ennen joulua. Se on monille lapsille ainoa joulun tuoja. Tai syöpälapsille, kohteita riittää.

Tiedän toki, että talkootyöllä on iso merkitys, mutta ei ilman rahaakaan pärjätä. Jo maanvuokra lienee jonkinlainen summa. Ne kaikki säästyneet bensat!  Olisiko vähän mahtavaa ja esimerkillistä! 

Ja kyllä, ihan samaa ehdotan kaikille  muillekin hengellisille kesätapahtumille. Mutta jonkunhan täytyy näyttää mallia. 

Vierailija kirjoitti:

"Yläkanttiinkin arvioiden vl-lestadiolaisia on alle 2 % Suomen väestöstä. Mikä on se ihme, jota heiltä odotat? Entäs ne 98 % ?"

 

Voi hyvä tavaton! En odota heiltä yhtään mitään. Saavat puolestani raahautua viikosta toiseen ja vuodesta toiseen kuulemaan ne samat jutut kuinka Me uskomme näin ja Me olemme oikeassa. 

Mietin vain että eikö heille itselleen tule ikinä koskaan mieleen, miten monenlaiseen mahtavaan tällaisen joukkovoiman voisi valjastaa. Kuten sanoin, he voisivat halutessaan pystyä "ihmeisiin". Vielä kun on ainoana maailmassa pyhä henki niin eikö tämä jo suorastaan velvoitakin? Tai ihan vaan edes anna inspiraatiota johonkin? 

Eli tavallaan harmittaa yhteistuumallisen joukkovoiman hyödyntämätön potentiaali. Mutta ilmeisesti heille itselleen riittää yhteinen virrenveisuu. Minkäs sille voi.

 

Entäs ne yli 3,5 miljoonaa muuta suomalaista evankelis-luterilaisen kirkon jäsentä? Millaisen joukkovoiman he saisivat halutessaan aikaan sen sijaan että passiivisena kuuluvat kirkkoon? Eikö tuollainen joukkovoima velvoita johonkin?

Vierailija kirjoitti:

"Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.

Siihen oikeamieliset vastaavat: Herra, milloin me muka näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa? Milloin näimme sinut janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin näimme sinut vieraana ja otimme sinut luoksemme? Milloin näimme sinut alastomana ja annoimme sinulle vaatteet? Milloin näimme sinut sairaana tai vankilassa ja tulimme luoksesi?

Kuningas vastaa heille: Minä vakuutan teille: sen, minkä te teitte yhdelle näistä huono-osaisista veljistäni ja sisaristani, te teit

Siinähän ne oikein tehneet ovat tehneet hyvää huomaamattaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yläkanttiinkin arvioiden vl-lestadiolaisia on alle 2 % Suomen väestöstä. Mikä on se ihme, jota heiltä odotat? Entäs ne 98 % ?"

 

Voi hyvä tavaton! En odota heiltä yhtään mitään. Saavat puolestani raahautua viikosta toiseen ja vuodesta toiseen kuulemaan ne samat jutut kuinka Me uskomme näin ja Me olemme oikeassa. 

Mietin vain että eikö heille itselleen tule ikinä koskaan mieleen, miten monenlaiseen mahtavaan tällaisen joukkovoiman voisi valjastaa. Kuten sanoin, he voisivat halutessaan pystyä "ihmeisiin". Vielä kun on ainoana maailmassa pyhä henki niin eikö tämä jo suorastaan velvoitakin? Tai ihan vaan edes anna inspiraatiota johonkin? 

Eli tavallaan harmittaa yhteistuumallisen joukkovoiman hyödyntämätön potentiaali. Mutta ilmeisesti heille itselleen riittää yhteinen virrenveisuu. Minkäs sille voi.

 

Entäs ne yli 3,5 miljoonaa muuta suomalaista evankelis-luterilaisen kirkon jäsentä? Millaisen joukkovoiman he saisivat halutessaan aikaan sen sijaan että passiivisena kuuluvat kirkkoon? Eikö tuollainen joukkovoima velvoita johonkin?

 

Kirkko tekee organisaationa diakoniatyötä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.

Siihen oikeamieliset vastaavat: Herra, milloin me muka näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa? Milloin näimme sinut janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin näimme sinut vieraana ja otimme sinut luoksemme? Milloin näimme sinut alastomana ja annoimme sinulle vaatteet? Milloin näimme sinut sairaana tai vankilassa ja tulimme luoksesi?

Kuningas vastaa heille: Minä vakuutan teille: sen, minkä te teitte yhdelle näistä

Siinähän ne oikein tehneet ovat tehneet hyvää huomaamattaan.

 

He ovat tehneet oikein ja siinä samalla automaattisesti toteuttaneet Jumalan tahtoa. Tuolla saattaa tälläkin hetkellä olla kriisipesäkkeissä esim ateisteja/agnostikkoja (toki muitakin) avustustyöntekijöinä, eivät he silloin ajattele tekevänsä sitä työtä Jumalalle, vaan kokevat jostain syystä tärkeänä auttamisen. Kristityillä taas pitäisi olla se mieli, että auttaa silloin kuin se on mahdollista. Ei kerätäkseen kunniaa tai laskeakseen miten paljon on tehnyt, vaan koska usko synnyttää halun auttaa. Ihminen ei tavallaan aina tule ajatelleeksi sitä, että sen mikä tekee ihmiselle, tekee suoraan Jumalalle, siitä tuo "tietämättömyys". Kristittyjen yhteisöjen tämä pitäisi tiedostaa, sen vuoksi monilla on esim avustusjärjestöjä ja diakoniatyötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yläkanttiinkin arvioiden vl-lestadiolaisia on alle 2 % Suomen väestöstä. Mikä on se ihme, jota heiltä odotat? Entäs ne 98 % ?"

 

Voi hyvä tavaton! En odota heiltä yhtään mitään. Saavat puolestani raahautua viikosta toiseen ja vuodesta toiseen kuulemaan ne samat jutut kuinka Me uskomme näin ja Me olemme oikeassa. 

Mietin vain että eikö heille itselleen tule ikinä koskaan mieleen, miten monenlaiseen mahtavaan tällaisen joukkovoiman voisi valjastaa. Kuten sanoin, he voisivat halutessaan pystyä "ihmeisiin". Vielä kun on ainoana maailmassa pyhä henki niin eikö tämä jo suorastaan velvoitakin? Tai ihan vaan edes anna inspiraatiota johonkin? 

Eli tavallaan harmittaa yhteistuumallisen joukkovoiman hyödyntämätön potentiaali. Mutta ilmeisesti heille itselleen riittää yhteinen virrenveisuu. Minkäs sille voi

Ja siihen kirkkoon kuuluu myös lestadiolaiset. Miksi juuri lestadiolaisille täällä yritetään laittaa enemmän velvoitteita kuin muille kirkon jäsenille?

Tai sanotaanko näin, että uskon pitäisi vaikuttaa ihmisessä myötätuntoinen asenne muita ihmisiä kohtaan, siitä myötätunnosta tulee välittäminen ja halu auttaa. Ei voi olla samanaikaisesti kristitty ja kova ja piittaamaton asenne muita kohtaan. Silloin ei ole sydämenasiat oikealla tolalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yläkanttiinkin arvioiden vl-lestadiolaisia on alle 2 % Suomen väestöstä. Mikä on se ihme, jota heiltä odotat? Entäs ne 98 % ?"

 

Voi hyvä tavaton! En odota heiltä yhtään mitään. Saavat puolestani raahautua viikosta toiseen ja vuodesta toiseen kuulemaan ne samat jutut kuinka Me uskomme näin ja Me olemme oikeassa. 

Mietin vain että eikö heille itselleen tule ikinä koskaan mieleen, miten monenlaiseen mahtavaan tällaisen joukkovoiman voisi valjastaa. Kuten sanoin, he voisivat halutessaan pystyä "ihmeisiin". Vielä kun on ainoana maailmassa pyhä henki niin eikö tämä jo suorastaan velvoitakin? Tai ihan vaan edes anna inspiraatiota johonkin? 

Eli tavallaan harmittaa yhteistuumallisen joukkovoiman hyödyntämätön potentiaali. Mutta ilmeisesti heille itsellee

Ja siihen kirkkoon kuuluu myös lestadiolaiset. Miksi juuri lestadiolaisille täällä yritetään laittaa enemmän velvoitteita kuin muille kirkon jäsenille?

 

Varmaan johtuu siitä, että jos yhteisö kokee olevansa ainoa, jolla on pelastava usko, niin heiltä tavallaan odotetaan silloin muita enemmän. Varmaan ihmiset haluaisi silloin nähdä aitoa välittämistä myös muita kuin yhteisön jäseniä kohtaan. Mietitään vaikka Raamatun kertomusta laupiaasta Samarialaisesta.

Onhan se nyt aika absurdia, että täällä väitetään ihan pokerina, että Pyhä Henki vaikuttaa vain vanhoillislestadiolaisuudessa ja samaan hengenvetoon valitetaan, että "miksi meiltä vaaditaan jotain muuta kuin muilta". 

No. Joko on niin, että " Pyhän Hengen" saaneilta (?) vaaditaan jo sen tähden enemmän. Tai sitten he ovat ihan samalla viivalla ja yhtä arvokkaasti uskovia kuin muutkin kristityt. Joko tai. Kaikkea ei voi saada. 

Seuraavat lainaukset ovat Päivämiehessä julkaistusta uudesta blogikirjoituksesta, jossa kolmekymppinen nainen pohtii sinkkuuttaan:

Olen myös meinannut käydä Taivaan Isän kanssa vaihtokauppaa, että miten minä voin pysyä uskomassa, jos sinä et anna minulle uskovaista puolisoa rinnallakulkijaksi. Ihmeellisesti Jumala on kuitenkin varjellut lapsenaan, ja sepä se vasta on koskettavaa.

Mahdottoman fiksuja ja ihania erillä tavalla uskovia miehiä olen elämäni varrella kohdannut useampiakin. Sitä kun on inhimilliseltä puolelta lihaa ja verta, niin ei se helppoa ole tunnetasolla luopua rakkaudesta uskon tähden. Kerrankin yksi ystäväni vahvisti minua, että Jumalalla on kyllä varaa antaa yhden ihanan miehen minulle uskovaisena, jos niin hyväksi näkee. Ei nähnyt. Varjelkoon Jumala minua ja muita uskovaisia sinkkuja uskon kuuliaisuudessa.

Tämä kertomus ei ole mitenkään poikkeava, vaan tällaisia nuoria naisia on paljon. Minusta on aivan valtavan surullista, että ihminen luopuu rakkaudesta, puolisosta ja perheestä sen tähden, että tietyllä tavalla uskovaa puolisoa ei ole tullut vastaan. Sen ymmärrän, että kristitty kaipaa rinnalleen toista kristittyä onhan usko iso asia elämässä. Mutta mitä se kertoo ihmisen uskosta, että toiselta vaaditaan juuri samanlaista uskoa ja uskonsuuntausta kuin itsellä on? Kyllä minäkin yksin ollessani toivoin uskovaa miestä, mutta en minä asettanut miehen uskolle sen tarkempia ehtoja. Kunhan olisi kristitty ja uskoisi kolmiyhteiseen Jumalaan. Löysinkin uskovan miehen, jonka kanssa uskomme on joissakin asioissa erilainen ja joissakin samanlainen. Minä olen meistä se, jonka elämässä usko on aktiivisemmassa roolissa, mutta tämä ei meitä haittaa. Minä saan uskoa tavallani ja mies omalla tavallaan ja kumpikin arvostamme toistemme uskoa. Yksin ja lapsettomaksi olisin jäänyt, jos olisin odottanut, että löydän miehen, joka on uskossaan yhtä aktiivinen kuin minä. Enkä tarkoita pahalla sitä, että mieheni ei ole uskossaan yhtä aktiivinen aivan yhtä oikeaa ja hyvää hänen uskonsa on. Ei puoliso ole sinun uskosi vartija, etkä sinä hänen kummallakin teillä on oma uskonne.

Minun on vaikea ymmärtää, miksi yksin jääneet lestadiolaisnaiset eivät voisi ottaa rinnalleen kristittyä puolisoa, joka ei kuitenkaan liikkeeseen kuulu? On paljon kristittyjä nuoria miehiä, jotka kaipaisivat uskovaista puolisoa. Monilla Suomessa toimivilla uskonsuuntauksilla (Sley, KL jne) on melko samanlaiset arvot uskoon ja uskovaisen elämään liittyen kuin lestadiolaisilla on. Jos puoliso kunnioittaa uskoasi ja antaa sinun elää sen mukaan, miksi yhdessä ei voisi elää, vaikka usko olisikin joissakin asioissa erilaista? Todella toivon, että jokainen aidosti puolisoa ja perhettä kaipaava lestadiolaisnainen pohtisi, kannattaako rakkautta todella hylätä siksi, että tässä asiassa elämä ei mene aivan juuri niin kuin olisi toivonut.

Vierailija kirjoitti:

Seuraavat lainaukset ovat Päivämiehessä julkaistusta uudesta blogikirjoituksesta, jossa kolmekymppinen nainen pohtii sinkkuuttaan:

Olen myös meinannut käydä Taivaan Isän kanssa vaihtokauppaa, että miten minä voin pysyä uskomassa, jos sinä et anna minulle uskovaista puolisoa rinnallakulkijaksi. Ihmeellisesti Jumala on kuitenkin varjellut lapsenaan, ja sepä se vasta on koskettavaa.

Mahdottoman fiksuja ja ihania erillä tavalla uskovia miehiä olen elämäni varrella kohdannut useampiakin. Sitä kun on inhimilliseltä puolelta lihaa ja verta, niin ei se helppoa ole tunnetasolla luopua rakkaudesta uskon tähden. Kerrankin yksi ystäväni vahvisti minua, että Jumalalla on kyllä varaa antaa yhden ihanan miehen minulle uskovaisena, jos niin hyväksi näkee. Ei nähnyt. Varjelkoon Jumala minua ja muita uskovaisia sinkkuja uskon kuuliaisuudessa.

Tämä kertomus ei ole mitenkään poikkeava, vaan tällaisia nuoria naisia on paljon. Minusta on aivan

Ystävä on todennut, että Jumalalla on kyllä varaa antaa yhden ihanan miehen ystävälle uskovaisena, jos niin hyväksi näkee.

Tällaiset kommentit ovat hengellistä väkivaltaa parhaimmillaan. Ihmisen annetaan ymmärtää, että jos Jumala katsoo hyväksi, niin ihmistä "siunataan" hyvillä asioilla. Aivan kuin toiset ansaitsisivat Jumalan hyvyyttä ja toiset eivät (mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, kaikki ovat Jumalan rakkauden ja hyvyyden arvoisia). Sitten vielä se vaatimus, että pitäisi olla vl-mies, jotta perheen voi perustaa. Kun niitä miehiä ei yksinkertaisesti riitä kaikille - ei vaikka olisi miten ihana ja mukava vl-nainen, josta saisi hyvän vaimon ja äidin. Käsittämätöntä, että kannustetaan ihmistä jäämään mieluummin yksin kuin ottamasta eri tavoin uskovaa puolisoa.

Kattokaa Areenassa se Rajaseudun poikamiehet dokkari 2000-luvun alusta :DD Ette tuu pettymään.

Vierailija kirjoitti:

Kattokaa Areenassa se Rajaseudun poikamiehet dokkari 2000-luvun alusta :DD Ette tuu pettymään.

Taisi tulla väärään ketjuun?

Vierailija kirjoitti:

Seuraavat lainaukset ovat Päivämiehessä julkaistusta uudesta blogikirjoituksesta, jossa kolmekymppinen nainen pohtii sinkkuuttaan:

Olen myös meinannut käydä Taivaan Isän kanssa vaihtokauppaa, että miten minä voin pysyä uskomassa, jos sinä et anna minulle uskovaista puolisoa rinnallakulkijaksi. Ihmeellisesti Jumala on kuitenkin varjellut lapsenaan, ja sepä se vasta on koskettavaa.

Mahdottoman fiksuja ja ihania erillä tavalla uskovia miehiä olen elämäni varrella kohdannut useampiakin. Sitä kun on inhimilliseltä puolelta lihaa ja verta, niin ei se helppoa ole tunnetasolla luopua rakkaudesta uskon tähden. Kerrankin yksi ystäväni vahvisti minua, että Jumalalla on kyllä varaa antaa yhden ihanan miehen minulle uskovaisena, jos niin hyväksi näkee. Ei nähnyt. Varjelkoon Jumala minua ja muita uskovaisia sinkkuja uskon kuuliaisuudessa.

Tämä kertomus ei ole mitenkään poikkeava, vaan tällaisia nuoria naisia on paljon. Minusta on aivan

Oma elämäni on hyvä esimerkki. Valitsin nuorena huonosti, sillä aviomieheni paljastuikin pettäjäksi, joka lähti toisen naisen matkaan. Olin avioeron tullessa todella nuori, suurin osa ikätovereista ei ollut naimisissakaan. Tiukan uskonnollisen ajattelutavan mukaan en olisi saanut enää avioitua, kun olen kerran eronnut. Olisi pitänyt elää loppuelämä yksin ja heittää lapsihaaveet siinä samalla roskikseen (meillä ei ollut vielä lapsia). Haaveesta elää koko elämä yhdessä puolison kanssa ja saada lapsia olisi pitänyt luopua siksi, että ensimmäinen puolisoni ei enää tuohon halunnut sitoutua.

Tapasin myöhemmin hyvän miehen, menimme naimisiin ja olemme saaneet perheenlisäystä. Tässä loppuelämän avioliitossa on hyvä elää, olemme onnellisia ja jälkikasvumme voi hyvin. Olen todella kiitollinen, että en kuunnellut tiukan uskonnollisten ihmisten painostusta yksin jäämisestä. Olen myös kiitollinen siitä, ettei mieheni kuunnellut tiukan uskonnollisten ihmisten painostusta siitä, ettei eronneen naisen kanssa voisi mennä naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sanotaanko näin, että uskon pitäisi vaikuttaa ihmisessä myötätuntoinen asenne muita ihmisiä kohtaan, siitä myötätunnosta tulee välittäminen ja halu auttaa. Ei voi olla samanaikaisesti kristitty ja kova ja piittaamaton asenne muita kohtaan. Silloin ei ole sydämenasiat oikealla tolalla.

Millä tavalla juuri lestadiolaiset on mielestäsi piittaamattomia? 

En sanonut niin, pohdin vain yleisesti, että ihan oikeasti kristinuskon keskeisin asia on rakkaus, se näkyy myös rakkautena lähimmäisiä kohtaan. En ottanut tuossa kantaa vl-ihmisiin varsinaisesti. 

Rohkaisisin jokaista vl-naista ja miestä ottamaan puolison vaikka liikkeen ulkopuolelta, jos sopiva, samat arvot omaava tulee vastaan. Vl-liike on aika pieni lopulta ja näyttäisi, että liikkeen sisällä nuoretkin välttää menemästä kovin nuorena naimisiin/harkitsevat tarkemmin. Jos jää loputtomiin odottelemaan voi jäädä sinkuksi. Fiksusta puolisosta on myös tukea elämässä, vaikka ei jakaisi kaikkia uskonnollisia näkemyksiä. Varsinkin jos toivoo perhettä tai on syvä kaipuu kumppanuuteen. Se on luonnollinen asia, eikä sitä kannata kokonaan hylätä tiukan uskonnollisen näkemyksen takia. Kannattaa miettiä kokonaisuutta.