Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen niin, että avioliitto on tarkoitettu elinikäiseksi mutta joskus siitä periaatteesta joudutaan hyvästä syystä luopumaan. Samalla tavalla kuin on käsky 'älä tapa', mutta sodassa siitä periaatteesta joudutaan luopumaan, koska puolustetaan vapautta ja viattomien elämää. Muussa tapauksessa kaikki kristityt olisi aseistakieltäytyjiä. Se olisi kuitenkin ongelmallista, koska hyökkäävä taho voisi tehdä raakaa väkivaltaa lapsille ja naisille. Niinpä joskus ainoa vaihtoehto on puolustautua aseellisesti. Painavista syistä voidaan joutua siis luopumaan periaatteesta/käskystä/ohjeesta. Silloin ne eivät sido ihmistä samalla tavalla.

Raamatussa on ohje olla kuuliainen esivallalle. Siksi vl nimenomaan on armeijamyönteinen eikä sivarimyönteinen. 

 

Paitsi jos esivalta käskee tekemään jotain, mikä on selkeästi kristillisen moraalin vastaista. Silloin ihmisen pitäisi toimia omantunnon mukaan ja kieltäytyä tottelemasta. (Puolustus)sodassa kristillinen moraali käskee suojella viattomien elämää, se ajaa silloin sen ihanteen ohi, ettei saisi tappaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vl eroaa, saako enää mennä uudelleen parisuhteeseen/naimisiin?

Kuuluu taas kategoriaan "ei-suositeltavaa". Toisaalta, mikä on kohtuullista. Jos joku jättää vaikka puolisonsa parin avioliittovuoden jälkeen niin onko kohtuullista olettaa, että jätetty pysyy yksin jopa vuosikymmeniä. Ei minusta ole kohtuullista. Moni on mennytkin uudelleen naimisiin, vaikka hieman vaikea kysymys tuo selvästi on liikkeen sisällä.

Olen vl ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ei tunnu kohtuulliselta. Mutta jos haluaa uskoa kristinuskon mukaan ja olla se oppien edessä täysin rehellinen, ei se hyväksy uudelleen avioitumista (tai, ellei kuolema ole erottanut).

Tätä kommenttia en nyt kohdista sinuun vaan ihan yleisesti: en ylipäätään ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat uskoa (johonkin uskontoon) mutta ikään kuin

En ole se, jolle vastasit, mutta samanlaisia ajatuksia täälläkin päässä. Synnyin itse vl- perheeseen, mutta "uskomassa" on enää vanhempamme. Minä ja kahdeksan muuta valittiin kuka milloinkin toisenlainen tapa elää. Muille selvennykseksi, että lainausmerkit on tuossa, koska meillä kaikilla sisaruksilla on edelleen omanlaisensa usko, vaikka valitettavasti moni VL ajattelee meidät epäuskoisina, uskonsa kieltäneinä. 

Kyse ei kuitenkaan ole meidän kenenkään kohdalla ollut uskosta Jumalaan tai siihen, että Jeesus kuoli ristillä sovittaakseen ihmisten synnit, jotta ihmisten ei tarvitsisi kärsiä ikuista kuolemaa. Sen sijaan kyse on ollut tietyistä raameista ja niihin mahtumisesta ja siitä, ettei halua elämänsä näyttävän ulkoisesti tietyltä, jos elämä on oikeasti jotain muuta, tai jos sisimmässä ei tunnu hyvältä. 

Osalle meistä keskiössä tuon valinnan suhteen on ollut lapsikysymys, osalle tietyt ulkoiset asiat, osalle musiikki. Osalle muut arvot tai esimerkiksi eksklusiivinen seurakuntaoppi..  syitä on monia, eikä se ainakaan itselle mikään yksittäinen juttu ollut.

Tiedän, että tämä on aiheuttanut surua niille läheisille, jotka uskomassa ovat. Heidän on myös erittäin vaikea ymmärtää, että muutama meistä on löytänyt oman kristillisen kotinsa muualta, vaikka itse ajattelen että uskoa on monenlaista eikä vl-liike suinkaan ole ainoa, jossa elävää uskoa on...

Sinänsä ajattelen, että meillä oli lapsena tosi turvallinen koti, enkä kokenut arkielämän uskoa mitenkään ahdistavaksi. Ei meillä peloteltu helvetillä tai tulimerellä. Seuroissa aika kävi joskus vähän pitkäksi, kun yleensä oltiin se kaksi puhetta, mutta sinne lähteminen oli mieluista. Mukavampia oli kotiseurat. Myös leireiltä, pyhäkoulusta ja Raamattuluokasta on hyviä muistoja. Että itse en ole katkera, mutta jos olisin pakosti jäänyt, niin varmaan olisin.

Lähti vähän rönsyilemään, mutta tosiaan oma ajatukseni on, että ei ole mitään järkeä kuulua johonkin uskonnolliseen yhteisöön - ihan sama, mihin - jos ei oikeasti allekirjoita oppeja ja arvoja. Esimerkiksi jos on selkeä ajatus että haluaisi kaksi lasta, kun vl- kristillisyydessä ajatus on se että kaikki lapset saavat tulla, niin mitä järkeä. Tai kun vl- liikkeen arvoihin ei kuulu maailmallinen musiikki, meikkaaminen tai vaikkapa elokuvien katselu, niin miksi kuulua, jos oma elämä on noiden värittämää? 

En siis kannusta ketään lähtemään pois, vaan jokaista elämään rehellisesti. Silloin ihminen on sopusoinnussa itsensä kanssa.

"Minua ainakin vaivasi se, etten ollut koskaan saanut sellaista synninpäästöä, koska en ole törmännyt siihen muualla."

Eli kaipasitko siis itsellesi jonkinlaista synninpäästöä? Ja sait sen siis lestadiolaisten keskuudesta? 

Haluan kuitenkin taivaseen, ja siksi koetan yrittää olla uskomassa. 

Vierailija kirjoitti:

Haluan kuitenkin taivaseen, ja siksi koetan yrittää olla uskomassa. 

Sellaista rauhaa ja varmuutta syntien anteeksiannosta en ole ainakaan itse saanut muualla kuin vl-liikkeessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vl eroaa, saako enää mennä uudelleen parisuhteeseen/naimisiin?

Kuuluu taas kategoriaan "ei-suositeltavaa". Toisaalta, mikä on kohtuullista. Jos joku jättää vaikka puolisonsa parin avioliittovuoden jälkeen niin onko kohtuullista olettaa, että jätetty pysyy yksin jopa vuosikymmeniä. Ei minusta ole kohtuullista. Moni on mennytkin uudelleen naimisiin, vaikka hieman vaikea kysymys tuo selvästi on liikkeen sisällä.

Olen vl ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ei tunnu kohtuulliselta. Mutta jos haluaa uskoa kristinuskon mukaan ja olla se oppien edessä täysin rehellinen, ei se hyväksy uudelleen avioitumista (tai, ellei kuolema ole erottanut).

Tätä kommenttia en nyt kohdista sinuun vaan ihan yleisesti: en ylipäätään ymmärrä ihmisiä, jotka hal

Lähti vähän rönsyilemään, mutta tosiaan oma ajatukseni on, että ei ole mitään järkeä kuulua johonkin uskonnolliseen yhteisöön - ihan sama, mihin - jos ei oikeasti allekirjoita oppeja ja arvoja. Esimerkiksi jos on selkeä ajatus että haluaisi kaksi lasta, kun vl- kristillisyydessä ajatus on se että kaikki lapset saavat tulla, niin mitä järkeä. Tai kun vl- liikkeen arvoihin ei kuulu maailmallinen musiikki, meikkaaminen tai vaikkapa elokuvien katselu, niin miksi kuulua, jos oma elämä on noiden värittämää? 

En siis kannusta ketään lähtemään pois, vaan jokaista elämään rehellisesti. Silloin ihminen on sopusoinnussa itsensä kanssa.

Olen erittäin paljon samaa mieltä kanssasi. Mietin kuitenkin sitä, miten sinä koit synninpäästön ja tunnonrauhan?

Minua kiehtoo lestadiolaisuus. Tilasin Päivämies lehden ja voisin mennä tilaisuuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Minua kiehtoo lestadiolaisuus. Tilasin Päivämies lehden ja voisin mennä tilaisuuksiin.

Kannattaa:)

Kaikki ovat tervetulleita seuroihin ja muihin tilaisuuksiin:)

Vierailija kirjoitti:

Minua kiehtoo lestadiolaisuus. Tilasin Päivämies lehden ja voisin mennä tilaisuuksiin.

Matalankynnyksen osallistumista https://www.nettiseurat.info/ tänään on sopivasti sunnuntai. Toki suosittelen paikan päälle menemistä myös. 

Vierailija kirjoitti:

"Minua ainakin vaivasi se, etten ollut koskaan saanut sellaista synninpäästöä, koska en ole törmännyt siihen muualla."

Eli kaipasitko siis itsellesi jonkinlaista synninpäästöä? Ja sait sen siis lestadiolaisten keskuudesta? 

1. Hän kysyi vaivasiko minua se, etten ollut sellaista saanut. Ei vaivannut, koska en osannut kaivata sellaista, mistä en tiennyt. Toki loppumetreillä kaipasin Jumalan yhteyteen, muttei ollut mitään käsitystä siitä mitä ja miten. 

2. Kyllä, sain sellaisen synninpäästön ja kliseisen rauhan, ilon ja vapauden, mitä en ole muualla nähnyt tai kokenut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vl eroaa, saako enää mennä uudelleen parisuhteeseen/naimisiin?

Kuuluu taas kategoriaan "ei-suositeltavaa". Toisaalta, mikä on kohtuullista. Jos joku jättää vaikka puolisonsa parin avioliittovuoden jälkeen niin onko kohtuullista olettaa, että jätetty pysyy yksin jopa vuosikymmeniä. Ei minusta ole kohtuullista. Moni on mennytkin uudelleen naimisiin, vaikka hieman vaikea kysymys tuo selvästi on liikkeen sisällä.

Olen vl ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ei tunnu kohtuulliselta. Mutta jos haluaa uskoa kristinuskon mukaan ja olla se oppien edessä täysin rehellinen, ei se hyväksy uudelleen avioitumista (tai, ellei kuolema ole erottanut).

Tätä kommenttia en nyt kohdista sinuun vaan ihan yleise

Kun synnit siunattiin anteeksi, tuli turvallinen ja hyvä olo. Yleensä tätä käytettiin mahdollisten riitojen jälkeen, tai jos olin vaikka itse tehnyt jotain väärää ja joko tullut kertomaan asiasta tai muuten vain asia tullut ilmi. Samoin illalla viimeiseksi iltarukouksen jälkeen. Osa sisaruksistani on kertonut, että tämä tuntui joskus ahdistavaltakin. 

Jostain syystä ajatukset tosiaan alkoivat muuttua tämänkin asian kohdalla, ja en ole enää tätä kaivannut. Ajattelen, että jokainen ihminen on syntinen ja meistä kukaan ei voi saavuttaa samanlaista täydellisyyttä, kuin Jeesus, joka puolestaan oli täydellinen kaikessa inhimillisyydessään.

Tunnonrauhan tunnen nykyään saavuttavani, kun vilpittömästi käännyn rukouksessa Jumalan puoleen. Ei tunnu siltä, että tarvitsisin "apukäsiä" siihen että rukoukseni kuultaisiin ja kysyvälle vastattaisiin aikanaan. Sinänsä minulla ei synninpäästöä ja rippiä vastaan ole pahaa sanottavaa. 

Mikä on tarkalleen ottaen se Raamatun kohta, jossa kielletään uudelleen avioituminen? Taitaa jättää sijaa tulkinnalle, arvelen vahvasti. Ottaen vielä huomioon, että koko avioliiton käsitettä ei ollut Raamatun aikoihin samassa merkityksessä kuin nyt vaikka parisuhteita oli ja toisiinsa sitouduttiin.

Nainen kuitenkin oli enemmänkin kauppatavara  ja ensin isän ja sitten miehen omaisuutta ja vallan alla.  Nainen ei perinyt  mitään eikä omistanut mitään. Hänen ainoa taloudellinen turvansa oli isä tai puoliso. Siksi esimerkiksi " vaimon hylkääminen" eli ero oli sama kuin hänet kadulle ja katuojaan  ajaminen, tai sukulaisten hoiviin. Tosin hylätty vaimo oli merkitty nainen eikä edes sukulaisten hoivan arvoinen. 

Jeesus taas oli radikaali tässäkin suhteessa ja varoitteli erosta ja ehkäpä myös uudelleen avioitumisesta juuri tästä heikomman näkökulmasta ( älkää te miehet kuvitelko vain vaihtavanne uuteen vaimoon tms.)? En tiedä. Mutta ainakaan mitään ei tässäkään asiassa voi suoraan ottaa vähän miettimättä ensin: kuka sanoi, kenelle sanoi, missä tilanteessa, miksi. 

Haluaisitteko te synninpäästön halunneet ja koneneet näin nimettömänä kertoa esimerkin siitä " pinteestä", jossa olette ollut. Kun kuulostaa edelleen niin ihmeelliseltä ts keskustelenko mä täällä naisvankien kanssa vai mitä kamaluuksia olette tehneet? En mitenkään tarkoita loukata. En vain käsitä, että miten ihan tavallinen ihminen  synteineen (valehtelin äidille, huusin lapsille, ajattelin pahasti ja vihasinkin tai mitä ikinä) voi olla noin taakan painama. Kuulostaa todella ahdistavalta. Hyvä, jos siihen on lohtu löytynyt, mutta silti jään hämmennyksiin. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä on tarkalleen ottaen se Raamatun kohta, jossa kielletään uudelleen avioituminen? Taitaa jättää sijaa tulkinnalle, arvelen vahvasti. Ottaen vielä huomioon, että koko avioliiton käsitettä ei ollut Raamatun aikoihin samassa merkityksessä kuin nyt vaikka parisuhteita oli ja toisiinsa sitouduttiin.

Nainen kuitenkin oli enemmänkin kauppatavara  ja ensin isän ja sitten miehen omaisuutta ja vallan alla.  Nainen ei perinyt  mitään eikä omistanut mitään. Hänen ainoa taloudellinen turvansa oli isä tai puoliso. Siksi esimerkiksi " vaimon hylkääminen" eli ero oli sama kuin hänet kadulle ja katuojaan  ajaminen, tai sukulaisten hoiviin. Tosin hylätty vaimo oli merkitty nainen eikä edes sukulaisten hoivan arvoinen. 

Jeesus taas oli radikaali tässäkin suhteessa ja varoitteli erosta ja ehkäpä myös uudelleen avioitumisesta juuri tästä heikomman näkökulmasta ( älkää te miehet kuvitelko vain vaihtavanne uuteen vaimoon

Minulle tuo turvaa ja mielenrauhaa paikka, jossa ei ole avioeroja tai uusioperheitä. Jos tämä(kin) muuttuisi, mikä lopulta erottaisi enää peruskirkosta?

Vierailija kirjoitti:

Haluaisitteko te synninpäästön halunneet ja koneneet näin nimettömänä kertoa esimerkin siitä " pinteestä", jossa olette ollut. Kun kuulostaa edelleen niin ihmeelliseltä ts keskustelenko mä täällä naisvankien kanssa vai mitä kamaluuksia olette tehneet? En mitenkään tarkoita loukata. En vain käsitä, että miten ihan tavallinen ihminen  synteineen (valehtelin äidille, huusin lapsille, ajattelin pahasti ja vihasinkin tai mitä ikinä) voi olla noin taakan painama. Kuulostaa todella ahdistavalta. Hyvä, jos siihen on lohtu löytynyt, mutta silti jään hämmennyksiin. 

Sain rauhan siitä, että tunsin pääseväni taivaaseen, sisälle laskeutui ylimaallinen rauha. Ei kyse ole  ainoastaan teoista vaan perisynnin tuntemisesta. Moni alkaa siinä vaiheessa pelätä kuolemaa.

Sain myös rauhan toisten itselleni aiheuttamista traumoista. Aiemmin ei niiden alla ollut vakaata maaperää. Nyt on.

Room. 3:20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto. 

Jos ei ole synnintuntoa, ei tunnu pahalta eikä siksi päästökään helpota.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisitteko te synninpäästön halunneet ja koneneet näin nimettömänä kertoa esimerkin siitä " pinteestä", jossa olette ollut. Kun kuulostaa edelleen niin ihmeelliseltä ts keskustelenko mä täällä naisvankien kanssa vai mitä kamaluuksia olette tehneet? En mitenkään tarkoita loukata. En vain käsitä, että miten ihan tavallinen ihminen  synteineen (valehtelin äidille, huusin lapsille, ajattelin pahasti ja vihasinkin tai mitä ikinä) voi olla noin taakan painama. Kuulostaa todella ahdistavalta. Hyvä, jos siihen on lohtu löytynyt, mutta silti jään hämmennyksiin. 

Ei se synnintunto parannuksen teon yhteydessä (tai se sisäinen kaipuu saada synninpäästö, jos sitä ei ole aikaisemmin saanut kohdalleen) johdu oikeastaan mistään yksittäisestä teosta vaan perisynnistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisitteko te synninpäästön halunneet ja koneneet näin nimettömänä kertoa esimerkin siitä " pinteestä", jossa olette ollut. Kun kuulostaa edelleen niin ihmeelliseltä ts keskustelenko mä täällä naisvankien kanssa vai mitä kamaluuksia olette tehneet? En mitenkään tarkoita loukata. En vain käsitä, että miten ihan tavallinen ihminen  synteineen (valehtelin äidille, huusin lapsille, ajattelin pahasti ja vihasinkin tai mitä ikinä) voi olla noin taakan painama. Kuulostaa todella ahdistavalta. Hyvä, jos siihen on lohtu löytynyt, mutta silti jään hämmennyksiin. 

Ei se synnintunto parannuksen teon yhteydessä (tai se sisäinen kaipuu saada synninpäästö, jos sitä ei ole aikaisemmin saanut kohdalleen) johdu oikeastaan mistään yksittäisestä teosta vaan perisynnistä.

Toki yksittäinen teko voi herättää sen.

Perisynnistä? Aina vain oudommaksi minun näkökulmastani menee. Ja surullisemmaksi. 

Olen itse saanut kasvaa uskoon, jossa keskiössä on Jumalan hyväksyntä, käsittämätön  armo ja ääretön  rakkaus. Armo eli ansaitsematon rakkaus meidän osaksemme. Jumala, joka hyväksyy minut ihan tällaisena, virheineni ja vikoineni. Ilman, että tiheään täytyy pyytää anteeksi sitä, että olen ihminen ja ihmiseksi luotu.