Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista)

Ei ole. Mari Leppänen on entinen lestadiolainen. Joutui jättämään kaikki tehtävänsä liikkeen piirissä, kun hänet vihittiin papiksi 2012. [/quote]

Johtuu naiseudesta. Nainen vaietkoon seurakunnassa.[/quote]

Lestaatiolaiset ei hyväksy naispappeutta eikä tietenkään naispiispoja. Liikkeestä on erottava, jos ottaa naisena pappisvihkimyksen. Lesta papit eivät suostuneet naistenkanssa palvelukseen. Toki myös on muitakin herätysliikkeitä jotka eivät naispappeutta hyväksy. Yksi näistä on hyvin lägetyshenkinen liike.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuoleekohan kukaan lestadiolaisäiti koskaan noihin jatkuviin synnytyksiin?

Kuolee. Minä olen nuorin lapsi, koska äiti kuoli 2 päivää mun syntymän jälkeen. Syynä ihan se, että ei kroppa kestänyt. Olen vanhempieni lapsi numero 17. Meillä on kaikilla noin vuoden ikäero, eli äiti vietti elämästään 17 vuotta lähes putkeen raskaana.

Tällä palstalla kokemuksesi tullaan lyttäämään, koska eihän ko. väestöryhmässä tapahdu tuollaisia ikävyyksiä. Kaikkien raskaudet menee hyvin ja lapsiperhearki on pelkkää linnunmaitoa. Kunnon uskova ei valita, että on raskasta. Kyllä Jumala antaa jokaiselle päivälle voimaa jaksaa.

Mitä iloa saat tämmöisestä kommentoinnista? Kaikkien raskaudet eivät aina mene hyvin eikä arki ole pelkkää linnunmaitoa. Eihän sellaista elämää olekaan. Elämä on välillä hyvinkin arkista, niin kuin kaikilla muillakin. Mutta tämä tapa elää on silti oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sympaattisen oloinen nuoripari. Selvästi pitävät lapsista ja Eevalle äitiys näyttäytyy tärkeänä ja mieluisana asiana. Hienoa, että saa toteuttaa "kutsumustaan" ja elää lapsiperheen elämää.

Silti ajattelen, että ajatukset vanhemmuudesta ja perhekoosta voivat olla hyvin erilaisia tuossa vaiheessa elämää ja esimerkiksi 10 vuoden päästä. Muutaman lapsen kanssa arki pyörii, mutta kun lapsia onkin enemmän, niin on erilaista. Eri ikäisillä lapsilla on omat tarpeensa. Joukossa saattaa olla erityislapsia, voi olla terveysvaivoja niin itsellä, puolisolla kuin lapsillakin. Jaksaminen on parikymppisellä ihan erilaista kuin nelikymppisellä.

Jaksaminen riippuj ihmisestä. Eivät kaikki mummoudu ja pappaudu nelikymppisenä eivätkä vielä myöhemminkään.

Moni nuori aikuinen jaksaa yökukkumista. Itsekin saatoin helposti valvoa myöhään teini-iässä ja päälle parikymppisenä, samoin kaverit. Nyt 35 v iässä tuntuu todella rankalta, jos joutuu valvomaan lukuisia öitä putkeen. Uni on muutenkin jo risaista tässä iässä, samoin äitini on aina ollut huono nukkuja. Kaltaisellani ihmisellä olisi varmasti hirveää, jos pitäisi elää tulevaisuudessa vielä vauvavuosia ja heräillä vauvojen kanssa. Ei se ole mummoutumista/pappautumista, että ihan normaalilla tavalla ikääntyy. 

Ei kaikilla ole uni risaista nelikymppisenä. Eivätkä muutenkaan väsy ja vanhene samaan tahtiin kuin sinä. Ihmiset ovat erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Kävin mielenkiinnosta tutustumassa useamman tutun paikkakunnan rauhanyhdistyksen sivuihin. Vastaan tuli mm. seuraavaa:

-Rauhanyhdistyksen tilaa vuokrattiin esim. häiden järjestämistä varten. Hinta oli jäsenille todella halpa (mistään muualta ei saisi halvalla niin isoa juhlatilaa, astioita yms). Ei-jäsenille hinta oli puolestaan todella kallis, halvemmalla saisi esim. ev.lut. seurakunnista vuokrattua seurakuntasalin. Alkoholin käyttöä ei tietenkään juhlatilassa sallittu, tästä mainittiin ja ymmärrän tämän täysin. Lisäksi oli kauniisti ilmaistu, että juhlien järjestämisessä olisi syytä huomioida tila. Eli tanssimista ja muuta sinne ei ilmeisesti toivota.

-Oman kotipaikkakuntani rauhanyhdistyksen sivulla sanottiin hyvin painokkaasti, että seuroihin tullaan koko perheellä ja lapset pitää opettaa pienestä asti käymään seuroissa. Samaan syssyyn todettiin, että mitään erillistä ohjelmaa ei lapsille järjestetä, vaan kuuntelevat samat puheet kuin aikuisetkin. Olin yllättynyt tuosta ehdottomuudesta, sillä olen ymmärtänyt, että seuroissa voi hyvin käydä ns. aikuisten kesken tai koko perheellä, mutta mikään pakko ei ole lapsia aina seuroihin tuoda.

-Entisen kotipaikkakuntani kohdalla toiminnassa painottuivat kotiseurat ja tilaisuudet ihmisten kotona. Näiden kohdalla ei ollut mitään "ulkopuoliselle" selviä ohjeita. Saattoi lukea, että seurat Virtasilla, yht.otot Ville Virtaseen, mutta ei edes Villen yhteystietoja. Minusta tuo selvästi kuvaa, että ulkopuolisia ei paikalle kaivata. Paikkakunnan rauhanyhdistyksen sivulla sen sijaan painotettiin, että rauhanyhdistykselle voi seuroihin tulla kuka vain.

Tämä on varmasti paikkakuntakohtaista. Omalla paikkakunnalla ainakin järjestetään lapsille ja nuorille eri päivinä ohjelmaa esim, raamattu luokkaa, pyhäkoulua, nuorteniltoja yms, mutta seurat on sitten koko perheelle. Onhan se varmaan vähän hankala jättää lapset kotiin päineen ja itse lähtä seuroihin, joten loogisinta on että ne lapset kulkevat mukana. Tuskin siihen kukaan kuitenkaan pakottaa.

Ja varmaan pienemmillä paikkakunnilla pidetään noita kotiseuroja, koska eihän niin iso joukko mahdu kenenkään kotiin, vaikka mitä on Ollen videoilta katsonut kun käyvät Oulussa seuroissa. Ja ymmärrettävää, ettei omia yhteystietoja haluta nettiin kaiken kansan näkyville. Eikä ehkä tuntemattomia ihmisiä omaan kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sympaattisen oloinen nuoripari. Selvästi pitävät lapsista ja Eevalle äitiys näyttäytyy tärkeänä ja mieluisana asiana. Hienoa, että saa toteuttaa "kutsumustaan" ja elää lapsiperheen elämää.

Silti ajattelen, että ajatukset vanhemmuudesta ja perhekoosta voivat olla hyvin erilaisia tuossa vaiheessa elämää ja esimerkiksi 10 vuoden päästä. Muutaman lapsen kanssa arki pyörii, mutta kun lapsia onkin enemmän, niin on erilaista. Eri ikäisillä lapsilla on omat tarpeensa. Joukossa saattaa olla erityislapsia, voi olla terveysvaivoja niin itsellä, puolisolla kuin lapsillakin. Jaksaminen on parikymppisellä ihan erilaista kuin nelikymppisellä.

Jaksaminen riippuj ihmisestä. Eivät kaikki mummoudu ja pappaudu nelikymppisenä eivätkä vielä myöhemminkään.

Moni nuori aikuinen jaksaa yökukkumista. Itsekin saatoin helposti valvoa myöhään teini-iässä ja päälle parikymppisenä, samoin kaverit. Nyt 35 v iässä tuntuu todella rankalta, jos joutuu valvomaan lukuisia öitä putkeen. Uni on muutenkin jo risaista tässä iässä, samoin äitini on aina ollut huono nukkuja. Kaltaisellani ihmisellä olisi varmasti hirveää, jos pitäisi elää tulevaisuudessa vielä vauvavuosia ja heräillä vauvojen kanssa. Ei se ole mummoutumista/pappautumista, että ihan normaalilla tavalla ikääntyy. 

Ei kaikilla ole uni risaista nelikymppisenä. Eivätkä muutenkaan väsy ja vanhene samaan tahtiin kuin sinä. Ihmiset ovat erilaisia.

Sanoisitko näin lestadiolaisäidille, joka voivottelisi väsymystään ja huonosti nukuttuja öitä? Tuskin. Sinulla riittäisi hänelle empatiaa ja ymmärrystä. Esimerkiksi omia geenejään ei voi valita. Osa nyt vain sattuu perimään sellaisiakin piirteitä, ettei ole ikäluokkansa pirteimpiä ja nuorekkaimpia. Kaikki eivät nuku huonosti, kaikkia ei väsytä ja joillakin elämä sujuu muutenkin: lapset ovat helppoja, puoliso ahkera ja kaikki sujuu. Sitten on iso osa ihmisiä, joilla on elämässä enemmän tai vähemmän vastoinkäymisiä. He, ketkä ovat virkeitä, hyväunisia ja elämä on mallillaan - kannattaa olla iloisia, eikä vänistä muille, miten he eivät ole yhtä hyväosaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin mielenkiinnosta tutustumassa useamman tutun paikkakunnan rauhanyhdistyksen sivuihin. Vastaan tuli mm. seuraavaa:

-Rauhanyhdistyksen tilaa vuokrattiin esim. häiden järjestämistä varten. Hinta oli jäsenille todella halpa (mistään muualta ei saisi halvalla niin isoa juhlatilaa, astioita yms). Ei-jäsenille hinta oli puolestaan todella kallis, halvemmalla saisi esim. ev.lut. seurakunnista vuokrattua seurakuntasalin. Alkoholin käyttöä ei tietenkään juhlatilassa sallittu, tästä mainittiin ja ymmärrän tämän täysin. Lisäksi oli kauniisti ilmaistu, että juhlien järjestämisessä olisi syytä huomioida tila. Eli tanssimista ja muuta sinne ei ilmeisesti toivota.

-Oman kotipaikkakuntani rauhanyhdistyksen sivulla sanottiin hyvin painokkaasti, että seuroihin tullaan koko perheellä ja lapset pitää opettaa pienestä asti käymään seuroissa. Samaan syssyyn todettiin, että mitään erillistä ohjelmaa ei lapsille järjestetä, vaan kuuntelevat samat puheet kuin aikuisetkin. Olin yllättynyt tuosta ehdottomuudesta, sillä olen ymmärtänyt, että seuroissa voi hyvin käydä ns. aikuisten kesken tai koko perheellä, mutta mikään pakko ei ole lapsia aina seuroihin tuoda.

-Entisen kotipaikkakuntani kohdalla toiminnassa painottuivat kotiseurat ja tilaisuudet ihmisten kotona. Näiden kohdalla ei ollut mitään "ulkopuoliselle" selviä ohjeita. Saattoi lukea, että seurat Virtasilla, yht.otot Ville Virtaseen, mutta ei edes Villen yhteystietoja. Minusta tuo selvästi kuvaa, että ulkopuolisia ei paikalle kaivata. Paikkakunnan rauhanyhdistyksen sivulla sen sijaan painotettiin, että rauhanyhdistykselle voi seuroihin tulla kuka vain.

Tämä on varmasti paikkakuntakohtaista. Omalla paikkakunnalla ainakin järjestetään lapsille ja nuorille eri päivinä ohjelmaa esim, raamattu luokkaa, pyhäkoulua, nuorteniltoja yms, mutta seurat on sitten koko perheelle. Onhan se varmaan vähän hankala jättää lapset kotiin päineen ja itse lähtä seuroihin, joten loogisinta on että ne lapset kulkevat mukana. Tuskin siihen kukaan kuitenkaan pakottaa.

Ja varmaan pienemmillä paikkakunnilla pidetään noita kotiseuroja, koska eihän niin iso joukko mahdu kenenkään kotiin, vaikka mitä on Ollen videoilta katsonut kun käyvät Oulussa seuroissa. Ja ymmärrettävää, ettei omia yhteystietoja haluta nettiin kaiken kansan näkyville. Eikä ehkä tuntemattomia ihmisiä omaan kotiin.

Minä asun pienehköllä (n. 20 000 asukasta) paikkakunnalla. Meillä paikallislehdessä on evankelis-luterilaisen seurakunnan ilmoituspalsta. Siinä kyllä näkee eri herätysliikkeisiin kuuluvien kotiseurailmoituksia. Ilmoitukset ovat luokkaa "Kansanlähetyksen kotiseurat 23.7.23 klo 18 Matti ja Maija Meikäläisellä, Kirkkokatu 123." Mitään puhelinnumeroita ei ole, mutta osoitetieto löytyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuoleekohan kukaan lestadiolaisäiti koskaan noihin jatkuviin synnytyksiin?

Kuolee. Minä olen nuorin lapsi, koska äiti kuoli 2 päivää mun syntymän jälkeen. Syynä ihan se, että ei kroppa kestänyt. Olen vanhempieni lapsi numero 17. Meillä on kaikilla noin vuoden ikäero, eli äiti vietti elämästään 17 vuotta lähes putkeen raskaana.

Tällä palstalla kokemuksesi tullaan lyttäämään, koska eihän ko. väestöryhmässä tapahdu tuollaisia ikävyyksiä. Kaikkien raskaudet menee hyvin ja lapsiperhearki on pelkkää linnunmaitoa. Kunnon uskova ei valita, että on raskasta. Kyllä Jumala antaa jokaiselle päivälle voimaa jaksaa.

Mitä iloa saat tämmöisestä kommentoinnista? Kaikkien raskaudet eivät aina mene hyvin eikä arki ole pelkkää linnunmaitoa. Eihän sellaista elämää olekaan. Elämä on välillä hyvinkin arkista, niin kuin kaikilla muillakin. Mutta tämä tapa elää on silti oma valinta.

Oma valinta ja lestadiolaisten (kuten kenen tahansa) elämässä ilmenevien ongelmien vähättely on kaksi eri asiaa. Tottakai ihminen voi valita olevansa lestadiolainen, mutta ei se tarkoita, etteikö ongelmia olisi. Herkästi olen vain netissä huomannut, että jos joku kertoo lestadiolaisena kohtaamastaan ongelmasta, niin tuo kertominen pyritään hiljentämään. Jos joku sanoo olevansa väsynyt suurperheen äitinä, niin monesti vähätellään kokemusta. Kuitataan asia sanomalla, että jaksa tämä päivä loppuun asti ja että muitakin väsyttää, vaikka toisilla on vielä enemmän lapsia. Kannustetaan, että pitää vain jaksaa. Ikävimmät tulevat kommentoimaan, että "ei minua kyllä väsyttänyt, vaikka aikanaan meillä oli kotona 15 lasta ja mies matkatyössä." Käsketään väsynyttä ottamaan päivä kerrallaan. Sanotaan Jumalan antavan tarvittavat voimat. Tottakai uskosta saa voimaa, mutta ei se sitä poista, että joku äiti voi lapsimäärästä riippumatta olla aivan väsynyt ja loppu. Pahimmillaan olen huomannut sitä, kuinka esimerkiksi suurperheen äitiyden tuomasta väsymyksestä kielletään puhumasta julkisesti, ettei anneta ikävää kuvaa lestadiolaisuudesta muille. Minusta tuo on todella surullista. Oli ihminen lestadiolainen tai ei, niin silti voi olla perheenäitinä väsynyt ja noista tunteista pitäisi saada puhua avoimesti ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuoleekohan kukaan lestadiolaisäiti koskaan noihin jatkuviin synnytyksiin?

Kuolee. Minä olen nuorin lapsi, koska äiti kuoli 2 päivää mun syntymän jälkeen. Syynä ihan se, että ei kroppa kestänyt. Olen vanhempieni lapsi numero 17. Meillä on kaikilla noin vuoden ikäero, eli äiti vietti elämästään 17 vuotta lähes putkeen raskaana.

Tällä palstalla kokemuksesi tullaan lyttäämään, koska eihän ko. väestöryhmässä tapahdu tuollaisia ikävyyksiä. Kaikkien raskaudet menee hyvin ja lapsiperhearki on pelkkää linnunmaitoa. Kunnon uskova ei valita, että on raskasta. Kyllä Jumala antaa jokaiselle päivälle voimaa jaksaa.

Mitä iloa saat tämmöisestä kommentoinnista? Kaikkien raskaudet eivät aina mene hyvin eikä arki ole pelkkää linnunmaitoa. Eihän sellaista elämää olekaan. Elämä on välillä hyvinkin arkista, niin kuin kaikilla muillakin. Mutta tämä tapa elää on silti oma valinta.

Oma valinta ja lestadiolaisten (kuten kenen tahansa) elämässä ilmenevien ongelmien vähättely on kaksi eri asiaa. Tottakai ihminen voi valita olevansa lestadiolainen, mutta ei se tarkoita, etteikö ongelmia olisi. Herkästi olen vain netissä huomannut, että jos joku kertoo lestadiolaisena kohtaamastaan ongelmasta, niin tuo kertominen pyritään hiljentämään. Jos joku sanoo olevansa väsynyt suurperheen äitinä, niin monesti vähätellään kokemusta. Kuitataan asia sanomalla, että jaksa tämä päivä loppuun asti ja että muitakin väsyttää, vaikka toisilla on vielä enemmän lapsia. Kannustetaan, että pitää vain jaksaa. Ikävimmät tulevat kommentoimaan, että "ei minua kyllä väsyttänyt, vaikka aikanaan meillä oli kotona 15 lasta ja mies matkatyössä." Käsketään väsynyttä ottamaan päivä kerrallaan. Sanotaan Jumalan antavan tarvittavat voimat. Tottakai uskosta saa voimaa, mutta ei se sitä poista, että joku äiti voi lapsimäärästä riippumatta olla aivan väsynyt ja loppu. Pahimmillaan olen huomannut sitä, kuinka esimerkiksi suurperheen äitiyden tuomasta väsymyksestä kielletään puhumasta julkisesti, ettei anneta ikävää kuvaa lestadiolaisuudesta muille. Minusta tuo on todella surullista. Oli ihminen lestadiolainen tai ei, niin silti voi olla perheenäitinä väsynyt ja noista tunteista pitäisi saada puhua avoimesti ääneen.

En usko että kyse on siitä, etteikö myös negatiivisia kokemuksia ja tuntemuksia saisi kertoa ääneen ja julkisesti. Luulen että se on pelkoa siitä, että kohta on lehtijuttu tai nettikeskustelut siitä miten "lestadiolaisuudessa äidit ovat väsyneitä lapsiarkeen" ja sillä yleistetään koko yhteisön äidit väsyneiksi ja alkaa heidän säälintä ja lestadiolaisuuden halveksunta. Olen itsekin kiinnittänyt huomiota siihen, että lähes kaikki mitä julkisuudessa puhutaan ja julkaistaan lestadiolaisuudesta on lähes aina negatiivissävytteistä. Ja aina yleistetään, ja oletetaan että näin ja näin on kaikilla yhteisöön kuuluvilla. Siksi en yhtään ihmettele, miksi negatiivisia puolia arastellaan tuoda julkisesti, kun kaikki leimataan heti samanlaisiksi. Tärkeää olisi että jokainen, vakaumuksesta riippumatta voisi puhua omista tunteista ja ajatuksista ääneen, ilman pelkoa siitä, miten netissä sitä toiset kommentoivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuoleekohan kukaan lestadiolaisäiti koskaan noihin jatkuviin synnytyksiin?

Kuolee. Minä olen nuorin lapsi, koska äiti kuoli 2 päivää mun syntymän jälkeen. Syynä ihan se, että ei kroppa kestänyt. Olen vanhempieni lapsi numero 17. Meillä on kaikilla noin vuoden ikäero, eli äiti vietti elämästään 17 vuotta lähes putkeen raskaana.

Tällä palstalla kokemuksesi tullaan lyttäämään, koska eihän ko. väestöryhmässä tapahdu tuollaisia ikävyyksiä. Kaikkien raskaudet menee hyvin ja lapsiperhearki on pelkkää linnunmaitoa. Kunnon uskova ei valita, että on raskasta. Kyllä Jumala antaa jokaiselle päivälle voimaa jaksaa.

Mitä iloa saat tämmöisestä kommentoinnista? Kaikkien raskaudet eivät aina mene hyvin eikä arki ole pelkkää linnunmaitoa. Eihän sellaista elämää olekaan. Elämä on välillä hyvinkin arkista, niin kuin kaikilla muillakin. Mutta tämä tapa elää on silti oma valinta.

Oma valinta ja lestadiolaisten (kuten kenen tahansa) elämässä ilmenevien ongelmien vähättely on kaksi eri asiaa. Tottakai ihminen voi valita olevansa lestadiolainen, mutta ei se tarkoita, etteikö ongelmia olisi. Herkästi olen vain netissä huomannut, että jos joku kertoo lestadiolaisena kohtaamastaan ongelmasta, niin tuo kertominen pyritään hiljentämään. Jos joku sanoo olevansa väsynyt suurperheen äitinä, niin monesti vähätellään kokemusta. Kuitataan asia sanomalla, että jaksa tämä päivä loppuun asti ja että muitakin väsyttää, vaikka toisilla on vielä enemmän lapsia. Kannustetaan, että pitää vain jaksaa. Ikävimmät tulevat kommentoimaan, että "ei minua kyllä väsyttänyt, vaikka aikanaan meillä oli kotona 15 lasta ja mies matkatyössä." Käsketään väsynyttä ottamaan päivä kerrallaan. Sanotaan Jumalan antavan tarvittavat voimat. Tottakai uskosta saa voimaa, mutta ei se sitä poista, että joku äiti voi lapsimäärästä riippumatta olla aivan väsynyt ja loppu. Pahimmillaan olen huomannut sitä, kuinka esimerkiksi suurperheen äitiyden tuomasta väsymyksestä kielletään puhumasta julkisesti, ettei anneta ikävää kuvaa lestadiolaisuudesta muille. Minusta tuo on todella surullista. Oli ihminen lestadiolainen tai ei, niin silti voi olla perheenäitinä väsynyt ja noista tunteista pitäisi saada puhua avoimesti ääneen.

En usko että kyse on siitä, etteikö myös negatiivisia kokemuksia ja tuntemuksia saisi kertoa ääneen ja julkisesti. Luulen että se on pelkoa siitä, että kohta on lehtijuttu tai nettikeskustelut siitä miten "lestadiolaisuudessa äidit ovat väsyneitä lapsiarkeen" ja sillä yleistetään koko yhteisön äidit väsyneiksi ja alkaa heidän säälintä ja lestadiolaisuuden halveksunta. Olen itsekin kiinnittänyt huomiota siihen, että lähes kaikki mitä julkisuudessa puhutaan ja julkaistaan lestadiolaisuudesta on lähes aina negatiivissävytteistä. Ja aina yleistetään, ja oletetaan että näin ja näin on kaikilla yhteisöön kuuluvilla. Siksi en yhtään ihmettele, miksi negatiivisia puolia arastellaan tuoda julkisesti, kun kaikki leimataan heti samanlaisiksi. Tärkeää olisi että jokainen, vakaumuksesta riippumatta voisi puhua omista tunteista ja ajatuksista ääneen, ilman pelkoa siitä, miten netissä sitä toiset kommentoivat.

Kaikki lestadiolaiset eivät ole väsyneitä lapsiperhearkeen. Itse ainakin ajattelen, että ei se väsymys johdu lestadiolaisuudesta. Kyllähän äidit kokevat väsymystä liikkeen ulkopuolellakin. Ihmisillä on erilaiset voimavarat ja erilaisia perhetilanteita. Toisella kuormittaa paljon jo arki yhden lapsen kanssa, toinen hoitaa tusinan ilman pohjatonta väsymystä. Osalla arkeen tuo kuormitusta esimerkiksi jonkun perheenjäsenen sairaus, puolison työ tai muu vastaava asia. Itse liikkeen ulkopuolisena ajattelen, että lestadiolaisperheitä on moneen junaan. Osa äideistä on väsyneitä, osa ei.

En oikein ymmärrä, mitä halveksumista lestadiolaisäitien väsymyksessä olisi? Kuka tahansa voi olla väsynyt. Eikä tuo väsymys ole mielestäni lapsien lukumäärästä kiinni, kuten jo aiemmin sanoin. Enkä minä sääli väsyneitä äitejä, olivatpa he lestadiolaisia tai eivät. Koen heitä kohtaan empatiaa ja sympatiaa. Itse toivoisin sitä, että lestadiolaisen tai kenen tahansa äidin kertoessa väsymyksestä ei vähäteltäisi asiaa. Paljon mukavampaa olisi kuulla esimerkiksi sanottavan ”Ymmärrän, että äitiys on sinusta raskasta. Haluatko puhua tunteistasi? Sen haluan sanoa, että pidät hienosti huolta perheestäsi. Lasten kasvattaminen on maailman tärkeintä ja arvostettavinta työtä.”

Kyllä se Eeva taitaa raskaana olla. Surullista,koska toivoin,että saa omat opinnot,ammatin ja sitten työn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuoleekohan kukaan lestadiolaisäiti koskaan noihin jatkuviin synnytyksiin?

Kuolee. Minä olen nuorin lapsi, koska äiti kuoli 2 päivää mun syntymän jälkeen. Syynä ihan se, että ei kroppa kestänyt. Olen vanhempieni lapsi numero 17. Meillä on kaikilla noin vuoden ikäero, eli äiti vietti elämästään 17 vuotta lähes putkeen raskaana.

Tällä palstalla kokemuksesi tullaan lyttäämään, koska eihän ko. väestöryhmässä tapahdu tuollaisia ikävyyksiä. Kaikkien raskaudet menee hyvin ja lapsiperhearki on pelkkää linnunmaitoa. Kunnon uskova ei valita, että on raskasta. Kyllä Jumala antaa jokaiselle päivälle voimaa jaksaa.

Mitä iloa saat tämmöisestä kommentoinnista? Kaikkien raskaudet eivät aina mene hyvin eikä arki ole pelkkää linnunmaitoa. Eihän sellaista elämää olekaan. Elämä on välillä hyvinkin arkista, niin kuin kaikilla muillakin. Mutta tämä tapa elää on silti oma valinta.

Oma valinta ja lestadiolaisten (kuten kenen tahansa) elämässä ilmenevien ongelmien vähättely on kaksi eri asiaa. Tottakai ihminen voi valita olevansa lestadiolainen, mutta ei se tarkoita, etteikö ongelmia olisi. Herkästi olen vain netissä huomannut, että jos joku kertoo lestadiolaisena kohtaamastaan ongelmasta, niin tuo kertominen pyritään hiljentämään. Jos joku sanoo olevansa väsynyt suurperheen äitinä, niin monesti vähätellään kokemusta. Kuitataan asia sanomalla, että jaksa tämä päivä loppuun asti ja että muitakin väsyttää, vaikka toisilla on vielä enemmän lapsia. Kannustetaan, että pitää vain jaksaa. Ikävimmät tulevat kommentoimaan, että "ei minua kyllä väsyttänyt, vaikka aikanaan meillä oli kotona 15 lasta ja mies matkatyössä." Käsketään väsynyttä ottamaan päivä kerrallaan. Sanotaan Jumalan antavan tarvittavat voimat. Tottakai uskosta saa voimaa, mutta ei se sitä poista, että joku äiti voi lapsimäärästä riippumatta olla aivan väsynyt ja loppu. Pahimmillaan olen huomannut sitä, kuinka esimerkiksi suurperheen äitiyden tuomasta väsymyksestä kielletään puhumasta julkisesti, ettei anneta ikävää kuvaa lestadiolaisuudesta muille. Minusta tuo on todella surullista. Oli ihminen lestadiolainen tai ei, niin silti voi olla perheenäitinä väsynyt ja noista tunteista pitäisi saada puhua avoimesti ääneen.

Nyt sinä et ehkä täysin ymmärtänyt, mitä halusin sanoa. Halusin kertoa, että kaikesta väsymyksestä, työnpaljoudesta ja linnunmaidottomuudesta huolimatta haluan elää näin. Ja voin kyllä sanoa ääneen sen, että välillä väsyttää eikä kukaan ole pyrkinyt minua hiljentämään. Tämä yhteisö tuo minulle myös ajallista turvaa, suuret perheet ja suvut, joita kaikilla ei ole, muodostavat turvallisen tukiverkoston, jota arvostan yli kaiken. Ja siihen tukiverkostoon kuuluu sukulaisten lisäksi rakkaita ystäviä, jotka myös muistavat kysyä, mitä kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuoleekohan kukaan lestadiolaisäiti koskaan noihin jatkuviin synnytyksiin?

Kuolee. Minä olen nuorin lapsi, koska äiti kuoli 2 päivää mun syntymän jälkeen. Syynä ihan se, että ei kroppa kestänyt. Olen vanhempieni lapsi numero 17. Meillä on kaikilla noin vuoden ikäero, eli äiti vietti elämästään 17 vuotta lähes putkeen raskaana.

Tällä palstalla kokemuksesi tullaan lyttäämään, koska eihän ko. väestöryhmässä tapahdu tuollaisia ikävyyksiä. Kaikkien raskaudet menee hyvin ja lapsiperhearki on pelkkää linnunmaitoa. Kunnon uskova ei valita, että on raskasta. Kyllä Jumala antaa jokaiselle päivälle voimaa jaksaa.

Mitä iloa saat tämmöisestä kommentoinnista? Kaikkien raskaudet eivät aina mene hyvin eikä arki ole pelkkää linnunmaitoa. Eihän sellaista elämää olekaan. Elämä on välillä hyvinkin arkista, niin kuin kaikilla muillakin. Mutta tämä tapa elää on silti oma valinta.

Oma valinta ja lestadiolaisten (kuten kenen tahansa) elämässä ilmenevien ongelmien vähättely on kaksi eri asiaa. Tottakai ihminen voi valita olevansa lestadiolainen, mutta ei se tarkoita, etteikö ongelmia olisi. Herkästi olen vain netissä huomannut, että jos joku kertoo lestadiolaisena kohtaamastaan ongelmasta, niin tuo kertominen pyritään hiljentämään. Jos joku sanoo olevansa väsynyt suurperheen äitinä, niin monesti vähätellään kokemusta. Kuitataan asia sanomalla, että jaksa tämä päivä loppuun asti ja että muitakin väsyttää, vaikka toisilla on vielä enemmän lapsia. Kannustetaan, että pitää vain jaksaa. Ikävimmät tulevat kommentoimaan, että "ei minua kyllä väsyttänyt, vaikka aikanaan meillä oli kotona 15 lasta ja mies matkatyössä." Käsketään väsynyttä ottamaan päivä kerrallaan. Sanotaan Jumalan antavan tarvittavat voimat. Tottakai uskosta saa voimaa, mutta ei se sitä poista, että joku äiti voi lapsimäärästä riippumatta olla aivan väsynyt ja loppu. Pahimmillaan olen huomannut sitä, kuinka esimerkiksi suurperheen äitiyden tuomasta väsymyksestä kielletään puhumasta julkisesti, ettei anneta ikävää kuvaa lestadiolaisuudesta muille. Minusta tuo on todella surullista. Oli ihminen lestadiolainen tai ei, niin silti voi olla perheenäitinä väsynyt ja noista tunteista pitäisi saada puhua avoimesti ääneen.

Nyt sinä et ehkä täysin ymmärtänyt, mitä halusin sanoa. Halusin kertoa, että kaikesta väsymyksestä, työnpaljoudesta ja linnunmaidottomuudesta huolimatta haluan elää näin. Ja voin kyllä sanoa ääneen sen, että välillä väsyttää eikä kukaan ole pyrkinyt minua hiljentämään. Tämä yhteisö tuo minulle myös ajallista turvaa, suuret perheet ja suvut, joita kaikilla ei ole, muodostavat turvallisen tukiverkoston, jota arvostan yli kaiken. Ja siihen tukiverkostoon kuuluu sukulaisten lisäksi rakkaita ystäviä, jotka myös muistavat kysyä, mitä kuuluu.

Kyllä minä ymmärrän, että sinä halua elää noin. En ole muuta väittänytkään. Ei se väsymyksestä puhuminen tarkoita, että ihminen olisi jotenkin tyytymätön valintoihinsa. Ainakin oma ymmärrykseni on, että lestadiolaiset saavat toteuttaa kutsumustaan elämällä suurperhe-elämää. Sehän on vain hieno asia, jos ihminen saa elää toivomaansa elämää. Olipa sitten kyse perheestä, työorientoituneella ihmisellä työstä jne. Kaikki lestadiolaiset ja ei-lestadiolaiset äidit eivät kuitenkaan saa väsymykselleen ymmärrystä ympäriltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuoleekohan kukaan lestadiolaisäiti koskaan noihin jatkuviin synnytyksiin?

Kuolee. Minä olen nuorin lapsi, koska äiti kuoli 2 päivää mun syntymän jälkeen. Syynä ihan se, että ei kroppa kestänyt. Olen vanhempieni lapsi numero 17. Meillä on kaikilla noin vuoden ikäero, eli äiti vietti elämästään 17 vuotta lähes putkeen raskaana.

Tällä palstalla kokemuksesi tullaan lyttäämään, koska eihän ko. väestöryhmässä tapahdu tuollaisia ikävyyksiä. Kaikkien raskaudet menee hyvin ja lapsiperhearki on pelkkää linnunmaitoa. Kunnon uskova ei valita, että on raskasta. Kyllä Jumala antaa jokaiselle päivälle voimaa jaksaa.

Mitä iloa saat tämmöisestä kommentoinnista? Kaikkien raskaudet eivät aina mene hyvin eikä arki ole pelkkää linnunmaitoa. Eihän sellaista elämää olekaan. Elämä on välillä hyvinkin arkista, niin kuin kaikilla muillakin. Mutta tämä tapa elää on silti oma valinta.

Oma valinta ja lestadiolaisten (kuten kenen tahansa) elämässä ilmenevien ongelmien vähättely on kaksi eri asiaa. Tottakai ihminen voi valita olevansa lestadiolainen, mutta ei se tarkoita, etteikö ongelmia olisi. Herkästi olen vain netissä huomannut, että jos joku kertoo lestadiolaisena kohtaamastaan ongelmasta, niin tuo kertominen pyritään hiljentämään. Jos joku sanoo olevansa väsynyt suurperheen äitinä, niin monesti vähätellään kokemusta. Kuitataan asia sanomalla, että jaksa tämä päivä loppuun asti ja että muitakin väsyttää, vaikka toisilla on vielä enemmän lapsia. Kannustetaan, että pitää vain jaksaa. Ikävimmät tulevat kommentoimaan, että "ei minua kyllä väsyttänyt, vaikka aikanaan meillä oli kotona 15 lasta ja mies matkatyössä." Käsketään väsynyttä ottamaan päivä kerrallaan. Sanotaan Jumalan antavan tarvittavat voimat. Tottakai uskosta saa voimaa, mutta ei se sitä poista, että joku äiti voi lapsimäärästä riippumatta olla aivan väsynyt ja loppu. Pahimmillaan olen huomannut sitä, kuinka esimerkiksi suurperheen äitiyden tuomasta väsymyksestä kielletään puhumasta julkisesti, ettei anneta ikävää kuvaa lestadiolaisuudesta muille. Minusta tuo on todella surullista. Oli ihminen lestadiolainen tai ei, niin silti voi olla perheenäitinä väsynyt ja noista tunteista pitäisi saada puhua avoimesti ääneen.

Nyt sinä et ehkä täysin ymmärtänyt, mitä halusin sanoa. Halusin kertoa, että kaikesta väsymyksestä, työnpaljoudesta ja linnunmaidottomuudesta huolimatta haluan elää näin. Ja voin kyllä sanoa ääneen sen, että välillä väsyttää eikä kukaan ole pyrkinyt minua hiljentämään. Tämä yhteisö tuo minulle myös ajallista turvaa, suuret perheet ja suvut, joita kaikilla ei ole, muodostavat turvallisen tukiverkoston, jota arvostan yli kaiken. Ja siihen tukiverkostoon kuuluu sukulaisten lisäksi rakkaita ystäviä, jotka myös muistavat kysyä, mitä kuuluu.

Kyllä minä ymmärrän, että sinä halua elää noin. En ole muuta väittänytkään. Ei se väsymyksestä puhuminen tarkoita, että ihminen olisi jotenkin tyytymätön valintoihinsa. Ainakin oma ymmärrykseni on, että lestadiolaiset saavat toteuttaa kutsumustaan elämällä suurperhe-elämää. Sehän on vain hieno asia, jos ihminen saa elää toivomaansa elämää. Olipa sitten kyse perheestä, työorientoituneella ihmisellä työstä jne. Kaikki lestadiolaiset ja ei-lestadiolaiset äidit eivät kuitenkaan saa väsymykselleen ymmärrystä ympäriltään.

Perhe ja työ eivät ole toisiaan pois sulkevia asioita, ihmisillä on perhe ja he käyvät työssä. Mitä väsymykseen tulee, kokemukseni lähipiiristä on, että nykyisen työelämän vaatimukset väsyttävät ihmisiä enemmän kuin perhe. Kaikki eivät kuitenkaan saa toivomaansa perhettä ja silloin työstä saattaa tulla perheen korvike.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se Eeva taitaa raskaana olla. Surullista,koska toivoin,että saa omat opinnot,ammatin ja sitten työn.

Mistä päättelit että Eeva olisi raskaana? Ja miksi se on mielestäsi surullista? Jos Eevan toive on olla raskaana ja hoitaa lapsia, niin miksi toivot hänen opiskelevan ja menevän töihin jos hän ei sitä itse halua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se Eeva taitaa raskaana olla. Surullista,koska toivoin,että saa omat opinnot,ammatin ja sitten työn.

Mistä päättelit että Eeva olisi raskaana? Ja miksi se on mielestäsi surullista? Jos Eevan toive on olla raskaana ja hoitaa lapsia, niin miksi toivot hänen opiskelevan ja menevän töihin jos hän ei sitä itse halua?

Minusta on täysin turhaa huolehtia, jos Eevan ikäinen lestadiolainen haluaa olla kotiäitinä. Ehtii hyvin sitten nelikymppisenäkin hankkia ammatin ja tehdä töitä vielä +20 vuotta. Lestadiolaiset ovat ahkeria ja tekevät töitä, niin en ymmärrä miksi tämä asia närästää. Nykyisen syntyvyyden aikana on vain hienoa, että jotkut saavat vielä paljon lapsia.

Minusta on näitä kommentteja lukiessa tuntunut kovin erikoiselta se, että täysin ventovieraat ihmiset surevat ja huolehtivat toisen ihmisen elämässä ehkä kahdenkymmenen vuoden päästä tapahtuvista asioista. Itse olen joissakin tilanteessa käyttänyt ohjenuorana mm. näitä ajatuksia:

* Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.* (Mauno Koivisto)

Nalle Puh ja Nasu istuivat ison puun alla. 

* Ajatteles, jos puu kaatuisi kun me olemme sen alla! * Nasu virkkoi.

Nalle Puh oli pitkään hiljaa ja mietti asiaa, kunnes vastasi: * Ajatteles, jos ei kaadu. *

Olen neljän lapsen äiti. Olemme miehen kans luterilaisessa uskossa. Olin kotiäiti. Lapset kävivät srk kerhoa ennen kouluikää. Mietin, mitä jos olisimme kokeneet, että ehkäisy on Jumalaa vastaan? Eikä ole helppoa toimia omaatuntoaan vastaan. Olen kiitollinen, että emme kokeneet niin. Neljä lasta oli meille maksimi määrä. Ymmärrän, että lestadiolaisten on kurjaa toimia omaatuntoaan vastaan. Itse ajattelen, että Jumala on terveen järjen Jumala. Hän ajattelee jokaisen parasta. Myös äidin. Myös vanhempien jaksamista. Toinen asia on, että Raamatun mukaan Jeesukseen uskovat pelastuvat. Ja maailmassa on paljon uskovia... Kaikissa kristillisissä seurakunnissa.

Älkää hyvät ihmiset tehkö enää lapsia tähän maailmaan. Jos on pakko, niin ei yhtään enempää, kuin oikesti pystytte huolehtimaan ja kasvattamaan. Minä olen syntynyt vl-perheeseen, mutta en olisi koskaan halunnut syntyä elämään omaa elämääni. Koti oli turvallinen ja kaikki oli hyvin, mutta ei minua ole koskaan huomioitu mitenkään yksilönä, eikä se isossa perheessä ole edes mahdollista. Koska olin vl, minua hyljeksittiin aina joka paikassa ja se on trauma, josta en ole koskaan selvinnyt. Olisin tarvinnut paljon tukea, mutta en osannut sitä vaatia, koska aina kasvatettiin vain ottamaan muut huomioon, eikä pitämään omista oikeuksista kiinni.

Mitään Jumalaa ei todellakaan ole olemassa, älkää satuolennon neuvojen takia tuoko tänne lapsia, jotka saattaa kärsiä teidän valinnoista koko elämänsä. Jos uskaltaisitte hetkenkin todella ajatella, huomaisitte kuinka naurettava uskonto on, koskien kaikkia suuntauksia.

On tärkeää, että kunnioitamme jokaisen ihmisen ajatuksia. Meillä jokaisella on oma historiamme. Meille Jumala ja Raamattu on elämän ohjenuora. Jeesus on ystävä ja Iloinen asia elämässä. Hän on luonut ihmisen kaikkine tunteineen. Hän ei suutu, vaikka välillä kiukuttelemme ja uskomme on hukassa. Ajattelen, että niin kuin vanhemmat rakastavat lastaan, Jumala rakastaa meitä jokaista. Pitää koettaa erottaa ihmisten säännöt Jumalan Sanasta. Ihminen helposti tekee omia sääntöjään uskoon, hallitakseen itseään, muita ja vähän Jumalaakin😆Ja sitten moni pettyy Jumalaan, kun oikeasti pettyy ihmisten sääntöihin ja käytökseen. Jumala teki meidät vapaaksi. En tarkoita selkeitä, Raamatullisia syntejä, vaan ihmisten sääntöjä. Siihen Jeesus tuskastui ulkokultaisissa juutalaisissa ja Hän tuskastuu myös moniin kristittyjen rajoituksiin. Ei Jumala ole vakava ja vaativa, joka ei ihmistä ymmärrä. Päinvastoin🙏👍

Täällä kyseltiin, miksi on ristiriitaisuuksia lestadiolaisilla. Mielestäni silloin pitää hälytyskellojen soida. Ei Jumala ole ristiriitaisuuksien Jumala. En halua syyttää ketään, mutta moni asia, jonka on lapsena oppinut ihmisiltä, on tullutkin Jumalan todeksi. Haluaisin, että me kaikki tuntisimme itsemme arvokkaiksi, vapaiksi, rakastetuiksi ja ainutlaatuisiksi. Ei syyllistetä niitä, jotka on opetettu vauvasta asti tiettyihin ihmisten sääntöihin. Ennemmin rukoillaan, että jokainen voisi olla vapaa ihmisten säännöistä. Lukea Raamattua niin, että Jumalan Pyhä Henki avaa Sanaa suoraan- ei epätäydellisen ihmisten kautta avattuna. Ei seurata ihmisiä, vaan Jumalaa ja Jeesusta esimerkkinä. Ihmisiin saa aina pettyä.