Miten selvittää muilta, mikä minussa on vikana

Eikö kenelläkään vinkkejä?

Nostan taas, jos joku vaikka miettii samoja asioita.

En tiedä, mutta ehkä asenne, että odotat että muut tekisi asialle ensin jotain. Mutta sinun itsesi pitäisi ensin tehdä asialle jotain. Odotat että muut pyytää sinua illanviettoon, kun sinun itsesi pitäisi pyytää jotain ihmistä illanviettoon.

Minä kysyin tuota suoraan jopa terapeutilta; ei tietenkään myöntänyt mitään, mutta vaivautuminen kertoi aika karua kieltä. Samoin eräs toinen tilanne. Jokin on vialla. Nykyisin vältän ihmisiä, enkä koskaan aloita keskustelua. Sattuu liikaa. Asia on selkeästi traumatisoinut minut.

Ehkä olet vaan tylsä? Samaa olen epäillyt itsessäni. En ole erityisen nokkela heittämään läppää, mutta olen kyllä ihan ystävällinen.

Voiko ihmisiin vaikuttaa just se, että ei puhu itsestään, koska ei luota ihmisiin?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olet vaan tylsä? Samaa olen epäillyt itsessäni. En ole erityisen nokkela heittämään läppää, mutta olen kyllä ihan ystävällinen.

Olen huomannut, että pääsääntöisesti myös tylsiä ihmisiä pyydetään kahville jne. Ei kaikki todellakaan pidä mistään läpänheitjistä. Etenkään aikuiset. Ystävällisyys ja edes jonkin sortin normaalius riittää. Vaan minullapa ei. En myöskään ulkoisesti eroa keskiverrosta mihinkään suuntaan, olen erittäin hygieeninen, en toimi/pukeudu provosoivasti. Jokin on silti hirvittävällä tavalla pielessä. Vastaaja 4/5

Vierailija kirjoitti:

Voiko ihmisiin vaikuttaa just se, että ei puhu itsestään, koska ei luota ihmisiin?

Puhun tietysti maltillisesti jos kysytään. En suuna päänä.

Olet ruma kuten minäkin. Ei minulla ole ystäviä ollut koskaan. Sitä on vaikeaa myöntää itselle että on ruma ja sen takia ei hyväksytä joukkoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olet vaan tylsä? Samaa olen epäillyt itsessäni. En ole erityisen nokkela heittämään läppää, mutta olen kyllä ihan ystävällinen.

Olen huomannut, että pääsääntöisesti myös tylsiä ihmisiä pyydetään kahville jne. Ei kaikki todellakaan pidä mistään läpänheitjistä. Etenkään aikuiset. Ystävällisyys ja edes jonkin sortin normaalius riittää. Vaan minullapa ei. En myöskään ulkoisesti eroa keskiverrosta mihinkään suuntaan, olen erittäin hygieeninen, en toimi/pukeudu provosoivasti. Jokin on silti hirvittävällä tavalla pielessä. Vastaaja 4/5

Pyydetään, pyydetään...

ala itse pyytää. Näin ne toimii. Ei kukaan tule tarjottimella tarjoamaan ihmissuhteita. Ne on jokaisen itse hankittava. Kokeilet yhtä, jos ei nappaa, toista. Ehdota jollekin jotain tekemistä, elokuviin, tai uimaan, tai johonkin.

Vierailija kirjoitti:

Voiko ihmisiin vaikuttaa just se, että ei puhu itsestään, koska ei luota ihmisiin?

Kyllähän se voi vaikuttaa. Se on juuri se taito, että antaa itsestään jotain niin, että osoittaa luottamusta ja vastavuoroisuutta, mutta ei liikaa ole suuna päänä, jottei vaikuta itsekkäältä. Se on sellaista tasapainoilua.

Pystytkö tapaamaan ihmisiä usein? Pyydätkö ikinä muita vaikka kahville?

Ainakin itselle ystävystyminen on vaikeaa jos tapaamisia on vaikeaa järjestää tai joutuu aina itse pyytämään.

Ei tämä mitään rakettitiedettä ole.

Rikkailla riittää ystäviä. Oletko huomattavan köyhä, pukeudut nuhjuisesti, et ehosta? Joillekin pinta on  tärkeää ystävissä, kenen seurassa kehtaa näyttäytyä, valitettavasti. Hakeudu smanlaisten seuraan kuin itsekin olet.

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö tapaamaan ihmisiä usein? Pyydätkö ikinä muita vaikka kahville?

Ainakin itselle ystävystyminen on vaikeaa jos tapaamisia on vaikeaa järjestää tai joutuu aina itse pyytämään.

Ei tämä mitään rakettitiedettä ole.

Rakettitieteeltä tämä nyt kyllä vähän tuntuu 😅 Opinnot ja mikä tahansa tutkimus on tässä elämässä onnistunut - ystävystyminen ei.

Meni tasan 40 vuotta, kun viimein ymmärsin, ettei vika ollutkaan minussa, vaan muissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko ihmisiin vaikuttaa just se, että ei puhu itsestään, koska ei luota ihmisiin?

Puhun tietysti maltillisesti jos kysytään. En suuna päänä.

Ehkä se on tässä. "Puhun, jos kysytään." Jätät vastuun vuorovaikutuksesta toiselle ihmiselle. Mitä jos kysyisit itse? Osoita kiinnostusta. Ihmiset rakastavat puhua itsestään. Muutenkin on turha odotella kutsuja jos ei osoita kiinnostusta. Sinä et ole pelkkä kohde vaan olet aktiivinen osapuoli ihmissuhteessa.

Minulla on ihan sama juttu.

Uskallan puhua muille, avata keskustelunkin. Olen kohtelias ja mukava kaikille. Olen myös pyytänyt toisia kahville tms, eniten silloin kun olin lasten kanssa kotona ja näin muita vanhempia puistoissa ja kerhoissa ja näin tultiin tutuiksi. Harrastuksissa tai työssä en ole enää uskaltanut pyytää ketään mihinkään. Nyt jo isompien lasten kavereiden muutamaan vanhempaan olen tutustunut, mutta asia ei etene. Eikä tarvitsekaan, en uskalla enää.

Olen kirjoittanut johonkin toiseen ketjuun varmaan viime viikolla viimeksi, että minusta tuntuu kuin minun pitäisi aina rikkoa jää ihmisten kanssa. Aina minä ensin olen kohtelias, puhun ystävällisesti, sanon jonkin tilanteeseen sopivan, mukavan jutun. Tämä on joka kerta sama juttu: uuden naapurin, asiakaspalvelijan, lapsen kaverin vanhemman, opettajan, työkaverin (ihme että olen ylipäätään saanut ikinä töitä), kaikkien kanssa.

Ainoastaan puhelimessa kun soittaja ei tunne minua, kaikki menee kivasti. Aina, vaikka olisi kuinka hankala puhelu.

Tästä olen päätellyt että jokin minussa viestii, että olen epäkelpo. Olen myös aika traumatisoitunut tästä(kin), enkä enää uskalla hyvä että puhua kenellekään. Yhden harrastuksen aloituksen jätin välistä nyt tammikuussa, kun en jaksa enää katsoa vierestä kun muut kaverustuu ja minulle ei puhuta mitään.

Kannattaa olla itse aktiivisempi.

Oisko vaikka että jonkinlainen hermostuneisuus tai/ja varautuneisuus ilmenee siten että vaikutat epärennolta, "heinäseipään nielleeltä" ja täten hankalasti lähestyttävältä? Kun mielestäni semmosia rentoja tyyppejä on helpompi lähestyä.

Itse olen parhaimmillani yhden ystävän seurassa kerrallaan. Kun kyseessä on ryhmä, piilotan pään siipien suojaan, mutta usein ihmiset ymmärtävät asian siten, että olen ylpeä, ylimielinen tai muuten vaan outo, sillä olen isommissa ryhmissä hermostunut. Tästä valitettavasti tulee kierre ja alan vältellä esim. kahville menoa työkavereiden kanssa, mikä tekee minusta entistä oudomman. 

Lisäksi normaali ilmeeni on hyvin vakava, näytän siltä, että olisin kovasti huolissani asioista tai jopa huonolla tuulella. Ihmiset eivät viitsi lähestyä, mutta kun vilautan hymyn, tulee hymy takaisin. On tietysti tilanteita, missä ei voi idioottimaisesti hymyillä jatkuvasti, mutta se on sitä sosiaalisten suhteiden ymmärtämistä. Siinä olisi itsellä petrattavaa.