Lapsi yksin?
Olen 27-vuotias perusterve nainen. Asun pienessä, 45m2 kaksiossa vuokralla. Käyn töissä 20h/viikko, tuloni eivät siis ole kovin suuret, muttei myöskään menot. Säästöjä on muutamia tuhansia.
Olen aina halunnut äidiksi, ihan lapsesta saakka ollut haaveena oma perhe. En kuitenkaan ole löytänyt kumppania jonka kanssa lapsen haluaisin. Voisiko minun ikäinen ja elämäntilanteessa oleva hakeutua hedelmöityshoitoihin julkiselle? En ole asiaan kovinkaan paljon perehtynyt vielä, mutta asiaa pidempään jo päässä pyöritellyt.
Kiitos asiallisista vastauksista!
Kommentit (80)
En näe ongelmaa miksi ei?
Soita lääkäriin ja kerro tästä. Keskustele!
Aloita säästäminen.
Muuta kolmioon vähän kauemmas keskustasta (jos asut kaupungissa), tarvittaessa saat apua Kelasta.
Osta valtaosa tarvittavista tavaroista käytettynä.
Nauti ja ole avoin ja kysele asioista jotka vähääkään mietityttää (esim. neuvolassa.).
Onpa omituista kuinka moni täällä on sitä mieltä, että naisen oikeus lapseen on suurempi kuin lapsen oikeus vakaaseen elämään.
Noilla spekseillä ei ap voi tarjota lapselle vakaata elämää. Se nyt vaan on tosiasia. Ei kukaan 80h/kk töitä tekevä voi antaa lapselle hänen ansaitsemaa elintasoa.
Vierailija kirjoitti:
Yhden tunnen joka yksin hankkiutui raskaaksi. En ole udellut tarkemmin,käsittääkseni hoidoilla. Tuli tuplalähetys ja ylipäätään yksinhuoltajuus on rankkaa tukiverkosta huolimatta. Saati kun lapsia on kaksi.
Kannattaa ap vielä malttaa ja vakauttaa tuloja ja elämää jos päädytkin yksin lapsen hankkimaan.
Tämä, niin tämä. Tuntemistani hoidoissa käyneistä ihmisistä kaksi on saanut kaksoset.
Miksi ap niin kiire? Kaikkimullehetinyt?
Vierailija kirjoitti:
Onpa omituista kuinka moni täällä on sitä mieltä, että naisen oikeus lapseen on suurempi kuin lapsen oikeus vakaaseen elämään.
Noilla spekseillä ei ap voi tarjota lapselle vakaata elämää. Se nyt vaan on tosiasia. Ei kukaan 80h/kk töitä tekevä voi antaa lapselle hänen ansaitsemaa elintasoa.
Itse en käsitä kuinka näin moni luulee, että lapselle voi tarjota vakaata elämää tällaisilla spekseillä.
Tuon esille näin miehenä myös yhden epäsuositun mielipiteen - sen mahdollisen parisuhteen.
Jos ap haluat vielä joskus tavata miehen, niin karu fakta on, että mahdollisuutesi parisuhdemarkkinoilla huononee huomattavasti, jos sinulla on lapsi ja olet noin nuori. Sanotaan, että noin 35 paikkeilla niillä lapsilla on vähemmän painoarvoa, sillä monet saattavat silloin jo olla toisella kierroksella ja heiltäkin löytyy omia lapsia.
Mutta 27v nuoret miehet harvoin innostuvat yh-mammoista.
Toki voisi hakeutua julkiseen terveydenhoitoon lahjasolulla hedelmöitettäväksi.
Ja vaikka tät ei kysytty, sanonpa silti,
Henk.koht. en ymmärrä, miten julkisin varoin kustannetaan itsellisten naisten hedelmöityshoitoja. Lähtökohtaisesti lapsella tulisi edes teoriassa olla kaks eri sukupuolta olevaa vanhempaa.
Miten on eeettistä saattaa esim.neitsyt raskaaksi hedelmöityshoidoilla. Kuinka biologian ja normaaalin luonnonjärjestyksen vastaista on se?
Se, että lääketieteen on mahdollista tehdä jotain, ei tarkoita että sen pitäisi kuitenkaan tehdä kaikkea mihin se pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa omituista kuinka moni täällä on sitä mieltä, että naisen oikeus lapseen on suurempi kuin lapsen oikeus vakaaseen elämään.
Noilla spekseillä ei ap voi tarjota lapselle vakaata elämää. Se nyt vaan on tosiasia. Ei kukaan 80h/kk töitä tekevä voi antaa lapselle hänen ansaitsemaa elintasoa.
Itse en käsitä kuinka näin moni luulee, että lapselle voi tarjota vakaata elämää tällaisilla spekseillä.
Samaa mieltä tästä. Ei se lapsi tarvitse ylenpalttisesti rahaa vaan rakastavan vanhemman. Oma äitini kasvatti minut huonotuloisena. Minulla on aina ollut vaatteita, olen aina saanut ruokaa, olen päässyt harrastamaan lapsena. Kaikinpuolin lapsuudestani päällimmäisenä on mielessä lempeys ja välittäminen.
Monta sellaista perhettä olen nykyisessä työssäni kohdannut, jossa köyhät vanhemmat tuhlaavat lapsilisätkin itseensä, eivät lapseen. En kuitenkaan uskoisi, että aloittaja välinpitämätön äiti olisi.
Kaikkea hyvää AP.

Eli jostain syystä sinun mielestäsi ihmisen on pakko harrastaa seksiä, jotta on eettisesti oikein tulla äidiksi? Aika omituinen vaatimus äitiydelle.
Hoidoilla lapsella on biologisesti kaksi eri sukupuolta olevaa vanhempaa. Yksi heistä vain ei ole sillä lapsella tiedossa, eikä lapsen elämässä. Itse asiassa aika monella noin menee myös ilman hoitoja.
Siitä olen samaa mieltä, että täälläkin jonkun linkkaama alaikäraja 25v kunnallisille hoidoille on aivan järkyttävän alhainen. Itse voisin suoda verovaroin kustannetut hoidot yli 35 vuotiaille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa omituista kuinka moni täällä on sitä mieltä, että naisen oikeus lapseen on suurempi kuin lapsen oikeus vakaaseen elämään.
Noilla spekseillä ei ap voi tarjota lapselle vakaata elämää. Se nyt vaan on tosiasia. Ei kukaan 80h/kk töitä tekevä voi antaa lapselle hänen ansaitsemaa elintasoa.
Itse en käsitä kuinka näin moni luulee, että lapselle voi tarjota vakaata elämää tällaisilla spekseillä.
Tarkoitat varmaan, että EI voisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa omituista kuinka moni täällä on sitä mieltä, että naisen oikeus lapseen on suurempi kuin lapsen oikeus vakaaseen elämään.
Noilla spekseillä ei ap voi tarjota lapselle vakaata elämää. Se nyt vaan on tosiasia. Ei kukaan 80h/kk töitä tekevä voi antaa lapselle hänen ansaitsemaa elintasoa.
Itse en käsitä kuinka näin moni luulee, että lapselle voi tarjota vakaata elämää tällaisilla spekseillä.
Samaa mieltä tästä. Ei se lapsi tarvitse ylenpalttisesti rahaa vaan rakastavan vanhemman. Oma äitini kasvatti minut huonotuloisena. Minulla on aina ollut vaatteita, olen aina saanut ruokaa, olen päässyt harrastamaan lapsena. Kaikinpuolin lapsuudestani päällimmäisenä on mielessä lempeys ja välittäminen.
Monta sellaista perhettä olen nykyisessä työssäni kohdannut, jossa köyhät vanhemmat tuhlaavat lapsilisätkin itseensä, eivät lapseen. En kuitenkaan uskoisi, että aloittaja välinpitämätön äiti olisi.
Kaikkea hyvää AP.
Vastasin väärään viestiin. T: edellinen.
"Ei ne huonot tulot haittaa! Kunhan vaan rakastaa sitä lasta tarpeeksi. Hänkin tulee olemaan niin onnellinen niistä harvoista kirpparivaatteista, vanhoista leluista ja sossun luukulta haetuista tuista! Häntä ei tule koskaan harmittamaan harrastusten puutte, ei tilan puute pienessä kaksiossa (toki jos ei ole leluja millä leikkiä, niin on edes vähän enemmän tilaa), ei se, että kuun lopussa syödään pelkkää makaronia. Koska hei, ainakin hänen äitinsä rakastaa häntä."
Ootte te naiset kummallisia.
Samaa mieltä tästä. Ei se lapsi tarvitse ylenpalttisesti rahaa vaan rakastavan vanhemman. Oma äitini kasvatti minut huonotuloisena. Minulla on aina ollut vaatteita, olen aina saanut ruokaa, olen päässyt harrastamaan lapsena. Kaikinpuolin lapsuudestani päällimmäisenä on mielessä lempeys ja välittäminen.
Monta sellaista perhettä olen nykyisessä työssäni kohdannut, jossa köyhät vanhemmat tuhlaavat lapsilisätkin itseensä, eivät lapseen. En kuitenkaan uskoisi, että aloittaja välinpitämätön äiti olisi.
Kaikkea hyvää AP.
- Olen itse kanssasi samaa mieltä. Nuorempana paraskaverini sai melkein kaiken mitä halusi, koskaan ei ollut vanhemmat läsnä. Nykyisin tämä henkilö on todella tunteeton eikä ole vanhempiensa kanssa juurikaan tekemisissä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa omituista kuinka moni täällä on sitä mieltä, että naisen oikeus lapseen on suurempi kuin lapsen oikeus vakaaseen elämään.
Noilla spekseillä ei ap voi tarjota lapselle vakaata elämää. Se nyt vaan on tosiasia. Ei kukaan 80h/kk töitä tekevä voi antaa lapselle hänen ansaitsemaa elintasoa.
Itse en käsitä kuinka näin moni luulee, että lapselle voi tarjota vakaata elämää tällaisilla spekseillä.
Tarkoitat varmaan, että EI voisi.
Ei, vaan juuri niin, että kuka ihmeen törppö luulee tuon olevan riittävän hyvät speksit lapselle. Millaisen elämän se lapsi saa, jos äiti jo tässä vaiheessa on silleen: ei mulla kyl olisi varaa, mut mä haluuuuuun.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä tästä. Ei se lapsi tarvitse ylenpalttisesti rahaa vaan rakastavan vanhemman. Oma äitini kasvatti minut huonotuloisena. Minulla on aina ollut vaatteita, olen aina saanut ruokaa, olen päässyt harrastamaan lapsena. Kaikinpuolin lapsuudestani päällimmäisenä on mielessä lempeys ja välittäminen.
Monta sellaista perhettä olen nykyisessä työssäni kohdannut, jossa köyhät vanhemmat tuhlaavat lapsilisätkin itseensä, eivät lapseen. En kuitenkaan uskoisi, että aloittaja välinpitämätön äiti olisi.
Kaikkea hyvää AP.
- Olen itse kanssasi samaa mieltä. Nuorempana paraskaverini sai melkein kaiken mitä halusi, koskaan ei ollut vanhemmat läsnä. Nykyisin tämä henkilö on todella tunteeton eikä ole vanhempiensa kanssa juurikaan tekemisissä..
Vanhemman rakkaus ei nyt valitettavasti vaan täytä sitä mahaa tai lämmitä talvella vaikka kuinka niin haluaisi.
Muista että lapsi valvottaa sinua kaikki yöt ja tulee sairastelemaan paljon, etkä tiedä tuleeko siitä terve.
Mahdollisesti myös erittäin luja luonteinen ja haastava.
Tulet myös suremaan lapsesi puolesta kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sydämesi on oikeastaan loppu elämäsi rikki koska tulet ikuisesti tahtomattasi olemaan huolissaan kaikesta.
Tulee myös haastavat iät vastaan sekä monia valvottuja öitä.
Edelleen
Joudut myös kouluttamaan yksin ja se ei ole helppoa, nyky aikana koulussa ei opi koska inkluusio.
Sinun täytyy siis olla opettaja, lääkäri yms
Kaikki ammatit käyt läpi koska olet äiti
Joudut kovan koulun käymään
Kaikki ei selviä maaliin
Haluatko todella vanhemmaksi? Mieti tarkkaan
Millä elätte, jos lapsi sairastaa paljon ja joudut olemaan kotona töistä? Ei kukaan sellaista työntekijä kauan katsele. Tuntisoppareita voi helposti vähentää, ne on monella alalla aina määräaikaisia.
Täälläpä on keskustelu käynnissä, aivan jokaista en lukenut. Vastaan nyt muutamaan kuitenkin:
Varaan ajan huomenna lääkärille jonka kanssa pääsen keskustelemaan tästä enemmän.
Tietenkin muuttaisin isompaan asuntoon, mutta se ei tällä hetkellä ole ajankohtaista. Tämä ei ole mikään huomisen asia muutenkaan, varmasti vähintään 6-12kk kestäisi, että edes hoitoihin pääsisin.
Laskin äsken, että tuloni lapsen kanssa olisivat n. 1700-2000€/kk.
-Ap