Minkälaisia ovat tuntemasi ihmiset, jotka eivät ole käyneet kouluja peruskoulun jälkeen?
Ovatko menneet suoraan töihin peruskoulusta? Perustaneet yrityksiä?
Kommentit (30)
Itse olen ollut aina lasten kanssa kotona, jo 25-vuotta ja pienin on vauva. En polta, ei ole tatuointeja, en juo..lapsilisät saan ja omat tuet olen sijoittanut, että jos joskus ero tulis olisi jotain rahaa🙂Mies siis maksaa kaiken, lapsia on 6 joista 2 asuu jo omillaan. Olen aloittanut nuorena pari tutkintoa, mutta en ikinä valmistunut.
Minä olin kolmekymppiseksi saakka kouluttamaton. Aloitin kyllä opintoja ja pärjäsinkin niissä loistavasti, mutta en saanut mitään käytyä loppuun, en vaan jaksanut ja osannut. Taustalla vaikutti suuresti diagnosoimaton adhd ja autismi, joita paikkailin älyllä ja hoidin päihteillä.
Iän myötä kypsyin ja opin elämään, valmistuin ammattikoulusta ja sen jälkeen vielä ammattikorkeakoulusta ja kasvatin samalla kolme hyväkäytöksistä lasta. Nyt olen hyväpalkkaisessa työssä ja saan poikkeuksetta pelkkää hyvää palautetta. Tuskin kukaan uskoisi ensinäkemältä, että olen ollut koulupudokas ja täysi luuseri.
Ovat jo eläkkeellä tuntemani pelkän peruskoulun tai mikä se silloin liekään ollut nimeltään.
Kaikki ovat työllistyneet duunariammatteihin ja oman asunnon omistavat. Tehneeet töitä yli 40 vuotta.
Siis mitä ihmettä, en todellakaan tunne sellaisia.
Tunnen yhden ihan hyvin pärjäävän joka päätyi myyntialalla ihan hyvään asemaan rautakaupassa työskenneltyään.
Yksi hyvin yksinkertainen on Mäkkärissä, luulen ettei pysty vaikeampiin työtehtäviin.
Yksi asiantuntijatehtävissä tuurin ja itse oppimisen kautta (It-ala)
Muutamia jotka ei ole enää elossa eivätkä ole olleet työelämässä. Yksi tietämäni kokopäiväjuoppo taitaa vielä olla elossa, pyörii siellä jossain Fuengirolassa vai missä lie juoppojen paratiisissa.
Enimmäkseen tietenkin ihmiset käyneet ainakin joitakin jatko-opintoja. Suurimmalla osalla heistä menee ihan hyvin.
Tietämieni ihmisten ja tuntien heidän elintasot suosittelen ehdottomasti korkeaa koulutusta, se tuntuu keskimäärin takaavan sitä mukavampaa elämää. AMK ei lukeudu mun tarkoittamaan korkeaan koulutukseen huom.
Lola odusoga jätti lukion kesken ja kävi sitten mallikoulu. Hyvin on tienannut
Vierailija kirjoitti:
Lola odusoga jätti lukion kesken ja kävi sitten mallikoulu. Hyvin on tienannut
Ei kyllä ole mikään fiksu, näsäviisas nälvijä kuten monet kouluttamattomat naiset.
Mun saksalainen anoppi: ennakkoluuloinen, omahyväinen, ylpeä, arvosteleva kotirouva, ei koskaan lukenut muuta kuin juorulehtiä, ei osannut sanaakaan vierasta kieltä, ja parempaa maata kuin Saksa on, ei ollut olemassakaan.
Mieheni poika, on kolmekymppinen tällä hetkellä. Työtön, mt-diagnoosi. Ei siinä mitään mutta on joku persoonallisuushäiriö koska on äärimmäisen aggressiivinen. Uhannut tappaa äitinsä ja äiti hankkinut lähestymiskiellon. En kyllä jäis tämän kaverin kanssa kahden samaan tilaan.