Lue keskustelun säännöt.
En tiedä miten nousen ylös elämään enää. Pelottaa.
25.01.2023 |
Monilla muilla on paljon vaikeampi tilanne siinä mielessä, ettei välttämättä ole ammattia tai jos koulutus löytyy, ei töitä ole. Myöskin he, jotka ovat syystä tai toisesta olleet pitkään poissa työelämästä, niin on kynnys suurempi tietenkin päästä takaisin rutiineihin vaikka mahdollista sekin onneksi.
Minua vain itseäni pelottaa olla sängyn pohjalla. Ei enää halua tehdä mitään ja kuolema seuraa ajatuksissa koska koen olevani niin epäonnistunut. Toisaalta minulla on käsittämättömän paljon mahdollisuuksia jos vain jaksan ottaa itseäni niskasta kiinni ja hypätä elämään takaisin kiinni.
En vain saa itseäni ylös vaikka olen suunnitellut ja yrittänyt. Nykyään tuntuu, että on melkein sama meneekö laskut ulosottoon, töihinkään kun en pysty. Keho eikä mieli anna periksi nyt ollenkaan vaikka välillä yritän pakottaa itseäni. En vain pääse ylös.
Olen siis ollut työelämässä ja omaan tunnollisen piirteen ja ammatin, että kyllä niitä hommia riittäisi mutta en vain saa itseäni ottamaan vastuuta elämästäni nyt.
Tähän johti sellainen dominoefekti joka vie alas. Siinä meni tärkeät suhteet, ystävät ja rahat, itsetunto ja terveys. Kaikki johtui väkivallasta parisuhteessa jonka annoin jatkua liian pitkään ja halusin aina vain yrittää kovemmin. Harmittaa niin pirusti ja syytän itseäni tietenkin paljon. Oikein vituttaa, että pitikin niin paljon venyä ja taipua, pienentää itseään ja sitten muutuin ontoksi, ihan tyhjäksi.
Sittemmin olen yrittänyt vain toipua vaikka on ollut todella vaikeaa. En tiedä miten näin masennuin, etten kykene enää normaaliin elämään.
Minulla ei ole enää mitään jäljellä paitsi katto pään päällä ja ruokaa kaapissa, onneksi on oma kämppä sentään ja olen yksin tämän asian kanssa, eli ei ole muut kärsineet, esim tilanne olisi vaikeampi jos olisi omia lapsia.
Tämä vain turhauttaa ja pohdin, että miksi en lähde edes liikkumaan. Olen täysin vapaa ja minulla on jalat. Pitäisi alkaa tekemään nyt jotain.
Kolme kuukautta tätä on jatkunut, että kaikki yrittäminen loppui ja jäin saikulle. Jatkuu vielä varmasti.
Miten tästä nousee? Kai elämä vielä joskus jatkuu? Kai vielä löydän ihmisiä, saan töitä ja asiani kuntoon? Koko ajan murehdin ja pelkään. On vain niin yksinäistäkin nykyään mutta toisaalta en nykyään uskalla oikein tukeutua kehenkään kunnolla.
Olen 28-vuotias, eli pystyn tekemään onneksi vielä suuren muutoksen. Tämä toipuminen tuntuu kuitenkin ikuisuudelta ja haluaisin vain olla toimelias ja ahkera, päästä ylös edes normaaleja arkisia asioita tekemään.
Kommentit (42)
Pyydä jotain läheistä maksamaan laskusi puolestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nouse ylös sieltä sängystä tai syljeskelet kattoon.
2 vaihtoehtoa
Tämä ihminen oli oikeasti narsisti, en siis lainkaan liioittele ja paljon ikäviä asioita tapahtui. Meni kauan, että lakkasin puolustelemasta häntä ja edelleenkin huomaan katsovani elämää kuin katsoisin sitä hänen kauttaan. Se teki kyllä paljon vahinkoa itselleni ja huomaan hokevani usein, että kuka minä edes olen. Oma persoona on hukassa, en myöskään usko osaavani mitään, en näytä enää kauniilta vaan lattealta kapealta ihmisrauniolta. En ole terve ollenkaan. Haluan pois vain tästä jo ja löytää oman elämäni. Olisi pakko nyt kaikki perustukset tehdä uusiksi mutta mistä se kipinä toimintaan löytyy.
Yritän taas huomenna pakottaa itseni ulos. Se on jo paljon jos jaksan tehdä ruokaa.
Koko kuva omasta pärjäämisestä ja itsestäni tässä elämässä on vinoutunut. Häpeä kovin paljon enemmän kuin ennen vaikka oli ennenkin huono itsetunto mutta nyt se on ihan kadonnut.
Ihan kuin eläisi irrallaan kaikesta ja olisi niin pohjattomassa yksinäisyydessä, tämä on silkkaa tuskaa. Odotan vain, että herään tähän elämään takaisin ja minä olisin oma ihana itseni kuten joskus olin. En enää usko itseeni, kaikki tekeminen pelottaa, jos olenkin vain niin helvetin huono ja arvoton.
Enpä olisi uskonut sen johtavan tällaiseen tilanteeseen. -ap
Soititko terveyskeskukseen ja pyysit sairaslomaa?
Vierailija kirjoitti:
Kuole pois.
Hei ei teidän trollien kommentit kyllä resonoi ollenkaan. Ihmettelen vain miksi te haluatte tuollain kommentoida, eikö se ole teistä itsestännekin säälittävää? -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Soititko terveyskeskukseen ja pyysit sairaslomaa?
Kyllä, saan sairauspäivärahaa. Ei sinänsä hätää ole vielä mutta jos jatkuu niin hankalammaksi menee. Pyrin elämään maltillisesti kuitenkin. -ap
Soita terveyskeskukseen, jospa sieltä neuvotaan ja osataan arvioida, hyötyisitkö lääkärillä käynnistä.
Voisit ottaa yhteyttä näihin auttaviin puhelimiin, googlaamalla löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse nyt vastaavanlaisessa psyykkisessä tilanteessa, etten nyt osaa löytää hyviä sanoja tähän. Olen itse myös hämmentynyt tästä lamaannuksestani, koska tunnen itseni juuri sellaisena eteenpäin pyrkivänä luovana optimistina ja nyt suoriudun juuri ja juuri ihan vain välttämättömästä, lähinnä sen takia, että lapsi ja koira velvoittavat. Samoin kuin sinullakin ap, minua kauhistuttaa tämä olotilani ja pää meinaa hajota kun en vain pääse ylös tästä, tuntuu oikeastaan, että mitä lujempaa yritän, sitä vahvemmin jämähdän tähän mutaiseen suohon. Minulla ei ole väkivaltaa tai tuollaista traumakokemusta, mutta paljon ja monisyisiä elämän haasteita vuosikaupalla, jotka jossain vaiheessa vain selvästi ovat kuluttaneet voimavarani loppuun.
Luulen ap, että meidän pitää nyt ensisijassa olla lempeitä itsellemme. Antaa aikaa ja luottaa, että jossain vaiheessa tulee se hetki, että akkumme ovat taas latautuneet ja osaamme tarttua niihin elämän (positiivisiin) haasteisiin. Meidän hetki tulee vielä. Hengähdetään hetki. Voimia ja luottamusta ap!
Päättäväisesti alat työstämään itseäsi kuntoon. Siihen voi mennä parikin vuotta mutta jokainen pieni parannus vie kohti uutta elämää. Rahan takia nyt kaikkein vähinten kannattaa masentua. Sinulla on katto pään päällä ja olet vielä melko nuori. Kaikki on vielä mahdollista.
Älä päästä terveyttäsi menemään sillä sitä ei saa takaisin.
t. joku joka pääsi masennuksesta mutta keho on pilalla ja rajoittaa elämää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse nyt vastaavanlaisessa psyykkisessä tilanteessa, etten nyt osaa löytää hyviä sanoja tähän. Olen itse myös hämmentynyt tästä lamaannuksestani, koska tunnen itseni juuri sellaisena eteenpäin pyrkivänä luovana optimistina ja nyt suoriudun juuri ja juuri ihan vain välttämättömästä, lähinnä sen takia, että lapsi ja koira velvoittavat. Samoin kuin sinullakin ap, minua kauhistuttaa tämä olotilani ja pää meinaa hajota kun en vain pääse ylös tästä, tuntuu oikeastaan, että mitä lujempaa yritän, sitä vahvemmin jämähdän tähän mutaiseen suohon. Minulla ei ole väkivaltaa tai tuollaista traumakokemusta, mutta paljon ja monisyisiä elämän haasteita vuosikaupalla, jotka jossain vaiheessa vain selvästi ovat kuluttaneet voimavarani loppuun.
Luulen ap, että meidän pitää nyt ensisijassa olla lempeitä itsellemme. Antaa aikaa ja luottaa, että jossain vaiheessa tulee se hetki, että akkumme ovat taas latautuneet ja osaamme tarttua niihin elämän (positiivisiin) haasteisiin. Meidän hetki tulee vielä. Hengähdetään hetki. Voimia ja luottamusta ap!
Olet sinäkin kyllä luuseri.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse nyt vastaavanlaisessa psyykkisessä tilanteessa, etten nyt osaa löytää hyviä sanoja tähän. Olen itse myös hämmentynyt tästä lamaannuksestani, koska tunnen itseni juuri sellaisena eteenpäin pyrkivänä luovana optimistina ja nyt suoriudun juuri ja juuri ihan vain välttämättömästä, lähinnä sen takia, että lapsi ja koira velvoittavat. Samoin kuin sinullakin ap, minua kauhistuttaa tämä olotilani ja pää meinaa hajota kun en vain pääse ylös tästä, tuntuu oikeastaan, että mitä lujempaa yritän, sitä vahvemmin jämähdän tähän mutaiseen suohon. Minulla ei ole väkivaltaa tai tuollaista traumakokemusta, mutta paljon ja monisyisiä elämän haasteita vuosikaupalla, jotka jossain vaiheessa vain selvästi ovat kuluttaneet voimavarani loppuun.
Luulen ap, että meidän pitää nyt ensisijassa olla lempeitä itsellemme. Antaa aikaa ja luottaa, että jossain vaiheessa tulee se hetki, että akkumme ovat taas latautuneet ja osaamme tarttua niihin elämän (positiivisiin) haasteisiin. Meidän hetki tulee vielä. Hengähdetään hetki. Voimia ja luottamusta ap!
Kuvailit hyvin olotilaa, joka todella hämmentää ja kauhistuttaa. Miettii, että eihän tämä nyt näin voi olla ja kautta aikojen ihmiset ovat vaikeuksista selvinneet. Sitä vertailee itseään jopa omiin isovanhempiin, ovat paljon jaksavaisempia ja iloisempia. Itse elän apatiaa ja tätä outoa tilannetta. Kai olen niin pettynyt itseeni ja kaikki aikaisemmatkin asiat painavat päälle.
Yritän kuitenkin myös pysyä taustalla optimistisena, että kyllä se tästä vielä ohi menee ja tämä voi olla uuden alku aivan moniulotteisesti. Ehkä meidän aikaisemmat tapamme selviytyä ja ajatella, ovat olleet liian rankkoja itsellemme ja nyt on aika muuttaa kokonaisvaltaisesti elämää, ihan monesta kulmasta katsoen. Tämä voi olla myös erittäin merkityksellinen elämänvaihe, rukoilen ainakin usein, että se sitä olisi ja että tästäkin nousee vahvana vielä.
Sinulla ja perheellesi onnea ja hyvää. Kiitos ymmärtämisestä. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päättäväisesti alat työstämään itseäsi kuntoon. Siihen voi mennä parikin vuotta mutta jokainen pieni parannus vie kohti uutta elämää. Rahan takia nyt kaikkein vähinten kannattaa masentua. Sinulla on katto pään päällä ja olet vielä melko nuori. Kaikki on vielä mahdollista.
Älä päästä terveyttäsi menemään sillä sitä ei saa takaisin.
t. joku joka pääsi masennuksesta mutta keho on pilalla ja rajoittaa elämää
Yritän kyllä. Haluan todella toipua tästä enkä jäädä sängyn pohjalle. Aikaisemmin oli synkkä epätoivo mutta nyt alkaa tulemaan jo uhoa, vihaa sekä päämääriä mieleen, miten selviän. Sellaista taistelufiilistä välillä kumpuaa vaikka en vielä olekaan edistynyt toiminnan tasolla juurikaan.
Onneksi pääsit masennuksesta eroon, se on iso asia. Kiitos sulle ja jospa vielä olisi toivoa myös fyysisen terveytesi kohoamisesta. -ap
Huonossa mielentilassa ihminen ei muista tai usko, että sekin vielä väistyy. Vaikka se ottaisi aikansa.
Herää joka aamu ja halaa parasta ystävääsi; itseäsi. Ole hänelle kiltti ja lempeä, ja anna hänelle aikaa.
Sano että katsoo joka päivä ikkunasta ulos. Joku päivä sieltä paistaa vielä aurinko, jonka huomaa.
Kiire ei ole mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, olet kokenut vaikeita ja rankkoja asioita ja ymmärrettävistä syistä minuutesi ja itsetuntosi on nyt haavoilla. Sinä olet jo pitkällä kun tunnistat noita asioita, että katsot maailmaa sinua vahingoittaneen ihmisen silmin. Käytä voimavarana sitä, että tiedät millainen aiemmin kuvaat olleesi ja siis pohjimmiltasi tiedät olevasi: kaunis, ihana itsesi. Puolusta itseäsi rankaisevilta ja julmilta ajatuksilta, vaikka ne olisivat omiasi! Hitaasti mutta varmasti saat oman elämäsi taas takaisin ja haltuusi. Älä uhraa ajatuksia sinua satuttaneelle ihmiselle, hän ei voi sinua enää satuttaa. Älä suostu ottamaan häpeää, joka ei sinulle kuulu. Vaikka et nyt pysty kaikkeen mitä ympäristö sinulta vaatii tai mitä itseltäsi vaadit, jaksa uskoa ja luottaa siihen, että kaikki muuttuu vielä hyväksi. Et ole huono ja arvoton, vaikka nyt käsitys itsestäsi on hetkellisesti vinoutunut. Uskalla myös hakea itsellesi apua. Voimia ja armollisuutta itseäsi kohtaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse nyt vastaavanlaisessa psyykkisessä tilanteessa, etten nyt osaa löytää hyviä sanoja tähän. Olen itse myös hämmentynyt tästä lamaannuksestani, koska tunnen itseni juuri sellaisena eteenpäin pyrkivänä luovana optimistina ja nyt suoriudun juuri ja juuri ihan vain välttämättömästä, lähinnä sen takia, että lapsi ja koira velvoittavat. Samoin kuin sinullakin ap, minua kauhistuttaa tämä olotilani ja pää meinaa hajota kun en vain pääse ylös tästä, tuntuu oikeastaan, että mitä lujempaa yritän, sitä vahvemmin jämähdän tähän mutaiseen suohon. Minulla ei ole väkivaltaa tai tuollaista traumakokemusta, mutta paljon ja monisyisiä elämän haasteita vuosikaupalla, jotka jossain vaiheessa vain selvästi ovat kuluttaneet voimavarani loppuun.
Luulen ap, että meidän pitää nyt ensisijassa olla lempeitä itsellemme. Antaa aikaa ja luottaa, että jossain vaiheessa tulee se hetki, että akkumme ovat taas latautuneet ja osaamme tarttua niihin elämän (positiivisiin) haasteisiin. Meidän hetki tulee vielä. Hengähdetään hetki. Voimia ja luottamusta ap!
Olet sinäkin kyllä luuseri.
Kuinka tyhjä on trollimies, joka menee lyömään lyötyä. Näkee että toinen tarvitsisi tukea, niin päinvastoin potkaisee jalat alta. Sinulla on päässä vikaa, sieltä puuttuu rattaat. Jokaisen chaanssin kanssa lyöt naisia. Tarvitset ammattiapua.
Vierailija kirjoitti:
Uhriudu naiseudesta ja syyllistä miehiä kaikesta ja käytä miehiä taloudellisesti hyväksesi niin kuin muutkin voimautuneet naiset
HuomiohÄora. Ketju ei ole jälleenkään sinusta ja muista naisvihaajamiehistä uhreina. Ja jälleen tekijöinä, lyömässä netissä naisia. Hakeutukaa hoitoon.
Hei hyvä ap,
Itselläni päättyi taannoin pitkä huono suhde. En ole koskaan juonut alkoholia.
Kuitenkin ymmärsin, että nyt olisi se hyvä hetki tarttua pulloon.
Mutta kämppäni seinään nojasivat myös sukset, joita harvemmin käytin siihen astisessa elämässäni.
Tartuin pullon sijasta suksiini. Hiihdin joka ikinen päivä seuraavan kolmen kuukauden ajan.
Koin, että se oli hoitoa sielun haavoihin. Tuntui, että pikku hiljaa pääsin kiinni elämään. Nyt aikaa on kulunut ja haavat arpeutuneet. Sen vain sanon, että pahinta, mitä voi tehdä on olla tekemättä mitään.
Siksi toivon, että pystyt saamaan itsesi liikkeelle, edes kevyille kävelylenkeille.
Voimia sinulle, pystyt siihen! Jonkin ajan jälkeen tiedät tehneesi oikeita valintoja!
💪
Vierailija kirjoitti:
Hei hyvä ap,
Itselläni päättyi taannoin pitkä huono suhde. En ole koskaan juonut alkoholia.
Kuitenkin ymmärsin, että nyt olisi se hyvä hetki tarttua pulloon.
Mutta kämppäni seinään nojasivat myös sukset, joita harvemmin käytin siihen astisessa elämässäni.Tartuin pullon sijasta suksiini. Hiihdin joka ikinen päivä seuraavan kolmen kuukauden ajan.
Koin, että se oli hoitoa sielun haavoihin. Tuntui, että pikku hiljaa pääsin kiinni elämään. Nyt aikaa on kulunut ja haavat arpeutuneet. Sen vain sanon, että pahinta, mitä voi tehdä on olla tekemättä mitään.
Siksi toivon, että pystyt saamaan itsesi liikkeelle, edes kevyille kävelylenkeille.
Voimia sinulle, pystyt siihen! Jonkin ajan jälkeen tiedät tehneesi oikeita valintoja!
💪
Ja lisätäkseni. Olet vielä todella nuori, sinulla on kaikki elämä edessäsi. Olet kohta entistä vahvempi!
Pienillä muutoksilla aloittaen. Sä voit hakea edunvalvontaa, niin talous pysyy kunnossa.
Ala käydä vaikka joka päivä pienellä kävelyllä, se piristää kehoa ja mieltä.
Kaikkea ei voi saavuttaa kerralla.
Mutta kun otat yhden pienen tavoitteen ja saat sen toimimaan niin sitten on aika ottaa jotain muuta lisäksi.
Sä varmasti saat takaisin kiinni elämästä. Oot vielä nuori, on olemassa ihmisiä jotka eivät ole vielä tehneet päivääkään töitä tuossa iässä.