Luin lapsille kirjoja joka armaan ilta kolmannelle luokalle asti. Pojat ovat nyt lukiolaisia, ja yhtään kirjaa eivät ole vapaaehtoisesti lukeneet. Aku Ankka tuli kotiin, lukematta jäi. Ostin niille vitsikirjoja, kertomakirjallisuutta, pelivinkkikirjoja, jne. Kaikki jäi lukematta.
Itse luen joka päivä. Ei auta mallin näyttäminen, mahdollistaminen, houkutteleminen, ei mikään. Noilla mokomilla kun on oma päänsä.
Jännä ilmiö, jos nykyään lapset eivät lue kirjoja, mutta samaan aikaan, vaikka ikäluokasta on yhä vähemmän lapsia ja nuoria, kirjastojen lastenkirjojen lainaukset lisääntyvät vuosi vuodelta. Samaan aikaan myös myyntimäärät. Ja lastenkirjat ovat nykyään merkittävä osa kirjakauppojen myyntiä.
Mihin nämä kirjat päätyvät, jos niitä lapset eivät lue?
Tämä on mutua mutta jos väitteesi pitää paikkaansa niin veikkaisin että tietty joukko lukee runsaasti mutta alati kasvava joukko ei lue?
Omalla alakouluikäisellä lapsella tulee välillä vastaan ihan hassuja sanoja, joita ei tiedä. On tosin kaksikielinen ja englanti on melkeinpä vahvempi kuin suomi. Olen pistänyt nuo sen piikkiin, että hänen tarvitsee oppia kielen nyanssit kahdella kielellä. Hän kyllä kartuttaa sanavarastoaan kysymällä mitä joku tarkoittaa, jos ei ymmärrä. Kysyy siis myös koulussa opettajalta.
Lukee itsekseen paljon, vaikka ei enää lueta iltasatuja. Kovin usein käteen tarttuu kuitenkin se englanninkielinen kirja sen sijaan, että lukisi suomeksi. En tiedä millä lahjoisi lukemaan enemmän suomeksi.
Pikkulapsille ehkä luetaankin. Lasten oma lukeminen loppuu kuin seinään, juuri siinä vaiheessa, kun lukutaitoa pitäisi alkaa kehittää. Tässä vaiheessa (alakoulun puoliväli) lapsi saa viimeistään kännykän tai jonkin pelilaitteen.
Satujen lukemisella voidaan sanavarastoa kasvattaa, mutta vain niissä käsitellyn sanaston osalta.
Yläkoululaisista lukee vapahehtoisesti kirjoja enää harvat. Poikien lukuharrastus on käytännössä kadonnut kokonaan.
Vikaa on myös tarjonnassa. Nuorisokirjat ovat jotain ihmeellisiä kaltoinkohtelun, huumeidenkäytön tai koulukiusaamisen realistisia kuvauksia. Valtaosalla nuorista ei ole mitään kosketuspintaa noihin kirjoihin.
Jos jotain vähän tavaomaisempaa onkin, niin se sijoittuu kaupunkiin. Kirjallisuudesta puuttuu kokonaan kirjat, joissa tehdään tavallisia maaseudun asioita: mopojen rassaamista, peltotöitä traktorilla, isän kanssa konenäyttelyssä, pusikon raivaamista, soran ajoa, pihan auraamista traktorilla. Tällaista maalaispojat tekevät 15-vuotiaasta lähtien, eikä taida löytyä yhden yhtä kirjaa, jossa nuo elementit eli heidän arkensa olisi mukana.
Vaan koulussa pakotetaan lukemaan pimeitä juttuja huumenuorista. Ja se saa vihaamaan lukemista ja kirjallisuutta.
Sivistyneissä perheissä kyllä puhutaan lapsille laajalla sanavarastolla ja laajasti eri aiheista, vaikka lapset eivät lukisikaan. Ei lukeminen ole kaikille mieluista puuhaa. Itse ainakin koen romaanien lukemisen aika puuduttavaksi hommaksi. Luen mielummin vaikka tiedelehteä tai jotain muotilehteä, mutta fiktiiviset romaanit jää hyllyyn. Ihan akateemisesti koulutettu ihminen olen.
Osana ongelmaa pidän sitä, että lapsille ei selkeästi enää jutella asioista normaalisti. Lapsellani on kavereita, jotka eivät tiedä mitään normaaleja juttuja. Kuten sitä mitä vanhemmat tekevät työkseen, missä kaupungissa isovanhemmat asuvat tai missä maassa on sen lomakohde, johon ovat menossa. Lapsen kaveri ei vielä ensimmäisellä luokalla osannut kuukausia eikä kelloa. Tuossa nyt vain joitain esimerkkejä, mutta monia ihan tavallisessa arkipäiväisessä keskustelussa normaalisti esiin tulevia tietoja puuttuu nykylapsilta.
Sivistyneissä perheissä kyllä puhutaan lapsille laajalla sanavarastolla ja laajasti eri aiheista, vaikka lapset eivät lukisikaan. Ei lukeminen ole kaikille mieluista puuhaa. Itse ainakin koen romaanien lukemisen aika puuduttavaksi hommaksi. Luen mielummin vaikka tiedelehteä tai jotain muotilehteä, mutta fiktiiviset romaanit jää hyllyyn. Ihan akateemisesti koulutettu ihminen olen.
Osana ongelmaa pidän sitä, että lapsille ei selkeästi enää jutella asioista normaalisti. Lapsellani on kavereita, jotka eivät tiedä mitään normaaleja juttuja. Kuten sitä mitä vanhemmat tekevät työkseen, missä kaupungissa isovanhemmat asuvat tai missä maassa on sen lomakohde, johon ovat menossa. Lapsen kaveri ei vielä ensimmäisellä luokalla osannut kuukausia eikä kelloa. Tuossa nyt vain joitain esimerkkejä, mutta monia ihan tavallisessa arkipäiväisessä keskustelussa normaalisti esiin tulevia tietoja puuttuu nykylapsilta.
Kaikki yläkoululaiset eivät osaa kuukausia tai kelloa. Oman osoitteen muistaminenkin voi olla vaikeaa. Syntymäaika tai hetu voi olla myös ihan unohduksissa.
Vikaa on myös tarjonnassa. Nuorisokirjat ovat jotain ihmeellisiä kaltoinkohtelun, huumeidenkäytön tai koulukiusaamisen realistisia kuvauksia. Valtaosalla nuorista ei ole mitään kosketuspintaa noihin kirjoihin.
Jos jotain vähän tavaomaisempaa onkin, niin se sijoittuu kaupunkiin. Kirjallisuudesta puuttuu kokonaan kirjat, joissa tehdään tavallisia maaseudun asioita: mopojen rassaamista, peltotöitä traktorilla, isän kanssa konenäyttelyssä, pusikon raivaamista, soran ajoa, pihan auraamista traktorilla. Tällaista maalaispojat tekevät 15-vuotiaasta lähtien, eikä taida löytyä yhden yhtä kirjaa, jossa nuo elementit eli heidän arkensa olisi mukana.
Vaan koulussa pakotetaan lukemaan pimeitä juttuja huumenuorista. Ja se saa vihaamaan lukemista ja kirjallisuutta.
Kuka teini haluaa lukea omasta arjestaan? En minä ainakaan olisi halunnut. Myös nuorille tarkoitetut kirjat olivat aivan liian nössöjä. Siirryin kuudennella luokalla aikuisten hyllyille ja pysyin siellä.
Vikaa on myös tarjonnassa. Nuorisokirjat ovat jotain ihmeellisiä kaltoinkohtelun, huumeidenkäytön tai koulukiusaamisen realistisia kuvauksia. Valtaosalla nuorista ei ole mitään kosketuspintaa noihin kirjoihin.
Jos jotain vähän tavaomaisempaa onkin, niin se sijoittuu kaupunkiin. Kirjallisuudesta puuttuu kokonaan kirjat, joissa tehdään tavallisia maaseudun asioita: mopojen rassaamista, peltotöitä traktorilla, isän kanssa konenäyttelyssä, pusikon raivaamista, soran ajoa, pihan auraamista traktorilla. Tällaista maalaispojat tekevät 15-vuotiaasta lähtien, eikä taida löytyä yhden yhtä kirjaa, jossa nuo elementit eli heidän arkensa olisi mukana.
Vaan koulussa pakotetaan lukemaan pimeitä juttuja huumenuorista. Ja se saa vihaamaan lukemista ja kirjallisuutta.
Kuka teini haluaa lukea omasta arjestaan? En minä ainakaan olisi halunnut. Myös nuorille tarkoitetut kirjat olivat aivan liian nössöjä. Siirryin kuudennella luokalla aikuisten hyllyille ja pysyin siellä.
Kyllä ihan hyvä on jotain kosketuspintaa tai samaistumiskohdetta olla. Ei kukaan tietenkään mitäön tylsää arkikuvausta halua lukea. Vaan siellä samantapaisessa ympäristössä sitten tapahtuisi jänniä ja hassuja asioita, tai mielenkiintoisia, riippuen tyylisuunnasta.
Hämmästyin melko lailla kun huomasin että lukiolaiset eivät tienneet missä on Suomenlahti tai Saaristomeri... Saimaakin meni monilla Päijänteen paikalle ja Inarinjärveä oltiin sijoittamassa Pirkanmaalle.
Sivistyneissä perheissä kyllä puhutaan lapsille laajalla sanavarastolla ja laajasti eri aiheista, vaikka lapset eivät lukisikaan. Ei lukeminen ole kaikille mieluista puuhaa. Itse ainakin koen romaanien lukemisen aika puuduttavaksi hommaksi. Luen mielummin vaikka tiedelehteä tai jotain muotilehteä, mutta fiktiiviset romaanit jää hyllyyn. Ihan akateemisesti koulutettu ihminen olen.
Osana ongelmaa pidän sitä, että lapsille ei selkeästi enää jutella asioista normaalisti. Lapsellani on kavereita, jotka eivät tiedä mitään normaaleja juttuja. Kuten sitä mitä vanhemmat tekevät työkseen, missä kaupungissa isovanhemmat asuvat tai missä maassa on sen lomakohde, johon ovat menossa. Lapsen kaveri ei vielä ensimmäisellä luokalla osannut kuukausia eikä kelloa. Tuossa nyt vain joitain esimerkkejä, mutta monia ihan tavallisessa arkipäiväisessä keskustelussa normaalisti esiin tulevia tietoja puuttuu nykylapsilta.
Olen myös huomannut tuon, että vanhemmat eivät enää keskustele lastensa kanssa yhtä paljon kuin aikaisemmin. Aika usein yhdessäolo näyttää olevan sitä, että vanhemmat ja lapset selaavat omaa kännykkäänsä, vaikka ollaan samassa tilassa.
Vikaa on myös tarjonnassa. Nuorisokirjat ovat jotain ihmeellisiä kaltoinkohtelun, huumeidenkäytön tai koulukiusaamisen realistisia kuvauksia. Valtaosalla nuorista ei ole mitään kosketuspintaa noihin kirjoihin.
Jos jotain vähän tavaomaisempaa onkin, niin se sijoittuu kaupunkiin. Kirjallisuudesta puuttuu kokonaan kirjat, joissa tehdään tavallisia maaseudun asioita: mopojen rassaamista, peltotöitä traktorilla, isän kanssa konenäyttelyssä, pusikon raivaamista, soran ajoa, pihan auraamista traktorilla. Tällaista maalaispojat tekevät 15-vuotiaasta lähtien, eikä taida löytyä yhden yhtä kirjaa, jossa nuo elementit eli heidän arkensa olisi mukana.
Vaan koulussa pakotetaan lukemaan pimeitä juttuja huumenuorista. Ja se saa vihaamaan lukemista ja kirjallisuutta.
Kuka teini haluaa lukea omasta arjestaan? En minä ainakaan olisi halunnut. Myös nuorille tarkoitetut kirjat olivat aivan liian nössöjä. Siirryin kuudennella luokalla aikuisten hyllyille ja pysyin siellä.
Kyllä ihan hyvä on jotain kosketuspintaa tai samaistumiskohdetta olla. Ei kukaan tietenkään mitäön tylsää arkikuvausta halua lukea. Vaan siellä samantapaisessa ympäristössä sitten tapahtuisi jänniä ja hassuja asioita, tai mielenkiintoisia, riippuen tyylisuunnasta.
Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa tuollaiset kirjat.
Yksikielinen 15-vuotias lapseni kirjoitti koulussa tutkielman, joka oli aivan täynnä anglismeja. Ei pelkästään sanoja vaan lauserakenteetkin oli ikään kuin suoraan englannista käännettyjä. Hämmentävää.
Vikaa on myös tarjonnassa. Nuorisokirjat ovat jotain ihmeellisiä kaltoinkohtelun, huumeidenkäytön tai koulukiusaamisen realistisia kuvauksia. Valtaosalla nuorista ei ole mitään kosketuspintaa noihin kirjoihin.
Jos jotain vähän tavaomaisempaa onkin, niin se sijoittuu kaupunkiin. Kirjallisuudesta puuttuu kokonaan kirjat, joissa tehdään tavallisia maaseudun asioita: mopojen rassaamista, peltotöitä traktorilla, isän kanssa konenäyttelyssä, pusikon raivaamista, soran ajoa, pihan auraamista traktorilla. Tällaista maalaispojat tekevät 15-vuotiaasta lähtien, eikä taida löytyä yhden yhtä kirjaa, jossa nuo elementit eli heidän arkensa olisi mukana.
Vaan koulussa pakotetaan lukemaan pimeitä juttuja huumenuorista. Ja se saa vihaamaan lukemista ja kirjallisuutta.
Kuka teini haluaa lukea omasta arjestaan? En minä ainakaan olisi halunnut. Myös nuorille tarkoitetut kirjat olivat aivan liian nössöjä. Siirryin kuudennella luokalla aikuisten hyllyille ja pysyin siellä.
Kyllä ihan hyvä on jotain kosketuspintaa tai samaistumiskohdetta olla. Ei kukaan tietenkään mitäön tylsää arkikuvausta halua lukea. Vaan siellä samantapaisessa ympäristössä sitten tapahtuisi jänniä ja hassuja asioita, tai mielenkiintoisia, riippuen tyylisuunnasta.
Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa tuollaiset kirjat.
Minä luin ihan laidasta laitaan, sekä nuortenkirjoja että aikuisten klassikoita ja dekkareita, jopa eroottisia tiiliskiviromaaneja.
Luinkin kyllä todella paljon, monta kirjaa viikossa.
Päiväkodissa hoitaja tuumasi lapsistani, että kyllä sen näkee, kenelle on pienestä pitäen luettu ja juteltu. Ja toden totta, ryhdyin lukemaan kuvakirjoja esikoisen kanssa, kun hän oli 2-3 kuukautta vanha ja tajusin, että jo se pieni ihmisen taimen tykkäsi kuunnella ja katsella. Ja sen jälkeen ei ole lopetettu. Ja väitän, että nyt kun lapset ovat jo lukiolaisia, sen näkee heistä edelleen, että heille on luettu, he ovat lukeneet ja heidän kanssaan on keskusteltu kaikenlaisista asioista.
Kysyin sanat 16v vanhalta. Vuotuista ei tiennyt mutta kun vaihdoin tilalle vuosittaisen niin ymmärsi, muista sanoista tiesi kaikki muut paitsi silmun mistä olin vähän yllättynyt, ollaan käyty paljon metsäretkillä yms.
Kirjallisuutta löytyy moneen makuun, mutta lukijalla täytyy olla kyky keskittyä lukemiseen.
Teini-ikäisillekin on niin huikeita, teini-ikäisten elämästä kaunistelematta kertovia kirjoja, että moni lukisi kyllä mielellään, jos vain tietäisi. Kun aikuinen vilkaisee kirjan sisältöä, saattaa poskille nousta puna.
Minkälainen tantta käyttää sanaa huikea? 😆🤣😁😂😄
Huikea sanan käyttäjällä sanavarasto on lähempänä teinin 15 000 sanan varastoa kuin 70 000 sanan varastoa. Vakavasti ja painottaen sanaa huikea, voi saada älykkään vaikutelman, mutta minulle huikea sanan käyttäjät ovat imbesillejä.
Tässä sitten taisikin olla useita sanoja opeteltavaksi.
Ehkä silloin opettajien ja opetusministeriön olisi syytä katsoa peiliin, millainen opetustaso on nykyään koulussa, jos oppilaat eivät osaa kirjoittaa tai ymmrrä tekstiä.
Olen kanssasi eri mieltä. Peiliin pitäisi katsoa kotona. Opettaja ei ole taikuri, joka tekee mahdottomasta mahdollista.
Koskaan aikaisemmin Suomen historiassa lapsille ei ole luettu niin paljon kuin nykyään. Jokainen suomalainen lapsi on jossakin vaiheessa ennen koulua ollut ainakin päiväkodissa, jossa luetaan päivittäin. Samoin lähes jokaisessa kodissa luetaan iltasadut.
Ja tästä todisteena on vuosittain ilmestyvät uudet lastenkirjat, painetut- ja
myyntikappaleet. Samoin laaja kirjastoverkosto ja älylaitteet tarjoavat äänikirjoja. Ja nykyään kirjat ovat edullisia ja helposti saataville.
Vielä 70-80-luvulle saakka saattoi ilmestyä vain muutama kirja vuodessa ja kappalemäärät olivat vain muutama sata, nyt painoksesta saattaa lähteä kymmeniätuhansia lasten kirjoja.
Toisaalta, tuskin ap. on huolissaan lasten lukutaitosta, vaan tämä ketju on taas kerran vanhempien syyllistäminen.
On paljon perheitä, joissa lapsille ei lueta ja joissa vanhempia pitäisi syyllistää monestakin asiasta.
Minulle luettiin hyvin vähä. Koulussa opin lukemaan. Kirjastosta lainasin kirjoja, mitkä luin itse. Tein myös läksyt itse. Eli käytin omia aivoja oppimiseen, en äidin tai isän, jo kehittyneitä aivoja.
Sivut
Luin lapsille kirjoja joka armaan ilta kolmannelle luokalle asti. Pojat ovat nyt lukiolaisia, ja yhtään kirjaa eivät ole vapaaehtoisesti lukeneet. Aku Ankka tuli kotiin, lukematta jäi. Ostin niille vitsikirjoja, kertomakirjallisuutta, pelivinkkikirjoja, jne. Kaikki jäi lukematta.
Itse luen joka päivä. Ei auta mallin näyttäminen, mahdollistaminen, houkutteleminen, ei mikään. Noilla mokomilla kun on oma päänsä.
Tämä on mutua mutta jos väitteesi pitää paikkaansa niin veikkaisin että tietty joukko lukee runsaasti mutta alati kasvava joukko ei lue?
Omalla alakouluikäisellä lapsella tulee välillä vastaan ihan hassuja sanoja, joita ei tiedä. On tosin kaksikielinen ja englanti on melkeinpä vahvempi kuin suomi. Olen pistänyt nuo sen piikkiin, että hänen tarvitsee oppia kielen nyanssit kahdella kielellä. Hän kyllä kartuttaa sanavarastoaan kysymällä mitä joku tarkoittaa, jos ei ymmärrä. Kysyy siis myös koulussa opettajalta.
Lukee itsekseen paljon, vaikka ei enää lueta iltasatuja. Kovin usein käteen tarttuu kuitenkin se englanninkielinen kirja sen sijaan, että lukisi suomeksi. En tiedä millä lahjoisi lukemaan enemmän suomeksi.
Pikkulapsille ehkä luetaankin. Lasten oma lukeminen loppuu kuin seinään, juuri siinä vaiheessa, kun lukutaitoa pitäisi alkaa kehittää. Tässä vaiheessa (alakoulun puoliväli) lapsi saa viimeistään kännykän tai jonkin pelilaitteen.
Satujen lukemisella voidaan sanavarastoa kasvattaa, mutta vain niissä käsitellyn sanaston osalta.
Yläkoululaisista lukee vapahehtoisesti kirjoja enää harvat. Poikien lukuharrastus on käytännössä kadonnut kokonaan.
Vikaa on myös tarjonnassa. Nuorisokirjat ovat jotain ihmeellisiä kaltoinkohtelun, huumeidenkäytön tai koulukiusaamisen realistisia kuvauksia. Valtaosalla nuorista ei ole mitään kosketuspintaa noihin kirjoihin.
Jos jotain vähän tavaomaisempaa onkin, niin se sijoittuu kaupunkiin. Kirjallisuudesta puuttuu kokonaan kirjat, joissa tehdään tavallisia maaseudun asioita: mopojen rassaamista, peltotöitä traktorilla, isän kanssa konenäyttelyssä, pusikon raivaamista, soran ajoa, pihan auraamista traktorilla. Tällaista maalaispojat tekevät 15-vuotiaasta lähtien, eikä taida löytyä yhden yhtä kirjaa, jossa nuo elementit eli heidän arkensa olisi mukana.
Vaan koulussa pakotetaan lukemaan pimeitä juttuja huumenuorista. Ja se saa vihaamaan lukemista ja kirjallisuutta.
Edesauttaa, haaroittua, karhunpalvelus - lukionsa aloittaneelle.
Sivistyneissä perheissä kyllä puhutaan lapsille laajalla sanavarastolla ja laajasti eri aiheista, vaikka lapset eivät lukisikaan. Ei lukeminen ole kaikille mieluista puuhaa. Itse ainakin koen romaanien lukemisen aika puuduttavaksi hommaksi. Luen mielummin vaikka tiedelehteä tai jotain muotilehteä, mutta fiktiiviset romaanit jää hyllyyn. Ihan akateemisesti koulutettu ihminen olen.
Osana ongelmaa pidän sitä, että lapsille ei selkeästi enää jutella asioista normaalisti. Lapsellani on kavereita, jotka eivät tiedä mitään normaaleja juttuja. Kuten sitä mitä vanhemmat tekevät työkseen, missä kaupungissa isovanhemmat asuvat tai missä maassa on sen lomakohde, johon ovat menossa. Lapsen kaveri ei vielä ensimmäisellä luokalla osannut kuukausia eikä kelloa. Tuossa nyt vain joitain esimerkkejä, mutta monia ihan tavallisessa arkipäiväisessä keskustelussa normaalisti esiin tulevia tietoja puuttuu nykylapsilta.
Kaikki yläkoululaiset eivät osaa kuukausia tai kelloa. Oman osoitteen muistaminenkin voi olla vaikeaa. Syntymäaika tai hetu voi olla myös ihan unohduksissa.
Kuka teini haluaa lukea omasta arjestaan? En minä ainakaan olisi halunnut. Myös nuorille tarkoitetut kirjat olivat aivan liian nössöjä. Siirryin kuudennella luokalla aikuisten hyllyille ja pysyin siellä.
Kyllä ihan hyvä on jotain kosketuspintaa tai samaistumiskohdetta olla. Ei kukaan tietenkään mitäön tylsää arkikuvausta halua lukea. Vaan siellä samantapaisessa ympäristössä sitten tapahtuisi jänniä ja hassuja asioita, tai mielenkiintoisia, riippuen tyylisuunnasta.
Hämmästyin melko lailla kun huomasin että lukiolaiset eivät tienneet missä on Suomenlahti tai Saaristomeri... Saimaakin meni monilla Päijänteen paikalle ja Inarinjärveä oltiin sijoittamassa Pirkanmaalle.
Olen myös huomannut tuon, että vanhemmat eivät enää keskustele lastensa kanssa yhtä paljon kuin aikaisemmin. Aika usein yhdessäolo näyttää olevan sitä, että vanhemmat ja lapset selaavat omaa kännykkäänsä, vaikka ollaan samassa tilassa.
Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa tuollaiset kirjat.
Molemmat ovat oikein. Opit uuden sanan.
Yksikielinen 15-vuotias lapseni kirjoitti koulussa tutkielman, joka oli aivan täynnä anglismeja. Ei pelkästään sanoja vaan lauserakenteetkin oli ikään kuin suoraan englannista käännettyjä. Hämmentävää.
Minä luin ihan laidasta laitaan, sekä nuortenkirjoja että aikuisten klassikoita ja dekkareita, jopa eroottisia tiiliskiviromaaneja.
Luinkin kyllä todella paljon, monta kirjaa viikossa.
Päiväkodissa hoitaja tuumasi lapsistani, että kyllä sen näkee, kenelle on pienestä pitäen luettu ja juteltu. Ja toden totta, ryhdyin lukemaan kuvakirjoja esikoisen kanssa, kun hän oli 2-3 kuukautta vanha ja tajusin, että jo se pieni ihmisen taimen tykkäsi kuunnella ja katsella. Ja sen jälkeen ei ole lopetettu. Ja väitän, että nyt kun lapset ovat jo lukiolaisia, sen näkee heistä edelleen, että heille on luettu, he ovat lukeneet ja heidän kanssaan on keskusteltu kaikenlaisista asioista.
Eikö osannut päätellä asiayhteydestä?
Huikea sanan käyttäjällä sanavarasto on lähempänä teinin 15 000 sanan varastoa kuin 70 000 sanan varastoa. Vakavasti ja painottaen sanaa huikea, voi saada älykkään vaikutelman, mutta minulle huikea sanan käyttäjät ovat imbesillejä.
Tässä sitten taisikin olla useita sanoja opeteltavaksi.
Minulle luettiin hyvin vähä. Koulussa opin lukemaan. Kirjastosta lainasin kirjoja, mitkä luin itse. Tein myös läksyt itse. Eli käytin omia aivoja oppimiseen, en äidin tai isän, jo kehittyneitä aivoja.
Sivut