Sairaslapsi .com kehoittaa antamaan lapselle kulutusmaitoa ja rasvaista ruokaa
Käykää katsomassa!
Mun mielestä jopa hyvä neuvo! Oma 3-vuotias on niin huono syömään ja nostamaan painoa. Tuntui naurettavalta samalla neuvolareissulla kuulla tytön alhaisesta painosta ja ottaa käteen esite siitä, että lapselle annetaan rasvatonta maitoa!
Kommentit (63)
Vierailija:
Kyllä, yksi epäilty sv-tautien aiheuttaja on tyydyttynyt rasva, MUTTA mikään tutkimus ei tue väitettä, että se olisi eläimestä tullut tyydyttynyt rasva, vaan nimenomaan tämä tyydyttyneeksi käsitelty KASVIRASVA!
Kova rasva = tyydyttynyt rasva, muttei välttämättä eläinrasva.
Eli mieluummin sitä punaista maitoa kuin korvapuusti!
Kaikki tyydyttynyt rasva on yhtä huonoa. Tuli se mistä vaan lähteestä. Tyydyttyneet rasvat ovat juuri näitä kovia rasvoja.
vaikka istuvaa työtä tekevälle, vähän liikkuvalle?
Esim. lapset, kun liikkuvat jatkuvasti ja kulutus on kovaa, niin ovatko pahat rasvat heille vähemmän pahoja, kuin meille aikuisille, jotka liikumme huomattavasti vähemmän ja siten kulutamme myös vähemmän?
Yritän kysyä, että kun kovat rasvat kerääntyvät helpommin (?) elimistöön, niin kuluvatko ne kuitenkin paljon liikkuvalla myös pois?
kermaa, punaista maitoa, liikaa rasvaa tai öljyä suoraan lusikalla suuhun!!!!!!!!!!
Väitätkö todella, että luonnollinen tyydyttynyt rasva on yhtä pahaa kuin teollisesti muovimaiseksi kovetettu tyydyttynyt kasvirasva?
Olet todella pihalla, et ole tainnut paljoa seurata transrasvakeskustelua?!
Vierailija:
kuin aikuisenkin. Siis verisuonten kalkkeutumiseen esim. liian rasvan käytöllä. Ja varsinkin jos on pienipainoisena syntynyt !
Liian kovan rasvan käytöllä on haittoja. Lueppa vaikka tohtori fi:stä rasvoista (löytyy googlaamalla tohtori rasvat, tulee ekaksi.)
Rasvoja ei tietenkään saa nauttia liikaa niiden korkean energiapitoisuuden vuoksi. Rasvojen osuus ruokaympyrässä n. 5% ja päivänkokonaisenergiasta n. 30%
Kokonaisrasvaprosentti 27,8
josta tyydyttynyttä 10,8 ja loput tyydyttymätöntä, eli pehmeää rasvaa.
Tämän pitäisi olla rautalanka ja todistaa kaikille eläinrasvaa vastaan taisteleville, että eläinrasva olisi sama asia kuin kova rasva.
Vierailija:
Väitätkö todella, että luonnollinen tyydyttynyt rasva on yhtä pahaa kuin teollisesti muovimaiseksi kovetettu tyydyttynyt kasvirasva?Olet todella pihalla, et ole tainnut paljoa seurata transrasvakeskustelua?!
Lueppa sinä ihan perusteita ravinto-opista ja rasvoista. Kerro sitten mitä tiedät tyydyttyneistä rasvoista ja niiden vaikutuksesta. Suomessa on käytetty aina paljon mm. voita, joka on suurelta osin tyydyttynyttä rasvaa. Itä-Suomessa on paljon korkeampia sydän-ja verisuonitauti kuolleisuus tilastoja kuin muualla suomessa. Siellä suositaan mm. voita.
Vierailija:
Liian kovan rasvan käytöllä on haittoja.
Ravinnosta saa olla n. 5% rasvaa. Tämä 5% tarkoittaa silloin päivän energiantarpeesta n. 30%
Vierailija:
Liian kovan rasvan käytöllä on haittoja.
Liialla kovan...
kermaa, punaista maitoa ja voita liikaa! Tottakai se on epäterveellistä.
Vierailija:
Ravinnosta saa olla n. 5% rasvaa. Tämä 5% tarkoittaa silloin päivän energiantarpeesta n. 30%
Juurikin näin, ja tuosta 30%:sta 1/3 pitää olla tyydyttynyttä, loput tyydyttymätöntä.
Ei kai kukaan nyt pelkkää possua syö? Jos koostat aterian niin, että syöt sen possun kanssa vaikka salaattia ja kasviksia, niin koko aterian rasvapitoisuus laskee aika radikaalisti, vai?
Vierailija:
Juurikin näin, ja tuosta 30%:sta 1/3 pitää olla tyydyttynyttä, loput tyydyttymätöntä.
Mihin perustat tämän väitteen, pitää olla tyydyttynyttä. En ole koskaan siitä kuullut? Kyllähön mm. kaikki öljytkin sisältävät tyydyttyneitä rasvoja, en ole koskaan kuullut sen olevan tarpeellista.
että rasvan osuus energiasta tulisi olla 30% ja siitä 1/3 tyydyttynyttä ja 2/3 tyydyttymätöntä.
Ihminen tarvitsee kaikenlaisia rasvahappoja!
Olen oikeasti kiinnostunut, ihan hyvä tietää.
Vierailija:
Meillä on lapsi aina ollut liian laiha, kulkee -35 käyrillä. Asiaa on tutkittu lekurissa moneen kertaan ja mitään syytä ei ole löytynyt. Tutkimuksissa yllättäen kuitenkin löytyi suurempi riski saada veritulppia aikuisella iällä. Kuulemma moni suomalainen kantaa geeniä tietämättään. Me teimme ratkaisun et lapsi saa olla laiha mut mitään rasvaisia tuotteita emme laihuuden takia hänelle rupea syöttämään. Niissä tuntuu olevan suurempi riski aikuisena sairastumiseen.
pehmeitä rasvoja? Pähkinöitä, Oliiviöljyä, rasvaista kalaa ym. Liiasta laihuudestakin on haittaa lapsesi kehitykselle. Kyllä lapsen pitää rasvaa saada, sitä vain voi katsoa että missä muodossa eli varoo kovia rasvoja. Rasvaa tarvitaan mm. solujen toiminnan ja vitamiinien imeytymisen vuoksi.
Meillä on suvussa kys. geeni.
Minä olen omat kolestrolini alentanut vaihtamalla punaisen lihan useammin kanaan, oliiviöljyn käytöllä ruuanlaitossa, voista ja margariinista luopumisella, pähkinöillä ja kalaöljykapseleilla. 7,5 arvosta olen päässyt arvoon 5,1, mikä on lääkärini mukaan ok, koska hyvä kolestroliarvoni on 1,9. Ja korkea kolestroli todettiin 25-vuotiaana runsaasta liikunnasta ja kaikesta vähärasvaisesta ruokavaliosta huolimatta!
Omat lapseni saavat tavallista maitoa, kalaa, kanaa, pähkinöitä ja oliiviöljyä. Ovat normaalipainoisia. Meillä käydään iltaisin kävelyillä, uimassa ja pulkkamäessä ym. Kun lapsi liikkuu, hän ei liho vaikka ruoka olisi rasvaista.
Mä tiputin omat kolesteroliarvoni vaihtamalla rasvattoman maidon punaiseen, syömällä rasvaista lihaa rasvattoman sijaan, syömällä joka päivä 2 kananmunaa, vaihtamalla kevytkermat kuohukermaan ja margariinit voihin. Jätin pois kaiken sokerin ja jauhotuotteet, tilalle vähintään puoli kiloa kasviksia päivässä.
Näin laski kolesteroli 6,1:stä 4,0:aan vuodessa! :)
Mutta mulla ei taustalla mitään sairautta.
kuten ei suolaakaan pidä KOKONAAN ottaa pois ruokavaliosta.
" Infants and toddlers under two years need fat and calories to fuel their rapid growth."
http://pediatrics. about. com/od/weeklyquestion/a/05_low_fat_diet. htm
kuin aikuisenkin. Siis verisuonten kalkkeutumiseen esim. liian rasvan käytöllä. Ja varsinkin jos on pienipainoisena syntynyt !