Nykyteinit ei taida enää niin voimakkaasti hävetä vanhempiaan, kuin oma ikäluokkani

Minä en ole ikinä tajunnut tuota omien vanhempien häpeämistä. En minä hävennyt ikinä vanhempiani, eikä sisaruksenikaan hävenneet. En muista, että kukaan kaverinikaan olisi hävennyt vanhempiaan.

Olen 30v.

Lapsi ja lapsenmielinen.

Vierailija kirjoitti:

Koska minä olen ollut se, joka olen laittanut lasten isovanhemmille rajat, että lapsia ei kiusata ja nolata ("ettei niistä kasva ylpeitä") niinkuin ennenvanhaan kenties on tehty. En ole kaverivanhempi, mutta olen aina pitänyt huolta siitä, että lapset voi aina ja kaikessa luottaa minuun. Se on tehnyt sen, että minulle on uskallettu soittaa kännissä että hae pois, ja olen hakenut. Olen nukkunut huonossa kunnossa olevan teinin huoneessa patjalla ja vahtinut unta, ja kun se on aamulla herännyt huonovointisena, olen kertonut että miksi siinä olen (ettei tukehdu jos oksentaa jne.). Ja kyllä, ne ei ole hävennyt olla seurassani ja haluaa mukaan kauppaan vaikka ihan vaan tavalliselle ruokaostosreissulle. Näkee kaverit tai ei.

Tämä on muuten totta. Nyt isovanhempina ovat innoissaan kertomassa lapsille noloja asioita minusta, mutta toisaalta haluavat myös nolata lapsen julkisilla paikoilla.

Miksi? Haluavat pistää vahingon kiertämään?

Tästä on tullut ihan riitakin, koska mulla ei ole kuulemma huumorintajua. Onneksi tämä loppui kun meidän 7v alkoi ihan tosissaan parkua kun mummo kertoi kaikenlaisia juttuja ja lapsi oli niin häpeissään. Meni ilmeisesti jopa mummon ymmärrykseen, että se ei todellakaan ole kenestäkään hauskaa. Ja mummo oli siis oma äitini.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan. Nykyvanhemmat on myös coolimpia. Jos muistelen omaa äitiäni niin häpesin aina (ja edelleen liikkua hänen kanssaan). Aina piti olla suuna päänä luennoimassa jostain vain häntä kiinnostavasta jutusta ja jos tuli kavereita vastaan niin oli pakko kertoa vähintään 1 nolo asia lapsuudesta. Aivan hirveää.

Nykyisin vanhemmilla on varmaan sen verran enemmän pelisilmää, että osataan olla nolaamatta sitä omaa lasta.

Tämä on kyllä totta! Kun mietin omaa äitiäni niin tällä on ollut aina hyvin alkeelliset sosiaaliset taidot, filtteri nolla ja ei aisti yhtään että ihan kaikesta ei kannata puhua. En pysty nykyäänkään oikein olemaan tämän kanssa luontevasti, on nolannut itsensä ja minut aikuisiällä mieheni sukulaisten edessä. Kun päättää olevansa oikeassa niin sitä ei muuta mikään, oli aihe sitten se mikä ruoka on hyvää, kelan tuet tai naapurin Pirkon lapsen nimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan. Nykyvanhemmat on myös coolimpia. Jos muistelen omaa äitiäni niin häpesin aina (ja edelleen liikkua hänen kanssaan). Aina piti olla suuna päänä luennoimassa jostain vain häntä kiinnostavasta jutusta ja jos tuli kavereita vastaan niin oli pakko kertoa vähintään 1 nolo asia lapsuudesta. Aivan hirveää.

Nykyisin vanhemmilla on varmaan sen verran enemmän pelisilmää, että osataan olla nolaamatta sitä omaa lasta.

Mun työpaikka oli äitini työpaikan vieressä kun olin n 18v. Hän tuli välillä syömään lounasta minun ja työkavereiteni kanssa ja joka kerta kertoi jonkun todella nolon jutun minusta lapsena. Sellaisen inhottavan dissaavan jutun. En kyllä usko että monen muun vanhemmat olisivat noin kamalia mutta itse en tuollaista ikinä ole tehnyt omille lapsilleni. Huh, vieläkin puistattaa kun tuli mieleen.

Voi hyvänen aika, että kuulostaa tutulta. Kun olin lapsi kasarilla ja käytiin sukulaisilla kahveilla niin oli oikein aikuisten erikoishuvia muistella mitä typerää olin sanonut tai tehnyt vielä pienempänä lapsena. Istuin monet kerrat itkua pidellen ja toivoin maan nielaisevan minut.

Myöhemmin olen miettinyt, etteivätkö aikuiset ymmärtäneet, että myös lapset ovat oikeita ihmisiä tunteineen. Ei mitään lemmikkieläimiä, joiden hupsutuksille voi naureskella.

Vasta aikuisena tajusin, että pari sukulaistani olivat suoraansanottuna yksinkertaisia. En vaan lapsena ymmärtänyt sitä.

Nro14

Joo, ihan samoja fiiliksiä sukulaiskyläilyistäkin. Ihan järkyttävää miten äitini kertoi kaikki jutut kaikille eikä yksikään näköjään miettinyt että onko tämä nyt ihan oikein. Omia lapsiani äiti rakastaa ehdoitta ja kehuisi niitä ihan joka ikiselle jos joku haluaisi kuunnella eikä ikinä höpöttelisi nolouksia kenellekkään.

Omat vanhempani kuuluvat suuriin ikäluokkiin, ja se kuilu välillämme oli valtava. Aivan toista nykyään, jotenkin harmittaa jopa ettei nykynuoriso ole luonut omaa kulttuuriaan, vaan samat hopparit, hevarit, punkkarit, hipit ym tyylit ovat läsnä kuin minunkin nuoruudessani.

Nykylapset ja -nuoret eivät ylipäätään koe häpeää. Siis tottakai häpeävät kun on aihetta, mutta se suomalaiskansallinen kaikkeen liittyvä perushäpeä puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan. Nykyvanhemmat on myös coolimpia. Jos muistelen omaa äitiäni niin häpesin aina (ja edelleen liikkua hänen kanssaan). Aina piti olla suuna päänä luennoimassa jostain vain häntä kiinnostavasta jutusta ja jos tuli kavereita vastaan niin oli pakko kertoa vähintään 1 nolo asia lapsuudesta. Aivan hirveää.

Nykyisin vanhemmilla on varmaan sen verran enemmän pelisilmää, että osataan olla nolaamatta sitä omaa lasta.

Tämä on kyllä totta! Kun mietin omaa äitiäni niin tällä on ollut aina hyvin alkeelliset sosiaaliset taidot, filtteri nolla ja ei aisti yhtään että ihan kaikesta ei kannata puhua. En pysty nykyäänkään oikein olemaan tämän kanssa luontevasti, on nolannut itsensä ja minut aikuisiällä mieheni sukulaisten edessä. Kun päättää olevansa oikeassa niin sitä ei muuta mikään, oli aihe sitten se mikä ruoka on hyvää, kelan tuet tai naapurin Pirkon lapsen nimi.

Tutulta kuulostaa. Mistähän johtuu?

Äitini vielä kuvittelee olevansa kovinkin supliikki seurassa ja hölisee vain menemään. Isäni jostain syystä taas on hyvinkin taitava sosiaalisesti. Enkä muista ikinä isää hävenneeni. Äitiä kyllä senkin edestä.

Ja olen siis monet kerrat miettinyt, miten he olivat 20v naimisissa? En keksi yhtään heitä yhdistävää asiaa lasten lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska minä olen ollut se, joka olen laittanut lasten isovanhemmille rajat, että lapsia ei kiusata ja nolata ("ettei niistä kasva ylpeitä") niinkuin ennenvanhaan kenties on tehty. En ole kaverivanhempi, mutta olen aina pitänyt huolta siitä, että lapset voi aina ja kaikessa luottaa minuun. Se on tehnyt sen, että minulle on uskallettu soittaa kännissä että hae pois, ja olen hakenut. Olen nukkunut huonossa kunnossa olevan teinin huoneessa patjalla ja vahtinut unta, ja kun se on aamulla herännyt huonovointisena, olen kertonut että miksi siinä olen (ettei tukehdu jos oksentaa jne.). Ja kyllä, ne ei ole hävennyt olla seurassani ja haluaa mukaan kauppaan vaikka ihan vaan tavalliselle ruokaostosreissulle. Näkee kaverit tai ei.

Tämä on muuten totta. Nyt isovanhempina ovat innoissaan kertomassa lapsille noloja asioita minusta, mutta toisaalta haluavat myös nolata lapsen julkisilla paikoilla.

Miksi? Haluavat pistää vahingon kiertämään?

Tästä on tullut ihan riitakin, koska mulla ei ole kuulemma huumorintajua. Onneksi tämä loppui kun meidän 7v alkoi ihan tosissaan parkua kun mummo kertoi kaikenlaisia juttuja ja lapsi oli niin häpeissään. Meni ilmeisesti jopa mummon ymmärrykseen, että se ei todellakaan ole kenestäkään hauskaa. Ja mummo oli siis oma äitini.

Ohhoh! Mä olen ihmetellyt miksi oma äiti on kertonut

noloja juttuja minusta nuorena omalle lapselle. Sanonut myös joskus vitsillä "onks äiti vai ihan tyhmä". Lapsi oli ihan hämmentynyt että mitä tuohon vastaisi. En tiedä miksi piikittely, nolaaminen ja vähättely on muka jotain huumoria tässä suvussa, mutta ärsyttävää se kyllä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan. Nykyvanhemmat on myös coolimpia. Jos muistelen omaa äitiäni niin häpesin aina (ja edelleen liikkua hänen kanssaan). Aina piti olla suuna päänä luennoimassa jostain vain häntä kiinnostavasta jutusta ja jos tuli kavereita vastaan niin oli pakko kertoa vähintään 1 nolo asia lapsuudesta. Aivan hirveää.

Nykyisin vanhemmilla on varmaan sen verran enemmän pelisilmää, että osataan olla nolaamatta sitä omaa lasta.

Mun työpaikka oli äitini työpaikan vieressä kun olin n 18v. Hän tuli välillä syömään lounasta minun ja työkavereiteni kanssa ja joka kerta kertoi jonkun todella nolon jutun minusta lapsena. Sellaisen inhottavan dissaavan jutun. En kyllä usko että monen muun vanhemmat olisivat noin kamalia mutta itse en tuollaista ikinä ole tehnyt omille lapsilleni. Huh, vieläkin puistattaa kun tuli mieleen.

Näistä ei vain pääse yli. Äitini on kunnalla töissä ja olin itse vuoden myös kunnalla, mutta eri osastolla. Äiti keplotteli itsensä jotenkin samaan avotoimistoon (siinä oli usean osaston työpisteitä,ns aspassa) ja kuuntelin monta kuukautta erilaisia liioiteltujakin noloja kaskuja lapsuudestani.

Oli yksi syy miksi vaihdoin työpaikkaa asap.

Otan osaa. Nuorempana olisi tosissaan tarvinnut vertaistukea:)

Vierailija kirjoitti:

Nykylapset ja -nuoret eivät ylipäätään koe häpeää. Siis tottakai häpeävät kun on aihetta, mutta se suomalaiskansallinen kaikkeen liittyvä perushäpeä puuttuu.

Tästä on kyllä tämän keskustelun myötä sanottava, että varmasti täysin kiitos nykyvanhempien.

Eihän tuollaisella julkisella nolaamisella hyväitsetuntoista lasta kasvakaan.

Kyl meidän likka sanoo äiti sä oot nolo, iskä toi on niin noloo. Me katotaan toisiamme että mitä.

Ei ole omien poikieni tarvinnut hävetä. Kaupassa, ravintoloissa, elokuvissa on käyty aina ja käydään. Vanhimmat lapset jo täysikäisiä.

Omia vanhempiani häpesin. Pukeutuivät rääsyihin ja tupakkaa poltettiin koko ajan. Äiti veti jotain roolia. Kaupoissa kauhisteltiin hintoja ja alettiin tinkimään. Noloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska minä olen ollut se, joka olen laittanut lasten isovanhemmille rajat, että lapsia ei kiusata ja nolata ("ettei niistä kasva ylpeitä") niinkuin ennenvanhaan kenties on tehty. En ole kaverivanhempi, mutta olen aina pitänyt huolta siitä, että lapset voi aina ja kaikessa luottaa minuun. Se on tehnyt sen, että minulle on uskallettu soittaa kännissä että hae pois, ja olen hakenut. Olen nukkunut huonossa kunnossa olevan teinin huoneessa patjalla ja vahtinut unta, ja kun se on aamulla herännyt huonovointisena, olen kertonut että miksi siinä olen (ettei tukehdu jos oksentaa jne.). Ja kyllä, ne ei ole hävennyt olla seurassani ja haluaa mukaan kauppaan vaikka ihan vaan tavalliselle ruokaostosreissulle. Näkee kaverit tai ei.

Tämä on muuten totta. Nyt isovanhempina ovat innoissaan kertomassa lapsille noloja asioita minusta, mutta toisaalta haluavat myös nolata lapsen julkisilla paikoilla.

Miksi? Haluavat pistää vahingon kiertämään?

Tästä on tullut ihan riitakin, koska mulla ei ole kuulemma huumorintajua. Onneksi tämä loppui kun meidän 7v alkoi ihan tosissaan parkua kun mummo kertoi kaikenlaisia juttuja ja lapsi oli niin häpeissään. Meni ilmeisesti jopa mummon ymmärrykseen, että se ei todellakaan ole kenestäkään hauskaa. Ja mummo oli siis oma äitini.

Ohhoh! Mä olen ihmetellyt miksi oma äiti on kertonut

noloja juttuja minusta nuorena omalle lapselle. Sanonut myös joskus vitsillä "onks äiti vai ihan tyhmä". Lapsi oli ihan hämmentynyt että mitä tuohon vastaisi. En tiedä miksi piikittely, nolaaminen ja vähättely on muka jotain huumoria tässä suvussa, mutta ärsyttävää se kyllä on.

Jos ollaankin sukulaisia? Meidän suvussa tietyn ikäisillä tuo nolaaminen menee aivan yli. Sukujuhlissa tädit kilvan nolaavat jokaisen vuorollaan ja me serkut lähinnä pyöritellään silmiä.

Jos joku tuo uuden tyttö-/poikaystävän näytille niin tälle tulokkaalle kerrotaan kyllä kaikki nolot muistot vauvavuosista lähtien. Me nuoremmat sitten yritetään kysellä uudelta jostain normaaleista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Koska nykyään vanhemmat ovat lastensa kavereita ei vanhempia eli kasvattajia.

Kasvattaa voi muutenkin kuin nolaamalla, lyttäämällä ja pelottelemalla. Ilmeisesti jopa kohtuullisin tuloksin, ottaen huomioon että iso osa nuorista ja lapsista on ihan mukavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan. Nykyvanhemmat on myös coolimpia. Jos muistelen omaa äitiäni niin häpesin aina (ja edelleen liikkua hänen kanssaan). Aina piti olla suuna päänä luennoimassa jostain vain häntä kiinnostavasta jutusta ja jos tuli kavereita vastaan niin oli pakko kertoa vähintään 1 nolo asia lapsuudesta. Aivan hirveää.

Nykyisin vanhemmilla on varmaan sen verran enemmän pelisilmää, että osataan olla nolaamatta sitä omaa lasta.

Tämä on kyllä totta! Kun mietin omaa äitiäni niin tällä on ollut aina hyvin alkeelliset sosiaaliset taidot, filtteri nolla ja ei aisti yhtään että ihan kaikesta ei kannata puhua. En pysty nykyäänkään oikein olemaan tämän kanssa luontevasti, on nolannut itsensä ja minut aikuisiällä mieheni sukulaisten edessä. Kun päättää olevansa oikeassa niin sitä ei muuta mikään, oli aihe sitten se mikä ruoka on hyvää, kelan tuet tai naapurin Pirkon lapsen nimi.

Tutulta kuulostaa. Mistähän johtuu?

Äitini vielä kuvittelee olevansa kovinkin supliikki seurassa ja hölisee vain menemään. Isäni jostain syystä taas on hyvinkin taitava sosiaalisesti. Enkä muista ikinä isää hävenneeni. Äitiä kyllä senkin edestä.

Ja olen siis monet kerrat miettinyt, miten he olivat 20v naimisissa? En keksi yhtään heitä yhdistävää asiaa lasten lisäksi.

Joo juuri tuo hölisemään meneminen kuvaa tilannetta parhaiten. Tuo tilanne missä äitini "hölisi menemään" mieheni sukulaisten seurassa oli sellainen, että mieheni lähisukulainen mainitsi perussairaudestaan joka ei tule ikinä paranemaan. Äitini aloitti ihan ihmeellisen huuhaasaarnan jossa hölötti varmaan 15min putkeen että ei voi tietää, ei ole totta, hänen tutun kaimallaankin parani, oletko koittanut poppakonstia, sitä tätä. Lopulta sanoin ihan suoraan että vaihdetaanpas aihetta, äitini vaan naurahti ja totesi että jatketaan tästä sitten joskus toiste. Automatkalla kotiin höpötti että olipas kiva visiitti. Juuh, ehkä hänelle.

Nykyään puhutaan hirveästi siitä että kaikki medikalisoidaan ja kaikesta käytöksestä tehdään ongelma, mutta tämä... Sanotaan vaikla sosiaalisesti rajoittunut aikuisryhmä on varmaan juuri sitä porukkaa joka nykypäivän koulussa saisi apua sosiaalisten taitojen ongelmiin. Ennenvanhaan ei puututtu, ja tulos on tämä.

-11

Ai jaa. Kyllä mä ysärin teininä saatoin vanhempieni seurassa kulkea. En hävennyt heitä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole omien poikieni tarvinnut hävetä. Kaupassa, ravintoloissa, elokuvissa on käyty aina ja käydään. Vanhimmat lapset jo täysikäisiä.

Omia vanhempiani häpesin. Pukeutuivät rääsyihin ja tupakkaa poltettiin koko ajan. Äiti veti jotain roolia. Kaupoissa kauhisteltiin hintoja ja alettiin tinkimään. Noloa.

Meilläkin äiti veti roolia. Larppasi ihan kympillä viisitoistavuotiasta aina kun kavereita tuli vastaan. Yritti siis puhua meikeistä/vaatteista/juoruista. Siis tuntemattomalle ihmiselle. Inhottavinta tuossa oli se, että äiti ei selvästi tuntenut minua tai kaveripiiriäni yhtään.

Ei minua tai kavereitani kiinnostanut tuollaiset jutut. Meitä kiinnosti urheilu ja fantasiakirjat. Meistä kukaan ei meikannut ja kuljettiin treenivaatteissa jo ennen kuin se oli muotia.

Itse en usko että missään kaveripiirissä olisi puhuttu meikeistä tms., mutta meistä näki jo kaukaa että me ei niistä ainakaan puhuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan. Nykyvanhemmat on myös coolimpia. Jos muistelen omaa äitiäni niin häpesin aina (ja edelleen liikkua hänen kanssaan). Aina piti olla suuna päänä luennoimassa jostain vain häntä kiinnostavasta jutusta ja jos tuli kavereita vastaan niin oli pakko kertoa vähintään 1 nolo asia lapsuudesta. Aivan hirveää.

Nykyisin vanhemmilla on varmaan sen verran enemmän pelisilmää, että osataan olla nolaamatta sitä omaa lasta.

Tämä on kyllä totta! Kun mietin omaa äitiäni niin tällä on ollut aina hyvin alkeelliset sosiaaliset taidot, filtteri nolla ja ei aisti yhtään että ihan kaikesta ei kannata puhua. En pysty nykyäänkään oikein olemaan tämän kanssa luontevasti, on nolannut itsensä ja minut aikuisiällä mieheni sukulaisten edessä. Kun päättää olevansa oikeassa niin sitä ei muuta mikään, oli aihe sitten se mikä ruoka on hyvää, kelan tuet tai naapurin Pirkon lapsen nimi.

Tutulta kuulostaa. Mistähän johtuu?

Äitini vielä kuvittelee olevansa kovinkin supliikki seurassa ja hölisee vain menemään. Isäni jostain syystä taas on hyvinkin taitava sosiaalisesti. Enkä muista ikinä isää hävenneeni. Äitiä kyllä senkin edestä.

Ja olen siis monet kerrat miettinyt, miten he olivat 20v naimisissa? En keksi yhtään heitä yhdistävää asiaa lasten lisäksi.

Joo juuri tuo hölisemään meneminen kuvaa tilannetta parhaiten. Tuo tilanne missä äitini "hölisi menemään" mieheni sukulaisten seurassa oli sellainen, että mieheni lähisukulainen mainitsi perussairaudestaan joka ei tule ikinä paranemaan. Äitini aloitti ihan ihmeellisen huuhaasaarnan jossa hölötti varmaan 15min putkeen että ei voi tietää, ei ole totta, hänen tutun kaimallaankin parani, oletko koittanut poppakonstia, sitä tätä. Lopulta sanoin ihan suoraan että vaihdetaanpas aihetta, äitini vaan naurahti ja totesi että jatketaan tästä sitten joskus toiste. Automatkalla kotiin höpötti että olipas kiva visiitti. Juuh, ehkä hänelle.

Nykyään puhutaan hirveästi siitä että kaikki medikalisoidaan ja kaikesta käytöksestä tehdään ongelma, mutta tämä... Sanotaan vaikla sosiaalisesti rajoittunut aikuisryhmä on varmaan juuri sitä porukkaa joka nykypäivän koulussa saisi apua sosiaalisten taitojen ongelmiin. Ennenvanhaan ei puututtu, ja tulos on tämä.

-11

Voi kyllä. Juuri viime viikolla häpesin silmät päästäni lapseni kilpailuissa, joita äitini oli katsomassa. Olin äidin kanssa kahvijonossa kun lapseni valmentajat kiisivät ohi. Toinen on vanha joukkuekaverini ja hän huikkasi että kauhea kiire, kun oli joku sekaannus.

Äitini ampaisi siitä äkkiä hölisemään täysin turhaa arviointiaan siitä, miten milläkin joukkueella oli mennyt. Molemmat valmentajat yrittivät poistua asioilleen, mutta ei äidillä sytyttänyt ennen kuin sanoin että heillä on KIIRE, että päästä ne nyt menemään. Olisi varmaan loppu kilpailut pitänyt sitä monologiaan siinä.

Onko tämä nolatuksi joutuminen yhteydessä siihen, että öisin jos ei saa unta, kaikki elämän noloimmat hetket vilisee mielessä ja aiheuttaa niin syvää häpeää, että ei olisi väliksi herätä enää ollenkaan.