Miksi koululiikunta perustuu niin vahvasti joukkueurheiluun?

Itse olisin tykännyt voimistelusta, tanssista, taitoluistelusta, joogasta, yleisurheilustaolihan noitakin mutta ehkä kerran vuodessa näiden sijaan pesäpalloa, jalkapalloa, ringetteä ja kaikkia pallopelejäen tykännyt enkä niitä harrasta vieläkään, huonot muistot koululiikunnasta.

Lapsen luokkakin pelaa paljon pallopelejä mutta onneksi tekevät myös muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs yksilölajeja ehdotat?

Seinäkiipeily, voimistelu, uinti, luistelu, aerobic, tanssi, pyöräily yms.

Seinäkiipeily - onnistuu vain muutamassa koulussa ja niissäkin pitäisi olla paljon enemmän kuin yksi opettaja tuntia valvomassa turvallisuussyistä

Voimistelu - on jo opetusohelmassa

Uinti - on jo opetusohjelmassa

Luistelu - on jo opetusohjelmassa

Aerobic - lapsilla käytännössä sama kuin voimistelu

Tanssi - on jo opetusohjelmassa

Pyöräily - kaikilla ei ole pyöriä eikä koulu voi velvoittaa niitä hankkimaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajalla helpompi valvoa ja arvioida joukkueurheilua kuin yksilölajeja.

Kyllähän kaikenlaista ryhmäliikuntaakin on, mikä ei ole joukkueurheilua.

Ja sellaista on opetusohjelmassa mm. jumpan, tanssin, pienemmillä hippaleikkien jne. muodossa. Ei ole pelkkää pallopeliä koululiikunta. 

Meillä yläasteella opettaja jakoi ensimmäisellä tunnilla syksyn suunnitelman (ja alkuvuodesta kevään). Jokaista lajia harrastettiin n. kolme kertaa ja päivät oli tiedossa, tietysti säävarauksella. Toimi oikein hyvin.

Tämä on aivan koulu- ja jopa opettajakohtaista. Jos opettaja on itse vaikkapa yleisurheilija, ei joukkuelajeja eritysesti suosita.

Yleistä on kuitenkin se, että äärettömän harva liikunnanopettaja onnistuu olemaan tappamatta oppilaittensa vähäisintä liikunnan iloa, vaikka olisi muuten hyvä urheilija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai siinä on tarkoitus oppia ryhmässätoimimista. Toisaalta, jos kaikki harrastaisivat omiaa lajejaan, opettajan olisi aika vaikea seurata heidän toimintaansa.

Koko koulu on väärällään sitä ryhmässä toimimisen harjoittelua, aivan ylikorostuneesti normaali elämään verrattuna. Ei työpaikoillakaan olla juuri koskaan yhdessä tilassa kymmenien ihmisten laumassa. Joten liikunnassa sitä ei tarvitsisi. Jonkin sorti sadismia koululiikunta on, halutaan alistaa ihmisiä yksilöinä ja korostaa kollektiivia. Tarkoitus olisi kannustaa liikkumaan, koululiikunta vie vähäisenkin kiinnostuksen. 

Miten sinä toteuttaisit yksilöllisen liikuntatunnin 30 oppilaan ryhmälle? Opettajia käytössä yksi. 

Käydään vaikka opettajan kanssa kävelyllä jossain muutaman kilometrin päässä, jos siihen voisi yhdistää vielä jonkin kiinnostavan kohteen, sen parempi. Se olisi nykynuorille jo hyvää liikuntaa raittiissa ulkoilmassa ja monille suurempi rasitus kuin joku pallopeli seuraajan roolissa. Isossa jumppasalissa voitaisiin harjoitella lihaskuntotreeniä vapaaliikkeillä. Pienten kanssa voisi pelata pihapelejä, viittä tikkua lauvalla, kopua, polttopalloa jne., jotka ovat aina olleet suosittuja lasten keskuudessa vapaa-aikanakin, ennen tietokoneita. Vähän mielikuvitusta kehiin, kyllä ratkaisuja löytyisi varmasti vaikka kuinka. Ja nimenomaan niin, että tavoitteena olisi vain liikkuminen.

Parin kilometrin kävely on ihan hyvää liikuntaa, jos on päästänyt itsensä rapakuntoon. Kasvavien nuorten ei pitäisi olla siinä kunnossa, että pikkukävely menisi liikunnantunnista. On ihan ok kävellä johonkin museoon historian tai kuviksen tunneilla, mutta ei sitä pitäisi joutua kutsumaan liikunnaksi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on aivan koulu- ja jopa opettajakohtaista. Jos opettaja on itse vaikkapa yleisurheilija, ei joukkuelajeja eritysesti suosita.

Yleistä on kuitenkin se, että äärettömän harva liikunnanopettaja onnistuu olemaan tappamatta oppilaittensa vähäisintä liikunnan iloa, vaikka olisi muuten hyvä urheilija.

Äärettömän harvinaista on, että liikunnanopettaja onnistuu tappamaan kaikkien tai edes ison osan luokasta liikunnanilon. 

Kyse on siitä pienestä osasta lapsia ja nuoria, jotka eivät halua missään tapauksessa liikkua ja he vihaavat sitä ihmistä, joka käskee heitä liikkumaan ihan riippumatta, mitä tämä tekee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on aivan koulu- ja jopa opettajakohtaista. Jos opettaja on itse vaikkapa yleisurheilija, ei joukkuelajeja eritysesti suosita.

Yleistä on kuitenkin se, että äärettömän harva liikunnanopettaja onnistuu olemaan tappamatta oppilaittensa vähäisintä liikunnan iloa, vaikka olisi muuten hyvä urheilija.

Äärettömän harvinaista on, että liikunnanopettaja onnistuu tappamaan kaikkien tai edes ison osan luokasta liikunnanilon. 

Kyse on siitä pienestä osasta lapsia ja nuoria, jotka eivät halua missään tapauksessa liikkua ja he vihaavat sitä ihmistä, joka käskee heitä liikkumaan ihan riippumatta, mitä tämä tekee. 

Yleensö liikunnanopettaja onnistuu tappamaan liikunnan ilon juuri niiltä lapsilta, jotka liikuntaa tarvitsisivat eniten. Eivätkä kaikki liiluntatunteja inhoavat ole edes huonokuntoisia. Lempilajit eivät vain mene yksiin opettajan lempilajien kanssa. Esim. minä olin kyllä luokan parhaita Cooperin testissä, mutta kestävyysjuoksua meillä oli korkeintaan kerran kahdessa vuodessa. 90 % liikuntatunneista oli pallopelejä, joissa en luonnostani hitaana ja kömpelönä pärjännyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai siinä on tarkoitus oppia ryhmässätoimimista. Toisaalta, jos kaikki harrastaisivat omiaa lajejaan, opettajan olisi aika vaikea seurata heidän toimintaansa.

Koko koulu on väärällään sitä ryhmässä toimimisen harjoittelua, aivan ylikorostuneesti normaali elämään verrattuna. Ei työpaikoillakaan olla juuri koskaan yhdessä tilassa kymmenien ihmisten laumassa. Joten liikunnassa sitä ei tarvitsisi. Jonkin sorti sadismia koululiikunta on, halutaan alistaa ihmisiä yksilöinä ja korostaa kollektiivia. Tarkoitus olisi kannustaa liikkumaan, koululiikunta vie vähäisenkin kiinnostuksen. 

Miten sinä toteuttaisit yksilöllisen liikuntatunnin 30 oppilaan ryhmälle? Opettajia käytössä yksi. 

Eihän sen tunnin sitä pidäkään olla että 30 oppilaasta yksi hiihtää, toinen luistelee, kolmas jumppaa, neljäs heittelee koreja, kaikki samanaikaisesti. Joukkuelajejakin voi opettaa niin että jokaiselle löytyy mielekäs rooli, tasoryhmät ensinnäkin ja alkuvaiheet voivat olla ensin lajin teknisten taitojen opettelua kuten pallon käsittelyä tai luistelutekniikkaa, mitä jokainen voi ensin tehdä yksilönä. Ryhmäliikuntaa on myös monenlaista muutakin kuin pelaaminen, yksinkertaisimmillaan koko porukka pururadalle. 

Ja monessa urheilulajissakin lajitaitoja opetetaan lapsille leikin kautta, esim. häntähipan tyyppisiä  pihapelileikkejä käytetään yleisesti nuorimpien ikäluokkien futistreeneissä alkuvuosina (koska ne auttavat oppimaan hahmottamaan sitä miten minä sijoitun alueella vs. toiset pelaajat). Jos ei sellaisessa vekaroilla syke nouse niin ei missään, ja sitten ne vielä nauravat tikahtuakseen vaikka juoksevat pää punaisena.

Luulen, että liikunnan ammattilainen osaisi näitä itsekin miettiä.

No yleensä lasten jakamista tasoryhmiin ei pidetä kovin hyvänä ideana, koska se voi kolahtaa aika ikävästi niihin huonompiin. 

Toisekseen, en tiedä, millaisia teidän liikuntatunnit ovat olleet, mutta kyllä meillä ainakin oli aina lajinomaista alkulämppää ennen pelaamista, eli esim. koriksessa treenattiin pompottelua, syöttelyä, heittämista yms. ensin ja sitten lopputunnista pelattiin. Lätkässä treenailtiin ensin luistelua, sirklailua, takaperinluistelua yms. En usko, että kovinkaan monet liikunnanopettajat oikeasti toimivat niin, että heittävät vain pallon keskelle ja huutavat pelatkaa ja häipyvät sitten. Tai sitten meillä oli vain keskivertoaa parempia opettajia. 

Ryhmänä pururadalle lähteminen kuulostaa sitten huonoimmalta idealta, mitä olen ikinä kuullut koululiikuntaan. Tajuatko yhtään lasten tasoeroista. Miltä tuntuu olla se lapsi, joka ei jaksa edes kävellä niitä mäkiä ylös, kun muu porukka naureskelee. 

Totta kai koululuokan voi viedä juoksemaan. Ei sitä ole pakko ottaa kilpailuna. Naureskeluun fiksu opettaja puuttuu. 

Tasoryhmät koululiikuntatunnilla tarkoittavat yksinkertaisesti sitä, että erotetaan lajiniilot omaan porukkaansa. Lapset ovat fiksuja ja tajuavat tämän kyllä. Hekin ovat tyytyväisiä kun saavat harjoitella perusteita rauhassa eivätkä ne lajin harrastajat dominoi koko tuntia.

Lasten tasoeroista itsekin joukkuelajissa valmentaneena tiedän paljonkin. Tasoryhmillä on tärkeä merkitys siinä että lajia voidaan opettaa turvallisesti ja pelaajat itsekin ymmärtävät sen. Joidenkin vanhempien kanssa on kyllä käyty tuon sinun viestisi tyylisiä keskusteluja mutta nekin ovat aina päättyneet yhteisymmärrykseen.

En tiedä, tuletko jostain pikkukylästä, jossa lapsille on tarjolla vain yksi harrastus, mutta ainakin täällä pk-seudulla lasten harrastukset ovat niin moninaisia, että ei niitä "lajiniiloja" montaa per laji mahdu yhteen luokkaan. Ei varmaan ole mielekästä erottaa niitä luokan kahta koripalloilijaa, yhtä säbäjäbää tai kolmea jalkapalloilijaa erikseen, kun heidän lajejaan satutaan pelaamaan.

Kyllä se ero nimenomaan on se, että lapset, jotka yleensäkin harrastavat jotain liikuntaa tuppaavat pärjätä koululiikuntatasolla kaikissa lajeissa vähintään kohtalaisesti ja ne, jotka eivät tee mitään liikunnallista, eivät pärjää missään. Silloin se jako olisi nimenomaan hyviin ja huonoihin. 

Jääkiekko on ehkä jossain määrin poikkeus näissä lajeissa, koska siihen ei oikein voi osallistua, jos ei osaa yhtään luistella. Siinä on aika luontevaa erottaa ne, jotka vielä opettelevat luistelua niistä, jotka haluavat pelata. Muut lajit perustuvat sitten juoksuun tai kävelyyn ja sen pitäisi ainakin perustasolla olla koululaisilla hallussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on aivan koulu- ja jopa opettajakohtaista. Jos opettaja on itse vaikkapa yleisurheilija, ei joukkuelajeja eritysesti suosita.

Yleistä on kuitenkin se, että äärettömän harva liikunnanopettaja onnistuu olemaan tappamatta oppilaittensa vähäisintä liikunnan iloa, vaikka olisi muuten hyvä urheilija.

Äärettömän harvinaista on, että liikunnanopettaja onnistuu tappamaan kaikkien tai edes ison osan luokasta liikunnanilon. 

Kyse on siitä pienestä osasta lapsia ja nuoria, jotka eivät halua missään tapauksessa liikkua ja he vihaavat sitä ihmistä, joka käskee heitä liikkumaan ihan riippumatta, mitä tämä tekee. 

Yleensö liikunnanopettaja onnistuu tappamaan liikunnan ilon juuri niiltä lapsilta, jotka liikuntaa tarvitsisivat eniten. Eivätkä kaikki liiluntatunteja inhoavat ole edes huonokuntoisia. Lempilajit eivät vain mene yksiin opettajan lempilajien kanssa. Esim. minä olin kyllä luokan parhaita Cooperin testissä, mutta kestävyysjuoksua meillä oli korkeintaan kerran kahdessa vuodessa. 90 % liikuntatunneista oli pallopelejä, joissa en luonnostani hitaana ja kömpelönä pärjännyt.

Onko näillä lapsilla ollut mitään liikunnaniloa opettajan tapettavaksi saakka? Tuskinpa opettajalla olisi ollut näiden tapausten kanssa paljoa tehtävissä, vaikka he olisivat saaneet sanella jokaisen tunnin sisällön.

Uskaltaisin väittää, että kestävyysjuoksu on kyllä todella harvalle lapselle sellainen laji, joka erityisesti synnyttää sitä liikunnan iloa. 

PS. Et ole "luonnostasi" hidas ja kömpelö. Jos oletkin noita asioita, se johtuu siitä, ettet ole harjoittanut niitä ominaisuuksia itsessäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Opettajalla helpompi valvoa ja arvioida joukkueurheilua kuin yksilölajeja.

Monet pitävät pallopeleistä ja harrastavat niitä kavereidensa kanssa myös vapaa-aikana kuulumatta mihinkään seuraan. Minusta vihonviimeinen koululiikunnan muoto oli telinevoimistelu ja olen aina pitänyt enemmän ulkoliikunnasta kuten juoksemisesta. Ainoa sisäurheilulaji, josta olen pitänyt mainittavasti oli sähly. En ole ollut koskaan kiinnostunut mistään salilla käymisestä ja punttien nostelusta vaan liikun mielummin ulkona tavalla tai toisella. Uin myös mielummin luonnonvesissä kuin uimahallissa.

Pelataanko nykykouluissa lentopalloa? Epäilen, ettei koska on huomattavasti vaikeampaa kuin esim. säh...eiku salibandy tai koripallo. Mutta oikein hyvä jos pelataan.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on aivan koulu- ja jopa opettajakohtaista. Jos opettaja on itse vaikkapa yleisurheilija, ei joukkuelajeja eritysesti suosita.

Yleistä on kuitenkin se, että äärettömän harva liikunnanopettaja onnistuu olemaan tappamatta oppilaittensa vähäisintä liikunnan iloa, vaikka olisi muuten hyvä urheilija.

Äärettömän harvinaista on, että liikunnanopettaja onnistuu tappamaan kaikkien tai edes ison osan luokasta liikunnanilon. 

Kyse on siitä pienestä osasta lapsia ja nuoria, jotka eivät halua missään tapauksessa liikkua ja he vihaavat sitä ihmistä, joka käskee heitä liikkumaan ihan riippumatta, mitä tämä tekee. 

Yleensö liikunnanopettaja onnistuu tappamaan liikunnan ilon juuri niiltä lapsilta, jotka liikuntaa tarvitsisivat eniten. Eivätkä kaikki liiluntatunteja inhoavat ole edes huonokuntoisia. Lempilajit eivät vain mene yksiin opettajan lempilajien kanssa. Esim. minä olin kyllä luokan parhaita Cooperin testissä, mutta kestävyysjuoksua meillä oli korkeintaan kerran kahdessa vuodessa. 90 % liikuntatunneista oli pallopelejä, joissa en luonnostani hitaana ja kömpelönä pärjännyt.

Jos hyvä on kestävyysjuoksussa, niin siitä on etu jalkapallon kaltaisessa lajissa pelatessa isolla kentällä, sillä silloin jaksaa liikkua kunhan vain omaa kohtuullisen pallon käsittelytaidon. Jalkapallossa sen pallottoman pelaajan tulee seurata miten vastapuolen pelaajat liikkuvat ja samalla hakeutua sellaiseen paikkaan, jonne on mahdollista syöttää. Etenkin keskikenttäpelaajat osallistuvat sekä puolustamiseen että hyökkäämisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on aivan koulu- ja jopa opettajakohtaista. Jos opettaja on itse vaikkapa yleisurheilija, ei joukkuelajeja eritysesti suosita.

Yleistä on kuitenkin se, että äärettömän harva liikunnanopettaja onnistuu olemaan tappamatta oppilaittensa vähäisintä liikunnan iloa, vaikka olisi muuten hyvä urheilija.

Äärettömän harvinaista on, että liikunnanopettaja onnistuu tappamaan kaikkien tai edes ison osan luokasta liikunnanilon. 

Kyse on siitä pienestä osasta lapsia ja nuoria, jotka eivät halua missään tapauksessa liikkua ja he vihaavat sitä ihmistä, joka käskee heitä liikkumaan ihan riippumatta, mitä tämä tekee. 

Yleensö liikunnanopettaja onnistuu tappamaan liikunnan ilon juuri niiltä lapsilta, jotka liikuntaa tarvitsisivat eniten. Eivätkä kaikki liiluntatunteja inhoavat ole edes huonokuntoisia. Lempilajit eivät vain mene yksiin opettajan lempilajien kanssa. Esim. minä olin kyllä luokan parhaita Cooperin testissä, mutta kestävyysjuoksua meillä oli korkeintaan kerran kahdessa vuodessa. 90 % liikuntatunneista oli pallopelejä, joissa en luonnostani hitaana ja kömpelönä pärjännyt.

Onko näillä lapsilla ollut mitään liikunnaniloa opettajan tapettavaksi saakka? Tuskinpa opettajalla olisi ollut näiden tapausten kanssa paljoa tehtävissä, vaikka he olisivat saaneet sanella jokaisen tunnin sisällön.

Uskaltaisin väittää, että kestävyysjuoksu on kyllä todella harvalle lapselle sellainen laji, joka erityisesti synnyttää sitä liikunnan iloa. 

PS. Et ole "luonnostasi" hidas ja kömpelö. Jos oletkin noita asioita, se johtuu siitä, ettet ole harjoittanut niitä ominaisuuksia itsessäsi. 

Olen kyllä itse nähnyt, kuinka se innostus nimenomaan häviää liikuntatuntien myötä, kun saa jatkuvasti kuulla niin opettajalta kuin luokkakavereilta, kuin surkea on.

Ja mitä omaan hitauteeni ja kömpelyyteeni tulee, niin olen sentään osallistunut nuoruudessani yleisurheiluvalmennukseen ja ikäkausikilpailuihin, mutta huomasin kyllä aika nopeasti, että en nopeus- ja tekniikkalajeissa pääse harjoittelemallakaan sille tasolle, jolla useimmat liikuntaa harrastamattomat luokkakaverini olivat ilman mitään harjoittelua. Sen sijaan kestävyyslajeissa olen ollut hyvä ja niissä myös kehityn nopeasti pienelläkin harjoittelulla.

Käyttäjä43068 kirjoitti:

Pelataanko nykykouluissa lentopalloa? Epäilen, ettei koska on huomattavasti vaikeampaa kuin esim. säh...eiku salibandy tai koripallo. Mutta oikein hyvä jos pelataan.  

Minusta lentopallon ja pesäpallon kaltaiset lajit ovat sikäli turhauttavia että niissä ei saa eikä ole mahdollista ottaa mitään kontaktia vastapuolen pelaajiiin. Vapaamuotoinen sähly on kuin pelaisi jääkiekkoa ilman luistimia ja suojavarusteita. Toki harrastajaporukoissa kannattaa noudattaa tiettyjä "herrasmiessääntöjä", jotta kenellekään ei tule tarpeettomia kolhuja.

Koululiikunta tappoi ihan totaalisesti ainakin minun kiinnostukseni kaikkiin joukkuelajeihin.

Toki jossain voi olla liikunnanopettaja, joka on fiksaantunut vain yhteen lajiin tai niin kyllästynyt työhönsä, että heittää vaan pallon kentälle ja istahtaa tuoliinsa, mutta kyllä ainakin meillä pikkukaupungin kouluissa ala-asteelta lukioon saakka 90-luvulla ja 2000-luvun alussa ainakin poikien koululiikunta oli tosi monipuolista. Paljon pelattiin toki joukkuepelejä, koska niistä suurin osa tykkäsi eniten, mutta lisäksi oli uintia, hiihtoa, juoksua, suunnistusta jne jne. Lukiossa ja ehkä yläasteellakin sai sitten ainakin välillä mennä myös itsenäisesti puntille ja sitä mahdollisuutta käyttivät sitten erityisesti joitain lajeja vakavammin harrastavat tyypit, kun saivat tehtyä oheistreeninsä kouluaikana. 

Vierailija kirjoitti:

Koululiikunta tappoi ihan totaalisesti ainakin minun kiinnostukseni kaikkiin joukkuelajeihin.

Paljonko luulet, että sinulla olisi niihin intoa, jos koululiikuntaa ei olisi ollut?

Olisi kyllä hienoa nähdä, jos joku näistä koululiikunnan vihaajista kouluttautuisi liikunnanopettajaksi ja pääsisi toteuttamaan omia käsityksiään siitä, miten koululiikunta pitäisi toteuttaa. Voi olla, että elämän realiteetit tulisivat aika nopeasti tutuiksi, kun ne lapset eivät haluakaan lähteä pienelle kävelyretkelle katsomaan opettajan mielestä mielenkiintoista paikkaa tai mennä luokan eteen opettamaan muille lapsille tiktoktansseja. 

Christiiina kirjoitti:

olen itsekin miettinyt samaa. Miksei koulun liikuntatunnit voisi edes joskus olla esim. kahvakuulailua, syvävenyttelyä, kehonhuoltoa ja rentoutusharjotuksia? Itse ainakin muistan, että kyllästytti, kun toukokuun alussa ja elokuussa koulun alusta alkaen 1kk ajan jokaisella liikuntatunnilla oli joko jalkapalloa tai pesäpalloa.

Kouluilla ei ole kahvakuulia, ne on aikuisten välineitä. Lapset leikkii kaikella mitä saavat käsiinsä. Ja sitten onnettomuuksia sattuu. Muutenkin ehdottelet ihan aikuisten lajeja. Pulpeteissa istuvat lapset kaipaavat nimenomaan LIIKUNTAA, jossa hengästyy ja hiki tulee. Kovin itsenäinen liikunta ei sovi ryhmäopetukseen, mitenkäs valvot ja opastat 25 oppilasta joilla erilaiset ohjelmat? Ja liikunnassa tapahtuu usein haavereita, turvallisuusnäkökohdat on tärkeitä lasten ryhmäliikuntaa suunnitellessa.