Miten vauvavuoden väsymyksestä selviää täysjärkisenä?
Ja juu, tiedostan että väsymys voi jatkua vielä vaikka kuinka pitkään kun ei ole takeita että taaperokaan nukkuis yhtään sen paremmin. Nyt vauva 10 kk ja nyt on vaihe jolloin tulee sekä etuhampaat että on flunssa. Yöt on yhtä valvomista, aamut alkaa siinä 5-6 maissa. Tuntuu että sydän hakkaa miljoonaa ja on kuin aivosumussa. Olen ennen ollut hyvämuistinen, tarkka asioissa. Nyt unohtelen aivan kaiken laskuista neuvolakäynteihin. Puoliso on tukena sen mitä töiltään kerkeää, eli toisinsanoen aina kun tulee töistä kotiin jne. Ollaan saatu vauva välillä yökylään mummulle, mutta mulla heräily jatkuu silloinkin vaistomaisesti. Keho käy ylikierroksilla. Onkohan tähän näköpiirissä helpotusta, millaisia kokemuksia muilla?
Kommentit (661)
Voimia ap:lle! Toivottavasti pahin on jo takana, kun vauva on noin iso.
Hankalaa aikaa tuo oli. Lapset olivat täysimetyksellä, eivät huolineet pulloa, enkä oikein edes herunut pumpulle, joten eipä siinä muu auttanut kuin itse hoitaa kaikki yöt. Vauvat ovat ihania, mutta noita vuosia en kaipaa. (Oma nukkuminen kyllä normalisoitui heti kun taas oli mahdollista nukkua.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä isä? Nyt vuorottelemaan sen valvomisen kanssa!
Kyllä sen työssäkäyvän pitää saada nukkua työpäiviensä vastaiset yöt.
Viikonloppuna voisi ottaa kontolleen yöt pe-la ja la-su.
Jumalauta, aikuinen terve ihminen pärjää pari työpäivää vähemmälläkin unella. Lopettakaa se aikuisten miesten hyysäminen!
No miksi se ap ei pärjää vaikka ei ole edes töissä?
Miksi juuri AP:n pitää pärjätä niin monta yötä putkeen? Vuorotella voisi edes.
Miksei se ap voi valvoa viikolla ja työssäkäyvä (jonka oikeasti perheen edun nimissä pitää hoitaa työnsä hyvin) viikonloppuna.
Lastako ei perheen edun nimissä tarvitse hoitaa hyvin?
Se on ap:n tehtävä. Sitähän varten hän kotona on.
Juu, ja työssä käyminen oli tässä miehen tehtävä. Sitä varten hän kodin ulkopuolella käy.
Mikä tässä kumoaa sen, että vuoroöin voisi valvoa? Vai muutenko vain kirjoitat itsestäänselvyyksiä?
Harvalla on sellaista työtä, jossa voi päivällä nukkua muutamat 1-2 h tirsat. Kotivanhempi voi nukkua aina, kun lapsikin nukkuu, töissä moinen ei yleensä ole mahdollista.
Kerros miten kotivanhempi eli äitiys/isyys/vanhempainvapaalla oleva voi nukkua päiväunet, kun vauva/lapsi nukkuu päiväunet vain 15 min pätkissä. Itse en ainakaan nukahda päiväunille vartissa, vaikka sulkisin silmäni heti vauvan nukahdettua, sillä tarvisin vajaat puoli tuntia että saan unen päästä kiinni. Eli ennen kuin itse nukahdan, herää vauva jo itkemään. Lopputulos on se, että en ole lapsen syntymän jälkeen saanut nukkua yksiäkään päivöunia vaikka miten yrittäisin nukkua silloin kun vauva nukkuu.
olettehan käyneet tutkimassa miksi vauvasi nukkuu noin huonosti? Vauva nukkuu normaalisti 2-6 tuntia päivässä iästä riippuen.
Ymmärräthän ettei terveen vauvan unia tutkita mitenkään?
Ei se vauva silloin ole terve jos hän ei nuku. 🤷
Henkilö, myös vauva, on terve ellei häneltä löydy mitään sairautta. Ja sairauksia on vain sellaiset asiat, joille on jokin diagnoosi eli jotka diagnosointijärjestelmän mukaan sairauksiksi luokitellaan. Huono nukkuminen tai yöheräily ei vauvalla ole sairaus. Toki taustalta voi löytyä vaikka jokin allergia, joka selittää huonon unen, mutta ei ollenkaan aina.
Unihäiriö vauvalla on ihan samanlainen sairaus kuin aikuisellakin.
Ei vauvoilla diagnosoida mitään unihäiriöitä.
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00536
Vai niin. Sit mä olen tehnyt ihan turhaa työtä vuosia.
En tiedä sinusta ja sinun työstä mitään. Mutta sen tiedän, että minun vauva oli huono nukkuja, heräili paljon ja usein ja nukkui pätkissä. Kävin arvostetulla lastentautien erikoislääkärillä vauvan kanssa asiaa selvittämässä useamman kerran. Yhtään unihäiriön diagnoosia ei vauvalle asetettu koskaan.
Sit ei asetettu, mutta se ei pidä paikkaansa etteikö vauvoilla olisi unihäiriö-diagnoosia.
Missä viipyy se tautiluokitusnumero? Täällä odotellaan.
F51 allahan ne.
-eriLaita nyt vain se vauvojen unoihäiriödg, sitä odotellaan.
No tuossahan se on. Ei sille ole mitään alaikärajaa.
Ei tuota dg:tä kukaan vauvalle aseta. Paitsi itseoppineet palstavalelääkärit.
Kyllä asetetaan, mutta silloin on vauvalla jotain muutakin kehityksellistä huolta.

Joo mutta se on täysin eri tilanne eikä liity tämän ketjun aiheeseen.

No eihän tämä koko vääntö liitykään aiheeseen alunperinkään. Diagnoosi on olemassa ja joillekin se asetetaan. Eihän muusta ole puhuttukaan.
Vierailija kirjoitti:
Pyydä apua ystäviltä ja sukulaisilta.
Kännykkään muistutus kaikista asioista.
Laskut suoraveloituseen.
Kodin siisteys ei ole nyt niin justiinsa, voit pitää vaikka kerran viikossa siivouspäivän.
Käytä valmisruokia.
Jösses, kai se mieskin osaa ruokaa tehdä ja siivota, tiskata. Meinaatko että työn lisäksi harrastaa kun vaimo silmät ristissä hoitaa vauvan ja kodin?
Miksi aikaisemmin on pärjätty vauvojen kanssa. Mikä on muuttunut? Onko asenne muuttunut?
En tiedä, selvisinkö täysjärkisnä, mutta selvisin. Niin selviät sinäkin, vaikka nyt tuntuukin toivottomalta. Meille ei juuri tuosta syystä tullut enempää lapsia. Poika on aina ollut äärimmäisen vähä- ja huonouninen, mutta voin lohduttaa sillä, että nyt 13-vuotiaana on uni alkanut maittaa jopa aamuisin! :)
Huonosti. Esikoisen syntymän jälkeen se oli menoa. Kolme lasta yhteensä ja nuorin nyt 8-vuotias. Vuosia olen nukkunut lääkkeillä. Ilman niitä olisin varmasti jo haudassa. Kunto oli huono, vaikka kävelin paljon. Hengitys piiputti pienissäkin portaissa ja mäissä. Käsien puutumista nukkumaan mennessä/nukkuessa. Hiukset lähti. Muisti meni (pahimmillaan kysyin mieheltäni, olenko käynyt vessassa) ja lopulta en selvinnyt työssänikään. Oli pakko lähteä duunista, josta tykkäsin.
Alkuun kemiallinen unikin oli huonoa, koska olin äärimmäisen väsynyt. Meni noin puolen vuoden jakso, etten nähnyt uniakaan (tottakai näin mutta aamulla näistä ei ollut mitään muistikuvia). Sitten unet tulivat takaisin ja koen unen nykyään jopa osittain palauttavaksi. Edelleen herään kuitenkin väsyneenä mutta olen niin tottunut tähän. Usein mietin, että mitä kaikkea sitä voisi tehdäkään tai saada aikaan, jos aina ei vaan väsyttäisi.
En nyt tiedä, minkä ikäisestä vauvasta on kysymys, mutta lähemmäs 5kk ei tarvi nukkua päikkäreitä...
Pitää vaan jaksaa . Hampaiden kutinaan jäädytettäviä leluja, löytyy ihan marketeistakin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aikaisemmin on pärjätty vauvojen kanssa. Mikä on muuttunut? Onko asenne muuttunut?
Ennen lapsille annettiin alkoholia ja lääkkeitä.
Ja heidät laiminlyötiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyydä apua ystäviltä ja sukulaisilta.
Kännykkään muistutus kaikista asioista.
Laskut suoraveloituseen.
Kodin siisteys ei ole nyt niin justiinsa, voit pitää vaikka kerran viikossa siivouspäivän.
Käytä valmisruokia.Jösses, kai se mieskin osaa ruokaa tehdä ja siivota, tiskata. Meinaatko että työn lisäksi harrastaa kun vaimo silmät ristissä hoitaa vauvan ja kodin?
No jos vaimo ei jaksa kotona tehdä yhtään mitään, niin mitä siivottavaa ja tiskattavaa siellä on? Vauva on tissimaidolla edelleen 10 kk iässä, ei siinä lautaset likaannu ja zombie-vaimo ei ehdi syömään, ei nukkumaan, ei jaksa leikkiä eikä ulkoilla.
Mun pikkusisko valvotti äitiäni. Äitini mainitsi asiasta neuvolassa ja terkka käski antaa parikuiselle vauvalle unilääkettä.
Kotipalvelu kyllä pelasi silloin ja kodi hoitajaa saattoi tilata.
Tämä kultaisella 70-luvulla.
Meillä nukuttiin huonosti niin kauan kun kuuntelin neuvolan ohjeita siitä miten vauvan tulisi olla omassa sängyssään. Onneksi tulin nopeasti järkiini ja nyt jo 8 vuotta nukuttu kaikki perhepedissä oikein loistavasti 😅

Ja lapsia on kaksi, kolmas sit ei enää kyllä mahtuisi.
En jaksa lukea koko keskustelua läpi joten sori jos nämä aiheet on jo käsitelty.
Mutta nukutko vauvan kanssa samassa huoneessa? Jos joo, niin kannattaa koittaa siirtää vauva omaan huoneeseen nukkumaan. Mun kaverilla ja hänen vauvallaan molemmilla parani yöt aivan hurjasti, kun äiti ei enää herännyt jokaiseen inahdukseen ja vauva oppi nukahtamaan itsenäisesti uudelleen kun ei äiti ja maito kokoajan tuoksunut nenään.
Facebook-ryhmässä joku vannoi että vauvan huonounisuus johtui raudanpuutteesta, rautakuurin jälkeen unet olivat parantuneet huomattavasti. En tiedä onko totta, mutta ehkä kannattaa mittauttaa vauvan rauta-arvot varmuuden vuoksi?
Kyllä se kamalaa oli. Keskimmäinen kärsi refluksista ja saattoi heräillä jopa 15 min välein. Pahimmassa univajeessa kuulin jopa olemattomia ääniä. En olisi selvinnyt ellen olisi saanut välillä viikonloppuja yksin kotona. Otimme jossain vaiheessa tavaksi (muistaakseni nuorin oli vuoden) että isä meni lasten kanssa silloin tällöin 200 km päähän mummulaan viettämään viikonloppua ja minä sain vain olla kotona ja nukkua. Lapset alkoivat kyllä nukkua täysiä öitä parivuotiaina tai ennemminkin, mutta eihän sitä hetkessä toivu. Nyt nuorin on 9 v. Ja saan todellakin nukkua. Teinejä nyt ei saa aamuisin edes ylös. Kaikki se valvominen ja sumussa eläminen on kaukainen muisto vain.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aikaisemmin on pärjätty vauvojen kanssa. Mikä on muuttunut? Onko asenne muuttunut?
Nykyään on mahdollista kertoa anonyymisti netissä tuntemuksistaan. Ja hyvä niin, näistä asioista pitääkin puhua ja etsiä vertaistukea! Parempi puhua, kuin pitää tunteet sisällään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyydä apua ystäviltä ja sukulaisilta.
Kännykkään muistutus kaikista asioista.
Laskut suoraveloituseen.
Kodin siisteys ei ole nyt niin justiinsa, voit pitää vaikka kerran viikossa siivouspäivän.
Käytä valmisruokia.Jösses, kai se mieskin osaa ruokaa tehdä ja siivota, tiskata. Meinaatko että työn lisäksi harrastaa kun vaimo silmät ristissä hoitaa vauvan ja kodin?
No jos vaimo ei jaksa kotona tehdä yhtään mitään, niin mitä siivottavaa ja tiskattavaa siellä on? Vauva on tissimaidolla edelleen 10 kk iässä, ei siinä lautaset likaannu ja zombie-vaimo ei ehdi syömään, ei nukkumaan, ei jaksa leikkiä eikä ulkoilla.
10 kk:n ikäisellä ruokavalio on jo ihan muuta kuin tissimaitoa / korviketta. Maidon määrä vähenee n.4 - 5 dl päivässä ja suuremman osuuden ottaa kiinteät ruoat. Mistä noin vanhanaikainen tieto sulla on edes peräisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä isä? Nyt vuorottelemaan sen valvomisen kanssa!
Kyllä sen työssäkäyvän pitää saada nukkua työpäiviensä vastaiset yöt.
Viikonloppuna voisi ottaa kontolleen yöt pe-la ja la-su.
Onko isän työ tärkeämpi kuin se, että äiti jaksaa huolehtia pienestä, täysin aikuisesta riippuvaisesta lapsesta? Onko isä joku aivokirurgi vai? Ai ei? No sitten. Ai on? No sillä on sitten varaa palkata apua kotiin.
Voihan isä jäädä kotiin ja ap mennä töihin. Ai ei ole kivaa semmoinen, äiti on niin tärkeä! 10 kk ikäisen saa jo päivähoitoon, vaikka itse olisi kotona.
Vauva toiseen huoneeseen nukkumaan, ei mennä vierelle jokaisesta inahduksesta ja kas, viikon kuluttua koko perhe nukkuu hyvin. Tarvitaan vain äiti, joka uskaltaa sanoa, että hän ylläpitää vauvan yöheräilyä.
Oikeastihan näissä tapauksissa on varmasti aika järjestään taustalla se isä, joka hoidattaa kaikki ikävät asiat äidillä. Meilläkin oli niin, että olimme samalla alalla ja tienasimme n. saman verran, eli sikäli olisi ollut ihan sama kumpi jää kotiin. Mies puhui ennen lasta ihan muuhun tyyliin, mutta kun tosipaikka tuli ja minä olin aivan lopen uupunut heräiltyäni tunnin välein kuukausia, ehdotin miehelle, että hän jäisi kotiin ja hoitaisi yöt (vauva söi jo kiinteitä, enkä enää imettänyt), niin mies vaan totesi ykskantaan, että hän ei halua jäädä kotiin. Ihan yhtä ykskantaan totesi, ettei voi valvoa öisin, koska käy töissä.
Joo, me tosiaan erottiinkin sitten myöhemmin.