The last of us tv-sarja OHVISIAL
Joko olette katsoneet? Ainakin pilotti seurasi hyvin uskollisesti pelin juonta ja oli mielestäni ihan katsottava.
Kommentit (586)
Ramsey näyttää downin syndroomaa sairastavalta. Ensimmäisen pelin olen pelannut mutta en muista että päähenkilö tyttö olisi siinä lesboillut, eikö tuo tullut vasta toisessa pelissä johon se oli woketettu väkisin? Hyvä sarja muuten mutta homoilujakso oli turha ja tylsä. Näyttää että joka toinen osa on vähän rauhallisempaa haahuilia. Hieno nähdä Sookien kaveri uusimmassa jaksossa.
Sarjaa on kehuttu tosi paljon, joten katsoin kaksi ensimmäistä osaa. Jo ensimmäisen jälkeen tuntui, että ei oikein lähde. Päätin kuitenkin antaa uuden mahdollisuuden, sillä aika usein sarjat ns. pääsevät käyntiin ja imaisevat mukaansa vasta toisessa jaksossa. Kovin perinteiseltä zombie-sarjalta meininki kuitenkin vaikutti myös tokassa osassa. En oikein jaksa sellaista, joten osaltani katsominen jää tähän. Olen tainnut katsoa liikaa zombie-sarjoja, koska ne lähinnä kyllästyttää. Harmi, mutta ei voi mitään.
Tylsä vs. Z Nation jossa sama juoni,jaarittelua ja murrosikäisen viisastelua. Voisivat myös vaihtaa sarjojen kuvauspaikkoja, Kanadan silta ja Alberta on niin nähtyjä. Ei yllä itsellä top 5 apocalyptica sarjoihin kuten Z Nation, The Strain, Falling Skies, TWD, FTD, Last Ship.
Vierailija kirjoitti:
Ramsey näyttää downin syndroomaa sairastavalta. Ensimmäisen pelin olen pelannut mutta en muista että päähenkilö tyttö olisi siinä lesboillut, eikö tuo tullut vasta toisessa pelissä johon se oli woketettu väkisin? Hyvä sarja muuten mutta homoilujakso oli turha ja tylsä. Näyttää että joka toinen osa on vähän rauhallisempaa haahuilia. Hieno nähdä Sookien kaveri uusimmassa jaksossa.
Huhuu lbtwjdid ihailijat, eikö ole kommenttia mihin mitä kirjoitin?
Ihana kun nuo wokevihaajat oikein asiakseen tunkee itse likaista tikkua kyntensä alle, ja sitten kiertää esittelemässä miten sormi on nyt kipiä. Ai kuinka sattuu. Eikö kukaan tule ja puhalla???
Ellie oli lesbo ihan sarjan ekasta pelistä asti. Tuo eilinen jakso oli pelin pari euroa maksanut lisäkontentti jo ps3 versiossa.

Joo vaikea kuvitella, millainen elämäni pitäisi olla, että loukkaantuisin siitä, että jossain sarjassa/pelissä oleva tyttö a) on omaan makuuni liian ruma b) tykkää tytöistä...
En vain tajua, mikä ajatuskuvio johtaa tähän suuttumukseen, mutta ok.
Pedro Pascal on kyllä kuuma 😍😍😛😛😛
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että nauran näille woke-itkupilleille. Ettekö te vinkuitkijät ole uskaltaneet pelata sitä peliä läpi, jos teille tulee yllätyksenä sarjan ei-hetero-normatiivisuus? Nuo kaikki seksuaalisuuteen kerrotut asiat oli siinä pelissäkin mukana.
Ja tiedoksi että Ellie on lesbo, ettei tarvitse sitä alkaa wokettamiseksi väittämään kun tulee sarjassa esille, kun ette näköjään ole ikinä tästä pelistä mitään kuulleet ennen tätä sarjan alkua.
T: pelisarjaa ihan alusta saakka fanittanut
Maailman tiettävästi ainoa sienelle immuuni nainen ... heittäytyy lesboksi.
-poistettu quotesta ilmiannetut spoilerit ja ilmiselvä naisviha-
Eikö olekin jännä, kun naisilla oikeassakin maailmassa on se valinnanvapaus ja jopa fiktiivisessä tarinassa nainen saattaa käyttää valinnanvapauttaan olla hankkimatta lapsia? Mahtaa ottaa koville kun joutuu tuollaista katsomaan televisiossa. Onko oma pakkonaitettu vaimosi tehnyt jo pakottamasi 7 lasta?
Kiitos että poistat itsesi geenipoo... vihapuhe poistettu.
Minä sentään valitsen lapsettomuuden omasta päätöksestäni ja elän hyvän elämän saman valinneen puolisoni kanssa kaikki vapaa-ajat vuorilla kiipeillen ja tuntureilla samoillen. Sinä taas itket yksiössä yksin lapsettomuuttasi 60-vuotiaana. Miksi? Koska kukaan ei halua viettää aamulla herätessään aikaa kaltaisesti kaikkea vihaavan kanssa. Tosin vielä voit ehkä muuttua, mutta noin pahan perusvihaisen elämänasenteen muuttaminen vaatii varsin syvällistä itsereflektiota sinulta. Terapia voi auttaa.

Lopettakaa, te kaksi älykääpiötä, tuo asian vierestä nahisteleminen ja itsenne peukuttaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana kun nuo wokevihaajat oikein asiakseen tunkee itse likaista tikkua kyntensä alle, ja sitten kiertää esittelemässä miten sormi on nyt kipiä. Ai kuinka sattuu. Eikö kukaan tule ja puhalla???
Ellie oli lesbo ihan sarjan ekasta pelistä asti. Tuo eilinen jakso oli pelin pari euroa maksanut lisäkontentti jo ps3 versiossa.
Joo vaikea kuvitella, millainen elämäni pitäisi olla, että loukkaantuisin siitä, että jossain sarjassa/pelissä oleva tyttö a) on omaan makuuni liian ruma b) tykkää tytöistä...
En vain tajua, mikä ajatuskuvio johtaa tähän suuttumukseen, mutta ok.
Ensimmäistä en ymmärrä alkuunkaan, toisen ymmärrän jos olemassaolevaan tarinaan päälleliimataan tuollaisia elementtejä joilla ei ole mitään lisäarvoa siis vaikkapa uusin Harry Potter jossa Harry olisikin cross-dressing homoseksuaali. Tässä sarjassa en tosin näe mitään ongelmaa ja kun ongelma ei hyppää naamalle niin asia vilpitön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että nauran näille woke-itkupilleille. Ettekö te vinkuitkijät ole uskaltaneet pelata sitä peliä läpi, jos teille tulee yllätyksenä sarjan ei-hetero-normatiivisuus? Nuo kaikki seksuaalisuuteen kerrotut asiat oli siinä pelissäkin mukana.
Ja tiedoksi että Ellie on lesbo, ettei tarvitse sitä alkaa wokettamiseksi väittämään kun tulee sarjassa esille, kun ette näköjään ole ikinä tästä pelistä mitään kuulleet ennen tätä sarjan alkua.
T: pelisarjaa ihan alusta saakka fanittanut
Maailman tiettävästi ainoa sienelle immuuni nainen ... heittäytyy lesboksi.
-poistettu quotesta ilmiannetut spoilerit ja ilmiselvä naisviha-
Eikö olekin jännä, kun naisilla oikeassakin maailmassa on se valinnanvapaus ja jopa fiktiivisessä tarinassa nainen saattaa käyttää valinnanvapauttaan olla hankkimatta lapsia? Mahtaa ottaa koville kun joutuu tuollaista katsomaan televisiossa. Onko oma pakkonaitettu vaimosi tehnyt jo pakottamasi 7 lasta?
Kiitos että poistat itsesi geenipoo... vihapuhe poistettu.
Minä sentään valitsen lapsettomuuden omasta päätöksestäni ja elän hyvän elämän saman valinneen puolisoni kanssa kaikki vapaa-ajat vuorilla kiipeillen ja tuntureilla samoillen. Sinä taas itket yksiössä yksin lapsettomuuttasi 60-vuotiaana. Miksi? Koska kukaan ei halua viettää aamulla herätessään aikaa kaltaisesti kaikkea vihaavan kanssa. Tosin vielä voit ehkä muuttua, mutta noin pahan perusvihaisen elämänasenteen muuttaminen vaatii varsin syvällistä itsereflektiota sinulta. Terapia voi auttaa.
"Saman valinneen" = tahtoosi taipuneen hiirulaisen.
Ensimmäistä kertaa pikakelasin koko jakson läpi. Heti alussa ajatus että "ei kai tää vaan oo Ellie-Riley Left Behind nyyhkyjakso". Ja olihan se.
Onneksi Mandalorian jatkuu taas.
Nyt olen katsonut nyt vasta 3 jaksoa. Zombi-genre ei ole itselleni mieluisinta apokalyptikamaa, mutta onhan tuo ihan hyvä. Etenkin Frankin ja Billin jakso sai teinit kiemurtelemaan, mutta kukaan ei lähtenyt pois. Minä pidin siitä jaksosta, tarina oli kaunis ja liikuttava; kuten teinit pohtivat, niin sehän oli oikeastaan jo oma erillinen elokuvansa. Ja olihan se kovin lohdullinen: keskellä hulluutta voi löytää rauhan ja jopa onnen (sekä mansikoita!), mutta sen eteen joutuu tekemään töitä.
Noin kaunista tarinaa tuskin seuraavissa jaksoissa tulee eteen, mutta minä pidän näistä tyvenistä kohdista kahkoamisen keskellä, tai jopa sen sijaan. Olihan Billilläkin oikein kunnon sotakoneisto puolustuksenaan (ja tehokas sellainen), mutta sillä ei nyt varsinaisesti mässäilty.
Sarja eroaakin pelistä näiltä osin, ja sen on ihan hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Toka jakso takana. Etenee kiitettävän nopeasti. Saavatkohan ensimmäisen pelin tapahtumat purkkiin jo tämän kauden aikana. Pahempaakin woketusta olisi voinut olla kuin Joelin tytär.
Ympäri kyliä viestivä tautisia paikalle hälyttävä sienirihmasto sarjan omaa keksintöä. Vähän tuntuu siltä että sillä pehmiteltiin tokan jakson loppukohtausta State housella. Pelissähän sinne päsähtää FEDRAn sotilaita joita pitää ammuskella, sarjassa tautisia jotka Tess posauttaa itsensä kanssa taivaan tuuliin.
Hyvät näyttelijävalinnat.
-ap
Toisaalta tieto sienien elämästä on lisääntynyt pelin julkaisuajankohdan jälkeen. Itseasiassa juuriensa kautta myös puut viestivät varsin pitkiä matkoja, ja se, mitä on nyt opittu esimerkiksi kavalakärpässienien leviämisestä, vain vahvistaa sitä, että sienten "kollektiivinen tajunta" voi levittäytyä laajoille, neliökilometrien kokoisille alueille.
Minua häiritsee näissä kaikenlaisissa scifi/apokalypsi/zombie-jutuissa nimenomaan se, että niissä pitäydytään liian tiukkaan kiinni siinä alkuperäisen aineiston aikaisessa tiedossa, vaikka sen jälkeen olisi opittu vaikka mitä. JOS Last of Us olisi sijoitettu alkamaan vuonna 2023, niin silloin olisin hyvin hyvin vihainen, miksi ihmiset eivät käytä maskeja - mutta se on sijoitettu alkamaan vuonna 2003, jolloin vain SARS oli uhka, ja sehän ei vaatinut maskien käyttöä.
Musta tuo viimeisin jakso oli ehkä heikoin tähän mennessä. Ei lesboilun takia, vaan koska se oli tylsä ja ennalta-arvattava - katsoja tietää käytännössä alusta alkaen, mitä toiselle tytölle tapahtuu. Toki vähän tuli lisätietoa Fedran hallinnosta ja Ellien menneisyydestä, mutta kokonaisuus jäi minusta aika valjuksi. Koko ajan vain odotti, että milloin ne zombit hyökkäävät. Ehkä näiden nuorten näyttelijöiden karismakaan ei loppujen lopuksi oikein yllä samalle tasolle, kuin esim. Billin ja Frankin näyttelijöiden, jotka osaltaan tekihät heidän jaksostaan niin herkän ja kauniin.
Vierailija kirjoitti:
Ramsey näyttää downin syndroomaa sairastavalta. Ensimmäisen pelin olen pelannut mutta en muista että päähenkilö tyttö olisi siinä lesboillut, eikö tuo tullut vasta toisessa pelissä johon se oli woketettu väkisin? Hyvä sarja muuten mutta homoilujakso oli turha ja tylsä. Näyttää että joka toinen osa on vähän rauhallisempaa haahuilia. Hieno nähdä Sookien kaveri uusimmassa jaksossa.
Se tuottaja dickman oli kehunut että sai siinä 3. jaksossa homopropagandaa sen sarjan varjolla ihmiset katsomaan. Ihan suoraan sanoi niin. Kevyt urpå. Se peli etenkin se eka osa on paljon jännempi ja parempi kuin toi woketussarja. Tuntui vaivaannuttavalle se että se ellie olisi hieman saalistava seksuaalisesti sen kaverinsa perään.
Vierailija kirjoitti:
Musta tuo viimeisin jakso oli ehkä heikoin tähän mennessä. Ei lesboilun takia, vaan koska se oli tylsä ja ennalta-arvattava - katsoja tietää käytännössä alusta alkaen, mitä toiselle tytölle tapahtuu. Toki vähän tuli lisätietoa Fedran hallinnosta ja Ellien menneisyydestä, mutta kokonaisuus jäi minusta aika valjuksi. Koko ajan vain odotti, että milloin ne zombit hyökkäävät. Ehkä näiden nuorten näyttelijöiden karismakaan ei loppujen lopuksi oikein yllä samalle tasolle, kuin esim. Billin ja Frankin näyttelijöiden, jotka osaltaan tekihät heidän jaksostaan niin herkän ja kauniin.
Musta se kun tapas sen billin siellä kylässä oli wokeudessaan huvitavin. Kun ne kysi asutteko täällä kommuunissa ne oli joo meillä on täällä kommunismi. Hollywood propaganda vauhdissa.
Vierailija kirjoitti:
Pedro Pascal on kyllä kuuma 😍😍😛😛😛
Tossa sarjassa se ainakin on kunnon b-orbiitteri. Ihan kuin koira. Wufwuf.
Vierailija kirjoitti:
Koko sarjan törkein kusetus on pelin faneille että toi koukkunokkainen ranskis ja ruma nainen ei muistuta yhtään sen pelin hahmoja. Niiden persoonatkin on ihan erilaiset. Nyt ellie on päällepäsmäri pomoilija ja joel on lapanen.
Perdo Pascal ei ole ranskalainen vaan chileläinen. On ollut 9kk vanha kun perhe paennut Chilestä. Eikä Bella ole ruma.
Olette kyllä osa sisäisesti todella rumia.
Depeche Mode:n musiikkia ja aivan mahtava sarja - täydellinen combo...