Paperitoukkia uudiskohteissa?
Paperitoukka leviää pahvilaatikoiden välityksellä. Miksei myös sanomalehtienkin? Onko täällä kokemuksia? Meillä ei ainakaan toistaiseksi ole näkynyt muita tuholaisia kuin turkiskuoriaisia taloyhtiön kellarissa, ei kiva sekään...
Kommentit (48)
Paperitoukka oli siellä ensin ja silläkin on oikeus elää.
Oman kokemuksen mukaan paperitoukat rakastavat tietyntyyppisiä muoveja. Se muovi mistä kauppojen muovikassit on tehty, samoin kuin muoviset taikinakulhot (en tiedä onko sama muovi), eli ihan mahdollisesti tulleet myös muovipussin kylkiäisinä tai ihan vaan muuttokuormassa (teidän tai naapureiden). Asunnosta toiseen ne leviävät vaikka sähköjohtojen kanavia myöten.
Kun isojen kaupunkien viemäriverkossa elää sokeritoukkia, niitäkin voi tulla uudiskohteisiin. Eli viemäreistä pölyt pois (saunan viemäri mm), pesu ja tarvittaessa myrkytys. Ja siivousta asunnossa, kosteudet pois. Mutta taloyhtiö ei tee omaa osuutta välttämättä, jolloin niitä on edelleen kellaritiloissa. Ja paperitoukka viihtyy ilmeisesti myös osittain viemärien läheisyydessä tai jopa kellaritiloissa. Sitten uudiskonteissa voi olla myös minikokoinen otus, joka muistuttaa muurahaista tai termiittiä, ja on aika läpinäkyvä - mikä ihme sen nimi oli. Tavataan keittiössä.
Vierailija kirjoitti:
Asun 2020 valmistuneen talon 5. kerroksessa ja meillä vierailee rottia. Yököttävää ja kauhistuttavaa, sille vain ei kuulemma voi mitään, että vaeltavat jossain rakenteissa ja voivat tulla vaikka miten pienistä koloista asuntoon. Keittiössä on viemäriputken ympäristö yritetty tukkia, mutta nakertavat tiensä asuntoon.
Ja tämä siis Helsingissä, ei jossain maalla navetan vieressä.
Kiinnostavaa. Kannattaa yrittää hoitaa silti asiaa eteenpäin, koska ne voivat jyrsiä sähköjohtojakin, kipinöi sitten jossain talon sisällä tai tilanne pahenee. Olisiko taloyhtiöllenne jotain pätevää asiantuntijaryhmää /firmaa hoitamaan asia.
Näin taas suht ison sokeritoukan eteisessä. Lymyili ison pahvilaatikon takana. Leivitin jauhemyrkkyä seinien ja oviaukkojen viereen.
Paperitoukat on entisajan muurahaisia. Muistan, kun omassa lapsuudessa kodeissa oli usein muurahaisia. En tiedä, onko enää nykyään vai ovatko paperitoukat/sokeritoukat syrjäyttäneet ne. Sinänsähän noista toukista ei haittaa koidu, kun vain pitää kuivat elintarvikkeet tiiviissä pussissa tai astiassa. Ei ne oman kokemukseni mukaan myös ihan hirveästi lisäänny, jos imuroi säännöllisesti, pitää paikat kuivina eikä tarjoile niille esim. jauhoja syötäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen mukaan paperitoukat rakastavat tietyntyyppisiä muoveja. Se muovi mistä kauppojen muovikassit on tehty, samoin kuin muoviset taikinakulhot (en tiedä onko sama muovi), eli ihan mahdollisesti tulleet myös muovipussin kylkiäisinä tai ihan vaan muuttokuormassa (teidän tai naapureiden). Asunnosta toiseen ne leviävät vaikka sähköjohtojen kanavia myöten.
Ihan mahdollista. Eihän tuosta vielä tiedetä kaikkea kun suht uusi tulokas. Sanotaanhan tuosta meidän turkiskuoriaisestakin, että syö vaan turkiksia ja villaa tms sisältäviä vaatteita, mutta netistä löytyy kommentteja, joiden mukaan ne ovat tehneet reikiä myös heidän tekokuituisiin vaatteisiin. Toivottavasti ne söisi myös paperitoukkia.
Jotenkin kuulostaa siltä, että nuista paperitoukista olisi erityisen vaikeaa päästä eroon? Toivottavasti n)keksitään joku tehokas tapa. Mutta varmaan vaikeaa, kun leviää jotoja/rakenteitakin pitkin asunnosta asuntoon.
Ap
Tuulettakaa. Pitäkää ilmanvaihto kunnossa, niin sokeritoukat ei viihdy.
Taitaa nyt mennä ötökkälajit sekaisin osalla porukasta täällä ja taikinakippojahan ei yksikään hyönteinen syö.
Vierailija kirjoitti:
Asun 2020 valmistuneen talon 5. kerroksessa ja meillä vierailee rottia. Yököttävää ja kauhistuttavaa, sille vain ei kuulemma voi mitään, että vaeltavat jossain rakenteissa ja voivat tulla vaikka miten pienistä koloista asuntoon. Keittiössä on viemäriputken ympäristö yritetty tukkia, mutta nakertavat tiensä asuntoon.
Ja tämä siis Helsingissä, ei jossain maalla navetan vieressä.
Hyi! Onpa inhottavaa. Asut jossain keskustassa varmaan?
Asutaan 2017 valmistuneessa talossa joka on myrkytetty jo kahdesti sokeritoukkien takia, siis koko talo. Sokeritoukkia on edelleen. Meillä on onneksi kissa joka tappaa niitä sitä mukaan kuin niitä kämpässä vipeltää. Sinänsä ne ei itseäni haittaa mitenkään.
Paperi- ja sokeritoukat ovat täysin harmittomia normaaliin elämään ja asuntoon kuuluvia eliöitä. Aivan turha noiden häätämisestä on ottaa itselleen stressiä.
Vierailija kirjoitti:
Paperitoukat on entisajan muurahaisia. Muistan, kun omassa lapsuudessa kodeissa oli usein muurahaisia. En tiedä, onko enää nykyään vai ovatko paperitoukat/sokeritoukat syrjäyttäneet ne. Sinänsähän noista toukista ei haittaa koidu, kun vain pitää kuivat elintarvikkeet tiiviissä pussissa tai astiassa. Ei ne oman kokemukseni mukaan myös ihan hirveästi lisäänny, jos imuroi säännöllisesti, pitää paikat kuivina eikä tarjoile niille esim. jauhoja syötäväksi.
Tämä on hyvä vertaus. Sokeritoukista ja muurahaisista on ihan yhtä paljon (tai vähän) haittaa, mutta sokeritoukkia pidetään ällöttävämpinä kenties ulkonäön ja koon vuoksi. Ja onhan se aivan ymmärrettävää. Suosittelen silti jokaisen ottamaan selvää sokeritoukista, ne ovat lopulta aika mielenkiintoisia otuksia.
Vierailija kirjoitti:
Asun 2020 valmistuneen talon 5. kerroksessa ja meillä vierailee rottia. Yököttävää ja kauhistuttavaa, sille vain ei kuulemma voi mitään, että vaeltavat jossain rakenteissa ja voivat tulla vaikka miten pienistä koloista asuntoon. Keittiössä on viemäriputken ympäristö yritetty tukkia, mutta nakertavat tiensä asuntoon.
Ja tämä siis Helsingissä, ei jossain maalla navetan vieressä.
Siis hetkinen. Onko niitä rottia ilmestynyt asuntoon sisään?? Ai hitto. Luulisi, että kulkureittejä voisi myrkyttää?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Paperi- ja sokeritoukat ovat täysin harmittomia normaaliin elämään ja asuntoon kuuluvia eliöitä. Aivan turha noiden häätämisestä on ottaa itselleen stressiä.
Ei ne haittaa, jos silloin tällöin näkee jonkun yksittäisen. Mutta jos niitä alkaa olla paljon, niin onhan se ällöttävää.
Meidän taloyhtiössä oli tilanne, että joissain asunnoissa niitä alkoi olla liian kanssa ja pesutuvassa myös. Myrkytettiin sitten koko talo. Joku firma kävi kaikki asunnot ja yhteiset tilat läpi, suihkuttivat myrkkyä kaikkiin lattialistoihin ja asunnosta piti sen jälkeen olla pari tuntia pois ja vielä tullessaan tuulettaa hyvin. Vaikka nuo kävivät kaikki listat läpi, niin silti se sujui todella nopeasti. Eikä ole tuon jälkeen sokeritoukkia näkynyt, vaikka tästä on jo muutama vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Paperi- ja sokeritoukat ovat täysin harmittomia normaaliin elämään ja asuntoon kuuluvia eliöitä. Aivan turha noiden häätämisestä on ottaa itselleen stressiä.
Kyllä minua ahdistaa ajatus, että ne kiipeilisivät katossa ja voisivat sieltä tippua kesken matkan. Enkä haluaisi reikiä kirjoihini.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun 2020 valmistuneen talon 5. kerroksessa ja meillä vierailee rottia. Yököttävää ja kauhistuttavaa, sille vain ei kuulemma voi mitään, että vaeltavat jossain rakenteissa ja voivat tulla vaikka miten pienistä koloista asuntoon. Keittiössä on viemäriputken ympäristö yritetty tukkia, mutta nakertavat tiensä asuntoon.
Ja tämä siis Helsingissä, ei jossain maalla navetan vieressä.
Siis hetkinen. Onko niitä rottia ilmestynyt asuntoon sisään?? Ai hitto. Luulisi, että kulkureittejä voisi myrkyttää?
Ap
Rotat voi tulla viemäreidenkin kautta, siis vessanpöntöstä.
Vierailija kirjoitti:
Paperi- ja sokeritoukat ovat täysin harmittomia normaaliin elämään ja asuntoon kuuluvia eliöitä. Aivan turha noiden häätämisestä on ottaa itselleen stressiä.
Olen asunut 12 eri asunnossa elämäni aikana. Vain yhdessä oli sokeritoukkia ja koin ne aina todella ällöttäviksi asuinkumppaneiksi. En todellakaan suostu ajattelemaan, että ne olisivat normaaliin elämään ja asuntoon kuuluva asia.
Itselläni tuli ulkomailla etelässä asuessa muurahaiset sähköpistorasiasta putkia pitkin sisään.
14. kerros.