Onko epäkohteliasta kysyä kassaa kahville?
Kun ehkä kerran kymmeneen vuoteen joku edes vähän värähdyttää, ei usein tee mieli tutustua. Nyt tekisi. Kysymyksessä on kassa, kaiketi opiskelija. Hänellä on persoonallinen ulkonäkö, satumainen, jonka en usko vetoavan kaikkiin. Lisäksi hän on hyvin pitkä, minua, keskimittaista miestä, pidempi.
Hän osaa myös teititellä oikein ("oletteko saanut" eikä "oletteko saaneet") ja hänen käytöksestään syntyy ylipäänsä jostain syystä sivistynyt vaikutelma.
Yli vuoden päivät olen kassalla viikonloppuisin tyttöä nähnyt. Heti ensinäkemästä on kutkuttanut kummallisesti ja minusta tuntuu (saattaa tietenkin olla ihan harhaa), että tytöstäkin on. Kuittia ojentaessa katseet kohtaavat tarpeettoman pitkään ja esimerkiksi tänään ostoksia hihnan päässä pakatessani katse alas käännettynä näin sivusilmällä, kuinka hän vilkaisi minua, vaikka kassalla oli jo uusi asiakas.
Nämä tuntemukset saattavat olla tietysti vain toiveiden luomaa harhaa.
Harmittaa, että tyttö sattuu olemaan kassa, koska tapaan ani harvoin tunteita herättäviä naisia, eikä asiakaspalvelijoita kai ole sopivaa kysyä kahville. Jos kuitenkin yrittäisi, onko siihen mitään järkevää tapaa? Vai annanko vain olla?
Kommentit (321)
Olen kysynyt lähikaupan kassaa kahville, ja mentiinkin. Häntä ennen olen kysynyt feissareita kahville ja nekin natsasivat. Se ei pelaa joka pelkää.
Reppana kysyy lupaa, alfa on jo kysynyt 🤸🌞🤗
Näin se vaan menee 👍🥳🥰
En kysyisi ellen olisi huomannut kassanaisen katselevan minua tai muuten osoittaneen kiinnostusta.
Vierailija kirjoitti:
Aina kannattaa kysyä, mutta jos hän kieltäytyy, niin on osattava ottaa se kieltävä vastaus vastaan eikä jankata, haukkua ym. Minua viime vuonna kysyi treffeille kassatyöskentelijänä ollessa eräs mies ja kun kerroin etten ole kiinnostunut, sain haukkumista, h*rittelua ja yleistämistä siitä että "kaikki naiset on ilkeitä ja h*ria" tuo ihminen sai porttikiellon myymälään koska en ollut ainoa keltä oli kysynyt ja ketä hän oli tuona päivänä haukkunut.
Samankaltainen tapahtui mulle myös. Tosin siitä jo vuosia. Taisi olla 2014. Asiakas tuli kassalleni ja kehui ulkonäköäni johon vastasin kiitos ja jatkoin työtä. Rahastaessani, hän kysyi "käykö luonnossa?" johon sitten nauroin ja sanoin ei (piti olla asiallinen, vaikka tuo asiakas ärsyttikin minua suunnattomasti) sitten alkoi jo tulla treffipyyntöjä, ja sitten totesin että "ei kiitos" ja utelua että miksi, ja ettei kenenkään tarvitse tietää jos tulisin tuonne myymälän vessaan hänen kanssaa pikaisille.. sanoin tiukemmin että ei, ja että jos ei lopeta niin kutsun vartijat, sittenhän hänen suunsa aukesi ja tuli ties minkämoista nimittelyä, siksi itsekseen haukkumista ja että pelailen hänen tunteillaan ym. Vartija tuli paikalle ja mies lenti pihalle kerta porttikiellon myymäläämme.
Vierailija kirjoitti:
Olen kysynyt lähikaupan kassaa kahville, ja mentiinkin. Häntä ennen olen kysynyt feissareita kahville ja nekin natsasivat. Se ei pelaa joka pelkää.
Oliko teillä iso ikäero?
Minä olen naisena kysynyt yhden nuoren miehen numeroa, joka oli kassalla. Hänen kanssaan siis aina jutellaan kun käyn tuolla kaupassa. Hän sanoi, et on varattu. Käyn samassa kaupassa silti ja jutellaan edelleen siinä kassalla. En häpeile 😄
Ei ehkä epäkohteliasta, mutta tunkeilevaa.
ei ole epäkohteliasta, jos kysyt kohteliaasti
mutta epätoivoista se on kyllä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina kannattaa kysyä, mutta jos hän kieltäytyy, niin on osattava ottaa se kieltävä vastaus vastaan eikä jankata, haukkua ym. Minua viime vuonna kysyi treffeille kassatyöskentelijänä ollessa eräs mies ja kun kerroin etten ole kiinnostunut, sain haukkumista, h*rittelua ja yleistämistä siitä että "kaikki naiset on ilkeitä ja h*ria" tuo ihminen sai porttikiellon myymälään koska en ollut ainoa keltä oli kysynyt ja ketä hän oli tuona päivänä haukkunut.
Samankaltainen tapahtui mulle myös. Tosin siitä jo vuosia. Taisi olla 2014. Asiakas tuli kassalleni ja kehui ulkonäköäni johon vastasin kiitos ja jatkoin työtä. Rahastaessani, hän kysyi "käykö luonnossa?" johon sitten nauroin ja sanoin ei (piti olla asiallinen, vaikka tuo asiakas ärsyttikin minua suunnattomasti) sitten alkoi jo tulla treffipyyntöjä, ja sitten totesin että "ei kiitos" ja utelua että miksi, ja ettei kenenkään tarvitse tietää jos tulisin tuonne myymälän vessaan hänen kanssaa pikaisille.. sanoin tiukemmin että ei, ja että jos ei lopeta niin kutsun vartijat, sittenhän hänen suunsa aukesi ja tuli ties minkämoista nimittelyä, siksi itsekseen haukkumista ja että pelailen hänen tunteillaan ym. Vartija tuli paikalle ja mies lenti pihalle kerta porttikiellon myymäläämme.
Miten ihminen voi päätyä tuohon jamaan? Kuvittelemaan että joku tarttuisi tarjoukseen pikaisista? Minkälainen se mies oli? Ikä? Oliko epäsiisti vai normaalin näköinen?
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä epäkohteliasta, mutta tunkeilevaa.
Tunkeilevuus on kaiketi yksi epäkohteliaisuuden monista lajeista.

Mielenterveysongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä epäkohteliasta, mutta tunkeilevaa.
Tunkeilevuus on kaiketi yksi epäkohteliaisuuden monista lajeista.
Mutta jos kysyy kohteliaasti?
Nuoresta opiskelijaneidistä varmasti hyvin vaivaannutta kokemus, vaikka hymyssäsuin kieltäytyisi. Nuoret naiset ovat aina mukavia asiakaspalvelutilanteissa ja työpaikoilla, se ei tarkoita ihastumista yhteen kenenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kysynyt lähikaupan kassaa kahville, ja mentiinkin. Häntä ennen olen kysynyt feissareita kahville ja nekin natsasivat. Se ei pelaa joka pelkää.
Oliko teillä iso ikäero?
Seitsemän vuotta. Oltiin tultu monesti vastaan samassa kaupunginosassa kun hän oli matkalla töihin ja hymyilty mennen tullen. Kassalla aika tuntui aina hieman hidastuvan, kun katsottiin toisiamme.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole epäkohteliasta, kun varaudut siihen, että hän kieltäytyy ja pyydät anteeksi häiriötä. Hänellä voi olla monta pätevää syytä kieltäytyä.
Ja etenkin monta kyselijää jo entuudestaan. Tämän muistan itse kassatyöstäni. Jatkuvasti tuli näitä kyselijöitä. Yksikään niistä ei ollut oman ikäiseni mies vaan mua vanhempia, tai toisesta kulttuurista. Kummatkaan "ryhmät" ei mua kiinnostaneet. Sinnikkäimmät tapaukset odottivat kaupan suljettua oven takana, mikä oli jo vähän pelottavaakin ja heidän takia jouduin ostamaan auton, vaikka ei olisi oikein ollut varaa siihen, mutta sain vanhemmiltani onneksi apua.
Että joo. Saa mun mielestä kysyä kai sitten, mutta pitää myös hyväksyä realiteetit. Nainen voi olla varattu, tai ei vain ole muusta syystä kiinnostunut. Se miten ap selosti tilannetta vaikutti siltä, että kassaneiti olisi kiinnostunut. Mutta kun on niin paljon miehiä jotka tulkitsee pelkästään tavallisen kohteliaisuuden kiinnostuksena, en uskalla luvata mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ehkä epäkohteliasta, mutta tunkeilevaa.
Tunkeilevuus on kaiketi yksi epäkohteliaisuuden monista lajeista.
Mutta jos kysyy kohteliaasti?
Nää on niin kulttuurisidonnaisia. Olisi absurdi ajatus, että toisen pyytäminen kahville missään tilanteessa kohteliaasti olisi epäkohteliasta vaikkapa etelä-Euroopan kulttuureissa.
Mutta Suomessa on epäkohteliasta puhua toiselle mitään koskaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina kannattaa kysyä, mutta jos hän kieltäytyy, niin on osattava ottaa se kieltävä vastaus vastaan eikä jankata, haukkua ym. Minua viime vuonna kysyi treffeille kassatyöskentelijänä ollessa eräs mies ja kun kerroin etten ole kiinnostunut, sain haukkumista, h*rittelua ja yleistämistä siitä että "kaikki naiset on ilkeitä ja h*ria" tuo ihminen sai porttikiellon myymälään koska en ollut ainoa keltä oli kysynyt ja ketä hän oli tuona päivänä haukkunut.
Samankaltainen tapahtui mulle myös. Tosin siitä jo vuosia. Taisi olla 2014. Asiakas tuli kassalleni ja kehui ulkonäköäni johon vastasin kiitos ja jatkoin työtä. Rahastaessani, hän kysyi "käykö luonnossa?" johon sitten nauroin ja sanoin ei (piti olla asiallinen, vaikka tuo asiakas ärsyttikin minua suunnattomasti) sitten alkoi jo tulla treffipyyntöjä, ja sitten totesin että "ei kiitos" ja utelua että miksi, ja ettei kenenkään tarvitse tietää jos tulisin tuonne myymälän vessaan hänen kanssaa pikaisille.. sanoin tiukemmin että ei, ja että jos ei lopeta niin kutsun vartijat, sittenhän hänen suunsa aukesi ja tuli ties minkämoista nimittelyä, siksi itsekseen haukkumista ja että pelailen hänen tunteillaan ym. Vartija tuli paikalle ja mies lenti pihalle kerta porttikiellon myymäläämme.
Miten ihminen voi päätyä tuohon jamaan? Kuvittelemaan että joku tarttuisi tarjoukseen pikaisista? Minkälainen se mies oli? Ikä? Oliko epäsiisti vai normaalin näköinen?
Sanoisin että oli siinä 50 vuotias (tosiaan itse olin tuolloin vain 20) ja oli normaalin ja asiallisen näköinen ja en olisi hänestä uskonut että on "perverssi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kysynyt lähikaupan kassaa kahville, ja mentiinkin. Häntä ennen olen kysynyt feissareita kahville ja nekin natsasivat. Se ei pelaa joka pelkää.
Oliko teillä iso ikäero?
Seitsemän vuotta. Oltiin tultu monesti vastaan samassa kaupunginosassa kun hän oli matkalla töihin ja hymyilty mennen tullen. Kassalla aika tuntui aina hieman hidastuvan, kun katsottiin toisiamme.
Joo no tässä oli hyvät pohjat onnistua koska "tunsitte" toisenne muualtakin kuin sieltä kassalinjastolta. Tässä on hyvä esimerkki ns silmäpelistä joka edeltää onnistunutta iskemistä.
Homma toimii niin, että fiksut miehet, jotka aistivat ja arvaavat ihastuksen oikein, eivät kysy edes kohteliaasti. Vastaavasti taas törpöt miehet kysyvät rohkeasti mutta epäkohteliaasti.
Seurauksena on, että fiksut miehet eivät löydä seuraa eivätkä naiset fiksuja miehiä.
Kyllähän se nykykulttuurin ihmisvieraudesta kertoo, että tapaaminen tapahtuu usein anonyymisti netissä tai vaihtoehtoisesti alkoholin vaikutuksen alaisena (usein baarissa). Nykyään kuulemma ei saa lähestyä enää työ- tai opiskelupaikallaan. Vähiin jäävät vaihtoehdot.
Onneksi on vartijat.