Voiko oman ulkonäkönsä nähdä objektiivisesti?
Kommentit (8)
Ei ole mitään objektiivista ulkonäköä. Jokainen näkee sinut omalla tavallaan.
Minulle sinun silmistäsi näkyy se, että pelkäät. On aina sääli nähdä kaunis ihminen, joka on tietoinen ja epävarma ulkonäöstään.
Joskus kun vahingossa näkee oman kuvajaisen vaikka ikkunasta heijastuvan tai odottamatta jostain peilistä nii hui kauhee. Jos menee peilistä katsomaan, niin se on jotain muuta mitä muut näkevät.
Tämä onkin hyvä pohdinta.
Minulle vanhempani ja sukulaiseni painottivat, että olen ruma. Koulussa kiusattiin, sanottiin apina naamaksi.
On kuitenkin ihmisiä jotka sanovat, että olen upean näköinen hyvän kasvojeni luuston vuoksi.
Häpeän itseäni, pidän itseäni rumana. Puolisoni sanoo, että olen ja näytän leuhkalle, koska tiedän olevani hyvännäköinen.
Puoliso sanoo minun olevan kuin malli ulkonäön suhteen. Ei missiainesta.
Jos on terveet silmät ja näköhermot, niin näkee teknisesti oikein eli kyllä.
Näkeminen ei kuitenkaan pääty siihen, vaan aivot käsittelevät silmien ja näköhermojen välittämän kuvan. Ne aivojen alueet, jotka osallistuvat näköinformaation käsittelyyn eivät ole irrallaan muusta aivostosta, vaan kytkeytyvät mm. tunteita ja muistoja sääteleviin alueisiin. Varmaan kaikilla mm. oma ulkonäkö herättää välittömästi muistoja ja tunteita ja sitä myöten yksilöllisiä merkityksiä.
Jotenkin näin olen aivoista kiinnostuneena maallikkona ymmärtänyt. Ihminen näkee siis paitsi silmillään, tavallaan myös aivoillaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Ei ihan täysin sellaisenaan tai "raakana" voi nähdä tuskin mitään.
Vierailija kirjoitti:
Joskus kun vahingossa näkee oman kuvajaisen vaikka ikkunasta heijastuvan tai odottamatta jostain peilistä nii hui kauhee. Jos menee peilistä katsomaan, niin se on jotain muuta mitä muut näkevät.
Onhan se kuvajainen ikkunasta ja odottamattomasta peilistäkin eri mitä muut näkee. Että ei hätää 💛

Sitä toisten antamaa palautettakaan ei voi ottaa täysin totuutena, makuja on monia, on kehittyneitä näkemyksiä ja vähemmän kehittyneitä. Pitää vaan elää epävarmuudessa. Minä ihmettelen miten olen nuorena voinut pitää hirmu komeina joitain julkkismiehiä, kun nyt katsoo heidän nuoruuskuvia ja varsinkin nykyhabitusta niin voi ei ei ei.
Valitettavasti voi ja pahalta näyttää!