Naiset hukkuvat matcheihin - miehet eivät saa ketään
Nettideittailu on kääntynyt nopeasti sellaiseksi, että se on helppoa lähinnä naisille. Nainen kuin nainen saa monta matchia per päivä, ehkä jopa kymmeniä, ja ongelmaksi jää lähinnä se että kenelle näistä komistuksista sitten juttelee.
Miehillä tarina on päinvastainen. Miehen tehtävä on saada edes yksikin nainen kiinnostumaan ja tehdä kaikkensa että hän ei hyppää seuraavaan ukkoon - mikä on vaikeaa, kun suurin osa käyttäjistä on miehiä ja jokainen heistä lupailee Kuun taivaalta. Naisten profiilitekstit ovatkin usein vaatimuksia, tyyliin "haluan ison miehen", "jos et omista autoa swaippaa vasemmalle" siinä missä miesten profiilitekstit ovat tarjouksia "hei! olen rehti työssäkäyvä mies", "minulla on oma talo ja auto" jne. Miesten profiileissa ei ole vaatimuksia naisen ulkonäön tai muunkaan suhteen, mutta nainen saa vaatia isoa miestä.
Kaikesta tästä huolimatta, minä kuitenkin löysin hiljattain naisen deittiappista. Vaihdettiin ihan rehellisesti kokemuksia siitä. Hän sanoi että oli ensimmäistä päivää siellä kun löysi minut. Myönsin, että minulla oli swaippausta takana jo 10 kuukautta. Hän kertoi, että sai hirveästi matcheja vaikka oli vain yhden päivän siellä. Puhuin tästä miespuoliselle kaverilleni ja hän kertoi samaa tarinaa: hänen naisensa oli ollut 15 minuuttia deittipalvelussa kun he tapasivat, mies oli ollut siellä 3 vuotta.
Tästä ei puhuta, eikä siitä saa puhua, mutta se on totta. Netti on tehnyt deittailusta epätasa-arvoista.
Väitän, että miesten pariutuminen tulee vaikeutumaan vuosittain ja kohta meillä on puolet kansan miehistä peräkammarin poikina, kun he eivät yksinkertaisesti saa deittiappista enää ketään.
Kommentit (652)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat Tinderissä? Siitä ei saa kuin pahaa mieltä. Plus miesten taktiikka yrittää saada jokainen nainen parikseen (välittämättä kiinnostaako nainen vai ei) on aika mielenkiintoinen.
Pakko on olla tinderissä, koska naisen lähestyminen esimerkiksi työpaikalla tai kuntosalilla on häirintää.
Normaalin keskustelun avaus töissä tai kuntosalilla ei ole häirintää nähnytkään. Mitä ihmettä sanot naisille, kun se menee aina häirinnän puolelle? Puhu naisille kuten miehillekin.
Kyse ei ole siitä että mitä mies sanoo vaan siitä, että paikka on lähestymiselle on väärä. Töissä ja kuntosalilla nainen haluaa olla rauhassa.
En tunne ketään naista, joka ei ole normaalille keskustelulle avoin. Jos nainen on kuulokkeet päässä töissä tai salilla, sitten jätä toki rauhaan.
Kai sinäkin haluat ihan normaalisti tutustua naiseen ensin ennen kuin alat mitään treffejä ehdottamaan? Tarkoittaa siis kuukausia kestävää satunnaisten jutustelujen ajanjaksoa, jossa nainenkin tulee juttusille välillä ihan oma-aloitteisesti.
Minäkin ihmettelen miten tuo työpaikka tähän liittyy. Meillä on töissä naisia ja miehiä, ihan niille kaikille juttelen. Eikö joku pysty puhumaan kaikkien työkavereiden kanssa?
Onkohan kyse miehestä, joka ei työpaikan naisille puhu, kyylää vain omituisesti ja tekee odottamattomia treffikutsuja.
Jos alkaa puhua vain naisille, joutuu friendzonelle. Miehen pitää säilyttää salaperäisyys ja etäisyys, jotta nainen kiinnostuu seksuaalisesti.
Mitä? Ei voi puhua naiselle tai muuten ei ole salaperäinen? No ainakin hyvin sillä taktiikalla saavutat sen etäisyyden.
Jos puhuu liikaa, on liian tyrkky ja friendzone kutsuu.

Mikä ihme tämä friendzone on? Joko kiinnostaa tai sitten ei. Ei ole muita zoneja.

Kuormasta ei tietenkään tule syödä. Miksi sinulla on tarvetta lähestyä naista tämän työpaikalla? Asiakaspalvelussa joutuu olemaan ystävällinen, vaikka vastassa olisi minkälainen ihminen.
Lähestyminen (saati iskeminen) on aina kahden puuhaa. Jos sinulle ei anneta signaalia lähestyä (kuulokkeet päässä, ei ota mitään kontaktia sinuun yms.) niin miksi pitää yrittää lähestyä naista? Se johtaa suurella todennäköisyydellä ärtymykseen ja torjumiseen siltä siliän tien.
On järjetön määrä asioita ja hienovaraisia vihjeitä joita miehen tulisi ymmärtää, jotta ei syyllisty häirintään lähestymällä väärää naista tai väärässä paikassa. En yhtään ihmettele, että moni mies on lopettanut kokonaan naisten lähestymisen tai tekee sitä vain tinderissä, koska riskit tässä pelissä ovat miehelle aivan liian isot.
Mitä oikein sanot ihmisille, jos lähestymisesi on automaattisesti häirintää? Kuten sanoin, epäkiinnostuneen näköisen naisen lähestyminen johtaa todennäköisesti torjuntaan tai ärtymykseen naisen osalta. Mutta hei, jatka ihmeessä Tinderissä, jos koet sen toimivan!
Moni nainen teeskentelee tahallaan vaikeasti saavutettavaa vaikka onkin kiinnostunut. Miten ihmeessä erotat tällaisen naisen oikeasti ei-kiinnostuneesta naisesta? Ja miksi ihmeessä miehen pitäisi ottaa riski oikeusjutusta jotta pystyisi pelaamaan tätä peliä?
Ei erota mitenkään, eikä edes tarvitse. Normaali ihminen ei pelaa mitään pelejä ja tuollaiset temppuilijat kannattaa jättää rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat Tinderissä? Siitä ei saa kuin pahaa mieltä. Plus miesten taktiikka yrittää saada jokainen nainen parikseen (välittämättä kiinnostaako nainen vai ei) on aika mielenkiintoinen.
Pakko on olla tinderissä, koska naisen lähestyminen esimerkiksi työpaikalla tai kuntosalilla on häirintää.
Ööh no jos lähestyminen on fyysistä kopelointia niin joo on häirintää. Mutta jos osaat puhua kohteliaasti niin se ei ole millään tavalla häirintää.
Laki muuttui vuodenvaihteessa. Nykyisin myös esimerkiksi suusanallinen lähestyminen voidaan laskea häirinnäksi.

Miksi pitää yrittää niitä, jotka pelaavat tollaisia ihmeellisiä pelejä? Jättäisin ne itsekseen. Kerro toki, milloin ja millaisessa ensilähestymisessä tai yleensäkään lähestymisessä olet joutunut oikeuteen/ sinusta ollaan tehty oikeusjuttu.

No älä puhu liikaa, vaan sopivasti.

Sataprosenttisen varmasti nainen EI ole sinusta kiinnostunut, jos hän on sinun rinnallasi huomattavasti paremman näköinen ja muutenkin ihan eri tyylinen kuin sinä. Siinä ainakin yksi asia mistä tunnistaa.
Tokihan jos mies näkee itsensä komeampana mitä ulkopuoliset, asia on hankalampi.
Joka kerta kun hetero nainen saa niin hetero mieskin saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat Tinderissä? Siitä ei saa kuin pahaa mieltä. Plus miesten taktiikka yrittää saada jokainen nainen parikseen (välittämättä kiinnostaako nainen vai ei) on aika mielenkiintoinen.
Pakko on olla tinderissä, koska naisen lähestyminen esimerkiksi työpaikalla tai kuntosalilla on häirintää.
Ööh no jos lähestyminen on fyysistä kopelointia niin joo on häirintää. Mutta jos osaat puhua kohteliaasti niin se ei ole millään tavalla häirintää.
Laki muuttui vuodenvaihteessa. Nykyisin myös esimerkiksi suusanallinen lähestyminen voidaan laskea häirinnäksi.
Kyllä, mikäli sieltä suusta tulee tietynlaista tekstiä. Ratkaisuehdotus: opettele vaikka lehtiartikkeleista, minkälainen kommentointi katsotaan häiriöksi äläkä sano sellaisia asioita. Jos juttelet säästä, elokuvista, työasioista, harrastuskuvioista, kirjoista, ruuasta, vuodenajoista, yms. olet turvallisilla vesillä etkä loukkaa ketään, et ainakaan riko lakia. Jos joku nyt tekisikin rikosilmoituksen sinusta perusteella "Pekka jutteli minulle työpaikan ylityövuoroista" niin voit olla varma, ettei poliisi ota asiaa käsittelyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat Tinderissä? Siitä ei saa kuin pahaa mieltä. Plus miesten taktiikka yrittää saada jokainen nainen parikseen (välittämättä kiinnostaako nainen vai ei) on aika mielenkiintoinen.
Pakko on olla tinderissä, koska naisen lähestyminen esimerkiksi työpaikalla tai kuntosalilla on häirintää.
Normaalin keskustelun avaus töissä tai kuntosalilla ei ole häirintää nähnytkään. Mitä ihmettä sanot naisille, kun se menee aina häirinnän puolelle? Puhu naisille kuten miehillekin.
Kyse ei ole siitä että mitä mies sanoo vaan siitä, että paikka on lähestymiselle on väärä. Töissä ja kuntosalilla nainen haluaa olla rauhassa.
En tunne ketään naista, joka ei ole normaalille keskustelulle avoin. Jos nainen on kuulokkeet päässä töissä tai salilla, sitten jätä toki rauhaan.
Kai sinäkin haluat ihan normaalisti tutustua naiseen ensin ennen kuin alat mitään treffejä ehdottamaan? Tarkoittaa siis kuukausia kestävää satunnaisten jutustelujen ajanjaksoa, jossa nainenkin tulee juttusille välillä ihan oma-aloitteisesti.
Minäkin ihmettelen miten tuo työpaikka tähän liittyy. Meillä on töissä naisia ja miehiä, ihan niille kaikille juttelen. Eikö joku pysty puhumaan kaikkien työkavereiden kanssa?
Onkohan kyse miehestä, joka ei työpaikan naisille puhu, kyylää vain omituisesti ja tekee odottamattomia treffikutsuja.
Jos alkaa puhua vain naisille, joutuu friendzonelle. Miehen pitää säilyttää salaperäisyys ja etäisyys, jotta nainen kiinnostuu seksuaalisesti.
Mitä? Ei voi puhua naiselle tai muuten ei ole salaperäinen? No ainakin hyvin sillä taktiikalla saavutat sen etäisyyden.
Jos puhuu liikaa, on liian tyrkky ja friendzone kutsuu.
Mikä ihme tämä friendzone on? Joko kiinnostaa tai sitten ei. Ei ole muita zoneja.
Mies voi pilata mahdollisuutensa liialla innokkuudella vaikka nainen olisi seksuaalisesti kiinnostunut. Nainen ajattelee, että pidän sittenkin tuon miehen vain kaverina ja otan jonkun toisen miehen kumppaniksi.
2 mätsiä / 2kk. En nyt sanoisi noihin hukkuvani.
N46
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat Tinderissä? Siitä ei saa kuin pahaa mieltä. Plus miesten taktiikka yrittää saada jokainen nainen parikseen (välittämättä kiinnostaako nainen vai ei) on aika mielenkiintoinen.
Pakko on olla tinderissä, koska naisen lähestyminen esimerkiksi työpaikalla tai kuntosalilla on häirintää.
Kuormasta ei tietenkään tule syödä. Miksi sinulla on tarvetta lähestyä naista tämän työpaikalla? Asiakaspalvelussa joutuu olemaan ystävällinen, vaikka vastassa olisi minkälainen ihminen.
Lähestyminen (saati iskeminen) on aina kahden puuhaa. Jos sinulle ei anneta signaalia lähestyä (kuulokkeet päässä, ei ota mitään kontaktia sinuun yms.) niin miksi pitää yrittää lähestyä naista? Se johtaa suurella todennäköisyydellä ärtymykseen ja torjumiseen siltä siliän tien.
On järjetön määrä asioita ja hienovaraisia vihjeitä joita miehen tulisi ymmärtää, jotta ei syyllisty häirintään lähestymällä väärää naista tai väärässä paikassa. En yhtään ihmettele, että moni mies on lopettanut kokonaan naisten lähestymisen tai tekee sitä vain tinderissä, koska riskit tässä pelissä ovat miehelle aivan liian isot.
Mitä oikein sanot ihmisille, jos lähestymisesi on automaattisesti häirintää? Kuten sanoin, epäkiinnostuneen näköisen naisen lähestyminen johtaa todennäköisesti torjuntaan tai ärtymykseen naisen osalta. Mutta hei, jatka ihmeessä Tinderissä, jos koet sen toimivan!
Moni nainen teeskentelee tahallaan vaikeasti saavutettavaa vaikka onkin kiinnostunut. Miten ihmeessä erotat tällaisen naisen oikeasti ei-kiinnostuneesta naisesta? Ja miksi ihmeessä miehen pitäisi ottaa riski oikeusjutusta jotta pystyisi pelaamaan tätä peliä?
Nainen voi olla myös ujo ja siksi ei vaikuta kiinnostuneelta vaikka oikeasti olisikin.

Ei ajattele. Nainen joko on kiinnostunut tai sitten ei ole.
Lukematta (vielä) ketjua: mitä, ap, siis pitäisi tapahtua? Kenen pitäisi tehdä ja mitä?
Minua ei saisi Tinderiin edes kilon palasina, jos jäisin sinkuksi. Jos joku kuitenkin pakottaisi (tulisi valtiollinen Tinder, johon kaikkien sinkkujen on pakko mennä), tykkäisin vain ja ainoastaan profiileista, jotka aidosti ja vilpittömästi herättävät niin ison kiinnostuksen, että voisin kuvitella haluavani tavata kyseisen ihmisen.
Jos treffeillä kemiat eivät kohtaisi, homma jäisi siihen. En lähtisi yrittämään väkisin, olkoon mies spekseiltään miten hyvä ja kunnollinen tahansa.
Jos järki ei ihan oikeasti niin paljon juokse, ettei ymmärrä poistua sovelluksesta, joka ei toimi, niin silloin ansaitsee olla siellä kuukausia tai jopa vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onko sinulla tähän ratkaisua? Jos ei niin lopeta u l i n a ja jatka elämääsi.
Oletko hoitoalalla? Tuo nimittäin kuulostaa ihan siltä työympäristöltä. Epäkohdista ei saa puhua ellei ole tarjota täydellisesti hiottuja ratkaisuja, jotka eivät maksa mitään.
Mitä muuta puhumista tuossa on kuin se, minkä jo avauksessa totesit? Tinder ei toimi. SItten olisi puhumista, jos olisi todella olemassa Valtion Tinder, jossa on pakko olla, mutta kun ei ole. Se on kaupallinen sovellus, jonka tehtävä on tuottaa rahaa omistajilleen, ei yhtään sen yhteiskunnallisempi asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat Tinderissä? Siitä ei saa kuin pahaa mieltä. Plus miesten taktiikka yrittää saada jokainen nainen parikseen (välittämättä kiinnostaako nainen vai ei) on aika mielenkiintoinen.
Pakko on olla tinderissä, koska naisen lähestyminen esimerkiksi työpaikalla tai kuntosalilla on häirintää.
Kuormasta ei tietenkään tule syödä. Miksi sinulla on tarvetta lähestyä naista tämän työpaikalla? Asiakaspalvelussa joutuu olemaan ystävällinen, vaikka vastassa olisi minkälainen ihminen.
Lähestyminen (saati iskeminen) on aina kahden puuhaa. Jos sinulle ei anneta signaalia lähestyä (kuulokkeet päässä, ei ota mitään kontaktia sinuun yms.) niin miksi pitää yrittää lähestyä naista? Se johtaa suurella todennäköisyydellä ärtymykseen ja torjumiseen siltä siliän tien.
On järjetön määrä asioita ja hienovaraisia vihjeitä joita miehen tulisi ymmärtää, jotta ei syyllisty häirintään lähestymällä väärää naista tai väärässä paikassa. En yhtään ihmettele, että moni mies on lopettanut kokonaan naisten lähestymisen tai tekee sitä vain tinderissä, koska riskit tässä pelissä ovat miehelle aivan liian isot.
Mitä oikein sanot ihmisille, jos lähestymisesi on automaattisesti häirintää? Kuten sanoin, epäkiinnostuneen näköisen naisen lähestyminen johtaa todennäköisesti torjuntaan tai ärtymykseen naisen osalta. Mutta hei, jatka ihmeessä Tinderissä, jos koet sen toimivan!
Moni nainen teeskentelee tahallaan vaikeasti saavutettavaa vaikka onkin kiinnostunut. Miten ihmeessä erotat tällaisen naisen oikeasti ei-kiinnostuneesta naisesta? Ja miksi ihmeessä miehen pitäisi ottaa riski oikeusjutusta jotta pystyisi pelaamaan tätä peliä?
Miksi pitää pelata jotain peliä? Jos olet itse kiinnostunut naisesta niin ihan normaalisti siihen koitat tutustua.
Yritys tutustua on juuri sitä peliä. Jos nainen pitää miehestä ja katsoo paikan sopivaksi, niin tutustumisyritys ei ole häirintää. Ja jos taas nainen ei pidä miehestä tai katsoo paikan vääräksi, niin se on häirintää. Tämä on eräänlainen venäläisen ruletin sovellus.
Häirintää se on silloin jos toinen ei anna mitään vastakaikua tai jopa pelkää sua ja sä vaan jatkat ahdistavaa piiritystä silti. Häirintää on myös se että jos nainen suostuu juttelemaan kanssasi niin sun mielestä se on lupaus seksistä ja suutut kun ei nainen olekaan sinusta kiinnostunut ollenkaan. Tässä vaiheessa yleensä miehen käytös muuttuu aggressiiviseksi ja alkaa huorittelu ja muu haukkuminen tai jopa käsiksi käyminen. Ei se paikka ollut väärä vaan sun käytös, jossa oletit naisen olevan seksuaalisesti kiinnostunut vain koska suostui puhumaan sulle. Näitä typeriä lakeja joudutaan tekemään sun kaltaisten typerien autistien takia. Normaalit miehet kyllä osaavat jutella naisten kanssa normaalisti ja missä tahansa. Herättämättä naisissa pelkoa ja ahdistusta.
Mitä pidemmälle mennään ketjussa, sitä enemmän nousee ap:n ongelmat normaalissa sosiaalisessa kanssakäynnissä esiin. Normaali jutustelu ilman fyysistä kontaktia on täysin turvallista eikä mikään siinä uhkaa mennä lainrikkomisen puolelle.
Kaikki friendzone-höpinät ovat myös äärimmäisen typeriä. Itse olen alkanut seurustelemaan kaveriporukkani miehen kanssa yli kymmenen vuoden tuntemisen jälkeen, vaikka kummallakaan ei aiemmin ollut kipinöintiä toisiamme kohtaan, vaan ehdimme siinä ajassa molemmat perustaa perheet tahoillamme ja erotakin. Elämäntilanne meidät silloin sitten yhdistikin.
Vierailija kirjoitti:
Lukematta (vielä) ketjua: mitä, ap, siis pitäisi tapahtua? Kenen pitäisi tehdä ja mitä?
Minua ei saisi Tinderiin edes kilon palasina, jos jäisin sinkuksi. Jos joku kuitenkin pakottaisi (tulisi valtiollinen Tinder, johon kaikkien sinkkujen on pakko mennä), tykkäisin vain ja ainoastaan profiileista, jotka aidosti ja vilpittömästi herättävät niin ison kiinnostuksen, että voisin kuvitella haluavani tavata kyseisen ihmisen.
Jos treffeillä kemiat eivät kohtaisi, homma jäisi siihen. En lähtisi yrittämään väkisin, olkoon mies spekseiltään miten hyvä ja kunnollinen tahansa.
Jos järki ei ihan oikeasti niin paljon juokse, ettei ymmärrä poistua sovelluksesta, joka ei toimi, niin silloin ansaitsee olla siellä kuukausia tai jopa vuosia.
Minä olen tinderissä ja en ymmärrä tätä että pakko sieltä löytää joku. Olen vajaa puoli vuotta ollut ja käynyt kaksilla treffeillä. Kumpikin jäi siihen mutta yhä molempien kanssa tulee juteltua.
Tinder on vain kiva lisä siihen muuhun elämään, siellä voi välillä jutella ihmisten kanssa joita ei muuten kohtaisi. Jos sitten sattuu juttu niin hyvin luistamaan että kuinnostaa tavata kasvotusten niin sitten voin mennä. Nyt en ole hetkeen edes koittanut ketään mätchätä kun ihan normaalilla tapaa kavereiden kautta tapasin miehen jonka kanssa tapailua viritellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ovat Tinderissä? Siitä ei saa kuin pahaa mieltä. Plus miesten taktiikka yrittää saada jokainen nainen parikseen (välittämättä kiinnostaako nainen vai ei) on aika mielenkiintoinen.
Pakko on olla tinderissä, koska naisen lähestyminen esimerkiksi työpaikalla tai kuntosalilla on häirintää.
Kuormasta ei tietenkään tule syödä. Miksi sinulla on tarvetta lähestyä naista tämän työpaikalla? Asiakaspalvelussa joutuu olemaan ystävällinen, vaikka vastassa olisi minkälainen ihminen.
Lähestyminen (saati iskeminen) on aina kahden puuhaa. Jos sinulle ei anneta signaalia lähestyä (kuulokkeet päässä, ei ota mitään kontaktia sinuun yms.) niin miksi pitää yrittää lähestyä naista? Se johtaa suurella todennäköisyydellä ärtymykseen ja torjumiseen siltä siliän tien.
On järjetön määrä asioita ja hienovaraisia vihjeitä joita miehen tulisi ymmärtää, jotta ei syyllisty häirintään lähestymällä väärää naista tai väärässä paikassa. En yhtään ihmettele, että moni mies on lopettanut kokonaan naisten lähestymisen tai tekee sitä vain tinderissä, koska riskit tässä pelissä ovat miehelle aivan liian isot.
Mitä oikein sanot ihmisille, jos lähestymisesi on automaattisesti häirintää? Kuten sanoin, epäkiinnostuneen näköisen naisen lähestyminen johtaa todennäköisesti torjuntaan tai ärtymykseen naisen osalta. Mutta hei, jatka ihmeessä Tinderissä, jos koet sen toimivan!
Moni nainen teeskentelee tahallaan vaikeasti saavutettavaa vaikka onkin kiinnostunut. Miten ihmeessä erotat tällaisen naisen oikeasti ei-kiinnostuneesta naisesta? Ja miksi ihmeessä miehen pitäisi ottaa riski oikeusjutusta jotta pystyisi pelaamaan tätä peliä?
Miksi pitää yrittää niitä, jotka pelaavat tollaisia ihmeellisiä pelejä? Jättäisin ne itsekseen. Kerro toki, milloin ja millaisessa ensilähestymisessä tai yleensäkään lähestymisessä olet joutunut oikeuteen/ sinusta ollaan tehty oikeusjuttu.
Hän on itse se pelaaja eikä tajua, että terveet ihmiset eivät ole.
Tulee mieleen temppareiden elämänpeli sekopää.
Voisitko kertoa millä ihmeen tavalla koitat ihmisiin tutustua jos se kerta voidaan katsoa häirinnäksi?