Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää
Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.
Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.
Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.
Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.
Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.
Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.
En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.
Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.
Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.
Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.
Kommentit (1482)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko vinkkejä mitä tehdä, meillä juuri tällainen tilanne, että liikaa lainaa ja korot ja hinnat vaan nousee. Mies alkanut pihistelee ruokaostoksista. Itse haluaisin myydä talon ja muuttaa vuokralle, mies ei suostu myymään millään ilveellä. En edes tiedä ostaisko tätä kukaan. Rahat hupenee.
No koittaisin saako myytyä kohtuullisella hinnalla jos kerran ei ole oikeasti varaa pitää taloa. Ei tartte sitten pakolla luopua halvalla.
Tätä yritin ehdottaa. Miten voisin saada miehen suostumaan tähän, ei olisi pakko myydä jos hinta ei miellytä. Miehen mukaan tämä tilanne on ohimenevä ja jouduttaisiin lainan+ vuokran maksumiehiksi pahimmassa tapauksessa. Talojen hinnat laskussa..
Kahden asunnon loukkuun ette ainakaan joudu, jos ette muuta vuokralle ennen kuin talo on myyty.
Ei, mutta jos talo myydään ja lainaa jää meille vielä maksettavaksi siitä. Kyllä me selviämme näistä, säästöjä käytetään, mutta ei tämä ole elämisen arvoista elämää ettei mitään voi tehdä ja jatkuva stressi rahasta.
Ei lohduta nämäkään kommentit, että olisi pitänyt historiasta tietää ja olisi pitänyt selvittää. Myönnetään, tyhmiä olemme.Onko teillä ollenkaan näköpiirissä, että ajan myötä tulot voisivat teillä nousta? Tai onko näköpiirissä, että ajan myötä menot pienenisivät - vaikka lasten aikuistumisen ja poismuuton myötä?
Yksi tuttavaperhe hankki itselleen kovasti toivotun auton, ennen kuin heillä oli siihen kunnolla varaa. Joutuivat sitten huomaamaan, että heillä on varaa siihen autoon, mutta ei enää mihinkään muuhun. Luopuivat sitten siitä autosta, koska eivät kokeneet sitä sen arvoiseksi, että mihinkään muuhun ei enää rahat riitä.
Talon omistajalla ei minusta saisi olla rahat liian tiukassa. Vaikka olisi uusikin talo, niin ei minusta koskaan voi olla varma, etteikö saattaisi tulla jotain yllättäviä menoja. Vähän niin kuin lemmikin kanssa voi yhtäkkiä tulla kallis eläinlääkärireissu (tai useampiakin), niin talonkin kanssa voi kaikenlaista sattua ja tapahtua. Tai vähintäänkin voi tulla mieleen jotain parannuksia, mitä haluaa tehdä. Vaikka aurinkopaneelit katolle tai kauko-ohjattava ovi autohalliin. Onhan se nyt tylsää, jos ei mihinkään ole rahaa.
Hallitus muutti lain joka sääti että asumismenoihin eli lainoihin ja vastikkeisiin ei saisi pankki myöntää velkaa jonka hoitomenot ylittä 40% nettotuloista. Hallitus muutti nyt että 60% saa mennä nettotuloista mennä lainanhoitoon ja siihen päälle ei lasketa kiinteäkorkoisten velkojen maksuja.
Vierailija kirjoitti:
Minua häiritsee näissä keskusteluissa se ettei hyvätuloiset/parempituloiset saisi sanoa ääneen että talous menee tiukalle, nyt kun tilanne on mikä on? Heti ollaan öyhöttämässä että mitä tyhmät ottivat liikaa lainaa.
Siksi minä ainakin olen opiskellut ja käyn töissä, että voisin tarjota lapsille sen mitä tarvitsevat (uu ehkä jopa mitä haluavat), maksaa asuntolainaa, pitää autoa, tehdä elämiseen tarvittavat hankinnat kuukausittain, ehkä jopa itse harrastaa yms. Olen parempituloinen (jonkun mielestä) mutta kyllä tässä joutuu joustamaan itsekin menoista. Ja ei se tarkoita sitä, että otin tyhmänä wtnä liikaa lainaa, vaan stressitestin osana pankissa ei huomioitu talouden taantumaa ja kustannusten nousua tässä mittakaavassa mitä nyt kerralla on tapahtunut. Me selvisimme sillä, että myimme toisen auton pois ja nyt kuljemme yhdellä, joka pidentää työmatkoja ja hoitopäiviä tunnilla, mutta selviämme sillä toistaiseksi. Mutta nyt en saisi olla harmissani siitä, että tilanteemme muuttui näin vain siksi, että olen hyvätuloinen? Vain köyhät saa valittaa?
Jotenkin tuntuu, että sossun tuilla elävät ja pienipalkkaiset yht saavat valittaa siitä miten kurjaa nyt on mutta tavalliset työssäkäyvät eivät. Vaikka kaikkien talouteen tämä tilanne vaikuttaa jotenkin, suhteessa menoihin tietysti. En nyt ehkä saa sanoiksi mitä tarkoitan, ehkä joku saa kiinni.
Onneksi vaalit on tulossa.
Siis pienipalkkainen yh ei ole tavallinen työssäkäyvä? Kyllä minusta on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kamala kohtalo, kun ei pääse enää Lappiin lomalle eikä etelän reissulle.
Kyllä, kulutus takaa jokaisen palveluammatissa olevan työpaikan. Kuluttaminen kun loppuu, työpaikkoja häviää ja kortistoon joutuvilla vuorostaan ei ole varaa asua kämpissään. Ei tässä kannata olla huolissaan sen pääkopasta jolla jää laskettelureissu tekemättä vaan siitä Levin työntekijästä.
Tämä ei tunnu menevän tässä ketjussa vahingoniloisten lukutaidottomien päähän. Surullista.
Varmaan kun niissä palveluammateissa puhutaan lähinna viroa, venäjää ja arabiaa. Suomalaisten työllisyyten ei vaikuta pierun vertaa onko nousukkailla rahaa kerskakuluttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa miten mammoilla menee koko pointti ohi. Jos keskiluokka ja rikkaat joutuvat karsimaan kuluttamisesta, talous sakkaa. Tulee lama.
Sitten vasta köyhillä kurjaa onkin.
Ei ole. 2 työtöntä saa saman mitä työssä matalapalkka alalla saava ja työtön. Se palkka vain vaihtuu asumistukeen ja toimeentulotukeen.
Suomessa on 1 600 000 eläkeläistä joten käytettyä tavaraa tulee kyllä myyntiin. 5000 ihmistä kuolee kuukaudessa. Tosin perintöasuntoja ei saa myytyä mihinkään eli maksat vastikkeita 6000 vuodessa. Vuokra-asunnoista on ylitarjontaa.
Meillä puoliso on ainoa lapsi ja hänen vanhemmilla omakotitalo, mökki ja 1/4 osa osuus perikunnan talosta.
Ehkä nuo menee meidän 2 lapselle.
Anopilla on kauheat määrät astioita ja verhoja jne.
Eläkeläisillä on rahaa. He käy parturissakin 6 viikon välein, kun nuorempi sukupolvi värjää ja leikkaa itse hiukset.
Eläkeläiset pääasiassa pyörittää yhteiskuntaa. Anoppikin ostaa Marimekon tuotteita jne. kun me nuoremmat ostetaan kirpputorilta kaikki.
Itsellä vaatteet riittää seuraavaksi 30 vuodeksi, mutta yleensä löydän kirpputorilta lisää vaatteita.
Valtio leikkaa koko ajan nuoremmalta sukupolvelta. 1 markkinamyyjä kirjoittikin, että asiakkaat pelkkiä eläkeläisiä.
Nykynuoriso on köyhää. - Yhä useampi hautaa jälkeläisensä. Myös etenevä sukupuuttomme alkaa vaikuttaa lähiaikoina. Myös riistävä luokka on saanut juhlia lamasta lähtien.
Kovin mukavaa ei ole tiedossa. -Asunnot tosin halpenevat. Pian joku 6 kymppinen kelpaisi nuorisomme edustajaksi, -
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvätuloinen ja melko varakaskin. Silti ei sinkkuna ole varaa omakotitaloon Espoossa, mutta olen käyttänyt paljon paikallisia palveluita, ostanut kotimaisia tuotteita. Nyt on pakko pistää hanat kiinni, kun oma työtilanne on hyytynyt ja lisäksi sähkölaskut nielevät ihan käsittämättömät määrät rahaa kuukaudessa. Kerrannaisvaikutukset ovat pahat ja sitä tuossa jutussa yritettiin vääntää ihan rautalangasta niillekin lukijoille, jotka vetävät herneet nenään siitä, että jollain ei ole rahaa käydä nyt normaaliin tapaan ulkona syömässä tai hotellissa tai hierojalla.
Kyllä nyt hallituksen pitää antaa lisää verorahaa hyvin toimeentuleville että pääsee köyhien hierottavaksi ja tarjoiltavaksi. Mihin tämä maailma oikeen menee? Kyyyynel!
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille, jotka ootte antaneet vinkkejä tuohon meidän tilanteeseen, en pysty kaikkia viestejä lainaamaan. Odotin, että tulee sättimistä, mutta onkin todella asiallisia ja hyviä neuvoja. Kiitos
Ehkä sitä lainan takaisinmaksuohjelmaakin voisi miettiä ihan uusiksi. Jotkut kuulemma tekevät niin, että maksavat lainaa tarkoituksella vähemmän sen aikaa kun lapset asuvat kotona ja sitten lasten muutettua pois menee talo myyntiin ja vanhemmat muuttavat siitä pienempään asuntoon. Usein sitä lainaa maksellaan hampaat irvessä samaan aikaan kun lapsista/teineistä on menoja muutenkin ja sitten yhtäkkiä ollaankin kaksistaan isossa talossa ja ihmetellään, mihin nämä kaikki rahat saa kulutettua kun lainakin on kohta maksettu.
Pankki toivoo niitä yhteydenottoja mieluummin etuajassa kuin siinä kohtaa, kun tilanne on jo päällä. On aina parempi, jos voidaan ajan kanssa ja rauhassa miettiä ja keskustella, mitä vaihtoehtoja olisi käytettävissä. Siinä kohtaa kun maksueriä on jo jäänyt maksamatta, on ne neuvottelut pankin kanssa jo paljon nihkeämpiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt Suomessa realismia, joka johtaa nopeasti suureen lamaan.
Kuinka tätä ei nyt tajuta?Kaikilla ei ole sama tilanne vaikka korot nousee, jos on älynnyt ottaa tasaerälainan. Ja yhtälailla monilla on varaa pihistää ruokalaskuissa. Niin kuin tuo aloituksen perhekin. Yhä ostavat lihaa, mutta ei kokolihaa. Voi kauhia miten on kovilla.
Vasta sitten on laman uhka, jos menee työpaikatkin alta. Pelkkä inflaatio ei sitä vielä tee.
Ja kun keski- ja hyvätuloiset ei pysty käymään ravintolassa, kampaajalla tai matkustamaan, niin mitä ajattelit että ravintoloille, kampaamoille ja matkustusalan yrityksille lopulta käy?
Vinkki: menevät nurin ja porukkaa jää työttömäksi.
Asuntojen hinnat romahtaa ja on taas rahaa kuluttaa.
Se vaikuttaa vain niiden ihmisten elämään jotka irtisanotaan ja lähtee omistusasunto ja joutuvat vuokralle.
Ja kyllä sitä aina joku parturi ja ravintola jää. Meillä on noita eläkeläisiä, joilla on rahaa.
Palstalla näkyy tänään paljon vihapuhetta eläkeläisistä. Oletan, että eläkeläinen=vanhus, vanha ihminen. Vai tarkoitetaanko termillä sairaseläkkeellä olevia nuoria? Sairaseläkkeellä olevia keski-ikäisiä? Vai Kelan eläkettä saavia (tukimuoto, ei työtä tekemällä ansaittu eläke)?
Mitä vihapuhetta. Palstan ketjun on täynnä vihapuhetta työttömistä.
Mitä vihapuhetta on kertoa, että eläkeläiset saa enemmän rahaa kuin moni työtön tai töissäkäyvä.
Juuri oli lehtiartikkeli ettei eläkeläiset ole köyhempiä kuin työssäkäyvätkään.
Joskus loppusyksyllä julkaistiin selonteko (en keksi sille muuta nimeä) jossa joku asiantuntija selitti, että virallinen taho Suomessa "selittää ja tulkitsee" monien heikompiosaisten suomalaisten elämäntilannetta aina sillä tavalla, että henkilöiden tilanne saadaan kuulostamaan hyvältä. Paremmin toimeentuleville kansalaisille annetaan silloin mielikuva, että yhteiskunta toimii hienosti ja kaikista huolehditaan. Tämä taas pitää paikkansa vain osittain. Siinä puhuttiin työttömistä tai yleensä köyhistä ja tuloeroista. Mieleeni jäi toteamus, että jo hyvin pieni nettotulojen vähennys vaikuttaa kauhealla tavalla heikommin toimeentulevien elämään. Uutisessa oli otettu huomioon monia ihmisten elämään vaikuttavia seikkoja ja se oli hyvin kirjoitettu.
Sellaisiakin juttuja on ollut, että moni työssäkäyvä elää perustoimeentukitasoa niukemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua häiritsee näissä keskusteluissa se ettei hyvätuloiset/parempituloiset saisi sanoa ääneen että talous menee tiukalle, nyt kun tilanne on mikä on? Heti ollaan öyhöttämässä että mitä tyhmät ottivat liikaa lainaa.
Siksi minä ainakin olen opiskellut ja käyn töissä, että voisin tarjota lapsille sen mitä tarvitsevat (uu ehkä jopa mitä haluavat), maksaa asuntolainaa, pitää autoa, tehdä elämiseen tarvittavat hankinnat kuukausittain, ehkä jopa itse harrastaa yms. Olen parempituloinen (jonkun mielestä) mutta kyllä tässä joutuu joustamaan itsekin menoista. Ja ei se tarkoita sitä, että otin tyhmänä wtnä liikaa lainaa, vaan stressitestin osana pankissa ei huomioitu talouden taantumaa ja kustannusten nousua tässä mittakaavassa mitä nyt kerralla on tapahtunut. Me selvisimme sillä, että myimme toisen auton pois ja nyt kuljemme yhdellä, joka pidentää työmatkoja ja hoitopäiviä tunnilla, mutta selviämme sillä toistaiseksi. Mutta nyt en saisi olla harmissani siitä, että tilanteemme muuttui näin vain siksi, että olen hyvätuloinen? Vain köyhät saa valittaa?
Jotenkin tuntuu, että sossun tuilla elävät ja pienipalkkaiset yht saavat valittaa siitä miten kurjaa nyt on mutta tavalliset työssäkäyvät eivät. Vaikka kaikkien talouteen tämä tilanne vaikuttaa jotenkin, suhteessa menoihin tietysti. En nyt ehkä saa sanoiksi mitä tarkoitan, ehkä joku saa kiinni.
Onneksi vaalit on tulossa.
Tämä! Niin kauan kun on jotain enemmän kuin tukien varassa elävillä (materiaa tai palkkatuloja), huudellaan että myy auto! Muuta pienempään asuntoon! Älä pidä koiraa! Etc.
Siis mitä????
Kun ei minullakaan (kelatuilla) ole varaa autoon/koiraan/omakotitaloon/younameit niin ei kenelläkään pidä olla! Nih! Ja on muuten väärin jos mun lapset ei saa kaikkea mitä koko ikänsä opiskelleet ja kovasti menestyksensä eteen töitä tehneiden, hyvätuloisten vanhempien lapset saavat! Ja nyt jos ne joutuu jostain tinkimään niin vahingoniloni on muuten käsinkosketeltava, mitäs kehtasivat omistaa ja kuluttaa enemmän kuin minä.
Työttömillä on ammattikorkeakoulu tutkintoja ja yliopisto, osa on tohtoreita.
Itse olin työmarkkinatuella työkokeilussa ja 2 lasta. Sitäkö varten se tutkinto luettiin ja nähtiin vaivaa ja vielä haukkumiset päälle.
Työmarkkinatuki on siitä hyvä, että se on 570 netto kaikille, myös irtisanotulle toimitusjohtajalle.
Paitsi irtisanotulle toimitusjohtajalle aina järkkää joku lähipiiristä jonkun kivan suojatyöpaikan tai vähintään vastaavan pestin. Vaikka olisi miten surkea hommassaan. Normi työtön ei enää työttömän tuomion saatuaan ole yhteiskuntakelpoinen eikä rikostaan eli työttömyyttä mitenkään hyvitä. Muodon vuoki kuntoututetaan teettämällä palkatonta orjantyötä.
Normi työtön saa ensin ansiosidonnaista ja työllistyy aika pian uudelleen jonnekin. Pitkäaikaistyöttömiä on vain pieni osa kaikista jotka vuoden mittaan on työttöminä. Iso osa ihmisistä on jossain elämänsä vaiheessa työttömiä. Ei se toki tee pitkäaikaistyöttömän osasta sen helpompaa.
Pieni osa ei ole pitkäaikaistyöttömät 150 000 on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt Suomessa realismia, joka johtaa nopeasti suureen lamaan.
Kuinka tätä ei nyt tajuta?Kaikilla ei ole sama tilanne vaikka korot nousee, jos on älynnyt ottaa tasaerälainan. Ja yhtälailla monilla on varaa pihistää ruokalaskuissa. Niin kuin tuo aloituksen perhekin. Yhä ostavat lihaa, mutta ei kokolihaa. Voi kauhia miten on kovilla.
Vasta sitten on laman uhka, jos menee työpaikatkin alta. Pelkkä inflaatio ei sitä vielä tee.
Ja kun keski- ja hyvätuloiset ei pysty käymään ravintolassa, kampaajalla tai matkustamaan, niin mitä ajattelit että ravintoloille, kampaamoille ja matkustusalan yrityksille lopulta käy?
Vinkki: menevät nurin ja porukkaa jää työttömäksi.
Asuntojen hinnat romahtaa ja on taas rahaa kuluttaa.
Se vaikuttaa vain niiden ihmisten elämään jotka irtisanotaan ja lähtee omistusasunto ja joutuvat vuokralle.
Ja kyllä sitä aina joku parturi ja ravintola jää. Meillä on noita eläkeläisiä, joilla on rahaa.
Palstalla näkyy tänään paljon vihapuhetta eläkeläisistä. Oletan, että eläkeläinen=vanhus, vanha ihminen. Vai tarkoitetaanko termillä sairaseläkkeellä olevia nuoria? Sairaseläkkeellä olevia keski-ikäisiä? Vai Kelan eläkettä saavia (tukimuoto, ei työtä tekemällä ansaittu eläke)?
Mitä vihapuhetta. Palstan ketjun on täynnä vihapuhetta työttömistä.
Mitä vihapuhetta on kertoa, että eläkeläiset saa enemmän rahaa kuin moni työtön tai töissäkäyvä.
Juuri oli lehtiartikkeli ettei eläkeläiset ole köyhempiä kuin työssäkäyvätkään.
Joskus loppusyksyllä julkaistiin selonteko (en keksi sille muuta nimeä) jossa joku asiantuntija selitti, että virallinen taho Suomessa "selittää ja tulkitsee" monien heikompiosaisten suomalaisten elämäntilannetta aina sillä tavalla, että henkilöiden tilanne saadaan kuulostamaan hyvältä. Paremmin toimeentuleville kansalaisille annetaan silloin mielikuva, että yhteiskunta toimii hienosti ja kaikista huolehditaan. Tämä taas pitää paikkansa vain osittain. Siinä puhuttiin työttömistä tai yleensä köyhistä ja tuloeroista. Mieleeni jäi toteamus, että jo hyvin pieni nettotulojen vähennys vaikuttaa kauhealla tavalla heikommin toimeentulevien elämään. Uutisessa oli otettu huomioon monia ihmisten elämään vaikuttavia seikkoja ja se oli hyvin kirjoitettu.
Pitäisi olla jokaiselle aivan itsestään selvää, että Suomessa ollaan täysin kyvyttömiä näkemään järjestelmän vikoja ja etenkin korjaamaan niitä.
Esimerkki: kaikkialla kerrotaan, että Suomessa on ilmainen terveydenhoito. Myös Suomi itse mainostaa tätä. Vaikka se ei ole ilmainen, vain halpa. Ja sitäkin vain verrattuna muihin maihin. Ei huvittanut työttömänä, mäkkärin kassana tai opiskelijana maksella tk-maksuja, koska ne on köyhälle liikaa.
Samoin tuista ym kerrotaan aina se siloiteltu kuva myös ulkomaille. Ei koskaan sitä miten homma käytännössä toimii.
Oletteko yhtään miettineet, että miten Sannalle käy? Velkaa on 670 000€, kun korontarkistuspäivä tulee ja korko nousee 4%, menee Sannalla pelkkiin korkoihin 2230€ /kk. Entäs jos hän tippuu eduskunnasta kokonaan pois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut hyvätuloinen ja melko varakaskin. Silti ei sinkkuna ole varaa omakotitaloon Espoossa, mutta olen käyttänyt paljon paikallisia palveluita, ostanut kotimaisia tuotteita. Nyt on pakko pistää hanat kiinni, kun oma työtilanne on hyytynyt ja lisäksi sähkölaskut nielevät ihan käsittämättömät määrät rahaa kuukaudessa. Kerrannaisvaikutukset ovat pahat ja sitä tuossa jutussa yritettiin vääntää ihan rautalangasta niillekin lukijoille, jotka vetävät herneet nenään siitä, että jollain ei ole rahaa käydä nyt normaaliin tapaan ulkona syömässä tai hotellissa tai hierojalla.
Kyllä nyt hallituksen pitää antaa lisää verorahaa hyvin toimeentuleville että pääsee köyhien hierottavaksi ja tarjoiltavaksi. Mihin tämä maailma oikeen menee? Kyyyynel!
Verovarojen käyttöä veroviraston pikkujouluihin perusteltiin sillä, että niillä rahoilla palkattiin tarjoilijoita ja esiintyjiä ja saatiin raha kiertoon. Onko hallitus muuten antanut verorahoja hyvin toimeentuleville?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kamala kohtalo, kun ei pääse enää Lappiin lomalle eikä etelän reissulle.
Kyllä, kulutus takaa jokaisen palveluammatissa olevan työpaikan. Kuluttaminen kun loppuu, työpaikkoja häviää ja kortistoon joutuvilla vuorostaan ei ole varaa asua kämpissään. Ei tässä kannata olla huolissaan sen pääkopasta jolla jää laskettelureissu tekemättä vaan siitä Levin työntekijästä.
Tämä ei tunnu menevän tässä ketjussa vahingoniloisten lukutaidottomien päähän. Surullista.
Varmaan kun niissä palveluammateissa puhutaan lähinna viroa, venäjää ja arabiaa. Suomalaisten työllisyyten ei vaikuta pierun vertaa onko nousukkailla rahaa kerskakuluttaa.
No mulla ainakin on suomalainen kampaaja, joka tekee työtä provikkapalkalla. Jos jätän joka toisen käynnin väliin, sillä on suora vaikutus hänen tuloihinsa. Olen hankkinut vanhemmilleni siivousapua, kun en itse ehdi auttaa niin paljon kuin haluaisin, ja siivooja on myös ihan syntyperäinen suomalainen ja pienyrittäjä. Mikäli omat kustannukseni kasvavat liikaa, joudun sanomaan hänelle, että teen homman itse. En tiedä millä ajalla, mutta mietin sitä sitten, kun niin käy.
Enkä pidä itseäni nousukkaana vain siksi, että satun tulemaan toimeen palkallani. Mutta kuten joku edellä totesi, vain köyhä saa valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko yhtään miettineet, että miten Sannalle käy? Velkaa on 670 000€, kun korontarkistuspäivä tulee ja korko nousee 4%, menee Sannalla pelkkiin korkoihin 2230€ /kk. Entäs jos hän tippuu eduskunnasta kokonaan pois?
Sillä on tuloja muualtakin. WEF maksanee ihan hyvin, koska jalkauttaa niiden juttuja Suomeen ja varmasti myös pedattuna ulkomaille joku palkkiovirka, kun Suomen eduskunta ja ministeriö alkaa tympiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kamala kohtalo, kun ei pääse enää Lappiin lomalle eikä etelän reissulle.
Kyllä, kulutus takaa jokaisen palveluammatissa olevan työpaikan. Kuluttaminen kun loppuu, työpaikkoja häviää ja kortistoon joutuvilla vuorostaan ei ole varaa asua kämpissään. Ei tässä kannata olla huolissaan sen pääkopasta jolla jää laskettelureissu tekemättä vaan siitä Levin työntekijästä.
Tämä ei tunnu menevän tässä ketjussa vahingoniloisten lukutaidottomien päähän. Surullista.
Ei nämä tajua, vaikka rautalangasta vääntäisi. Antaa p*skan osua tuulettimeen. Ahkerat nousee jaloilleen kyllä. Suurin osa ilkkujista ei taida kyllä siihen ryhmään kuulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kamala kohtalo, kun ei pääse enää Lappiin lomalle eikä etelän reissulle.
Kyllä, kulutus takaa jokaisen palveluammatissa olevan työpaikan. Kuluttaminen kun loppuu, työpaikkoja häviää ja kortistoon joutuvilla vuorostaan ei ole varaa asua kämpissään. Ei tässä kannata olla huolissaan sen pääkopasta jolla jää laskettelureissu tekemättä vaan siitä Levin työntekijästä.
Tämä ei tunnu menevän tässä ketjussa vahingoniloisten lukutaidottomien päähän. Surullista.
Varmaan kun niissä palveluammateissa puhutaan lähinna viroa, venäjää ja arabiaa. Suomalaisten työllisyyten ei vaikuta pierun vertaa onko nousukkailla rahaa kerskakuluttaa.
No mulla ainakin on suomalainen kampaaja, joka tekee työtä provikkapalkalla. Jos jätän joka toisen käynnin väliin, sillä on suora vaikutus hänen tuloihinsa. Olen hankkinut vanhemmilleni siivousapua, kun en itse ehdi auttaa niin paljon kuin haluaisin, ja siivooja on myös ihan syntyperäinen suomalainen ja pienyrittäjä. Mikäli omat kustannukseni kasvavat liikaa, joudun sanomaan hänelle, että teen homman itse. En tiedä millä ajalla, mutta mietin sitä sitten, kun niin käy.
Enkä pidä itseäni nousukkaana vain siksi, että satun tulemaan toimeen palkallani. Mutta kuten joku edellä totesi, vain köyhä saa valittaa.
Muutama suomalainen kahvila ja ravintola on jäänyt nyt ilman rahojani. Yksi suomalainen kauneushoitola, yksi kampaaja, yksi hieroja, yksi osteopaatti, muutama pienyrittäjä, joilla myyntiliikkeet + siivooja, joka on ulkomaalainen, mutta maksaa toki veronsa Suomeen + pari mahdollisimman suomalaista vaateyritystä. Olen mielelläni käyttänyt rahojani näihin, kun niillä on suora vaikutus kansantalouteen. Ja sillä, että moni ei enää käytä rahojaan näin, on myös suora vaikutus kansantalouteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pääasia että eläkeläislle korvattiin inflaation vaikutukset heti täysimääräisinä kun työssäkäyvät saavat tyytyä 2% korotuksiin. Ei Suomessa kannata työtä tehdä.
Takavuosina, kun palkat nousivat jopa 10% joka vuosi, me eläkeläiset saime jonkun 1-1,3% korotuksen. Olen ollut eläkkeellä jo yli 30 v ja eläkkeeni ostovoima on huvennut ihan valtavasti. Aluksi eläkkeeni oli "hyvä", nyt ei tosiaankaan. Tuo uusi satasen nettokorotus on lähinnä vitsi menneiden vuosikymmenien mahalaskulle.
Ei ole tainnut palkat nousta 10% vuodessa viimeiseen 40 vuoteen.
Seurailin palkkojen yleiskorotusten tasoa noin 2008-2018, sitä 'maltti'-aikaa. Eläkkeiden korotusprosentit olivat suurempia kuin yleiskorotukset.
Eläkeläiset aina muistavat myös hokea miten köyhiä he ovatkaan. Esimerkiksi oma isäni on huvittava tapaus tästä sillä eläkesumma on 2700 euroa ja silti jaksaa aina kertoa miten tiukkaa onkaan. Sitten ihmettelee kun häntä ei enää nuoremmat viitsi edes kuunnella koska hänellä on hyvä eläke. Lisäksi vielä äidin eläke ja silti heillä niin tiukkaa ja rahat vähissä yms.
Tämä! Ja monesti eläkeläiset saavat suurempaa eläkettä, kuin työssäkäyvät palkkaa.
Jotkut näistä isoista eläkkeiden saajista ovat vielä pohjattoman röyhkeitä.
Jep. Oma isäni sai eläkettä 2300e netto. Tiedän kun tein perunkirjoituksen.
Aina valitti että tiukkaa on, tiukkaa on:D Itse sain työttömänä tonnin kuussa.
Sun isä oli luultavasti tehnyt töitä?Paljonko kotona istumisesta pitäisi maksaa?
Kaupassa saa 1300 netto kuukaudessa, kun tekee 30 tuntia vuorotyötä viikossa.
Eläkettä saa käteen suunnilleen 1300 € oltuaan toimistotöissä valtiolla 30 vuotta. Kadehtiiko joku oikeasti minua? Olen monasti miettinyt oliko järkeä lähteä joka aamu työpaikalle, kun tulos on tämä. Pienestä palkasta maksettiin asuntovelkaa ja oli ne isot lainakorot, joista tässä ketjussa on puhuttu monessa kohdassa. Tunnen hiukan vanhemman naisen, joka oli samanlaisessa työssä jotain 40 vuotta ja eläke hänellä on surkea. Hänen lastensa vauva-aikana ei ollut oikeaa äitiyslomaa ja muutaman kuukauden ikäinen lapsi vietiin vieraalle hoitoon päiväksi tietämättä miten lapsesta huolehdittiin, kun sen ikäinen ei edes osannut puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko vinkkejä mitä tehdä, meillä juuri tällainen tilanne, että liikaa lainaa ja korot ja hinnat vaan nousee. Mies alkanut pihistelee ruokaostoksista. Itse haluaisin myydä talon ja muuttaa vuokralle, mies ei suostu myymään millään ilveellä. En edes tiedä ostaisko tätä kukaan. Rahat hupenee.
No koittaisin saako myytyä kohtuullisella hinnalla jos kerran ei ole oikeasti varaa pitää taloa. Ei tartte sitten pakolla luopua halvalla.
Tätä yritin ehdottaa. Miten voisin saada miehen suostumaan tähän, ei olisi pakko myydä jos hinta ei miellytä. Miehen mukaan tämä tilanne on ohimenevä ja jouduttaisiin lainan+ vuokran maksumiehiksi pahimmassa tapauksessa. Talojen hinnat laskussa..
Kahden asunnon loukkuun ette ainakaan joudu, jos ette muuta vuokralle ennen kuin talo on myyty.
Ei, mutta jos talo myydään ja lainaa jää meille vielä maksettavaksi siitä. Kyllä me selviämme näistä, säästöjä käytetään, mutta ei tämä ole elämisen arvoista elämää ettei mitään voi tehdä ja jatkuva stressi rahasta.
Ei lohduta nämäkään kommentit, että olisi pitänyt historiasta tietää ja olisi pitänyt selvittää. Myönnetään, tyhmiä olemme.Onko teillä ollenkaan näköpiirissä, että ajan myötä tulot voisivat teillä nousta? Tai onko näköpiirissä, että ajan myötä menot pienenisivät - vaikka lasten aikuistumisen ja poismuuton myötä?
Yksi tuttavaperhe hankki itselleen kovasti toivotun auton, ennen kuin heillä oli siihen kunnolla varaa. Joutuivat sitten huomaamaan, että heillä on varaa siihen autoon, mutta ei enää mihinkään muuhun. Luopuivat sitten siitä autosta, koska eivät kokeneet sitä sen arvoiseksi, että mihinkään muuhun ei enää rahat riitä.
Talon omistajalla ei minusta saisi olla rahat liian tiukassa. Vaikka olisi uusikin talo, niin ei minusta koskaan voi olla varma, etteikö saattaisi tulla jotain yllättäviä menoja. Vähän niin kuin lemmikin kanssa voi yhtäkkiä tulla kallis eläinlääkärireissu (tai useampiakin), niin talonkin kanssa voi kaikenlaista sattua ja tapahtua. Tai vähintäänkin voi tulla mieleen jotain parannuksia, mitä haluaa tehdä. Vaikka aurinkopaneelit katolle tai kauko-ohjattava ovi autohalliin. Onhan se nyt tylsää, jos ei mihinkään ole rahaa.
Hallitus muutti lain joka sääti että asumismenoihin eli lainoihin ja vastikkeisiin ei saisi pankki myöntää velkaa jonka hoitomenot ylittä 40% nettotuloista. Hallitus muutti nyt että 60% saa mennä nettotuloista mennä lainanhoitoon ja siihen päälle ei lasketa kiinteäkorkoisten velkojen maksuja.
Tähän tiivistyy hienosti tämän hallituksen järjen juoksu: epistä, ettei kaikki saa lainaa. Yhtään ei mietitä että a)siihen on syy ja b) se suojaa myös yksilöä itseään juuri tällaisilta tilanteilta. Onneksi enää pari kuukautta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua häiritsee näissä keskusteluissa se ettei hyvätuloiset/parempituloiset saisi sanoa ääneen että talous menee tiukalle, nyt kun tilanne on mikä on? Heti ollaan öyhöttämässä että mitä tyhmät ottivat liikaa lainaa.
Siksi minä ainakin olen opiskellut ja käyn töissä, että voisin tarjota lapsille sen mitä tarvitsevat (uu ehkä jopa mitä haluavat), maksaa asuntolainaa, pitää autoa, tehdä elämiseen tarvittavat hankinnat kuukausittain, ehkä jopa itse harrastaa yms. Olen parempituloinen (jonkun mielestä) mutta kyllä tässä joutuu joustamaan itsekin menoista. Ja ei se tarkoita sitä, että otin tyhmänä wtnä liikaa lainaa, vaan stressitestin osana pankissa ei huomioitu talouden taantumaa ja kustannusten nousua tässä mittakaavassa mitä nyt kerralla on tapahtunut. Me selvisimme sillä, että myimme toisen auton pois ja nyt kuljemme yhdellä, joka pidentää työmatkoja ja hoitopäiviä tunnilla, mutta selviämme sillä toistaiseksi. Mutta nyt en saisi olla harmissani siitä, että tilanteemme muuttui näin vain siksi, että olen hyvätuloinen? Vain köyhät saa valittaa?
Jotenkin tuntuu, että sossun tuilla elävät ja pienipalkkaiset yht saavat valittaa siitä miten kurjaa nyt on mutta tavalliset työssäkäyvät eivät. Vaikka kaikkien talouteen tämä tilanne vaikuttaa jotenkin, suhteessa menoihin tietysti. En nyt ehkä saa sanoiksi mitä tarkoitan, ehkä joku saa kiinni.
Onneksi vaalit on tulossa.
Tämä! Niin kauan kun on jotain enemmän kuin tukien varassa elävillä (materiaa tai palkkatuloja), huudellaan että myy auto! Muuta pienempään asuntoon! Älä pidä koiraa! Etc.
Siis mitä????
Tämä. Jos kaikki tulot eivät ole tukia, on vuorineuvos. Ja oiva kohde vassareiden omaisuusverolle.
Katsotko, että jokaisella lastentarhanopettajalla on oikeus rakentaa omakotitalo Espooseen ja on yhteiskunnan vika, jos perhe ei sen jälkeen pääse joka vuosi etelänlomalle korkojen noustessa?
En tiedä keneltä kysyit, mutta eka vastaa. Ei, kaikkien ei pidä rakentaa omakotitaloa Espooseen. Mutta jos työssäkäyvät ihmiset ovat rakentaneet itselleen elintason johon kuuluu etelänmatka kerran vuodessa, ja sitten tuleekin taantuma joka syö isomman osan tuloista, ovat he kyllä oikeutettuja sanomaan ääneen että vttu kun sähkölaskuihin meneekin kaikki etelänmatkarahat. Kyllä omalla työnteolla hankituista huvituksista ja välttämättömyyksistä saa nauttia ja niistä luopumisesta olla harmissaan. Siltikin ettei kaikilla sellaisiin ole koskaan varaa. Siellä sinun vasemmallasi se ei tietysti ole sallittua
Sitä minä vaan ihmettelen, että jos perheen kaltaisella selvästi keskimääräistä paremmin tienaavalla lapsiperheellä ei saisi olla omakotitaloa Espoosta niin kenellä sitten?
Vaka-opettaja tienaa keskimääräistä huonommin ja miehen palkasta ei puhuttu mitään. Tulot voi olla hyvinkin pienet ylimitoitettuun lainaan nähden.
Kyllä siellä sanottiin että ovat keskivertoa parempitulosia. Eli miehellä tosiaan täytyy olla aikas hyvät tulot.
Tässä voisi olla eduksi, että siirryttäisi edes vapaaehtoiseen perheverotukseen eli veroprosenttiin vaikuttaisi tuloilla elävien määrä.
En pidä oikeudenmukaisena sitä että jos perheen tulot koostuvat esimerkiksi 5000 + 1000 tai 3000 + 3000, niin käteenjäävissä tuloissa pitäisi olla eroa jopa tuhansia euroja vuodessa. Toki jos perhe haluaisi yksilöverotuksen, sen pitäisi olla mahdollista.
Niillä yksillä isoilla tuloilla ei tosiaan pitkälle pötkitä, jos toisen tulot on pienet. Meilläkin on nyt sellainen tilanne, että mies tienaa hyvin (11000€/kk) ja maksaa veroja sievoisesti. Itselläni ei ole nyt tuloja, kun opiskelen. Kyllä me toki pärjätään, mutta olisihan se reilua, että mies saisi jotain verohelpotusta siitä hyvästä, että elättää tulotonta vaimoaan opintojen ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsi pystyyn, jonka mielestä kaikilla keskiluokkaisilla perheillä pitää olla tuliterä omakotitalo Espoossa eikä voi vaatia, että osaa laskea korkolaskuja ennen lainan ottamista.
Minua on myös ihmetyttänyt se narina, että joka iipolla, myös pienituloisille , pitäisi olla varaa asua Helsingin kantakaupungissa ja ostaa sieltä perheasunto tai olla mahdollisuus vähintään vuokralla asua siellä. Muuten ei voi olla lähäreitä tai mäkkärin kassoja Helsingissä. Ei kelpaa lähiöt eikä varsinkaan muut radanvarsikunnat.
Itse olen ihan hyvin onnistunut asumaan Malmilla, Viikissä, Hyvinkäällä ja jopa Kirkkonummella ja päässyt ihan sujuvasti töihin keskustaan.
Millä vuosikymmenellä asuit noissa paikoissa? Kun nykyään on lähes päivittäistä, että metroliikenteessä, bussiliikenteesä, lähijunissa ja ratikoissa on häiriöitä "yllättävän sään" ja "henkilöstöpulan" ja ties minkä syyn takia. Joillakin työpaikoilla kun on pakko olla paikalla työn alkaessa.