Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää

Vierailija
14.01.2023 |

Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.

Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.

Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.

Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.

Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.

Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.

En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.

Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.

Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.

Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009322702.html

Kommentit (1482)

Vierailija
381/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asuntolainojen lainakulut ovat monilla jo reippaasti yli neljässä prosentissa marginaaleineen.

Vierailija
382/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihan hirveästi heru nyt myötätuntoa, kun ovat ottaneet liia ison lainan ja lapsiakin on haluttu 3, mikä on kallista.

Myötätuntoa ja ymmärrystä löytyy kyllä. Kriisi (korkojen nousu, inflaatio) tuli kuitenkin yllättäin eikä siitä varoitettu etukäteen. Ei varmaan tuokaan perhe olisi ottanut niin suurta lainaa jos olisi tiennyt tulevasta.

Niin jos heillä olisi ollut edunvalvoja varoittamassa vai? Kyllä aikuisen ihmisen pitää ymmärtää, että 300k velka pitää maksaa pois ja todennäiköisesti jollain muulla kuin nollakorolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
383/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla ei ole velkaa. Olen kyllä hyvätuloinen mutta asun vuokralla ja mukavasti.

Mä olen säilynyt demarina senkin jälkeen, kun oma elintason nousu alkoi ja kiihtyi. Mä jaksan puolustaa aina heikompaa ja mielelläni maksan veroja, jotta siitä saisi edes jotain hyvää kaikille.

Mulla itsellä hyvä työnantaja ja teen töitä mistä huvittaa mutta tunnen surua ja turhautumista niiden puolesta, joita juoksutetaan terveyskeskuksissa hakemassa saikkulappua, koska työnantaja ei luota. Jne jne, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.

Siksi mä en ymmärrä tässä ketjussa esiintyvää vihaa ja raivoa. Kyllä, osa meistä hyvätuloisista on nousukkaita ja ääliöitä, haluavat näyttää ja ovat unohtaneet mistä ovat tulleet.

Mutta pointti tässä on, että me hyvätuloiset kannatellaan tätä maata. Ja kun meiltä loppuu maksukyky, teillä kaikilla muilla alkaa myös alamäki.

Kun mä en kanna enää ravintolaan rahojani, sulta loppuu tarjoilijan ja kokin työ.

Kun mä en voi ostaa lattea kahvilasta, sulla loppuu kahvilatyöntekijän työ.

Kun mä en enää voi ostaa itselleni vaatteita, suksia, kenkiä, kauneudenhoitopalveluita; SULTA LOPPUU TYÖT!

Eli ei löydä nyt toisiamme vaan puhalletaan yhteen hiileen, se on ainut tapa selvitä tästä kaikesta jotenkin hengissä.

Vierailija
384/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jaksoin lukea ketjusta vain vähän alkua ja loppua, mutta ihmetytti vähän. Minusta lehtikirjoitus oli huolestuttava. En suinkaan kadehtinut sitä, että perhe on käynyt Lapissa ja yöpynyt hotelleissa, sillä on hyvä, jos on varaa ja niin tekee, se työllistää monia ihmisiä, jos hotelli-ja ravintolapalveluita esim. käytetään. Mutta jos hyvätuloisillakaan ei ole enää varaa siihen, miten monta konkurssia vielä onkaan odotettavissa. Köyhemmät eivät enää pärjää kustannusten nousussa mitenkään, vaan tarvitaan lisää verorahoja tukien muodossa. Rikkaammat eivät enää pysty käyttämään palveluita entiseen malliin. Huolestuttaa, mitä tästä seuraa. 

Osa menettää asuntonsa ja maksavat sekä vuokraa että ulosotto vie osan.

Ja osa heittäytyy työttömiksi jolloin yhteiskunta maksaa. Lisäksi ne  jotka saavat kenkää töistä ja joutuvat yhteiskunnan eläteiksi. 

Kyllä ja kun on ollut 200 päivää työmarkkinatuella niin työkkäri laittaa työkokeiluun esim. kauppaan hyllyttämään tavaroita 570 netto kuukaudessa ja kulukorvaus 9 euroa/työpäivä, jos ei mene niin tulee karenssi.

Tuo systeemi on siksi, että kun työtön on ollut 200 päivää työmarkkinatuella niin valtio sakottaa kaupunkia eli kaupunki maksaa puolet työmarkkinatuesta niin kauan, että työtön aktivoidaan.

Työttömiä on työkokeilussa myös kirjastossa laittamassa palautettuja kirjoja hyllyyn sekä kaupungin yksiköissä toimistotöissä esim. museot, taidemuseot, sairaalat, sivistyskeskus, hautaumaiden toimistot, kansalaisopistot, vesilaitos, sähkölaitos, nuorisotalot, sosiaalitoimistot, seurakuntien toimistot jne.

Kela ei maksa auton kuluja eikä työtön saa kilometrikorvauksia eli itse asun kaupungissa. Pienen linja-autorahan voi saada, jos matka on yli 3 km.

Itse olin toimistotöissä kaupungin yksikössä. Onneksi on kirpputorit mistä saa vaatteita halvemmalla ja puoliso leikkaa hiukset, pidän niitä kyllä kiinni.

Vierailija
385/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sellaiset lehtijutut on parhaita, missä urheilija kertoo painoharjoittelustaan.

Kommenttikentässä sitten junti yksi kerrallaan aukkuvat urheilijan nostotekniikan ja kertovat sitten omat saliennätyksensä, jotka on tehty farkut jalassa lämmittelemättä.

Tässä ketjussa on samaa henkeä.

Vierailija
386/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa todella monet ihmiset elävän yli varojensa eli ottavat aivan liikaa velkaa suhteessa omiin tuloihinsa. Ne ihmiset joilla nyt on velkaa paljon eikä rahaa pahemmin jää säästöön niin he tulevat olemaan ongelmissa korkojen nousujen ja hintojen nousun myötä. 

Onneksi itse olen aika vaatimaton luonteeltani ja minulla on enää asuntolainaa jäljellä 40t, ajan halvalla autolla ja saan kuukaudessa säästöön rahaa aika paljon vaikka palkkani ei suuri ole joten hintojen ja korkojen nousu ei elämääni pahemmin vaikuta. Muita velkoja minulla ei ole kuin asuntolaina.

Minulla on koron tarkistuspäivä helmikuussa ja lainanlyhennys nousee 400 eurosta 450 euroon kuukaudessa, talouteni ei kaadu siihen missään nimessä. 

M33

Olen tullut samaan tulokseen. Meillä on tulot kummallakin bruttona n. 2500e/kk. Eli ei siis erityisemmän hyvät, joskaan ei umpisurkeat.

Lapsia on kolme, joista 1 vauva ja 2 kalliit harrastukset (maksut yht. 500e/kk)

Asuntolainaa on 100 000e vielä jäljellä ja autokin osittain maksamatta.

SILTI meillä jää rahaa aika paljon säästöön ja voidaan aika huoletta ostaa kaupasta. En kertakaikkiaan ymmärrä, miksi niin monet meidän kanssa samassa tuloluokassa olevat tai jopa parempituloiset elävät omien sanojensa mukaan kädestä suuhun.

Kyse on asuinpaikasta. Helsinkiläiset ovat köyhiä. Nyt ulkopaikkakuntalaiset eivät enää käy siellä ostoksilla ja kaupat kuolee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
387/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

90-luvulla korot pyöri parhaimmillaan 15- 20 prosenttia

Vierailija
388/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole velkaa. Olen kyllä hyvätuloinen mutta asun vuokralla ja mukavasti.

Mä olen säilynyt demarina senkin jälkeen, kun oma elintason nousu alkoi ja kiihtyi. Mä jaksan puolustaa aina heikompaa ja mielelläni maksan veroja, jotta siitä saisi edes jotain hyvää kaikille.

Mulla itsellä hyvä työnantaja ja teen töitä mistä huvittaa mutta tunnen surua ja turhautumista niiden puolesta, joita juoksutetaan terveyskeskuksissa hakemassa saikkulappua, koska työnantaja ei luota. Jne jne, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.

Siksi mä en ymmärrä tässä ketjussa esiintyvää vihaa ja raivoa. Kyllä, osa meistä hyvätuloisista on nousukkaita ja ääliöitä, haluavat näyttää ja ovat unohtaneet mistä ovat tulleet.

Mutta pointti tässä on, että me hyvätuloiset kannatellaan tätä maata. Ja kun meiltä loppuu maksukyky, teillä kaikilla muilla alkaa myös alamäki.

Kun mä en kanna enää ravintolaan rahojani, sulta loppuu tarjoilijan ja kokin työ.

Kun mä en voi ostaa lattea kahvilasta, sulla loppuu kahvilatyöntekijän työ.

Kun mä en enää voi ostaa itselleni vaatteita, suksia, kenkiä, kauneudenhoitopalveluita; SULTA LOPPUU TYÖT!

Eli ei löydä nyt toisiamme vaan puhalletaan yhteen hiileen, se on ainut tapa selvitä tästä kaikesta jotenkin hengissä.

Ei hätää, työmarkkinatukitöitä piisaa. Osa on esim. hiekoittamassa koulujen pihaa ja kolaamassa lunta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
389/1482 |

Kannattaa ottaa naisystävä joka tekee hyvää nakkikeittoa ja karjalanpaistia.

Vierailija
390/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hohhoijaa, oli taas turhasta aiheesta väsätty uutinen. Keskivertoa paremmin tienaava uhri, oikein uusi vastarakennettu talo ja itkua tihrustaen valittaa miten jää Lapin reissut tekemäti? Ja kesämökki on kaikkein rakkain joten siitä ei missään nimessä luovuta? Joo, Mika voi vetää jätesäkin päällensä jos nykyinen paita alkaa repeilemään liitoksistaan. Vai onko vain Dressmannin silkkikauluspaita ainoa oikea paita minkä voi pukea päälle?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
391/1482 |

Osa pääsee 6 kuukaudeksi palkkatuella kaupungin puutarhatoimeen leikkaamaan ruohikoita ja haravoimaan lehtiä esim. puistoalueet, saa kaupungin työvaatteet.

Osa on palkkatuella koulunkäyntiavustajina 6 kuukautta ja osa tarhoissa lapsia hoitamassa.

Vierailija
392/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipas typerä juttu. Miksi ne lyhennykset on nousseet, eikö nämäkään tienneet että lainaa pitää lyhentää? Vai oliko kyse sittenkin koroista eikä edes toimittaja ymmärrä sen vertaa lyhennyksen ja lainaerän eroa? Jos ottaa 400+ tonnin lainan miettimättä millä maksaa normaalit korot, on vaikea tuntea empatiaa. Siinä on ihan itse kuoppa kaivettu täysin tietoisesti.

Jopa Helsingin sanomissa on nyyhkyjuttuja Tapion rahoitusvastike nousi yllättäen 1000€ ja jutussa ei missään kohdassa selkein termein kerrota että Tapion taloyhtiöyhtiölainaosuuden lyhennykset alkoivat ja yhdessä kohonneen korkotason kanssa aiheuti se, että rahoitusvastike nousi. Talousjuttuja kirjoittavien toimittajien taso on ihan käsittämättömän heikko. Jopa ne fiksummat jaksavat ylläpitää sitä myyttiä ihmisistä jotka eivät muka ymmärrä että taloyhtiölaina on maksettava pois ja yllättyvät ihan mahdottomasti kun rahoitusvastike nousee.

En edes viitsi lukea tuota taattua IS-paskajuttua johon tämä koko ketju liittyy.

Tämä. Talousartikkelit on poliitikkojen suomen alasajoa ja velkaannuttamista myötäileviä ja umpisurkeita ihan perus talousosaamiseltaan. Lapsellisia ja ideologisia. Sanoman artikkeleissa kukoistaa feminismi ja kommunismi. Niitä artikkeleita kansan syvistä riveistä joissa kerrotaan esimerkiksi työnsaannin vaikeudesta ja elämisestä 570 eruon työttömyyskorvauksen turvin saa suurennuslasilla hakea. Ollaan kuin satoja tuhansia työttömiä ei olisikaan. Hullujen poliitikkojen suurin tavoite onkin hyt työllistää ja hakea jopa 60 tuhatta työtöntä joka vuosi suomeen ja auttaa intialaisia työttömiä! En keksi. Lukekaa itse. Hullua!

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-tuula-haatainen-lahtee-in…

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
393/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, oli taas turhasta aiheesta väsätty uutinen. Keskivertoa paremmin tienaava uhri, oikein uusi vastarakennettu talo ja itkua tihrustaen valittaa miten jää Lapin reissut tekemäti? Ja kesämökki on kaikkein rakkain joten siitä ei missään nimessä luovuta? Joo, Mika voi vetää jätesäkin päällensä jos nykyinen paita alkaa repeilemään liitoksistaan. Vai onko vain Dressmannin silkkikauluspaita ainoa oikea paita minkä voi pukea päälle?

Voi helvata, minä olisin halunnut ostaa 15000 mummonmökin, mutta kun leskeneläke vietiin nuoremmilta ja toimeentulotukea ei saa lääkkeisiin, jos omistaa kesämökin.

Vierailija
394/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkojen nousu näkyy jo pankkien tiskeillä – osalla asunto­velkaisista pomppu on vasta edessä

Lyhennysjouston tai -vapaiden käyttö oli koko syyskauden melko vähäistä.

– Kannattaa myös huomioida, että vielä lähes puolet asuntolainoista on nollakorolla tai hyvin alhaisella viitekorolla, joten korkojen nousu ei ole vielä vaikuttanut, Nordean Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Jussi Pajala huomauttaa.

Hihi mä niin nautin kun nyt ne ylimieliset ihmiset kärsii ketkä kerskuu sillä kun ne omistaa kalliit velka asunnot ja velka autot :D Ei siinä jos heillä oikeasti olisi rahaa mutta kun heistä monet on keskituloisia korkeintaan ja he elävät yli varojensa :D

Eikä siinä auta vaikka olisi hyvätuloinen koska ryöstö tapahtuu valtiovallan osalta jo ennenkuin palkka näkyy tilillä toisinsanoen bruttopalkalla ei osteta leipää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
395/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipas typerä juttu. Miksi ne lyhennykset on nousseet, eikö nämäkään tienneet että lainaa pitää lyhentää? Vai oliko kyse sittenkin koroista eikä edes toimittaja ymmärrä sen vertaa lyhennyksen ja lainaerän eroa? Jos ottaa 400+ tonnin lainan miettimättä millä maksaa normaalit korot, on vaikea tuntea empatiaa. Siinä on ihan itse kuoppa kaivettu täysin tietoisesti.

Jopa Helsingin sanomissa on nyyhkyjuttuja Tapion rahoitusvastike nousi yllättäen 1000€ ja jutussa ei missään kohdassa selkein termein kerrota että Tapion taloyhtiöyhtiölainaosuuden lyhennykset alkoivat ja yhdessä kohonneen korkotason kanssa aiheuti se, että rahoitusvastike nousi. Talousjuttuja kirjoittavien toimittajien taso on ihan käsittämättömän heikko. Jopa ne fiksummat jaksavat ylläpitää sitä myyttiä ihmisistä jotka eivät muka ymmärrä että taloyhtiölaina on maksettava pois ja yllättyvät ihan mahdottomasti kun rahoitusvastike nousee.

En edes viitsi lukea tuota taattua IS-paskajuttua johon tämä koko ketju liittyy.

Minusta nämä ovat ihan mielenkiintoisia juttuja, koska viimeiset pari vuotta on jatkuvasti varoiteltu tästä ja useat tahot yhteiskunnassa ovat olleet huolissaan siitä, että ihmiset ottavat liian suuria asuntolainoja, eivät aina täysin huomioi suuria taloyhtiölainoja taloutensa tulevaisuudessa ja ovat olleet tuudittautuneita siihen, etteivät ne korot vielä ainakaan pitkään aikaan nouse. Ja nyt tuo kaikki sitten realisoituu osalle ihmisiä.

Vierailija
396/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole velkaa. Olen kyllä hyvätuloinen mutta asun vuokralla ja mukavasti.

Mä olen säilynyt demarina senkin jälkeen, kun oma elintason nousu alkoi ja kiihtyi. Mä jaksan puolustaa aina heikompaa ja mielelläni maksan veroja, jotta siitä saisi edes jotain hyvää kaikille.

Mulla itsellä hyvä työnantaja ja teen töitä mistä huvittaa mutta tunnen surua ja turhautumista niiden puolesta, joita juoksutetaan terveyskeskuksissa hakemassa saikkulappua, koska työnantaja ei luota. Jne jne, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.

Siksi mä en ymmärrä tässä ketjussa esiintyvää vihaa ja raivoa. Kyllä, osa meistä hyvätuloisista on nousukkaita ja ääliöitä, haluavat näyttää ja ovat unohtaneet mistä ovat tulleet.

Mutta pointti tässä on, että me hyvätuloiset kannatellaan tätä maata. Ja kun meiltä loppuu maksukyky, teillä kaikilla muilla alkaa myös alamäki.

Kun mä en kanna enää ravintolaan rahojani, sulta loppuu tarjoilijan ja kokin työ.

Kun mä en voi ostaa lattea kahvilasta, sulla loppuu kahvilatyöntekijän työ.

Kun mä en enää voi ostaa itselleni vaatteita, suksia, kenkiä, kauneudenhoitopalveluita; SULTA LOPPUU TYÖT!

Eli ei löydä nyt toisiamme vaan puhalletaan yhteen hiileen, se on ainut tapa selvitä tästä kaikesta jotenkin hengissä.

Ei hätää, työmarkkinatukitöitä piisaa. Osa on esim. hiekoittamassa koulujen pihaa ja kolaamassa lunta.

Työttömiä on kaupungin kiinteistön hoidossa ja katujen hoidossa.

Kaupungilla on kouluja ja museoita ja nuorisotaloa ja vaikka mitä.

Vierailija
397/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole velkaa. Olen kyllä hyvätuloinen mutta asun vuokralla ja mukavasti.

Mä olen säilynyt demarina senkin jälkeen, kun oma elintason nousu alkoi ja kiihtyi. Mä jaksan puolustaa aina heikompaa ja mielelläni maksan veroja, jotta siitä saisi edes jotain hyvää kaikille.

Mulla itsellä hyvä työnantaja ja teen töitä mistä huvittaa mutta tunnen surua ja turhautumista niiden puolesta, joita juoksutetaan terveyskeskuksissa hakemassa saikkulappua, koska työnantaja ei luota. Jne jne, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.

Siksi mä en ymmärrä tässä ketjussa esiintyvää vihaa ja raivoa. Kyllä, osa meistä hyvätuloisista on nousukkaita ja ääliöitä, haluavat näyttää ja ovat unohtaneet mistä ovat tulleet.

Mutta pointti tässä on, että me hyvätuloiset kannatellaan tätä maata. Ja kun meiltä loppuu maksukyky, teillä kaikilla muilla alkaa myös alamäki.

Kun mä en kanna enää ravintolaan rahojani, sulta loppuu tarjoilijan ja kokin työ.

Kun mä en voi ostaa lattea kahvilasta, sulla loppuu kahvilatyöntekijän työ.

Kun mä en enää voi ostaa itselleni vaatteita, suksia, kenkiä, kauneudenhoitopalveluita; SULTA LOPPUU TYÖT!

Eli ei löydä nyt toisiamme vaan puhalletaan yhteen hiileen, se on ainut tapa selvitä tästä kaikesta jotenkin hengissä.

Ei hätää, työmarkkinatukitöitä piisaa. Osa on esim. hiekoittamassa koulujen pihaa ja kolaamassa lunta.

Osa pääsee 6 kuukaudeksi palkkatuella kaupungin puutarhatoimeen leikkaamaan ruohikoita ja haravoimaan lehtiä esim. puistoalueet, saa kaupungin työvaatteet.

Osa on palkkatuella koulunkäyntiavustajina 6 kuukautta ja osa tarhoissa lapsia hoitamassa.

Ei palkkatuki töissä mitään vikaa ole saahan työnantaja palkan valtiolta ja työntekijä palkkaa. Mutta helsingissä eli suomen suurimmalla työnantajalla on suuri osa työntekijöistä 570 euron työttömyyskorvauksella ns työkokeilussa. Se on hirvittävää eikä kestä tarkastelua.

Vierailija
398/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, oli taas turhasta aiheesta väsätty uutinen. Keskivertoa paremmin tienaava uhri, oikein uusi vastarakennettu talo ja itkua tihrustaen valittaa miten jää Lapin reissut tekemäti? Ja kesämökki on kaikkein rakkain joten siitä ei missään nimessä luovuta? Joo, Mika voi vetää jätesäkin päällensä jos nykyinen paita alkaa repeilemään liitoksistaan. Vai onko vain Dressmannin silkkikauluspaita ainoa oikea paita minkä voi pukea päälle?

En olisi noin jyrkkä. Ihmiset yrittää saavuttaa jotain, jota haluavat. Sen eteen tehdään työtä ja vastoinkäymisistä yritetään selvitä.

Vierailija
399/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Juttu on typerä, ei käy kieltäminen mutta monella jää nyt huomaamatta se TODELLINEN pointti:

KUN MEIDÄN HYVÄTULOISTENKAAN PERSE EI KESTÄ ENÄÄ NÄILLÄ HINNOILLA KULUTTAMISTA, siitä tulee seurauksia joilla on myös vaikutusta monen täällä jeesustelevan työpaikkaan.

Kuten sanottu, juttu on typerä ja vittuillen kirjoitettu mutta nyt kannattaisi miettiä asioita kokonaisvaltaisesti ja tuntea oikeasti myötätuntoa sitä lähimmäistä kohtaan. Se on ilmaista ja siitä tulee itsellekin parempi mieli, kun koko ei sappi itsellä kiehu yli äyräidensä

Sivusta kysyn, että miten se myötätunto auttaa taloutta?

Vierailija
400/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän nyt on kovia aikoja etenkin niille joilla ei ole ollut tarpeeksi joustovaraa kuluissaan ennen tätäkään "kriisiä" 

Korot nousee,vastikkeet nousee, bensa on kallistunut,sähkö on kallistunut, ruoka on kallistunut... jne  

Ihmisen ei pitäisi koskaan elää niin ettei kuukaudessa saa säästöön euroakaan eli kädestä suuhun ei saisi koskaan elää koska se ei kestä sitten yhtään niitä hintojen nousuja. 

Säästössä pitäisi olla rahaa vähintään parin kuukauden nettopalkan verran rahaa.

Suomessa voi elää halvalla jos haluaa mutta suomalaiset aika harvoin haluavat tinkiä omasta elintasostaan vaan aina pitää olla parasta mitä saa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä seitsemän