Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää

Vierailija
14.01.2023 |

Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.

Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.

Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.

Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.

Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.

Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.

En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.

Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.

Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.

Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009322702.html

Kommentit (1482)

Vierailija
321/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies selvästi tienaa hyvin ja maksaa myös veroja paljon. Eikä muutoinkaan mikään sossupummitarina missä vaaditaan käsi pitkällä aina vain lisää rahaa yhteiskunnalta. Tämän perheen kertomus oli aidosti mielenkiintoinen. 

Vierailija
322/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on nyt Suomessa realismia, joka johtaa nopeasti suureen lamaan.

Kuinka tätä ei nyt tajuta?

Kaikilla ei ole sama tilanne vaikka korot nousee, jos on älynnyt ottaa tasaerälainan. Ja yhtälailla monilla on varaa pihistää ruokalaskuissa. Niin kuin tuo aloituksen perhekin. Yhä ostavat lihaa, mutta ei kokolihaa. Voi kauhia miten on kovilla. 

Vasta sitten on laman uhka, jos menee työpaikatkin alta. Pelkkä inflaatio ei sitä vielä tee. 

Ja kun keski- ja hyvätuloiset ei pysty käymään ravintolassa, kampaajalla tai matkustamaan, niin mitä ajattelit että ravintoloille, kampaamoille ja matkustusalan yrityksille lopulta käy?

Vinkki: menevät nurin ja porukkaa jää työttömäksi.

Asuntojen hinnat romahtaa ja on taas rahaa kuluttaa.

Se vaikuttaa vain niiden ihmisten elämään jotka irtisanotaan ja lähtee omistusasunto ja joutuvat vuokralle.

Ja kyllä sitä aina joku parturi ja ravintola jää. Meillä on noita eläkeläisiä, joilla on rahaa.

Eläkeläisillä on lainat maksettu ja eläkkeitä maksetaan 33 miljardia, juuri tuli heille isot korotukset.

Eläkeläisellä voi olla myös aivan tolkuttomasti säästöjä. Ei ole tavatonta, että meillä töissä asioi esim köyhä eläkeläinen ja kun asiaan perehtyy, niin juu. Varsinainen eläke voi olla pieni suhteessa palkkaan. Mutta sitten säästössä onkin kymmeniä tai satoja tuhansia. Niitä ei vain huomata laskea käytössä olevaan varallisuuteen syystä tai toisesta.

Eläkkeet on nykyään yhtä hyviä kuin palkat esim. kaupan alalla saa 1300 netto, kun tekee 30 tuntia viikossa vuorotyötä eli paljon iltaa ja joka toinen viikonloppu töissä ja tuossa on vuorolisät mukana.

Tämä. Köyhä eläkeläinen on narratiivi, jonka jokainen eläkeläinen omaksuu oli köyhä tai ei. Vähän sama kuin pienituloinen hoitaja tai köyhä yh.

Eläkeläiset, hoitajat tai yksinhuoltajat eivät VÄLTTÄMÄTTÄ ole köyhiä. Mutta kun aina sanotaan että he kaikki ovat, niin uskovat itsekin olevansa vaikka tilille tippuisi mitä.

Niin ja eläkeläinen maksaa yleensä pientä yhtiövastiketta, kun nuoremmat korkeaa vuokraa.

Nuoremmat voi hommata oman niin voi maksaa pientä vastiketta.

2400 brutto tuloilla ei saa asuntolainaa ilman säästöjä. Asuntolainaa ei saa myöskään osa-aikatöillä, nolla-sopimuksilla, palkkatukitöillä, työkokeiluilla tai kuntouttavalla työtoiminnalla.

Suomessa on 1 600 000 eläkeläistä. 10 vuoden sisällä tulee iso ongelma kuka perintö osakkeiden vastikkeet maksaa.

Tuskin 5 hengen perhe haluaa kaksioon muuttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
323/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi Mika joka valittaa turhasta...hyvinhän asiat silloin on jos jostain Lapin reissusta joudutaan luopumaan...

Ai hyvin? Vaikka olet kateellinen ja ainoa artikkelista mieleen jäänyt asia on tuo Lapin reisssu, niin mietipä nyt hetki; nämä Mikat on niitä, joiden mukana palveluiden tarjoajat, ja isossa kuvassa talous,joko pysyvät pystyssä, tai kaatuvat. Yrityksien liikevaihdon kannalta Suomen persaikisin puolikas ei tuo kuin hiekkaa eteiseen ja taas todella rikkaita on vähän.

Jos.nämä keskiluokan Mikat joutuvat lähes lopettamaan tavaroiden ja palveluiden ostamisen, niin millä kaupat ja yritykset pysyvät pystyssä, semminkin kun koronan jäljiltä ei ole monellakaan välttämättä enää kassa kunnossa?

Nyt jos koskaan olisi aika miettiä päättäjien taholta keinoja ylläpitää keskiluokan ostovoimasta, sillä se on ainoa tapa pelastaa tilanne. Yksikin pohdinta "entäs köyhät, ne saa nyt tässä.ja tässä ratkaisussa vähemmän", on tuhoisa.

Kyllä ne työt julkiseltakin menee. Koska julkisen rahat tulee yksityisiltä yrityksiltä.

Suomessa tulee iso asuntojen hintaromahdus. Kun asunnot halpenevat, on taas rahaa kuluttaa. 1990-luvulla talon rakensi 100 000 eurolla ja nyt niistä saa 200 000 euroa eli eläkeläiset tekevät 100 000 voittoa, nuoret haluavat maksaa.

Meidän tuttavat rakensi 1990 - luvulla talon 100 000 eurolla ja nyt myivät 300 000 eurolla.

Ostivat tilalle 3 h + k osakkeen ja mökin järven rannalta. Ovat eläkkeellä. Ja matkustavat paljon.

Miten ne 90-luvulla rakensivat talon EUROILLA, kun eurot tulivat käyttöön vasta 2002. Tileillä euro alkoi näkymään markkojen rinnalla vuonna 99 jotta ihmiset tottuisivat siihen.

Niin 600 000 mk eli 100 000 euroa.

Ei se kuule noin mene.  600 000 mk 90-luvulla on sama kuin 149 732,09 - 174 129,68 € tänään riippuen rakennusvuodesta eikä suinkaan 100000.

Ja palkat oli paljon pienemmät.Laske paljonko on v.-90 5500 mk euroissa?

Vierailija
324/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voi laskettelusta saa siis karsia ja etelänlomista voi voi

No eihän voi. Kaverit luulevat pian köyhäksi. Visa vaan vinkumaan ja kun luottoraja täytyy niin ainahan voi lyhennysvapaata, pikavippejä yms. järjestelyjä.

Vaikka viestisi oli sarkasmia, niin on siinä tietty pointti. Varsinkin yritysmaailmassa helposti yksityiselämästäkin tulee kilpailua, tyyliin että vertaillaan miten kukakin on viettänyt lomansa, mitä harrastetaan ja mitä omistetaan. Siinä vaatii tiettyä luonteenlujuutta olla köyhempi kuin muut. Ja siis tietysti se luonteenlujuus pitää löytyä jos siihen ei ole varaa, mutta ihmiset osaavat joskus olla harvinaisen ilkeitä kun kehuskelevat omaisuudellaan. Mikä käy kyllä välillä kyllästyttäväksi, eli esimerkiksi pitäisi puhua työasioista niin joku miljoonia yrityskaupalla ansainnut käyttääkin puoli tuntia kehuakseen ulkomaiden loma-asuntoaan, superkallista venettään ja kaikkea muutakin omaisuuttaan.

Jos on oikeasti miljonääri niin mikäs siinä jos löytyy rahaa elämäntyyliinsä, mutta rikkaan esittäminen velkarahalla on yksinkertaisesti tyhmyyden merkki, jopa itsetuhoista. Asiaa nuppitohtorille. Vaikka useat niin tekisi ei se tee siitä yhtään tervehenkisempää tai järkevän ihmisen käytöstä.

Vierailija
325/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tämä juttu joku vitsi?  

"Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.

Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu."

Voi jeesus sentään... 

Siis jos tajusitte, juttu oli keskituloisesta perheestä. Jutun tarkoituskaan ei ollut kertoa köyhistä, vaan uuden tilanteen tuomista haasteista tuon perheen talouteen. Mitä jeesustelua siinä siis oli?

Lapin lomat ei ole mikään ihmisoikeus ja keskiluokkaiselle pakollinen meno. Ollaan keskituloisia 120 000€ vuosituloilla, velattomia myös, eikä olla koskaan käyty Lapissa lomilla. Nyt vaan sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja elämään suu säkkiä myöten.

No NIINHÄN HE TEKEE. Siitä tuo juttu juuri kertoi.

Lukutaidon heikentyminen ei kyllä selvästi ole vain nuorten ongelma, vaan pitkään jatkunutta kehitystä.

Kyllä ja miksi hän siis valittaa? Jokainen elää valintojensa mukaan.

Onko valittamista, jos kysyttäessä kertoo asioista?

Onhan se valittamista, kun elintaso ei pysy ennallaan, vaikka kaikki johtuu omista ylimitoitetuista valinnoista. Jotkut osaa elää hyvinäkin aikoina maltillisesti, eikä takki auki.

Luetun ymmärtäminen on kyllä tässä ketjussa huonolla tasolla.

Kyse ei ollut siitä että he valittaisivat olevansa köyhiä.

Vaan pointti oli kulutuksesta ja miten se alkaa vaikuttamaan yrityksiin ja palveluihin.

Valitusta oman elintason laskusta koko juttu oli. Ei tuollaisia mikoja kiinnosta pätkääkään vaikutukset yrityksiin tai palveluihin. Olen elänyt ysärilaman ja tottakai kulutuksen laskulla on tuollainen vaikutus. Historia tässä vain toistaa itseään. Mikalla on oma napa ensin ja nyt harmittaa kun ei mennytkään putkeen omat valinnat. Liian paljon asuntolainaa, liian pienituloinen vaimo, liikaa lapsia ja liikaa liian kalliita lomia tuloihin nähden. Olisi edes hiljaa ettei nolaa itseään enempää.

Vierailija
326/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mies selvästi tienaa hyvin ja maksaa myös veroja paljon. Eikä muutoinkaan mikään sossupummitarina missä vaaditaan käsi pitkällä aina vain lisää rahaa yhteiskunnalta. Tämän perheen kertomus oli aidosti mielenkiintoinen. 

Näin juuri. Ja ihan kuten toimittaja kysyy, hän kertoo mistä on karsinut.

Mitä hänen olisi pitänyt tehdä? Ilmoittaa ettei aio tinkiä mistään, vaan yhteiskunnan pitää maksaa. Vähän niinkuin ne joilla on rakennekynnet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
327/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mies selvästi tienaa hyvin ja maksaa myös veroja paljon. Eikä muutoinkaan mikään sossupummitarina missä vaaditaan käsi pitkällä aina vain lisää rahaa yhteiskunnalta. Tämän perheen kertomus oli aidosti mielenkiintoinen. 

Ihan tavallinen tarina ylikuluttamisesta liian pienillä tuloilla. Ysärillä näitä tapauksia oli paljon.

Vierailija
328/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on nyt Suomessa realismia, joka johtaa nopeasti suureen lamaan.

Kuinka tätä ei nyt tajuta?

Kaikilla ei ole sama tilanne vaikka korot nousee, jos on älynnyt ottaa tasaerälainan. Ja yhtälailla monilla on varaa pihistää ruokalaskuissa. Niin kuin tuo aloituksen perhekin. Yhä ostavat lihaa, mutta ei kokolihaa. Voi kauhia miten on kovilla. 

Vasta sitten on laman uhka, jos menee työpaikatkin alta. Pelkkä inflaatio ei sitä vielä tee. 

Ja kun keski- ja hyvätuloiset ei pysty käymään ravintolassa, kampaajalla tai matkustamaan, niin mitä ajattelit että ravintoloille, kampaamoille ja matkustusalan yrityksille lopulta käy?

Vinkki: menevät nurin ja porukkaa jää työttömäksi.

Asuntojen hinnat romahtaa ja on taas rahaa kuluttaa.

Se vaikuttaa vain niiden ihmisten elämään jotka irtisanotaan ja lähtee omistusasunto ja joutuvat vuokralle.

Ja kyllä sitä aina joku parturi ja ravintola jää. Meillä on noita eläkeläisiä, joilla on rahaa.

Eläkeläisillä on lainat maksettu ja eläkkeitä maksetaan 33 miljardia, juuri tuli heille isot korotukset.

Eläkeläisellä voi olla myös aivan tolkuttomasti säästöjä. Ei ole tavatonta, että meillä töissä asioi esim köyhä eläkeläinen ja kun asiaan perehtyy, niin juu. Varsinainen eläke voi olla pieni suhteessa palkkaan. Mutta sitten säästössä onkin kymmeniä tai satoja tuhansia. Niitä ei vain huomata laskea käytössä olevaan varallisuuteen syystä tai toisesta.

Eläkkeet on nykyään yhtä hyviä kuin palkat esim. kaupan alalla saa 1300 netto, kun tekee 30 tuntia viikossa vuorotyötä eli paljon iltaa ja joka toinen viikonloppu töissä ja tuossa on vuorolisät mukana.

Tämä. Köyhä eläkeläinen on narratiivi, jonka jokainen eläkeläinen omaksuu oli köyhä tai ei. Vähän sama kuin pienituloinen hoitaja tai köyhä yh.

Eläkeläiset, hoitajat tai yksinhuoltajat eivät VÄLTTÄMÄTTÄ ole köyhiä. Mutta kun aina sanotaan että he kaikki ovat, niin uskovat itsekin olevansa vaikka tilille tippuisi mitä.

Niin ja eläkeläinen maksaa yleensä pientä yhtiövastiketta, kun nuoremmat korkeaa vuokraa.

Nuoremmat voi hommata oman niin voi maksaa pientä vastiketta.

2400 brutto tuloilla ei saa asuntolainaa ilman säästöjä. Asuntolainaa ei saa myöskään osa-aikatöillä, nolla-sopimuksilla, palkkatukitöillä, työkokeiluilla tai kuntouttavalla työtoiminnalla.

Suomessa on 1 600 000 eläkeläistä. 10 vuoden sisällä tulee iso ongelma kuka perintö osakkeiden vastikkeet maksaa.

Tuskin 5 hengen perhe haluaa kaksioon muuttaa.

No jos ei ole tuon enempää tuloja niin pitää maksaa sitä vuokraa tai hommata lisää tuloja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
329/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi Mika joka valittaa turhasta...hyvinhän asiat silloin on jos jostain Lapin reissusta joudutaan luopumaan...

Ai hyvin? Vaikka olet kateellinen ja ainoa artikkelista mieleen jäänyt asia on tuo Lapin reisssu, niin mietipä nyt hetki; nämä Mikat on niitä, joiden mukana palveluiden tarjoajat, ja isossa kuvassa talous,joko pysyvät pystyssä, tai kaatuvat. Yrityksien liikevaihdon kannalta Suomen persaikisin puolikas ei tuo kuin hiekkaa eteiseen ja taas todella rikkaita on vähän.

Jos.nämä keskiluokan Mikat joutuvat lähes lopettamaan tavaroiden ja palveluiden ostamisen, niin millä kaupat ja yritykset pysyvät pystyssä, semminkin kun koronan jäljiltä ei ole monellakaan välttämättä enää kassa kunnossa?

Nyt jos koskaan olisi aika miettiä päättäjien taholta keinoja ylläpitää keskiluokan ostovoimasta, sillä se on ainoa tapa pelastaa tilanne. Yksikin pohdinta "entäs köyhät, ne saa nyt tässä.ja tässä ratkaisussa vähemmän", on tuhoisa.

Kyllä ne työt julkiseltakin menee. Koska julkisen rahat tulee yksityisiltä yrityksiltä.

Suomessa tulee iso asuntojen hintaromahdus. Kun asunnot halpenevat, on taas rahaa kuluttaa. 1990-luvulla talon rakensi 100 000 eurolla ja nyt niistä saa 200 000 euroa eli eläkeläiset tekevät 100 000 voittoa, nuoret haluavat maksaa.

Meidän tuttavat rakensi 1990 - luvulla talon 100 000 eurolla ja nyt myivät 300 000 eurolla.

Ostivat tilalle 3 h + k osakkeen ja mökin järven rannalta. Ovat eläkkeellä. Ja matkustavat paljon.

Miten ne 90-luvulla rakensivat talon EUROILLA, kun eurot tulivat käyttöön vasta 2002. Tileillä euro alkoi näkymään markkojen rinnalla vuonna 99 jotta ihmiset tottuisivat siihen.

Niin 600 000 mk eli 100 000 euroa.

Ei se kuule noin mene.  600 000 mk 90-luvulla on sama kuin 149 732,09 - 174 129,68 € tänään riippuen rakennusvuodesta eikä suinkaan 100000.

Ja palkat oli paljon pienemmät.Laske paljonko on v.-90 5500 mk euroissa?

Katsoin juuri eläkeotetta. Eläkettä on kertynyt 1990 -luvulla tehdastyöstä. Palkaksi merkitty 3800 euroa, kolmivuorotyö.

Vierailija
330/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näissä varallisuuskeskusteluissa kannattaa kuitenkin muistaa, että toisilla se lusikka on ollut se Hippohiihtojen 3. sijasta saatu ja toisilla se on sellaista kellertävää metallia isiltä saatuna.

Se että ihmetellään miten "Siwan kassalla" on varaa asua niin ja näin ei välttämättä kerro sitä millainen tuki on taustalla.

Itse joka on ollut suht. hyvällä ansiolla ihan opiskelujen lopusta lähtien, en asu ökytalossa ja ajele kahdella uudella autolla. Kaveri joka asetti matalemmalle tasolle koulutustavoitteensa eikä hirveästi ole töissä kulkenut. Työkseen korjailee jenkkiautoja ja asuu pikkukaupunkimme parhaalla alueella suht. vauraasti. Mitään tekemistä ei ole sillä että hän on ison firman omistajan lapsi :-)

Pointti vaan, että ei ne isot tulot vaan hyvät sponsorit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
331/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tämä juttu joku vitsi?  

"Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.

Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu."

Voi jeesus sentään... 

Siis jos tajusitte, juttu oli keskituloisesta perheestä. Jutun tarkoituskaan ei ollut kertoa köyhistä, vaan uuden tilanteen tuomista haasteista tuon perheen talouteen. Mitä jeesustelua siinä siis oli?

Lapin lomat ei ole mikään ihmisoikeus ja keskiluokkaiselle pakollinen meno. Ollaan keskituloisia 120 000€ vuosituloilla, velattomia myös, eikä olla koskaan käyty Lapissa lomilla. Nyt vaan sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja elämään suu säkkiä myöten.

No NIINHÄN HE TEKEE. Siitä tuo juttu juuri kertoi.

Lukutaidon heikentyminen ei kyllä selvästi ole vain nuorten ongelma, vaan pitkään jatkunutta kehitystä.

Kyllä ja miksi hän siis valittaa? Jokainen elää valintojensa mukaan.

Onko valittamista, jos kysyttäessä kertoo asioista?

Onhan se valittamista, kun elintaso ei pysy ennallaan, vaikka kaikki johtuu omista ylimitoitetuista valinnoista. Jotkut osaa elää hyvinäkin aikoina maltillisesti, eikä takki auki.

Luetun ymmärtäminen on kyllä tässä ketjussa huonolla tasolla.

Kyse ei ollut siitä että he valittaisivat olevansa köyhiä.

Vaan pointti oli kulutuksesta ja miten se alkaa vaikuttamaan yrityksiin ja palveluihin.

Valitusta oman elintason laskusta koko juttu oli. Ei tuollaisia mikoja kiinnosta pätkääkään vaikutukset yrityksiin tai palveluihin. Olen elänyt ysärilaman ja tottakai kulutuksen laskulla on tuollainen vaikutus. Historia tässä vain toistaa itseään. Mikalla on oma napa ensin ja nyt harmittaa kun ei mennytkään putkeen omat valinnat. Liian paljon asuntolainaa, liian pienituloinen vaimo, liikaa lapsia ja liikaa liian kalliita lomia tuloihin nähden. Olisi edes hiljaa ettei nolaa itseään enempää.

Olen eri, mutta miten tällainen juttu tehdään niin, ettei siinä ole valitusta? Haastatellaan vain sellaisia ihmisiä, jotka ei joudu muuttamaan mitään elämässään?

Vai jätetään kokonaan tekemättä juttuja hinnan nousujen vaikutuksista ihmisten elämään?

Vierailija
332/1482 |

Eihän kukaan saa enää asuntolainaa ilman säästöjä. Aiemmin esimerkiksi minä sain tuota alhaisemmakin tulotasolla asuntolainaa eikä ollut säästöjä lainkaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
333/1482 |

Nyt saan kaupassa 2400 brutto vuorotyöstä, täydet työtunnit ja esimies.

Vierailija
334/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olipas typerä juttu. Miksi ne lyhennykset on nousseet, eikö nämäkään tienneet että lainaa pitää lyhentää? Vai oliko kyse sittenkin koroista eikä edes toimittaja ymmärrä sen vertaa lyhennyksen ja lainaerän eroa? Jos ottaa 400+ tonnin lainan miettimättä millä maksaa normaalit korot, on vaikea tuntea empatiaa. Siinä on ihan itse kuoppa kaivettu täysin tietoisesti.

Jopa Helsingin sanomissa on nyyhkyjuttuja Tapion rahoitusvastike nousi yllättäen 1000€ ja jutussa ei missään kohdassa selkein termein kerrota että Tapion taloyhtiöyhtiölainaosuuden lyhennykset alkoivat ja yhdessä kohonneen korkotason kanssa aiheuti se, että rahoitusvastike nousi. Talousjuttuja kirjoittavien toimittajien taso on ihan käsittämättömän heikko. Jopa ne fiksummat jaksavat ylläpitää sitä myyttiä ihmisistä jotka eivät muka ymmärrä että taloyhtiölaina on maksettava pois ja yllättyvät ihan mahdottomasti kun rahoitusvastike nousee.

En edes viitsi lukea tuota taattua IS-paskajuttua johon tämä koko ketju liittyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
335/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko tämä juttu joku vitsi?  

"Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.

Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu."

Voi jeesus sentään... 

Siis jos tajusitte, juttu oli keskituloisesta perheestä. Jutun tarkoituskaan ei ollut kertoa köyhistä, vaan uuden tilanteen tuomista haasteista tuon perheen talouteen. Mitä jeesustelua siinä siis oli?

Lapin lomat ei ole mikään ihmisoikeus ja keskiluokkaiselle pakollinen meno. Ollaan keskituloisia 120 000€ vuosituloilla, velattomia myös, eikä olla koskaan käyty Lapissa lomilla. Nyt vaan sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja elämään suu säkkiä myöten.

No NIINHÄN HE TEKEE. Siitä tuo juttu juuri kertoi.

Lukutaidon heikentyminen ei kyllä selvästi ole vain nuorten ongelma, vaan pitkään jatkunutta kehitystä.

Kyllä ja miksi hän siis valittaa? Jokainen elää valintojensa mukaan.

Onko valittamista, jos kysyttäessä kertoo asioista?

Onhan se valittamista, kun elintaso ei pysy ennallaan, vaikka kaikki johtuu omista ylimitoitetuista valinnoista. Jotkut osaa elää hyvinäkin aikoina maltillisesti, eikä takki auki.

Luetun ymmärtäminen on kyllä tässä ketjussa huonolla tasolla.

Kyse ei ollut siitä että he valittaisivat olevansa köyhiä.

Vaan pointti oli kulutuksesta ja miten se alkaa vaikuttamaan yrityksiin ja palveluihin.

Valitusta oman elintason laskusta koko juttu oli. Ei tuollaisia mikoja kiinnosta pätkääkään vaikutukset yrityksiin tai palveluihin. Olen elänyt ysärilaman ja tottakai kulutuksen laskulla on tuollainen vaikutus. Historia tässä vain toistaa itseään. Mikalla on oma napa ensin ja nyt harmittaa kun ei mennytkään putkeen omat valinnat. Liian paljon asuntolainaa, liian pienituloinen vaimo, liikaa lapsia ja liikaa liian kalliita lomia tuloihin nähden. Olisi edes hiljaa ettei nolaa itseään enempää.

Olen eri, mutta miten tällainen juttu tehdään niin, ettei siinä ole valitusta? Haastatellaan vain sellaisia ihmisiä, jotka ei joudu muuttamaan mitään elämässään?

Vai jätetään kokonaan tekemättä juttuja hinnan nousujen vaikutuksista ihmisten elämään?

Miksi tällainen juttu piti tehdä? Syyt ja seuraukset itsestäänselvyyksiä.

Vierailija
336/1482 |

Luetun ymmärtäminen. Korkotason nousu on eri asia kuin hintojen nousu. Hintataso asunnoilla päinvastoin usein laskee, kun korot nousevat

Vierailija
337/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt jos palkat nousevat liikaa niin inflaatio saa taas uutta bensaa liekkeihin eli toisella kädellä annetaan ja toisella otetaan pois. :D

EKP-johtajalta kova viesti asuntovelallisille - Ensimmäisen korkoennusteet menivät jo uusiksi

Isabel Schnabelin mukaan korkojen on edelleen noustava merkittävästi, jotta ne saavuttavat ”riittävän rajoittavan tason”. Hän varoittaa jälleen kerran energiatukien vaikutuksesta. Ensimmäinen markkinatoimija muutti korkoennustettaan jo.

Korkeiden kuluttajahintojen siirtyminen palkankorotuksiin pelottaa Euroopan keskuspankkia. Jos uhkakuva toteutuu, inflaation painaminen takaisin kahden prosentin tavoitteeseen vaikeutuu entisestään.

Elämme siis kohta villissä lännessä.

Vierailija
338/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näissä varallisuuskeskusteluissa kannattaa kuitenkin muistaa, että toisilla se lusikka on ollut se Hippohiihtojen 3. sijasta saatu ja toisilla se on sellaista kellertävää metallia isiltä saatuna.

Se että ihmetellään miten "Siwan kassalla" on varaa asua niin ja näin ei välttämättä kerro sitä millainen tuki on taustalla.

Itse joka on ollut suht. hyvällä ansiolla ihan opiskelujen lopusta lähtien, en asu ökytalossa ja ajele kahdella uudella autolla. Kaveri joka asetti matalemmalle tasolle koulutustavoitteensa eikä hirveästi ole töissä kulkenut. Työkseen korjailee jenkkiautoja ja asuu pikkukaupunkimme parhaalla alueella suht. vauraasti. Mitään tekemistä ei ole sillä että hän on ison firman omistajan lapsi :-)

Pointti vaan, että ei ne isot tulot vaan hyvät sponsorit.

Tiedän kaupan alalla työskentelevän pariskunnan joilla 250 000 asuntolainaa, takauksena toisen eläkkeellä olevien vanhempien omakotitalo ja mökki.

Korttitalo taitaa sortua monella.

Vierailija
339/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on tärkeää, ettei mitään myy. Syödään vaikka kaurapuuroa ja makaronia ketsupilla. Jos nyt myy, niin häviää.

Vuonna 2019 tuli uudistus, että yhtiölaina ei ole lasku / asumismeno toimeentulotuessa ja sitä haetaan ruokaan, sähköön ja lääkkeisiin.

Kyllä monen on pakko myydä asunto.

Ei myydä. Ollaan vaikka nälässä ja odotetaan. Vanhat kengät ja vaatteet kelpaa. Reissuihin voidaan mennä myöhemmin.

Romahdusta ei tule, jos ihmiset kieltäytyvät myymästä. Älkää myykö mitään, jos ei ole aivan äärimmäinen pakko.

Kyllä tulee, koska eläkeläisiä on 1 600 000 ja harva omainen pystyy maksamaan sekä omaa että perintöasunnon kuluja pitkään.

Nuo perintöasunnot menevät jälkikasvun asuttaviksi. Niitä ei myydä.

Vierailija
340/1482 |
15.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ja mikä on pankki joka lainaa ,tuollaisille sitten.Onkohan taas pankkikriisikin edessä,on se ihme ettei mistäänopita.Vielä tressitesteitä puhuvat.voi juma.

Tässä 2000-luvulla pankit on myöntäny lainoja tosi heppoisin perustein mutta tähän tulee nyt luultavasti muutos nyt. Samoin käy myös sille että rahoituksella et tule enää saamaan autoa niin helposti kuin ennen.

Korot kun nousee niin samalla ihmiset alkavat miettimään onko enää järkeä ostaa velaksi asioita koska jos ostat 5000e auton velkaralla niin todellinen hinta sille autolle on 7000e eli tulee 2000e kalliimmaksi se auto velkarahalla kuin sille että ostat sen omalla rahalla. 

Asuntolainan ehdot aivan varmasti tiukkenevat nyt ja omaa rahaa pitää olla tilillä paljon enemmän kuin aikasemmin.

Lapset muuttavat kohta pois kotoa eikä yksin asuessa tarvitse autoa.

Nuorempi sukupolvi on köyhempää kuin eläkeläisten sukupolvi.

Auto on turhake. Hauska mutta ei tarpeellinen kun tarpeeksi hinnat nousee. Puolet vuodesta pääsee pyörälläkin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi seitsemän