Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää
Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.
Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.
Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.
Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.
Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.
Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.
En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.
Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.
Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.
Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.
Kommentit (1482)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko tämä juttu joku vitsi?
"Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.
Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu."
Voi jeesus sentään...
Siis jos tajusitte, juttu oli keskituloisesta perheestä. Jutun tarkoituskaan ei ollut kertoa köyhistä, vaan uuden tilanteen tuomista haasteista tuon perheen talouteen. Mitä jeesustelua siinä siis oli?
Lapin lomat ei ole mikään ihmisoikeus ja keskiluokkaiselle pakollinen meno. Ollaan keskituloisia 120 000€ vuosituloilla, velattomia myös, eikä olla koskaan käyty Lapissa lomilla. Nyt vaan sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja elämään suu säkkiä myöten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt Suomessa realismia, joka johtaa nopeasti suureen lamaan.
Kuinka tätä ei nyt tajuta?Kaikilla ei ole sama tilanne vaikka korot nousee, jos on älynnyt ottaa tasaerälainan. Ja yhtälailla monilla on varaa pihistää ruokalaskuissa. Niin kuin tuo aloituksen perhekin. Yhä ostavat lihaa, mutta ei kokolihaa. Voi kauhia miten on kovilla.
Vasta sitten on laman uhka, jos menee työpaikatkin alta. Pelkkä inflaatio ei sitä vielä tee.
Mitä ÄLYÄMISTÄ on ottaa se SINULLE kallein lainatyyppi. Ja varsinkin korkojen noustessa kallein.
Mietipä sitä! Se oli ihan tietoinen valinta, ysärin lapsena muistan kyllä mitä on elää järkyttävien lainakorkojen kanssa.
Meitä ei tämän hetkinen korkojen heiluminen haittaa tipan tippaa. :)
Minäkin olen ysärilapsi, mutta mun vanhemmat eivät kaataneet taloushuoliaan lasten niskaan, vaan toimivat niinkuin aikuisten kuuluu. Ei lasten kuulu olla huolissaan jostain lainakoroista. Ihme juttuja teillä.
Ysärin lapset osaa tehdä halvalla ruokaa ja tietää, ettei kirpparilla säästä, jos ei osta tarpeeseen.
Voit kuitenkin mennä mihin tahansa milloin vaan hyvin pukeutuneena, koska olet säästänyt parempia vaatteitasi arjessa.
Kannattaa tosiaan muistaa se että jos otat asuntolainaa vaikka 100 000 euroa niin siihen asuntoon tulee myös remontteja sinä aikana aivan varmasti. Kattoremontti,julkisivuremontti,putkiremontti,uudet ikkunat,uudet ovet... Noiden remonttien arvo on sen 50 000e helposti... toki riippuu paljon asunnon koosta noi summat.
Vahingonilo on ilmeisesti se paras ilo ja av-mammat miehineen ovat talousneroja kun kaikki ovat tehneet ainoastaan fiksuja valintoja. Uskoo ken tahtoo.
Vaikka jutussa onkin pienituloisten näkökannalta katsoen paljon turhia menoeriä niin ne pitävät (pitivät) Suomen taloutta pystyssä. Harva täällä tajuaa millainen katastrofi on tulossa kun keski- ja hyvätuloisten raha poistuu kulutuksesta ja palveluista.
Moni on ottanut liian ison asuntolainan mikä on valitettavaa. Hyvää on se että asuntokupla puhkeaa ja markkinat ehkä tervehtyvätkin.
Elintason lasku kaikilla (pl. rikkaat ja avläiset) on faktaa. Se satuttaa ja halutaan uhriutua sekä kyllähän se kirpaisee vaihtaa vaikka lohi broileriin tai etelänloma hotelliviikonloppuun Tampereella. Toisaalta globaalissa mittakaavassa me kaikki kuulumme siihen 10 prosenttiin maailman väestöstä jolla on ruokaa, lämpöä, puhdasta vettä ja pääsemme tarvittaessa lääkäriin. Kannattaa valittamisen sijaan joskus pysähtyä miettimään tätäkin näkökulmaa niin saa hiukan perspektiiviä omiin "valtaviin ongelmiin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt Suomessa realismia, joka johtaa nopeasti suureen lamaan.
Kuinka tätä ei nyt tajuta?Kaikilla ei ole sama tilanne vaikka korot nousee, jos on älynnyt ottaa tasaerälainan. Ja yhtälailla monilla on varaa pihistää ruokalaskuissa. Niin kuin tuo aloituksen perhekin. Yhä ostavat lihaa, mutta ei kokolihaa. Voi kauhia miten on kovilla.
Vasta sitten on laman uhka, jos menee työpaikatkin alta. Pelkkä inflaatio ei sitä vielä tee.
Ja kun keski- ja hyvätuloiset ei pysty käymään ravintolassa, kampaajalla tai matkustamaan, niin mitä ajattelit että ravintoloille, kampaamoille ja matkustusalan yrityksille lopulta käy?
Vinkki: menevät nurin ja porukkaa jää työttömäksi.
Asuntojen hinnat romahtaa ja on taas rahaa kuluttaa.
Se vaikuttaa vain niiden ihmisten elämään jotka irtisanotaan ja lähtee omistusasunto ja joutuvat vuokralle.
Ja kyllä sitä aina joku parturi ja ravintola jää. Meillä on noita eläkeläisiä, joilla on rahaa.
Eläkeläisillä on lainat maksettu ja eläkkeitä maksetaan 33 miljardia, juuri tuli heille isot korotukset.
Eläkeläisellä voi olla myös aivan tolkuttomasti säästöjä. Ei ole tavatonta, että meillä töissä asioi esim köyhä eläkeläinen ja kun asiaan perehtyy, niin juu. Varsinainen eläke voi olla pieni suhteessa palkkaan. Mutta sitten säästössä onkin kymmeniä tai satoja tuhansia. Niitä ei vain huomata laskea käytössä olevaan varallisuuteen syystä tai toisesta.
Eläkkeet on nykyään yhtä hyviä kuin palkat esim. kaupan alalla saa 1300 netto, kun tekee 30 tuntia viikossa vuorotyötä eli paljon iltaa ja joka toinen viikonloppu töissä ja tuossa on vuorolisät mukana.
Tämä. Köyhä eläkeläinen on narratiivi, jonka jokainen eläkeläinen omaksuu oli köyhä tai ei. Vähän sama kuin pienituloinen hoitaja tai köyhä yh.
Eläkeläiset, hoitajat tai yksinhuoltajat eivät VÄLTTÄMÄTTÄ ole köyhiä. Mutta kun aina sanotaan että he kaikki ovat, niin uskovat itsekin olevansa vaikka tilille tippuisi mitä.
Niin ja eläkeläinen maksaa yleensä pientä yhtiövastiketta, kun nuoremmat korkeaa vuokraa.
Minä olen eläkeläinen ja maksan tosiaan yhtiövastiketta n. 300 e/70 m2. Kaikki huoneiston isot peruskorjaukset tehty.
Laina on otettu niillä ehdoilla, kun ne nyt 80-luvulla oli. Ja se on totta, että töitäkin löytyi aina. Mutta kyllä silloinkin tiukkaa oli.
Ajat/palvelut/tavat oli ihan eri kuin nyt (voiko edes 80-lukua ja tätä päivää verrata?) mutta 44 työvuoden jälkeen nautin eläkevuosista.
Eläke on 1850 brutto ja 1503 netto ja vähät välitän eläkeläisten parjaamisesta.
Enkä asu Kehä III sisällä, onneksi.Kotihoitaja antaa lääkkeet, aamupalaa ja auttaa pukemisessa, maksu menee eläkkeen suuruuden mukaan eli 400-1000 euroa kuukaudessa. Kotihoitaja käy 2-3 kertaa päivässä ja on 10 minuuttia kerralla.
Posti tuo lämpimän ruoan pakettiautolla, maksaa noin 7,50 annos.
Muut ruoat tilataan kaupasta, kauppa ottaa kotiinkuljetusmaksun.
Asunnon siivous ostetaan yksityiseltä siivousyritykseltä.
Pyykinpesu maksaa erikseen.
Kotohoitaja ei kanna takkapuita sisälle eli lämmitys muilla keinoin.
Jos joudut lonkkaleikkaukseen tai tulee syöpä tai muu sairaus niin ei ole kuin nuo maksulliset palvelut.
Ilmaispalveluita ei eläkeläisille ole paitsi jos omaiset siivoaa ja auttaa.
Sairaalan osastohoito ei kuulu maksukattoon. 2 viikkoa sairaalassa ja laskua tulee 400.
Monella eläkeläisellä on noita sairaalalaskuja ulosotossa.
Ja kotihoitaja kirjoitti, että eläkeläisellä oli ulostetta lakanoissa eikä ollut puhdasta lakanaa tilalle. Kotihoitaja ei pese pyykkiä. Osalla eläkeläisistä on vaipat kotona.
Katselin jonkun kunnan pyykkipalvelu hinnastoa netissä. Kotihoitaja voi ottaa pyykit mukaan ja tuoda puhtaat takaisin, mutta se maksaa erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Artikkelissa kerrotaan jo ensimmäisessä lauseessa:
"Paljon asuntolainaa ottaneet keski- ja hyvätuloiset ovat alkaneet pihistellä kulutuksesta."
Jutti ei kerro köyhistä, vaan hyvätuloisen keskiluokan elämästä nyt. Turha siis köyhien verrata Mikan perhettä itseensä, kun Mika ei edusta köyhiä vaan hyvätuloisia.
Se että köyhällä on talousvaileuksia, on odotettua, eikä mikään uutinen. Se että hyvätuloinen keskiluokka joutuu syömään tonnikalaa, on uutinen.
Tonnikala on oikein maukasta ja terveellistä, ei sen syöminen kerro mistään rahatilanteesta.
Ja tuo, ettei ollut varaa ostaa savulohta joulupöytään, taitaa kyllä olla aika liioittelua. Ei se savulohi nyt niin paljon maksa yhdelle aterialle tai edes kahdelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko tämä juttu joku vitsi?
"Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.
Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu."
Voi jeesus sentään...
Siis jos tajusitte, juttu oli keskituloisesta perheestä. Jutun tarkoituskaan ei ollut kertoa köyhistä, vaan uuden tilanteen tuomista haasteista tuon perheen talouteen. Mitä jeesustelua siinä siis oli?
Lapin lomat ei ole mikään ihmisoikeus ja keskiluokkaiselle pakollinen meno. Ollaan keskituloisia 120 000€ vuosituloilla, velattomia myös, eikä olla koskaan käyty Lapissa lomilla. Nyt vaan sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja elämään suu säkkiä myöten.
No NIINHÄN HE TEKEE. Siitä tuo juttu juuri kertoi.
Lukutaidon heikentyminen ei kyllä selvästi ole vain nuorten ongelma, vaan pitkään jatkunutta kehitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Artikkelissa kerrotaan jo ensimmäisessä lauseessa:
"Paljon asuntolainaa ottaneet keski- ja hyvätuloiset ovat alkaneet pihistellä kulutuksesta."
Jutti ei kerro köyhistä, vaan hyvätuloisen keskiluokan elämästä nyt. Turha siis köyhien verrata Mikan perhettä itseensä, kun Mika ei edusta köyhiä vaan hyvätuloisia.
Se että köyhällä on talousvaileuksia, on odotettua, eikä mikään uutinen. Se että hyvätuloinen keskiluokka joutuu syömään tonnikalaa, on uutinen.Tonnikala on oikein maukasta ja terveellistä, ei sen syöminen kerro mistään rahatilanteesta.

Tonnikalahan on kallista. Köyhä syö sika-nautajauhelihaa punalaputettuna.
Vierailija kirjoitti:
Vahingonilo on ilmeisesti se paras ilo ja av-mammat miehineen ovat talousneroja kun kaikki ovat tehneet ainoastaan fiksuja valintoja. Uskoo ken tahtoo.
Vaikka jutussa onkin pienituloisten näkökannalta katsoen paljon turhia menoeriä niin ne pitävät (pitivät) Suomen taloutta pystyssä. Harva täällä tajuaa millainen katastrofi on tulossa kun keski- ja hyvätuloisten raha poistuu kulutuksesta ja palveluista.
Moni on ottanut liian ison asuntolainan mikä on valitettavaa. Hyvää on se että asuntokupla puhkeaa ja markkinat ehkä tervehtyvätkin.
Elintason lasku kaikilla (pl. rikkaat ja avläiset) on faktaa. Se satuttaa ja halutaan uhriutua sekä kyllähän se kirpaisee vaihtaa vaikka lohi broileriin tai etelänloma hotelliviikonloppuun Tampereella. Toisaalta globaalissa mittakaavassa me kaikki kuulumme siihen 10 prosenttiin maailman väestöstä jolla on ruokaa, lämpöä, puhdasta vettä ja pääsemme tarvittaessa lääkäriin. Kannattaa valittamisen sijaan joskus pysähtyä miettimään tätäkin näkökulmaa niin saa hiukan perspektiiviä omiin "valtaviin ongelmiin".
Niinpä, sama juttu meillä. Keskituloinen perhe ja isot korot ja varmaan nousee vielä. Oma valinta. Jatkoss vaan emme kuluta ja maksamme vain omiamme pois. Emme siis laita rahaa liiaksi vaatteisiin, ravintoloihin, matkoihin jne. Ihan sama mitä millekään palveluille tapahtuu.
Lehdessä oli näitä kyselytutkimuksia.
Yhä edelleen on ihmisiä jotka luulevat, että vakuutus korvaa vanhat putket ja että joku tulee ilmaiseksi eläkkeellä hoitamaan ja siivoamaan.
Ilmankos ovat niin huolettomia.

Jos vakuutus korvaisi vanhat putket ja katon niin ei kukaan maksaisi noita remontteja itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt Suomessa realismia, joka johtaa nopeasti suureen lamaan.
Kuinka tätä ei nyt tajuta?Kaikilla ei ole sama tilanne vaikka korot nousee, jos on älynnyt ottaa tasaerälainan. Ja yhtälailla monilla on varaa pihistää ruokalaskuissa. Niin kuin tuo aloituksen perhekin. Yhä ostavat lihaa, mutta ei kokolihaa. Voi kauhia miten on kovilla.
Vasta sitten on laman uhka, jos menee työpaikatkin alta. Pelkkä inflaatio ei sitä vielä tee.
Mitä ÄLYÄMISTÄ on ottaa se SINULLE kallein lainatyyppi. Ja varsinkin korkojen noustessa kallein.
Mietipä sitä! Se oli ihan tietoinen valinta, ysärin lapsena muistan kyllä mitä on elää järkyttävien lainakorkojen kanssa.
Meitä ei tämän hetkinen korkojen heiluminen haittaa tipan tippaa. :)
Minäkin olen ysärilapsi, mutta mun vanhemmat eivät kaataneet taloushuoliaan lasten niskaan, vaan toimivat niinkuin aikuisten kuuluu. Ei lasten kuulu olla huolissaan jostain lainakoroista. Ihme juttuja teillä.
Luuletko että lapset on niin tyhmiä, ettei huomaa ettei mihinkään ole rahaa?
Minä muistan. Mun perheeseen lama ei sattunut pahiten. Kumpikin vanhemmistani sai pitää työpaikkansa. Tutussa yrittäjäperheessä kävi huonoja juttuja ja sen perheen isä hirtti itsensä.
Ongelmaksi tuli kesämökkilainan korot. Ne pystyttiin maksamaan, mutta paljosta tingittiin, mitään ylimääräistä ei ostettu ja me lapsetkaan emme pyytäneet. Tajuttiin tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko tämä juttu joku vitsi?
"Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.
Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu."
Voi jeesus sentään...
Siis jos tajusitte, juttu oli keskituloisesta perheestä. Jutun tarkoituskaan ei ollut kertoa köyhistä, vaan uuden tilanteen tuomista haasteista tuon perheen talouteen. Mitä jeesustelua siinä siis oli?
Lapin lomat ei ole mikään ihmisoikeus ja keskiluokkaiselle pakollinen meno. Ollaan keskituloisia 120 000€ vuosituloilla, velattomia myös, eikä olla koskaan käyty Lapissa lomilla. Nyt vaan sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja elämään suu säkkiä myöten.
No NIINHÄN HE TEKEE. Siitä tuo juttu juuri kertoi.
Lukutaidon heikentyminen ei kyllä selvästi ole vain nuorten ongelma, vaan pitkään jatkunutta kehitystä.
Kyllä ja miksi hän siis valittaa? Jokainen elää valintojensa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vahingonilo on ilmeisesti se paras ilo ja av-mammat miehineen ovat talousneroja kun kaikki ovat tehneet ainoastaan fiksuja valintoja. Uskoo ken tahtoo.
Vaikka jutussa onkin pienituloisten näkökannalta katsoen paljon turhia menoeriä niin ne pitävät (pitivät) Suomen taloutta pystyssä. Harva täällä tajuaa millainen katastrofi on tulossa kun keski- ja hyvätuloisten raha poistuu kulutuksesta ja palveluista.
Moni on ottanut liian ison asuntolainan mikä on valitettavaa. Hyvää on se että asuntokupla puhkeaa ja markkinat ehkä tervehtyvätkin.
Elintason lasku kaikilla (pl. rikkaat ja avläiset) on faktaa. Se satuttaa ja halutaan uhriutua sekä kyllähän se kirpaisee vaihtaa vaikka lohi broileriin tai etelänloma hotelliviikonloppuun Tampereella. Toisaalta globaalissa mittakaavassa me kaikki kuulumme siihen 10 prosenttiin maailman väestöstä jolla on ruokaa, lämpöä, puhdasta vettä ja pääsemme tarvittaessa lääkäriin. Kannattaa valittamisen sijaan joskus pysähtyä miettimään tätäkin näkökulmaa niin saa hiukan perspektiiviä omiin "valtaviin ongelmiin".
Niinpä, sama juttu meillä. Keskituloinen perhe ja isot korot ja varmaan nousee vielä. Oma valinta. Jatkoss vaan emme kuluta ja maksamme vain omiamme pois. Emme siis laita rahaa liiaksi vaatteisiin, ravintoloihin, matkoihin jne. Ihan sama mitä millekään palveluille tapahtuu.
Samat mietteet. Onneksi osataan korjata esim vaatteita, niin ei ole edes tarvetta ostella uutta. Käytännössä luovumme vain arjen luksuksesta, kuten siitä että ruokaa ja vaatetta saa rahalla tekemättä sen eteen mitään itse.
Valitettavaa toki, jos joltain menee työt alta, kun kukaan ei osta kuin sen mitä on ihan pakko ostaa.
Minun pieneen kaksioon tehtiin putkiremontti juuri ja se maksoi reilu 20 000 euroa taloyhtiölle, kosteusvaurioita ei ollut ja uusivat kylpyhuoneen koska taloyhtiössä on vanhoja kylpyhuoneita paljon.
Minä maksoin tuohon 20 000 euron päälle vielä muutaman tonnin koska halusin kylpyhuoneeseen vähän paremmat laatat sekä suihkukopin.
Summa oli sen takia noin pieni koska vesi ei kierrä pattereissa täällä jos pattereissa kiertää myös vesi niin silloin putkiremontin hinta olisi ollu varmaan tuplat :D

Siis ei putkiremontissa mitään patterijuttuja uusita vaan käyttövesiputket ja viemärit sekä vaihdetaan hanat, vessanpytyt jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko tämä juttu joku vitsi?
"Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.
Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu."
Voi jeesus sentään...
Siis jos tajusitte, juttu oli keskituloisesta perheestä. Jutun tarkoituskaan ei ollut kertoa köyhistä, vaan uuden tilanteen tuomista haasteista tuon perheen talouteen. Mitä jeesustelua siinä siis oli?
Lapin lomat ei ole mikään ihmisoikeus ja keskiluokkaiselle pakollinen meno. Ollaan keskituloisia 120 000€ vuosituloilla, velattomia myös, eikä olla koskaan käyty Lapissa lomilla. Nyt vaan sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja elämään suu säkkiä myöten.
No NIINHÄN HE TEKEE. Siitä tuo juttu juuri kertoi.
Lukutaidon heikentyminen ei kyllä selvästi ole vain nuorten ongelma, vaan pitkään jatkunutta kehitystä.
Kyllä ja miksi hän siis valittaa? Jokainen elää valintojensa mukaan.
Onko valittamista, jos kysyttäessä kertoo asioista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Artikkelissa kerrotaan jo ensimmäisessä lauseessa:
"Paljon asuntolainaa ottaneet keski- ja hyvätuloiset ovat alkaneet pihistellä kulutuksesta."
Jutti ei kerro köyhistä, vaan hyvätuloisen keskiluokan elämästä nyt. Turha siis köyhien verrata Mikan perhettä itseensä, kun Mika ei edusta köyhiä vaan hyvätuloisia.
Se että köyhällä on talousvaileuksia, on odotettua, eikä mikään uutinen. Se että hyvätuloinen keskiluokka joutuu syömään tonnikalaa, on uutinen.Tonnikala on oikein maukasta ja terveellistä, ei sen syöminen kerro mistään rahatilanteesta.
Ja tuo, ettei ollut varaa ostaa savulohta joulupöytään, taitaa kyllä olla aika liioittelua. Ei se savulohi nyt niin paljon maksa yhdelle aterialle tai edes kahdelle.
Ainahan nämä jutut ovat kärjistettyjä. Tässäkin risa kauluspaita sellainen heitto esimerkiksi. Mutta aivan kuten valtaisan moni muukin varmasti kaikessa kulutuksessa säästävät nyt paljon. Ruuassa tuhlaaminen on aina hölmöä on taloustilanne mikä tahansa. Silloin jää rahat pakollisiin menoihin.
Kulutuskäyttäytymisen seurauksena moni muu huomaa työtilanteensa heikenneen ja pääsee sopeutumaan aivan uudenlaiseen arkeen. Sieltä löytyy todelliset häviäjät.
Vierailija kirjoitti:
Vielä älyvapaampi köyhyysjuttu kuin se tekokynsinainen.
Ilmeisesti on käynyt niin, ettei enää toimittajat ja tuskin muutkaan tietävät, mitä sana "köyhä" tarkoittaa tai sitten on niin, ettei Suomessa ole enää köyhempää porukkaa olemassakaan kuin tämän artikkelin kolmilapsinen pariskunta upouudessa ok-talossaan. Todellisesta tai suhteellisesta köyhyydestä puhuttaessa/kirjoitettaessa tämä artikkeli oli kyllä täyttä potaskaa.
Hehän kertovat jutussa että ovat joutuneet lopettamaan ylimääräisen turhan kulutuksen pois. Eli käytännössä pärjäävät vallan hyvin vieläkin. Pienituloisemmat eläneet tuollaista arkea vuodesta toiseen ja nyt he putoamasta rotkoon.