Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan uupunut pysyvästi tai menettänyt pysyvästi terveytensä rankan vauvavuoden/pikkulapsiarjen takia?
13.01.2023 |
Muiden kokemuksia ja vertaistukeakin kaipaan. Oma lapseni ei nukkunut vauvavuonna kuin hyvin lyhyissä pätkissä, mies vetäytyi vastuusta eli ei hoitanut vauvaa. Eikä kukaan läheisistäni auttanut vauvan kanssa muuten kuin käymällä ruokakaupassa ja sellaista. Mitä tietenkin arvostan suuresti ja olen siitä kiitollinen. Mutta lopputulos oli, että en saanut itse nukkua vuoteen juuri ollenkaan. Lapsi on nyt kolme, täyttää pian neljä, enkä ole vieläkään toipunut tuosta valvotusta vuodesta, olen työkyvytön.
Kommentit (127)
Tässä se nähdään miten paljon yhteiskunta oikeasti välittää äideistä. Ei yhtään, koska tuossakaan tilanteessa ei apua saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mutta ulkonäkö meni pysyvästi. Muutuin parissa vuodessa viisikymppisen näköiseksi vaikka olin kolmikymppinen. Eikä se palautunut enää, syvät kuopat ja rypyt silmien alla, loutulla olevat riutuneen näköiset posket jne.
Viisi vuotta yöheräilyä kehitysvammaisen lapsen kanssa. Nyt kaksi vuotta saanut nukkua kokonaisia öitä. En ole toipunut, työkykyä ei ole enää juuri lainkaan.
Lapsi pian 2 v, minä 33 v. Nukuin jo raskausajan huonosti, heräsin 3-4 kertaa yössä, viimeiset 3 kk heräsin kerran tunnissa vessaan. Vauva kärsi koliikista, refluksista ja allergiasta, kokonaiset yöt/yhden herätyksen yöt tulivat joskus vuoden kohdalla. Kunnon päiväunia vauva ei nukkunut vauvavuoden aikana juuri koskaan, vasta vuoden kohdalla alkoi nukkua 1,5-2 tunnin päiväunet per päivä.
Minä heräilen edelleen aamuyöstä monta kertaa, vaikka kotona on hiljaista. Hormonitoiminta on ollut synnytyksestä asti ihan sekaisin, kuukautiset tulevat 21-22 päivän välein. Kärsin vaikeasta migreenistä, pää on migreenin ja lääkkeiden takia sumea. Yritin palata töihin, mutta toistaiseksi elämä on ollut sairausloman ja töiden vuorottelua. Seuraavaksi yritetään osa-sairauslomaa. Toivon todella, että kuntoutuisin jossain vaiheessa taas täysin työkykyiseksi.
Lapsiluku jää väistämättä yhteen, kun en jaksaisi toista raskautta ja vauva-aikaa eikä terveys muutenkaan kestä. Onneksi puoliso ja lapsi ovat ihania, muuten en jaksaisi.
Yksi kipeimpiä asioita on se, että osa ympärillä olevista ihmisistä ei tunnu yhtään ymmärtävän tilannettani. Voivotellaan, mutta ei auteta. Tai sitten ihmetellään, miten joku voi sairastua/uupua pikkulapsiarjessa, kun "ihan normaaliahan se on, että silloin väsyttää".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi kipeimpiä asioita on se, että osa ympärillä olevista ihmisistä ei tunnu yhtään ymmärtävän tilannettani. Voivotellaan, mutta ei auteta. Tai sitten ihmetellään, miten joku voi sairastua/uupua pikkulapsiarjessa, kun "ihan normaaliahan se on, että silloin väsyttää".
Tuttu tunne. Ja kun tulee tosi paha paikka, ne vähät tosiystävät tosiaan punnitaan. Monethan vaan liukenevat. Mut vuodet, jotka hoidin sekä nepsylasta että sairastunutta puolisoa polttivat loppuun ja erakoittivat aika lahjakkaasti, en kokenut saavani voivottelusta mitään. Selvittiin kuitenkin, kaikki, lapsi maailmalle ja puoliso eläkkeelle. Omat kognitiiviset toiminnot, lähinnä muisti ja keskittymiskyky eivät koskaan palanneet entiselleen, mutta olen joustava, näinkin on menty.
Tutulta kuulostaa. Yritän olla kärsivällinen ja katsoa, helpottaisiko tilanne ajan kanssa. Minulla raskaus ja synnytys laukaisi jonkun hormonihäiriön, mikä todennäköisesti on valvomisen syynä. Taapero onneksi nukkuu nykyisin yönsä ja on terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole. Oli kyllä muutakin kuin vain vaikeaa unettomuutta (kolmen pienen) lapsen kanssa, miehen yrityslainojen lyhennyksiin meni kaikki tulot eikä kotona näkynyt, uhriutuva anoppi tuli kaapista ja ainoa "kyläilijä" meillä oli anopin naisystävä eli uusin ex, lisäksi siskon raivoisat itsemurhauhkaukset ja -yritys vanhempien luona ja tuentarve, yhden perheenjäsenen kuolema, toisen sairastuminen ja sairaala-aika ja pahimpana pirinistisisaren pummimiset, uhkailut ja pelottelut huumeissa...
Unenpuute pisti kyllä mielen tavallista matalammaksi, mutten kokenut olevani uupunut (vaikka olin) vaan sinnittelin toiveikkaana ja parhaani tehden. Olen jonkin verran optimisti, mutta myös tietynlainen luontainen itsekkyyteni varmaan suojaa mua masennuksesta monissa vaiheissa. Kun lopulta mies sai iltatyöt lopetettua niin nukuin kyllä kuukausia putkeen 9 h yössä eli vaati palautumista. Lopullista uupumusta ei kuitenkaan, kaikki on niin hyvin kuin voi. Toki tuon viimeisen vauvavuoden jälkeen päätin myös itse vaihtaa alaa ja päiväopiskelu olikin niin rentoa ja ihanaa. Jos väsytti aamulla niin sai vain suljettua herätyksen ja päättää, että menen vasta huomenna... suosittelen.
Tee päivistäsi niin paljon mukavampia kuin vain voit nyt.
Kyllä terveyden voi menettää pysyvästi. Meidän esikoinen nukkui ensimmäiset 3v vain 45min kerrallaan, itki 45min ja nukkui sitten taas 45min. Olimme miehen kanssa totaalisen uupuneita. Avauduin tästä neuvolassa monta kertaa, koska mielestäni ei ollut normaalia. Neuvolassa vain voivoteltiin, mutta mitään apua ei saanut eikä ohjattu tutkimuksiin. Kun lapsi 5v alkoi nukkua yöt päätimme jossain mielenhäiriössä hankkia toisen lapsen. Kuormittunut elimistöni ei enää kestänyt toista raskautta sairastuin useampaan vakavaan infektioon ja lopulta kuormitus laukaisi vaikean neurologisen sairauden. Olen ollut nyt työkyvytön jo 8 vuotta. Paljon tekisin toisin jos voisin palata ajassa taaksepäin. Esikoisella diagnosoitiin myöhemmin refluksi ja anemia, jotka varmasti vaivasivat häntä jo vauvana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen menettänyt täysin kaikki voimani ja jaksamiseni vauva arjessa. Aluksi tuntui että hormonien voimalla pystyn vetämään mitä vain, mutta sitten huomasin aivan yllättäen että pwlkkä kahvin keitto oli ylitsepääsemättömän vaikeaa. Vaimon aloitettua työelämä hoitovapaan jälkeen kaikki hajosi ja jaksamiseni ei enään riittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä terveyden voi menettää pysyvästi. Meidän esikoinen nukkui ensimmäiset 3v vain 45min kerrallaan, itki 45min ja nukkui sitten taas 45min. Olimme miehen kanssa totaalisen uupuneita. Avauduin tästä neuvolassa monta kertaa, koska mielestäni ei ollut normaalia. Neuvolassa vain voivoteltiin, mutta mitään apua ei saanut eikä ohjattu tutkimuksiin. Kun lapsi 5v alkoi nukkua yöt päätimme jossain mielenhäiriössä hankkia toisen lapsen. Kuormittunut elimistöni ei enää kestänyt toista raskautta sairastuin useampaan vakavaan infektioon ja lopulta kuormitus laukaisi vaikean neurologisen sairauden. Olen ollut nyt työkyvytön jo 8 vuotta. Paljon tekisin toisin jos voisin palata ajassa taaksepäin. Esikoisella diagnosoitiin myöhemmin refluksi ja anemia, jotka varmasti vaivasivat häntä jo vauvana.
Että ette huomanneet kolmeen vuoteen lapsen oksentelevan ja itkevän närästystä ja neuvolassa vain nukkumisesta jauhoitte osaamatta kommunikoida ollenkaan. Olisihan se jo lääkäriin pitänyt itse osata viedä, hyvä tavaton.. ja toinen lapsi tuollaisille ihmisille. Ei varmaan ollut työkyky kummoinen ennen lasten kanssa sekoiluakaan. Tällainen satu sitten tällä kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä terveyden voi menettää pysyvästi. Meidän esikoinen nukkui ensimmäiset 3v vain 45min kerrallaan, itki 45min ja nukkui sitten taas 45min. Olimme miehen kanssa totaalisen uupuneita. Avauduin tästä neuvolassa monta kertaa, koska mielestäni ei ollut normaalia. Neuvolassa vain voivoteltiin, mutta mitään apua ei saanut eikä ohjattu tutkimuksiin. Kun lapsi 5v alkoi nukkua yöt päätimme jossain mielenhäiriössä hankkia toisen lapsen. Kuormittunut elimistöni ei enää kestänyt toista raskautta sairastuin useampaan vakavaan infektioon ja lopulta kuormitus laukaisi vaikean neurologisen sairauden. Olen ollut nyt työkyvytön jo 8 vuotta. Paljon tekisin toisin jos voisin palata ajassa taaksepäin. Esikoisella diagnosoitiin myöhemmin refluksi ja anemia, jotka varmasti vaivasivat häntä jo vauvana.
Että ette huomanneet kolmeen vuoteen lapsen oksentelevan ja itkevän närästystä ja neuvolassa vain nukkumisesta jauhoitte osaamatta kommunikoida ollenkaan. Olisihan se jo lääkäriin pitänyt itse osata viedä, hyvä tavaton.. ja toinen lapsi tuollaisille ihmisille. Ei varmaan ollut työkyky kummoinen ennen lasten kanssa sekoiluakaan. Tällainen satu sitten tällä kertaa.
Oksentelevan? Luulen, että tämä se yksi ongelma monella on ollutkin, että terveydenhuollossa ei ole tunnistettu refluksia! Sitä voi olla sellaista versiota, jossa mitään ei tule ulos. Toki usein on kyse pienemmän lapsen oireilusta, joka ei osaa kertoa mihin koskee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä terveyden voi menettää pysyvästi. Meidän esikoinen nukkui ensimmäiset 3v vain 45min kerrallaan, itki 45min ja nukkui sitten taas 45min. Olimme miehen kanssa totaalisen uupuneita. Avauduin tästä neuvolassa monta kertaa, koska mielestäni ei ollut normaalia. Neuvolassa vain voivoteltiin, mutta mitään apua ei saanut eikä ohjattu tutkimuksiin. Kun lapsi 5v alkoi nukkua yöt päätimme jossain mielenhäiriössä hankkia toisen lapsen. Kuormittunut elimistöni ei enää kestänyt toista raskautta sairastuin useampaan vakavaan infektioon ja lopulta kuormitus laukaisi vaikean neurologisen sairauden. Olen ollut nyt työkyvytön jo 8 vuotta. Paljon tekisin toisin jos voisin palata ajassa taaksepäin. Esikoisella diagnosoitiin myöhemmin refluksi ja anemia, jotka varmasti vaivasivat häntä jo vauvana.
Että ette huomanneet kolmeen vuoteen lapsen oksentelevan ja itkevän närästystä ja neuvolassa vain nukkumisesta jauhoitte osaamatta kommunikoida ollenkaan. Olisihan se jo lääkäriin pitänyt itse osata viedä, hyvä tavaton.. ja toinen lapsi tuollaisille ihmisille. Ei varmaan ollut työkyky kummoinen ennen lasten kanssa sekoiluakaan. Tällainen satu sitten tällä kertaa.
Silent refluksi ei oireile minään oksennuksina tai happamina röyhtäyksinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku päätti sitten eilisiltana tulla useampaan kertaan alapeukuttamaan kaikki viestit...
Moni on menettänyt järkensä aivan ilman mitään vauvaa.
En uupunut, mutta yhtäkkiä vanhenin noin 20 vuotta. Elinvoimaisesta minästä tuli väsynyt ja raihnainen minä. Tästä 10 vuotta aikaa ja edelleen olen väsynyt ja raihnainen.
Aloin toipua kunnolla vasta, kun lapsi oli 4,5-5 vuotias. Pari ekaa vuotta valvoi kaikki yöt unikouluista yms huolimatta. Se oli aivan maanpäällinen helv*tti, kun myös aikaisemmin hyvin nukkuneen sisaren yöunet menivät sekaisin. Olin fyysisesti ja psyykkisesti todella heikossa kunnossa vuosien huonojen unien myötä. Sain jonkun poststressi/paniikkireaktion ja tuli nukahtamisvaikeuksia ja säpsähtelin pitkään öisin hereille joka inahdukseen ja peiton kahinaan. Alitajuisesti säikyin, että taasko se alkaa Asiaa ei helpottanut yhtään neuvolan täydellinen ymmärtämättömyys tilanteeseen. Hoitajamme ei peitellyt näkemystään siitä, että lapsen valvomisen syy on äidissä. Kummasti esikoisen hyvät unet eivät olleet vastaavasti äidin ansiota.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen menettänyt täysin kaikki voimani ja jaksamiseni vauva arjessa. Aluksi tuntui että hormonien voimalla pystyn vetämään mitä vain, mutta sitten huomasin aivan yllättäen että pwlkkä kahvin keitto oli ylitsepääsemättömän vaikeaa. Vaimon aloitettua työelämä hoitovapaan jälkeen kaikki hajosi ja jaksamiseni ei enään riittänyt.
Mulle kävi melke samoin. Vaimoa ei enää toisen lapsen syntymän jälkeen kiinnostanut mikään. Itse yritin pyörittää kotia ja elättää perheen kunnes en enää jaksanut. Otin avioeron ja lähdin lapsien kanssa omille teille. Siitä hetkestä alkoi voimaantuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen menettänyt täysin kaikki voimani ja jaksamiseni vauva arjessa. Aluksi tuntui että hormonien voimalla pystyn vetämään mitä vain, mutta sitten huomasin aivan yllättäen että pwlkkä kahvin keitto oli ylitsepääsemättömän vaikeaa. Vaimon aloitettua työelämä hoitovapaan jälkeen kaikki hajosi ja jaksamiseni ei enään riittänyt.
Mulle kävi melke samoin. Vaimoa ei enää toisen lapsen syntymän jälkeen kiinnostanut mikään. Itse yritin pyörittää kotia ja elättää perheen kunnes en enää jaksanut. Otin avioeron ja lähdin lapsien kanssa omille teille. Siitä hetkestä alkoi voimaantuminen.
Voin jakaa saman asian sun kanssa. Vaimo oli niin kyllästynyt että lasten syntymän jälkeen avioliittoa kesti muutaman vuoden, jonka jälkeen hain eroa. Nykyään kolmen lapsen yh isänä ja kadu en myöskään pätkääkään. Lapsista nuorin käy enään satunnaisesti äidillään ja muut ei edes halua mennä.
Eihän tässä yhteiskunnassa tueta enää ketään... esim itse olen kipujen takia syömättä pitkiä aikoja, en nuku kunnolla yms mutta apua ei saa. Lapsia ei tosin ole. Tänään soitin hoitajalle kroonisist kivuista kun tarvitsisin fysioterapiaa. Hoitaja sanoi, ettei voi auttaa. Kaikki pitäisi itse maksaa vaikka veroja maksetaan helvetisti.