Työkaverit nuivia perheeni työnjaosta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauska keskustelu. Kuten joku totesikin, ap:n asenne vastailla työkavereiden puoliin voi vaikuttaa ylimielisyydeltä kahvipöytäkeskusteluissa. Katsos ap kun kaikki miehet kuten ei naisetkaan ole samasta puusta veistettyjä. Vaikka te naiset saman kahvipöydän ääressä olette samassa työpaikassa, työkavereidesi miehet eivät. Jokaisen tilanne on siis eri ja jokainen pystyy osallistumaan arjen pyöritykseen oman kapasiteettinsa mukaan. Se, että työkaverisi tuhahtelee, kertoo vain siitä että kokevat sinut tilannetajuttomaksi ja kenties empatiakyvyttömäksi, jos tosiaan ensimmäinen reaktiosi on vain ylistää omaa ja oman perheen paremmuutta.

Kaikesta sitä keskustelu saadaan väännettyä.

Onko se ylistämistä jos kertoo omasta perhetilanteestaan sen jälkeen kun toinen on kertonut omastaan? Miksi vain toinen saa puhua ja toisen on vaiettava?

Aivan pimeä tämä keskustelu.

Toki saa puhua, mutta turha tulla tänne aaveelle sitten itkemään että suhtaudutaan nuivasti.

Ja sitten kitisee vielä lisää kun ei vastaukset mielytä. Ihan sama tilanne on nyt täällä ap:lla, paitsi nyt hänelle yritetään kertoa kuinka hän voisi muuttaa käytöstään että suhtautuminen ei olisi noin nuivaa niinkuin hän valittaa.

Niinkuin huomaatte, jokainen ihminen valittaa silloin tällöin, ap täällä, työkaverit töissä. Pitää vain yrittää hyväksyä ettei itse ole aina oikeassa, ap itsekkin sanoo että haluaa näpäyttää, no nyt häntä näpäytettiin, miltä tuntuu?

Miksi se ei ole vaihtoehto, että ne valittajat tekisivät jotain omalle epämukavalle elämäntilanteelleen? Jokainen valittaa joskus, kyllä, mutta jatkuvasti kuunneltuna se on aika kuormittavaa. Muutenkin puolison haukkuminen esimerkiksi töissä on ala-arvoista.

Niin, esim ap voisi nyt ottaa opikseen ja muuttaa käytöstään. Muita hän ei voi muuttaa, itseään voi. Jos haluaa hyvät välit työkavereihin niin kannattaa olla kohtelias. Jos taas haluaa jatkaa entiseen malliin niin siitä vaan, mutta turha ihmetellä toisten nuivaa suhtautumista.

Niin, kuten sanoin, se jatkuvan kitinän ja valituksen kuuntelu on hyvin kuormittavaa, jos ei ole aikomusta muuttaa mitään, enkä ainakaan itse lähde mukaan siihen. Tuossa kohtaa se kohteliaisuus työkaveria kohtaan on aika yksipuolista, jos toisella on tapana myrkyttää tauot valituksillaan, eikä hänelle saisi sanoa mitään, ettei vaan tule paha mieli ja välirikko. Jossain vaiheessa se malja nimittäin täyttyy. Valittamiseen on niin helppo jämähtää, ja jos ei ole yhtään kykyä nähdä, että muilla alkaa nousta savu korvista, niin voi tulla konflikti. Sekö onkin sen tyypin vika, joka ei jaksaisi kuunnella? Siksi ei ole mitenkään paha asia kertoa esimerkkejä omasta elämästään, jos valittaja saisi sitä kautta ahaa -elämyksen, että hei, minähän voin tehdä tälle jotain.

Asian voi esittää niin monella tavalla. Ap:n tapa että haluaa näpäyttää työkavereitaan ei ole oikea ja siksi häneen suhtaudutaan nuivasti.

Vierailija kirjoitti:

Naisten "toverihenki", yhteenkuuluvaisuus, syntyy parisuhdeasioita ja perheongelmia liioitellessa ja  vatvoessa. Niiden todenperää saa aina vähän epäillä ja miten paljon liioitellaan kuin mitä oikeasti on. Miehethän eivät pääse puolustamaan itseään ja oikaisemaan väärää tietoa, mutta se ei ole sen marmatuksen kannalta tärkeää.

Ne marmattajatkaan eivät ole niin tyhmiä, etteivätkö tietäisi miten ihmiset ovat erilaisia. On miehiä, jotka osaavat pukea lapsen ja miehiä, jotke eivät.

Tuhahdus, jonka saat, on enemmänkin sitä, että pilaat sen ihanan(?)  märmätysilmapiirin liian tosikkona. Älä sano mitään. Pääset helpommalla.

Täydellinen esimerkki että miksi monien naisvaltaisten työpaikkojen ilmapiiri on per.seestä

Vähemmän naisvaltaisissa kanssa pääsee helpommalla, kun on harvemmin mitään typerää marmatusteatteria meneillään missä pitäisi myötäillä vaan mukana

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin vähän suu auki kuuntelin, kun raskaana oleva työkaveri kertoi miten aikoo pyytää miestään osallistumaan edes lastenvaunujen hankintaan kun hän on (omista rahoistaan) ostanut kaiken muun. Olin itsekin raskaana ja mietin mitä ihmettä, miten kukaan suostuu tuommoiseen, meillä kaikki on itsestäänselvästi kustannettu yhdessä. Mutta työkaverille sanoin vain, että ilman muuta on oikein vaatia mieskin osallistumaan, voisi vaatia enemmänkin.

Minä hämmennyin, kun työkaverilla meni vauvatavarahankintoihin vähän yli 6000 e jo ennen lapsen syntymää, koska "maksetaan miehen kanssa tulojen mukaan ja minä haluan nämä, mies on lääkäri ja lääkärillä on varaa maksaa". En kertonut, että meillä ei toimittu sen mukaan, mitä minä halusin tai mitä kaikkea pidin tarpeellisena, vaan molemmat kertoivat mielipiteensä ja yhdessä ostettiin vain ne asiat, joita molemmat pitivät tarpeellisina. Miehen ei tarvinnut suostua maksamaan ylikalliita haalareita.

Ap::n tekstistä paistaa läpi ylimielisyys kuinka heillä on kaikki paremmin.

Hienoa jos näin on mutta sen sijaan että keskityt töissä näpäyttelemään työkavereitasi keskity mielummin siihen miten itse asiat esität sillä se tässä on ongelma ei se miten sinun perheessä asiat toimii.

Esimerkkejä voi tosiaan antaa mutta jos ne aina alkavat sillä kuinka sinulla ja perheelläsi on kaikki paremmin niin en yhtään ihmettele että sinua kohtaan ollaan nuivia.

Ota onkeesi tämä neuvo tai pidä oma pääsi että vain sinä olet oikeassa, mulle aivan sama.

Selvästi ovat katkeria, kun ovat tehneet väärän puolisovalinnan eivätkä uskalla vaatia miestään muuttumaan tai erota ellei mies muutu. Omapa on ongelmansa, turhaa ruikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

meillä on siis yksi lapsi ja vastuut jakautuu miehen kanssa tosi tasan, työkavereista suurimmalla osalla on enemmän lapsia

Tämä. Mikään ei ole rasittavampaa kuin yhden pienen lapsen vanhempien päteminen. Kun ei vaan ymmärretä edes, mitä se lapsiperheen elämä oikeasti on.

Eli jos on useampia lapsia, siirrytään epätasa-arvoiseen työnjakoon? Eikö sitä tärkeämpää olisi jakaa sitä vastuuta puolisoiden kesken? Ap

Ei se välttämättä ole naisten oma valinta, miten ne työt jakautuvat. Saati että sen voisi joka päivä valita .

Minulla on mies, jota yleisesti pidettiin tosi hyvänä ja osallistuvana isänä. Se esimerkiksi vei lapset tarhaan kolmena aamuna viikossa ja haki heidät kaksi kertaa viikossa, yleensä. Periaatteessa.

Paitsi että. Mies vei ja haki, JOS pystyi. Kuulostaa kohtuulliselta? Tämä tarkoitti sitä, että saattoi milloin tahansa illalla sanoa, että huomenna en pysty viemään, tai päivän aikana viestittää, että nyt en pysty hakemaan. Kun tuli työpalaveri tai työtehtävä.

Minulle se tarkoitti sitä, et saatoin koska tahansa yllättäen joutua viemään tai hakemaan lapset. Jonkun on pakko, oli palaveri tai ei, oli työtehtäviä tai ei.

Olin toistuvasti tosi vihainen tästä. Uhkasin myös erolla. Erouhkauksen jälkeen homma toimi aina hetken hyvin - kunnes taas tuli työpalaveri.

Erohan olisi sinänsä tehnyt arjestani vain vaikeampaa, koska mies yhteensä teki kyllä aika paljonkin. Mutta epäluotettavasti ja vain silloin kun ei ollut muuta tärkeämpää.

Minulle lasten hoitamisen oli pakko olla tärkeämpää kuin työ tai muut asiat ihan vaan siksi, että jonkun on pakko hoitaa. Ei lapsille voi kostaa isän typeryyttä.

Olen tästä edelleen aika vihainen, vaikka lapset ovat jo aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Selvästi ovat katkeria, kun ovat tehneet väärän puolisovalinnan eivätkä uskalla vaatia miestään muuttumaan tai erota ellei mies muutu. Omapa on ongelmansa, turhaa ruikuttaa.

Kun työkaveri, joka tupakoi, saa keuhkosyövän, sanot, että oma valinta, turha ruikuttaa. Kun työkaveri, jolla oli nuoruudessaan pari irtosuhdetta, ja saa HPV:n aiheuttaman syövän, niin oma valinta? Näitähän riittää näitä valintoja. Yleensä ihmiset osaavat silti olla empaattisia.

Vierailija kirjoitti:

Minä ehkä ymmärrän mitä ap tarkoittaa. Toki voi olla että ap kommunikoi tosi ärsyttävästi, mutta olen joskus mielessäni ihmetellyt samaa asiaa.

Jostain syystä jotkut naiset samanaikaisesti haluavat valittaa miehistä ja kuinkin pitää sen päävastuun perheestä.

Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun joku työkaveri/tuttavanainen valittaa epätasaisesta työnjaosta, mutta sitten asenne on kuitenkin se, että ”ei meidän Marko voi jäädä pois töistä”, tai ”ei meidän Marko osaa hoitaa kuumeista lasta” jne. Itse tiedän että Marko on ihan tavallinen perusinsinööri tms ja vaikuttaa ihan kykenevältä toimimaan lastensa kanssa. Sitten kun äiti oikeasti haluaa jonnekin, niin Markohan pärjää ihan hyvin.

Mitäpä siihen sanomaan. Tiedän monia Markoa vastuullisemmissa asemissa olevia miehiä, jotka aivan hyvin voivat jäädä pois töistä, ja kuumeisen lapsen hoito onnistuu hirveän monelta mieheltä. Mutta ei Markolta.

Toki sitten on nekin perheet, joissa lasketaan excelin kanssa jokainen pyllynpyyhintä ja taistellaan siitä kumpi pystyy enemmän panostamaan uraan jne.

Ei minulla ole mitään perinteisempää työnjakoa vastaan, mutta ymmärrän paremmin ihmisiä, jotka tiedostavat mitä ovat valinneet, eivätkä koko ajan kitise valintojensa kääntöpuolesta.  Kahvihuone-smalltalkina jos haluaa tuollaista kitinää harrastaa, niin sitten pitää ymmärtää että osalle se ei ole mikään äidin normaali rooli, vaikka itse niin ajatteleekin.

Kiitos. Ilmaisit paremmin kuin minä sen, mitä tarkoitin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo sinun esimerkkisi ovat vähän ikäviä. Vähättelet toisten pahaa mieltä ja stressiä, kehumalla, ettei sinulla ainakaan ole sitä huolta.

Kuvittele vastaava tilanne johonkin muuhun asuaan.

Työkaveri sanoo:

-olen taas lihonut, pitäisi laihduttaa

Sinä:

-minä söin koko joulun pelkkää suklaata, en ikinä liho

Työkaveri:

-on ollut rahasta tiukkaa, kun puoliso jäi työttömäksi

Sinä:

-meille tuli juuri ennakkoperintönä 200 000, meinataan ostaa sillä loma-asunto Italiasta.

Kaikki elämäntilanteet ovat sinänsä ok, ja niistä saa puhua, mutta alkeellisella sosiaalisella älyllä varustettu tajuaa, ettei omalla hyvällä tilanteella kehuskella, kun toinen kertoo murheistaan.

Tämä! Jos olet ap niin tyhmä ja itsekeskeinen että kehuskelet oman elämäsi hienoudella ja helppoudella kun työkaveri kertoo vaikeuksistaan, niin en ihmettele yhtään että saat nuivan vastaanoton. Sanotko vaikka reumapotilaallekin että mulla ei siis koskaan ollut mitään kipuja!?

Onneksi sun mies hoitaa lapsen ja kotiasiat, et varmasti niistä yksin selviytyisikään. Ne on toiset mimmit jotka siihen pystyy, vielä työssäkäynnin lisäksi.

Noo, yhdestä lapsestahan selviytyisi pakkotilanteessa vaikka yksin. Mutta ei mulla oo tarvetta olla mikään marttyyrimamma ja haalia kaikkia vastuita itselleni. Ap

Tuohon on pakko todeta, että minun mieheni jäi kyllä kotiin hoitamaan kuumeista lasta, JOS työt sallivat toki, mutta ei se niitä kovin hyvin hoitanut.

Siis mies uppoutui siellä kotona töihin tai mölisi puhelimessa palavereitaan niin, että kuumeinen lapsi jäi ilman lääkettä, juomaa, ruokaa sitten tämä oli vaan että ooho, hupsis!

Opin vähitellen, ettei miestä voinut jättää oikeasti tosi kipeän lapsen kanssa, koska se ei vaan hoitanut sitä hommaa asiallisesti. Toipilaan kanssa uskalsi jättää, mutta silloinkin oli pieni huoli ja kiire kotiin, jos lapsi reppana onkin märissä vaipoissa tai nälissään siellä.

Voihan semmoisesta suuttua, mutta loppupeleissä ei ole mitään keinoa pakottaa aikuista miestä. Joskus teki mieli tehdä rikosilmoitus, mutta mitäpä hyötyä siitäkään olisi ollut.

Eli kyse ei ole välttämättä siitä, ettei meidän Marko pystyisi. Kyse voi olla siitä, että se Marko ei vaan tee.

127

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo sinun esimerkkisi ovat vähän ikäviä. Vähättelet toisten pahaa mieltä ja stressiä, kehumalla, ettei sinulla ainakaan ole sitä huolta.

Kuvittele vastaava tilanne johonkin muuhun asuaan.

Työkaveri sanoo:

-olen taas lihonut, pitäisi laihduttaa

Sinä:

-minä söin koko joulun pelkkää suklaata, en ikinä liho

Työkaveri:

-on ollut rahasta tiukkaa, kun puoliso jäi työttömäksi

Sinä:

-meille tuli juuri ennakkoperintönä 200 000, meinataan ostaa sillä loma-asunto Italiasta.

Kaikki elämäntilanteet ovat sinänsä ok, ja niistä saa puhua, mutta alkeellisella sosiaalisella älyllä varustettu tajuaa, ettei omalla hyvällä tilanteella kehuskella, kun toinen kertoo murheistaan.

Tämä! Jos olet ap niin tyhmä ja itsekeskeinen että kehuskelet oman elämäsi hienoudella ja helppoudella kun työkaveri kertoo vaikeuksistaan, niin en ihmettele yhtään että saat nuivan vastaanoton. Sanotko vaikka reumapotilaallekin että mulla ei siis koskaan ollut mitään kipuja!?

Onneksi sun mies hoitaa lapsen ja kotiasiat, et varmasti niistä yksin selviytyisikään. Ne on toiset mimmit jotka siihen pystyy, vielä työssäkäynnin lisäksi.

Noo, yhdestä lapsestahan selviytyisi pakkotilanteessa vaikka yksin. Mutta ei mulla oo tarvetta olla mikään marttyyrimamma ja haalia kaikkia vastuita itselleni. Ap

Jos et itse tajua, mikä käytöksessäsi on vikana, et voi siitä muita syyttää. Ylimielisyys ja toisen piiloarvostelu (=meidän perhe on parempi kuin teidän) ei koskaan saa aikaan mitään hyvää. Sinua pidetään vaan ylimielisenä ja ikävänä työkaverina.

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeasti ap, se että kerrot että sinun perheessä asiat tehdään "oikein" ei herättele ketään. Se antaa vain ärsyttävän kuvan ja aiheuttaa vastareaktion.

Kun ihmiset valittavat, he haluavat myötätuntoa. Jos valittaa aina samasta asiasta, voit yrittää vaikka vaivihkaa vaihtaa puheenaihetta.

On myös helppo tuomita muita, kun ei tiedä taustoja. Aviopuoliso voi olla vaikka päihdeongelmainen tai voi olla, että nainen nimenomaan haluaa pitää kaikki langat omissa käsissään. Silloin hän valituksellaan haluaa vain korostaa, miten korvaamaton hän on.

Juu näin mä juuri vähän epäilenkin, että nämä naiset haluavat pitää langat käsissään. Ja pohjimmiltaan päteä sillä, että suoriutuvat niin paljosta yksin. Minusta siinä vain ei ole mitään hienoa, että ihminen vetää itsensä tiukille silloin, kun ei ole pakko. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

meillä on siis yksi lapsi ja vastuut jakautuu miehen kanssa tosi tasan, työkavereista suurimmalla osalla on enemmän lapsia

Tämä. Mikään ei ole rasittavampaa kuin yhden pienen lapsen vanhempien päteminen. Kun ei vaan ymmärretä edes, mitä se lapsiperheen elämä oikeasti on.

Eli jos on useampia lapsia, siirrytään epätasa-arvoiseen työnjakoon? Eikö sitä tärkeämpää olisi jakaa sitä vastuuta puolisoiden kesken? Ap

Ehkä voit näyttää mallia. Pyöräytä pari muksua lisää, ja katso kuinka täydellistä esimerkkiä voit työkavereillesi näyttää.

Etkö tosiaan huomaa omassa vuorovaikutuksessasi ylimielisyyttä ja v*ttuilua? Osoitat ihan avoimesti työkaverillesi, että pidät itseäsi ylempänä. Miten voit edes kuvitella, että vastaanotto olisi myönteinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeasti ap, se että kerrot että sinun perheessä asiat tehdään "oikein" ei herättele ketään. Se antaa vain ärsyttävän kuvan ja aiheuttaa vastareaktion.

Kun ihmiset valittavat, he haluavat myötätuntoa. Jos valittaa aina samasta asiasta, voit yrittää vaikka vaivihkaa vaihtaa puheenaihetta.

On myös helppo tuomita muita, kun ei tiedä taustoja. Aviopuoliso voi olla vaikka päihdeongelmainen tai voi olla, että nainen nimenomaan haluaa pitää kaikki langat omissa käsissään. Silloin hän valituksellaan haluaa vain korostaa, miten korvaamaton hän on.

Juu näin mä juuri vähän epäilenkin, että nämä naiset haluavat pitää langat käsissään. Ja pohjimmiltaan päteä sillä, että suoriutuvat niin paljosta yksin. Minusta siinä vain ei ole mitään hienoa, että ihminen vetää itsensä tiukille silloin, kun ei ole pakko. Ap

Mutta kun et voi tietää, onko heidän pakko.

127

Työkaverisi mies ei varmaan työskentele naisvaltaisella alalla jossa on helppoa yhdistää työ ja perhe. Esimerkiksi puolustusvoimissa työskentelevillä on viikkojen poissaoloja kotoa. Mies voi olla vaikka rekkakuski tai muuten tehdä töitä hankalina aikoina. Tai hän voi olla sairas, eikä työkaveri halua kertoa sitä sinulle, koska sinä et ole hänen ystävänsä.

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan, mua ottaa välillä päähän elämäntapavalittaminen, mikä välillä pesiytyy kahvihuoneeseen. Siis sellainen kun kaikki on muka huonosti ja mies on tyhmä ja minä olen paras ja oikeassa.  

Silloin saatan vähän trollailla ap:n tyyliin, antaa itsestäänselviä ratkaisuehdotuksia ja just noita "ei meillä vaan" -vastauksia. Sori siitä.

Tiedän, että ei kuulu sosiaalisiin normeihin, enkä kovin usein tätä harrasta. 

Juu. Joku pikkupiruhan se siinä minuunkin iskee ja toisaalta tympääntyminen, silloin kun niitä juttuja jauhetaan paljon. Ei vain jaksa kuunnella ja pitää suutaan kiinni. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauska keskustelu. Kuten joku totesikin, ap:n asenne vastailla työkavereiden puoliin voi vaikuttaa ylimielisyydeltä kahvipöytäkeskusteluissa. Katsos ap kun kaikki miehet kuten ei naisetkaan ole samasta puusta veistettyjä. Vaikka te naiset saman kahvipöydän ääressä olette samassa työpaikassa, työkavereidesi miehet eivät. Jokaisen tilanne on siis eri ja jokainen pystyy osallistumaan arjen pyöritykseen oman kapasiteettinsa mukaan. Se, että työkaverisi tuhahtelee, kertoo vain siitä että kokevat sinut tilannetajuttomaksi ja kenties empatiakyvyttömäksi, jos tosiaan ensimmäinen reaktiosi on vain ylistää omaa ja oman perheen paremmuutta.

Kaikesta sitä keskustelu saadaan väännettyä.

Onko se ylistämistä jos kertoo omasta perhetilanteestaan sen jälkeen kun toinen on kertonut omastaan? Miksi vain toinen saa puhua ja toisen on vaiettava?

Aivan pimeä tämä keskustelu.

Toki saa puhua, mutta turha tulla tänne aaveelle sitten itkemään että suhtaudutaan nuivasti.

Ja sitten kitisee vielä lisää kun ei vastaukset mielytä. Ihan sama tilanne on nyt täällä ap:lla, paitsi nyt hänelle yritetään kertoa kuinka hän voisi muuttaa käytöstään että suhtautuminen ei olisi noin nuivaa niinkuin hän valittaa.

Niinkuin huomaatte, jokainen ihminen valittaa silloin tällöin, ap täällä, työkaverit töissä. Pitää vain yrittää hyväksyä ettei itse ole aina oikeassa, ap itsekkin sanoo että haluaa näpäyttää, no nyt häntä näpäytettiin, miltä tuntuu?

Miksi se ei ole vaihtoehto, että ne valittajat tekisivät jotain omalle epämukavalle elämäntilanteelleen? Jokainen valittaa joskus, kyllä, mutta jatkuvasti kuunneltuna se on aika kuormittavaa. Muutenkin puolison haukkuminen esimerkiksi töissä on ala-arvoista.

Niin, esim ap voisi nyt ottaa opikseen ja muuttaa käytöstään. Muita hän ei voi muuttaa, itseään voi. Jos haluaa hyvät välit työkavereihin niin kannattaa olla kohtelias. Jos taas haluaa jatkaa entiseen malliin niin siitä vaan, mutta turha ihmetellä toisten nuivaa suhtautumista.

Niin, kuten sanoin, se jatkuvan kitinän ja valituksen kuuntelu on hyvin kuormittavaa, jos ei ole aikomusta muuttaa mitään, enkä ainakaan itse lähde mukaan siihen. Tuossa kohtaa se kohteliaisuus työkaveria kohtaan on aika yksipuolista, jos toisella on tapana myrkyttää tauot valituksillaan, eikä hänelle saisi sanoa mitään, ettei vaan tule paha mieli ja välirikko. Jossain vaiheessa se malja nimittäin täyttyy. Valittamiseen on niin helppo jämähtää, ja jos ei ole yhtään kykyä nähdä, että muilla alkaa nousta savu korvista, niin voi tulla konflikti. Sekö onkin sen tyypin vika, joka ei jaksaisi kuunnella? Siksi ei ole mitenkään paha asia kertoa esimerkkejä omasta elämästään, jos valittaja saisi sitä kautta ahaa -elämyksen, että hei, minähän voin tehdä tälle jotain.

Joo nuivuutta enemmän mua kuormittaisi kuunnella passiivisena. Eli kommentoimalla valitsen sen itselleni pienemmän pahan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap::n tekstistä paistaa läpi ylimielisyys kuinka heillä on kaikki paremmin.

Hienoa jos näin on mutta sen sijaan että keskityt töissä näpäyttelemään työkavereitasi keskity mielummin siihen miten itse asiat esität sillä se tässä on ongelma ei se miten sinun perheessä asiat toimii.

Esimerkkejä voi tosiaan antaa mutta jos ne aina alkavat sillä kuinka sinulla ja perheelläsi on kaikki paremmin niin en yhtään ihmettele että sinua kohtaan ollaan nuivia.

Ota onkeesi tämä neuvo tai pidä oma pääsi että vain sinä olet oikeassa, mulle aivan sama.

Ookoo. Tarjoapa sitten hyvää ratkaisua, kun jätetään pois vaihtoehdot 1) kuuntele hiljaa ja kuormitu itse ja 2) tuo esiin toisenlaista tapaa elää ja ota vastaan sen aiheuttama ärsyyntyminen. Ap

Sama kategoriaa ap: n kanssa ovat hiljan valmistuneet itsdriittoiset ja kaiken tietävät nuoret jotka tulevat puhtia uhkuen työmaille arvostelemaan ja pyörittelemään silmiään kaikelle sille mitä muut ovat saaneet aikaan. Hienoja parannusehdotuksia satelee mutta sitten huomaa nolona että eivät ne oikein käytännössä toimikaan ja niille tavoille, joita jo käytetään, on syy.

Ap, älä viitsi rehvastella miehelläsi. Vaikka olisit autistinenkin "mitä sylki suuhun tuo" - töräyttelijä joka nauttii siitä että kuvittelee olevansa parempi kuin muut, koita pitää suusi kiinni. Kohteliaaseen työpaikkakäytökseen(kin ) kuuluu hymistellä ja myötäillä kavereita. Kukaan ei pidä tuollaisesta. Lapsettomille ei rehvastella lapsilla, sairaalle ei kehuskella omalla terveydellä jne.