Poliisi: Isossa Omenassa kuollut nainen ei tukehtunut vartijoita epäillään silti: "Kyllä hyvin suurella todennäköisyydellä henkilö olisi elossa, jos..."
Espoon Isossa Omenassa kuollut nainen ei kuollut tukehtumalla, kertoo poliisi tiedotteessaan.
Poliisin mukaan kuolinsyystä ei kerrota toistaiseksi enempää. Poliisi perustelee tätä sillä, että kuolemansyyn selvittämistä koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä.
Poliisin nyt kertomat tiedot naisen kuolemasta perustuvat oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen ja siitä tehtyyn alustavaan lausuntoon.
Tutkinnanjohtaja Jyrki Kallio kommentoi MTV Uutisille, että poliisi uskoo edelleen, että voimankäyttötilanteella ja naisen kuolemalla on syy-yhteys.
Kommentit (10574)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mie en ymmärrä semmoista juttua, että naisen annettiin maata naamallaan koko ajan. Johan nyt jokainen tavantallaaja ymmärtää, ettei se ole hyvä juttu.
´ Toimivat koulutuksen mukaan `, ehkä kiinniotossa ja maahanlaittamisessa, vaikka sekään ei onnistunut ilmeisesti uuden työntekijän vuoksi. Mutta nainen sanoi, ettei saa happea! Herrantähden, tähän ei reagoitu!
Tähän päälle vielä se, että nainen oli vartijoiden vanha tuttu ja tunnettu saarnaaja Iso Omenassa.
Kimppuun hyökättiin ilman näkyvää syytä. Oliko naista odotettu?
Se lisäisi tekoon suunnitelmallisuutta, joka asettaisi kyseenalaiseksi kuolemantuottamuksen.
Lähdettä sille, että oli tunnettu saarnaaja? Se, että oli Päivi Räsäsen FB-kaveri ei vielä riitä.
Se riittää kun julisti Maailmankaikkeuden megasuperstara Jeesuksesta. Maailman kuuluisimmasta ikinä eläneestä ihmisestä joka on tuleva tumitsemaan John Lennoninkin vaikka sanoikin olleensa kuuluisampi kaiketi?
Jeesus on nro 1

Uhrin veli taas kertoi haastattelussa, että E ei ollut evankelista eli ei julistanut sanaa ostoskeskuksissa mutta hän liikkui julistajien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä palstan mukaan raskaana oleva äiti, joka oli kiltti, ujo ja harras, oli ollut pari päivää sitten poliisikyydissä.
"Poliisi oli kuulemma vienyt hänet autolla joko lähimmälle metroasemalle tai kotiin, veli kertoo."
Niin, hän oli ollut jonkun henkilön seurassa joka oli varastanut jostain kaupasta. Eveliina ei itse ollut varkaissa.
Syytäthän sinäkin seitsemää vartijaa kuolemantuottamuksesta, vaikka kiinnipitäjiä oli neljä ja kiinniottajia vain kaksi...
Ihmettelen veljen kommenttia jonka mukaan E. vaihtoi seuraa usein. Tarkoittiko että hengaili erilaisissa porukoissa vai että katkaisi välit ja siirtyi seuraavaan?
Noiden vartijoiden pitäisi saada miljoonakorvaukset siitä henkisestä kärskmyksestä, jonka tällaisen mediamyllytyksen ja nettilynkkauksen uhriksi joutuminen aiheuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä palstan mukaan raskaana oleva äiti, joka oli kiltti, ujo ja harras, oli ollut pari päivää sitten poliisikyydissä.
"Poliisi oli kuulemma vienyt hänet autolla joko lähimmälle metroasemalle tai kotiin, veli kertoo."
Niin, hän oli ollut jonkun henkilön seurassa joka oli varastanut jostain kaupasta. Eveliina ei itse ollut varkaissa.
Syytäthän sinäkin seitsemää vartijaa kuolemantuottamuksesta, vaikka kiinnipitäjiä oli neljä ja kiinniottajia vain kaksi...
Missä kohtaa olen tehnyt näin? Spesifioi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On erittäin todennäköistä ja oikein että mitään tuomioita, edes sakkoja ei anneta kenellekään.
Vaikka ei tulisi tuomioita, niin vartijoilta pitää ottaa kaikki kiinniotto-oikeudet pois. Kaikki julkisuuteen tulleet videot näyttää, että vartijat ottaa at ihmiset kiinni tilanteessa joka kuuluisi käsitellä keskustellen. Esim se graffiti-tapaus. Se graffiti tyyppi omia varmasti seissyt ja odottanut poliiseja. Mutta vartijoiden velvollisuus olisi ollut selvittää maalaamisen laittomuus, ennen kiinniottoa. Ja siltikään en usko että tilanteessa olisi edes nykyisten määräysten mukaista oikeutta ottaa henkilöä kiinni.
Olisi kyllä, koska vahingonteosta voi tulla vankeutta ja sillä perusteella kuka tahansa saa yleisenkin kiinniotto-oikeuden nojalla ottaa laittoman maalarin kiinni. Toinen juttu sitten se, että maahan vienti, raudoittaminen ja polven vääntely rikki olivat täysin suhteettomia voimakeinoja tilanteessa. Kiinniottohan ei välttämättä edellytä mitään voimakeinoja eikä edes niitä rautoja vaikka täällä tuntuukin monella menevän kiinni ottaminen ja siihen käytetyt voimakeinot sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mie en ymmärrä semmoista juttua, että naisen annettiin maata naamallaan koko ajan. Johan nyt jokainen tavantallaaja ymmärtää, ettei se ole hyvä juttu.
´ Toimivat koulutuksen mukaan `, ehkä kiinniotossa ja maahanlaittamisessa, vaikka sekään ei onnistunut ilmeisesti uuden työntekijän vuoksi. Mutta nainen sanoi, ettei saa happea! Herrantähden, tähän ei reagoitu!
Tähän päälle vielä se, että nainen oli vartijoiden vanha tuttu ja tunnettu saarnaaja Iso Omenassa.
Kimppuun hyökättiin ilman näkyvää syytä. Oliko naista odotettu?
Se lisäisi tekoon suunnitelmallisuutta, joka asettaisi kyseenalaiseksi kuolemantuottamuksen.
Lähdettä sille, että oli tunnettu saarnaaja? Se, että oli Päivi Räsäsen FB-kaveri ei vielä riitä.
Se riittää kun julisti Maailmankaikkeuden megasuperstara Jeesuksesta. Maailman kuuluisimmasta ikinä eläneestä ihmisestä joka on tuleva tumitsemaan John Lennoninkin vaikka sanoikin olleensa kuuluisampi kaiketi?
Jeesus on nro 1
Ottaako tiskille kun on paljon videoita joka kantilta ja käytäviltä, nämä on totta. Mene pisulle, pesulle ja nukkumaan että äitikin saa sammuttaa valot. Yötä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noiden vartijoiden pitäisi saada miljoonakorvaukset siitä henkisestä kärskmyksestä, jonka tällaisen mediamyllytyksen ja nettilynkkauksen uhriksi joutuminen aiheuttaa.
Ei kannattaisi tappaa ihmistä ja jättää voimankäytön mukana tulevat velvollisuutensa hoitamatta.
Kannattaa pitää turpa kiinni jos ei tiedä mistään mitään. Edelleenkin heitä epäillään kuolemantuottamuksesta ei taposta.
Oletteko muuten huomanneet kuinka Securitas puolustaa vaikeuksiin joutuneita työntekijöitään, kun taas Avarn pesee kätensä kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta heti kun poliisit alkaa vähänkin tutkia heidän vartijoidensa tekemisiä? Enkä tarkoita pelkästään näitä tänä talvena uutisoituja keissejä, vaan sama linja on ollut selvästi havaittavissa jo vuosien ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä palstan mukaan raskaana oleva äiti, joka oli kiltti, ujo ja harras, oli ollut pari päivää sitten poliisikyydissä.
"Poliisi oli kuulemma vienyt hänet autolla joko lähimmälle metroasemalle tai kotiin, veli kertoo."
Niin, hän oli ollut jonkun henkilön seurassa joka oli varastanut jostain kaupasta. Eveliina ei itse ollut varkaissa.
Miksi tämä pyhä nainen liikkui varkaiden kanssa?
Publikaaneja pidettiin n. 2000 vuotta sitten raamatun ajan Rooman vallan alla elävien juutalaisten mielestä "saastuneina" syntisinä varkaina ja kansan pettureina. Kaikista halveksituimpana kansanosana.
Olivathan he ryhtyneet Rooman valtakunnan veronkerääjiksi vaikka juutalsia olivat.Heitä ei juutalaiset hyväksyneet esim. todistajiksi oikeudenkäynteihin ja he eivät saaneet astua synagogaan ym.
kunnon ihmisten kuului varjella itseään niin ettei edes publikaanin varjokaan saanut koskettaa heitä. Koska publikaanin varjokin katsottiin saastuttavaksi ja sen kosketuksen seurauksena ihminen joutui puhdistautumaan temppelin ohjeiden mukaan.
Publikaanin koko suku oli "saastainen" ja heitä ei kukaan kunnon ihminen kutsunut kotiinsa tai mennyt heidän kotiinsa.
Totuuden nimissä, pitää muistaa, että publikaanien työetuja oli hyvä palkka ja veroista katosi pimeästi myös osa publikaanin taskuun.
publikaanin lapsetkin olivat jo lähtökohtaisesti saastaisia ja poikien oli käytännössä mahdotonta tehdä muuta työtä kuin jatkaa isänsä ammattia, koska kukaan ei halunnut palkata "saastaista ja syntistä" publikaanien sukuista vaikka tämä itse olisi ollut kuinka kunnollinen ja viaton ja tyttärien oli pakko avioitua publikaanien kanssa.
Tulliasemalla Kapernaumin lähellä, tapahtui jotain käsittämätöntä: nuori rabbi ja kuuluisa parantaja, meni erään publikaanin luo ja sanoi "seuraa minua". He menivät tullimiehen asunnolle, jossa tullimies järjesti isot juhlat Jeesuksen kunniaksi. Syömään tuli paljon muitakin publikaaneja.
Tästä järkyttyneenä hurskaat kirjanoppineet ja fariseukset tivasivat opetuslapsilta että kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa?
Jeesus kuuli sen ja sanoi: "eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat"Matt 25:40 Totisesti: kaiken minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistä, olette tehneet minulle.
Eikös sen Eveliina facebook mottokin ollut jokin päätös tehdä hyviä tekoja elämän loppuun asti?
Taisi aika tosissaan seurata Jeesuksensa ohjeita?
Ainoat tosiuskovaiset jotka itse tunnen on yksi kauppiasperhe, joiden kaupassa tein kesäduunia.
He oli tyyliin: kirkkoon joka sunnuntai, pappi kutsutaan kylään säännöllisesti. Seurakunnalle tehdään näyttäviä lahjoituksia.
Sitten kuitenkin heidän kanssaan tuli aina kahnauksia ylityökorvauksista ja siitä, kuuluuko työnkuvaan siivota myös pariskunnan yksityisasunto.
Jos joku laitapuolenkulkija eksyi kauppaan niin hänet heitettiin ovesta ulos ennen kuin kissa ehtii sanoa.
kerran yksi köyhänoloinen vanhus pölli halvan nakkipaketin niin häntä "lyötiin raamatulla päähän" raivohulluina ja silmät salamoiden poliisia odotellessa.
Muita asiakkaita ja mua hävetti ja moni asiakas oli tarjoutunut maksaan sen nakkipaketin vanhuksen puolesta
Sen miesparan kassissa oli lääkkeitä ja hammasproteesin? hoitoaineita ja aikuisten vaippoja ja kauppias levitti kassin sisällön näyttävästi kaikkien eteen.
Tulee vieläkin tippa silmään ja v*tutus sen vanhuksen kohtelun takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä palstan mukaan raskaana oleva äiti, joka oli kiltti, ujo ja harras, oli ollut pari päivää sitten poliisikyydissä.
"Poliisi oli kuulemma vienyt hänet autolla joko lähimmälle metroasemalle tai kotiin, veli kertoo."
Niin, hän oli ollut jonkun henkilön seurassa joka oli varastanut jostain kaupasta. Eveliina ei itse ollut varkaissa.
Miksi tämä pyhä nainen liikkui varkaiden kanssa?
Pyhä ei ole meistä kukaan, mutta eiköhän tämä kiltiksi ja hyväuskoiseksi hänen läheistensä toimesta kuvailtu nainen liikkunut niiden seurassa siksi, että oli, niin, kiltti ja hyväuskoinen. Ei pystynyt pitämään puoliaan. Nuo tuollaiset porukat käyttivät häntä hyväkseen.
Läheiset kuvailevat kiltiksi ja hyväuskoiseksi. Uskoo ken haluaa.
Samoin naapurit ja seurakuntalaiset. Sinun mielestäsi hän oli varmasti varas, narkki ja juoppo ja siihen päälle vielä ehkä jotain muutakin vai? Miksi sinulla on tarve puhua ja arvella pahaa kuolleista ihmisistä? Miksi sinun päässäsi on pahasti vikaa?
Miksi sinulla on tarve uskoa naisen pyhyyteen? Oletko aina ollut yhtä manipuloitavissa ja sekaisin?
Nyt ei ole kyse pyhyydestä vaan viattomuudesta. Kaikkien tähän asti esilletulleiden asioiden valossa on selvää, ettei hän ole syyllistynyt mihinkään laittomaan tai epäilyttävään. Jos myöhemmin asia osoittautuu toiseksi, olen valmis muutamaan mielipidettäni. Myöskään se, että oleskelee vaikkapa varkaan seurassa, ei tee hänestä varasta. Joten mihin pyrit? Miksi vihaat naisia?
Muuten vain saanut poliiseilta kyydin kotiin vain paria päivää aikaisemmin, mutta eihän siinä mitään epäilyttävää ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On erittäin todennäköistä ja oikein että mitään tuomioita, edes sakkoja ei anneta kenellekään.
Vaikka ei tulisi tuomioita, niin vartijoilta pitää ottaa kaikki kiinniotto-oikeudet pois. Kaikki julkisuuteen tulleet videot näyttää, että vartijat ottaa at ihmiset kiinni tilanteessa joka kuuluisi käsitellä keskustellen. Esim se graffiti-tapaus. Se graffiti tyyppi omia varmasti seissyt ja odottanut poliiseja. Mutta vartijoiden velvollisuus olisi ollut selvittää maalaamisen laittomuus, ennen kiinniottoa. Ja siltikään en usko että tilanteessa olisi edes nykyisten määräysten mukaista oikeutta ottaa henkilöä kiinni.
Olisi kyllä, koska vahingonteosta voi tulla vankeutta ja sillä perusteella kuka tahansa saa yleisenkin kiinniotto-oikeuden nojalla ottaa laittoman maalarin kiinni. Toinen juttu sitten se, että maahan vienti, raudoittaminen ja polven vääntely rikki olivat täysin suhteettomia voimakeinoja tilanteessa. Kiinniottohan ei välttämättä edellytä mitään voimakeinoja eikä edes niitä rautoja vaikka täällä tuntuukin monella menevän kiinni ottaminen ja siihen käytetyt voimakeinot sekaisin.
Juuri niin! Kiinniotto tapahtuu yksinkertaisimmillaan niin, että joku sanoo maagiset taikasanat "Olet kiinniotettu". Joskus se riittää ihan oikeasti, ja kiinniotettu jää kiltisti odottamaan poliisin tuloa paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuoliko nainen 35e. takia, eli oli lainannut tuon summan miehelle, jonka kanssa liikkui yhdessä kauppakeskuksessa, kahakkaa oli ollut edellisenä päivänä tämän velan vuoksi. Olisiko näin että tuo ilmoittaja olisi tämä henkilö koka ei suostunut maksamaan rahoja? Vyöryttänyt syytä tähän naiseen? Tämän Eveliinan kuvaillaan olleen kiltti ja auttavainen, lainaillen rahaa, jonka vuoksi joutui myös toisinaan hyvksikäytetyksi.
Tätä ei ole vahvistettu, mutta on ihan mahdollinen ja jopa todennäköinen tapahtumienkulku.
Näinköhän olisivat vartijat ottaneet todesta, kun Leif ilmoitti, että kantasuomalainen keski-ikäinen nainen oli häiriköinyt häntä?
Vierailija kirjoitti:
Noiden vartijoiden pitäisi saada miljoonakorvaukset siitä henkisestä kärskmyksestä, jonka tällaisen mediamyllytyksen ja nettilynkkauksen uhriksi joutuminen aiheuttaa.
Itse teette vartioiden olon vielä hankalammaksi, kun syyllistätte naisvainajaa joka telottiin. Annatte lisävauhtia olla vihainen tapauksesta. Ihan sama, kun on todisteena monet videot ja silminnäkijät. Ne on totta, ja ei herjaamalla eikä millään muuksi muutu. Aamen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noiden vartijoiden pitäisi saada miljoonakorvaukset siitä henkisestä kärskmyksestä, jonka tällaisen mediamyllytyksen ja nettilynkkauksen uhriksi joutuminen aiheuttaa.
Ei kannattaisi tappaa ihmistä ja jättää voimankäytön mukana tulevat velvollisuutensa hoitamatta.
Kannattaa pitää turpa kiinni jos ei tiedä mistään mitään. Edelleenkin heitä epäillään kuolemantuottamuksesta ei taposta.
Mutta sehän tarkoittaa, että ovat mokanneet jotenkin. Ei heitä muuten epäiltäisi mistään.
Mitään väärää vartijat eivät ole tehneet, kun videoita katsoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuoliko nainen 35e. takia, eli oli lainannut tuon summan miehelle, jonka kanssa liikkui yhdessä kauppakeskuksessa, kahakkaa oli ollut edellisenä päivänä tämän velan vuoksi. Olisiko näin että tuo ilmoittaja olisi tämä henkilö koka ei suostunut maksamaan rahoja? Vyöryttänyt syytä tähän naiseen? Tämän Eveliinan kuvaillaan olleen kiltti ja auttavainen, lainaillen rahaa, jonka vuoksi joutui myös toisinaan hyvksikäytetyksi.
Tätä ei ole vahvistettu, mutta on ihan mahdollinen ja jopa todennäköinen tapahtumienkulku.
Näinköhän olisivat vartijat ottaneet todesta, kun Leif ilmoitti, että kantasuomalainen keski-ikäinen nainen oli häiriköinyt häntä?
Tämä ei ollut keski-ikäinen vielä, se alkaa vasta neljänkympin korvilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noiden vartijoiden pitäisi saada miljoonakorvaukset siitä henkisestä kärskmyksestä, jonka tällaisen mediamyllytyksen ja nettilynkkauksen uhriksi joutuminen aiheuttaa.
Itse teette vartioiden olon vielä hankalammaksi, kun syyllistätte naisvainajaa joka telottiin. Annatte lisävauhtia olla vihainen tapauksesta. Ihan sama, kun on todisteena monet videot ja silminnäkijät. Ne on totta, ja ei herjaamalla eikä millään muuksi muutu. Aamen.
Ai puolustaminen hankaloittaa. Harvemmin.
Mutta ketään ei ole edelleenkään teloitettu.
Ei se tuolla aamenellakaan miksikään muutu.
Missään ei lue että on ollut rahan takaisinmaksu riita. Pysykää edes siinä mikä varmasti on totta, nii kuin monet videot on varmasti totta. 👍