Lue keskustelun säännöt.
Ero. Tuskin ketään hyvää tässä saankaan.
10.01.2023 |
Mies (seurusteltu 3v) lopetti, koska en halua muuttaa yhteen tässä vaiheessa elämää; molemmilla lapset ja sidokset sitä kautta, ja koen että parempi seurustella ja pitää omat kodit vielä kunnes lapset isompia. Hän haluaa toisin, tiiviin uusperhe-elämän.
Nyt on elämältä paljon pois, tyhjä ja epävarma olo. En tietenkään ole uutta etsimässä vaan olen itsekseni, mutta silti tuntu etten hänen kaltaistaan, muuten niin yhteen sopivaa löydä toista. Miten elämä tulee menemään. Ja miten yksinäistä kasvatella lapsia täysin yksin vailla muuta. Ei ole järkeä tutustuakaan kehenkään kun näin vaikeaa se on. Erityisesti sattuu, kun lasten isä huokuu onnea uudessa perhe-elämässään ja tekevät yhdessä kaikkea. Koen itseni tyhjäksi, huonoksi ja yksinäiseksi. Surullinen.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Yhteenmuutossa mies voittaa, nainen häviää. Näin se vain on. Syyt ovat kulttuurisia (mies saa olla oma itsensä yhteenmuuton jälkeenkin, naisen taas pitää alkaa ottaa kaikessa mies huomioon.)
Koti harvemmin silti näyttää siltä että siellä asuu se mies..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen omillani toimeentuleva ja lapset hyvin itse hoitavan nainen, mies myös yhtälailla talous kunnossa ja lapsia, mutta halusi enemmän perhettä ja tiiviitä suhteita ympärilleen. Minä taas väljyyttä ja ennen kaikkea lapsille eheän kodin ilman että tulee isäpuolta ja bonussisaruksia, säätöä ja muutoksia. Että lapset saa kasvaa, on omat tila, rauha ja säännöt. Mies halusi kaiken yhdessä.
Eroon päätyi, olen hyvin surullinen. Pärjään, ei siitä kyse. Mutta surullinen kun menetin muuten erittäin itselleni sopivan miehen ja nyt olen tosiaan vain minä ja lapset. Vaikea olisi ajatella mitään enää kehittelevän kun tämäkään ei onnistunut.
Ap
Elämäntilanteesi muuttuu. Jos kaipaat itsellesi kumppania, tunteesi on ihan ymmärrettävä. Samaten se, että suret päättynyttä suhdetta.
Muista, että lapsesi kasvavat. Uudenlaiset elämäntilanteet avautuvat. Sinä itsekin muutut. En tahdo sanoa sitä, mitä täällä aina toitotetaan: "parasta on olla ihan yksin lasten kanssa, miehellä ei tee mitään" jne. Koska parisuhdetta saa toivoa, saa kaivata, saa surra. Ja uuden, entistä paremman parisuhteen löytymiseen saa myös uskoa. Nettihuutelijat huutelevat - monilla saattaa olla takanaan vaikeita parisuhteita ja huonoja miehiä - mutta he eivät ole sinä.
Ja jos olet jo kerran, tai useammankin kerran, löytänyt hyvän parisuhteen, ovat todennäköisyytesi sellaisen löytämiseen jälleen entistä paremmat. Koska tiedät, mitä haluat, ja millaisen ihmisen kumppaniksesi haluat.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuota ruikuttaa elät omaa elämääsi niinkuin haluat ei se mies ole tärkeä koska selkeästi kartat yhteenmuuttoa. Kun in erit intressit mitä tuota märehtii. Maailma on täynnä miehiä eikä niistä kukaan loppupeleissä ole mikään erityisen hyvä.
Tämä.
Ymmärrän ap että sinuun sattuu. Mutta teillä on miehen kanssa selvästi eri intressit. Niin voi käydä joskus. Aina se ei ole rakkaudesta kiinni, että ei muka rakasta tarpeeksi jos ei halua asua yhdessä. Varmasti rakastat , mutta rakastatte eri tavalla. Mies haluaa jakaa kodin ja elämän. Se ei täyty ilman yhteistä kotia.
Voisittehan te harkita isompaa kotia jossa teillä on vierashuone/työhuone jotta saa enemmän omaa tilaa ?
Mikä on pohjimmainen syy, miksi et halua jakaa kotia miehen kanssa ? Ole rehellinen itsellesi .
Jos vastaus on, ettet halua herätä hänen vierestään joka aamu, kysy mitä se tarkoittaa . Onko kuitenkin niin, ettei mies ole sinulle oikea elämänkumppani ? Ja luulet vain ettet löydä muuta ja siksi olet hänen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, joka kohta ottaa eron kuuden vuoden jälkeen samoista syistä. En tarvitse piikaa, elättäjää enkä seksikonetta, vaan ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää ja jonka kanssa mennä yhdessä nukkumaan ja herätä aamulla. Olen sen verran elänyt itsekseni, että en tarvitse elämäni perusasoiden hoitamiseen ketään muuta ja taloudellisella puolella olen se, joka tässä suhteessa on hyvin paljon paremmassa tilanteessa.
Asumme eri asunnoissa ja yhteistä aikaa on 4-5 päivää kahdessa viikossa. Ensimmäiset vuodet oli kiva elää kuin nuoruudenhuumassa harrastettiin, juhlittiin, syötiin, juotiin ja naitiin kellon ympäri. Muu aika sitten vastuullisena vanhempana. Tämä tuntui ideaaliratkaisulta.
Muutaman vuoden jälkeen ihminen alkaa kummasti haluta enemmän. Yhteistä tulevaisuutta, normaalia arkea, turvaa, elämänkumppanuutta ja ajatuksen siitä että voi vanheta yhdessä toisen kanssa. On todellinen haaste saada tällaista elämää, jos toista näkee vain alle puolet ajasta.
Nykyaikana on haaste ylipäätään löytää kumppani, jonka kanssa näkemykset mistään kohtaavat.
Tuntuu olevan vaikea rasti monille miehille, kun kerron, että haluan pitää omat kodit, aina. Monille miehille tuntuu olevan kaikkein tärkeintä löytää asuinkumppani kuin löytää kaikkein sopivin elämänkumppani. Tulee vähän sellainen reppanafiilis, kun mies tuntuu hajoavan yksinasumiseen ja itsesääliin. Ei oikein paras perusta suhteen rakentamiseen.
Ymmärrän idean siitä, että kun vanhetaan, niin toisesta olisi tukea ja turvaa kun asutaan yhdessä. Se olisikin luonnollinen ja varmaan hyväkin ratkaisu vanhoilla päivillä. Mutta jos jo tutustumisen alkuvaiheessa annetaan ymmärtää, että haetaan vanhojen päivien passaria tai mahdollista omaishoitajaa, niin...
Surullisinta on huomata, että tässä iässä useat miehet hakevat uutta kumppania täysin itsekkäistä lähtökohdista. Pikemminkin haetaan uutta äitiä kuin tasaveroista kumppania. Sen toisen osapuolen toiveita, periaatteita ja tarpeita ei kuunnella lainkaan.
Minulla on kokemusta tästä tietysti vain miesten osalta, mutta uskon, että samantyyppistä ongelmaa löytyy molemminpuolin. Kun lähdin vuosien itsekseniolon jälkeen deittimarkkinoille, yllätyin eniten tämän päivän miesten kypsymättömyydestä ja itsekkyydestä. Onneksi viihdyn omassa elämässäni, joten tästä(kään) ei kannata tehdä sen suurempaa ongelmaa...
40+ miehenä en tunnista noista kohdista yhtään ainutta. En koe olevani tuollainen itse, enkä ole nähnyt tuollaisia esimerkkejä myöskään lähipiirini toisella/kolmannella jne. kierroksella olevista miehistä, isistä.
Esimerkiksi ystäväni A on kahden teini-ikäisen nuoren isä, viikko-viikko -systeemillä. Asuu osaksi heidän kanssaan entisellä maatilalla maaseudulla JA huolehtii samalla kotona asuvista vanhuksistaan. JA käy lähikaupungissa työssä. JA seurustelee sielunkumppaninsa kanssa, mutta ei missään nimessä ole häntä patistamassa muuttamaan luokseen - eikä usein edes käymään luonaan - ja hoitaa tasan tarkkaan omat asiansa sekä raskaat vastuunsa neljästä ihmisestä.
Ystäväni B on edellistä vanhempi, pitkän avioliiton jälkeen seurustelusuhteessa viihtyvä mies, omillaan kahden aikuistuvan pojan kanssa asuva. Seurustelusuhteessaan haluaa ehdottomasti pitää yllä omaa kotiaan poikiensa kanssa, eikä halua, että seurustelukumppani muuttaa sinne asumaan. Päin vastoin, on toiminut "varaisänä" myös toisen poikansa seurustelukumppanille (nuori nainen, jolla epävakaa perhetausta), ja on ottanut ison hoitovastuun nuorena äidiksi tulleen tyttärensä lapsesta, joka viettää ukkilassa paljon aikaansa. Ei hoidata mitään osaa huushollistaan seurustelukumppanillaan, vaan päin vastoin remontoi hänen vanhaa taloaan vähän väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteenmuutossa mies voittaa, nainen häviää. Näin se vain on. Syyt ovat kulttuurisia (mies saa olla oma itsensä yhteenmuuton jälkeenkin, naisen taas pitää alkaa ottaa kaikessa mies huomioon.)
Koti harvemmin silti näyttää siltä että siellä asuu se mies..
Tämä on muuten jännä ilmiö, että oletetaan naisen olevan se sisustaja. Mä oon naisena saanut kovin kehuja meidän kodista, mun sisustusmausta ja kodin sisustuksesta. Aina on ihmetys ihmisille, että en mä täältä omista mitään muuta kuin omat kosmetiikat ja vaatteet. Kaikki muu on miehen ja mies on sisustanut ja valinnut värit. Viihdyn oikein hyvin täällä silloin kun kotona olen.
Ja kyllä, meillä on avioehto ja kaikki muutkin. Me molemmat tienataan omat rahamme (miehellä veroton tulo noin 8000 euroa kuukaudessa ja mulla veroton tulo noin 10 000 euroa kuukaudessa) ja olemme rajanneet toisemme ulos omaisuuksistamme. Jos ero tulee niin kävelen pankkiin ja ostan ensimmäisen kivan asunnon. Elän kyllä miehen siivellä, mutta hän on laskenut minun kuluttavan noin 20 eurolla kuukaudessa niin sanoi, että ei kai minun sellaisesta tarvitse alkaa maksamaan. Maksellaan ruoat puoliksi ja muukin elämä suht puoliksi. Välillä käytän yli 20 euroa kuukaudessa ostaessani miehelle keikkalippua ja muuta. Mulla jää siis säästöön ja sijoitukseen noin 9500 euroa kuukaudessa. Tokikaan meitä kumpaakaan ei näy verotiedoissa, koska emme maksa tuloveroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, joka kohta ottaa eron kuuden vuoden jälkeen samoista syistä. En tarvitse piikaa, elättäjää enkä seksikonetta, vaan ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää ja jonka kanssa mennä yhdessä nukkumaan ja herätä aamulla. Olen sen verran elänyt itsekseni, että en tarvitse elämäni perusasoiden hoitamiseen ketään muuta ja taloudellisella puolella olen se, joka tässä suhteessa on hyvin paljon paremmassa tilanteessa.
Asumme eri asunnoissa ja yhteistä aikaa on 4-5 päivää kahdessa viikossa. Ensimmäiset vuodet oli kiva elää kuin nuoruudenhuumassa harrastettiin, juhlittiin, syötiin, juotiin ja naitiin kellon ympäri. Muu aika sitten vastuullisena vanhempana. Tämä tuntui ideaaliratkaisulta.
Muutaman vuoden jälkeen ihminen alkaa kummasti haluta enemmän. Yhteistä tulevaisuutta, normaalia arkea, turvaa, elämänkumppanuutta ja ajatuksen siitä että voi vanheta yhdessä toisen kanssa. On todellinen haaste saada tällaista elämää, jos toista näkee vain alle puolet ajasta.
Nykyaikana on haaste ylipäätään löytää kumppani, jonka kanssa näkemykset mistään kohtaavat.
Tuntuu olevan vaikea rasti monille miehille, kun kerron, että haluan pitää omat kodit, aina. Monille miehille tuntuu olevan kaikkein tärkeintä löytää asuinkumppani kuin löytää kaikkein sopivin elämänkumppani. Tulee vähän sellainen reppanafiilis, kun mies tuntuu hajoavan yksinasumiseen ja itsesääliin. Ei oikein paras perusta suhteen rakentamiseen.
Ymmärrän idean siitä, että kun vanhetaan, niin toisesta olisi tukea ja turvaa kun asutaan yhdessä. Se olisikin luonnollinen ja varmaan hyväkin ratkaisu vanhoilla päivillä. Mutta jos jo tutustumisen alkuvaiheessa annetaan ymmärtää, että haetaan vanhojen päivien passaria tai mahdollista omaishoitajaa, niin...
Surullisinta on huomata, että tässä iässä useat miehet hakevat uutta kumppania täysin itsekkäistä lähtökohdista. Pikemminkin haetaan uutta äitiä kuin tasaveroista kumppania. Sen toisen osapuolen toiveita, periaatteita ja tarpeita ei kuunnella lainkaan.
Minulla on kokemusta tästä tietysti vain miesten osalta, mutta uskon, että samantyyppistä ongelmaa löytyy molemminpuolin. Kun lähdin vuosien itsekseniolon jälkeen deittimarkkinoille, yllätyin eniten tämän päivän miesten kypsymättömyydestä ja itsekkyydestä. Onneksi viihdyn omassa elämässäni, joten tästä(kään) ei kannata tehdä sen suurempaa ongelmaa...
Katkeruus paistaa läpi. Ole hyvä ota vastuu myös käytöksestäsi. Puhut itsekyydestä siksi että olisit korkeammalla, kuten vakuuttelet. Et ole, olet aivan tavallinen pulliainen joka ei ole osannut ottaa muiden tarpeita huomioon ja se suututtaa.
Osuiko?
Minäkään en ymmärrä miksi ap valittaa. Mieshän ei nimenomaan ollut hänelle sopiva eikä paras mahdollinen, koska halusi elämältään eri asioita. Kahden lapsellisen eronneen yhteenmuuttaminen saa aikaan uusperhehelvetin jossa kaikki kärsivät, ja kun mies ei sitä ymmärrä, hän ei ole erosurun arvoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärrä miksi ap valittaa. Mieshän ei nimenomaan ollut hänelle sopiva eikä paras mahdollinen, koska halusi elämältään eri asioita. Kahden lapsellisen eronneen yhteenmuuttaminen saa aikaan uusperhehelvetin jossa kaikki kärsivät, ja kun mies ei sitä ymmärrä, hän ei ole erosurun arvoinen.
Alku oikein, mutta lopussa arvellaan ja syytellään miestä ymmärtämättömäksi. Uusperhe voi toimia ihan hyvin, mutta se vaatii paljon työtä. Ethän sinä hyvä ihminen voi ennalta tuomita muiden elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteenmuutossa mies voittaa, nainen häviää. Näin se vain on. Syyt ovat kulttuurisia (mies saa olla oma itsensä yhteenmuuton jälkeenkin, naisen taas pitää alkaa ottaa kaikessa mies huomioon.)
Koti harvemmin silti näyttää siltä että siellä asuu se mies..
Tämä on muuten jännä ilmiö, että oletetaan naisen olevan se sisustaja. Mä oon naisena saanut kovin kehuja meidän kodista, mun sisustusmausta ja kodin sisustuksesta. Aina on ihmetys ihmisille, että en mä täältä omista mitään muuta kuin omat kosmetiikat ja vaatteet. Kaikki muu on miehen ja mies on sisustanut ja valinnut värit. Viihdyn oikein hyvin täällä silloin kun kotona olen.
Ja kyllä, meillä on avioehto ja kaikki muutkin. Me molemmat tienataan omat rahamme (miehellä veroton tulo noin 8000 euroa kuukaudessa ja mulla veroton tulo noin 10 000 euroa kuukaudessa) ja olemme rajanneet toisemme ulos omaisuuksistamme. Jos ero tulee niin kävelen pankkiin ja ostan ensimmäisen kivan asunnon. Elän kyllä miehen siivellä, mutta hän on laskenut minun kuluttavan noin 20 eurolla kuukaudessa niin sanoi, että ei kai minun sellaisesta tarvitse alkaa maksamaan. Maksellaan ruoat puoliksi ja muukin elämä suht puoliksi. Välillä käytän yli 20 euroa kuukaudessa ostaessani miehelle keikkalippua ja muuta. Mulla jää siis säästöön ja sijoitukseen noin 9500 euroa kuukaudessa. Tokikaan meitä kumpaakaan ei näy verotiedoissa, koska emme maksa tuloveroja.
Teillä on onnistunut sisustus, koska molemmat viihdytte. Se ei ole itsestäänselvyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieman surettaa nämä lukuisat kommentit, joissa miestä pidetään automaattisesti kotiorjaa hakevana hyväksikäyttäjänä. En minäkään haluaisi pidemmän päälle parisuhdetta jossa asutaan erillään, vaikka olen nainen ja tehnyt parisuhteissa suurimman osan kotitöistä. Kyse on läheisyydestä ja arjen jakamisesta. Minä haluan, että rakkaussuhteessa mennään iltaisin yhteiseen sänkyyn vierekkäin nukkumaan. Saa haukkua läheisriippuvaiseksi jos saa siitä jotain kiksejä itselleen, mutta näin se vaan joillakin ihmisillä menee. Ei etsitä mitään osa-aikaista parisuhdeharrastusta, vaan kokonaista yhteistä elämää. Jos ei toinen siihen pysty tai halua lähteä, niin sitten parempi lähteä eri teille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko aina muuttaa yhteen, ei se ole mikään suhteen ja rakkauden mittari. Tulin sanomaan vain tämän näille pakottajille.
Ketä täällä on pakotettu? Ei ole pakko muuttaa yhteen, mutta jos toinen ehdottomasti haluaa ja toinen ei missään nimessä halua, niin silloin jatketaan eri teille. Ei se mitään pakottamista ole.
Et ymmärtänyt. Pakottamisella tarkoitetaan tuota yhteenmuuton normin pakotusta, jota esiintyy runsaasti joka paikassa. Muuten se ei rakasta ja lässyn lässyn. Joo ei pidä paikkaansa. Omat asunnot on usein paras ratkaisu ja ihan yhtä lailla Oigea BäriSuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, joka kohta ottaa eron kuuden vuoden jälkeen samoista syistä. En tarvitse piikaa, elättäjää enkä seksikonetta, vaan ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää ja jonka kanssa mennä yhdessä nukkumaan ja herätä aamulla. Olen sen verran elänyt itsekseni, että en tarvitse elämäni perusasoiden hoitamiseen ketään muuta ja taloudellisella puolella olen se, joka tässä suhteessa on hyvin paljon paremmassa tilanteessa.
Asumme eri asunnoissa ja yhteistä aikaa on 4-5 päivää kahdessa viikossa. Ensimmäiset vuodet oli kiva elää kuin nuoruudenhuumassa harrastettiin, juhlittiin, syötiin, juotiin ja naitiin kellon ympäri. Muu aika sitten vastuullisena vanhempana. Tämä tuntui ideaaliratkaisulta.
Muutaman vuoden jälkeen ihminen alkaa kummasti haluta enemmän. Yhteistä tulevaisuutta, normaalia arkea, turvaa, elämänkumppanuutta ja ajatuksen siitä että voi vanheta yhdessä toisen kanssa. On todellinen haaste saada tällaista elämää, jos toista näkee vain alle puolet ajasta.
Nykyaikana on haaste ylipäätään löytää kumppani, jonka kanssa näkemykset mistään kohtaavat.
Tuntuu olevan vaikea rasti monille miehille, kun kerron, että haluan pitää omat kodit, aina. Monille miehille tuntuu olevan kaikkein tärkeintä löytää asuinkumppani kuin löytää kaikkein sopivin elämänkumppani. Tulee vähän sellainen reppanafiilis, kun mies tuntuu hajoavan yksinasumiseen ja itsesääliin. Ei oikein paras perusta suhteen rakentamiseen.
Ymmärrän idean siitä, että kun vanhetaan, niin toisesta olisi tukea ja turvaa kun asutaan yhdessä. Se olisikin luonnollinen ja varmaan hyväkin ratkaisu vanhoilla päivillä. Mutta jos jo tutustumisen alkuvaiheessa annetaan ymmärtää, että haetaan vanhojen päivien passaria tai mahdollista omaishoitajaa, niin...
Surullisinta on huomata, että tässä iässä useat miehet hakevat uutta kumppania täysin itsekkäistä lähtökohdista. Pikemminkin haetaan uutta äitiä kuin tasaveroista kumppania. Sen toisen osapuolen toiveita, periaatteita ja tarpeita ei kuunnella lainkaan.
Minulla on kokemusta tästä tietysti vain miesten osalta, mutta uskon, että samantyyppistä ongelmaa löytyy molemminpuolin. Kun lähdin vuosien itsekseniolon jälkeen deittimarkkinoille, yllätyin eniten tämän päivän miesten kypsymättömyydestä ja itsekkyydestä. Onneksi viihdyn omassa elämässäni, joten tästä(kään) ei kannata tehdä sen suurempaa ongelmaa...
Ymmärrän sua täydellisesti ja olen tehnyt samat havainnot.
Itseä kiinnostaisi kypsä aikuisten parisuhde, jossa ei muuteta saman katon alle, mutta kylläpä onkin vaikeaa löytää miestä ja vielä sopivaa. Miehet ovat usein ihan ällistyneitä siitä kun kerron, ettei yhteenmuutto kuulu mun repertuaariin lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Nieletkö mällit mällykkeet?
En, mut voit tuuppaa ne mun kakkoseen. Tykkäisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, joka kohta ottaa eron kuuden vuoden jälkeen samoista syistä. En tarvitse piikaa, elättäjää enkä seksikonetta, vaan ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää ja jonka kanssa mennä yhdessä nukkumaan ja herätä aamulla. Olen sen verran elänyt itsekseni, että en tarvitse elämäni perusasoiden hoitamiseen ketään muuta ja taloudellisella puolella olen se, joka tässä suhteessa on hyvin paljon paremmassa tilanteessa.
Asumme eri asunnoissa ja yhteistä aikaa on 4-5 päivää kahdessa viikossa. Ensimmäiset vuodet oli kiva elää kuin nuoruudenhuumassa harrastettiin, juhlittiin, syötiin, juotiin ja naitiin kellon ympäri. Muu aika sitten vastuullisena vanhempana. Tämä tuntui ideaaliratkaisulta.
Muutaman vuoden jälkeen ihminen alkaa kummasti haluta enemmän. Yhteistä tulevaisuutta, normaalia arkea, turvaa, elämänkumppanuutta ja ajatuksen siitä että voi vanheta yhdessä toisen kanssa. On todellinen haaste saada tällaista elämää, jos toista näkee vain alle puolet ajasta.
Nykyaikana on haaste ylipäätään löytää kumppani, jonka kanssa näkemykset mistään kohtaavat.
Tuntuu olevan vaikea rasti monille miehille, kun kerron, että haluan pitää omat kodit, aina. Monille miehille tuntuu olevan kaikkein tärkeintä löytää asuinkumppani kuin löytää kaikkein sopivin elämänkumppani. Tulee vähän sellainen reppanafiilis, kun mies tuntuu hajoavan yksinasumiseen ja itsesääliin. Ei oikein paras perusta suhteen rakentamiseen.
Ymmärrän idean siitä, että kun vanhetaan, niin toisesta olisi tukea ja turvaa kun asutaan yhdessä. Se olisikin luonnollinen ja varmaan hyväkin ratkaisu vanhoilla päivillä. Mutta jos jo tutustumisen alkuvaiheessa annetaan ymmärtää, että haetaan vanhojen päivien passaria tai mahdollista omaishoitajaa, niin...
Surullisinta on huomata, että tässä iässä useat miehet hakevat uutta kumppania täysin itsekkäistä lähtökohdista. Pikemminkin haetaan uutta äitiä kuin tasaveroista kumppania. Sen toisen osapuolen toiveita, periaatteita ja tarpeita ei kuunnella lainkaan.
Minulla on kokemusta tästä tietysti vain miesten osalta, mutta uskon, että samantyyppistä ongelmaa löytyy molemminpuolin. Kun lähdin vuosien itsekseniolon jälkeen deittimarkkinoille, yllätyin eniten tämän päivän miesten kypsymättömyydestä ja itsekkyydestä. Onneksi viihdyn omassa elämässäni, joten tästä(kään) ei kannata tehdä sen suurempaa ongelmaa...
Katkeruus paistaa läpi. Ole hyvä ota vastuu myös käytöksestäsi. Puhut itsekyydestä siksi että olisit korkeammalla, kuten vakuuttelet. Et ole, olet aivan tavallinen pulliainen joka ei ole osannut ottaa muiden tarpeita huomioon ja se suututtaa.
Arvon kyökkipsykologi. Lopeta höttöväitteidesi tyrkytys ja ymmärrä, että ihmisiä on erilaisia. On fiksua olla muuttamatta yhteen eikä se liity itsekkyyteen tai pahantahtoisuuteen tai katkeruuteen. Jokainen fiksu AJATTELEE tämän asian läpi eikö vaella lammaslauman mukana kyseenalaistamatta koskaan mitään. Esim. suhdemuotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko aina muuttaa yhteen, ei se ole mikään suhteen ja rakkauden mittari. Tulin sanomaan vain tämän näille pakottajille.
Ketä täällä on pakotettu? Ei ole pakko muuttaa yhteen, mutta jos toinen ehdottomasti haluaa ja toinen ei missään nimessä halua, niin silloin jatketaan eri teille. Ei se mitään pakottamista ole.
Et ymmärtänyt. Pakottamisella tarkoitetaan tuota yhteenmuuton normin pakotusta, jota esiintyy runsaasti joka paikassa. Muuten se ei rakasta ja lässyn lässyn. Joo ei pidä paikkaansa. Omat asunnot on usein paras ratkaisu ja ihan yhtä lailla Oigea BäriSuhde.
Edelleen, kuka siihen normiin pakottaa ja ketä? Jotkut haluavat asua yhdessä, koska se on se elämäntapa joka tuntuu heistä oikealta. Heillä on ihan yhtäläinen oikeus etsiä sopivaa kumppania kuin niilläkin, jotka haluavat asua erillään. Olen oikeassa siinä, että se on ihan yhtä lailla oikea parisuhde kuin yhdessä asuminenkin, mutta vain silloin kun ratkaisu on molemmille ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, joka kohta ottaa eron kuuden vuoden jälkeen samoista syistä. En tarvitse piikaa, elättäjää enkä seksikonetta, vaan ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää ja jonka kanssa mennä yhdessä nukkumaan ja herätä aamulla. Olen sen verran elänyt itsekseni, että en tarvitse elämäni perusasoiden hoitamiseen ketään muuta ja taloudellisella puolella olen se, joka tässä suhteessa on hyvin paljon paremmassa tilanteessa.
Asumme eri asunnoissa ja yhteistä aikaa on 4-5 päivää kahdessa viikossa. Ensimmäiset vuodet oli kiva elää kuin nuoruudenhuumassa harrastettiin, juhlittiin, syötiin, juotiin ja naitiin kellon ympäri. Muu aika sitten vastuullisena vanhempana. Tämä tuntui ideaaliratkaisulta.
Muutaman vuoden jälkeen ihminen alkaa kummasti haluta enemmän. Yhteistä tulevaisuutta, normaalia arkea, turvaa, elämänkumppanuutta ja ajatuksen siitä että voi vanheta yhdessä toisen kanssa. On todellinen haaste saada tällaista elämää, jos toista näkee vain alle puolet ajasta.
Nykyaikana on haaste ylipäätään löytää kumppani, jonka kanssa näkemykset mistään kohtaavat.
Tuntuu olevan vaikea rasti monille miehille, kun kerron, että haluan pitää omat kodit, aina. Monille miehille tuntuu olevan kaikkein tärkeintä löytää asuinkumppani kuin löytää kaikkein sopivin elämänkumppani. Tulee vähän sellainen reppanafiilis, kun mies tuntuu hajoavan yksinasumiseen ja itsesääliin. Ei oikein paras perusta suhteen rakentamiseen.
Ymmärrän idean siitä, että kun vanhetaan, niin toisesta olisi tukea ja turvaa kun asutaan yhdessä. Se olisikin luonnollinen ja varmaan hyväkin ratkaisu vanhoilla päivillä. Mutta jos jo tutustumisen alkuvaiheessa annetaan ymmärtää, että haetaan vanhojen päivien passaria tai mahdollista omaishoitajaa, niin...
Surullisinta on huomata, että tässä iässä useat miehet hakevat uutta kumppania täysin itsekkäistä lähtökohdista. Pikemminkin haetaan uutta äitiä kuin tasaveroista kumppania. Sen toisen osapuolen toiveita, periaatteita ja tarpeita ei kuunnella lainkaan.
Minulla on kokemusta tästä tietysti vain miesten osalta, mutta uskon, että samantyyppistä ongelmaa löytyy molemminpuolin. Kun lähdin vuosien itsekseniolon jälkeen deittimarkkinoille, yllätyin eniten tämän päivän miesten kypsymättömyydestä ja itsekkyydestä. Onneksi viihdyn omassa elämässäni, joten tästä(kään) ei kannata tehdä sen suurempaa ongelmaa...
Katkeruus paistaa läpi. Ole hyvä ota vastuu myös käytöksestäsi. Puhut itsekyydestä siksi että olisit korkeammalla, kuten vakuuttelet. Et ole, olet aivan tavallinen pulliainen joka ei ole osannut ottaa muiden tarpeita huomioon ja se suututtaa.
Arvon kyökkipsykologi. Lopeta höttöväitteidesi tyrkytys ja ymmärrä, että ihmisiä on erilaisia. On fiksua olla muuttamatta yhteen eikä se liity itsekkyyteen tai pahantahtoisuuteen tai katkeruuteen. Jokainen fiksu AJATTELEE tämän asian läpi eikö vaella lammaslauman mukana kyseenalaistamatta koskaan mitään. Esim. suhdemuotoa.
Olen eri, mutta entä jos ihminen ajattelee läpi ja toteaa edelleen, että yhdessä asuminen kuuluu sellaiseen parisuhteeseen jota hän hakee?
Minua ärsyttää aina, asiasta riippumatta tällainen asenne, jossa perinteisen mallin oikeaksi kokevista maalataan aivottomia lampaita. Tyrkytetään sitä omaa elämäntapaa ainoana oikeana, kun ei hyväksytä että joillekin se perinteisempi vaan oikeasti toimii. Eli oikeastaan syyllistytään juuri siihen mistä syytetään muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuota ruikuttaa elät omaa elämääsi niinkuin haluat ei se mies ole tärkeä koska selkeästi kartat yhteenmuuttoa. Kun in erit intressit mitä tuota märehtii. Maailma on täynnä miehiä eikä niistä kukaan loppupeleissä ole mikään erityisen hyvä.
Tämä.
Ymmärrän ap että sinuun sattuu. Mutta teillä on miehen kanssa selvästi eri intressit. Niin voi käydä joskus. Aina se ei ole rakkaudesta kiinni, että ei muka rakasta tarpeeksi jos ei halua asua yhdessä. Varmasti rakastat , mutta rakastatte eri tavalla. Mies haluaa jakaa kodin ja elämän. Se ei täyty ilman yhteistä kotia.Voisittehan te harkita isompaa kotia jossa teillä on vierashuone/työhuone jotta saa enemmän omaa tilaa ?
Mikä on pohjimmainen syy, miksi et halua jakaa kotia miehen kanssa ? Ole rehellinen itsellesi .
Jos vastaus on, ettet halua herätä hänen vierestään joka aamu, kysy mitä se tarkoittaa . Onko kuitenkin niin, ettei mies ole sinulle oikea elämänkumppani ? Ja luulet vain ettet löydä muuta ja siksi olet hänen kanssa.
Tämä on sitä PAKOTUSTA. Lopettakaa jo! Nekin ihmiset rakastavat ja ovat sitoutuneita suhteeseensa, jotka eivät asu yhdessä. Miksi pitää tyrkyttää vieläkin tätä soopaa jossa se toinen ei muka ole se oikea eikä rakasta kun ei halua muuttaa yhteen? Erilaisuutta ei vieläkään hyväksytä.
Sitä ei sentään pidetä enää outona, että joku pari ei lisäänny tai ei avioidu, vaikka ovat pitkään yhdessä. Milloin saadaan se ymmärrys tähänkin asiaan? Yhteinen koti EI OLE rakkauden mitta!
Erillään asuvatkin nukkuvat yhdessä ja heräävät yhdessä, käyvät yhdessä kaupassa ja suunnittelevat arkeaan. Eivät vaan tee sitä joka päivä.
Ja sitten joku edellä kommentoinut ihmettelee että mikä pakotus ja missä. No tässä!!! Lukuisissa kommenteissa.
Se pakotus on näissä kaikissa oletuksissa ja standardeissa, missä muiden suhteita pitää päästä määrittelemään jonkun kaavan avulla.
Mies koki vääränä sen, että annoin lapsille valtaa kun he eivät halunneet "vieraita" kotiinsa. Kuuntelin lapsia tässä. Mies sanoi, että parisuhde pitää nostaa korkeammalle, lapset eivät sanele. Miten näette tämän?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, joka kohta ottaa eron kuuden vuoden jälkeen samoista syistä. En tarvitse piikaa, elättäjää enkä seksikonetta, vaan ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää ja jonka kanssa mennä yhdessä nukkumaan ja herätä aamulla. Olen sen verran elänyt itsekseni, että en tarvitse elämäni perusasoiden hoitamiseen ketään muuta ja taloudellisella puolella olen se, joka tässä suhteessa on hyvin paljon paremmassa tilanteessa.
Asumme eri asunnoissa ja yhteistä aikaa on 4-5 päivää kahdessa viikossa. Ensimmäiset vuodet oli kiva elää kuin nuoruudenhuumassa harrastettiin, juhlittiin, syötiin, juotiin ja naitiin kellon ympäri. Muu aika sitten vastuullisena vanhempana. Tämä tuntui ideaaliratkaisulta.
Muutaman vuoden jälkeen ihminen alkaa kummasti haluta enemmän. Yhteistä tulevaisuutta, normaalia arkea, turvaa, elämänkumppanuutta ja ajatuksen siitä että voi vanheta yhdessä toisen kanssa. On todellinen haaste saada tällaista elämää, jos toista näkee vain alle puolet ajasta.
Nykyaikana on haaste ylipäätään löytää kumppani, jonka kanssa näkemykset mistään kohtaavat.
Tuntuu olevan vaikea rasti monille miehille, kun kerron, että haluan pitää omat kodit, aina. Monille miehille tuntuu olevan kaikkein tärkeintä löytää asuinkumppani kuin löytää kaikkein sopivin elämänkumppani. Tulee vähän sellainen reppanafiilis, kun mies tuntuu hajoavan yksinasumiseen ja itsesääliin. Ei oikein paras perusta suhteen rakentamiseen.
Ymmärrän idean siitä, että kun vanhetaan, niin toisesta olisi tukea ja turvaa kun asutaan yhdessä. Se olisikin luonnollinen ja varmaan hyväkin ratkaisu vanhoilla päivillä. Mutta jos jo tutustumisen alkuvaiheessa annetaan ymmärtää, että haetaan vanhojen päivien passaria tai mahdollista omaishoitajaa, niin...
Surullisinta on huomata, että tässä iässä useat miehet hakevat uutta kumppania täysin itsekkäistä lähtökohdista. Pikemminkin haetaan uutta äitiä kuin tasaveroista kumppania. Sen toisen osapuolen toiveita, periaatteita ja tarpeita ei kuunnella lainkaan.
Minulla on kokemusta tästä tietysti vain miesten osalta, mutta uskon, että samantyyppistä ongelmaa löytyy molemminpuolin. Kun lähdin vuosien itsekseniolon jälkeen deittimarkkinoille, yllätyin eniten tämän päivän miesten kypsymättömyydestä ja itsekkyydestä. Onneksi viihdyn omassa elämässäni, joten tästä(kään) ei kannata tehdä sen suurempaa ongelmaa...
40+ miehenä en tunnista noista kohdista yhtään ainutta. En koe olevani tuollainen itse, enkä ole nähnyt tuollaisia esimerkkejä myöskään lähipiirini toisella/kolmannella jne. kierroksella olevista miehistä, isistä.
Esimerkiksi ystäväni A on kahden teini-ikäisen nuoren isä, viikko-viikko -systeemillä. Asuu osaksi heidän kanssaan entisellä maatilalla maaseudulla JA huolehtii samalla kotona asuvista vanhuksistaan. JA käy lähikaupungissa työssä. JA seurustelee sielunkumppaninsa kanssa, mutta ei missään nimessä ole häntä patistamassa muuttamaan luokseen - eikä usein edes käymään luonaan - ja hoitaa tasan tarkkaan omat asiansa sekä raskaat vastuunsa neljästä ihmisestä.
Ystäväni B on edellistä vanhempi, pitkän avioliiton jälkeen seurustelusuhteessa viihtyvä mies, omillaan kahden aikuistuvan pojan kanssa asuva. Seurustelusuhteessaan haluaa ehdottomasti pitää yllä omaa kotiaan poikiensa kanssa, eikä halua, että seurustelukumppani muuttaa sinne asumaan. Päin vastoin, on toiminut "varaisänä" myös toisen poikansa seurustelukumppanille (nuori nainen, jolla epävakaa perhetausta), ja on ottanut ison hoitovastuun nuorena äidiksi tulleen tyttärensä lapsesta, joka viettää ukkilassa paljon aikaansa. Ei hoidata mitään osaa huushollistaan seurustelukumppanillaan, vaan päin vastoin remontoi hänen vanhaa taloaan vähän väliä.
Kiitos kommentistasi, mutta ei naisten kokemukset mitätöidy sillä, että juuri Sinä tai ystäväsi ette ole kuvatunlaisia miehiä. Todella monet kuitenkin ovat.
Mikä nakki? Etkö valinnut tehdä lasia? Etkö valinnut miestä? T: lapsistaan huolehtiva mies.