Lue keskustelun säännöt.
Ero. Tuskin ketään hyvää tässä saankaan.
10.01.2023 |
Mies (seurusteltu 3v) lopetti, koska en halua muuttaa yhteen tässä vaiheessa elämää; molemmilla lapset ja sidokset sitä kautta, ja koen että parempi seurustella ja pitää omat kodit vielä kunnes lapset isompia. Hän haluaa toisin, tiiviin uusperhe-elämän.
Nyt on elämältä paljon pois, tyhjä ja epävarma olo. En tietenkään ole uutta etsimässä vaan olen itsekseni, mutta silti tuntu etten hänen kaltaistaan, muuten niin yhteen sopivaa löydä toista. Miten elämä tulee menemään. Ja miten yksinäistä kasvatella lapsia täysin yksin vailla muuta. Ei ole järkeä tutustuakaan kehenkään kun näin vaikeaa se on. Erityisesti sattuu, kun lasten isä huokuu onnea uudessa perhe-elämässään ja tekevät yhdessä kaikkea. Koen itseni tyhjäksi, huonoksi ja yksinäiseksi. Surullinen.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperhe on syvältä anuksesta. Hyvä että mies jäi ilman piikaa ja maksajaa, siitä suuttui.
No minä en miehenä suostu uusperhekuvioihin ja nainen haluaisi. Onko hyvä että nainen jää ilman orjaa?
Kaikille on hyvä, että keskittyy hoitamaan jälkeläisensä aikuiseksi tuomatta talouteen toista perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, joka kohta ottaa eron kuuden vuoden jälkeen samoista syistä. En tarvitse piikaa, elättäjää enkä seksikonetta, vaan ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää ja jonka kanssa mennä yhdessä nukkumaan ja herätä aamulla. Olen sen verran elänyt itsekseni, että en tarvitse elämäni perusasoiden hoitamiseen ketään muuta ja taloudellisella puolella olen se, joka tässä suhteessa on hyvin paljon paremmassa tilanteessa.
Asumme eri asunnoissa ja yhteistä aikaa on 4-5 päivää kahdessa viikossa. Ensimmäiset vuodet oli kiva elää kuin nuoruudenhuumassa harrastettiin, juhlittiin, syötiin, juotiin ja naitiin kellon ympäri. Muu aika sitten vastuullisena vanhempana. Tämä tuntui ideaaliratkaisulta.
Muutaman vuoden jälkeen ihminen alkaa kummasti haluta enemmän. Yhteistä tulevaisuutta, normaalia arkea, turvaa, elämänkumppanuutta ja ajatuksen siitä että voi vanheta yhdessä toisen kanssa. On todellinen haaste saada tällaista elämää, jos toista näkee vain alle puolet ajasta.
Toki tällaista voi haluta, mutta pitää kyetä näkemään asia myös omien ja kumppanin lasten näkökulmasta.
Ymmärrän exääsi. Eiköhän ne lapset sopeudu. Jos et 3v jälkeen ole valmis yhteenmuuttoon, niin et ole koskaan. Onneksi exäsi huomasi sen nyt eikä vasta vuosien päästä. Hänellä on vielä mahdollisuus löytää onni.
Vierailija kirjoitti:
Lisätään vielä: vähintään yhtä yleistä kahden eronneen suhteessa on se, että nainen haluaa perustaa uusperheen. Ainakin omassa lähipiirissä on tasan kaksi uusperhettä, ja juuri niiden muodostumisessa naisella on ollut se aktiivisempi rooli - mies olisi viihtynyt pidempään itsellisenä.
Minun suhteessani mies olisi halunnut "enemmän". Sanoin että juuri nyt en ala edes seurustelemaan, ollaan ystäviä ja nähdään silloin kun halutaan ja leikitään parisuhdetta silloin. vain siksi että minun mielestäni ystävyys on parempi kuin parisuhde. Ystävää ei halua muokata vaan hän saa olla juuri sellainen kuin on.
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, joka kohta ottaa eron kuuden vuoden jälkeen samoista syistä. En tarvitse piikaa, elättäjää enkä seksikonetta, vaan ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää ja jonka kanssa mennä yhdessä nukkumaan ja herätä aamulla. Olen sen verran elänyt itsekseni, että en tarvitse elämäni perusasoiden hoitamiseen ketään muuta ja taloudellisella puolella olen se, joka tässä suhteessa on hyvin paljon paremmassa tilanteessa.
Asumme eri asunnoissa ja yhteistä aikaa on 4-5 päivää kahdessa viikossa. Ensimmäiset vuodet oli kiva elää kuin nuoruudenhuumassa harrastettiin, juhlittiin, syötiin, juotiin ja naitiin kellon ympäri. Muu aika sitten vastuullisena vanhempana. Tämä tuntui ideaaliratkaisulta.
Muutaman vuoden jälkeen ihminen alkaa kummasti haluta enemmän. Yhteistä tulevaisuutta, normaalia arkea, turvaa, elämänkumppanuutta ja ajatuksen siitä että voi vanheta yhdessä toisen kanssa. On todellinen haaste saada tällaista elämää, jos toista näkee vain alle puolet ajasta.
Kyllä, juuri näin. N45
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, joka kohta ottaa eron kuuden vuoden jälkeen samoista syistä. En tarvitse piikaa, elättäjää enkä seksikonetta, vaan ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää ja jonka kanssa mennä yhdessä nukkumaan ja herätä aamulla. Olen sen verran elänyt itsekseni, että en tarvitse elämäni perusasoiden hoitamiseen ketään muuta ja taloudellisella puolella olen se, joka tässä suhteessa on hyvin paljon paremmassa tilanteessa.
Asumme eri asunnoissa ja yhteistä aikaa on 4-5 päivää kahdessa viikossa. Ensimmäiset vuodet oli kiva elää kuin nuoruudenhuumassa harrastettiin, juhlittiin, syötiin, juotiin ja naitiin kellon ympäri. Muu aika sitten vastuullisena vanhempana. Tämä tuntui ideaaliratkaisulta.
Muutaman vuoden jälkeen ihminen alkaa kummasti haluta enemmän. Yhteistä tulevaisuutta, normaalia arkea, turvaa, elämänkumppanuutta ja ajatuksen siitä että voi vanheta yhdessä toisen kanssa. On todellinen haaste saada tällaista elämää, jos toista näkee vain alle puolet ajasta.
Toki tällaista voi haluta, mutta pitää kyetä näkemään asia myös omien ja kumppanin lasten näkökulmasta.
Jep ja siksi ero, koska omalla mielipiteelläni ei ole väliä. Meillä kaikilla on yksi elämä. Jos toinen ei ole valmis sitoutumaan mihinkään ja itse haluaa enemmän, ei jää kuin yksi vaihtoehto. Toimivassa parisuhteessa toinen osapuoli ei sanele ehtoja, vaan tullaan vastaan ja tehdään yhdessä kompromisseja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisätään vielä: vähintään yhtä yleistä kahden eronneen suhteessa on se, että nainen haluaa perustaa uusperheen. Ainakin omassa lähipiirissä on tasan kaksi uusperhettä, ja juuri niiden muodostumisessa naisella on ollut se aktiivisempi rooli - mies olisi viihtynyt pidempään itsellisenä.
Minun suhteessani mies olisi halunnut "enemmän". Sanoin että juuri nyt en ala edes seurustelemaan, ollaan ystäviä ja nähdään silloin kun halutaan ja leikitään parisuhdetta silloin. vain siksi että minun mielestäni ystävyys on parempi kuin parisuhde. Ystävää ei halua muokata vaan hän saa olla juuri sellainen kuin on.
Eli fuckbuddystä oli kyse, tällähän ei ole mitään tekemistä minkään oikean suhteen, tai esim ap:n tilanteen kanssa. Hyvä järjestely jos toimii. Todella harvoin näin on, ainakaan pidemmässä juoksussa. Toinen tulee lähes varmuudella haluamaan enemmän, ennemmin tai myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen tarve olla rakastettu on niin vahva, että sitä näkee toisen ainoana yhteensopivana ihmisenä maailmassa, vaikka ei olisi edes perusasioista yhtämielisyyttä.
Yksi tärkeimmistä opeista, jonka olen elämäni aikana saanut: kenekään muun ihmisen kautta ei saa elää. Jos sitä ei opi, taipuu aina monelle mutkalle ja tekee ratkaisuja, jotka ovat omaa itseä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, joka kohta ottaa eron kuuden vuoden jälkeen samoista syistä. En tarvitse piikaa, elättäjää enkä seksikonetta, vaan ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää ja jonka kanssa mennä yhdessä nukkumaan ja herätä aamulla. Olen sen verran elänyt itsekseni, että en tarvitse elämäni perusasoiden hoitamiseen ketään muuta ja taloudellisella puolella olen se, joka tässä suhteessa on hyvin paljon paremmassa tilanteessa.
Asumme eri asunnoissa ja yhteistä aikaa on 4-5 päivää kahdessa viikossa. Ensimmäiset vuodet oli kiva elää kuin nuoruudenhuumassa harrastettiin, juhlittiin, syötiin, juotiin ja naitiin kellon ympäri. Muu aika sitten vastuullisena vanhempana. Tämä tuntui ideaaliratkaisulta.
Muutaman vuoden jälkeen ihminen alkaa kummasti haluta enemmän. Yhteistä tulevaisuutta, normaalia arkea, turvaa, elämänkumppanuutta ja ajatuksen siitä että voi vanheta yhdessä toisen kanssa. On todellinen haaste saada tällaista elämää, jos toista näkee vain alle puolet ajasta.
En ikinä ottaisi miestä joka on moinen itkupilli. Ole mies!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisätään vielä: vähintään yhtä yleistä kahden eronneen suhteessa on se, että nainen haluaa perustaa uusperheen. Ainakin omassa lähipiirissä on tasan kaksi uusperhettä, ja juuri niiden muodostumisessa naisella on ollut se aktiivisempi rooli - mies olisi viihtynyt pidempään itsellisenä.
En ole kyllä tällaista ilmiötä havainnut. Itse en halua uusperhettä muodostaa, jokainen eron jälkeinen suhteeni on jossain välissä johtanut siihen, että mies on alkanut painostamaan minua muuttamaan yhteen kanssaan.
Omakohtaset kokemukset ovat kyllä että juuri ne naiset haluaa sen uusperheen. Myös ystäväpiirissä nainen on halunnut muuttaa sen miehen taloon, jota sitten mies on ryhtynyt maalaamaan valkoiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löydät takuulla huomattavasti helpommin miehen, joka ei halua mitään pesänrakenteluleikkiä ja maksueunukin roolia, vaan omat kodit molemmille ja yhteistä laatuaikaa valinnan mukaan.
Ne miehet haluaakin lastenhoitajan, kotitalouskoneen ja kaikenmaksajan eli äidin seksipalveluilla itselleen.
Höpö höpö.
Olen itse ollut välillä kahden vaiheilla sen suhteen, eroaisinko vai en. Olen päättänyt vielä jatkaa.
Jos olisin eronnut, olisin etsinyt omanikäistäni eronnutta naista, jolla on lapsia. En olisi kaivannut tai halunnut lastenhoitajaa, kotitalouskonetta enkä kaiken maksajaa, vaan itsenäisen, pärjäävän naisen, jonka kanssa voi viettää aikaa ilman niitä ristiriitatilanteita, joita yhteinen asuminen, lapset ja yhteiset raha-asiat tuovat (viimeksi mainitut asiat olivat lähellä laukaista avioeron). Olisin tietenkin halunnut suhteen, jossa seksuaalinen puoli olisi toiminut hyvin, ja se olisi tuottanut molemminpuolista iloa, mutta ei olisi ollut ainut tai tärkein tekijä parisuhteen muodostumisessa.
En oikein ymmärrä, miten eronneet äidit voisivat kuvitella, että miehet, jotka haluavat heidän kanssaan seurustella, olisivat vailla lähinnä "seksipalveluja" (joka jo itsessään on ajatuksena suoraan 50-luvulta). Eivät lapsia saaneet miehet ole samanlaisia kuin + - 20-vuotiaat kollit, jotka ajattelevat usein aika paljon alapäällään.
Tuo "seksipalveluja" on kyllä oma kokemus useasta pitkästä suhteesta miehen kanssa. Mitä kauemmin suhteeni ovat kestäneet, sitä haluttomampia miesystäni ovat olleet sellaiseen seksiin, jossa molemminpuoleinen tyydytys on tärkeää. Miehet ovat jopa ärtyneesti kitisseet, kuinka raskasta sellainen seksi on ja "kuinka edes joskus olisi kiva vain keskittyä nauttimiseen" eli pelkkään yhdyntään kiihottumattoman naisen kanssa naisen saamatta muuta kuin kipeytyneen alapään. On siinä nautintoa kerrakseen...
Kannattaa katsella myös sinne peiliin, mikäli se mies sanoo että haluaa nauttia seksistä. Näihin asioihin tarvitaan aina kaksi osapuolta ja nyt miehiä yhdistävä tekijä olet sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole pakko aina muuttaa yhteen, ei se ole mikään suhteen ja rakkauden mittari. Tulin sanomaan vain tämän näille pakottajille.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole pakko aina muuttaa yhteen, ei se ole mikään suhteen ja rakkauden mittari. Tulin sanomaan vain tämän näille pakottajille.
Ketä täällä on pakotettu? Ei ole pakko muuttaa yhteen, mutta jos toinen ehdottomasti haluaa ja toinen ei missään nimessä halua, niin silloin jatketaan eri teille. Ei se mitään pakottamista ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, joka kohta ottaa eron kuuden vuoden jälkeen samoista syistä. En tarvitse piikaa, elättäjää enkä seksikonetta, vaan ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää ja jonka kanssa mennä yhdessä nukkumaan ja herätä aamulla. Olen sen verran elänyt itsekseni, että en tarvitse elämäni perusasoiden hoitamiseen ketään muuta ja taloudellisella puolella olen se, joka tässä suhteessa on hyvin paljon paremmassa tilanteessa.
Asumme eri asunnoissa ja yhteistä aikaa on 4-5 päivää kahdessa viikossa. Ensimmäiset vuodet oli kiva elää kuin nuoruudenhuumassa harrastettiin, juhlittiin, syötiin, juotiin ja naitiin kellon ympäri. Muu aika sitten vastuullisena vanhempana. Tämä tuntui ideaaliratkaisulta.
Muutaman vuoden jälkeen ihminen alkaa kummasti haluta enemmän. Yhteistä tulevaisuutta, normaalia arkea, turvaa, elämänkumppanuutta ja ajatuksen siitä että voi vanheta yhdessä toisen kanssa. On todellinen haaste saada tällaista elämää, jos toista näkee vain alle puolet ajasta.
Nykyaikana on haaste ylipäätään löytää kumppani, jonka kanssa näkemykset mistään kohtaavat.
Tuntuu olevan vaikea rasti monille miehille, kun kerron, että haluan pitää omat kodit, aina. Monille miehille tuntuu olevan kaikkein tärkeintä löytää asuinkumppani kuin löytää kaikkein sopivin elämänkumppani. Tulee vähän sellainen reppanafiilis, kun mies tuntuu hajoavan yksinasumiseen ja itsesääliin. Ei oikein paras perusta suhteen rakentamiseen.
Ymmärrän idean siitä, että kun vanhetaan, niin toisesta olisi tukea ja turvaa kun asutaan yhdessä. Se olisikin luonnollinen ja varmaan hyväkin ratkaisu vanhoilla päivillä. Mutta jos jo tutustumisen alkuvaiheessa annetaan ymmärtää, että haetaan vanhojen päivien passaria tai mahdollista omaishoitajaa, niin...
Surullisinta on huomata, että tässä iässä useat miehet hakevat uutta kumppania täysin itsekkäistä lähtökohdista. Pikemminkin haetaan uutta äitiä kuin tasaveroista kumppania. Sen toisen osapuolen toiveita, periaatteita ja tarpeita ei kuunnella lainkaan.
Minulla on kokemusta tästä tietysti vain miesten osalta, mutta uskon, että samantyyppistä ongelmaa löytyy molemminpuolin. Kun lähdin vuosien itsekseniolon jälkeen deittimarkkinoille, yllätyin eniten tämän päivän miesten kypsymättömyydestä ja itsekkyydestä. Onneksi viihdyn omassa elämässäni, joten tästä(kään) ei kannata tehdä sen suurempaa ongelmaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, joka kohta ottaa eron kuuden vuoden jälkeen samoista syistä. En tarvitse piikaa, elättäjää enkä seksikonetta, vaan ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää ja jonka kanssa mennä yhdessä nukkumaan ja herätä aamulla. Olen sen verran elänyt itsekseni, että en tarvitse elämäni perusasoiden hoitamiseen ketään muuta ja taloudellisella puolella olen se, joka tässä suhteessa on hyvin paljon paremmassa tilanteessa.
Asumme eri asunnoissa ja yhteistä aikaa on 4-5 päivää kahdessa viikossa. Ensimmäiset vuodet oli kiva elää kuin nuoruudenhuumassa harrastettiin, juhlittiin, syötiin, juotiin ja naitiin kellon ympäri. Muu aika sitten vastuullisena vanhempana. Tämä tuntui ideaaliratkaisulta.
Muutaman vuoden jälkeen ihminen alkaa kummasti haluta enemmän. Yhteistä tulevaisuutta, normaalia arkea, turvaa, elämänkumppanuutta ja ajatuksen siitä että voi vanheta yhdessä toisen kanssa. On todellinen haaste saada tällaista elämää, jos toista näkee vain alle puolet ajasta.
Nykyaikana on haaste ylipäätään löytää kumppani, jonka kanssa näkemykset mistään kohtaavat.
Tuntuu olevan vaikea rasti monille miehille, kun kerron, että haluan pitää omat kodit, aina. Monille miehille tuntuu olevan kaikkein tärkeintä löytää asuinkumppani kuin löytää kaikkein sopivin elämänkumppani. Tulee vähän sellainen reppanafiilis, kun mies tuntuu hajoavan yksinasumiseen ja itsesääliin. Ei oikein paras perusta suhteen rakentamiseen.
Ymmärrän idean siitä, että kun vanhetaan, niin toisesta olisi tukea ja turvaa kun asutaan yhdessä. Se olisikin luonnollinen ja varmaan hyväkin ratkaisu vanhoilla päivillä. Mutta jos jo tutustumisen alkuvaiheessa annetaan ymmärtää, että haetaan vanhojen päivien passaria tai mahdollista omaishoitajaa, niin...
Surullisinta on huomata, että tässä iässä useat miehet hakevat uutta kumppania täysin itsekkäistä lähtökohdista. Pikemminkin haetaan uutta äitiä kuin tasaveroista kumppania. Sen toisen osapuolen toiveita, periaatteita ja tarpeita ei kuunnella lainkaan.
Minulla on kokemusta tästä tietysti vain miesten osalta, mutta uskon, että samantyyppistä ongelmaa löytyy molemminpuolin. Kun lähdin vuosien itsekseniolon jälkeen deittimarkkinoille, yllätyin eniten tämän päivän miesten kypsymättömyydestä ja itsekkyydestä. Onneksi viihdyn omassa elämässäni, joten tästä(kään) ei kannata tehdä sen suurempaa ongelmaa...
kuulostaa siltä, että ainakin itse osaat aina ottaa huomioon miehen toiveet, periaatteet ja tarpeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, joka kohta ottaa eron kuuden vuoden jälkeen samoista syistä. En tarvitse piikaa, elättäjää enkä seksikonetta, vaan ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää ja jonka kanssa mennä yhdessä nukkumaan ja herätä aamulla. Olen sen verran elänyt itsekseni, että en tarvitse elämäni perusasoiden hoitamiseen ketään muuta ja taloudellisella puolella olen se, joka tässä suhteessa on hyvin paljon paremmassa tilanteessa.
Asumme eri asunnoissa ja yhteistä aikaa on 4-5 päivää kahdessa viikossa. Ensimmäiset vuodet oli kiva elää kuin nuoruudenhuumassa harrastettiin, juhlittiin, syötiin, juotiin ja naitiin kellon ympäri. Muu aika sitten vastuullisena vanhempana. Tämä tuntui ideaaliratkaisulta.
Muutaman vuoden jälkeen ihminen alkaa kummasti haluta enemmän. Yhteistä tulevaisuutta, normaalia arkea, turvaa, elämänkumppanuutta ja ajatuksen siitä että voi vanheta yhdessä toisen kanssa. On todellinen haaste saada tällaista elämää, jos toista näkee vain alle puolet ajasta.
Nykyaikana on haaste ylipäätään löytää kumppani, jonka kanssa näkemykset mistään kohtaavat.
Tuntuu olevan vaikea rasti monille miehille, kun kerron, että haluan pitää omat kodit, aina. Monille miehille tuntuu olevan kaikkein tärkeintä löytää asuinkumppani kuin löytää kaikkein sopivin elämänkumppani. Tulee vähän sellainen reppanafiilis, kun mies tuntuu hajoavan yksinasumiseen ja itsesääliin. Ei oikein paras perusta suhteen rakentamiseen.
Ymmärrän idean siitä, että kun vanhetaan, niin toisesta olisi tukea ja turvaa kun asutaan yhdessä. Se olisikin luonnollinen ja varmaan hyväkin ratkaisu vanhoilla päivillä. Mutta jos jo tutustumisen alkuvaiheessa annetaan ymmärtää, että haetaan vanhojen päivien passaria tai mahdollista omaishoitajaa, niin...
Surullisinta on huomata, että tässä iässä useat miehet hakevat uutta kumppania täysin itsekkäistä lähtökohdista. Pikemminkin haetaan uutta äitiä kuin tasaveroista kumppania. Sen toisen osapuolen toiveita, periaatteita ja tarpeita ei kuunnella lainkaan.
Minulla on kokemusta tästä tietysti vain miesten osalta, mutta uskon, että samantyyppistä ongelmaa löytyy molemminpuolin. Kun lähdin vuosien itsekseniolon jälkeen deittimarkkinoille, yllätyin eniten tämän päivän miesten kypsymättömyydestä ja itsekkyydestä. Onneksi viihdyn omassa elämässäni, joten tästä(kään) ei kannata tehdä sen suurempaa ongelmaa...
Katkeruus paistaa läpi. Ole hyvä ota vastuu myös käytöksestäsi. Puhut itsekyydestä siksi että olisit korkeammalla, kuten vakuuttelet. Et ole, olet aivan tavallinen pulliainen joka ei ole osannut ottaa muiden tarpeita huomioon ja se suututtaa.
Vierailija kirjoitti:
Yksinolo itsenäisenä naisena ja lasten kanssa on parasta.
Yksinhuoltajuus. Tuo naisen ihana nakki läpi sen iän kun jollekin vielä kelpaisin.
N27
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, joka kohta ottaa eron kuuden vuoden jälkeen samoista syistä. En tarvitse piikaa, elättäjää enkä seksikonetta, vaan ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää ja jonka kanssa mennä yhdessä nukkumaan ja herätä aamulla. Olen sen verran elänyt itsekseni, että en tarvitse elämäni perusasoiden hoitamiseen ketään muuta ja taloudellisella puolella olen se, joka tässä suhteessa on hyvin paljon paremmassa tilanteessa.
Asumme eri asunnoissa ja yhteistä aikaa on 4-5 päivää kahdessa viikossa. Ensimmäiset vuodet oli kiva elää kuin nuoruudenhuumassa harrastettiin, juhlittiin, syötiin, juotiin ja naitiin kellon ympäri. Muu aika sitten vastuullisena vanhempana. Tämä tuntui ideaaliratkaisulta.
Muutaman vuoden jälkeen ihminen alkaa kummasti haluta enemmän. Yhteistä tulevaisuutta, normaalia arkea, turvaa, elämänkumppanuutta ja ajatuksen siitä että voi vanheta yhdessä toisen kanssa. On todellinen haaste saada tällaista elämää, jos toista näkee vain alle puolet ajasta.
Nykyaikana on haaste ylipäätään löytää kumppani, jonka kanssa näkemykset mistään kohtaavat.
Tuntuu olevan vaikea rasti monille miehille, kun kerron, että haluan pitää omat kodit, aina. Monille miehille tuntuu olevan kaikkein tärkeintä löytää asuinkumppani kuin löytää kaikkein sopivin elämänkumppani. Tulee vähän sellainen reppanafiilis, kun mies tuntuu hajoavan yksinasumiseen ja itsesääliin. Ei oikein paras perusta suhteen rakentamiseen.
Ymmärrän idean siitä, että kun vanhetaan, niin toisesta olisi tukea ja turvaa kun asutaan yhdessä. Se olisikin luonnollinen ja varmaan hyväkin ratkaisu vanhoilla päivillä. Mutta jos jo tutustumisen alkuvaiheessa annetaan ymmärtää, että haetaan vanhojen päivien passaria tai mahdollista omaishoitajaa, niin...
Surullisinta on huomata, että tässä iässä useat miehet hakevat uutta kumppania täysin itsekkäistä lähtökohdista. Pikemminkin haetaan uutta äitiä kuin tasaveroista kumppania. Sen toisen osapuolen toiveita, periaatteita ja tarpeita ei kuunnella lainkaan.
Minulla on kokemusta tästä tietysti vain miesten osalta, mutta uskon, että samantyyppistä ongelmaa löytyy molemminpuolin. Kun lähdin vuosien itsekseniolon jälkeen deittimarkkinoille, yllätyin eniten tämän päivän miesten kypsymättömyydestä ja itsekkyydestä. Onneksi viihdyn omassa elämässäni, joten tästä(kään) ei kannata tehdä sen suurempaa ongelmaa...
Nyt selitetään mustaa valkoiseksi. Lue aloitus ja lainaamasi viesti.
Yhteenmuutossa mies voittaa, nainen häviää. Näin se vain on. Syyt ovat kulttuurisia (mies saa olla oma itsensä yhteenmuuton jälkeenkin, naisen taas pitää alkaa ottaa kaikessa mies huomioon.)
No minä en miehenä suostu uusperhekuvioihin ja nainen haluaisi. Onko hyvä että nainen jää ilman orjaa?