Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
4281/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ihminen EI ole ollut häiriöksi yhtään kellekään. Toivon että ihminen joka vartijat kutsunut otetaan kuulusteluun myös. Jos sellaista ylipäänsä löytyy. Oliko tämän väärti. Aivan kamala tapaus.

Tottakai ihminen säikähtää JOS EI SAA HAPPEA 😭

Vartijoita moni pelkää ja aivan syystä. Eli jos sanoo mihinkään vastaan niin kampataan jalat alta. Astmaatikkona ja osteoporoosissa keuhkoni eivät kestä minkäänlaista painetta.

Kuinka sairas täytyy olla teidän jotka sanovat "mitäs sanoi vastaan tms". Eli kuolemantuomio? Tuollaista valtaa kuin näillä vartijoilla, ei ole edes poliisilla. Vartijalla voi olla vaikka mitä tuomioita alla, vkon etäkoulutus Eli kuka tahansa umpiaalio pääsee töihin.

Poliisilla on tiedossa, kuka hälytti vartijat. Kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta on tärkeää, että tulee julki, miksi ko. mies hälytti vartijat. Harmi, että miestä on ollut ilmeisesti hieman vaikea tavoittaa.

Onko poliisilla tiedossa, kuka hälytti vartijat?

Eikös vielä tänään poliisi etsinyt tätä mysteerimiestä?

Lähde, jos mysteerimies on löytynyt. Kiitos..

Luin ip-lehden tai HS:n sivulta, että poliisilla on tiedossa henkilö, joka hälytti vartijat, mutta poliisi ei ollut vielä tavoittanut miestä. Se kuulostaa hieman oudolta.

Just tämä. Aivan helkkarin outoa. Sitten vielä jossain jutussa oli, että mieshenkilö oli kokenut että nainen häiritsee häntä ja oli soittanut vartijat paikalle. Niin aivan helkkarin outoa. Kuka randomi ostarilla kävijä tietää miten soittaa vartijat paikalle?? Olisi ymmärrettävää jos olisi tarttunut hiasta kiinni vartijaa ja sanonut että nainen häiritsee. (Ja naisen tunteneet kuvailee että hän arastelee miehiä?!!? + tuo että joku mies oli häntä lyönyt ja saanut siitä tuomion. Nämä vielä lisää tapauksen outoutta.) Ja jos jotain todella häiritsevää tapahtuu, esim joku heiluu puukon kanssa tms. niin eikö silloin soiteta 112, eikä aleta selvittelemään miten vartijat soitetaan paikalle? Ja jos asiassa on ihan loogiset perusteet, miksi on voitu soittaa vartijat, niin miksi asiaa ei kerrota, vaan viestitään ihan outoja. 

Olisiko ollut vartijoiden tuttu tämä ilmoittaja. "Hei taas se outo muija on täällä". Kaverit sitten lähteneet "poistamaan" paikalta. Tiesivät, että tämä vähän "outo" ja arka nainen aina liikkui yksin, joten kukaan tuskin kyseenalaistaa ulosheittämistä, kivahan tuollaista onnetonta on vähän kiusata ja pysyä kaukana oikeasti vaarallisista häiriköistä. Kun  pelästynyt nainen sitten harasikin vastaan, niin saatiin vähän lisä-äksöniä näytösluonteisesti. Harmi, ettei osattukaan hoitaa vähän yllättävää tilannetta mitenkään ja sivulliset joutuivat elvyttämään.

Ei 4 vartijaa lähe yhteistoimin vaan poistamaan ihmisiä jos ne ei nää sille perusteita vaikka kuinka kaveri usuttais.

Jotaki outoa tässä on nyt tapahtunu ja me ei tiedetä mitä.

Tiesiköhän ne vartijatkaan, mitä oli tapahtunut? Olivat kuitenkin ilmeisesti ensin "vain" poistamassa paikalta, tosin jo siinä kävivät fyysisesti käsiksi, eli taluttivat pois, eivät siis pelkästään käskyttäneet. Tilanne muuttui kuitenkin kiinniottotilanteeksi kesken poistamisen. Eli siihen kai perusteena naisen vastustelu? Jos nainen olisi syyllistynyt johonkin kiinniotto-oikeuteen oikeuttavaan rikokseen jo heti alun perin, olisi hänet kai otettu heti kiinni (ja samalla kutsuttu poliisi), eikä ainoastaan kehotettu poistumaan. 

Eivät selvästi tienneet, eikä heillä ole tuntunut olevan muuta tavoitetta kuin se voimatoimien käyttö kun tekijöitä suojelemaan on oikein haettu sermit jo kauan ennen kuin nainen on ollut eloton. Ihan kuin tavoitteena tosiaan olisi vaan ollut saada helppo kohde käsiteltäväksi, mutta eivät innostuneena pääsystä ns. tositoimiin malttaneet lopettaa ajoissa. Se viides vartijana tosiaan vaan vahtii, ettei kukaan vahingossakaan tule häiritsemään.

No nyt on sitten asiakkaan yksityisyyden suojeleminenkin osoitus vartijoiden syyllisyydestä :-D

Itseään he on niillä sermeillä suojelleet, eihän he siitä pokastaan alkuunkaan välittäneet. Jos olisivat välittäneet, asia olisi alun alkaenkin hoidettu ilman väkivaltaa puhumalla, tai oikeammin asiakas jätetty kokonaan rauhaan.

Vierailija
4282/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ihminen EI ole ollut häiriöksi yhtään kellekään. Toivon että ihminen joka vartijat kutsunut otetaan kuulusteluun myös. Jos sellaista ylipäänsä löytyy. Oliko tämän väärti. Aivan kamala tapaus.

Tottakai ihminen säikähtää JOS EI SAA HAPPEA 😭

Vartijoita moni pelkää ja aivan syystä. Eli jos sanoo mihinkään vastaan niin kampataan jalat alta. Astmaatikkona ja osteoporoosissa keuhkoni eivät kestä minkäänlaista painetta.

Kuinka sairas täytyy olla teidän jotka sanovat "mitäs sanoi vastaan tms". Eli kuolemantuomio? Tuollaista valtaa kuin näillä vartijoilla, ei ole edes poliisilla. Vartijalla voi olla vaikka mitä tuomioita alla, vkon etäkoulutus Eli kuka tahansa umpiaalio pääsee töihin.

Poliisilla on tiedossa, kuka hälytti vartijat. Kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta on tärkeää, että tulee julki, miksi ko. mies hälytti vartijat. Harmi, että miestä on ollut ilmeisesti hieman vaikea tavoittaa.

Onko poliisilla tiedossa, kuka hälytti vartijat?

Eikös vielä tänään poliisi etsinyt tätä mysteerimiestä?

Lähde, jos mysteerimies on löytynyt. Kiitos..

Luin ip-lehden tai HS:n sivulta, että poliisilla on tiedossa henkilö, joka hälytti vartijat, mutta poliisi ei ollut vielä tavoittanut miestä. Se kuulostaa hieman oudolta.

Just tämä. Aivan helkkarin outoa. Sitten vielä jossain jutussa oli, että mieshenkilö oli kokenut että nainen häiritsee häntä ja oli soittanut vartijat paikalle. Niin aivan helkkarin outoa. Kuka randomi ostarilla kävijä tietää miten soittaa vartijat paikalle?? Olisi ymmärrettävää jos olisi tarttunut hiasta kiinni vartijaa ja sanonut että nainen häiritsee. (Ja naisen tunteneet kuvailee että hän arastelee miehiä?!!? + tuo että joku mies oli häntä lyönyt ja saanut siitä tuomion. Nämä vielä lisää tapauksen outoutta.) Ja jos jotain todella häiritsevää tapahtuu, esim joku heiluu puukon kanssa tms. niin eikö silloin soiteta 112, eikä aleta selvittelemään miten vartijat soitetaan paikalle? Ja jos asiassa on ihan loogiset perusteet, miksi on voitu soittaa vartijat, niin miksi asiaa ei kerrota, vaan viestitään ihan outoja. 

Oikeasti ovat vaan halunneet kiusata naista jonka ovat usein siellä nähneet ja joka on ärsyttänyt vartijoita kun on ollut vähän outo tai jotain. Sitten on keksitty tällainen tarina että on muka häirinnyt jotain. Sadistit. 

Miksi juuri tällä kerralla olisivat ihan turhan päiten halunneet käydä naisen päälle? Eiköhän siellä olisi lauantai-iltana ollut oikeitakin töitä. Jokainen voisi miettiä edes viisi sekuntia ihan järjen kanssa, ennen kuin tuuttaa näitä spekulaatioitaan palstat täyteen.

Säki sanoit tässä sukupuolen. Pitäskö naisten olla lain yläpuolella?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4283/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis on tosi jännää nähdä miten ihmiset lukee artikkeleita. Ilmeisesti omat ennakkoluulot ja -asenteet muokkaavat sanat omiin silmiin sopiviksi.

Itse luin tuon saman hetki sitten, ja itse kyllä huomasin kohdan missä vartijat nimenomaan ehtivät aloittaa painelun ja joku vartija toi deffan. Eivät ehtineet kauaa painella, kun jo sivusta tulleet naiset antoivat apunsa ja osaamisensa käyttöön.

Toki voi olla, että itsekin kehitin silmissäni tällaisen tapahtumaketjun, joten toivotaan että moni muukin lukee ja tulee kertomaan mitä omat silmät havaitsivat jutusta.

(Linkki löytyy mtv3 sivulta)

P.s. ja se on edelleen vartiJa/vartiJoilla ja ensiaputaitoja

Et sitten huomannut, että videota oli leikelty lyhyemmäksi? Ennakkoluulosi ohjaavat sinua myös etsit merkkejä vartijoiden toiminnan hyväksymiseksi.

Jos otat kellon käteen ja kellotat ajan siitä, kun vartijat huomaavat elottoman naisen siihen kun elvytys on nähtävillä, voit ehkä ajatella asiasta toisin.

En katsonut mitään videota, koska puhelimeni ei suostunut avaamaan sitä. Luin kohta-kohdalta tekstin vain ja siinä luki tuo, että vartijat aloittivat painelun. En myöskään kiinnittänyt huomiota kellonaikoihin, vaan tapahtumaketjuun.

Puutuin nyt vaan siihen kommentin vihjailevaan sanomaan, että ulkopuoliset aloittivat elvytyksen, eivätkä vartijat mukamas tehneet mitään. Harmi, että poistit kommentin lainauksesta.

Useissa kommenteissa ympäri nettiä on kerrottu totuutena, etteivät vartijat muuta kuin möllöttäneet ja muut hoitivat äksönin, mutta nythän se on todistettu vääräksi. Siihen otin kantaa, en muuhun.

En tietenkään hyväksy vartijoiden toimia, mutta en hyväksy vääristelyäkään, kumpaakaan tahoa - uhri ja vartijat - kohtaan.

Toivon vaan, että mahdollisimman pian saataisiin faktatietoa, jotta nämä somevääristelyt jo loppuisivat. Tietty aina joku, se kuuluisa joku, keksii uusia viritelmiä ja mylly sen kuin jatkuu.

Vierailija
4284/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo on veljen kertomus. Naisen vanhemmille poliisi on heti lauantaina ilmoittanut kuolemasta. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet pojalleen, eli naisen veljelle, tapahtuneesta, vaan veli on uutisista päätellyt kuolleen olevan sisko ja ottanut itse yhteyttä poliisiin maanantaina. Minkälaisessa perheessä perheenjäsenet eivät ilmoita toisilleen, että by the way, sun sisko on kuollut??

Jälleen yritetään ohjata keskustelu pois tapahtuneesta, mikä tavoite sinulla on, oletko noiden kollega?

Olen eri, mutta yritätkö nyt syyllistää kaikkia Suomen vartijoita? Kuten Ullanlinnan surms ketjussa on haukuttu kaikki psykiatrit hulluiksi. Vainoharhaisuuteen voi hakea apua.

Vierailija
4285/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo on veljen kertomus. Naisen vanhemmille poliisi on heti lauantaina ilmoittanut kuolemasta. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole ilmoittaneet pojalleen, eli naisen veljelle, tapahtuneesta, vaan veli on uutisista päätellyt kuolleen olevan sisko ja ottanut itse yhteyttä poliisiin maanantaina. Minkälaisessa perheessä perheenjäsenet eivät ilmoita toisilleen, että by the way, sun sisko on kuollut??

Jälleen yritetään ohjata keskustelu pois tapahtuneesta, mikä tavoite sinulla on, oletko noiden kollega?

Perheessä on jotain pahasti vialla, kun lapsen kuolemasta ei ilmoiteta muille läheisille. Se vaan, että jotkut, sinäkin, yrittävät leipoa naisesta jotain enkeliä. Ensin viattomana, monen lapsen raskaana olevana äitinä ja sitten lastentarhaopettajana. Jotain nainen oli tehnyt, jotta joutui pois käskytettäväksi. Onko vartijat syyllisiä kuolemaan vai ei, ei ole sun päätettävissä, vaikka olet täällä kovasti tietäväisenä tuomiota jakamassa.

Vierailija
4286/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Järkyttävä tuo maikkarin sivuilla oleva video! Nainen on eloton minuuttikaupalla, mutta apinat vaan roikkuvat raajoissa kiinni. Vielä elvytyksen aikanakin suurin huoli on, että elvytys pitää lopettaa, jos nainen yrittää nousta - hei haloo!!!

Toivon näille k-päille kovia rangaistuksia sekä ikuista kieltoa toimia vartijana. Miten voi olla noin epäammattimaisia ihmisiä tuollaisessa ammatissa. Tuollaisten ihmistenkö pitäisi muka luoda turvaa?

Toivottavasti nimet ja naamat julkaistaan mahd. pian.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4287/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ihminen EI ole ollut häiriöksi yhtään kellekään. Toivon että ihminen joka vartijat kutsunut otetaan kuulusteluun myös. Jos sellaista ylipäänsä löytyy. Oliko tämän väärti. Aivan kamala tapaus.

Tottakai ihminen säikähtää JOS EI SAA HAPPEA 😭

Vartijoita moni pelkää ja aivan syystä. Eli jos sanoo mihinkään vastaan niin kampataan jalat alta. Astmaatikkona ja osteoporoosissa keuhkoni eivät kestä minkäänlaista painetta.

Kuinka sairas täytyy olla teidän jotka sanovat "mitäs sanoi vastaan tms". Eli kuolemantuomio? Tuollaista valtaa kuin näillä vartijoilla, ei ole edes poliisilla. Vartijalla voi olla vaikka mitä tuomioita alla, vkon etäkoulutus Eli kuka tahansa umpiaalio pääsee töihin.

Poliisilla on tiedossa, kuka hälytti vartijat. Kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta on tärkeää, että tulee julki, miksi ko. mies hälytti vartijat. Harmi, että miestä on ollut ilmeisesti hieman vaikea tavoittaa.

Onko poliisilla tiedossa, kuka hälytti vartijat?

Eikös vielä tänään poliisi etsinyt tätä mysteerimiestä?

Lähde, jos mysteerimies on löytynyt. Kiitos..

Luin ip-lehden tai HS:n sivulta, että poliisilla on tiedossa henkilö, joka hälytti vartijat, mutta poliisi ei ollut vielä tavoittanut miestä. Se kuulostaa hieman oudolta.

Just tämä. Aivan helkkarin outoa. Sitten vielä jossain jutussa oli, että mieshenkilö oli kokenut että nainen häiritsee häntä ja oli soittanut vartijat paikalle. Niin aivan helkkarin outoa. Kuka randomi ostarilla kävijä tietää miten soittaa vartijat paikalle?? Olisi ymmärrettävää jos olisi tarttunut hiasta kiinni vartijaa ja sanonut että nainen häiritsee. (Ja naisen tunteneet kuvailee että hän arastelee miehiä?!!? + tuo että joku mies oli häntä lyönyt ja saanut siitä tuomion. Nämä vielä lisää tapauksen outoutta.) Ja jos jotain todella häiritsevää tapahtuu, esim joku heiluu puukon kanssa tms. niin eikö silloin soiteta 112, eikä aleta selvittelemään miten vartijat soitetaan paikalle? Ja jos asiassa on ihan loogiset perusteet, miksi on voitu soittaa vartijat, niin miksi asiaa ei kerrota, vaan viestitään ihan outoja. 

Oikeasti ovat vaan halunneet kiusata naista jonka ovat usein siellä nähneet ja joka on ärsyttänyt vartijoita kun on ollut vähän outo tai jotain. Sitten on keksitty tällainen tarina että on muka häirinnyt jotain. Sadistit. 

Miksi juuri tällä kerralla olisivat ihan turhan päiten halunneet käydä naisen päälle? Eiköhän siellä olisi lauantai-iltana ollut oikeitakin töitä. Jokainen voisi miettiä edes viisi sekuntia ihan järjen kanssa, ennen kuin tuuttaa näitä spekulaatioitaan palstat täyteen.

Ne vartijat olisi voineet miettiä viisi sekuntia ihan järjen kanssa, ennen kuin tuuttaa viattomilta ilmat pihalle.

Vierailija
4288/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiootodellistanyttaas kirjoitti:

Ai nyt Autero jo monikko. Ihminen kokee asiat eri tavalla. Aikajana hällä ollut looginen. Virheitä sattuisi kaikille? Siksi poliisi tutkii. Vai?

Looginen? Kun välillä hän on ollut seuraamassa sivusta, välillä nähnyt alusta asti tilanteen, välillä käynyt askartelutarvikeliikkeessä, siirtynyt lapsen kanssa sivummalle, mutta kuitenkin ollut vieressä huutamassa, että pitää hakea defibrillaattori.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4289/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aiemmin julkaisematon video kohdassa on lisä materiaalia:

https://www.mtvuutiset.fi/videot-live/prog1046878

Tuo video kertoo kyllä ihan 100-0 miten ei ole aloitettu riittävän nopeasti elvytystä. Jos tuo menee ilman tuomioita niin ..... Tässä maassa ei ihminen saa oikeutta vaikka henki lähtee.

6 minuuttia eikä kukaan kokeillut pulssia. Kyselevät vaan, onko hereillä ja ravistivat. Kyljelleenkin käänsivät vasta sitten, kun oli jo eloton. Mitenköhän noilla meni niinkuin omasta mielestään?

Varmaan tosi sankarillisesti. Odottavat varmaan ylennystä, pokaalia ja mitalikahveja porukalla juuri tällä hetkellä.

Vierailija
4290/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aiemmin julkaisematon video kohdassa on lisä materiaalia:

https://www.mtvuutiset.fi/videot-live/prog1046878

Tuo video kertoo kyllä ihan 100-0 miten ei ole aloitettu riittävän nopeasti elvytystä. Jos tuo menee ilman tuomioita niin ..... Tässä maassa ei ihminen saa oikeutta vaikka henki lähtee.

Luulivat muijan pyörtyneen...ei pyörtynyttä aleta heti elvyttää...mutta ehkä huomenna jo kuolinsyy julkistetaan.

Pyörtyneenkään alaraajoista ei pidetä muuten kiinni kuin kohottamalla niitä että veri alkaa kiertää. Liian kauan tuossa vain "oletettiin" eikä tehty selväksi onko kyseessä pyörtyminen, kohtaus vai hengenpysähdys. Pulssia ei kukaan aiemmin tajunnut tarkistaa? Surullinen lopputulos ihan jokaiselle.

Ihan jokaiselle?

Kyllä, ihan jokaiselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4291/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ihminen EI ole ollut häiriöksi yhtään kellekään. Toivon että ihminen joka vartijat kutsunut otetaan kuulusteluun myös. Jos sellaista ylipäänsä löytyy. Oliko tämän väärti. Aivan kamala tapaus.

Tottakai ihminen säikähtää JOS EI SAA HAPPEA 😭

Vartijoita moni pelkää ja aivan syystä. Eli jos sanoo mihinkään vastaan niin kampataan jalat alta. Astmaatikkona ja osteoporoosissa keuhkoni eivät kestä minkäänlaista painetta.

Kuinka sairas täytyy olla teidän jotka sanovat "mitäs sanoi vastaan tms". Eli kuolemantuomio? Tuollaista valtaa kuin näillä vartijoilla, ei ole edes poliisilla. Vartijalla voi olla vaikka mitä tuomioita alla, vkon etäkoulutus Eli kuka tahansa umpiaalio pääsee töihin.

Poliisilla on tiedossa, kuka hälytti vartijat. Kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta on tärkeää, että tulee julki, miksi ko. mies hälytti vartijat. Harmi, että miestä on ollut ilmeisesti hieman vaikea tavoittaa.

Onko poliisilla tiedossa, kuka hälytti vartijat?

Eikös vielä tänään poliisi etsinyt tätä mysteerimiestä?

Lähde, jos mysteerimies on löytynyt. Kiitos..

Luin ip-lehden tai HS:n sivulta, että poliisilla on tiedossa henkilö, joka hälytti vartijat, mutta poliisi ei ollut vielä tavoittanut miestä. Se kuulostaa hieman oudolta.

Just tämä. Aivan helkkarin outoa. Sitten vielä jossain jutussa oli, että mieshenkilö oli kokenut että nainen häiritsee häntä ja oli soittanut vartijat paikalle. Niin aivan helkkarin outoa. Kuka randomi ostarilla kävijä tietää miten soittaa vartijat paikalle?? Olisi ymmärrettävää jos olisi tarttunut hiasta kiinni vartijaa ja sanonut että nainen häiritsee. (Ja naisen tunteneet kuvailee että hän arastelee miehiä?!!? + tuo että joku mies oli häntä lyönyt ja saanut siitä tuomion. Nämä vielä lisää tapauksen outoutta.) Ja jos jotain todella häiritsevää tapahtuu, esim joku heiluu puukon kanssa tms. niin eikö silloin soiteta 112, eikä aleta selvittelemään miten vartijat soitetaan paikalle? Ja jos asiassa on ihan loogiset perusteet, miksi on voitu soittaa vartijat, niin miksi asiaa ei kerrota, vaan viestitään ihan outoja. 

Oikeasti ovat vaan halunneet kiusata naista jonka ovat usein siellä nähneet ja joka on ärsyttänyt vartijoita kun on ollut vähän outo tai jotain. Sitten on keksitty tällainen tarina että on muka häirinnyt jotain. Sadistit. 

Miksi juuri tällä kerralla olisivat ihan turhan päiten halunneet käydä naisen päälle? Eiköhän siellä olisi lauantai-iltana ollut oikeitakin töitä. Jokainen voisi miettiä edes viisi sekuntia ihan järjen kanssa, ennen kuin tuuttaa näitä spekulaatioitaan palstat täyteen.

Ainahan tuo apinat näyttää kyllästyneiltä ja etsivät katsellaan huvitusta. Avarnin tyypit teki tätä ihan niin että kuvasivat huvinsa. 

Vierailija
4292/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mtv uutiset sivulla on videomatriaalia mitä tapahtuu minuutti minuutilta.

Ihan käsittämätöntä, ettei vartioilla ole ensiapu taitoja. Joku nainenhan sitä naista alkoi elvyttää.

Tiesivät että pitää puhaltaa mutta eivät halunneet sitä tehdä. Ryhtyivät jossain 10 minuutin kuluttua painelemaan. Edelleen pitivät elotonta kiinni raajoista ettei vaan pistä hanttiin...Ihan s..tanan järkyttävää toimintaa!!

Ei nykyisin enää puhalleta. Pelkkää painelua siihen asti kunnes ensihoito tulee. Toki jos deffa on niin sillä rytmin tarkastus ja isku.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4293/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuollu mikä kuollu, ei se nainen herää henkii vaikka kuinka vatvotte asiaa ja pähkäilette oliko kyylien kaatotekniikka  "virallinen" vai ameriikoista tutumpi.

Vierailija
4294/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veli kertoi, että sisko mm. lainasi rahaa tarvitseville eikä niitä rahoja maksettu takaisin. Oisko nainen nähnyt jonkun velallisen ja mennyt kysymään koska meinaa maksaa takaisin. Tämä tyyppi olisi sitten ilmoitellut vartijoille että nainen pummaa rahaa sivullisilla kauppakeskuksessa ja pitää poistaa sieltä häiritsemästä. Ei ihme ettei hemmoa kiinnosta mennä poliisin juttusille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4295/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aiemmin julkaisematon video kohdassa on lisä materiaalia:

https://www.mtvuutiset.fi/videot-live/prog1046878

Tuo video kertoo kyllä ihan 100-0 miten ei ole aloitettu riittävän nopeasti elvytystä. Jos tuo menee ilman tuomioita niin ..... Tässä maassa ei ihminen saa oikeutta vaikka henki lähtee.

Luulivat muijan pyörtyneen...ei pyörtynyttä aleta heti elvyttää...mutta ehkä huomenna jo kuolinsyy julkistetaan.

Pyörtyneenkään alaraajoista ei pidetä muuten kiinni kuin kohottamalla niitä että veri alkaa kiertää. Liian kauan tuossa vain "oletettiin" eikä tehty selväksi onko kyseessä pyörtyminen, kohtaus vai hengenpysähdys. Pulssia ei kukaan aiemmin tajunnut tarkistaa? Surullinen lopputulos ihan jokaiselle.

Ihan jokaiselle?

Kenelle tuo mielestäsi oli ilon aihe?

Vierailija
4296/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävä tuo maikkarin sivuilla oleva video! Nainen on eloton minuuttikaupalla, mutta apinat vaan roikkuvat raajoissa kiinni. Vielä elvytyksen aikanakin suurin huoli on, että elvytys pitää lopettaa, jos nainen yrittää nousta - hei haloo!!!

Toivon näille k-päille kovia rangaistuksia sekä ikuista kieltoa toimia vartijana. Miten voi olla noin epäammattimaisia ihmisiä tuollaisessa ammatissa. Tuollaisten ihmistenkö pitäisi muka luoda turvaa?

Toivottavasti nimet ja naamat julkaistaan mahd. pian.

Toivon myös että nimet löytyy kohta Ylilaudalta ja nuo ei saa ikinä mitään töitä ja elää tuon naisen kuoleman kanssa lopun elämänsä. kärsien. 

Vierailija
4297/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävä tuo maikkarin sivuilla oleva video! Nainen on eloton minuuttikaupalla, mutta apinat vaan roikkuvat raajoissa kiinni. Vielä elvytyksen aikanakin suurin huoli on, että elvytys pitää lopettaa, jos nainen yrittää nousta - hei haloo!!!

Toivon näille k-päille kovia rangaistuksia sekä ikuista kieltoa toimia vartijana. Miten voi olla noin epäammattimaisia ihmisiä tuollaisessa ammatissa. Tuollaisten ihmistenkö pitäisi muka luoda turvaa?

Toivottavasti nimet ja naamat julkaistaan mahd. pian.

Naamakuvat olivat somessa jo toissapäivänä. Nimistä en tiedä.

Vierailija
4298/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Auteroa on haukuttu, mutta Puopolon haastattelussa sanoo vartijan elvyttäneen painellen ja miettineen, onko tarpeeksi tehokasta. Eli onko kuitenkin ollut suht perillä asioista.

Vierailija
4299/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli opetettu, tai muuten opittu, oli epäsuhta huutavan ylimittainen. Neljä pulskaa yhtä hiiren kokoista naista taltuttamassa, tilanteessa, jossa ei mitään taltuttamista tarvittu. Koulutukseen pääsy tulee perustua tarkan seulan käyttöön, eikä tilanteeseen, jossa vartijaksi päädytään, kun muualle ei päästä.

Jos 180 senttinen nainen on hiiren kokoinen, niin en välttämättä halua tietää minkä kokoinen on tuosta lyhyempi.

Nainen, fyysisesti minkä kokoinen hyvänsä on miehiin verrattuna aina "alamittainen" ja kaksi miestä on jo ylivoima, jolla pärjää, jos ei puhua osaa. Tässä tapauksessa rynnättiin aivosumussa, kun kerran oli tullut tehtävä. Edelleen painotan, että vartijakoulutukseen hakeutuvan ominaisuuksista tärkein on henkinen vahvuus. Jos on muita vahvuuksia, saattaa niistä olla hyötyä mutta ilman henkistä kanttia on turha hakeutua vartijaksi.

Ei turva-alan ihmisten tarvi noudattaa mitään *kunniallista kaksinkamppailukoodistoa"

Ei näköjään mitään muutakaan kun ihmisiä kuolee heidän käsissään. Ei tarvitse edes välittää siitä onko kiinni otettu hengissä.

Vierailija
4300/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ihminen EI ole ollut häiriöksi yhtään kellekään. Toivon että ihminen joka vartijat kutsunut otetaan kuulusteluun myös. Jos sellaista ylipäänsä löytyy. Oliko tämän väärti. Aivan kamala tapaus.

Tottakai ihminen säikähtää JOS EI SAA HAPPEA 😭

Vartijoita moni pelkää ja aivan syystä. Eli jos sanoo mihinkään vastaan niin kampataan jalat alta. Astmaatikkona ja osteoporoosissa keuhkoni eivät kestä minkäänlaista painetta.

Kuinka sairas täytyy olla teidän jotka sanovat "mitäs sanoi vastaan tms". Eli kuolemantuomio? Tuollaista valtaa kuin näillä vartijoilla, ei ole edes poliisilla. Vartijalla voi olla vaikka mitä tuomioita alla, vkon etäkoulutus Eli kuka tahansa umpiaalio pääsee töihin.

Poliisilla on tiedossa, kuka hälytti vartijat. Kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta on tärkeää, että tulee julki, miksi ko. mies hälytti vartijat. Harmi, että miestä on ollut ilmeisesti hieman vaikea tavoittaa.

Onko poliisilla tiedossa, kuka hälytti vartijat?

Eikös vielä tänään poliisi etsinyt tätä mysteerimiestä?

Lähde, jos mysteerimies on löytynyt. Kiitos..

Luin ip-lehden tai HS:n sivulta, että poliisilla on tiedossa henkilö, joka hälytti vartijat, mutta poliisi ei ollut vielä tavoittanut miestä. Se kuulostaa hieman oudolta.

Just tämä. Aivan helkkarin outoa. Sitten vielä jossain jutussa oli, että mieshenkilö oli kokenut että nainen häiritsee häntä ja oli soittanut vartijat paikalle. Niin aivan helkkarin outoa. Kuka randomi ostarilla kävijä tietää miten soittaa vartijat paikalle?? Olisi ymmärrettävää jos olisi tarttunut hiasta kiinni vartijaa ja sanonut että nainen häiritsee. (Ja naisen tunteneet kuvailee että hän arastelee miehiä?!!? + tuo että joku mies oli häntä lyönyt ja saanut siitä tuomion. Nämä vielä lisää tapauksen outoutta.) Ja jos jotain todella häiritsevää tapahtuu, esim joku heiluu puukon kanssa tms. niin eikö silloin soiteta 112, eikä aleta selvittelemään miten vartijat soitetaan paikalle? Ja jos asiassa on ihan loogiset perusteet, miksi on voitu soittaa vartijat, niin miksi asiaa ei kerrota, vaan viestitään ihan outoja. 

Oikeasti ovat vaan halunneet kiusata naista jonka ovat usein siellä nähneet ja joka on ärsyttänyt vartijoita kun on ollut vähän outo tai jotain. Sitten on keksitty tällainen tarina että on muka häirinnyt jotain. Sadistit. 

Miksi juuri tällä kerralla olisivat ihan turhan päiten halunneet käydä naisen päälle? Eiköhän siellä olisi lauantai-iltana ollut oikeitakin töitä. Jokainen voisi miettiä edes viisi sekuntia ihan järjen kanssa, ennen kuin tuuttaa näitä spekulaatioitaan palstat täyteen.

Ne vartijat olisi voineet miettiä viisi sekuntia ihan järjen kanssa, ennen kuin tuuttaa viattomilta ilmat pihalle.

Yyyyyyyyyyyyyyyy....sähän sen tiedät yyyyyyyyy

Kuin myös.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän yhdeksän