Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.
Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.
Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.
Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.
Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.
Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.
Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.
Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.
Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.
Kommentit (7218)
Vierailija kirjoitti:
ateisti kirjoitti:
Helluntalainen meni tuputtaa uskoa sivullisille. Se saa jo karvat pystyyn.
Jokaisella lienee sen verran älyä, että osaa sanoa, ettei ole kiinnostunut asiasta. Siihen ei tarvita vartijoita. Uskonnolliset ihmiset ovat lähes poikkeuksetta mukavia, uskovat yhdestä sanasta.
Tämä toteamus noin yleensä. Ei ole tiedossa, jutteliko nainen kenellekään. Ei tiedetä, mistä mies ärsyyntyi. Joka tapauksessa selvä ylireagointi.
Et tiedä mitä tapahtui, mutta oli selvä ylireagointi pyytää vartijat? Eihän tuossa ollut logiikan häivää.
Täällä on spekuloitu sillä että nainen olisi tuputtanut uskontoa ihmisille? Ostareilla ja muualla. Onko siitä näyttöä?
Jonkin verran tunnen eri lahkojen ihmisiä ja tiedän että Jehovat jakavat " sanomaansa" ja tulevat jopa ihmisten oville. En tiedä ainuttakaan helluntalaista joka yrittäisi käännyttää ketään uskoonsa. Eivät he ole samantyyppisiä kuin Jehovat. Lestatkaan eivät kierrä ihmisten parissa eikä suomalaiset mormonit. Amerikkalaiset mormonilähettiläät kiertävät.
Sitä ihmettelen tässä tapauksessa, että onko edes totta väite, että olisi kaupannut uskoaan? Kun se ei ole yleistä heillä. Tunnen aika monta helluntalaista.
Vaikka tekniikka olisi oikea, voiman säätely, siis itsehillintä on aivan eri asia.
Nää eläimet kiehui adrenaliinia, selvästikään ei ymmärrystä voimankäytöstä.
Toivottavasti Eveliinan kauniit, rauhalliset kasvot vainoaa niitä niiden unissa niiden loppuiän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ateisti kirjoitti:
Helluntalainen meni tuputtaa uskoa sivullisille. Se saa jo karvat pystyyn.
Jokaisella lienee sen verran älyä, että osaa sanoa, ettei ole kiinnostunut asiasta. Siihen ei tarvita vartijoita. Uskonnolliset ihmiset ovat lähes poikkeuksetta mukavia, uskovat yhdestä sanasta.
Tämä toteamus noin yleensä. Ei ole tiedossa, jutteliko nainen kenellekään. Ei tiedetä, mistä mies ärsyyntyi. Joka tapauksessa selvä ylireagointi.
Sinäkö määrität kuinka jonkun kuuluu reagoida hihhuleiden höpinöihin? Tai ylipäänsä minkä kokee häirinnäksi?
Monet kokee lapset häiriöksi, mutta niin vain heilläkin on oikeus oleskella julkisissa tiloissa ihan siinä missä heistä valittavilla häiriköilläkin.

Harmi ettei kaikki uskonnon tuputtajat ymmärrä sanaa EI!
Saattaa sellaisiakin olla, mutta tämä nainen ei ollut sellainen. Tämä on se pointti. Ja lähes jokaisella myös jalat toimivat; paikalta voi poistua. Elämä vaatii joustamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli opetettu, tai muuten opittu, oli epäsuhta huutavan ylimittainen. Neljä pulskaa yhtä hiiren kokoista naista taltuttamassa, tilanteessa, jossa ei mitään taltuttamista tarvittu. Koulutukseen pääsy tulee perustua tarkan seulan käyttöön, eikä tilanteeseen, jossa vartijaksi päädytään, kun muualle ei päästä.
Jos 180 senttinen nainen on hiiren kokoinen, niin en välttämättä halua tietää minkä kokoinen on tuosta lyhyempi.
Nainen, fyysisesti minkä kokoinen hyvänsä on miehiin verrattuna aina "alamittainen" ja kaksi miestä on jo ylivoima, jolla pärjää, jos ei puhua osaa. Tässä tapauksessa rynnättiin aivosumussa, kun kerran oli tullut tehtävä. Edelleen painotan, että vartijakoulutukseen hakeutuvan ominaisuuksista tärkein on henkinen vahvuus. Jos on muita vahvuuksia, saattaa niistä olla hyötyä mutta ilman henkistä kanttia on turha hakeutua vartijaksi.
Miksi kaksi vartijaa ei alussa pärjännyt 180 cm naiselle?
Koska tarkoitus ei ole "pärjätä" vaan hoitaa homma mahdollisimman turvallisesti.
Ja asian turvallinen hoitaminen ei ole sitä, että ihminen kaadetaan maahan ja pidellään pitkään vasten lattiaa, eikä huolehdita elintoiminnoista.
Tässäkin tapauksessa keskustelu olisi riittänyt.
Selvästi ei riittänyt, kun häirikkö ei poistuvat vaan päätyi rautoihin lattialle. Ilman syytä ei kenellekään näin käy (pl. avarn).
Vartijat eivät taida osata puhua. Tai eivät ainakaan nämä Ompun vartijat. Vai väittääkö joku keskustelutaitoinen, ettei osaa neuvotella ystävällisen naisen kanssa.
Täällä on varmaan iso joukko vartijoita puolustamassa väärinkäytöksiään.
Suututtaa turha kuolema, kesken jäänyt elämä. Eivätkä vartijoiden puolustajat näytä välittävän pätkääkään siitä, että nainen menehtyi. Oma palli vain kiinnostaa.
Mistä sinä tiedät kuinka kauan yrittivät keskustella? Kukaan meistä ei tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tekniikka olisi oikea, voiman säätely, siis itsehillintä on aivan eri asia.
Nää eläimet kiehui adrenaliinia, selvästikään ei ymmärrystä voimankäytöstä.
Toivottavasti Eveliinan kauniit, rauhalliset kasvot vainoaa niitä niiden unissa niiden loppuiän.
Linnaan vaan nää vartiahinet. Siellä oppivat tavoille ja elämään kenties jatkossa....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ateisti kirjoitti:
Helluntalainen meni tuputtaa uskoa sivullisille. Se saa jo karvat pystyyn.
Jokaisella lienee sen verran älyä, että osaa sanoa, ettei ole kiinnostunut asiasta. Siihen ei tarvita vartijoita. Uskonnolliset ihmiset ovat lähes poikkeuksetta mukavia, uskovat yhdestä sanasta.
Tämä toteamus noin yleensä. Ei ole tiedossa, jutteliko nainen kenellekään. Ei tiedetä, mistä mies ärsyyntyi. Joka tapauksessa selvä ylireagointi.
Harmi ettei kaikki uskonnon tuputtajat ymmärrä sanaa EI!
Eikä sinulla ole terveitä jalkoja tai edes pyörätuolia, jolla itse siirtyä toisaalle?
Ehehe. Minkäs teet kun ne seuraa jopa autolle, ja muutenkin olisi kiva kulkea rauhassa, kun mukana on kolme vuotiaat kaksoset. Mutta ei niitäkään voi tuputukselle altistaa.
Joku mies varmaan vaan ärsyyntyi pelkästä naisen ulkonäöstä. Sanottiinhan, että nainen tykkäsi viettää aikaa kauppakeskuksissa ja toisaalta myös pelkäsi miehiä. Vartijat saivat sitten syyn käydä käsiksi, kun kieltäytyi poistumasta. Jos jotain vakavampaa olisi edeltänyt, varmaan tämä ilmoittaja olisi jäänyt jotenkin seuraamaan tilannetta tai ilmoittautunut poliisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ateisti kirjoitti:
Helluntalainen meni tuputtaa uskoa sivullisille. Se saa jo karvat pystyyn.
Jokaisella lienee sen verran älyä, että osaa sanoa, ettei ole kiinnostunut asiasta. Siihen ei tarvita vartijoita. Uskonnolliset ihmiset ovat lähes poikkeuksetta mukavia, uskovat yhdestä sanasta.
Tämä toteamus noin yleensä. Ei ole tiedossa, jutteliko nainen kenellekään. Ei tiedetä, mistä mies ärsyyntyi. Joka tapauksessa selvä ylireagointi.
Sinäkö määrität kuinka jonkun kuuluu reagoida hihhuleiden höpinöihin? Tai ylipäänsä minkä kokee häirinnäksi?
Monet kokee lapset häiriöksi, mutta niin vain heilläkin on oikeus oleskella julkisissa tiloissa ihan siinä missä heistä valittavilla häiriköilläkin.
Suurimmst valittaja häiriköt ovat keski-ikäiset ja vanhat naiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tekniikka olisi oikea, voiman säätely, siis itsehillintä on aivan eri asia.
Nää eläimet kiehui adrenaliinia, selvästikään ei ymmärrystä voimankäytöstä.
Toivottavasti Eveliinan kauniit, rauhalliset kasvot vainoaa niitä niiden unissa niiden loppuiän.Linnaan vaan nää vartiahinet. Siellä oppivat tavoille ja elämään kenties jatkossa....
Menepäs koulunpenkille, jos löytäisit sen kadonneen j kirjaimen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli tässä ei ole mitään sellaista joka olisi oikeuttanut voimakeinojen käytön, kuten väkivaltaa, aseistautumista tai uhkaavaa käytöstä?
Vartijoiden päässä taisi vain naksahtaa pahoin seurauksin.
Vartijat oli ainoita, jotka oli häiriöksi ja vaaraksi muille.
Kuka heidät olisi kyennyt poistamaan paikalta riehumasta?
Häh? Se nainen oli miesten häiritsijä ja joku mies pyytäny vartijat paikalle?
Mikä miesten häiritsijä? Yhtä lailla se naisille on halunnut jutella. Yrität suunnilleen vääntää tästä jotain seks. ahdistelijaa? Mikä SULLA viiraa?
Se on nyt kuitenki fakta että miestä se nyt häiritsi siihen malliin että mies koki tarpeelliseks hälyttää vartijat paikalle.
Pitääkin kysyä siltä omenan johtajalta kuinka heillä vartijat voi hälyttää kimppuun jos siellä vaikka näkee jonkun joka ei miellytä.
99% varmasti se on tehny jotain muutaki, ku ottaa huomioon sen historian et se on häirinny miehiä aiemminki.
Historia on selvitetty eikä ole mitään tuomioita tai muutakaan taustaa. Eli väärässä taidat olla.
Eipä näillä vartijoillakaan ollut mitään tuomioita tai muutakaan taustaa ennen tätä, muuten eivät olisi voineet toimia työssään. Menneisyys ei silti ole mikään tae siitä, etteikö tulevaisuudessa voisi päässä napsahtaa, ihan kenellä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ihminen EI ole ollut häiriöksi yhtään kellekään. Toivon että ihminen joka vartijat kutsunut otetaan kuulusteluun myös. Jos sellaista ylipäänsä löytyy. Oliko tämän väärti. Aivan kamala tapaus.
Tottakai ihminen säikähtää JOS EI SAA HAPPEA 😭
Vartijoita moni pelkää ja aivan syystä. Eli jos sanoo mihinkään vastaan niin kampataan jalat alta. Astmaatikkona ja osteoporoosissa keuhkoni eivät kestä minkäänlaista painetta.
Kuinka sairas täytyy olla teidän jotka sanovat "mitäs sanoi vastaan tms". Eli kuolemantuomio? Tuollaista valtaa kuin näillä vartijoilla, ei ole edes poliisilla. Vartijalla voi olla vaikka mitä tuomioita alla, vkon etäkoulutus Eli kuka tahansa umpiaalio pääsee töihin.
Poliisilla on tiedossa, kuka hälytti vartijat. Kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta on tärkeää, että tulee julki, miksi ko. mies hälytti vartijat. Harmi, että miestä on ollut ilmeisesti hieman vaikea tavoittaa.
Onko poliisilla tiedossa, kuka hälytti vartijat?
Eikös vielä tänään poliisi etsinyt tätä mysteerimiestä?
Lähde, jos mysteerimies on löytynyt. Kiitos..
Luin ip-lehden tai HS:n sivulta, että poliisilla on tiedossa henkilö, joka hälytti vartijat, mutta poliisi ei ollut vielä tavoittanut miestä. Se kuulostaa hieman oudolta.
Just tämä. Aivan helkkarin outoa. Sitten vielä jossain jutussa oli, että mieshenkilö oli kokenut että nainen häiritsee häntä ja oli soittanut vartijat paikalle. Niin aivan helkkarin outoa. Kuka randomi ostarilla kävijä tietää miten soittaa vartijat paikalle?? Olisi ymmärrettävää jos olisi tarttunut hiasta kiinni vartijaa ja sanonut että nainen häiritsee. (Ja naisen tunteneet kuvailee että hän arastelee miehiä?!!? + tuo että joku mies oli häntä lyönyt ja saanut siitä tuomion. Nämä vielä lisää tapauksen outoutta.) Ja jos jotain todella häiritsevää tapahtuu, esim joku heiluu puukon kanssa tms. niin eikö silloin soiteta 112, eikä aleta selvittelemään miten vartijat soitetaan paikalle? Ja jos asiassa on ihan loogiset perusteet, miksi on voitu soittaa vartijat, niin miksi asiaa ei kerrota, vaan viestitään ihan outoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tekniikka olisi oikea, voiman säätely, siis itsehillintä on aivan eri asia.
Nää eläimet kiehui adrenaliinia, selvästikään ei ymmärrystä voimankäytöstä.
Toivottavasti Eveliinan kauniit, rauhalliset kasvot vainoaa niitä niiden unissa niiden loppuiän.Linnaan vaan nää vartiahinet. Siellä oppivat tavoille ja elämään kenties jatkossa....
Ehkäpä tosiaan saavat kutsun Itsenäisyyspäivänä Linnan juhliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli opetettu, tai muuten opittu, oli epäsuhta huutavan ylimittainen. Neljä pulskaa yhtä hiiren kokoista naista taltuttamassa, tilanteessa, jossa ei mitään taltuttamista tarvittu. Koulutukseen pääsy tulee perustua tarkan seulan käyttöön, eikä tilanteeseen, jossa vartijaksi päädytään, kun muualle ei päästä.
Jos 180 senttinen nainen on hiiren kokoinen, niin en välttämättä halua tietää minkä kokoinen on tuosta lyhyempi.
Nainen, fyysisesti minkä kokoinen hyvänsä on miehiin verrattuna aina "alamittainen" ja kaksi miestä on jo ylivoima, jolla pärjää, jos ei puhua osaa. Tässä tapauksessa rynnättiin aivosumussa, kun kerran oli tullut tehtävä. Edelleen painotan, että vartijakoulutukseen hakeutuvan ominaisuuksista tärkein on henkinen vahvuus. Jos on muita vahvuuksia, saattaa niistä olla hyötyä mutta ilman henkistä kanttia on turha hakeutua vartijaksi.
Miksi kaksi vartijaa ei alussa pärjännyt 180 cm naiselle?
Koska tarkoitus ei ole "pärjätä" vaan hoitaa homma mahdollisimman turvallisesti.
Ja asian turvallinen hoitaminen ei ole sitä, että ihminen kaadetaan maahan ja pidellään pitkään vasten lattiaa, eikä huolehdita elintoiminnoista.
Tässäkin tapauksessa keskustelu olisi riittänyt.
Selvästi ei riittänyt, kun häirikkö ei poistuvat vaan päätyi rautoihin lattialle. Ilman syytä ei kenellekään näin käy (pl. avarn).
Vartijat eivät taida osata puhua. Tai eivät ainakaan nämä Ompun vartijat. Vai väittääkö joku keskustelutaitoinen, ettei osaa neuvotella ystävällisen naisen kanssa.
Täällä on varmaan iso joukko vartijoita puolustamassa väärinkäytöksiään.
Suututtaa turha kuolema, kesken jäänyt elämä. Eivätkä vartijoiden puolustajat näytä välittävän pätkääkään siitä, että nainen menehtyi. Oma palli vain kiinnostaa.
Juridisia kysymyksiä ei ratkaista tunteilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tekniikka olisi oikea, voiman säätely, siis itsehillintä on aivan eri asia.
Nää eläimet kiehui adrenaliinia, selvästikään ei ymmärrystä voimankäytöstä.
Toivottavasti Eveliinan kauniit, rauhalliset kasvot vainoaa niitä niiden unissa niiden loppuiän.Linnaan vaan nää vartiahinet. Siellä oppivat tavoille ja elämään kenties jatkossa....
Menepäs koulunpenkille, jos löytäisit sen kadonneen j kirjaimen.
Äläs nyt Juhana ota hermoon, kun jutellaan vai tekiskö mieli pistää levyks?
Vierailija kirjoitti:
Joku mies varmaan vaan ärsyyntyi pelkästä naisen ulkonäöstä. Sanottiinhan, että nainen tykkäsi viettää aikaa kauppakeskuksissa ja toisaalta myös pelkäsi miehiä. Vartijat saivat sitten syyn käydä käsiksi, kun kieltäytyi poistumasta. Jos jotain vakavampaa olisi edeltänyt, varmaan tämä ilmoittaja olisi jäänyt jotenkin seuraamaan tilannetta tai ilmoittautunut poliisille.
Jankutat samaa asiaa jatkuvasti. Ärsyyntyi ulkonäöstä? Voi tsiisus kraist!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli tässä ei ole mitään sellaista joka olisi oikeuttanut voimakeinojen käytön, kuten väkivaltaa, aseistautumista tai uhkaavaa käytöstä?
Vartijoiden päässä taisi vain naksahtaa pahoin seurauksin.
Vartijat oli ainoita, jotka oli häiriöksi ja vaaraksi muille.
Kuka heidät olisi kyennyt poistamaan paikalta riehumasta?
Häh? Se nainen oli miesten häiritsijä ja joku mies pyytäny vartijat paikalle?
Mikä miesten häiritsijä? Yhtä lailla se naisille on halunnut jutella. Yrität suunnilleen vääntää tästä jotain seks. ahdistelijaa? Mikä SULLA viiraa?
Se on nyt kuitenki fakta että miestä se nyt häiritsi siihen malliin että mies koki tarpeelliseks hälyttää vartijat paikalle.
Pitääkin kysyä siltä omenan johtajalta kuinka heillä vartijat voi hälyttää kimppuun jos siellä vaikka näkee jonkun joka ei miellytä.
99% varmasti se on tehny jotain muutaki, ku ottaa huomioon sen historian et se on häirinny miehiä aiemminki.
Historia on selvitetty eikä ole mitään tuomioita tai muutakaan taustaa. Eli väärässä taidat olla.
Eipä näillä vartijoillakaan ollut mitään tuomioita tai muutakaan taustaa ennen tätä, muuten eivät olisi voineet toimia työssään. Menneisyys ei silti ole mikään tae siitä, etteikö tulevaisuudessa voisi päässä napsahtaa, ihan kenellä tahansa.
Jos jätetään Avarn pois laskuista, niin on kyllä lähes 100% varmaa ettei ilman omaa syytään päädy raudoissa kauppakeskuksen lattialle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka tekniikka olisi oikea, voiman säätely, siis itsehillintä on aivan eri asia.
Nää eläimet kiehui adrenaliinia, selvästikään ei ymmärrystä voimankäytöstä.
Toivottavasti Eveliinan kauniit, rauhalliset kasvot vainoaa niitä niiden unissa niiden loppuiän.Linnaan vaan nää vartiahinet. Siellä oppivat tavoille ja elämään kenties jatkossa....
Menepäs koulunpenkille, jos löytäisit sen kadonneen j kirjaimen.
Äläs nyt Juhana ota hermoon, kun jutellaan vai tekiskö mieli pistää levyks?
Juma, uus ammatti, uus asuinpaikka ja jopa uus nimi yhden päivän aikana ja nimestä päätellen olen tänään käynyt jopa sukupuolenkorjausleikkauksessa. 🤣