Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Turvallisuusalaan perehtynyt tutkija arvioi, että Ison Omenan vartijat käyttivät kiinniottotilanteessa alan koulutuksessa opittuja tekniikoita.

Vierailija
08.01.2023 |

Turvallisuusalaan erikoistunut tutkija arvioi, että vartijoiden voimakeinot näyttävät kauppakeskuksen asiakkaan kuvaaman videon ja tapahtumista levinneiden kuvien perusteella hallituilta. Kuvissa naista pitää kiinni neljä vartijaa.

Videota katsoen vartijoiden voimankäyttö vaikuttaa hallitulta. Voimakeinot ovat perusteltuja, sillä videolla näkyy vastarintaa, sanoo tutkija.

Materiaalin perusteella tutkija arvioi, että vartijat toimivat voimankäyttökoulutuksessa opetettujen tekniikoiden mukaisesti. Tutkija muistuttaa, että lyhyen videon ja valokuvien perusteella tilanteesta ei voi saada kattavaa kuvaa. Tutkija muistuttaa, että hänellä ei ole esimerkiksi tiedossa sitä, miten tilanne on lähtenyt liikkeelle.

Näkemäni videon perusteella ei voi ottaa kantaa vartijoiden tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen eikä henkilön vaarallisuuteen. Yleisellä tasolla toki voi miettiä, minkä verran tilanteessa on vartijoilla ollut tarvetta viedä naista maahan. Nainen on tässä tapauksessa kuitenkin vastustanut ja vartijat ovat päättäneet laittaa hänet käsirautoihin, tutkija arvioi.

Yleisellä tasolla maahanvienti ja rautoihin laittaminen on tutkijan mukaan mahdollista silloin, jos vartija ei pysty lievemmin keinoin pitämään tilannetta hallinnassa.

Videolla vartijat myös puhuttavat henkilöä ja kehottavat rauhoittumaan, tutkija sanoo.

Vartijoiden oikeutta voimankäyttöön säädellään lailla. Voimankäyttö on mahdollista, jos henkilö koettaa vastarintaa tekemällä välttää pääsyn estämisen, poistamisen, kiinniottamisen tai turvallisuustarkastuksen suorittamisen tai hän pakenee kiinniottamista.

Jos henkilö vastustaa, silloin tarpeellisia ja puolustettavia voimakeinoja voidaan käyttää.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009313580.html

Kommentit (7218)

Vierailija
4081/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen menossa huomenna kauppakeskukseen ostoksille. Osaako kukaan sanoa montako putelia kannattaa ottaa lisähappea mukaan?

Valitse semmoinen jossa ei ole kahta enempää. 

Vierailija
4082/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen menossa huomenna kauppakeskukseen ostoksille. Osaako kukaan sanoa montako putelia kannattaa ottaa lisähappea mukaan?

Ahdistelemiesi miesten määrä neliöjuuri potenssiin kaksi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4083/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen menossa huomenna kauppakeskukseen ostoksille. Osaako kukaan sanoa montako putelia kannattaa ottaa lisähappea mukaan?

Laita mieluumin blackface päälle.

Vierailija
4084/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/talta-nayttaa-oikeaoppinen-kiinniot…

Ihan sama miltä se näyttää. Mitään kiinniottoa ei olisi saanut tuossa tilanteessa tehdä.

Miksi? Häiriköi toista asiakasta eikä suostunut poistumaan. Kahvilleko oisit vienyt? Ei taida kahviseuraksi lähteminen kuulua vartijoiden tehtäviin.

Häiriköikö edes oikeasti, vai oliko kiusalla tehty ilmoitus vartijoille? Nainen oli veljen ja naapurin pojan mukaan hyvin arka ja pelokas miesten seurassa. Sellainenko on joku hirveä miesten ahdistelija josta palstalla on vaahdottu? Häntähän on muutama vuosi sitten joku mies lyönytkin, tämä sai siitä tuomionkin. Minä alan uskoa, että tämä nainen on ollut itse kiusattu ja häiritty, josta tehdään ilmoituksia ihan ilkeyden vuoksi.

Lopeta lässytys ja luuleminen.

Vierailija
4085/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Uutissivulta vatijan kertomaa:

"

–Johdolle valehdellaan, jotta asioihin ei puututtaisi.

Sakun mukaan yleinen käytäntö on, että järjestyksenvalvojat sopivat keskenään, miten voimankäyttötilanteesta raportoidaan tapahtumailmoitukseen, joka jokaisesta tilanteesta täytyy tehdä.

– Heti kohteessa sovitaan yhdessä, mitä kerrotaan poliisille ja mitä kirjataan raporttiin, jotta kaikki osaavat kertoa saman tarinan. Aika yleistä on, että valehdellaan tai liioitellaan kohdehenkilön käyneen ensin väkivaltaisesti järjestyksenvalvojan kimppuun.

– Se on melkoinen koreografia, että aluksi otetaan faktat tiskiin siitä, mitä tapahtui ja sitten lähdetään muotoilemaan sitä, mitä tapahtumaraporttiin kirjoitetaan ja poliisille kerrotaan. Tavoite on tietenkin, ettei kukaan joudu syytetyn penkille."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/avarnin-jarjestyksenvalvoja-saku-la…

Miksi noi kaverit kohdistavat energian heikompien hakkaamiseen ja tappamiseen? Ukrainassa pääsisivät toteuttamaan samaa, mutta siellä vastustaja ei olekaan yhtä heikko kuin täällä vartijana ollessa. On siinä, pelätään samankokoisia, mutta pienempiä, naisia ja kännissä kyllä uskalletaan muiluttaa.

Vierailija
4086/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt kun näin kuvan talosta missä hän asuu, epäilen hänen olevan nainen joka kulki usein töihin samaan aikaan bussilla. Tuo henkilö jutteli usein pysäkillä naapurinsa kanssa ja vaikutti mielestäni hyvin mukavalta ja sosiaalisesti lahjakkaalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4087/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/talta-nayttaa-oikeaoppinen-kiinniot…

Ihan sama miltä se näyttää. Mitään kiinniottoa ei olisi saanut tuossa tilanteessa tehdä.

Miksi? Häiriköi toista asiakasta eikä suostunut poistumaan. Kahvilleko oisit vienyt? Ei taida kahviseuraksi lähteminen kuulua vartijoiden tehtäviin.

Häiriköikö edes oikeasti, vai oliko kiusalla tehty ilmoitus vartijoille? Nainen oli veljen ja naapurin pojan mukaan hyvin arka ja pelokas miesten seurassa. Sellainenko on joku hirveä miesten ahdistelija josta palstalla on vaahdottu? Häntähän on muutama vuosi sitten joku mies lyönytkin, tämä sai siitä tuomionkin. Minä alan uskoa, että tämä nainen on ollut itse kiusattu ja häiritty, josta tehdään ilmoituksia ihan ilkeyden vuoksi.

Samaa arvelen. Miten ihmeessä arka nainen häiriköisi jotain miestä. Se on erittäin epätodennäköistä. Jos on totta, että nainen oli helluntailainen ja toimi jollain tavalla helluntalaisuuden asialla lauantaina, niin voisiko olla, että joku hyvin uskonnonvastainen mies olisi ärsyyntynyt ja hälyttänyt vartijat.

Olen itse joskus törmännyt kadulla helluntalaisiin, jotka ovat halunneet kertoa uskostaan. Olen kuunnellut jonkin aikaa ja sitten kertonut, että en ole henkilökohtaisesti kiinnostunut heidän yhteisöstään, mutta oli kiva jutella. Ihmisiltä puuttuu nykyään erilaisuuden sietokykyä. Kun asutaan kaupungissa, mukaan mahtuu monenlaisia ihmisiä. Ei voi olettaa, että olemme toistemme klooneja.

Vierailija
4088/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uutissivulta vatijan kertomaa:

"

–Johdolle valehdellaan, jotta asioihin ei puututtaisi.

Sakun mukaan yleinen käytäntö on, että järjestyksenvalvojat sopivat keskenään, miten voimankäyttötilanteesta raportoidaan tapahtumailmoitukseen, joka jokaisesta tilanteesta täytyy tehdä.

– Heti kohteessa sovitaan yhdessä, mitä kerrotaan poliisille ja mitä kirjataan raporttiin, jotta kaikki osaavat kertoa saman tarinan. Aika yleistä on, että valehdellaan tai liioitellaan kohdehenkilön käyneen ensin väkivaltaisesti järjestyksenvalvojan kimppuun.

– Se on melkoinen koreografia, että aluksi otetaan faktat tiskiin siitä, mitä tapahtui ja sitten lähdetään muotoilemaan sitä, mitä tapahtumaraporttiin kirjoitetaan ja poliisille kerrotaan. Tavoite on tietenkin, ettei kukaan joudu syytetyn penkille."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/avarnin-jarjestyksenvalvoja-saku-la…

Miksi noi kaverit kohdistavat energian heikompien hakkaamiseen ja tappamiseen? Ukrainassa pääsisivät toteuttamaan samaa, mutta siellä vastustaja ei olekaan yhtä heikko kuin täällä vartijana ollessa. On siinä, pelätään samankokoisia, mutta pienempiä, naisia ja kännissä kyllä uskalletaan muiluttaa.

"Naisia uskalletaan muiluttaa"

Muiluttaminen tarkottaa et hakataan ja ajetaan 200km päähän.

Ja ei naisilla pidä olla mitään erityisoikeuksia et niitä saa olla ottamassa kiinni vaan yks poliisi et se nainen voi raapia ja purra mahollisimman paljon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4089/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/talta-nayttaa-oikeaoppinen-kiinniot…

Ihan sama miltä se näyttää. Mitään kiinniottoa ei olisi saanut tuossa tilanteessa tehdä.

Miksi? Häiriköi toista asiakasta eikä suostunut poistumaan. Kahvilleko oisit vienyt? Ei taida kahviseuraksi lähteminen kuulua vartijoiden tehtäviin.

Häiriköikö edes oikeasti, vai oliko kiusalla tehty ilmoitus vartijoille? Nainen oli veljen ja naapurin pojan mukaan hyvin arka ja pelokas miesten seurassa. Sellainenko on joku hirveä miesten ahdistelija josta palstalla on vaahdottu? Häntähän on muutama vuosi sitten joku mies lyönytkin, tämä sai siitä tuomionkin. Minä alan uskoa, että tämä nainen on ollut itse kiusattu ja häiritty, josta tehdään ilmoituksia ihan ilkeyden vuoksi.

Onko sulla varma tieto et se mies on lyöny sitä naista ja se nainen ei oo mitenkään provosoinu sitä?

Jos ihan vaikka vaivautuisit lukemaan tätä tapausta koskevia uutisia. Mies on saanut pahoinpitelytuomion tämän naisen lyömisestä.

Ja vaikka olisi "provosoinut", niin ei silti voi noin vain käydä käsiksi. Tuskin edes on, tai se ns. provosointi on voinut olla sitä, että naisen olemus ei ole miestä miellyttänyt.

Vierailija
4090/7218 |

Ei  ihme  ,että  pelokas  jos  joku  mies  on  lyönyt.Koskemattomuus  on ,ei  väkivaltaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4091/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä ihminen EI ole ollut häiriöksi yhtään kellekään. Toivon että ihminen joka vartijat kutsunut otetaan kuulusteluun myös. Jos sellaista ylipäänsä löytyy. Oliko tämän väärti. Aivan kamala tapaus.

Tottakai ihminen säikähtää JOS EI SAA HAPPEA 😭

Vartijoita moni pelkää ja aivan syystä. Eli jos sanoo mihinkään vastaan niin kampataan jalat alta. Astmaatikkona ja osteoporoosissa keuhkoni eivät kestä minkäänlaista painetta.

Kuinka sairas täytyy olla teidän jotka sanovat "mitäs sanoi vastaan tms". Eli kuolemantuomio? Tuollaista valtaa kuin näillä vartijoilla, ei ole edes poliisilla. Vartijalla voi olla vaikka mitä tuomioita alla, vkon etäkoulutus Eli kuka tahansa umpiaalio pääsee töihin.

Vierailija
4092/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä miesviha kumpusi? Kotoako....

Mene nyt jo hiiteen sen miesvihahulluutesi kanssa. Nainen pelkäsi ja arasteli miehiä.

Miksi? Hänhän oli keskiverto miestä isompi.

No jos nyt oikein pinnistelet, niin etköhän pysty miettimään millaisia syitä naisella voi olla pelätä miehiä.

No minkälaisia? Kakista nyt ulos vaan.

Oletko koskaam kuullut vaikka seksuaalirikoksen uhriksi joutumisesta tai siitä, että on tullut parisuhteessa pahoinpidellyksi? Aika monella naisella olisi paljonkin syitä pelätä miehiä.

Tuo oli aina elänyt yksin. Olisiko kannattanut mennä terapiaan purkamaan tuota miespelkoa?

Mitä hänen terapiassa käymisensä tai käymättömyytensä (josta sinä et tiedä hittojakaan) tähän liittyy? Vaikuttaako se sinusta jotenkin siihen, että saiko hänet murjoa kuoliaaksi vai ei?

Sulla on erikoinen käsitys murjomisesta ? Oletko edes nähnyt videoita? Mt-ongelmainen pyörimässä päivät pitkät ostoskeskuksessa pelkäämässä miehiä? Hoidossa tuon olisi pitänyt olla

Eri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4093/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/talta-nayttaa-oikeaoppinen-kiinniot…

Ihan sama miltä se näyttää. Mitään kiinniottoa ei olisi saanut tuossa tilanteessa tehdä.

Miksi? Häiriköi toista asiakasta eikä suostunut poistumaan. Kahvilleko oisit vienyt? Ei taida kahviseuraksi lähteminen kuulua vartijoiden tehtäviin.

Häiriköikö edes oikeasti, vai oliko kiusalla tehty ilmoitus vartijoille? Nainen oli veljen ja naapurin pojan mukaan hyvin arka ja pelokas miesten seurassa. Sellainenko on joku hirveä miesten ahdistelija josta palstalla on vaahdottu? Häntähän on muutama vuosi sitten joku mies lyönytkin, tämä sai siitä tuomionkin. Minä alan uskoa, että tämä nainen on ollut itse kiusattu ja häiritty, josta tehdään ilmoituksia ihan ilkeyden vuoksi.

Onko sulla varma tieto et se mies on lyöny sitä naista ja se nainen ei oo mitenkään provosoinu sitä?

Jos ihan vaikka vaivautuisit lukemaan tätä tapausta koskevia uutisia. Mies on saanut pahoinpitelytuomion tämän naisen lyömisestä.

Ja vaikka olisi "provosoinut", niin ei silti voi noin vain käydä käsiksi. Tuskin edes on, tai se ns. provosointi on voinut olla sitä, että naisen olemus ei ole miestä miellyttänyt.

Kyllä mä siitä tiesin, en väittänykään että vois ja "tuskin" on sana joka vesittää kaiken sanojen painoarvojen

Vierailija
4094/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uutissivulta vatijan kertomaa:

"

–Johdolle valehdellaan, jotta asioihin ei puututtaisi.

Sakun mukaan yleinen käytäntö on, että järjestyksenvalvojat sopivat keskenään, miten voimankäyttötilanteesta raportoidaan tapahtumailmoitukseen, joka jokaisesta tilanteesta täytyy tehdä.

– Heti kohteessa sovitaan yhdessä, mitä kerrotaan poliisille ja mitä kirjataan raporttiin, jotta kaikki osaavat kertoa saman tarinan. Aika yleistä on, että valehdellaan tai liioitellaan kohdehenkilön käyneen ensin väkivaltaisesti järjestyksenvalvojan kimppuun.

– Se on melkoinen koreografia, että aluksi otetaan faktat tiskiin siitä, mitä tapahtui ja sitten lähdetään muotoilemaan sitä, mitä tapahtumaraporttiin kirjoitetaan ja poliisille kerrotaan. Tavoite on tietenkin, ettei kukaan joudu syytetyn penkille."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/avarnin-jarjestyksenvalvoja-saku-la…

"– Jos ja kun joku on saanut potkut ylilyönnin takia, hänen uransa alalla ei silti ole päättynyt. Tiedän, että yhdestä firmasta potkut saaneita järjestyksenvalvojia työskentelee nyt toisissa turvallisuusalan firmoissa järjestyksenvalvojina. Osa on myös perustanut omia vartiointiyrityksiä potkujen jälkeen tai hakeutunut poliisiksi, Saku kertoo."

Vartijoilla pitäisi olla samanlainen rekisteri kuin sairaanhoitajilla ja lääkäreillä ynnä muilla, jos ylilyöntejä niin pois rekisteristä etkä saa saman alan töitä enää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
4095/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entäpä jos vartijat luulivat erheellisesti sen ensimmäisen häiriötapauksen palanneen takaisin Isoon Omenaan ja olivat siksi niin tylyjä?

Toivottavasti poliisi tavoittaa pian sen mysteerimiehen, niin tällaiselta putoaisi saman tien pohja pois...

Vierailija
4096/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku tenän tehnyt mahdollisesti vähän höpsöhkö nainen pitää taklata maahan? Ei hän ollut mikään pakeneva rikollinen, vankikarkuri, tai muu vaarallinen henkilö.

Miksi tavallisia kansalaisia kohdellaan noin, kaadetaan maahan? Ei tavallisten kansalaisten huolehtimiseen kuulu maahankaadot.

Tavallinen kansalainen uskoo puhetta eikä vastusta tai potki esivaltaa tai niitä joille on annettu valta ylläpitää järjestystä.

Saattoi toki enteillä sairauskohtausta, silloinhan ihminen toimii epäjohdonmukaisesti.

Maailma on täynnä epätavallisia kansalaisia. Itselläni on kehitysvammainen ystävä, josta vamma ei näy tai kuulu päällepäin. Hän ei osaa lukea , eikä osaa hoitaa omia asiotaan. Hän puhuu yksinkertaisia asioita ja usein vähän hassusti ja kieltämättä on rasittava . Huomaan kuinka monia se ärsyttää. Ja moni luulee, että hän v-tuilee. Asun kehitysvamma yksikön kanssa samassa talossa. Siellä on paljon ärsyttäviä, joista näkee päälle kehitysvammaisuuden. He pääsevät vähemmällä vihalla.

Kehitysvammaiset ylipäänsä saavat osakseen aika paljon vihaa ja heitä kiusataan usein. Ja täälläkin oltiin sitä mieltä, että jos vaikka kehitysvammainen menee ihan harmittomasti juttelemaan tuntemattomille, niin hänetkin saa heittää nippuun maahan. Koska mitäs häiritsi.

Oot sairas.

Vierailija
4097/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uutissivulta vatijan kertomaa:

"

–Johdolle valehdellaan, jotta asioihin ei puututtaisi.

Sakun mukaan yleinen käytäntö on, että järjestyksenvalvojat sopivat keskenään, miten voimankäyttötilanteesta raportoidaan tapahtumailmoitukseen, joka jokaisesta tilanteesta täytyy tehdä.

– Heti kohteessa sovitaan yhdessä, mitä kerrotaan poliisille ja mitä kirjataan raporttiin, jotta kaikki osaavat kertoa saman tarinan. Aika yleistä on, että valehdellaan tai liioitellaan kohdehenkilön käyneen ensin väkivaltaisesti järjestyksenvalvojan kimppuun.

– Se on melkoinen koreografia, että aluksi otetaan faktat tiskiin siitä, mitä tapahtui ja sitten lähdetään muotoilemaan sitä, mitä tapahtumaraporttiin kirjoitetaan ja poliisille kerrotaan. Tavoite on tietenkin, ettei kukaan joudu syytetyn penkille."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/avarnin-jarjestyksenvalvoja-saku-la…

"– Jos ja kun joku on saanut potkut ylilyönnin takia, hänen uransa alalla ei silti ole päättynyt. Tiedän, että yhdestä firmasta potkut saaneita järjestyksenvalvojia työskentelee nyt toisissa turvallisuusalan firmoissa järjestyksenvalvojina. Osa on myös perustanut omia vartiointiyrityksiä potkujen jälkeen tai hakeutunut poliisiksi, Saku kertoo."

Vartijoilla pitäisi olla samanlainen rekisteri kuin sairaanhoitajilla ja lääkäreillä ynnä muilla, jos ylilyöntejä niin pois rekisteristä etkä saa saman alan töitä enää.

FYI tämmönen on jo käytännössä. Järkkärikortti pitää uusia 5v välein ja ei saa olla yhtään juttua rosikses kesken vaikka todettas syyttömäkski

Vierailija
4098/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/talta-nayttaa-oikeaoppinen-kiinniot…

Ihan sama miltä se näyttää. Mitään kiinniottoa ei olisi saanut tuossa tilanteessa tehdä.

Miksi? Häiriköi toista asiakasta eikä suostunut poistumaan. Kahvilleko oisit vienyt? Ei taida kahviseuraksi lähteminen kuulua vartijoiden tehtäviin.

Häiriköikö edes oikeasti, vai oliko kiusalla tehty ilmoitus vartijoille? Nainen oli veljen ja naapurin pojan mukaan hyvin arka ja pelokas miesten seurassa. Sellainenko on joku hirveä miesten ahdistelija josta palstalla on vaahdottu? Häntähän on muutama vuosi sitten joku mies lyönytkin, tämä sai siitä tuomionkin. Minä alan uskoa, että tämä nainen on ollut itse kiusattu ja häiritty, josta tehdään ilmoituksia ihan ilkeyden vuoksi.

Lopeta lässytys ja luuleminen.

Mutta se, että nainen oli joku miehiä ahdisteleva hirviö kuten täällä on väitetty, oli ihan varma tieto eikä luulo?

Vierailija
4099/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli opetettu, tai muuten opittu, oli epäsuhta huutavan ylimittainen. Neljä pulskaa yhtä hiiren kokoista naista taltuttamassa, tilanteessa, jossa ei mitään taltuttamista tarvittu. Koulutukseen pääsy tulee perustua tarkan seulan käyttöön, eikä tilanteeseen, jossa vartijaksi päädytään, kun muualle ei päästä.

Jos 180 senttinen nainen on hiiren kokoinen, niin en välttämättä halua tietää minkä kokoinen on tuosta lyhyempi.

Nainen, fyysisesti minkä kokoinen hyvänsä on miehiin verrattuna aina "alamittainen" ja kaksi miestä on jo ylivoima, jolla pärjää, jos ei puhua osaa. Tässä tapauksessa rynnättiin aivosumussa, kun kerran oli tullut tehtävä. Edelleen painotan, että vartijakoulutukseen hakeutuvan ominaisuuksista tärkein on henkinen vahvuus. Jos on muita vahvuuksia, saattaa niistä olla hyötyä mutta ilman henkistä kanttia on turha hakeutua vartijaksi.

Vierailija
4100/7218 |
10.01.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Entäpä jos vartijat luulivat erheellisesti sen ensimmäisen häiriötapauksen palanneen takaisin Isoon Omenaan ja olivat siksi niin tylyjä?

Toivottavasti poliisi tavoittaa pian sen mysteerimiehen, niin tällaiselta putoaisi saman tien pohja pois...

Älä huoli, valvontakameroiden nauhat käydään kyllä läpi. Mysteerimies on sun oma fantasias.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kahdeksan viisi