Miten jaksaa lapsen kanssa joka on todella vaativa ja näsäviisas

Soita piia penttalalle ja e tulee ja laittaa kakarasi ojennukseen.

Varmaan lohduttamalla ja selittämällä lyhyesti. Ja ymmärtämällä jotenkin. Sanomalla että nyt väsyttää, jos et jaksa. Keksimällä kivaa tekemistä, jos kysyy, lapsi ei osaa vielä kaikkea. Iso lapsi jo keksii enemmän. Välittämällä. Ei pitämällä kaikkea uhriutumisena tai mitätöimällä, lapsilla on tunteet. Opettelemalla vähän mikä menee yli ja mikä ei, suhteellisuus. Aikuiset päättävät tavaraostoista, ei niin että lapsi kysyy joka päivä uutta, vaikka onneksi tietää mitä haluaa. Onko kirjoja?

Onko ero tuore? Kuulostaa siltä että lapsi oireilee vielä sitä, tai jää ehkä isän luona vaille huomiota ja kerjää sitä siksi sinun luonasi. Tiedätkö millainen tilanne isän luona, käyttäytyykö samalla tavalla siellä?

Ymmärrän että on turhauttavaa, mutta lapsihan selkeästi ilmaisee jotain hätää; häntä ei rakasteta, häntä satutetaan, hänet hylätään. Vaikka ei olisikaan totta vaan pelkoa. Tsemppiä!

Vastamelukuulokkeet päähän kun lapsi vinkuu.

Voihan se olla manipulaattorin alku. Luonnevammaiset ovat kieroutuneita jo lapsina

Osaako 8-vuotias manipuloida? No varmasti osaa. Jo 1-vuotias osaa manipuloinnin.

Hanki sille pari harrastusta. Ovat hyödyllisiä ja saat omaa aikaa. Pari iltaa menee niissä. Sitten parina päivänä kaveri teille kylään, ja parina päivänä kaverille. Ei 8-vuotiasta tarvitse aikuisen viihdyttää.

Mitäs jos istut alas hänen kanssaan, halaisit, katsoisit silmiin ja sanot, että et ole lähdössä minnekään ja "isä ja äiti rakastaa sua yhtä paljon kuin ennenkin. Joten ei tarvitse pelätä, että se ois muuttunut mihinkään. Mutta kaikkea ei voi saada ja se sun täytyy hyväksyä." Ja tuon mankumisen täytyy loppua, koska äidillä on nyt muitakin asioita, mitä täytyy hoitaa ja sinä menet nyt omaan huoneeseesi leikkimään joululahjoilla siksi aikaa kun teen asian x. Pelataan sitten peliä y klo 18.

Ei ehkä mene kerrasta perille, mutta ajan kanssa helpottanee kun pystyy luottamaan, että tietyt lupaukset pitää.

Mulla on samanlainen poika, toki hän 10-vuotias ja olen myös yksin hänen kanssaan viikon kerrallaan. Yksi ongelma juuri tuo että olen yksin hänen kanssaan ja lähden parina aamuna reilusti aikaisemmin töihin kun hän kouluun ja auta armias sitä uhriutumista, joulupöydässä sukulaiselle kertoi marttyyrinä että ei kuulemma syö aamiaista; on siis sepitellyt itselleen täällä että ei ole mieleistä aamiaista vaikka muroja ja puuroja kuutta eri vaihtoehtoa ja kolme niistä paketeista syönyt tyhjäksi. Sitten tuo harrastuspuoli. Me vahingossa valittiin hänelle sellainen harrastus, joka vaatii myös vanhempien läsnäoloa ja osallistumista ja tietenkin taas se draaman määrä jos hän ei onnistu ja häntä täytyy olla tukemassa ja kannustamassa koko ajan ja kirsikkana kakun päälle olin jouluviikolla hänen kanssaan kaksin ja hän vaati että tulen hänen joulujuhlaansa, vaikka eivät esiintyneet, luulin että muutkin vanhemmat siellä, mutta mitä; ei lähes muiden hänen luokkalaistensa vanhempia siellä ollut ja olin puoli kuolleena työviikon jälkeen siellä seuraamassa kun ykkösluokkalaiset veti tonttupolkkaa,vain koska syyllisti minua jos en tule hänen joulujuhlaansa... Hän on nyt isällään vähän pidemmän pätkän ja soitti ja kysyi että miksi näin on ja että olenko muka suuttunut hänelle kun hän rankui joululahjoja ja yritin selittää hänelle että olen väsynyt ja ei näe käytöksessään mitään ongelmaa, vaikka puhuin juuri tuosta joka asiasta vastaan väittämisestä yms. Tsemppiä ap, et ole yksin, mutta en kyllä osaa auttaakaan.

Lapsi nyt oireilee jostakin. Kaipaa rakkautta ja huomiota erityisesti. Ero tietenkin voi olla yksi syy tähän, että esim. tarvii vakuuttelua ja turvaa, rakkautta ja välittämistä erityisen paljon. onko kiusaamista koulussa?

Puhut lapsestasi jotenkin rumalla tavalla. Jos todella ajattelet hänestä noin ylipäätään useinkin, niin vaikket suoraan hänelle sitä sanoisikaan, se kyllä helposti huokuu sun käytöksestä ja kyllä lapset helposti tuollaisen ikävän asenteen poimii. Mikä tietenkin eskaloi hänen reagointiaan. Vahvistaa hylätyksi tulemisen tunnettaan (eron vaikuttaa taustalla?) tms. Sanookin ääneen: "kukaan ei rakasta" "kaikki on epäreiuja". Sellaisia tunteita lapsellasi nyt on. Mitä jos kysyisit niistä sopivalla hetkellä, ja olisit valmis kuuntelemaan, olemaan turvana ja tukena. Jos on traumoja, niin ehkäpä hän voisi käydä juttelemassa ammattiaisenkin kanssa? Se ei kuitenkaan korvaa tarvetta myös sille, että vanhemmat kuuntelee ja ymmärtää. Ei asia ei voi ns.vain ulkoistaa.

Hän on myös imisevästikin älykäs lapsi. Osuuko hänen "näsäviisautensa" joskus turhankin oikeaan..?

Kyllä tuollainen käytös ja oireilu on pääasiassa mitä todennäköisimmin nyt teidän vanhempien toiminnan tulosta, joltain osin ainakin. Oletteko isän kanssa väleissä, otetteko puhuneet tästä asiasta, mitä mieltä hän on? Saako isältään huomiota,hyväksyntää ja rakkautta? Itse tunnen automaattisesti myötätuntoa lastanne kohtaan, mitäpä jos itse muuttasit vähän suhtautumistasi? Kuuntetko häntä oikeasti? Mietitkö mitä hän ihon oikeasti kaipaa? Että pääsisit perille, mistä pohjimmitaan on kyse. Et ehkä vaikuta kovin empaattiselta ihmiseltä?

Lapsi myös on oma erillinen henkiönsä, ja vaikka sinä ajattelisit että päivä on mennyt hyvin ja olet keksinyt kivaa tekemistä jne, se ei tarkoita että lapsi tuntisi välttämättä kaikesta samoin. Ja jos sun sydän ei ole mukana ja susta aistii harmin tms. ikävän tunteen, niin ulkoisesti kivakin tekeminen voi tuntua lopulta ontolta.

Mun mielestä näillä tiedoin kuulostaa enemmän siltä, että lapsi oireilee jotain kuin että varsinaisesti lähtökohtisesti manipuloi. Kuulostaa siltä, että kaipaa turvaa, välittämistä ja rakkautta.

Psykiatrille,, molemmat

Opeta se tavoille tai anna huostaan, jos et osaa opettaa. 

Miten käyttäytyy isällään?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samanlainen poika, toki hän 10-vuotias ja olen myös yksin hänen kanssaan viikon kerrallaan. Yksi ongelma juuri tuo että olen yksin hänen kanssaan ja lähden parina aamuna reilusti aikaisemmin töihin kun hän kouluun ja auta armias sitä uhriutumista, joulupöydässä sukulaiselle kertoi marttyyrinä että ei kuulemma syö aamiaista; on siis sepitellyt itselleen täällä että ei ole mieleistä aamiaista vaikka muroja ja puuroja kuutta eri vaihtoehtoa ja kolme niistä paketeista syönyt tyhjäksi. Sitten tuo harrastuspuoli. Me vahingossa valittiin hänelle sellainen harrastus, joka vaatii myös vanhempien läsnäoloa ja osallistumista ja tietenkin taas se draaman määrä jos hän ei onnistu ja häntä täytyy olla tukemassa ja kannustamassa koko ajan ja kirsikkana kakun päälle olin jouluviikolla hänen kanssaan kaksin ja hän vaati että tulen hänen joulujuhlaansa, vaikka eivät esiintyneet, luulin että muutkin vanhemmat siellä, mutta mitä; ei lähes muiden hänen luokkalaistensa vanhempia siellä ollut ja olin puoli kuolleena työviikon jälkeen siellä seuraamassa kun ykkösluokkalaiset veti tonttupolkkaa,vain koska syyllisti minua jos en tule hänen joulujuhlaansa... Hän on nyt isällään vähän pidemmän pätkän ja soitti ja kysyi että miksi näin on ja että olenko muka suuttunut hänelle kun hän rankui joululahjoja ja yritin selittää hänelle että olen väsynyt ja ei näe käytöksessään mitään ongelmaa, vaikka puhuin juuri tuosta joka asiasta vastaan väittämisestä yms. Tsemppiä ap, et ole yksin, mutta en kyllä osaa auttaakaan.

Lähinnäkin siis hylkäsit määräajaksi lapsen (isälle pidemmäksi aikaa) ,kun hän ei ole superhelppo. Tajusi vielä tämän, ja nyt ihan aiheesta kokeekin tulleensa hylätyksi. Hänellä on nyt voimakas hyväksytyksi tulemisen tarve ja pelko hyväksymisen puutteesta. Säröjä perusturvassa. Luuletko, että tuo vähentää nyt sitä huomion ja välittämisen osoitusten tarvetta ja hakemista sinulta? Eskaloit tilannetta huonompaa suuntaan ja ehkäpä näin voimistit lapsen hylätyksi tulemisen pelkoja ja sitä ettei häntä hyväksytä omana itsenään. Vaan ehdollisesti. Kun nimenomaan pitäisi vakuuttaa päinvastoin ja ratkaista ongelmat muulla tapaa.

Tuon ikäinen ymmärtää jo hyvin kun selittää ja kertoo asioita. Miksi ei vaikka pääse jonnekin, ja muistaa vakuuttaa omaa välittämistään, kun usko siihen näyttää olevan horjunut. Voi osoittaa sitä monessa muussa pienessä kohdassa, huomioi lasta arjen pikkujutuissa, kertoo usein kuinka välittää ja rakastaa. Sellainen ei vaadi sinulta paljoa aikaa ja vaivaa, jos olet vaikka ihan poikki töistäsi tms. Ei ne suuret isot huomionosoitukset, vaan se arkipäiväinen välittämisen näyttäminen.

Minusta kiinni ei tarvi lasta väkisin pitää, ikäänkuin rangaistuksena, jos ei todella tarvi pitää kiinni vaikka siksi, ettei vaan lopeta riehumista sanomisesta huolimatta tms. poikkeuksellista.

Onko lapsella kavereita?Harrastuksia?Tehkää yhdessä kodin säännöt?

Vierailija kirjoitti:

Lapsi nyt oireilee jostakin. Kaipaa rakkautta ja huomiota erityisesti. Ero tietenkin voi olla yksi syy tähän, että esim. tarvii vakuuttelua ja turvaa, rakkautta ja välittämistä erityisen paljon. onko kiusaamista koulussa?

Puhut lapsestasi jotenkin rumalla tavalla. Jos todella ajattelet hänestä noin ylipäätään useinkin, niin vaikket suoraan hänelle sitä sanoisikaan, se kyllä helposti huokuu sun käytöksestä ja kyllä lapset helposti tuollaisen ikävän asenteen poimii. Mikä tietenkin eskaloi hänen reagointiaan. Vahvistaa hylätyksi tulemisen tunnettaan (eron vaikuttaa taustalla?) tms. Sanookin ääneen: "kukaan ei rakasta" "kaikki on epäreiuja". Sellaisia tunteita lapsellasi nyt on. Mitä jos kysyisit niistä sopivalla hetkellä, ja olisit valmis kuuntelemaan, olemaan turvana ja tukena. Jos on traumoja, niin ehkäpä hän voisi käydä juttelemassa ammattiaisenkin kanssa? Se ei kuitenkaan korvaa tarvetta myös sille, että vanhemmat kuuntelee ja ymmärtää. Ei asia ei voi ns.vain ulkoistaa.

Hän on myös imisevästikin älykäs lapsi. Osuuko hänen "näsäviisautensa" joskus turhankin oikeaan..?

Kyllä tuollainen käytös ja oireilu on pääasiassa mitä todennäköisimmin nyt teidän vanhempien toiminnan tulosta, joltain osin ainakin. Oletteko isän kanssa väleissä, otetteko puhuneet tästä asiasta, mitä mieltä hän on? Saako isältään huomiota,hyväksyntää ja rakkautta? Itse tunnen automaattisesti myötätuntoa lastanne kohtaan, mitäpä jos itse muuttasit vähän suhtautumistasi? Kuuntetko häntä oikeasti? Mietitkö mitä hän ihon oikeasti kaipaa? Että pääsisit perille, mistä pohjimmitaan on kyse. Et ehkä vaikuta kovin empaattiselta ihmiseltä?

Lapsi myös on oma erillinen henkiönsä, ja vaikka sinä ajattelisit että päivä on mennyt hyvin ja olet keksinyt kivaa tekemistä jne, se ei tarkoita että lapsi tuntisi välttämättä kaikesta samoin. Ja jos sun sydän ei ole mukana ja susta aistii harmin tms. ikävän tunteen, niin ulkoisesti kivakin tekeminen voi tuntua lopulta ontolta.

Mun mielestä näillä tiedoin kuulostaa enemmän siltä, että lapsi oireilee jotain kuin että varsinaisesti lähtökohtisesti manipuloi. Kuulostaa siltä, että kaipaa turvaa, välittämistä ja rakkautta.

Luetun ymmärtäminen sinulla hukassa. "Kaipaa rakkautta ja huomiota erityisesti." Äiti on tässä selittänyt, että on antanut sekä rakkautta että huomiota. "Kuulostaa siltä, että kaipaa turvaa, välittämistä ja rakkautta." Tuo on sellaista liibalaabaa, jota asioita ymmärtämättömät suoltavat. Äitiparka on voimiensa lopussa ja sinä vain annat turhia neuvoja.

Vierailija kirjoitti:

Onko ero tuore? Kuulostaa siltä että lapsi oireilee vielä sitä, tai jää ehkä isän luona vaille huomiota ja kerjää sitä siksi sinun luonasi. Tiedätkö millainen tilanne isän luona, käyttäytyykö samalla tavalla siellä?

Ymmärrän että on turhauttavaa, mutta lapsihan selkeästi ilmaisee jotain hätää; häntä ei rakasteta, häntä satutetaan, hänet hylätään. Vaikka ei olisikaan totta vaan pelkoa. Tsemppiä!

Mistä on oppinut noita sanoja, isältäänkö? Erositteko sovussa vai kannustaako isä olemaan mahdollisimman rasittava?  Jos isä on lapsen mielestä mukavampi, siirrä huoltajuus hänelle.

Turhan vinkumisen voi säätää kielletyksi ja sitten rangaistuksen alaiseksi. Ei sitä ole pakko sietää.

Vuorokausirytmi vaikuttaa oikein hyvältä ja säännölliseltä, tietysti lapsi kaipaa seuraa, varsinkin jos ei ole sisaruksia niin lapsen kanssa oikeasti pitäisi silloin vanhempien kuluttaa aikaa. Onko lapsella ystäviä ja pääsetkö heidän kanssaan viettää aikaa muuta kuin koulussa ja harrastuksissa? Kavereita kannattaa pyytää usein kylään, helpottaa kun lapsi saa ikäistään seuraa.

Nyt on ollut pitkä loma, sellainen rasittaa aina vanhempia enemmän kuin oikeasti joutuu todella aktiivisesti toimimaan monta päivää lapsen kanssa, meillä ainakin ollaan oltu lähinnä perheen kesken koko loma, kun ystävät ovat omilla reissuilla ja harrastuksia ei nyt ole myöskään, olen oikeasti todella iloinen että arki alkaa taas huomenna.

Älä ota niin vakavasti sitä mitä lapsi suuttuessaan sanoo, mä yleensä vastaan omalle että "elämä on epäreilua".