Lue keskustelun säännöt.
Olen erakoitunut kotiin. En halua enää mennä minnekään.
07.01.2023 |
Kauppaan meneminenkin tuntuu ylitsepääsemättömältä ponnistukselta. En liiku roskista ja postilaatikkoa pidemmälle. Lisäksi inhottaa toi kylmyys ja liukkaus.
Kaikki tämä alkoin pikkuhiljaa kun jäin työttömäksi kesällä.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ei enää huvita liikkua mihinkään ja se kaupassakäyntikin vaatii paljon ponnisteluja.
Itsellä sairasloma kestänyt nyt 2 kk, keskivaikea masennus eikä hajuakaan milloin voimavarat ehtyvät.
Siunausta meille.Onko pakko huvittaa? Asioita voi tehdä elämässä myös ihan niinkin, ettei kaikki ole kivaa.
Tee itsellesi ohjelma. Tyyliin 4 viikkoa kerrallaan. Alkuun ulkoilu 30min 2x päivä. Menet, vaikka "ei huvittaisi". Istutat itsesi vaikka puistonpenkille, mutta menet.
Seuraavalla viikolla 45min 2x päivä.
Kolmannella viikolla 60min 2x päivä. Tässä huomaat jo, että kaipaat ulkoilmaa.
Neljännellä 1h30min 2x pvä. Ja vaikka jotain muuta tekemistä päälle. Menet vaikka linturetkelle mukaan tai katsomaan luistelukentälle lasten riemua. Voit jopa luistella tai hiihtää itse!
Ja niin, voisi joskus miettiä mikä on hyvin. Se helpottaa kummasti. Onko asunto? Vatsa täynnä? Jalat jolla liikkua? Ei tipu pommeja niskaan? Lunta? Aurinkoa? Eläimiä?
Miksi?
Mikä pakko ihmisen on ulkoilla?
Jos vihdoinkin olemme saavuttaneet elämisen tason, jossa ei tarvitse juosta jänistä kiinni, eikä kaivella lumen alta jäkälää, vaan voi viettää rentoa elämää lämpimissä sisätiloissa, miksi pitäisi lähteä tallustelamaan pakkaseen?
Eikö kokonaisuuden kannalta ole aivan samantekevää kuinka yksilöt elämänsä viettävät?
Uskoisin, että suuri osa masennuksesta johtuu siitä, että "masentuneet" vertaavat itseään "normikansalaisiin" jotka juoksevat päivät pitkät kodin, työn, harrastusten välistä oravanpyörää, eivätkä he ymmärrä asettaa kyseenalaiseksi tällaisen elämäntavan huonoutta omaan lekotteluunsa ja mitääntekemättömyyteensä.
Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä :-)
Et ole koskaan kuullut, mitä kaikkea hyötyä raikkaasta ulkoilmasta on? Et itse huomaa eroa sisäilman ja ulkoilman välillä?
Ihminen ei toimi miltään osin, jos vain mukavasti oleillaan. Elimistö ei kestä sitä pidemmän päälle. Kropassa kun on pari muutakin osaa, kuin mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tinderiin ilmoituksia ua alat harrastamaan "yhden yön" siinä saa liikuntaa ja mielikin paranee. Milloin olet viimeksi saanut kunnon seksiä?
Vierailija kirjoitti:
Niin useimmille käy kun elämässä kun tuntee itsensä hyödyttömäksi eikä käy töissä. Mitä pidempään kotona siitä vaikeampi lähteä mihinkään kaikki alkaa kuormittamaan.
kumma edelleen asenne työhön ihmisillä. muuttuuko pätkätyössä olijakin aina pätkittäin eriarvoiseksi ihmisenä? työ-halleluja!
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihanan leppoisalta. Istutko illat takkatulen äärellä punaviinilasi kädessä? Asut ilm. ok talossa, sillä kerrostaloissa ei ole postilaatikoita joissa käydä.
Joo, minäkin vaihtaisin tilanteeni tällaiseen milloin vain.
On selvä merkki että silloin tarvitsee verestystä jonnekin lähtemiselle, pitää vain keksiä syy jonka vuoksi on pakko, esimerkiksi ostoksen nouto on riittävän helppo, ei tarvitse laittautua eikä virittäytyä keskustelemaan, ajankohdankin voi valita joustavasti, mutta on kuitenkin mentävä, varhainen aamu on ihan huippu aktivoimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
entä katoaako vakityössä olijalta aina viikonloppuisin ja lomilla ollessa itsetunto ja ihmisarvo-kun ei kerta ole TÖISSÄ?
suomalaisten asenne työhön vastaa uskonnollista kulttia (ei toki aivan kaikkien)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ei enää huvita liikkua mihinkään ja se kaupassakäyntikin vaatii paljon ponnisteluja.
Itsellä sairasloma kestänyt nyt 2 kk, keskivaikea masennus eikä hajuakaan milloin voimavarat ehtyvät.
Siunausta meille.Onko pakko huvittaa? Asioita voi tehdä elämässä myös ihan niinkin, ettei kaikki ole kivaa.
Tee itsellesi ohjelma. Tyyliin 4 viikkoa kerrallaan. Alkuun ulkoilu 30min 2x päivä. Menet, vaikka "ei huvittaisi". Istutat itsesi vaikka puistonpenkille, mutta menet.
Seuraavalla viikolla 45min 2x päivä.
Kolmannella viikolla 60min 2x päivä. Tässä huomaat jo, että kaipaat ulkoilmaa.
Neljännellä 1h30min 2x pvä. Ja vaikka jotain muuta tekemistä päälle. Menet vaikka linturetkelle mukaan tai katsomaan luistelukentälle lasten riemua. Voit jopa luistella tai hiihtää itse!
Ja niin, voisi joskus miettiä mikä on hyvin. Se helpottaa kummasti. Onko asunto? Vatsa täynnä? Jalat jolla liikkua? Ei tipu pommeja niskaan? Lunta? Aurinkoa? Eläimiä?
Miksi?
Mikä pakko ihmisen on ulkoilla?
Jos vihdoinkin olemme saavuttaneet elämisen tason, jossa ei tarvitse juosta jänistä kiinni, eikä kaivella lumen alta jäkälää, vaan voi viettää rentoa elämää lämpimissä sisätiloissa, miksi pitäisi lähteä tallustelamaan pakkaseen?
Eikö kokonaisuuden kannalta ole aivan samantekevää kuinka yksilöt elämänsä viettävät?
Uskoisin, että suuri osa masennuksesta johtuu siitä, että "masentuneet" vertaavat itseään "normikansalaisiin" jotka juoksevat päivät pitkät kodin, työn, harrastusten välistä oravanpyörää, eivätkä he ymmärrä asettaa kyseenalaiseksi tällaisen elämäntavan huonoutta omaan lekotteluunsa ja mitääntekemättömyyteensä.
Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä :-)
Et ole koskaan kuullut, mitä kaikkea hyötyä raikkaasta ulkoilmasta on? Et itse huomaa eroa sisäilman ja ulkoilman välillä?
Ihminen ei toimi miltään osin, jos vain mukavasti oleillaan. Elimistö ei kestä sitä pidemmän päälle. Kropassa kun on pari muutakin osaa, kuin mieli.
Ja kenelle siitä on haittaa KOKONAISUUDEN kannalta.
Yhdet kuolevat viinaan, toiset kamaan, kolmannet infarktiin ja neljännet mahdollisesti sisätiloissa oleiluun.
Olivatko entisaikojen pultsarit onnellisempia ihmisiä oleskellessaan päivät pitkät ulkoilmassa juoden tenua kuin sellainen jota ei huvita kuljeskella päämäärättömästi ulkoilmassa "ulkoillen", että eläisi muutaman vuoden pidempään?
Vierailija kirjoitti:
Niin useimmille käy kun elämässä kun tuntee itsensä hyödyttömäksi eikä käy töissä. Mitä pidempään kotona siitä vaikeampi lähteä mihinkään kaikki alkaa kuormittamaan.
Mulle ei kyllä käynyt näin. Kun jäin työttömäksi tuntui, että nyt se elämä vasta alkaa. Ei ole vaikeuksia lähteä mihinkään, viime kesänäkin reissasin koko kesän. Olen jo eläkeputkessa enkä hae kuin yhtä työpaikkaa kuukaudessa. Kyllä sen hakemuksen ihan helpolla vääntää että ansiosidonnainen juoksee. Otin lisäksi jo puolet eläkkeestä käyttöön joten pärjään paljon paremmin kuin töissä käydessäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ei enää huvita liikkua mihinkään ja se kaupassakäyntikin vaatii paljon ponnisteluja.
Itsellä sairasloma kestänyt nyt 2 kk, keskivaikea masennus eikä hajuakaan milloin voimavarat ehtyvät.
Siunausta meille.Onko pakko huvittaa? Asioita voi tehdä elämässä myös ihan niinkin, ettei kaikki ole kivaa.
Tee itsellesi ohjelma. Tyyliin 4 viikkoa kerrallaan. Alkuun ulkoilu 30min 2x päivä. Menet, vaikka "ei huvittaisi". Istutat itsesi vaikka puistonpenkille, mutta menet.
Seuraavalla viikolla 45min 2x päivä.
Kolmannella viikolla 60min 2x päivä. Tässä huomaat jo, että kaipaat ulkoilmaa.
Neljännellä 1h30min 2x pvä. Ja vaikka jotain muuta tekemistä päälle. Menet vaikka linturetkelle mukaan tai katsomaan luistelukentälle lasten riemua. Voit jopa luistella tai hiihtää itse!
Ja niin, voisi joskus miettiä mikä on hyvin. Se helpottaa kummasti. Onko asunto? Vatsa täynnä? Jalat jolla liikkua? Ei tipu pommeja niskaan? Lunta? Aurinkoa? Eläimiä?
Ihmiset ei kyllä ymmärrä masennuksesta yhtään mitään. Ehkä lievästi masentuneelta jonkun viikko-ohjelman ja päiväohjelman laatiminen ja noudattaminen voi onnistua, mutta keskivaikeasti tai vakavasti masentuneelle tuo on jo ihan liikaa. Jos masennus on päässyt todella pahaksi, niin silloin on saavutus pelkästään se, että nouset ylös sängystä, puet päälle, syöt, ehkä huolehdit hygieniasta. Ja tämäkin ottaa jo voimille. Kaikki ulkoilu ja reippailuohjelmat voi siinä vaiheessa vetää pöntöstä alas, kun jaksamista tai edes elämnhalua ei kertakaikkiaan ole.
Mä oon kotona piilossa yhdeltä mieheltä, joka on aika ihastunut muhun. Ei ole ahdistavaa tilannetta onneksi mutta en jaksa nähdä kyseistä miestä. Onneksi kotona on tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö kokonaisuuden kannalta ole aivan samantekevää kuinka yksilöt elämänsä viettävät?
Uskoisin, että suuri osa masennuksesta johtuu siitä, että "masentuneet" vertaavat itseään "normikansalaisiin" jotka juoksevat päivät pitkät kodin, työn, harrastusten välistä oravanpyörää, eivätkä he ymmärrä asettaa kyseenalaiseksi tällaisen elämäntavan huonoutta omaan lekotteluunsa ja mitääntekemättömyyteensä.
Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä :-)
Haluaisiko suurin osa masentuneista, että muutkin ihmiset olisivat samassa tilanteessa kuin he itse? He kuitenkin ovat riippuvaisia niistä "hulluista oravanpyörässä", jotka pitävät heillä sähköt ja lämmön talossa, valmistavat ruokaa, jota tilata lähetin kautta ja teknisiä laitteita, joilla voivat roikkua netissä.
Itsellä vähän sama, jäin kesällä minusta riippumattomista syistä työttömäksi, työ mistä pidin ja yritin samaan paikkaan takaisin syksyllä eivätkä ottaneet ja se kolahti että vaikutti jo omaan psyykkeeseen että taasko epäonnistuin. Työ on auttanut siinä ettei passivoidu liikaa mutta jälleen pääsi näin käymään, joutuu ponnistelemaan perus kauppareissuun mutta elämä vaan jatkuu siitähuolimatta. Muista se että kukaan ei sinua siitä rankaise vaikka et heti tänään kykene, hiljalleen jotain rutiinia, ensin lähtee yhdestä asiasta liikkeelle. Aloitin itse kotona treenaamisen, tubesta onneksi löytyy loputtomiin videoita ja kun kroppa alkaa hiljalleen parantua niin tuntuu että sitä haluaa vaan jatkaa. En itsekkään juo enää ollenkaan alkoholia koska se vasta tekisikin täystuhoa mielelle ja en jaksaisi yhtään mitään, harmi että moni tuntemani käyttää sitä lääkkeenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo kotiinsa erakoituminen ole ongelma, jos viihtyy kotonaan ja pystyy kotonaan puuhaamaan mielekkäitä juttuja. Hyggeily oli vähän aikaa sitten ihan trendikästäkin. Jos tuossa erakoitumisessa taas onkin kyse masennuksesta tai muista mielenterveysongelmista, niin ulkopuolista apua täytyy saada. Niin ystävien (jos niitä on) kuin ammattiauttajienkin apua.
Jatkan tästä vielä kirjoitusta. Eli siis minua on auttanut nyt sekin, että olen alkanut vähän pelleilemään, siis leikkisästi ottamaan tämän elämän. Ei suorituspainotteisesti kuten ennen ja piti olla aina tunnollinen ja täsmällinen perfektionisti vaan teen asioita ilosta ja leikistä. Tietysti epämukavuutta saa tuntea mutta yritän löytää pieniin hetkiin sitä iloa.
Nytkin olen pelannut tietokonepeliä, johon olen koskenut viimeksi teininä ja voi että miten mukavaa voi olla. Ei mieti murheita siinä.
Ihan pienestä lähtenyt liikkeelle. Uskon jopa toipuvani ja välillä pelottaa. Kuitenkaan en mieti jatkuvasti kuolemaa ja sitä miten sitä kohti pääsee.
Onhan se edelleen vahvasti mielessä mutta ei samanlailla kuin tuossa ennen kun jäin saikulle ja sen ekan kk jälkeen. Nyt kun olen saanut levätä ja olla ihan miten haluan ja millainen vain sekä itsekseni pohtimassa elämää sekä uusia tavoitteita, tuntuu, että löydän suuntani kyllä.