Lue keskustelun säännöt.
Huomio kaikki masentuneet ja alakuloiset!!!
25.08.2008 |
Nyt otatte tavaksi heittää joka päivä vähintään 7 km kävelylenkin (saapi hölkätäkin, jos kokee sen paremmaksi). Kerran viikossa ujutatte tuon lenkin 11 km pituiseksi.
Toinen konkreettinen teko kohti hyvää oloa on se, että alatte juuri nyt käymään uimassa Suomen järvessä :-) - kyllä luitte oikein. Ja jatkatte tätä uintiharrastustanne läpi talven. Avantouinti on ihan tutkitustikin parasta luonnon lääkettä alakuloisuuteen (jopa diagnosoituun masennukseen!) sillä se luovuttaa elimistössä runsaasti endorfiineja. Olo on mahtava. Ja siitä se sitten pikkuhiljaa helpottaa, kun jälleen muistaa miltä tuntuu olla aidosti innostunut ja hyvin voiva.
Tsemppiä!
Just Do It!
:-)
Kommentit (64)
sopii ihan täydellisesti kuvioon. Olinkin tunnistavinani siitä sen tuttuuden ja se herätti heti hälytyskellot. Ap, mä olen ollut ihan samassa tilanteessa kuin sina, ja olen myös ollut tässä samassa ihanteellisessa valistusmoodissa kuin sinä, ihan tällä samalla palstalla. Kerron sinulle, että sulla on vielä tilit menneisyyden kanssa tekemättä selviksi. Voimia myös sinulle, sitten kun sen aika tulee!
Kiitos sinulle vertaistuesta ja voimien lähettelemisestä, mutta uskon, että itse alan olla jo ihan hyvässä vaiheessa oman menneisyyteni (ja myöskin nykyisyyteni) kanssa :-). Kuten sanoin, meillä on äitini kanssa jo ihan hyvät välit. Tie tähän pisteeseen on ollut aivan älyttömän vaikea - välillä suorastaan h*lvettiä. Minulle on ollut todella vaikeaa tulla sinuiksi lapsuuteni kanssa, sillä niiden vaikeuksien aiheuttaja oli "syyntakeeton". Mutta siinä on suurta hoitavaa voimaa, kun on saanut jutella nämä asiat selviksi äidin kanssa - ja olla jo vuosia onnellisessa avioliitossa. Olen jo yli 30 vuotias, minulla on omia lapsia ja ihana aviomies. Saan paljon tukea ja rakkautta. Ei minulla ole (enää) hätää - oikeasti.
Ehkä vain haluan oikeasti auttaa.
Ei me olla tässä maailmassa yksin; se, että minulla menee nyt hyvin, ei tarkoita sitä, etteikö muilla olisi kärsimystä. En voi sille mitään, että välitän.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
liikunta parantaisi mielialaa. Masentuneena se pahentaa vaan, jos lähtee jumppaan ja on siellä kömpelömpi, rumempi ja lihavampi kuin kaikki muut (tai siltä ainakin tuntuu). Sitten kun lähtee lenkille ja on hitaampi kuin naapurin mummo, ja näkee että taas tuossa on ton lähikaupan ikkuna rikottu ja hirveesti roskia tuossa metsässä niin sepä vasta sopiikin alakuloiseen mielialaan. Sit rupee satamaan ja kengät kalvaa niin se on piste iin päälle. Menee rautatiesillan yli ja jää odottamaan että juna tulis ja miettii miltä tuntuisi pudottautua siitä alas. Näkee nuoria rakastavaisia ja miettii että minä olen taaskin yksin. Vastaan tulee mies ison dobermannin kanssa ja mieleen tulee, että mitähän sitten, jos tuo dobermanni raatelisi kurkun auki.
Orastavaa (tai jatkuvaa) alakuloa voi torjua liikunnalla todella tehokkaasti. Molemmissa tapauksissa siitä on suurta hyötyä!
masennuksen kourissa. Pakotin itseni ulos pyöräilemään. Mutta siinä vaiheessa kun jo kolmannen kerran kilometrin sisällä tunsin vastustamatonta halua ohjata alamäessä pyöräni vastaantulevan auton alle, nousin pyörältä ja jätin lenkit sikseen. Ei auttanut, ei.
Masentuneena oli todella kiva käydä lenkillä koiran kanssa. Kun jo pelkkä auringonpaiste masensi. Vastaan tulevat ihmiset ahdisti. Kun näki kesän kukkeimmillaan ja ymmärsi että itse olisi kaikista... onnellisin... jos saisi nukkua pois. Sitä yrittää niin kovasti pitää yllä kulissia, että asiat olisivat joten kuten normaalisti. Vaikka jokainen askel on kuin vetäisi perässään koko maailman taakkaa. Kun ajatteli miten ihanaa olisi vain jatkaa kävelemistä, jonnekin kauas, vain kadota ikuisiksi ajoiksi. Ei koskaan tulla takaisin, saada ikuisen levon. Kun jokainen puu, jokainen pudotus, jokainen ohiajava auto tuntuu potentiaaliselta ratkaisulta ongelmaan. Niin että lenkille vain kaikki.
Mitä siinä sitten voi sanoa? Tai tehdä?
Antaa toisen olla vaan? Ja mitä siitä seuraisi?
Ap.
Ei siinä alakuloon, ja lievään masennukseen varmaan liikunta auttaakin jonkin verran. Mutta älä koskaan,
koskaan
tule sanomaan vakavasti masentuneelle että lähdes kuule lenkille, se auttaa.
Moneen kertaan. Varsinkin aina, kun olin löytänyt "lopullisen ratkaisun" jostain asiasta ja oli kova hinku saada muutkin ihmiset näkemään valo. Usko vaan, jos löydät itsesi saarnaamassa netistä suu vahdoten jotain yhtä ihmeitä tekevää asiaa, sulla on vielä erinnäisiä elämänopetuksia edessä. Nimimerkillä been there, done that. Ja tuollainen yhden asian harhassa eläminen voi kestää VUOSIA.
Kiitos sinulle vertaistuesta ja voimien lähettelemisestä, mutta uskon, että itse alan olla jo ihan hyvässä vaiheessa oman menneisyyteni (ja myöskin nykyisyyteni) kanssa :-). Kuten sanoin, meillä on äitini kanssa jo ihan hyvät välit. Tie tähän pisteeseen on ollut aivan älyttömän vaikea - välillä suorastaan h*lvettiä. Minulle on ollut todella vaikeaa tulla sinuiksi lapsuuteni kanssa, sillä niiden vaikeuksien aiheuttaja oli "syyntakeeton". Mutta siinä on suurta hoitavaa voimaa, kun on saanut jutella nämä asiat selviksi äidin kanssa - ja olla jo vuosia onnellisessa avioliitossa. Olen jo yli 30 vuotias, minulla on omia lapsia ja ihana aviomies. Saan paljon tukea ja rakkautta. Ei minulla ole (enää) hätää - oikeasti.
Ehkä vain haluan oikeasti auttaa.
Ei me olla tässä maailmassa yksin; se, että minulla menee nyt hyvin, ei tarkoita sitä, etteikö muilla olisi kärsimystä. En voi sille mitään, että välitän.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä olet onnistunut parantamaan oloasi ja haluat jakaa sen muiden kanssa.
Mutta kun itsellä on paha olla, se ei hirveästi lämmitä mieltä että sanotaan, että mene lenkille tai avantoon niin johan olo paranee. Kun ei se auta kaikkia. Ei välttämättä edes niitä, jotka kärsivät pienestä alakulosta.
Helppoahan se olis eikä terapioita ja lääkityksiä ja kriisiosastoja tarvittais ollenkaan jos masennus ratkeais sillä, että joku sanoo oikeat sanat.
Ole lähellä, kuuntele, ole ystävä, älä hylkää, rohkaise, auta hakemaan apua.
Mitä siinä sitten voi sanoa? Tai tehdä?
Antaa toisen olla vaan? Ja mitä siitä seuraisi?
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
otat nyt vaan ittees niskasta kiinni ja lopetat tuon.
7 km kuusi kertaa viikossa ja kerran 11 kg, niin eiköhän se asia olisi jo ajat sitten keksitty. Ja edelleenkin, totta kai liikunta parantaa mielenterveyttä, mutta oikeat ongelmat on kyllä syvemmällä kuin fyysisessä kunnossa. Mieti nyt ap itsekin asiaa oikein maalaisjärjellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt varsinaisesti ole masentunut tms. mutta arki pienten lasten kanssa ottaa välillä koville. Minulla on siis ollut ihan hyvä lapsuus, nuoruus ja elämä useimmiten ihan kunnossa. Nyt pienten lasten kotiäitinä vaan tulee välillä turhautuneisuutta, väsymystä ja pientä ahdistusta jne.
Lenkkeily ei oikein ole minun juttu, mutta olen koettanut säännöllisesti käydä jumpassa, joka ainakin minua auttaa. Olen joskus nuorempana vuosia sitten kokeillut avantouintia kerran ja se oli aika jännittävä kokemus, mutta jostain syystä ei ole tullut kokeiltua uudelleen. Nyt viestisi innoittamana tarkistin netistä paikkakunnan avantouintipaikat ja huomasin että tästä aika läheltä löytyy yksi. Minä ainakin aioin ensi talvena kokeilla tätä piristyskeinoa :) Ja koko kesänä en järveen uskaltautunut, mutta ehkäpä tässä joku päivä voisin sen tehdä, kun viestisi jälkeen muistui mieleen miten hyvältä viileässä vedessä uinnin jälkeen tuntuukaan.
siis mielen_terveyttä_, kellä sellainen jo on. Se auttaa mieleltään tervettä satunnaisissa vetämättömyyden ja alakulon tunteissa. Se lieventää ja ehkäisee lievän masennuksen oireita.
Jos ihminen on pahasti masentunut (siis puhukaamme depressiosta), hän ei kykene lähtemään lenkille, tai jos kykenee mekaanisesti kävelemään, se ei mitenkään paranna hänen oloaan, saattaa pahentaa, vrt. edellämainitut viestit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt varsinaisesti ole masentunut tms. mutta arki pienten lasten kanssa ottaa välillä koville. Minulla on siis ollut ihan hyvä lapsuus, nuoruus ja elämä useimmiten ihan kunnossa. Nyt pienten lasten kotiäitinä vaan tulee välillä turhautuneisuutta, väsymystä ja pientä ahdistusta jne.
Lenkkeily ei oikein ole minun juttu, mutta olen koettanut säännöllisesti käydä jumpassa, joka ainakin minua auttaa. Olen joskus nuorempana vuosia sitten kokeillut avantouintia kerran ja se oli aika jännittävä kokemus, mutta jostain syystä ei ole tullut kokeiltua uudelleen. Nyt viestisi innoittamana tarkistin netistä paikkakunnan avantouintipaikat ja huomasin että tästä aika läheltä löytyy yksi. Minä ainakin aioin ensi talvena kokeilla tätä piristyskeinoa :) Ja koko kesänä en järveen uskaltautunut, mutta ehkäpä tässä joku päivä voisin sen tehdä, kun viestisi jälkeen muistui mieleen miten hyvältä viileässä vedessä uinnin jälkeen tuntuukaan.
Kiva kuulla :-) - kiitos, kun tulit kertomaan minulle tuon.
Ap.
Varmasti minulla on vielä monia opetuksia elämästä edessäni ja ehkä olen vielä tämänkin asian suhteen matkalla toipumiseen.
Mutta lapsenmielinen usko ihmisiin on yksi sellainen piirre, jonka haluan ehdottomasti persoonassani säilyttää - se on se asia, jolla itse hoidan omaa mielenterveyttäni ;-).
Ap. (Alla viesti mihin vastasin)
Moneen kertaan. Varsinkin aina, kun olin löytänyt "lopullisen ratkaisun" jostain asiasta ja oli kova hinku saada muutkin ihmiset näkemään valo. Usko vaan, jos löydät itsesi saarnaamassa netistä suu vahdoten jotain yhtä ihmeitä tekevää asiaa, sulla on vielä erinnäisiä elämänopetuksia edessä. Nimimerkillä been there, done that. Ja tuollainen yhden asian harhassa eläminen voi kestää VUOSIA.
Kiitos sinulle vertaistuesta ja voimien lähettelemisestä, mutta uskon, että itse alan olla jo ihan hyvässä vaiheessa oman menneisyyteni (ja myöskin nykyisyyteni) kanssa :-). Kuten sanoin, meillä on äitini kanssa jo ihan hyvät välit. Tie tähän pisteeseen on ollut aivan älyttömän vaikea - välillä suorastaan h*lvettiä. Minulle on ollut todella vaikeaa tulla sinuiksi lapsuuteni kanssa, sillä niiden vaikeuksien aiheuttaja oli "syyntakeeton". Mutta siinä on suurta hoitavaa voimaa, kun on saanut jutella nämä asiat selviksi äidin kanssa - ja olla jo vuosia onnellisessa avioliitossa. Olen jo yli 30 vuotias, minulla on omia lapsia ja ihana aviomies. Saan paljon tukea ja rakkautta. Ei minulla ole (enää) hätää - oikeasti.
Ehkä vain haluan oikeasti auttaa.
Ei me olla tässä maailmassa yksin; se, että minulla menee nyt hyvin, ei tarkoita sitä, etteikö muilla olisi kärsimystä. En voi sille mitään, että välitän.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun masennukseni taustalla on vaikea lapsuus ja traumaattinen nuoruus. Aivoistani puuttuu serotoniini-nimistä välittäjäainetta, ja sitä ei auringonpaisteesta valitettavasti saa.
I doubt it.
Nähkääs kun minulla on aikas aggressiivinen musiikkimaku, joku fiksaa tuon mahdollisen uhkaavan alakulo / masennusongelman ;-) - toimii ehdottomasti. Mutta sitä en lähde tarjoilemaan teille keinona hoitaa itseänne ;-).
Ap.
ruokavalioonsa. Vehnäset tekevät olosta "pullamaisen" ja aloitekyvyttömän. Paljon vihanneksia ja kalaa, ruisleipää, hedelmiä, vettä sekä säännölliset ateriat. Moni masentunut syö miten sattuu. Aivot ei toimi jos ei syö kunnolla.
Kalaöljykapselit ja B-vitamiini lisäksi pitävät minulta masennuksen poissa.
Tuo Ap:n ehdottama paikan vaihdos, uusi reitti ja uudet kulmat piristävät myös.
t. vakavasta masennuksesta (vuosia kestänyt) parantunut
Serotoniinin puutteen saa korvattua lääkkeellä. Traumat ja lapsuus, joo joo.
Aikuinen ihminen ei syytä enää lapsuutta vaan opettelee elämään eteenpäin. Traumoja voi työstää terapiassa, jumiutuneisiin ajatusmalleihin auttaa mm. tuo paikan vaihdos.
t. 54
Serotoniinin puutteen saa korvattua lääkkeellä. Traumat ja lapsuus, joo joo.
Aikuinen ihminen ei syytä enää lapsuutta vaan opettelee elämään eteenpäin. Traumoja voi työstää terapiassa, jumiutuneisiin ajatusmalleihin auttaa mm. tuo paikan vaihdos.t. 54
Miten te masennuksesta parantuneet voitte olla noin ihmeellisen ehdottomia ja yksisilmäisiä? Oletteko te edes parantuneet, vai liittyneet johonkin superihmiskulttiin ja kymmenen vuoden päästä on tulossa näyttävä romahdus?
Minäkin paranen, mutta hitaaaaaasti. Traumat ja lapsuus ei todellakaan häviä tuosta vaan käymällä pari kertaa terapiassa :o. Se on vuosien, vuosikymmenten prosessi, jossa on varsinkin alussa täysin avuton ja jopa lähes avun ulottumattomissa. Silloin on ihan turha saarnata mistään tennareista ja maisemien katsomisen ihmeitä tekevästä vaikutuksesta (?!?!!!). Ja voisinpa vaikka neuvoa kokemattomampia, että jos olette masentuneita ja ahdistuneita, älkää herran tähden menkö kovin kevein perustein vaihtamaan maisemia jumiutuneista ajatusmalleista päästäksenne. Omasta kokemuksesta voin kertoa että siitä ei seuraa mitään hyvää. Onpahan vaan entisen kuorman lisäksi uutta stressiä ja painetta.
Pullat pois, kalaöljyä ja B-vitamiinia sekä asunnon vaihto niin kaikki paranee...
ruokavalioonsa. Vehnäset tekevät olosta "pullamaisen" ja aloitekyvyttömän. Paljon vihanneksia ja kalaa, ruisleipää, hedelmiä, vettä sekä säännölliset ateriat. Moni masentunut syö miten sattuu. Aivot ei toimi jos ei syö kunnolla.
Kalaöljykapselit ja B-vitamiini lisäksi pitävät minulta masennuksen poissa.
Tuo Ap:n ehdottama paikan vaihdos, uusi reitti ja uudet kulmat piristävät myös.t. vakavasta masennuksesta (vuosia kestänyt) parantunut
Pahassa masennuksessa mikään ei ole niin yksinkertaista että vaan menee ja tekee.