Huomio kaikki masentuneet ja alakuloiset!!!

on olemassa vaikeasti masentuneita.

Kaikkien saatavilla on tieto siitä, mitkä asiat pahentavat sairautta ja mitkä auttavat masennuksessa.

Ei siinä voikaan kukaan läheinen tehdä mitään. Korkeintaan olla lähellä niin kauan ettei oma terveys kuitenkaan kärsi. Siinä vaiheessa, kun olin jo niin syvällä kuin olin, en oikeastaan edes kestänyt kenenkään seuraa. Se oli vain itseensä käpertymistä ja kärsimistä. Kyllä, itsesääliä ja vellomista, mutta sellaista mistä ei omin voimin tai läheisten avulla pääse irti. Siinä vaiheessa jo läheisetkin ovat vaaravyöhykkeellä, koska en pystynyt ottamaan vastaan apua, lähinnä vedin toisia omaan pimeyteeni.

Muistan siskoni häiden aikana vain miettineeni kuinka tahdon kuolla. Kesä oli kauneimmillaan, itse tilaisuus oli niin kaunis. Itkin kun isän saattoi morsianta alttarille ja luovutti sulhaselle. En kuitenkaan itkenyt onnesta siskoni puolesta, vaan itkin siksi etten vain enää jaksanut. Siskoni oli niin onnellinen, kaikki olivat niin onnellisia, ja minä... Näin vain kuinka hyvä kaikilla oli olla, ja tunsin oman pimeyteni.

Kun lähdin maanantai-aamuna kotiani kohti, äitini mainitsi vielä mainitsi miten pirteältä näytän. Niinhän olinkin kai. Hymyilin, vakuutin että kaikki tulee vielä järjestymään. Tiistain vastaisena yönä sitten löysinkin itseni ensiavusta yliannostuksen ottaneena.

Jouduin sairaalaan, joka ei parantanut oloani, jouduin suljetulle, mutta onnistuin manipuloimaan lääkärit päästämään minut pois. Kyllä minäkin osasin vielä hymyillä ja puhua kaiken parhain päin, ihmisiä, ammattilaisiakin on niin helppo huijata. Eivät hekään osaa lukea ajatuksia.

Siitä sitten pikkuhiljaa pohjalla käytäni, taas kerran, rupesi elämä näyttämään valoisammalta. Johtuuko se hormonitasapainosta, vaiko kuun ja planeettojen asennosta tai ehkä tuulen suunnasta, vaikea sanoa. Nykyään minäkin pystyn nauttien käymään pitkillä lenkeillä, haistelemaan metsän tuoksua, iloita sateesta joka kastelee hiukset. Niin pitkän ajan jälkeen olen taas onnellinen.

Yhden asian voin muuten minäkin vinkata alakuloisille ja masentuneille ihmisille, asian joka ei vaadi sinulta mitään: jos sinulla on hormoniehkäisy, kokeile muutamaksi kuukaudeksi lopettaa se, katso tapahtuuko mitään.

Itse uskon että eräs syyllinen masennukseeni oli hormoniehkäisy, jonka olin aloittanut jo yläasteen alussa, kovien kuukautiskipujen jälkeen. Sairaalajakson jälkeen kaikki hormonit jäivät pois, enkä vieläkään ole niitä aloittanut. Enkä koskaan enää aloitakaan.

Pyydän anteeksi pitkää ja sekavaa selostusta.

-nro 37:kö se oli-

Kiitos, kun kerroit tarinasi ja annoit vinkin siihen, mikä saattaisi auttaa :-). Ja ihana kuulla, että voit jo hyvin!

Ap.

ruokavalioonsa. Vehnäset tekevät olosta "pullamaisen" ja aloitekyvyttömän. Paljon vihanneksia ja kalaa, ruisleipää, hedelmiä, vettä sekä säännölliset ateriat. Moni masentunut syö miten sattuu. Aivot ei toimi jos ei syö kunnolla.

Kalaöljykapselit ja B-vitamiini lisäksi pitävät minulta masennuksen poissa.

Tuo Ap:n ehdottama paikan vaihdos, uusi reitti ja uudet kulmat piristävät myös.

t. vakavasta masennuksesta (vuosia kestänyt) parantunut

Ja ihmettelen sitä, miksi siihenkin piti jonkun tarttua sarkastiseen tyyliin asioita vääristellen. Herää todellakin ajatus, että onko se niin, että toiset eivät vain halua parantua tuosta tilasta - on se sitten jo masennusta tai vasta pelkkää alakuloa, mutta ihan varmasti se oma tahto pitää olla kohdallaan, jotta parantuminen on ylipäätään mahdollista.

Tässä on jo annettua monta hyvää neuvoa - toivottavasti näistä on ollut apua!

Ap.

masennus tässä kesän aikana. Olen tuntenut valtavaa syyllisyyttä muiden asioiden lisäksi siitä, että kaikki liikuntaharrastukset ovat jääneet, enkä ole saanut itseäni enää lenkille. Ajattelin myös, että masennus on osin omaa syytäni, kun olen tullut niin laiskaksi ja saamattomaksi.



Mahtava psykiatrini onneksi pelasti minut sanomalla, että tässä vaiheessa en saa edes ajatella pakottavani itseäni lenkkeilemään. Sen aika on sitten, kun olo alkaa helpottaa. Kyllä mä sanoisin, että tärkein hoito masentuneelle on terapia ja lääkitys, sitten vasta terveet elämäntavat.

Aina voi asennoitua (ihan jokaisessa tilanteessa) positiivisesti, etsiä tilanteen hyviä puolia ja keskittyä niihin.

Sitten vielä mukaan tuo järvessä pulahtaminen, ja lenkit säännöllisesti 1 h mittaisiksi - ihan varmasti inspiroidut!



Säännöllisellä (runsaalla) liikunnalla alakulo jää hetkittäiseksi.



Ap.

Että mä olen ollut säännöllisen runsaan liikunnan aloitettuani aika pettynyt tuohon enforfiinipuoleen. Kuvittelin että sillä oikeasti on merkitystä. Noh, kun harrastaa vaikka tunninkin liikuntaa, kyllähän siitä joksikin aikaa, ehkä tunniksi, tulee hyvä olo. Mutta ei se ei TODELLAKAAN ratkaise asiaa, jos on rankan lapsuuden takia tapellut koko ikänsä masentumistaipumuksen kanssa. Ja muutenkin sanoisin, että esim. levy suklaata auttaa enemmän kuin liikunta, eli siitä saa enemmän tyydytystä. Tai saisi, jollei se tyydytys sitten kerääntyisi vararenkaaksi ja toisesta päästä söisi hyvänolontunnetta. Eli jos voisi syödä suklaata lihomatta, niin kyllä mä sen valitsisin ennen liikuntaa, jos haluaisin piristää ja helliä itseäni.

Liikun nytkin vähintään 5 kertaa viikossa tavallisesti 6 x, 30-60 min hiki pintaan. Silti olen taas selvästi menossa kohti masennusta.

mistä se masennus johtuu. Siinä vaiheessa, kun parisuhde on ajautumassa eroon, ei kyllä tuu ensimmäiseksi mieleen vetää mitään 7 km kävelylenkkiä.

Mä olen ollut työssä jossa harrastin joka päivä liikuntaa 3 h! Eli pulssi koholla, joskus sai ihan reippaasti huohottaakin välillä. Olin hoikka ja lihaksikas! Ja silti masensi!!!!!!!!!!!!!! Koettakaa nyt piru vieköön tajuta, että joskus ne ongelmat on niin syvällä ajattelumalleissa, ettei siihen auta vaikka harrastaisi liikuntaa 24 tuntia vuorokaudessa.

Aivan sama miten liikut, mitä syöt tai juot, mikään ei enää ole kivaa? Ne asiat mitkä ovat ennen tuoneet hyvän olon, ne eivät enää toimi? Yksinkertaisesti mikään ei vie sitä onttoa oloa pois. Jatkuva tekeminen auttaa, mutta heti jos pysähdyt hetkeksikään, paha olo iskee päälle. Mitä sitten teet?

joten jatketaan urheilua ja koitetaan tehdä siitä vaihtelevaa, äin urheilu tuo oman lisänsä arkipäivän askareihin.



Ei pientä masennusta tai ehdistusta voi pelkällä urheilulla poistaa, jos syyt ovat syvemmällä. Urheilu kantaa kuitenkin pienten karikkojen yli ja tuo motivaatiota elämään, parhaimmillaan päästään kaikkien karikkojen yli.



Jokainen kokeilemaan....... vaikka ei olisikaan masentunut. Elämänlaatua voi aina parantaa.

mistä se masennus johtuu. Siinä vaiheessa, kun parisuhde on ajautumassa eroon, ei kyllä tuu ensimmäiseksi mieleen vetää mitään 7 km kävelylenkkiä.

Ehkä ei heti tule mieleen, mutta silti se kannattaa - lenkillä (fyysisessä rääkissä) mieli inspiroituu ja ajatukset saattavat saada ihan uuden suunnan; ehkä löydät ratkaisuja tilanteeseesi? Tai voit antaa surun tulla - jotta sitten joskus on myöskin sen uuden ilon ja onnen tunteen aika.

Valitse sellainen reitti minkä varrella on paljon sinua kiinnostavia asioita (kuten esimerkiksi luontoa; metsää tai eläimiä) tai mielenkiintoista arkkitehtuuria, paljon muita ihmisiä tai sitten vastaavasti omaa rauhaa. Niiden asioiden näkeminen muistuttaa sinua siitä, että elämä jatkuu - ja myöskin siitä mistä joskus nautit - silloin, kun kaikki oli hyvin.

Voimia!

Ap.

Fyysinen työ tai reipas liikunta auttaa taatusti masennukseen...



Esim uni vaikeudet helpottaa kun on ihan oikeesti väsynyt, siis fyysisesti väsynyt. Ei jaksa nousta yöllä valvomaan ja vellomaan joutavia

Silloin kun masennus johtuu sellaisesta että olet kyvytön toteuttamaan tuota reseptiä niin se ei silloin valitettavasti auta. Onneksi oma tilani on väliaikainen...

Liikunta varmaan auttaa masennukseen, joo, mutta usko nyt jo, että todella masentunut ihminen ei saa siitä mitään kicksejä.

Valitse sellainen reitti minkä varrella on paljon sinua kiinnostavia asioita (kuten esimerkiksi luontoa; metsää tai eläimiä) tai mielenkiintoista arkkitehtuuria, paljon muita ihmisiä tai sitten vastaavasti omaa rauhaa. Niiden asioiden näkeminen muistuttaa sinua siitä, että elämä jatkuu - ja myöskin siitä mistä joskus nautit - silloin, kun kaikki oli hyvin.

Et taida olla ollut masentunut koskaan? Ei ole olemassa mielenkiintoista arkkitehtuuria, ja lisää vain tuskaa nähdä asioita, jotka joskus kiinnostivat ja nyt jättävät kylmäksi.

Että mä olen ollut säännöllisen runsaan liikunnan aloitettuani aika pettynyt tuohon enforfiinipuoleen. Kuvittelin että sillä oikeasti on merkitystä. Noh, kun harrastaa vaikka tunninkin liikuntaa, kyllähän siitä joksikin aikaa, ehkä tunniksi, tulee hyvä olo. Mutta ei se ei TODELLAKAAN ratkaise asiaa, jos on rankan lapsuuden takia tapellut koko ikänsä masentumistaipumuksen kanssa. Ja muutenkin sanoisin, että esim. levy suklaata auttaa enemmän kuin liikunta, eli siitä saa enemmän tyydytystä. Tai saisi, jollei se tyydytys sitten kerääntyisi vararenkaaksi ja toisesta päästä söisi hyvänolontunnetta. Eli jos voisi syödä suklaata lihomatta, niin kyllä mä sen valitsisin ennen liikuntaa, jos haluaisin piristää ja helliä itseäni.

Ei liikunta vie pois pahoja kokemuksia, mutta se pitää kiinni tässä elämässä - auttaa pois turtuneisuudesta. Levy suklaatakin on ihan ok, kunhan sitä nautitaan kerran viikossa (karkkipäivä on ihan hyvä ajatus aikuisillakin) - ja sitä liikuntaa ihan joka päivä.

Suklaassa on se ansa tämän alakulotaipuvaisuuden kanssa, ettei se kannusta ihmistä löytämään uusia ratkaisuja - se ei anna inspiraatiota eikä se motivoi. Liikunta antaa ihmiselle kaikkia näitä asioita. Lisäksi oman kehon parempi hallinta tuo ihmiselle mielihyvää.

Olen pahoillani kokemistasi pahoista asioista, tarkoitukseni ei ole vähätellä noiden kokemusten vaikutusta tai painoarvoa elämääsi. Tarkoitukseni on herätellä sellaista ajatusta, että tulevaisuus VOI olla toisenlainen - aikuisuus voi olla toisenlainen ja että toipuminen ylipäätään on mahdollista. Tiedän mistä sinä puhut, en itsekään ole ns. "onnellisesta" kodista - ja joutunut käymään vaikeita asioita läpi aikuisuudessa.

Voimia ja tsemppiä muuttaa elämäsi suuntaa!

Ap.

hkä ei heti tule mieleen, mutta silti se kannattaa - lenkillä (fyysisessä rääkissä) mieli inspiroituu ja ajatukset saattavat saada ihan uuden suunnan; ehkä löydät ratkaisuja tilanteeseesi? Tai voit antaa surun tulla--

Tai sitten käy niin kuin minulla, että pahimman ahdistuksen aikaan ei kestänyt käydä lenkillä, koska siellä ei päässyt mihinkään sitä ahdistusta ja tuli vaan jauhettua ja jauhettua niitä ahdistavia asioita. Kirjoitit jotain että annat surun tulla. Noh, minä panttasin tunteitani niin, etten edes tiennyt että on surua jonka antaa tulla. Lenkillä jauhoin vaan pinnallisella tasolla järjelläni asioita, se ei auttanut yhtään ja usein lenkin jälkeen voin huonommin kuin ennen lenkkiä. Jouduin pakottamaan itseni aina lenkille, koska pelkäsin jo etukäteen sitä pahaa oloa minkä lenkki sai aikaan. Juttelin asiasta terapeutin kanssa ja hän sanoi, että tuo voi olla joillekin ihmisille tosiaan ongelma.

On vain ankea olo niin kauan, kun on hikinen, väsynyt ja hengästynyt.

Et taida olla ollut masentunut koskaan? Ei ole olemassa mielenkiintoista arkkitehtuuria, ja lisää vain tuskaa nähdä asioita, jotka joskus kiinnostivat ja nyt jättävät kylmäksi.

Ap:n teksti on niin naivia.